Mitä kadut elämässäsi eniten?

Aborttia.

Kaiken muun voi korjata, tätä virhettä ei.

Annoin pelkojen rajoittaa elämääni. Raskainta nähdä että olen siirtänyt myös niitä lapsiini.

Kadun etten ilmoittanut henkilöstöosastolle kahdesta tyypistä työpaikalla.

Yksi oli lääppijä ja halasi inhottavasti aina tilaisuuden tullen. Yök.

Toinen oli hieno herra korkeassa virassa ja minä vähäpätöinen it-tuki. Hän veti minut kerran käytävästä huoneeseensa, otti kuristusotteen ja syytti minua läppärinsä varastamisesta. En edes tajua miten pääsin irti siitä tilanteesta. Istuin huoneessani kauan ovi lukossa ja pelkäsin. Mies kertoi sitten muina miehinä ihan jotenkin huvittuneena, että joo sori hän oli vain laittanut läppärin johonkin epätavalliseen paikkaan.

Siis eikö tullut mieleen että ei nyt sentään ruveta työntekijää kuristamaan kun ei ollut edes mitään syytä olettaa, että minä olisin häneltä sen läppärin vienyt?

Mutta oli niin korkeassa virassa etten jotenkin toimertunut nostamaan haloota ja tekemään asiasta minkäänlaista ilmoitusta. Tästä on siis jo yli 20 vuotta ja vieläkin tulee silloin tällöin mieleen että kaikkea sitä onkin sietänyt työpaikoilla.

Vierailija kirjoitti:

Liityin joskus pelkkää yksinäisyyttäni erääseen uskonnolliseen lahkoon. Ojasta allikkoon siis, kun en oikein sopinut porukkaan niin minusta tuli jos mahdollista vielä yksinäisempi. Onneksi jätin sen sakin aika pian.

Sama täällä, liityin mormonikirkkoon ja huomasin heti alkuunsa että prkl tulipa tehtyä mahtava vikatikki. Yritin silti olla mukana muutaman vuoden mutta se kävi kyllä mahdottomaksi. Onneksi olin perheestäni ainoa uskontoon vinksahtanut niin olivat pelkästään iloisia kun jätin mokoman lahkon.

Peiliin liikaa katsomista, sitä että annoin muiden pinnallisten loukkaavien kommenttien ja kiusaamisen mennä ns.ihon alle. Mennyt laittautuessa enemmän aikaa kun hakenut hyväksyntää, viimeisimmässäkin työpaikassa ulkonäköäni haukuttiin julkisesti rumaksi

Mutta onneksi kumppanille kelpaan myös laittautumattomana

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liityin joskus pelkkää yksinäisyyttäni erääseen uskonnolliseen lahkoon. Ojasta allikkoon siis, kun en oikein sopinut porukkaan niin minusta tuli jos mahdollista vielä yksinäisempi. Onneksi jätin sen sakin aika pian.

Sama täällä, liityin mormonikirkkoon ja huomasin heti alkuunsa että prkl tulipa tehtyä mahtava vikatikki. Yritin silti olla mukana muutaman vuoden mutta se kävi kyllä mahdottomaksi. Onneksi olin perheestäni ainoa uskontoon vinksahtanut niin olivat pelkästään iloisia kun jätin mokoman lahkon.

Eräs sukulaisnaiseni liittyi myös mormonikirkkoon joskus vuosituhannen alussa. En tähän päivään mennessäkään tiedä, että miksi. Sukulainen on aina ollut kapinallinen, naisen roolia kyseenalaistava oman tiensä kulkija ja mormonikirkon näkemykset näistä asioista aivan jotain muuta. Hän oli kirkon jäsen noin vuoden ajan, kunnes päätti erota. En ollut yllättynyt, että näin kävi mutta en ole koskaan tullut kysyneeksi häneltä sitä, onko hän ylipäätään katunut sitä, että kirkkoon meni hetkeksi liittymään.

Kadun sitä että en nuorena alkanut urheilemaan. Lahjoja oli ja sitä myöten potentiaalia menestyäkin. Nyt sitten hakkaan tietokonetta sekä töissä (joka ei kiinnosta) että vapaa-ajalla. Elämä on täynnä valintoja, koittakaa valita oikein.

Jos jokin asia elämässäni olisi jäänyt välistä, vaikka huonokin, niin todennäköisesti se olisi muuttanut kuitenkin elämäni suuntaa ja minua ihmisenä. Huonoistakin valinnoista voi oppia ja viisastua. Enkä haluasi olla juuri nyt missään muualla.

Näin aikoina vuonna X en ehdottanut Liisalle tapaamista vaan paljon enemmän. Liisa pisti pelin poikki kun ei ollut valmis.

Halusin ehkä liikaa liian nopeasti, toisella taktiikalla olisin voinut nauttia Liisan seurasta pidempää ja lopputulos olisi ehkä ollut toinen

Setämies

Kadun, että aloin seurustelemaan niin nuorena ja annoin kyseisen suhteen jatkua aivan liian pitkään. Se suhde vaikutti siihen, etten opiskellut pidemmälle, enkä lähtenyt ulkomaille ja ylipäätään jäin monesta kivasta kokemuksesta paitsi. Silloinen poikaystäväni oli hirveän hallitseva ja määräili tekemisiäni ihan liian pitkään, koska olin itse mukautuvainen ja kiltti - varmaan jossain määrin läheisriippuvainenkin. Onneksi sain kuitenkin itseni suhteesta lopulta irti ja minulla on kaikesta huolimatta ihan kiva elämä, enkä suostu enää kenenkään kynnysmatoksi.

No regrets laulaa Robbie Williams.

Aiemmin pidin sitä pzkapuheena koska kaduin niin montaa juttua.

Nykyään ajattelen että meitsistä tuli meitsi just noiden juttujen vuoksi.

Persujen äänestämistä.

Etten riekkunut ja rellestänyt nuorena niin kuin nuoren kuuluu. En valvonut kesäöitä, en käynyt festareilla, en inter raililla, en Ibitsalla...tein vaan kiltisti kouluhommia ja töitä ja olin olevinani aikuinen 20 vuotiaana.

Nyt olen 50 enkä enää kehtaa.

Vierailija kirjoitti:

Etten riekkunut ja rellestänyt nuorena niin kuin nuoren kuuluu. En valvonut kesäöitä, en käynyt festareilla, en inter raililla, en Ibitsalla...tein vaan kiltisti kouluhommia ja töitä ja olin olevinani aikuinen 20 vuotiaana.

Nyt olen 50 enkä enää kehtaa.

Minä taas osittain kadun sitä, että tein just noita sun mainitsemiasi juttuja ja jäi opiskelut väliin ja ammatti hankkimatta. Olisiko ollut joku kultainen keskitie sittenkin paras?

Että tutustuin yhteen väärään ihmiseen. Pilasi elämäni 10 vuodeksi. Toinen katumuksen aihe on nykyisen asuinpaikkakunnan valinta työn perässä. Ei olisi pitänyt tulla tänne.

"Viisaita ovat ne, jotka ovat sanoneet, että älä elä sitten, kun olet eläkkeellä"

Nainen oli jo hankkinut kesämökin. Suunnitelma oli samanlainen kuin niin monilla muilla: vielä pari vuotta työelämää, sitten ihanat eläkepäivät. Viimeinkin olisi aikaa liikkua, mökkeillä ja nauttia!

Eläkeaikaa ei kuitenkaan koskaan ehtinyt tulla. Riikka tapasi naisen saattohoidon aikana.

– Hän sanoi, että viisaita ovat ne, jotka ovat sanoneet, että älä elä sitten, kun olet eläkkeellä, elä jo nyt. Se oli hänen surunsa. Hän oli tehnyt täysillä töitä, mutta unohtanut sen, että välttämättä niitä vuosia ei tule, Riikka kuvailee.

Osa ihmisistä painaa töitä tukka putkella ja elää niin säästeliäästi, että se kaduttaa myöhemmin. Toisaalta talous voi koko elämän ajan olla niin tiukalla, ettei unelmoituja lomamatkoja perheen kesken koskaan saa toteen.

Kuolevan miehen ajatuksia: Matti, 61, sai vuosi sitten pysäyttävän puhelun – haaveet eläkepäivistä musertuivat, kun lääkäri kertoi parantumattomasta syövästä

Moni elää jatkuvasti sitku-elämää

Vierailija kirjoitti:

Että muutin toiselle puolelle Suomea.

Nyt ei uskalla lähteä täältä kun on vakituinen työpaikka.

10 vuotta täällä asunut.

Haluan kotipaikkakunnalleni takaisin.

Turha toivo kun ei ole oman alan töitä.

Itse taas kadun sitä että muutin takaisin kotiseudulle. Okei, sain täältä ihan hyvän työpaikan, mutta ehkä se olisi aikanaan löytynyt sieltäkin, paikasta joka edelleen minulle se henkinen kotiseutu.

En ostanut hienoa Tommy Hilfiger laukkua kirppikseltä 6 eurolla :(

S56airaanhoitaja Bronnie Waren listaus viidestä asiasta, joita kuolinvuoteella eniten kadutaan, palauttaa meidät tähän hetkeen – siihen, kun meillä on vielä mahdollisuus vaikuttaa elämämme kulkuun. Ware listaa kotisivuillaan seuraavat asiat, joita parantumattomasti sairaat katuvat kuolinvuoteellaan:

1. Ettei ollut rohkeutta elää omaa elämää.

2. Että tuli oltua niin paljon töissä.

3. Ettei uskaltanut näyttää omia tunteitaan.

4. Ettei tullut oltua yhteydessä ystäviin.

5. Ettei ollut rohkeutta olla onnellinen.

syntymää