Lue keskustelun säännöt.
En kestä enää pienen pientäkään stressiä. Miten saada takaisin edes vähän sietokykyä?
Lyhyesti: takana joitakin vuosia sitten sairastettu työuupumus ja lisäksi useampi todella rankka elämäntapahtuma ja menetys. Näiden seurauksena menetin kaiken kyvyn sietää pienintäkin stressiä. On ollut saikkuja, keskusteluhoitoja (psykologi, hoitaja, lääkäri), unilääkkeitä ja vaikka mitä. Olen mielestäni noista rankoista asioista päässyt jotenkin yli mutta stressinsietokyky ei koskaan palautunut.
Vaikkapa yksi pieni lasku, jonka unohdin maksaa on minulle niin kova stressi että meinaan suistua raiteiltani sen vuoksi. Tai jos pitäisi kiireessä ehtiä jonnekin. Tai jotain vastaavaa pientä.
Kommentit (471)
Ihan ensiksi univelka pois. Jos olet aivan loppu, hakeudu psykiatriseen päivystykseen. Saat nukahtamislääkkeet. Zombeimmat voidaan ottaa osastolle nukkumaan, toki hoitajasta riippuen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäisenä teidät on viety kodin ulkopuolelle hoitoon? Ihan pienillä tulee liikaa stressiä hoitoryhmisdä tai vieraalla yksityisellä, ja jos hoitajat vielä vaihtuu. Tätä olisi hyvä tutkia enemmän. Varsinkin nyt, kun painostetaan viemään lapsia hoitoon mahdollisimman aikaisin tasa-arvon nimissä. Se voi sitten aikuisena purkautua näin, kun elämä heittelee. Kuten se kaikkia joskus heittelee.
Anu kirjoitti:
Itselläni oli sama tilanne vuosi sitten, itkeskelin ja sain "kohtauksia" mitättömistä asioista. Kaiken takana oli huono nukkuminen ja kun sen sai kuntoon, niin kaikki alkoi pikkuhiljaa selvitä. Hommaa lääkäriltä sellainen uni-/nukahtamislääke, jolla saat nukuttua mutta mikä ei tee seuraavana päivänä oloa huonoksi. Huomasin, että joku lääke teki minusta tosi kiukkuisen joten se vain pahensi tilannetta. Sitä ennen olin saanut kaikenmaailman masennusdiagnoosit, vaikka itse tiesin kyllä että jos saan unen palautumaan niin se pelkästään auttaa.
Mukaan hyvät ruokailutottumukset, liikuntaa ja ulkoilua jaksamisen mukaan, stressitekijöiden vähentäminen.
Olen huomannut että moni sanoo että "hommaa unilääkkeet". Ei niitä niin vain hommata. Minulla on ollut aina ajoittaisia univaikeuksia, ja kerran sain lääkkeet niihin. Se auttoi. Huonoja unijaksoja oli vuodessa n. 4 kolmen viikon pätkää. Unilääkkeillä sain nuo jaksot lyhenemään viikon mittaisiksi, ja allekin, kun heti kun en yhtenä iltana saanut unta, pystyin ottamaan lääkkeen. Sitten yhtäkkiä lääkäri ei niitä enää kirjoittanut, vaikka käytin vuoden aikana vain muutaman kymmenen pilleriä, eli en ollut koukussa tai mitään, ja sanoi että melatoniinillä pitää pärjätä. Se oli ihan vihoviimeinen "lääke". Nukahdin kyllä, mutta heräsin parin tunnin päästä pirteänä tuin tikka, joten vuorokauden unet jäivät enää kahteen tuntiin.
Sen jälkeen olen vain sinnitellyt yli kymmenen vuotta ilman ja tästä johtuen vuodesta menee aina monta viikkoa hukkaan kun en pysty nukkumaan. Pyysin syksyllä taas reseptiä, mutta sillä kertaa syy eväämiseen oli se että olen pärjännyt jo yli 10 v ilman niitä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan ensiksi univelka pois. Jos olet aivan loppu, hakeudu psykiatriseen päivystykseen. Saat nukahtamislääkkeet. Zombeimmat voidaan ottaa osastolle nukkumaan, toki hoitajasta riippuen.
Tyypilisesti kylläkin ketipinorit.
Sairaalassa voi joko saada lääkkeet tai sitten ei. Osa sanoo että kyllä se uni tulee kun vaan valvot tarpeeksi. Ei ole siis mikään auvoinen paikka mennä jos joku tosissaan kuvittelee että sairaala antaa jotenkin järeämpää tai parempaa apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäisiä ootte?
Musta meinaa kuulostaa esivaihdevuosille jotka voi alkaa jo 10 v ennen..Itkuisuus, sydämen tykytys, väsymys, ahdistus, masennus. .. lista on pitkä.
vaihdevuodet on keskimäärin 51 v. Mutta voi ihan hyvin tulla 40v.
Faith kirjoitti:
Jos lepääminen tai arjen yksinkertaistaminen (kaikki ylimääräinen ja stressaava pois) ei auta, niin yksi lähestymistapa olisi tietoisesti pyrkiä sisäistämään toisenlainen elämänasenne.
Sellainen elämänasenne, että mikään ei tuhoudu lopullisesti, jos laskun maksaminen myöhästyy tai jos välillä on niin kiire jonnekin, että joutuu jättämään asiat tilapäisesti rempalleen.
Mutta avain tässä on, että tietoisesti ajattelee niin aina tarvittaessa, joka päivä. Eli pysähtyy ja muistuttaa itseään siitä.
Tämä on ihan totta, mutta itselläni ei toimi enää. Ja tuossa arjen yksinkertaistamisessakin on kuoppansa, sillä mitä enemmän jättää tekemättä, sitä vähemmän jaksaa myöhemminkään.
Ymmärrän täysin että mikään ei tuhoudu, mutta stressinsietokykyyn tämä ei ole auttanut. Tai siis niihin oireisiin mitä siitä seuraa kun eteen tulee tilanteita joihin joutuu panostamaan paljon, tai jotain ikävää tapahtuu. Kun näitä asioita ei tule eteen, on asiat ihan hyvin, mutta elämässähän tulee koko ajan jotain vastoinkäymistä, ei niitä saa poistettua mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa tutustua termiin posttraumaattinen stressioireyhtymä. Suomen julkinen terveydenhuolto tunnistaa sairauden naurettavan huonosti. Omat oireet olleet juuri kuvatunlaisia ja on ko diagnoosi
Vierailija kirjoitti:
Tupakointi rauhoittaa minun hermoni. Olen yrittänyt monesti lopettaa mutta siitä seuraa tosi pahoja hermokohtauksia.
No jonkun mukaan sekin on luonnontuote
Tosi ymmärrettävää tuo, jos tupakoinnin lopettaminen ottaa henkisesti lujille ja sitä se onkin. Jos se jotenkin onnistuisi vaikka vähitellen niin kehosi kiittää ja kiität itseäsi vuosien mittaan! Jotain tukea siihenkin voisi olla saatavissa, koska helppoa se ei ole mutta mahdollista.
Tuo luonnontuoteväite pitää osittain paikkansa, mutta kaikki luonnosta tuleva ei ole terveellistä esim. punainen kärpässieni, kyykäärmeen myrkky jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tupakointi rauhoittaa minun hermoni. Olen yrittänyt monesti lopettaa mutta siitä seuraa tosi pahoja hermokohtauksia.
No jonkun mukaan sekin on luonnontuote
Tosi ymmärrettävää tuo, jos tupakoinnin lopettaminen ottaa henkisesti lujille ja sitä se onkin. Jos se jotenkin onnistuisi vaikka vähitellen niin kehosi kiittää ja kiität itseäsi vuosien mittaan! Jotain tukea siihenkin voisi olla saatavissa, koska helppoa se ei ole mutta mahdollista.
Tuo luonnontuoteväite pitää osittain paikkansa, mutta kaikki luonnosta tuleva ei ole terveellistä esim. punainen kärpässieni, kyykäärmeen myrkky jne.
Lisään vielä, että tiedän tämän olevan herkkä aihe. Itselläkin on haastetta mutta muilla alueilla. Olen seurannut läheisen kohdalla tupakoinnin lopettamista ja olen nähnyt sen vaikeuden ja ajoittaiset mieliteot jälkeenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä ootte?
Musta meinaa kuulostaa esivaihdevuosille jotka voi alkaa jo 10 v ennen..Itkuisuus, sydämen tykytys, väsymys, ahdistus, masennus. .. lista on pitkä.
vaihdevuodet on keskimäärin 51 v. Mutta voi ihan hyvin tulla 40v.
28-v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Just mietin, että teenkö aloituksen aiheesta, kun pinna pimahtaa nykyisin heti. Alan heti huutaa ja räyhätä kun en kestä vastoinkäymisiä. Siis itselläni on kaikki kunnossa koska neuroottisesti järjestelen asioita, mutta lasten asiat ja suku niin sulake kärvähtää heti niiden kanssa. Ei nyt kaikkea voi vaihdevuosienkaan syyksi laittaa. Toisaaltaan sitten taas kun tapahtuu oikeasti jotain kamalaa, se ei stressaa minua yhtään. En kestä pieniä asioita ja vastoinkäymisiä. Suuret menee kyllä.
Onhan noita. Aina järjestelemässä toisten asioita. Paikat nykii ja vahtaa, kun itsellä on niin, niin järjestyksessä että.
Minulla on samaa eli en kestä stressiä. Se ei ole sellaista, että siitä tulisi vähän epämukava olo, vaan en ihan todella kestä sitä fyysisesti ja henkisesti. Olen työelämässä, mutta siitä stressaaminen on vienyt elämänhaluni. Minulla on paljon itsetuhoisia ajatuksia, en oikeasti halua elää tällaista elämää.
Osa syy stressiherkkyyteen on varmasti sosiaalisten tilanteiden vaikeus, jatkuva alemmuudentunne ja sitten ehkä suurimpana tekijänä taipumus väsähtää ja väsyä. Olen aina ollut helposti väsyvä ja mietin vain kaikkea, mikä taas väsyttää minut. Teen töitä sijaisperiaatteella eli aina muutaman kuudauden pätkiä ja taas muutama kuukausi vapaalla. Moni ihmettelee, miksi en halua vakituista paikkaa. Sekin aiheuttaa hirveää stressiä, että milloin minulta taas kysytään asiasta. Sanon vain, että tykkään tehdä näin, mutta suomalaisessa yhteiskunnassa on niin voimakkaana ajatus työstä ja taloudellisesta turvasta.
Olen saanut terapiaa välillä ja lääkkeitäkin olen kokeillut. Mikään ei poista sitä tunnetta, että en vain koe jaksavani elämää näin paljon muistettavaa, tekemistä, stressiä ja keskittymistä vaativassa yhteiskunnassa. Olo on tosi yksinäinen ja ulkopuolinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisenä teidät on viety kodin ulkopuolelle hoitoon? Ihan pienillä tulee liikaa stressiä hoitoryhmisdä tai vieraalla yksityisellä, ja jos hoitajat vielä vaihtuu. Tätä olisi hyvä tutkia enemmän. Varsinkin nyt, kun painostetaan viemään lapsia hoitoon mahdollisimman aikaisin tasa-arvon nimissä. Se voi sitten aikuisena purkautua näin, kun elämä heittelee. Kuten se kaikkia joskus heittelee.
2 kk ikäisestä on viety kokopäiväiseen päivähoitoon. Siihen aikaan äitiysloma kesti tuon.
Kotona palkittiin koulumenestyksestä, ei juuri muusta.
Ammatti sellainen, että olen kerran elämässäni saanut pitää 4 viikkoa lomaa putkeen sen jälkeen, kun täytin 16 vuotta. Ei äityislomia tai työttömyysjaksoja, aina töissä (tai opinnoissa ja töissä).
Mä en kestä valvomista ollenkaan. En ole ikinä kestänyt. Yksikin valvottu tai huonosti nukuttu yö ja olen rasvaamassa köyttä. Onneksi nykyinen psykiatrini ymmärtää tämän ja kirjoittaa nukahtamislääkkeet mukisematta. Käytän niitä vain äärimmäisessä tarpeessa, silloin kun itse_murha-ajatukset valtaavat mielen.
En jaksa nukuttuanikaan paljonkaan. En mitään ulkoa tulevia odotuksia liittyen yhtään mihinkään. Jaksan tätä elämää, kun saan olla kotona ja toimia omilla ehdoillani. En pysty esimerkiksi lainaamaan kirjastosta kirjoja, koska pelkään niiden palauttamisen käyvän ylivoimaiseksi. Jos tuleekin huono kausi, enkä pysty menemään bussiin paniikkihäiriön takia. Kirjat stressaisivat mua ja luultavasti yrittäisin ahmia niitä uupumukseen asti, että pääsisin palauttamaan. Unohtelen myös asioita helposti.
Ei tämä hääviä ole.
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Jos lepääminen tai arjen yksinkertaistaminen (kaikki ylimääräinen ja stressaava pois) ei auta, niin yksi lähestymistapa olisi tietoisesti pyrkiä sisäistämään toisenlainen elämänasenne.
Sellainen elämänasenne, että mikään ei tuhoudu lopullisesti, jos laskun maksaminen myöhästyy tai jos välillä on niin kiire jonnekin, että joutuu jättämään asiat tilapäisesti rempalleen.
Mutta avain tässä on, että tietoisesti ajattelee niin aina tarvittaessa, joka päivä. Eli pysähtyy ja muistuttaa itseään siitä.
Tämä on muuten hyvä ohje, mutta työelämässä se ei toimi. Jos työsi on vastuullista, et voi jättää mitään tekemättä, koska se saattaa olla jopa rikos tai ainakin siitä voi seurata varoitus ja potkut. Monilla työ tulee kotiinkin, ja vapaa-aika ja palautuminen jäävät liian lyhyeksi. Nykyään ei aina auta edes työpaikan vaihtaminen, koska työelämä on muuttunut niin paljon. Toinen syy on se, ettei palaudu välttämättä enää koskaan, jos kerran on romahtanut.
Vaativa työ, tai sitten oma jälkikasvu jota ei voi jättää heitteille ja rempalleen kun nyt ei jaksa.
Stressiin auttaa mm. kokaiini aika hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Jos lepääminen tai arjen yksinkertaistaminen (kaikki ylimääräinen ja stressaava pois) ei auta, niin yksi lähestymistapa olisi tietoisesti pyrkiä sisäistämään toisenlainen elämänasenne.
Sellainen elämänasenne, että mikään ei tuhoudu lopullisesti, jos laskun maksaminen myöhästyy tai jos välillä on niin kiire jonnekin, että joutuu jättämään asiat tilapäisesti rempalleen.
Mutta avain tässä on, että tietoisesti ajattelee niin aina tarvittaessa, joka päivä. Eli pysähtyy ja muistuttaa itseään siitä.
Tämä on muuten hyvä ohje, mutta työelämässä se ei toimi. Jos työsi on vastuullista, et voi jättää mitään tekemättä, koska se saattaa olla jopa rikos tai ainakin siitä voi seurata varoitus ja potkut. Monilla työ tulee kotiinkin, ja vapaa-aika ja palautuminen jäävät liian lyhyeksi. Nykyään ei aina auta edes työpaikan vaihtaminen, koska työelämä on muuttunut niin paljon. Toinen syy on se, ettei palaudu välttämättä enää koskaan, jos kerran on romahtanut.
Vaativa työ, tai sitten oma jälkikasvu jota ei voi jättää heitteille ja rempalleen kun nyt ei jaksa.
Vaativan työn voi vaihtaa vähemmän vaativaan. Itse olen tekemässä niin pelastaakseni kehoni ja mieleni.
Meditointia 20 minuuttia päivässä, YouTubesta löytyy videoita. Hengitysharjoituksia (YouTubesta etsi WimHof).
Mulla sama juttu! Eli aiemmin olin ylitunnollinen puurtaja, joka esim. kävi hammaslääkärissä kerran vuodessa esittelemässä täydellistä hammaskalustoaan ja palautti kirjastokirjat ajallaan ym.
Töissä paloin loppuun, tuli uniongelmia ja sain sairaslomaa.
Nykyään en siis kestä pienintäkään stressiä. Ahdistun jopa siitä, jos saan tekstiviestin tai joku soittaa.
sitten jäin vallan töistä pois kun korona alkoi ja halusin vaihtaa alaa. Ahdistaa ajatus että pomo soittaa että josko tulisin kuitenkin takaisin töihin. Ahdistaa ajatus, että työkkäristä soittaa joku ja patistaa urasuunnitteluun ym.
Ahdistun naurettavan pienistä asioista: teen ruokaa ja joku mauste on loppu, haluan pistää jonkun vaatekappaleen päälleni ja se onkin pyykkikorissa, joku tuntematon numero soittaa... tuntuu, että vajoan johonkin sekopäiseen pyörteeseen, lamaannun tms.
Viihdyn hyvin erakkona mökillä vaikka miestä onkin ikävä. Hän tulee aina viikonloppuisin mökille.
Joo, kävin psykiatrilla ja koska en ole itsetuhoinen ja irrationaalinen, en saa mitään muuta apua, kuin lääkkeitä, jotka vain pahensivat oloa, tekivät kuolemanväsyneeksi ja antoivat kaiken lisäksi hirveän ruokahalun.
Itseä on auttanut säännöllinen rivakka liikunta, eli puran ahdistuksen liikuntaan.
puutarhanhoito ja metsässä liikkuminen auttaa myös.
Itsellä luonnon läsnäolo hoivaa paljon.