Asperger-ihmiset: onko teillä ystäviä?

Ei ole koskaan ollut varsinaisia ystäviä. Nuorempana niitä kaipasi, mutta ei enää. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin loppujen lopuksi enemmän tai vähemmän rasittavia.

On, sekalainen sakki muita kummajaisia. En viihdy ns. tavisten kanssa eivätkä he minun.

On ja ei, kaipaan kyllä.

Meillä ei käy koskaan ketään.

Täytin 50 eikä kukaan muistanut, se vähän karvasteli.

Kouluaikana ei ollut kavereita tai he jäivät etäisiksi.

Työpaikoilta ei tullut 10v aikana ystäviä kuin 1.

Hän on tosin aika erakko(epäilen as-henkilöksi), ei esim. välttämättä vastaa viesteihini.

Oli joskus, ei ole enää. Jotenkin tuntuu siltä, etten pysty saamaan yhteyttä toiseen ihmiseen, tosin tämä ei välttämättä johtu Aspergerista, tai pelkästään siitä. En kaipaa ystäviä, enkä tunne oloani yksinäiseksi.

Joitakin, minä sairastan muutenkin, joten on vaikea jaksaa tapailla ihmisiä. En tykkää puhua puhelimessa, mutta olen WhatsApp:n tehokäyttäjä. Viime vuosina omat ajatukset ovat seilanneet niin syvissä vesissä, etten ole edes yrittänyt jakaa sielunmaisemaani. Se on tietysti syönyt myös ystävyyssuhteista syvyyttä, kun keskustelu liikkuu pinnalla.

Kovasti olen nähnyt vaivaa ystävien saamiseksi, aina uudelleen ja uudelleen, mutta ne kariutuvat. Minä olen se aktiivisempi osapuoli pitämään yhteyttä. Toisesta ei välttämättä kuulu mitään, joten monesti on tuntunut, että koko ystävyyssuhde on oman aktiivisuuteni varassa. Vuosi saattaa mennä maksimissaan ja sitten nämä uudet "ystävät" ottavat viimeistään etäisyyttä. En tiedä mitä teen väärin. En kai osaa olla sellainen, jonka ystävä haluttaisiin olla. Jo lapsena tuntui, että olin ulkona porukasta. Näin nelikymppisenä tuo ystävien puuttuminen ei niin pahasti enää haittaa, oma seura riittää. Mutta kyllä sitä joskus kaipaisi ystävää jakamaan asioita. Välillä tuntee olevansa kovin yksin.

Oma lapsi (alakoululainen) kamppailee jatkuvasti ystävyyssuhteiden puutteen kanssa, asperger hänkin. Lapsen kohdalla se sattuu enemmän. Hän on se, jota ei kutsuta synttäreille, joka jää välituntisin yksin, joka viettää illat yksin. Lapsi ei ymmärrä, miksi hän on erilainen, miksi hän ei kelpaa, miksi ei ymmärrä muita, miksi muut eivät ymmärrä häntä. Onneksi sentään on vertaistuki kotona, kun meitä aspergereita on kaksi.

Ei ole. Toisaalta niitä kaipaisi, mutta toisaalta taas tuntuu, että varsin suuri osa ihmisistä on hirveän itsekkäitä, kaksinaamaisia ja teeskenteleviä, joten parempi olla yksin kuin epäluotettavassa seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Kovasti olen nähnyt vaivaa ystävien saamiseksi, aina uudelleen ja uudelleen, mutta ne kariutuvat. Minä olen se aktiivisempi osapuoli pitämään yhteyttä. Toisesta ei välttämättä kuulu mitään, joten monesti on tuntunut, että koko ystävyyssuhde on oman aktiivisuuteni varassa. Vuosi saattaa mennä maksimissaan ja sitten nämä uudet "ystävät" ottavat viimeistään etäisyyttä. En tiedä mitä teen väärin. En kai osaa olla sellainen, jonka ystävä haluttaisiin olla. Jo lapsena tuntui, että olin ulkona porukasta. Näin nelikymppisenä tuo ystävien puuttuminen ei niin pahasti enää haittaa, oma seura riittää. Mutta kyllä sitä joskus kaipaisi ystävää jakamaan asioita. Välillä tuntee olevansa kovin yksin.

Oma lapsi (alakoululainen) kamppailee jatkuvasti ystävyyssuhteiden puutteen kanssa, asperger hänkin. Lapsen kohdalla se sattuu enemmän. Hän on se, jota ei kutsuta synttäreille, joka jää välituntisin yksin, joka viettää illat yksin. Lapsi ei ymmärrä, miksi hän on erilainen, miksi hän ei kelpaa, miksi ei ymmärrä muita, miksi muut eivät ymmärrä häntä. Onneksi sentään on vertaistuki kotona, kun meitä aspergereita on kaksi.

Onko lapsi erityisluokalla vai tavallisella? Jos on tavallisella, niin voisiko mahdollisesti harkita siirtoa erityisluokkaan, jossa on muita samantyylisistä vaikeuksista kärsiviä, jolloin ystäviä voisi ehkä saada helpommin?

Kyllä, mutta vain suhteellisen harva soveltuu ystäväksi. Hyviä suhteita sen sijaan pystyy muodostamaan useimpien kanssa.

On, toinen as. Enimmäkseen viestitellään, joskus tavataankin.

En kaipaa juuri ihmisten seuraa ja neurotyyppilliset ovat varsinkin uuvuttavia. Mutta ystäväni on kiinnostava, älykäs ja hauska.

On muutama pitkäaikainen hyvä ystävä joiden kanssa kemiat kohtaa, hekin ovat tosin aspergereja. En ymmärrä ns tavallisia ihmisiä, eikä kiinnosta olla heidän kanssaan. Sama toisinpäin.

Tasan yksi. Hänetkin koen melko rasittavana, mutta ystävyytemme on pitkäaikaista joten tavallaan tunnen velvollisuudeksi pitää ystävyyttä yllä. Onneksi olemme yhteydessä ja näemme harvakseltaan. Koen ystävät kuormittaviksi, aikaa vieviksi ja tavallaan turhiksi. En siis missään tapauksessa kaipaa enempää ystävyyssuhteita. Käytän aikani mieluisampiin asioihin.

Ei oikeastaan. Tuttavia on joiden kanssa kahvittelen ja käyn lounaalla. Yliopistolta jäänyt muutama kaveri. Ennen kannoin huolta asiasta, mutta nyt lähes nelikymppisenä en enää murehdi. En vain ole ystävätyyppiä.

On ollut, mutta olen etääntynyt heistä, yhtä lukuunottamatta (tähän olen tutustunut aikuisena, muut ovat koulukavereita). Ja se on kyllä ihan omaa syytäni. Osittain siinä on sitä, että oma elämä on aikuistuessa ollut niin erilaista kuin muilla, siinä missä muut ovat esimerkiksi hankkineet parisuhteen ja lapsia, en minä ole edes seurustellut, olen aina ollut elämän sivustakatsoja, eikä sellaisen kanssa ole paljon yhteistä ns. normaaleilla. Mutta rehellisyyden nimissä minun on sanottava, että oma käytökseni kyllä karkoittaa muutenkin. Olen aika itsekäs, tökerö ja myös laiska toteuttamaan ystävyyden vastavuoroisuutta. En itsekään haluaisi sellaista ystävää kuin minä. Tämä kyllä hävettää ja harmittaa minua, mutta ei ilmeisesti tarpeeksi kun en ole tästä toimintavasta päässyt.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole koskaan ollut varsinaisia ystäviä. Nuorempana niitä kaipasi, mutta ei enää. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin loppujen lopuksi enemmän tai vähemmän rasittavia.

Asseista ajatellaan yleensä aivan samoin. Rasittavaa ja ärsyttävää seuraa.

Sama täällä, että nuorempana niitä ystäviä kyllä kaipasi, mutta ei enää. Silloin teininä ehkä pidin enemmän siitä ajatuksesta, että iltaisin makaisin sängyssä, jalat pystyssä seinää vasten, ja viestittelisin jonkun kaverin kanssa turhanpäiväisistä asioista. No, ei se kavereiden omaaminen lopulta ollutkaan niin hohdokasta. Tuntui, että ne kaverit soittivat ja laittoivat viestiä juuri silloin, kun olisin halunnut tehdä jotain muuta, ja sitten piti aina keksiä joku tekosyy, että miksi en vastannut. Ehkä on vain parempi olla yksin :D

En tiedä oonko assburger mutta ihan vapauttavaa ollut tajuta ettei tarvitse kavereita tehdäkseen niitä asioita joihin ennemmin kuvitteli kavereita tarvitsevan. Aikaisemmin kuvittelin että olisi esim outoa mennä istuskelemaan yksin puistoon ja piti soittaa aina joku kaveri mukaan, vaikka oikeasti vaan halusi istuskella puistossa kaikessa rauhassa ilman että pitäisi keksiä jotain juteltavaa jonkun ihmisen kanssa.

Ei oikeastaan. Suurin osa ihmisistä ei vain jaksa esim. keskustella kanssani kiinnostuksenkohteistani kovin pitkään ja syvällisesti, vaan he kokevat sen jankkaamiseksi ja saman asian vatvomiseksi. Ehkä kannattaisi etsiä jostain samoista aiheista kiinnostuneita, joiden kanssa voisi olla jotain yhteistä?

Vierailija kirjoitti:

Ei oikeastaan. Suurin osa ihmisistä ei vain jaksa esim. keskustella kanssani kiinnostuksenkohteistani kovin pitkään ja syvällisesti, vaan he kokevat sen jankkaamiseksi ja saman asian vatvomiseksi. Ehkä kannattaisi etsiä jostain samoista aiheista kiinnostuneita, joiden kanssa voisi olla jotain yhteistä?

Minulla on samaa ongelmaa, ja etenkin nuorempana hermostuin, jos joku halusi vaihtaa aihetta ja olla pinnallinen. Nykyisin tosiaan olen etsiytynyt porukoihin, jotka jakavat erikoisia mielenkiinnonkohteitani, ja yllätyksekseni olen jopa vastavuoroinen ja kiinnostunut muiden ajatuksista, kunhan ne jotenkin liittyvät näihin aiheisiin 😅

Assburger kirjoitti:

On ja ei, kaipaan kyllä.

Meillä ei käy koskaan ketään.

Täytin 50 eikä kukaan muistanut, se vähän karvasteli.

Kouluaikana ei ollut kavereita tai he jäivät etäisiksi.

Työpaikoilta ei tullut 10v aikana ystäviä kuin 1.

Hän on tosin aika erakko(epäilen as-henkilöksi), ei esim. välttämättä vastaa viesteihini.

Paljon onnea syntymäpäivän johdosta! 🎂💐 Toivon sulle hyvää uutta elinvuotta, toteutuvia toiveita ja kiinnostavia ihmisiä matkaan mukaan!