Lue keskustelun säännöt.
En kestä enää pienen pientäkään stressiä. Miten saada takaisin edes vähän sietokykyä?
Lyhyesti: takana joitakin vuosia sitten sairastettu työuupumus ja lisäksi useampi todella rankka elämäntapahtuma ja menetys. Näiden seurauksena menetin kaiken kyvyn sietää pienintäkin stressiä. On ollut saikkuja, keskusteluhoitoja (psykologi, hoitaja, lääkäri), unilääkkeitä ja vaikka mitä. Olen mielestäni noista rankoista asioista päässyt jotenkin yli mutta stressinsietokyky ei koskaan palautunut.
Vaikkapa yksi pieni lasku, jonka unohdin maksaa on minulle niin kova stressi että meinaan suistua raiteiltani sen vuoksi. Tai jos pitäisi kiireessä ehtiä jonnekin. Tai jotain vastaavaa pientä.
Kommentit (471)
Masentava ketju. Vastaajien elämä pyörii 24/7 oman navan ympärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä ootte?
Musta meinaa kuulostaa esivaihdevuosille jotka voi alkaa jo 10 v ennen..Itkuisuus, sydämen tykytys, väsymys, ahdistus, masennus. .. lista on pitkä.
vaihdevuodet on keskimäärin 51 v. Mutta voi ihan hyvin tulla 40v.
Olen tuo joka vastasi olevansa 42v. Minulta on itseasiassa tutkittu vaihdevuodet, ja niistä ei ole kysymys. Oireilu kestämättömään elämäntilanteeseen on alkanut jo kolmekymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Jos lepääminen tai arjen yksinkertaistaminen (kaikki ylimääräinen ja stressaava pois) ei auta, niin yksi lähestymistapa olisi tietoisesti pyrkiä sisäistämään toisenlainen elämänasenne.
Sellainen elämänasenne, että mikään ei tuhoudu lopullisesti, jos laskun maksaminen myöhästyy tai jos välillä on niin kiire jonnekin, että joutuu jättämään asiat tilapäisesti rempalleen.
Mutta avain tässä on, että tietoisesti ajattelee niin aina tarvittaessa, joka päivä. Eli pysähtyy ja muistuttaa itseään siitä.
Tämä on muuten hyvä ohje, mutta työelämässä se ei toimi. Jos työsi on vastuullista, et voi jättää mitään tekemättä, koska se saattaa olla jopa rikos tai ainakin siitä voi seurata varoitus ja potkut. Monilla työ tulee kotiinkin, ja vapaa-aika ja palautuminen jäävät liian lyhyeksi. Nykyään ei aina auta edes työpaikan vaihtaminen, koska työelämä on muuttunut niin paljon. Toinen syy on se, ettei palaudu välttämättä enää koskaan, jos kerran on romahtanut.
Vaativa työ, tai sitten oma jälkikasvu jota ei voi jättää heitteille ja rempalleen kun nyt ei jaksa.
Vaativan työn voi vaihtaa vähemmän vaativaan. Itse olen tekemässä niin pelastaakseni kehoni ja mieleni.
Pointti olikin ettei omaa lasta voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Jos lepääminen tai arjen yksinkertaistaminen (kaikki ylimääräinen ja stressaava pois) ei auta, niin yksi lähestymistapa olisi tietoisesti pyrkiä sisäistämään toisenlainen elämänasenne.
Sellainen elämänasenne, että mikään ei tuhoudu lopullisesti, jos laskun maksaminen myöhästyy tai jos välillä on niin kiire jonnekin, että joutuu jättämään asiat tilapäisesti rempalleen.
Mutta avain tässä on, että tietoisesti ajattelee niin aina tarvittaessa, joka päivä. Eli pysähtyy ja muistuttaa itseään siitä.
Tämä on muuten hyvä ohje, mutta työelämässä se ei toimi. Jos työsi on vastuullista, et voi jättää mitään tekemättä, koska se saattaa olla jopa rikos tai ainakin siitä voi seurata varoitus ja potkut. Monilla työ tulee kotiinkin, ja vapaa-aika ja palautuminen jäävät liian lyhyeksi. Nykyään ei aina auta edes työpaikan vaihtaminen, koska työelämä on muuttunut niin paljon. Toinen syy on se, ettei palaudu välttämättä enää koskaan, jos kerran on romahtanut.
Vaativa työ, tai sitten oma jälkikasvu jota ei voi jättää heitteille ja rempalleen kun nyt ei jaksa.
Vaativan työn voi vaihtaa vähemmän vaativaan. Itse olen tekemässä niin pelastaakseni kehoni ja mieleni.
Pointti olikin ettei omaa lasta voi.
Miksi sitten samaan lauseeseen ympättiin mukaan vaativa työ? Siinä jo taakka helpottaa, jos työ on vähemmän vaativaa niin joutuu joka tapauksessa hoitamaan lapsensa.
Täällä on muutamat ehdottaneet, että ehkä älylaitteet ovat syy tähän. Voi olla että joidenkin kohdalla niin on, ja varmasti näitä stressiä laukaisevia asioita tulee toisille läpi turhaan älylaitteiden kautta.
Itselläni älypuhelin on ollut tässä mielessä kuitenkin elämää parantava vaikutus. Olen sellaisessa työssä, jossa jotkut asiat ovat vain minun varassani eikä niitä voi delegoida, ja siksi muut tarvitsevat välillä apuani sellaisillakin hetkillä, joita ei voi ennalta ennustaa.
Ennen älypuhelimia työhön liittyvä stressi kohosi katosta läpi joka kerta kun tuli työpaikalle sairaspäivän jälkeen tms. ja sähköpostissa odotti viesti "Voitko auttaa tässä ASAP" ja kaikki asian jälkiselvittelyyn liittyvät viestit ja työpuhelimessa vastaamattomia puheluita. Tai sitten jos oli jotain oikeasti tärkeää, puhelin soi vaikka aikaisin aamulla ja ei tiennyt koskaan, mitä sieltä tulee. Ja tiedostojen siirtämiseksi piti sännätä jonnekin missä oli netti ja ryhtyä siirtämään dataa. Minun burnout-kokemukseeni liittyy paljon juuri tuollaista tavoitettavissa oloa ja kunnon levon puutetta, kun ei koskaan voinut tietää että kaivataanko minua nyt juuri kissojen ja koirien kanssa jossain.
Älypuhelin vapauttaa minut olemaan rauhassa. Jos sähköposti on hiljaa, saan nukkua yön rauhassa ja jatkaa lomaa. Saan myös ne tarvittavat tiedostot liikkeelle vaikka mökkirannasta. Eihän se mikään optimitilanne ole sekään, mutta minulle tuhannesti parempi kuin ennen älypuhelimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, en kirjoittanut tarpeeksi selvästi ja ymmärrän vastauksesi. Avun saaminen ei ole itsestäänselvää. Itselläni kävi tuuri, kun sattumalta päädyin työterveyslääkärille, joka tiesi mikä vaivaa ja mikä lääke auttaa. Sitä ennen olin käynyt ties miten monella lääkärillä ja työterveyspsykogilla ihan turhaan, tai ainakin ilman konkreettista ja pitkäaikaista apua. Mindfullnessit, luontaistuotteet, unihygienia yms. oli jo kokeiltu. Yksi mikä kannattaa tarkistuttaa, on veren ferritiinipitoisuus. Itseäni "saattoi" auttaa pahimmassa tilanteessa raudan syönti, tosin siinä vaiheessa oli kaikki mahdolliset keinot käytössä mutta ei kunnollista lääkettä.
Tutulta kuulostaa.
En ole vielä löytänyt tasapainoa asian kanssa, mutta elämän yksinkertaistaminen on auttanut.
Esim
-sometilien poisto
-turhien lehtien joiden artikkelit luokkaa "nämä tuntemukset rinnassa varmoja syövän merkkejä" lukeminen minimissä
- muistettavien asioiden kirjoittaminen järjestelmällisesti ylös
- puhelin lähes aina äänettömällä, vastaan jos olen sellaisessa paikassa, jossa on oikeasti aikaa puhua
- taukojen pitäminen töissä
- rauhallinen yksinolo, kun tulee tarve
Tuntuu että ympäröivä maailma repii irti koko käsivarren, jos edes antaa sellaisen vihjeen että olisi saatavilla. Joka puolelta joku toitottaa miten pitäisi säästää, sijoittaa, matkustaa, ostaa, opiskella, tarkistaa, auttaa, muistaa, korjata, kuskata, hoitaa jne. Älytön määrä vaatimuksia ja suurin osa asioita, joiden tekemisestä ei pitkällä tähtäimellä ole hyötyä minulle, yhteisölle, ihmiskunnalle tai luonnolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masentava ketju. Vastaajien elämä pyörii 24/7 oman navan ympärillä.
Nimen omaan toisinpäin. Kaikki itsestä on jo annettu muille, mitään ei ole jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Jos lepääminen tai arjen yksinkertaistaminen (kaikki ylimääräinen ja stressaava pois) ei auta, niin yksi lähestymistapa olisi tietoisesti pyrkiä sisäistämään toisenlainen elämänasenne.
Sellainen elämänasenne, että mikään ei tuhoudu lopullisesti, jos laskun maksaminen myöhästyy tai jos välillä on niin kiire jonnekin, että joutuu jättämään asiat tilapäisesti rempalleen.
Mutta avain tässä on, että tietoisesti ajattelee niin aina tarvittaessa, joka päivä. Eli pysähtyy ja muistuttaa itseään siitä.
Tämä on muuten hyvä ohje, mutta työelämässä se ei toimi. Jos työsi on vastuullista, et voi jättää mitään tekemättä, koska se saattaa olla jopa rikos tai ainakin siitä voi seurata varoitus ja potkut. Monilla työ tulee kotiinkin, ja vapaa-aika ja palautuminen jäävät liian lyhyeksi. Nykyään ei aina auta edes työpaikan vaihtaminen, koska työelämä on muuttunut niin paljon. Toinen syy on se, ettei palaudu välttämättä enää koskaan, jos kerran on romahtanut.
Vaativa työ, tai sitten oma jälkikasvu jota ei voi jättää heitteille ja rempalleen kun nyt ei jaksa.
Vaativan työn voi vaihtaa vähemmän vaativaan. Itse olen tekemässä niin pelastaakseni kehoni ja mieleni.
Pointti olikin ettei omaa lasta voi.
Miksi sitten samaan lauseeseen ympättiin mukaan vaativa työ? Siinä jo taakka helpottaa, jos työ on vähemmän vaativaa niin joutuu joka tapauksessa hoitamaan lapsensa.
Lue lainatut tekstit, perkaa ne, ja jos et ymmärrä vieläkään, niin kysy, ja vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kärsin just samasta aikoinani. Olin ihan loppu omaan käytökseeni. Aloin mennä yksikseni paikkaan ja raivosin oletetulle Jumalalle. Luovutin omat yritykseni elämän suhteen ns. korkeampaan käteen. Rukous helpotti oloa. Itkin ja pyrin äärimmäiseen rehellisyyteen asioissani ja tunnetiloissa. Uskoin, että teivaassa Jeesus kuulee ja rakastaa. En kuullut ääniä tai muutakaan. Sain vain itkeä itkuni loppuun asti, ilman pöljiä kommentteja keneltäkään, joka ei mun tilannetta kumminkaan ymmärrä. Nämä hetket jatkuu yhä. Oloni on rukoushetkien takia muuttunut täysin, koska olen vapautunut taakoista. Pehmeä läsnäolo on konkreettista. Moni on kysynny, et mikä on sun salaisuus? Se on taivaallinen psykiatri 24/7. Käyttäkää ihmiset tätä mahollisuutta, jonka Luoja antoi luoduilleen. Mutta siihen täytyy vain uskoa, muuten se ei toimi.
Meditaatio etenkin vakavasti traumatisoituneena ei välttämättä myöskään oo hyväksi. Kannattaa jutella asioista jonkun tietävän kanssa ensin. Meditaatiosta on tullut muoti-ilmiö moneen vaivaan, mutta silläkin saattaa olla haittavaikutuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä ollut pitkään samaa. Terapia auttoi ja sieltä saadut työkalut. Companion sovelluksessa teen hengitysharjoituksia aina kun huomaan että sietokyky pienentynyt ja ennakoin stressaavia tilanteita hengitysharjoituksilla. Nykymaailma on myös niin stressaava ja nopeatahtinen, että ihminen on luonnostaankin jatkuvassa hälytystilassa. Itsellä tähän auttaa parhaiten mitään tekemättömyys. Eli istun kotona ja harjoittelen mindfulness meditaatiota missä olen vaan tietoinen itsestäni ja kropastani. Joskus otan kissan syliin rapsuteltavaksi ja tuijotan vaan seinää 5 min tekemättä mitään. Tällainen tyhjyys nollaa aivoja ja jaksaa taas yhden päivän eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Meditaatio etenkin vakavasti traumatisoituneena ei välttämättä myöskään oo hyväksi. Kannattaa jutella asioista jonkun tietävän kanssa ensin. Meditaatiosta on tullut muoti-ilmiö moneen vaivaan, mutta silläkin saattaa olla haittavaikutuksia.
Tottahan tämä on, mutta itse lähden oletuksesta, että ihminen itse kuitenkin ymmärtää lopettaa jos olo pahenee. Ei jokaikistä skenaariota voi nimettömässä nettikeskustelussa ottaa huomioon.
Itselle esim ASMR aiheuttaa todella ahdistavan olon, samoin se joku kulhomeditaatio, jota hätäpäissäni kokeilin. Ne äänet tuntui mun päässä siltä, kuin ukkosmyrsky nousisi. Lähdin kesken pois ja kävin kotimatkalla kaljalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen se joka suositteli Kolun kirjaa.
Täällä joku sanoi, että kestää vuosia toipua. En itse pidä sitä ihmeellisenä, koska ei tällaisiin uupumustiloihin, joissa syöminenkin tuntuu uroteolta päädy kovin äkkiä. Usein pitkäkestoista stressiä on ollut vuosia.
Monta vuotta ennen romahdustani oli ajanjakso, jolloin mietin aamuisin työmatkalla, että voi jospa jäisi vaikka vähän ratikan alle, ettei tarvisi mennä töihin. Sitten olo taas helpotti.
Haluan kuitenkin valaa myös uskoa siihen, että toipuminen on mahdollista.
Ennalleni en kokonaan palaa, mutta kuten sanoin aiemmin, olen työykyinen reilut neljä vuotta romahduksesta. Pärjään uniongelmissa pelkällä melatoniinilla. Elämäni on hyvää ja onnellista, vaikka yhdessä vaiheessa tuntui, että helpompaa olisi ollut vaan vajota sohvan sisään eikä enää koskaan nousta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua helpotti ymmärrys, että tämä maailma on väliaikaista ja tärkeämpi on tuleva Jumalan maailma.
Minulla on enää voimia anoa hiljaa mielessä armoa. Loppuisi nyt saatana tämä paska!
Pyydä (rukoile) Jumalalta apua. Pyydä, että Jumala auttaa sinua niissä asioissa jotka ovat huonosti. Unohda kirosanat, sillä et halua sellaista. Armo sinulla on jo.
Voisimme opetella etsimään armoa omistakin sydämistämme, olipa ulkopuolista Jumalaa tai ei. Siihen ihmiskunnalla olisi jo korkea aika, sillä olemme kaikki joka tapauksessa yhtä kaiken kanssa, ja tekemämme valinnat sekä eletyt elämät vaikuttavat pitkälle tulevien sukupolvien ja koko maapallon tulevaisuuteen.
Uupumuksen rajalla joo mutta milläs v*tulla vähennät sitä kuormaa ja vastuita ja velvollisuuksia????? Sen kun teet niin sitten meni ura ja lapsetkin jäi hoitamatta.
Vierailija kirjoitti:
Uupumuksen rajalla joo mutta milläs v*tulla vähennät sitä kuormaa ja vastuita ja velvollisuuksia????? Sen kun teet niin sitten meni ura ja lapsetkin jäi hoitamatta.
No ura ei ole mikään pakollinen osa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Masentava ketju. Vastaajien elämä pyörii 24/7 oman navan ympärillä.
Samaa ajattelin.
Olisko tämmöselle ruinuttajalle hyväksi täydellinen elämänmuutos. Tyyliin myy kaikki, anna pois köyhille, lähde auttamaan muita. Erilaisten järjestöjen riveissä on paljon tarvetta avustustyöntekijöille, järjestöt jopa kouluttavat ja maksavat elämiskulut kohteessa. Siitä vaan katsomaan kunnon kurjuutta, voi olla että se oma elämä alkaakin tuntua ihan helpolta asialta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uupumuksen rajalla joo mutta milläs v*tulla vähennät sitä kuormaa ja vastuita ja velvollisuuksia????? Sen kun teet niin sitten meni ura ja lapsetkin jäi hoitamatta.
No ura ei ole mikään pakollinen osa elämää.
Alapeukuttajalle tiedoksi, että itse olen ajatellut niin että olen voinut keskittyä uraani, koska minulla ei ole perhettä. En ole ajatellut, että voisin saada nolemmat. Ja itse asiassa pelkkä urakin väsyttää tällä hetkellä ja olen luopumassa siitä. Oma terveys on arvokkaampi.
En lukenut kaikkea joten ehkä tästä jo sanottiin. Erityisesti meillä naisilla on vähän tätä hallinnan/korjaamisen tarvetta. Nyt kun sinulla tulee jatkuvasti tunne väärästä reagoinnista/epäonnistumisesta, siitä itsestään tulee kierre.
Olen itse harjoitellut hyväksymään oman reagoinnin ja erilaiset tunteet. "Tämä ei nyt onnistunut/taas tuntuu paskalle jne. Ja se on ihan ok". Sanon sen myös itselleni joskus ihan ääneen ja yleensä aina helpottaa pikkuhiljaa.