Sanattomat sosiaaliset normit - kertokaapa niitä!

Kun kutsu kahvipöytään käy, on kohteliasta ensin kiittää ja sitten vähän vitkastella ennen pöytään asettumista. Siten et vaikuta ahneelta nälkäkurjelta, joka tulee käymään vain syödäkseen.

Ja pöydän antimia ei ole tarkoitus tyhjentää kokonaan yksin, vaan voi seurata, että muutkin saavat osansa ja ovat ottaneet jo, ennen kuin itse santsaa.

Jos emäntä kehoittaa ottamaan lisää, ei ole pakko: voit sanoa, että tarjottava oli hyvää, muttet enää jaksa murustakaan.

Ainakaan Suomessa yliopisto -tai muillakaan luennoilla ole sopivaa omia koko luentoa omien kysymysten esittämiseen, sillä se häiritsee muita kuulijoita ja vie kaiken luennoitsijan ajan, niin etteivät muut ehdi kysyä itse. Yksi tai kaksi kysymystä on ok, mutta niitäkään ei tarvitse esittää joka luento. Yliopistossa harvemmin saa lisäpisteitä tuntiaktiivisuudesta, toisin kuin peruskoulussa ja lukiossa.

Luennoilla tms. tilaisuuksissa voidaan myös esittää ns. retrorisia kysymyksiä, joissa luennoitsija vastaa tarkoituksella omaan kysymykseensä. Siinä ei odoteta, että joku huutaa vastauksen salista.

Tässä sellaiseen työpaikkaystävystymiseen liittyviä asioita mitä olen itse oppinut (neurotyypillisen ystävän avustuksella):

- Aina pitää tervehtiä kaikkia

- Pyydä työkavereita somekavereiksi

- Somekavereiden julkaisuihin kannattaa reagoida tai kommentoida jotain, vaikka julkaisut itsessään eivät kiinnostaisikaan

- Kun on jo jonkin aikaa tuntenut töissä ja reagoinut somessa julkaisuihin, voi lähettää yksityisviestejäkin (jotain yleisluontoista jutustelua, meemejä, linkkejä asioista joista tietää toisen olevan kiinnostunut tms)

- Työkaveria voi pyytää kevyesti mukaan johonkin matalan kynnyksen juttuun (lounas, kahvilakäynti työpäivän jälkeen, ostosreissu työpäivän jälkeen tms), ja jos toinen ei suostu niin se ei ole maailmanloppu ja sen ihmissuhteen lopullinen päätös. Jos taas toinen lähtee mukaan, niin silloin sitten voi rauhassa odotella että se toinen ehdottaa jatkossa jotain yhteistä tekemistä. Sitten kun on tehty jotain yhdessä työajan ulkopuolellakin, niin keskustelunaiheet voivat olla hieman henkilökohtaisempia ja syvällisempiä.

Jos möläytät jotain, niin usein pystyt korjaamaan asiaa jatkamalla puhumista ja vaihtamalla aihetta.

"Paljon sä painat? No ei oikeesti tartte vastata. Mietin vaan, kun itelle on tullu koronakiloja..."

"Ompa sulla outo hattu. Tai siis nyt käytin väärää sanaa, siis sellanen mitä en oo ennen nähnyt. Mulle ei sovi hatut yhtään, kun oon tämmönen perunapää..."

Up

Jos keskustelukumppani tekee jonkinlaisen asiavirheen kommentissaan, siihen ei kannata puuttua, jos kyseessä ei ole hyvin vakava ja tärkeä asia. Sosiaalisessa jutustelussa sellaiset on tapana ohittaa, koska jutustelun tuoma yhteenkuuluvuus on tärkeämpää kuin se, onko kaikki faktat oikein.

Jos yhteydenpito jonkun ihmisen kanssa on hyvin yksipuolista, eikä toinen ole siinä oikein aloitteellinen, voi olla kyse siitä, että toinen ei oikein ole kiinnostunut kyseisen ihmissuhteen ylläpitämisestä. Mutta ei pidä tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä: joskus kiireisillä ihmisillä yhteydenpito vain jää, vaikka siitä sinänsä tykkäisikin.

Muista, että "normaalitkin" ihmiset käsittävät toisiaan varsin usein väärin. Ihmisten tarkoitusten tulkitseminen ei ole eksaktia tiedettä eikä onnistu keneltäkään täydellisesti. Saa myös kysyä, jos on epävarma mitä toinen tarkoittaa.

Tuttavan tai sukulaisen työpaikalle ei mennä huvin vuoksi rupattelemaan tai kertomaan ikäviä uutisia, kun toinen on töissä. Morjestaa voi ja vaihtaa pari sanaa, mutta jaarittelemaan ei jäädä eikä häiritsemään toisen työskentelyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töissä on usein hämmentävä tunnelma kun en assi piirteisenä ole ollenkaan kiinnostunut työkavereistani ja he yrittävät ylläpitää jotain nokkimisjärjestyksiä ynnä muita sosiaalisia pelejä :D onneksi työskentelen kuitenkin enimmäkseen yksin koska se small talk on oikeasti tosi kuormittavaa jos on työskenneltävä kauan samassa tilassa, sitä pitäisi kaikkien rajoittaa ja keskittyä vaan niihin töihin, kiitos.

Ja sinä osaat tunnistaa sosiaaliset pelit miten?

Elämän- sekä työkokemuksella, älyllä ja lukemalla sanatonta viestintää kuten äänenpainoja ja muita eleitä. Sulla veikkaan olevan joku hyvin erikoinen käsitys asseista.

Aivan. Ehkä jotkut (miespuoliset) assit eivät koskaan opi mitään ihmisten käyttäytymisestä, mutta vanhana naisassina voin sanoa, että osaan itse mukautua ja soluttautua lähes mihin tahansa porukkaan jos niin katson aiheelliseksi.

Tämä on tietysti pelkkää opeteltua näyttelemistä. Yleensä pysyn erossa kaikista kuppikunnista ja muistakin klikeistä.

Nykyään siis osaisin käyttäytyä normaalisti, mutta en halua, jaksa enkä viitsi. Se hyvä puoli vanhenemisessa on, ettei enää välitä yhtään muiden mielipiteistä tai sanomattomista signaaleista.

"Jos keskustelukumppani tekee jonkinlaisen asiavirheen kommentissaan, siihen ei kannata puuttua, jos kyseessä ei ole hyvin vakava ja tärkeä asia. Sosiaalisessa jutustelussa sellaiset on tapana ohittaa, koska jutustelun tuoma yhteenkuuluvuus on tärkeämpää kuin se, onko kaikki faktat oikein."

Siis ihanko totta!? Näinkö nentit yleensä ajattelevat? Vai onko tuo jonkun kypsymättömän laumasielun mielipide?

Kysyn ihan tosissani 🤔

Miksi faktojen oikaisu olisi kielteinen kontribuutio tilanteeseen? Miksi se heikentäisi yhteenkuuluvuutta? Eikö paremmin vahvista, kun assilla ei tod näk ole muuta sanottavaa keskusteluun, kuin tuoda esiin faktoj?

Vierailija kirjoitti:

"Jos keskustelukumppani tekee jonkinlaisen asiavirheen kommentissaan, siihen ei kannata puuttua, jos kyseessä ei ole hyvin vakava ja tärkeä asia. Sosiaalisessa jutustelussa sellaiset on tapana ohittaa, koska jutustelun tuoma yhteenkuuluvuus on tärkeämpää kuin se, onko kaikki faktat oikein."

Siis ihanko totta!? Näinkö nentit yleensä ajattelevat? Vai onko tuo jonkun kypsymättömän laumasielun mielipide?

Kysyn ihan tosissani 🤔

Miksi faktojen oikaisu olisi kielteinen kontribuutio tilanteeseen? Miksi se heikentäisi yhteenkuuluvuutta? Eikö paremmin vahvista, kun assilla ei tod näk ole muuta sanottavaa keskusteluun, kuin tuoda esiin faktoj?

Kovin voimakas faktojen esiin tuominen ja niistä jankkaaminen ei joko vie keskustelua eteenpäin (=muut keskustelijat ärsyyntyvät) tai sitten vie sen sivuraiteille. Siis jos ryhmä ihmisiä kuuntelee, miten Marja-Leenan matka Amerikkaan meni, he haluavat kuulla mitä Marja-Leena teki matkallaan, ja millaista oli. Silloin ei ole oleellista alkaa korjaamaan vaikka Vapaudenpatsaan tarkkaa sijaintia, koska aiheena on yhden ihmisen matkakokemus, ei faktat Yhdysvalloista.

Toki on myös keskusteluja, joissa faktat ovat tarpeellisia. (Esimerkiksi, jos joku miettii minkä rotuinen koira kannattaa ottaa). Iso osa keskusteluista koskee kuitenkin ihmisten kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töissä on usein hämmentävä tunnelma kun en assi piirteisenä ole ollenkaan kiinnostunut työkavereistani ja he yrittävät ylläpitää jotain nokkimisjärjestyksiä ynnä muita sosiaalisia pelejä :D onneksi työskentelen kuitenkin enimmäkseen yksin koska se small talk on oikeasti tosi kuormittavaa jos on työskenneltävä kauan samassa tilassa, sitä pitäisi kaikkien rajoittaa ja keskittyä vaan niihin töihin, kiitos.

Ja sinä osaat tunnistaa sosiaaliset pelit miten?

Elämän- sekä työkokemuksella, älyllä ja lukemalla sanatonta viestintää kuten äänenpainoja ja muita eleitä. Sulla veikkaan olevan joku hyvin erikoinen käsitys asseista.

Aivan. Ehkä jotkut (miespuoliset) assit eivät koskaan opi mitään ihmisten käyttäytymisestä, mutta vanhana naisassina voin sanoa, että osaan itse mukautua ja soluttautua lähes mihin tahansa porukkaan jos niin katson aiheelliseksi.

Tämä on tietysti pelkkää opeteltua näyttelemistä. Yleensä pysyn erossa kaikista kuppikunnista ja muistakin klikeistä.

Nykyään siis osaisin käyttäytyä normaalisti, mutta en halua, jaksa enkä viitsi. Se hyvä puoli vanhenemisessa on, ettei enää välitä yhtään muiden mielipiteistä tai sanomattomista signaaleista.

Kyllä mä ainakin oon oppinut havainnoimalla ihmisten käyttäytymistä tässä vuosien varrella, joten ei voi yleistää. Se on sitte eri asia, miten uskaltautuu erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin. Onneksi toivottavasti oon ens syksynä pääsemässä sosiaalisen jännittämisen ryhmään mukaan.

T: aspergerdiagnoosin lapsena saanut M28

Vierailija kirjoitti:

Jos joku kysyy: "Kuinka vanhaksi luulet minua? Tai "Kuinka vanhalta näytän?" Tai "Näytänkö ihan kauhealta?", ei pidä vastata rehellisesti.

Voi kun joskus opittaisiin sekin, ettei tällaisia typeryyksiä tarvitse kysyä.

Vierailija kirjoitti:

"Jos keskustelukumppani tekee jonkinlaisen asiavirheen kommentissaan, siihen ei kannata puuttua, jos kyseessä ei ole hyvin vakava ja tärkeä asia. Sosiaalisessa jutustelussa sellaiset on tapana ohittaa, koska jutustelun tuoma yhteenkuuluvuus on tärkeämpää kuin se, onko kaikki faktat oikein."

Siis ihanko totta!? Näinkö nentit yleensä ajattelevat? Vai onko tuo jonkun kypsymättömän laumasielun mielipide?

Kysyn ihan tosissani 🤔

Miksi faktojen oikaisu olisi kielteinen kontribuutio tilanteeseen? Miksi se heikentäisi yhteenkuuluvuutta? Eikö paremmin vahvista, kun assilla ei tod näk ole muuta sanottavaa keskusteluun, kuin tuoda esiin faktoj?

Iso osa ihmisistä on epävarmoja itsestään, eikä varsinkaan jos suhde on vielä tuore eikä esim. todella läheinen ystäväsuhde, halua kuulla olevansa väärässä tai joutua virheistään ns. tikun nokkaan, vaikka assin tarkoitus on olla vain hyödyksi.

Vierailija kirjoitti:

Ohis mutta...

Mä oon ite myös asperger ja nää on tosi hyviä juttuja. Joku kysy aikasemmin että "miks pitäs opetella olemaan joku satuhahmo eikä vaa voi olla oma ittensä? "

No kokemusesta voin sanoa että jatkuvasti "outona" tai "erilaisena" oleminen ei oo mitään helpointa puuhaa. Oikeasti on hyvä tajuta sosiaalisia normeja. Tulee olemaan todella helpompaa elämässä.

Mietin samaa. Ei englantia tai espanjaakaan opiskella siksi että haluttaisiin olla englantilaisia tai espanjalaisia, vaan siksi että ymmärtäisi ja tulisi ymmärretyksi.

Muista myös, ettet vahingossa erehdy pitämään ketä tahansa toista ihmistä auktoriteettina koska olet tietoinen autismistasi. Itse hallitsin ketjussa luetellut ja vastaavat konkreettiset neuvot jo hyvin nuorena, olin kiltti kympi tyttö ja työnikin sisältää pääasiassa asiakaspalvelua. Mutta kantapään kautta olen joutunut oppimaan mm:

- jos "kaverit" pyytävät toistuvasti mukaan rientoihin, ja sitten joko sulkevat ulos toisiinsa keskittyen, tai jopa nauravat kustannuksellasi, ei kannata pyrkiä saamaan hyväksyntää

- jos huomaat auttavasi tuttuasi paljon (esim huushollissa, pihatöissä, tai lapsenvahtina), eikä auttaminen ole vastavuoroista, kyse ei ole ystävyydestä

- jos parisuhteessa teot ja puheet ovat ristiriidassa, katso tekoja ja faktoja. Älä ajattele, että vaistosi on pakko olla väärässä koska olet assi, puolisosi osaa hurmata muut, eivätkä muut ottaisi sinua ikinä tosissaan epäilyksinesi. Jos alkaa olla liikaa merkkejä puolison epäluotettavuudesta, selvitä asia kunnolla. Muuten voit myöhemmin löytää itsesi tilanteesta missä yhä rohkeammaksi tullut puoliso jää kiinni vielä törkeämmästä epärehellisyydestä

- älä anna puolisosi vedota assiuteesi automaattisena standardiselityksenä riitoihin ja vastoinkäymisiin. Jos puolisosi mielestä jokin on sinun syytäsi autismin takia, kysy tarkennusta.

Vierailija kirjoitti:

Neuvo: aikuisena ihmisenä pitää sosiaalisesti ehkä hieman omalaatuisen ja rajoittuneenkin ihmisen tajuta se, että loukkaava käytös on loukkaavaa käytöstä. Pitää siis pyrkiä kehittymään ja oppimaan sosiaalisia normeja. Moni asperger on tökerö käytökseltään. Nähty on. Hyvä keskustelu on tämä! Hyvä ap!

Ja tässä oli siis esimerkki tökeröstä käytöksestä.

Jos seurue, jonka luo menet, juttelee jostain asiasta, kuuntele mistä he puhuvat ja voit liittyä keskustelemaan siitä asiasta tai siihen liuttyvistä asioista. Älä keskeytä koko porukkaa ja ala pitämään monologia jostain ihan muusta omasta mielenkiinnon kohteestasi.

Meillä ajankohtainen esimerkki. Kun jutellaan LAPSEN asioista, ei se ole sama asia kuin sinun omat tuntemuksesi lapsena! Eli jos ei osaa lainkaan asettua toisen asemaan, ei sitä voi korvata ajattelutavalla, että lapsi ajattelisi tai olisi samanlainen kuin sinä.

Vierailija kirjoitti:

Jos joku sanoo "arvaa kuinka paljon minua ottaa päähän asia X...", ei tarkoituksena ole saada muita oikeasti arvaamaan mitään. Ja jos on pakko sanoa jotain kielteistä, kannattaa aloittaa pienellä kehulla. Esim "hyvä että ruoka maistuu, mutta ei kannata niitä ranskalaisia liikaa syödä"..

Sääntö: toisten syömistä tai ruokaa ei kommentoida negatiivisesti. Ei Koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos joku haukkuu itseään tai perheenjäsentään, ei pidä mennä komppaamaan haukkuja! Esim. joku valittaa, että "olenpa hirveän näköinen tänään" tai "kylläpä näytän lihavalta näissä housuissa". Älä missään nimessä sano, että "totta, aika rumat hiukset leikkautit" tai "joo, lihavahan sinä olet".

Tai jos joku valittaa aviomiehestään, että "Jari oli kyllä ihan idiootti kun ei tajunnut laittaa autoa lämmitykseen ajoissa" tai "Äitini oli taas niin raskas, kun soitin hänelle", ei ole sopivaa sanoa, että "Olen itsekin huomannut, että miehesi on vähän tollo/äitisi on varmaan narsisti".

Jos vaimosi tuumii, etten ole kovin kaunis, siihen ei ole sopivaa vastata "et oikeastaan niin, olet pikemminkin ehkä uljas"! Jää paha maku suuhun (ei kirjaimellisesti).