Asperger-ihmiset: onko teillä ystäviä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten te olette kaikki noin itsekseen viihtyviä vrt minun kaveriin? Miksei minun ass kaverini ole?

Olisipa hänkin.

Kysyy joka päivä mitä kuuluu, selittää pitkiä juttuja, on todella raskas henkilö ja haluaisi tavata usein. Huoh. Harmittaa että päästin hänet niin lähelle. Enhän minä tiennyt että hänestä tuleekin taakka. Ei näköjään hiffaa sitäkään että sivuutan osan kysymyksistä, vastaan tahallani hitaasti.

Hänellä on todella paljon vaivoja, huolia ja ongelmia jaarittelee.

Minun etäisyyteeni hän varmaan ajattelee että hän nyt vain on sellainen.

Mitä sinun ^etäisyyteesi^ pitäisi ajatella? Että ylennät itsesi toista alentamalla - mikä onkin totuus. Haluaisiko niin?

No siihen pitäisi reagoida niin että vähennä viestittelyä 😀 ei minun ole velvollisuus viihdyttää häntä. Minulla on oma elämä, erillinen! Olen itse ihminen joka ei tykkää siitä että tungetellaan

En tajua, miksi olet saanut alapeukkuja, kun yrität pitää rajoja itsellesi!

Olen assinainen, ja kaipaisin yhden ystävän. Se riittää. Tai sitten parisuhde.

Kun olen etsinyt kaveria, olen tietysti tutustunut ihmisiin, joiden kanssa en lopulta haluakaan olla tekemisissä. En ainakaan niin tiiviisti kuin he ehkä haluaisivat.

Tai ei tiiviisti, mutta silloin kun ollaan yhteyksissä (f2f tai whatsapp), he ovat aivan liian puheliaita ja purkavat kaiken patoutuneensanottavan minuun. Juu, ovat varmaan yksinäisiä myös, mutta enhän minä jaksa tuommoista.

Minun ei sitten auta kuin lopettaa yhteydenpito kokonaan, että saan rauhan.

On se kumma, ettei löydy yhden yhtä suht normaalia ihmistä kaveriksi. Olen itse kouluttautunut ja älykäs, en paasaa omista asioistani, osaan kuunnella, en ole tylsä jne. Mutta kun ei niin ei.

Tämän alapeukuttaja voisi kertoa, MITÄ alapeukuttaa! Toisen persoonaa vai itsemääräämisoikeutta vai mitä? Häh!

Ei, ja kesti aika kauan ennenkuin huomasin, että pärjään ilmankin. Välillä on yksinäinen olo, mutta se kestää vain vähän aikaa. Voin kuvitella olevani ystävien kanssa uudestaan, jos löydän jonkun, joka on todella kiinnostava ja jonka kanssa on hyvä olla. Jaksan panostaa, jos toinen on sen arvoinen.

Vierailija kirjoitti:

Ei, ja kesti aika kauan ennenkuin huomasin, että pärjään ilmankin. Välillä on yksinäinen olo, mutta se kestää vain vähän aikaa. Voin kuvitella olevani ystävien kanssa uudestaan, jos löydän jonkun, joka on todella kiinnostava ja jonka kanssa on hyvä olla. Jaksan panostaa, jos toinen on sen arvoinen.

Melkein jokainen on tietysti ystävien arvoinen, mutta tarkoitan, että on sellainen, jolla on minun arvostamaani kiinnostavaa.

En ole assi,mutta tulen kohdelluksi, kuin olisin. Ystäviä kaipaan, samoin seurustelukumppania ja perhe-elämää. Sosiaaliset kontaktit ja keskustelut ovat minulle elämän suola. Samoin kosketus ja avoimesti näytetyt tunteet. Kerta toisensa jälkeen kuitenkin minulle ehdotetaan koiran hankkimista sekä koodaamista eikä anneta osoittaa välittämistä tai solmia pidempiaikaisia suhteita. Assiksi en itseäni koe, mutta pystyn samaistumaan kokemukseen. Ymmärrän ystävän ja rakkauden kaipuun sekä myös sen miltä tuntuu, kun kohdellaan erilaisena.

Olen itse nainen ja mulla on muutama naispuolinen kaveri, joita näen harvakseltaan. Olen aina tullut paremmin juttuun miesten kanssa ja iso osa parhaista ystävistäni ovat olleet miehiä jotka ovat olleet ihastuneita muhun ja elätelleet toiveita jostain enemmästä. Ihastun itse todella harvoin ja täysin vääriin ihmisiin, enkä ole seurustellut paria nuoruuden lyhyttä kokeilua lukuunottamatta. Olin nuorempana kaunis, joten sain miehistä seuraa helposti, mutta näin yli kolmekymppisenä se on vähentynyt. Olen enimmäkseen yksin ja näin on hyvä.