Sanattomat sosiaaliset normit - kertokaapa niitä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töissä on usein hämmentävä tunnelma kun en assi piirteisenä ole ollenkaan kiinnostunut työkavereistani ja he yrittävät ylläpitää jotain nokkimisjärjestyksiä ynnä muita sosiaalisia pelejä :D onneksi työskentelen kuitenkin enimmäkseen yksin koska se small talk on oikeasti tosi kuormittavaa jos on työskenneltävä kauan samassa tilassa, sitä pitäisi kaikkien rajoittaa ja keskittyä vaan niihin töihin, kiitos.

Ja sinä osaat tunnistaa sosiaaliset pelit miten?

Elämän- sekä työkokemuksella, älyllä ja lukemalla sanatonta viestintää kuten äänenpainoja ja muita eleitä. Sulla veikkaan olevan joku hyvin erikoinen käsitys asseista.

Aivan. Ehkä jotkut (miespuoliset) assit eivät koskaan opi mitään ihmisten käyttäytymisestä, mutta vanhana naisassina voin sanoa, että osaan itse mukautua ja soluttautua lähes mihin tahansa porukkaan jos niin katson aiheelliseksi.

Tämä on tietysti pelkkää opeteltua näyttelemistä. Yleensä pysyn erossa kaikista kuppikunnista ja muistakin klikeistä.

Nykyään siis osaisin käyttäytyä normaalisti, mutta en halua, jaksa enkä viitsi. Se hyvä puoli vanhenemisessa on, ettei enää välitä yhtään muiden mielipiteistä tai sanomattomista signaaleista.

Sama täällä vanhempana assipiirteisenä. Olen tutkinut, seurannut, oppinut ja osaan näytellä suht normaalia ja minulla on aika laajat tuttavapiirit. Ehkä suurin oppini on se, että lähes kaikki haluavat puhua itsestään ja asioistaan. Tärkeimpiä taitoja on oppia kuuntelemaan ja leikkimään kiinnostunutta esittämällä kysymyksiä ja kannustavia kommentteja, eikä puhumaan.

Enää en vaan jaksa juuri näytellä tai nähdä vaivaa. Viihdyn yksin, enkä koe enää ulkopuolisuutta tai yksinäisyyttä kuten nuorena. Olen sinut itseni kanssa ja viihdyn hyvin muutaman oudohkon ystäväni kanssa, mutta kaikkein parhaiten viihdyn uppoutumalla intohimolla omien kiinnostusten kohteiden pariin. Minusta on kasvanut vahva enkä vaihtaisi piirteitäni pois ollakseni ns normaali.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töissä on usein hämmentävä tunnelma kun en assi piirteisenä ole ollenkaan kiinnostunut työkavereistani ja he yrittävät ylläpitää jotain nokkimisjärjestyksiä ynnä muita sosiaalisia pelejä :D onneksi työskentelen kuitenkin enimmäkseen yksin koska se small talk on oikeasti tosi kuormittavaa jos on työskenneltävä kauan samassa tilassa, sitä pitäisi kaikkien rajoittaa ja keskittyä vaan niihin töihin, kiitos.

Ja sinä osaat tunnistaa sosiaaliset pelit miten?

Elämän- sekä työkokemuksella, älyllä ja lukemalla sanatonta viestintää kuten äänenpainoja ja muita eleitä. Sulla veikkaan olevan joku hyvin erikoinen käsitys asseista.

Aivan. Ehkä jotkut (miespuoliset) assit eivät koskaan opi mitään ihmisten käyttäytymisestä, mutta vanhana naisassina voin sanoa, että osaan itse mukautua ja soluttautua lähes mihin tahansa porukkaan jos niin katson aiheelliseksi.

Tämä on tietysti pelkkää opeteltua näyttelemistä. Yleensä pysyn erossa kaikista kuppikunnista ja muistakin klikeistä.

Nykyään siis osaisin käyttäytyä normaalisti, mutta en halua, jaksa enkä viitsi. Se hyvä puoli vanhenemisessa on, ettei enää välitä yhtään muiden mielipiteistä tai sanomattomista signaaleista.

Sama täällä vanhempana assipiirteisenä. Olen tutkinut, seurannut, oppinut ja osaan näytellä suht normaalia ja minulla on aika laajat tuttavapiirit. Ehkä suurin oppini on se, että lähes kaikki haluavat puhua itsestään ja asioistaan. Tärkeimpiä taitoja on oppia kuuntelemaan ja leikkimään kiinnostunutta esittämällä kysymyksiä ja kannustavia kommentteja, eikä puhumaan.

Enää en vaan jaksa juuri näytellä tai nähdä vaivaa. Viihdyn yksin, enkä koe enää ulkopuolisuutta tai yksinäisyyttä kuten nuorena. Olen sinut itseni kanssa ja viihdyn hyvin muutaman oudohkon ystäväni kanssa, mutta kaikkein parhaiten viihdyn uppoutumalla intohimolla omien kiinnostusten kohteiden pariin. Minusta on kasvanut vahva enkä vaihtaisi piirteitäni pois ollakseni ns normaali.

Sanoisin myös, että ass-piirteisen kannattaisi järjestäytyä yhteen tai liittoutua jollakin tavalla. Useimmat ovat yksinäisiä ja kaipaavat seuraa, jossa tulevat hyväksytyiksi itsenään. Parhaat ihmissuhteeni ovat olleet kaltaisteni kanssa. Ymmärrämme toisiamme. Kommunikointi on aitoa, suoraa, asiakeskeistä ja helppoa. Paras ystäväni on piirteinen myös.

Ei neuronormaalien kanssa kommunikoinnista tai näyttelemisestä lopulta jää paljoa käteen. Se on toki taito joka auttaa työelämässä, mutta ei aikakaan itselleni sen enempää merkitystå tai elämänlaatua parantavaa tuonut. Ihan parasta on löytää toinen as-piirteinen joka on kiinnostunut samasta kuin itse. Oi sitä loputonta aiheeseen vihkiytymistä josta kumpikaan ei saa tarpeekseen. Ei tarvita teeskentelyä, näyttelemistä, ei pelejä.

En tajunnut tässä ketjussa olevista ohjeista mitään ja vaikka jotain tajuaisin en muista niitä enää minuutin päästä ja seuraavassa sosiaalisessa tilanteessa mokailen taas. Vttu että olen paska T: Joku asperger

Kuuluu teeskennellä että pitää lapsista ja koirista vaikka ei oikeasti pitäisi koska henkilöä joka ei pidä lapsista tai koirista pidetään hirviönä. Kuuluu silittää kissaa tai koiraa joka tulee lähelle vaikka oikeasti ei haluaisi koskea siihen.

Naisseurassa ei saa sanoa mitään mikä voitaisiin tulkita rasismiksi. Nuorten naisten seurassa ei saa myöskään sanoa mitään mikä voitaisiin tulkita transfobiaksi. N-sanaa saa käyttää ainoastaan miehistä koostuvassa seurueessa.

Puolitutuilta kuuluu kysyä mitä he aikovat tehdä viikonloppuna/lomalla tai mitä he tekivät viikonloppuna/lomalla vaikka puolituttujen vapaa-ajanviettotavat eivät voisi vähempää kiinnostaa.

Joillakin ihmisillä on ikävä tapa sanoa keskustelun päätteeksi, että "olisi kiva nähdä uudestaan", "sinun täytyy ehdottomasti tulla käymään joskus meidän mökillä", "mennään joku päivä käymään kahvilla", jne. jne., niin nämä ovat pääsääntöisesti aina sellaisia juttuja, joita ei ole tarkoitus ottaa tosissaan. Noihin kannattaa vastata esimerkiksi, että "olisi kyllä kivaa", "katsellaan myöhemmin" tjsp., ja antaa asian sitten olla.

Itse en pidä tuollaisesta yhtään, ja tuollaisen tavan takia minulla on välillä myös hankaluuksia hahmottaa, milloin esimerkiksi se kahville kutsuja on tosissaan. Toisaalta on huonotapaista kutsua itse itseään kenenkään luo, joten noissa tapauksissa ajattelen vastuun kutsumisesta olevan sitä ehdottaneella.

Vierailija kirjoitti:

Joillakin ihmisillä on ikävä tapa sanoa keskustelun päätteeksi, että "olisi kiva nähdä uudestaan", "sinun täytyy ehdottomasti tulla käymään joskus meidän mökillä", "mennään joku päivä käymään kahvilla", jne. jne., niin nämä ovat pääsääntöisesti aina sellaisia juttuja, joita ei ole tarkoitus ottaa tosissaan. Noihin kannattaa vastata esimerkiksi, että "olisi kyllä kivaa", "katsellaan myöhemmin" tjsp., ja antaa asian sitten olla.

Itse en pidä tuollaisesta yhtään, ja tuollaisen tavan takia minulla on välillä myös hankaluuksia hahmottaa, milloin esimerkiksi se kahville kutsuja on tosissaan. Toisaalta on huonotapaista kutsua itse itseään kenenkään luo, joten noissa tapauksissa ajattelen vastuun kutsumisesta olevan sitä ehdottaneella.

Unohdin mainita sen, että hyvä sääntö arvioida kuinka tosissaan toinen noiden ehdotelmiensa kanssa on, on se kuinka läheinen hän sinulle on. Etäinen sukulainen, tutun tuttu tai ala-aste -aikainen luokkakaveri ei välttämättä ollut tosissaan, mutta joku läheinen serkku lapsuudesta tai paras kaveri lukiosta hyvinkin saattaa olla tosissaan. Tässäkin vain kuitenkin sama dilemma toistuu, että kun itse ei voi olla täysin varma, niin kannattaa sitten heittää pallo kutsujalle, kuten että "minustakin olisi kiva nähdä uudestaan, ota yhteyttä kun sinulle sopisi".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillakin ihmisillä on ikävä tapa sanoa keskustelun päätteeksi, että "olisi kiva nähdä uudestaan", "sinun täytyy ehdottomasti tulla käymään joskus meidän mökillä", "mennään joku päivä käymään kahvilla", jne. jne., niin nämä ovat pääsääntöisesti aina sellaisia juttuja, joita ei ole tarkoitus ottaa tosissaan. Noihin kannattaa vastata esimerkiksi, että "olisi kyllä kivaa", "katsellaan myöhemmin" tjsp., ja antaa asian sitten olla.

Itse en pidä tuollaisesta yhtään, ja tuollaisen tavan takia minulla on välillä myös hankaluuksia hahmottaa, milloin esimerkiksi se kahville kutsuja on tosissaan. Toisaalta on huonotapaista kutsua itse itseään kenenkään luo, joten noissa tapauksissa ajattelen vastuun kutsumisesta olevan sitä ehdottaneella.

Unohdin mainita sen, että hyvä sääntö arvioida kuinka tosissaan toinen noiden ehdotelmiensa kanssa on, on se kuinka läheinen hän sinulle on. Etäinen sukulainen, tutun tuttu tai ala-aste -aikainen luokkakaveri ei välttämättä ollut tosissaan, mutta joku läheinen serkku lapsuudesta tai paras kaveri lukiosta hyvinkin saattaa olla tosissaan. Tässäkin vain kuitenkin sama dilemma toistuu, että kun itse ei voi olla täysin varma, niin kannattaa sitten heittää pallo kutsujalle, kuten että "minustakin olisi kiva nähdä uudestaan, ota yhteyttä kun sinulle sopisi".

Mitä enemmän luen näitä ohjeita, sitä vähemmän haluan sulautua eri porukoihin ja hengailla ja tuntea kuuluvani laumaan ja ehkä sitten joskus kertoa oikeista asioista ja kuulumisia. Mieluummin olen yksin. Mitä ihmiset saa tuollaisesta? Inhottavan kuuloisia sosiaalisia pelejä.

Miksi hemmetissä joku sanoo, että mennään kahville joku kerta, jos ei tarkoita sitä? Miksei sano esim mukavaa kevään jatkoa tms?

Ei kannata luottaa liikaa hymyileviin, imarteluun taipuvaisiin henkilöihin. Usein ovat selän takana ihan toista maata...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töissä on usein hämmentävä tunnelma kun en assi piirteisenä ole ollenkaan kiinnostunut työkavereistani ja he yrittävät ylläpitää jotain nokkimisjärjestyksiä ynnä muita sosiaalisia pelejä :D onneksi työskentelen kuitenkin enimmäkseen yksin koska se small talk on oikeasti tosi kuormittavaa jos on työskenneltävä kauan samassa tilassa, sitä pitäisi kaikkien rajoittaa ja keskittyä vaan niihin töihin, kiitos.

Ja sinä osaat tunnistaa sosiaaliset pelit miten?

Elämän- sekä työkokemuksella, älyllä ja lukemalla sanatonta viestintää kuten äänenpainoja ja muita eleitä. Sulla veikkaan olevan joku hyvin erikoinen käsitys asseista.

Aivan. Ehkä jotkut (miespuoliset) assit eivät koskaan opi mitään ihmisten käyttäytymisestä, mutta vanhana naisassina voin sanoa, että osaan itse mukautua ja soluttautua lähes mihin tahansa porukkaan jos niin katson aiheelliseksi.

Tämä on tietysti pelkkää opeteltua näyttelemistä. Yleensä pysyn erossa kaikista kuppikunnista ja muistakin klikeistä.

Nykyään siis osaisin käyttäytyä normaalisti, mutta en halua, jaksa enkä viitsi. Se hyvä puoli vanhenemisessa on, ettei enää välitä yhtään muiden mielipiteistä tai sanomattomista signaaleista.

Sama täällä vanhempana assipiirteisenä. Olen tutkinut, seurannut, oppinut ja osaan näytellä suht normaalia ja minulla on aika laajat tuttavapiirit. Ehkä suurin oppini on se, että lähes kaikki haluavat puhua itsestään ja asioistaan. Tärkeimpiä taitoja on oppia kuuntelemaan ja leikkimään kiinnostunutta esittämällä kysymyksiä ja kannustavia kommentteja, eikä puhumaan.

Enää en vaan jaksa juuri näytellä tai nähdä vaivaa. Viihdyn yksin, enkä koe enää ulkopuolisuutta tai yksinäisyyttä kuten nuorena. Olen sinut itseni kanssa ja viihdyn hyvin muutaman oudohkon ystäväni kanssa, mutta kaikkein parhaiten viihdyn uppoutumalla intohimolla omien kiinnostusten kohteiden pariin. Minusta on kasvanut vahva enkä vaihtaisi piirteitäni pois ollakseni ns normaali.

Hah! Mehän ollaan samiksii! 👌🏼😀

-se jota kommentoit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillakin ihmisillä on ikävä tapa sanoa keskustelun päätteeksi, että "olisi kiva nähdä uudestaan", "sinun täytyy ehdottomasti tulla käymään joskus meidän mökillä", "mennään joku päivä käymään kahvilla", jne. jne., niin nämä ovat pääsääntöisesti aina sellaisia juttuja, joita ei ole tarkoitus ottaa tosissaan. Noihin kannattaa vastata esimerkiksi, että "olisi kyllä kivaa", "katsellaan myöhemmin" tjsp., ja antaa asian sitten olla.

Itse en pidä tuollaisesta yhtään, ja tuollaisen tavan takia minulla on välillä myös hankaluuksia hahmottaa, milloin esimerkiksi se kahville kutsuja on tosissaan. Toisaalta on huonotapaista kutsua itse itseään kenenkään luo, joten noissa tapauksissa ajattelen vastuun kutsumisesta olevan sitä ehdottaneella.

Unohdin mainita sen, että hyvä sääntö arvioida kuinka tosissaan toinen noiden ehdotelmiensa kanssa on, on se kuinka läheinen hän sinulle on. Etäinen sukulainen, tutun tuttu tai ala-aste -aikainen luokkakaveri ei välttämättä ollut tosissaan, mutta joku läheinen serkku lapsuudesta tai paras kaveri lukiosta hyvinkin saattaa olla tosissaan. Tässäkin vain kuitenkin sama dilemma toistuu, että kun itse ei voi olla täysin varma, niin kannattaa sitten heittää pallo kutsujalle, kuten että "minustakin olisi kiva nähdä uudestaan, ota yhteyttä kun sinulle sopisi".

Mitä enemmän luen näitä ohjeita, sitä vähemmän haluan sulautua eri porukoihin ja hengailla ja tuntea kuuluvani laumaan ja ehkä sitten joskus kertoa oikeista asioista ja kuulumisia. Mieluummin olen yksin. Mitä ihmiset saa tuollaisesta? Inhottavan kuuloisia sosiaalisia pelejä.

Nimenomaan! Ap:n kannattaa harkita vielä kerran, kannattaako lähteä nenttien tielle. Nepsynä elämä on sitä Aitoa ja Oikeaa

Vierailija kirjoitti:

Politiikka ei kuulu työpaikoille. 

Paitsi koronapolitiikka! Siis valtiovallan koronapolitiikan VARAUKSETON tukeminen täydellisessä yhteishengessä!!

Hymyile.

Huomauttaisin, että eivät kaikki nenttiyhteisöt ole samanlaisia sääntöineen. Työskentelin pitkään luonnontieteiden alan asiantuntijayhteisössä, toimistohommissa. Siellä näyttää naisilla ja miehillä olevan kaikilla jollain tasolla assipiirteitä. Keskustelu oli asiaa, mutta ei huumorintajutonta, small-talkia ei harrastettu.

Sittemmin olin sihteerinä sosiaalialalla, siellä on paljon enemmän tuota mystistä sosiaalista pelailua, ja yhteiset tauot tuntuivat olevan täynnä miinoja.

En osannut olla siellä yhtään.

N52, add&as-piirtenen

En usko olevani mitenkään erilainen kuin muut, mutta itseä häiritsee esim työpaikalla se että aina täytyy käyttäytyä tietyllä tavalla, hillitysti. Menisin mielelläni välillä lattialle selälle makoilemaan, juttelisin tärkeistä asioista enkä vain viikonlopun kuulumisista, haluaisin aitoja kohtaamisia. Kuljen aina villasukissa, syön eväät ulkona parkkipaikalla että näen hetken lintuja ja taivaan. Olo tuntuu ulkopuoliselta sillä muut käyttäytyy niin harkitusti ja aikuismaisesti, itse kaipaan avoimempaa suhtautumista elämään.