Mitä kadut elämässäsi eniten?

Vierailija kirjoitti:

"Viisaita ovat ne, jotka ovat sanoneet, että älä elä sitten, kun olet eläkkeellä"

Nainen oli jo hankkinut kesämökin. Suunnitelma oli samanlainen kuin niin monilla muilla: vielä pari vuotta työelämää, sitten ihanat eläkepäivät. Viimeinkin olisi aikaa liikkua, mökkeillä ja nauttia!

Eläkeaikaa ei kuitenkaan koskaan ehtinyt tulla. Riikka tapasi naisen saattohoidon aikana.

– Hän sanoi, että viisaita ovat ne, jotka ovat sanoneet, että älä elä sitten, kun olet eläkkeellä, elä jo nyt. Se oli hänen surunsa. Hän oli tehnyt täysillä töitä, mutta unohtanut sen, että välttämättä niitä vuosia ei tule, Riikka kuvailee.

Osa ihmisistä painaa töitä tukka putkella ja elää niin säästeliäästi, että se kaduttaa myöhemmin. Toisaalta talous voi koko elämän ajan olla niin tiukalla, ettei unelmoituja lomamatkoja perheen kesken koskaan saa toteen.

Kuolevan miehen ajatuksia: Matti, 61, sai vuosi sitten pysäyttävän puhelun – haaveet eläkepäivistä musertuivat, kun lääkäri kertoi parantumattomasta syövästä

Moni elää jatkuvasti sitku-elämää

Tuon takia jäin ennenaikaiselle eläkkeelle, kerkeää vähän aikaa nauttimaan ja törsäämään maksamansa eläkemaksut eikä tarvitse jättää niitä rahoja muiden "harmiksi" 😜

Jep, less is more ,ei kannata olla ahne voi olla paskanen loppu.

Olen ollut kova ottamaan kantaa ja päästänyt suustani töykeyttäkin, jota olen jälkeenpäin katunut ja pyytänyt myös anteeksi. Yritän kouluttaa itseäni parempaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etten riekkunut ja rellestänyt nuorena niin kuin nuoren kuuluu. En valvonut kesäöitä, en käynyt festareilla, en inter raililla, en Ibitsalla...tein vaan kiltisti kouluhommia ja töitä ja olin olevinani aikuinen 20 vuotiaana.

Nyt olen 50 enkä enää kehtaa.

Minä taas osittain kadun sitä, että tein just noita sun mainitsemiasi juttuja ja jäi opiskelut väliin ja ammatti hankkimatta. Olisiko ollut joku kultainen keskitie sittenkin paras?

Minä taas kuljin "kultaista keskitietä": riekuin ja juhlin mutta myös opiskelin ja hankin ammatin. Kadun silti:) Katumisen määrä taitaa olla vakio. Riekkumisen lopetin 39-vuotiaana, kun muutin maalle. Sitä en ole koskaan katunut vaan paras päätös ikinä.  

Katselin liian pitkään naista joka ei ollut sen arvoinen.

Väärä pääainevalinta (ja tiedekunta) yliopistolla. 

Nykyisin mulla on jo toinenkin tutkinto, ja kolmas tekeillä, mutta tuo tahra on ja pysyy. Oli vielä todella vaikea päästä ko opinahjoon, eikä työllistyminen yhtään vastaa sitä mitä etukäteen lupailtiin - ja lupaillaan yhä edelleen opiskelemaan pyrkiville. 

Tajusin asian 2 vuotta ennen valmistumista ja silloin olisin vielä voinut tehdä korjausliikkeen, mutta en tehnyt. Siinä se toinen kaduttava asia. 

En katkaissut välejä lapsuuden perheeseeni nuorena aikuisena. Olisi kannattanut.

En nyt varmastikaan eniten tätä kadu, mutta vähän kuitenkin.

Olen määrätietoinen, sanavalmis ja voimakkaasti oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden kannattaja ja näissä asioissa, sekä muutamissa työhön liittyvissä jutuissa olen suuni avannut työyhteisöissä (lähes joka firmassa jossa olen pitkään ollut).

Olen itse ystävällinen muille jos minua kohdellaan vadtaavasti ja oikeudenmukaisrsti, mutta jos näin ei ole, saaan sanoa napakastikin takaisin.

No mitä tästä on seurannut? Olen itse joutunut aina kärsinään seurauksista. Eräästä isosta firmasta sain potkut seuraavissa yt:ssä vaikka olin varsin hyvä työssäni ja pidettykin muiden kuin pomoni taholta jota haastoin ja jollesanoin ne kuuluisat "suorat sanat".

Toisessa isossa firmassa jouduin uuden pomon, hyvin toksisen persoonan hampaisiin heti kun sanoin ihan fakentavadtikin hänelle muutamia totuuksia ja ylipäätään oman mielipiteeni joka poikkesi hänen mielipiteestä.

Eli kadun sitä että näissä tapauksissa, ja muutamissa muissakin olen ylipäätään sanonut yhtään mitään. Pitäisi vaan osata olla hiljaa ja "kompata" muita.

Kadun sitä etten aikanaan nuorena osannut enkä uskaltanut tunnustaa rakkauttani, näyttää kiintymystäni ja kertoa avoimesti sitä mitä olisin halunnut rakastamaltani mieheltä.

Tajusin sen liian myöhään ja menetin lopullisedti sen kenet olin aina halunnut.

Etten ole pysynyt uskossa, en vaan millään pysy 😟

Olin seitsemän vuotta vahingollisessa suhteessa

Annoin taloudellisesti hyväksikäyttää itseäni nuorena.

Poikaystäväni oli itse sotkenut raha-asiansa ja luottotietonsa niin, ettei pystynyt elättämään itseään.

Käytännössä pakotti minut kulujen puolittajaksi uhkailemalla its*arilla ja että kertoo minusta jotain arkaluontoisia asioita, jos ja sitten kun jätin hänet.

Hän esiintyi semmosena "kilttinä nörttinä", kenestä tuollaista ei ikinä olisi uskonut. Aluksi hän oli minusta suloinen ja halusin antaa mahdollisuuden hänelle.

En tajunnut tuota taloudellista hyväksikäyttökuviota, tienasin tosi vähän. Jotenkin aattelin nuorena, että täytyy olla varakas että on riski tuohon.

Olin sellainen "turvasatama" ja äidin korvike hänelle.

Neljä hukattua vuotta, kun olin hehkeimmilläni. Suhde oli muutenkin sairas ja kontrolloiva. Olisi ihan turvakotiin ollut jo mulla asiaa, en vaan osannut hakea apua. Ajattelin myös, ettei minua kukaan usko kuitenkaan.

Sitä, että päätin syntymähetkellä sitten kuitenkin ryhtyä hengittämään.

Kadun kahta miessuhdettani, jotka olisi pitänyt lopettaa heti alkuunsa. Tiesin molempien kohdalla, että mitään suurempaa näistä ei synny, mutta siltikään en pystynyt katkaisemaan. Molemmista aiheutui paljon pahaa mieltä ja traumoja, mitään väkivaltaa tms ei ollut, vaan ihan epätoivoista tarrautumista. Menetin turhan monta vuotta niihin suhteisiin. Ehkä opin tai sitten en.

Vierailija kirjoitti:

Kadun sitä etten aikanaan nuorena osannut enkä uskaltanut tunnustaa rakkauttani, näyttää kiintymystäni ja kertoa avoimesti sitä mitä olisin halunnut rakastamaltani mieheltä.

Tajusin sen liian myöhään ja menetin lopullisedti sen kenet olin aina halunnut.

Roikuitko kauan tässä miehessä? Sitä vaan että joku toinen unelmiesi mies on saattanut sen takia mennä ohi :(

Vierailija kirjoitti:

Kadun kahta miessuhdettani, jotka olisi pitänyt lopettaa heti alkuunsa. Tiesin molempien kohdalla, että mitään suurempaa näistä ei synny, mutta siltikään en pystynyt katkaisemaan. Molemmista aiheutui paljon pahaa mieltä ja traumoja, mitään väkivaltaa tms ei ollut, vaan ihan epätoivoista tarrautumista. Menetin turhan monta vuotta niihin suhteisiin. Ehkä opin tai sitten en.

Kauan nämä suhteet kesti?

Se, etten nuorempana tehnyt, kokeillut ja yrittänyt. Nyt asiat, jotka olisi voinut jo nuorena oppia, on yhtä kivireen perässä vetämistä.

kadun sitä että aloin tupakoida 15-vuotiaana! halusin miellyttää kavereita! sitä kesti 16v!- sanoin usein kavereille et ,en polta nyt mutta kun tyrkyttivät minä hullu jatkoin vaan!olin kyllä aika surkimus kun halu miellyttää meni liian pitkälle! säälitttävä nuori ihminen! 16 vuotta meni siinä! -vihaan tupakkaa yli kaiken!moni nuori nykyään polttaa mikä tuntuu järjettömältä!

Kadun väärää miesvalintaa, sekä hänen uhkailujensa seurauksena tehtyä aborttia. Nyt valitsisin toisin, molemmat asiat.

Kadun omaa tyhmyyttäni. En ole ollut järin työorientoitunut, seuraus >> köyhyys.