Mitä on henkinen pettäminen?

Vierailija kirjoitti:

Minulle on herännyt huonossa parisuhteessa tunteita toista ihmistä kohtaan. Oli pieni siirtymävaihe missä halusin antaa suhteelle vielä mahdollisuuden, mutta samanaikaisesti lähennyin toisen kanssa. Kun tunteet toista kohtaan vahvistuivat, lopetin suhteen - ennen kuin mitään oli oikeasti tapahtunut.

En suostu hyväksymään, että olisin "henkisesti pettänyt" kumppania, joka oli osittain omalla käytöksellään ajamassa minua pois. Enkä minä ihastunut tahallani. Se, että ihastuin toiseen ja jatkoin tutustumista ei ole pettämistä.

Olisiko minun pitänyt katkaista suhde joko vanhaan tai uuteen kumppaniin sillä samalla sekunnilla, kun huomasin minulla olevan jotain pienen pieniä tunteita, ettei se olisi pettämistä? Älytöntä.

Jos sänkyyn asti mennään niin se on tietty pettämistä, mutta aivan alkuun ne tunteet tuli itsellenikin yllätyksenä. En todellakaan ole pettänyt kumppaniani enkä mielestäni toiminut väärin, kun lähdin vähän tunteitani tutkailemaan, että olenko onnellinen tässä suhteessa, ja haluanko olla ennemmin ehkä tuon toisen kanssa.

Ziisus mitä pskaa. Jatkoin tutustumista = ei pettämistä. Lähdin "vähän tutkailemaan" = ei pettämistä. On teillä mentaaliakrobatiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on herännyt huonossa parisuhteessa tunteita toista ihmistä kohtaan. Oli pieni siirtymävaihe missä halusin antaa suhteelle vielä mahdollisuuden, mutta samanaikaisesti lähennyin toisen kanssa. Kun tunteet toista kohtaan vahvistuivat, lopetin suhteen - ennen kuin mitään oli oikeasti tapahtunut.

En suostu hyväksymään, että olisin "henkisesti pettänyt" kumppania, joka oli osittain omalla käytöksellään ajamassa minua pois. Enkä minä ihastunut tahallani. Se, että ihastuin toiseen ja jatkoin tutustumista ei ole pettämistä.

Olisiko minun pitänyt katkaista suhde joko vanhaan tai uuteen kumppaniin sillä samalla sekunnilla, kun huomasin minulla olevan jotain pienen pieniä tunteita, ettei se olisi pettämistä? Älytöntä.

Jos sänkyyn asti mennään niin se on tietty pettämistä, mutta aivan alkuun ne tunteet tuli itsellenikin yllätyksenä. En todellakaan ole pettänyt kumppaniani enkä mielestäni toiminut väärin, kun lähdin vähän tunteitani tutkailemaan, että olenko onnellinen tässä suhteessa, ja haluanko olla ennemmin ehkä tuon toisen kanssa.

Se ei ole henkistä pettämistä, jos ihastuu/rakastuu tahtomattaan toiseen, mutta se, että käy tutkailemaan tunteitaan ja vielä toiselta salaa, se on henkistä pettämistä ja epärehellisyyttä tunteiden ilmaisussa. Sinulla olikin ongelmia parisuhteessasi ja sillä halusit tutkailla tunteitasi toiseen. Jos parisuhde olisi ollut hyvä, olisit ennemminkin tukahduttanut halusi tutkialla sellaisia tunteita, jotka kohdistuivat toiseen tai ainakin kertonut kumppanillesi kriisistä. On henkistä pettämistä ruokkia tai roikottaa tunteita johonkin toiseen potentiaaliseen kumppaniin niin kauan, kun se nykyinen kumppani on kuvioissa.

Tämä. Tuo tunteiden tutkailu toisen kanssa ollessa vielä parisuhteessa toisen kanssa on just sitä mitä ainakin itse koen henkiseksi pettämiseksi. Klassikko vielä tuo, että se henkisesti pettävä ei sitä pysty myöntämään ja hyväksymään että on ite toiminut väärin. Ja se, onkin mainio tekosyy "kun puoliso oli ite alkanut etääntyä". No tutkailempa sitten tässä tunteitani tuohon toiseen enkä selvitä syitä miksi se toinen etääntyy tai mietiskele vaikka sitä olisko itsessä jotakin syytä sille miksi se toinen alkaa etääntyä. ehei tässä kohtaa roikun vielä tovib suhteessa ja salaa mielessäni mietiskelen ja "annan toiselle vielä mahdollisuuden ja kuitenki haikailen jo toisen perään".Viimestään tossa kohtaa, olis se ihastumisen kohde pitänyt unohtaa ja keskittyä niihi oman suhteen sen hetkisiin ongelmiin. Ja jos se ei selviä niin sitten erotaan ja aletaan katsella kuink ne tunteet kehittyis jonkun muun kanssa. EI SIINÄ KOHTAA kun huomataan että omassa suhteessa ei kaikki toimi. Pitää olla mielummin se toinen siinä, että ei tarvi sitten olla hetkeäkään ainakan yksin.Voi mukavasti vaihtaa lennosta siihen toiseen... Ja mitäänhän ei kuitenkaan myönnetä että ehkä ite sen eron silleen vähäsen vaan ehkä antoi tapahtua. Mut mikäs siinä. Itselleen voi selitellä kaiken aina hyväksi jos haluaa.

Jos on ihan oikea parisuhde eikä mikään pelkkä seurustelu, siis on asuntolainaa ja lapsia ja mitä muuta nyt tavallisesti ihmisille kymmenessäkin vuodessa jo kertyy yhteistä… niin todellakin parempi on, että tutkailee ennen kuin säntää hätäpäissään eroamaan.

Kas kun se tutkailu VOI ihan hyvin päättyä niinkin päin, että se oma suhde voittaa. Ei ole edes mitenkään harvinaista.

Sen sijaan semmoisen asian tutkailu yhdessä, että haluaisinkohan mä nyt erota kun vietit vie, se on aika paljon vaadittu siltä toiselta osapuolelta.

Vierailija kirjoitti:

Voi jessus. Hohhoijaa. Mitä te kuvittelette saavuttavanne tällä keskustelulla? Jos minä sanon tässä, että joo, harjoitan mikropettämistä tai henkistä pettämistä, niin mitä ajattelette asialle tapahtuvan? Että saan huonon omatunnon ja lopetan sen? Että eroan suhteestani? Että keskustelen asiasta kumppanin kanssa? Mitä ihan oikeasti kuvittelette? Valoja päälle nyt.

Jos suhde on parisuhdetasolla epätyydyttävä, se altistaa erilaisille käyttäytymismalleille. Jos tyydyttävää seksiä ei saa kotoa ikinä, sitä ehkä jossain vaiheessa haetaan muualta. On miljoona kertaa parempi tehdä se kotona turvallisesti itsensä tyydyttäen ja esim. toisen kuvia katsellen kuin lähteä fyysisesti jonnekin. Ja ei, ei ole ratkaisu sekään, että toinen haukutaan alimpaan helvettiin, kun ei kestä ikuista seksiyhteyden puutetta omassa suhteessaan. Asiat eivät ole niin yksioikoisia. Ja ei, aina ero ei ole paras ratkaisu, vaikka suhde olisi osin epätyydyttävä.

Mitä sinä koit saavuttavasi? Todistit vain, että osa on mieluummin petollisia kuin lopettavat parisuhteensa kyllästyttyään omaan kumppaniinsa. Mikään seksiyhteyden puute ei ole syy runkata muille. Senhän pitäisi mennä toisinpäin; mitä vähemmän seksiä, sitä enemmän sitä kumppaniaan taas haluaa, joten miksi et runkkaa sille

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi kommentit, jossa väitetään, että kyse olisi muka jostain huono itsetuntoisten, mustasukkaisten kontrolloijien keksintö, on jotenkin todella typeriä. Mun kumppani ajattelee asioista, henkisestä uskottomuudesta, täysin samalla tavalla kuin mä ja kumpikaan meistä ei kontrolloi, kyttää tai mitään muuta vastaavaa. Meillä on lämmin, läheinen ja hyvä suhde, arvostus ja halu kohdella toista hyvin korkealla ja samanlainen arvomaailma. Eli ei todellakaan ole mikään jonkun huono itsetuntoisen ja mustasukkaisen "keksintö". Älytöntä muutenkin toi jatkuva toisten ihmisten mustamaalaaminen joidenkin tunteiden ja kokemusten takia.

Jep, ja edellisten lisäksi te olette nuoria ja idealistisia. Se kuuluu pakettiin ja on hyvä alku. Mutta saattaa tulla yllätyksenä, miten ajatusmaailma muuttuu kun ikää tulee lisää.

Olen 44 ja mies, puolisoni 47

Hmmm. Joko suhde on tuore, tai keskustelu vanha, tai puolisosi voi olla viisaasti päättänyt, että tästä ei ole harmia kunhan en kiistä toisen vahvoja näkemyksiä.

Tai sitten kumpikin ajattelee keskutellessaan sitä, mitä toivoo toiselta, muttei oikeastaan sitä, mitä aikoo itse noudattaa. Henkisen pettämisen käsitettä pystyy kannattamaan helposti, jos kyky itsepetokseen on suuri.

Vierailija kirjoitti:

Henkisestä pettämisestä puhuminen ja kumppanin uskollisuuden vaatiminen TUNNETASOLLA on henkistä väkivaltaa.

Ihminen ei vastaa tunteistaan, vaan teoistaan. Sellaisessa maailmassa, jossa on toisin, en halua elää. Eikä onneksi tarvitsekaan - suuressa mittakaavassa ihmisiä tuomitaan tekojen perusteella. Sellaisessa suhteessa missä tunteistaankin on vastuussa ei ole kenenkään pakko olla.

Koko ketju täynnä tätä.. siis kuinka vaikeaa teidän on ymmärtää että TIETENKÄÄN ei ole henkistä pettämistä ihastua, henkistä pettämistä on sen asian vieminen eteenpäin, juurikin teoilla, tavaten, ollen yhteyksissä muuten, ilman että kumppani tietää. Eli lähentyä tätä uutta ihmistä ja etääntyä samalla omasta kumppanista. Mikä tässä on niin vaikeaa käsittää? Ei kukaan ole kieltämässä tunteita vaan niiden viemistä käytäntöön, jota suuri osa täällä selittelee viattomaksi ilmeisesti koska "ei ole (vielä) pantu".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö henkistä uskollisuutta ole sekin, että parisuhteessa ei enää katsella vastakkaisen sukupuolen ihmisiä samalla tavalla kuin sinkkuna? Mulla ainakin tapa suhtautua muihin muuttuu jotenkin ihan luonnostaan, pakottamatta, kun alan parisuhteeseen ja sitoudun. Muistaakseni tää on joku ihan todettu juttu, että korkeampi aivotoiminta laimentaa vietit ja siksi ihmiset kykenee sitoutumaan yhteen ihmiseen. Historia ja evoluutio näyttää, että monogamia on itse asiassa vahvistumaan päin juuri tän ihmisille ominaisen aivotoiminnan myötä (vaikka media kuinka yrittää vastakkaista tuputtaa). Tuo koskee tosin ilmeisesti vain osaa ihmisistä, enemmän älykkäitä. Osa, kun vaikuttaa olevan ikuisia häntäheikkejä - sukupuoleen katsomatta.

Tuossa on vaan se vika, että ilmiö kestää noin 20 vuotta, eli sen verran mitä parin lapsen kasvattaminen aikuiseksi suunnilleen vie. Avioliitto taas voi kestää 50 vuotta, jos jatkuu kunnes kuolema erottaa. Siinä on siis vielä 30 vuotta matkaa, joka pitää taittaa jonkun muun ilmiön avulla kuin sen biologisen uskollisuustaipumuksen.

Siis osa ihmisistä on monogamisia ja pystyy siihen. Miten sitä on niin vaikeaa uskoa? Siihen on muitakin perusteluja; Mitä enemmän ikää, sitä vähemmän haluja. Tutkimusten mukaan myös introverttius lisääntyy iän myötä, monilla ei ole tarvetta mennä ja elää samalla tavalla kuin nuorena. Jos on monia mielenkiinnon kohteita (kuin seksi ja vastakkainen sukupuoli), nimenomaan arvostetaan uskollista parisuhdetta, jota myös vaalitaan.

Kyllä minäkin monogamiaan pystyn. Mutta en pysty kontrolloimaan kaikkia ajatuksiani kovin montaa kymmentä vuotta. Varma tieto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkisestä pettämisestä puhuminen ja kumppanin uskollisuuden vaatiminen TUNNETASOLLA on henkistä väkivaltaa.

Ihminen ei vastaa tunteistaan, vaan teoistaan. Sellaisessa maailmassa, jossa on toisin, en halua elää. Eikä onneksi tarvitsekaan - suuressa mittakaavassa ihmisiä tuomitaan tekojen perusteella. Sellaisessa suhteessa missä tunteistaankin on vastuussa ei ole kenenkään pakko olla.

Koko ketju täynnä tätä.. siis kuinka vaikeaa teidän on ymmärtää että TIETENKÄÄN ei ole henkistä pettämistä ihastua, henkistä pettämistä on sen asian vieminen eteenpäin, juurikin teoilla, tavaten, ollen yhteyksissä muuten, ilman että kumppani tietää. Eli lähentyä tätä uutta ihmistä ja etääntyä samalla omasta kumppanista. Mikä tässä on niin vaikeaa käsittää? Ei kukaan ole kieltämässä tunteita vaan niiden viemistä käytäntöön, jota suuri osa täällä selittelee viattomaksi ilmeisesti koska "ei ole (vielä) pantu".

Ei kukaan? Sinä ilmeisesti et, mutta aika moni tässä ketjussa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö henkistä uskollisuutta ole sekin, että parisuhteessa ei enää katsella vastakkaisen sukupuolen ihmisiä samalla tavalla kuin sinkkuna? Mulla ainakin tapa suhtautua muihin muuttuu jotenkin ihan luonnostaan, pakottamatta, kun alan parisuhteeseen ja sitoudun. Muistaakseni tää on joku ihan todettu juttu, että korkeampi aivotoiminta laimentaa vietit ja siksi ihmiset kykenee sitoutumaan yhteen ihmiseen. Historia ja evoluutio näyttää, että monogamia on itse asiassa vahvistumaan päin juuri tän ihmisille ominaisen aivotoiminnan myötä (vaikka media kuinka yrittää vastakkaista tuputtaa). Tuo koskee tosin ilmeisesti vain osaa ihmisistä, enemmän älykkäitä. Osa, kun vaikuttaa olevan ikuisia häntäheikkejä - sukupuoleen katsomatta.

Tuossa on vaan se vika, että ilmiö kestää noin 20 vuotta, eli sen verran mitä parin lapsen kasvattaminen aikuiseksi suunnilleen vie. Avioliitto taas voi kestää 50 vuotta, jos jatkuu kunnes kuolema erottaa. Siinä on siis vielä 30 vuotta matkaa, joka pitää taittaa jonkun muun ilmiön avulla kuin sen biologisen uskollisuustaipumuksen.

Siis osa ihmisistä on monogamisia ja pystyy siihen. Miten sitä on niin vaikeaa uskoa? Siihen on muitakin perusteluja; Mitä enemmän ikää, sitä vähemmän haluja. Tutkimusten mukaan myös introverttius lisääntyy iän myötä, monilla ei ole tarvetta mennä ja elää samalla tavalla kuin nuorena. Jos on monia mielenkiinnon kohteita (kuin seksi ja vastakkainen sukupuoli), nimenomaan arvostetaan uskollista parisuhdetta, jota myös vaalitaan.

Kyllä minäkin monogamiaan pystyn. Mutta en pysty kontrolloimaan kaikkia ajatuksiani kovin montaa kymmentä vuotta. Varma tieto.

Ajatusten mieleen tulemista et voikaan, mutta sitä voit jäätkö niihin kiinni, lähdetkö ruokkimaan ja vahvistamaan niitä vai annatko niiden heti mennä menojaan. Siinä on vissi ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi kommentit, jossa väitetään, että kyse olisi muka jostain huono itsetuntoisten, mustasukkaisten kontrolloijien keksintö, on jotenkin todella typeriä. Mun kumppani ajattelee asioista, henkisestä uskottomuudesta, täysin samalla tavalla kuin mä ja kumpikaan meistä ei kontrolloi, kyttää tai mitään muuta vastaavaa. Meillä on lämmin, läheinen ja hyvä suhde, arvostus ja halu kohdella toista hyvin korkealla ja samanlainen arvomaailma. Eli ei todellakaan ole mikään jonkun huono itsetuntoisen ja mustasukkaisen "keksintö". Älytöntä muutenkin toi jatkuva toisten ihmisten mustamaalaaminen joidenkin tunteiden ja kokemusten takia.

Jep, ja edellisten lisäksi te olette nuoria ja idealistisia. Se kuuluu pakettiin ja on hyvä alku. Mutta saattaa tulla yllätyksenä, miten ajatusmaailma muuttuu kun ikää tulee lisää.

Olen 44 ja mies, puolisoni 47

Hmmm. Joko suhde on tuore, tai keskustelu vanha, tai puolisosi voi olla viisaasti päättänyt, että tästä ei ole harmia kunhan en kiistä toisen vahvoja näkemyksiä.

Tai sitten kumpikin ajattelee keskutellessaan sitä, mitä toivoo toiselta, muttei oikeastaan sitä, mitä aikoo itse noudattaa. Henkisen pettämisen käsitettä pystyy kannattamaan helposti, jos kyky itsepetokseen on suuri.

Tässä tulee erinomaisesti ilmi sun mahdottomuus katsoa oman laatikkosi ulkopuolelle. Päätät jopa "tietäväsi" toisten suhteistakin paremmin, kunhan sun vain ei tarvitse rikkoa omaa valheellista kuplaasi. Taidat olla vähintään välttelevästi kiintynyt ja turvallisesti kiintyneiden elämä ja parisuhteet sulle täysin vieraita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi jessus. Hohhoijaa. Mitä te kuvittelette saavuttavanne tällä keskustelulla? Jos minä sanon tässä, että joo, harjoitan mikropettämistä tai henkistä pettämistä, niin mitä ajattelette asialle tapahtuvan? Että saan huonon omatunnon ja lopetan sen? Että eroan suhteestani? Että keskustelen asiasta kumppanin kanssa? Mitä ihan oikeasti kuvittelette? Valoja päälle nyt.

Jos suhde on parisuhdetasolla epätyydyttävä, se altistaa erilaisille käyttäytymismalleille. Jos tyydyttävää seksiä ei saa kotoa ikinä, sitä ehkä jossain vaiheessa haetaan muualta. On miljoona kertaa parempi tehdä se kotona turvallisesti itsensä tyydyttäen ja esim. toisen kuvia katsellen kuin lähteä fyysisesti jonnekin. Ja ei, ei ole ratkaisu sekään, että toinen haukutaan alimpaan helvettiin, kun ei kestä ikuista seksiyhteyden puutetta omassa suhteessaan. Asiat eivät ole niin yksioikoisia. Ja ei, aina ero ei ole paras ratkaisu, vaikka suhde olisi osin epätyydyttävä.

Mitä sinä koit saavuttavasi? Todistit vain, että osa on mieluummin petollisia kuin lopettavat parisuhteensa kyllästyttyään omaan kumppaniinsa. Mikään seksiyhteyden puute ei ole syy runkata muille. Senhän pitäisi mennä toisinpäin; mitä vähemmän seksiä, sitä enemmän sitä kumppaniaan taas haluaa, joten miksi et runkkaa sille

Että tyydyttäisin itseni ajatellen puolisoa, jonka haluttomuus minua kohtaan on tuottanut minulle tuskaa vuosikaudet? Et varmaankaan ihan sisäistä asiaa. Ei se mitään. Toimi sinä toisin, minä toimin toisin. Mieluummin olen jollain tasolla onnellinen kuin sädekehänainen. Monenlaisia mahtuu maailmaan. 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi jessus. Hohhoijaa. Mitä te kuvittelette saavuttavanne tällä keskustelulla? Jos minä sanon tässä, että joo, harjoitan mikropettämistä tai henkistä pettämistä, niin mitä ajattelette asialle tapahtuvan? Että saan huonon omatunnon ja lopetan sen? Että eroan suhteestani? Että keskustelen asiasta kumppanin kanssa? Mitä ihan oikeasti kuvittelette? Valoja päälle nyt.

Jos suhde on parisuhdetasolla epätyydyttävä, se altistaa erilaisille käyttäytymismalleille. Jos tyydyttävää seksiä ei saa kotoa ikinä, sitä ehkä jossain vaiheessa haetaan muualta. On miljoona kertaa parempi tehdä se kotona turvallisesti itsensä tyydyttäen ja esim. toisen kuvia katsellen kuin lähteä fyysisesti jonnekin. Ja ei, ei ole ratkaisu sekään, että toinen haukutaan alimpaan helvettiin, kun ei kestä ikuista seksiyhteyden puutetta omassa suhteessaan. Asiat eivät ole niin yksioikoisia. Ja ei, aina ero ei ole paras ratkaisu, vaikka suhde olisi osin epätyydyttävä.

Mitä sinä koit saavuttavasi? Todistit vain, että osa on mieluummin petollisia kuin lopettavat parisuhteensa kyllästyttyään omaan kumppaniinsa. Mikään seksiyhteyden puute ei ole syy runkata muille. Senhän pitäisi mennä toisinpäin; mitä vähemmän seksiä, sitä enemmän sitä kumppaniaan taas haluaa, joten miksi et runkkaa sille

Että tyydyttäisin itseni ajatellen puolisoa, jonka haluttomuus minua kohtaan on tuottanut minulle tuskaa vuosikaudet? Et varmaankaan ihan sisäistä asiaa. Ei se mitään. Toimi sinä toisin, minä toimin toisin. Mieluummin olen jollain tasolla onnellinen kuin sädekehänainen. Monenlaisia mahtuu maailmaan. 😊

Olen mies. Et kunnioita enää puolisoasi, tuskin rakastatkaan. Elät valheessa ja olet kiinni omassa loukkaantumisessasi, millä oikeutat toimintasi. Et varmasti ole sinäkään turvallisesti kiintynyt etkä tietenkään oikeasti läheinenkään, kun jatkat moista kulissielämää. Surullista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi kommentit, jossa väitetään, että kyse olisi muka jostain huono itsetuntoisten, mustasukkaisten kontrolloijien keksintö, on jotenkin todella typeriä. Mun kumppani ajattelee asioista, henkisestä uskottomuudesta, täysin samalla tavalla kuin mä ja kumpikaan meistä ei kontrolloi, kyttää tai mitään muuta vastaavaa. Meillä on lämmin, läheinen ja hyvä suhde, arvostus ja halu kohdella toista hyvin korkealla ja samanlainen arvomaailma. Eli ei todellakaan ole mikään jonkun huono itsetuntoisen ja mustasukkaisen "keksintö". Älytöntä muutenkin toi jatkuva toisten ihmisten mustamaalaaminen joidenkin tunteiden ja kokemusten takia.

Jep, ja edellisten lisäksi te olette nuoria ja idealistisia. Se kuuluu pakettiin ja on hyvä alku. Mutta saattaa tulla yllätyksenä, miten ajatusmaailma muuttuu kun ikää tulee lisää.

Olen 44 ja mies, puolisoni 47

Hmmm. Joko suhde on tuore, tai keskustelu vanha, tai puolisosi voi olla viisaasti päättänyt, että tästä ei ole harmia kunhan en kiistä toisen vahvoja näkemyksiä.

Tai sitten kumpikin ajattelee keskutellessaan sitä, mitä toivoo toiselta, muttei oikeastaan sitä, mitä aikoo itse noudattaa. Henkisen pettämisen käsitettä pystyy kannattamaan helposti, jos kyky itsepetokseen on suuri.

Tässä tulee erinomaisesti ilmi sun mahdottomuus katsoa oman laatikkosi ulkopuolelle. Päätät jopa "tietäväsi" toisten suhteistakin paremmin, kunhan sun vain ei tarvitse rikkoa omaa valheellista kuplaasi. Taidat olla vähintään välttelevästi kiintynyt ja turvallisesti kiintyneiden elämä ja parisuhteet sulle täysin vieraita.

Tätä hämmästelin myös. Melkoinen "tietäjä".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi jessus. Hohhoijaa. Mitä te kuvittelette saavuttavanne tällä keskustelulla? Jos minä sanon tässä, että joo, harjoitan mikropettämistä tai henkistä pettämistä, niin mitä ajattelette asialle tapahtuvan? Että saan huonon omatunnon ja lopetan sen? Että eroan suhteestani? Että keskustelen asiasta kumppanin kanssa? Mitä ihan oikeasti kuvittelette? Valoja päälle nyt.

Jos suhde on parisuhdetasolla epätyydyttävä, se altistaa erilaisille käyttäytymismalleille. Jos tyydyttävää seksiä ei saa kotoa ikinä, sitä ehkä jossain vaiheessa haetaan muualta. On miljoona kertaa parempi tehdä se kotona turvallisesti itsensä tyydyttäen ja esim. toisen kuvia katsellen kuin lähteä fyysisesti jonnekin. Ja ei, ei ole ratkaisu sekään, että toinen haukutaan alimpaan helvettiin, kun ei kestä ikuista seksiyhteyden puutetta omassa suhteessaan. Asiat eivät ole niin yksioikoisia. Ja ei, aina ero ei ole paras ratkaisu, vaikka suhde olisi osin epätyydyttävä.

Mitä sinä koit saavuttavasi? Todistit vain, että osa on mieluummin petollisia kuin lopettavat parisuhteensa kyllästyttyään omaan kumppaniinsa. Mikään seksiyhteyden puute ei ole syy runkata muille. Senhän pitäisi mennä toisinpäin; mitä vähemmän seksiä, sitä enemmän sitä kumppaniaan taas haluaa, joten miksi et runkkaa sille

Että tyydyttäisin itseni ajatellen puolisoa, jonka haluttomuus minua kohtaan on tuottanut minulle tuskaa vuosikaudet? Et varmaankaan ihan sisäistä asiaa. Ei se mitään. Toimi sinä toisin, minä toimin toisin. Mieluummin olen jollain tasolla onnellinen kuin sädekehänainen. Monenlaisia mahtuu maailmaan. 😊

Olen mies. Et kunnioita enää puolisoasi, tuskin rakastatkaan. Elät valheessa ja olet kiinni omassa loukkaantumisessasi, millä oikeutat toimintasi. Et varmasti ole sinäkään turvallisesti kiintynyt etkä tietenkään oikeasti läheinenkään, kun jatkat moista kulissielämää. Surullista.

No voih. Mutta miksi se sinua haittaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi jessus. Hohhoijaa. Mitä te kuvittelette saavuttavanne tällä keskustelulla? Jos minä sanon tässä, että joo, harjoitan mikropettämistä tai henkistä pettämistä, niin mitä ajattelette asialle tapahtuvan? Että saan huonon omatunnon ja lopetan sen? Että eroan suhteestani? Että keskustelen asiasta kumppanin kanssa? Mitä ihan oikeasti kuvittelette? Valoja päälle nyt.

Jos suhde on parisuhdetasolla epätyydyttävä, se altistaa erilaisille käyttäytymismalleille. Jos tyydyttävää seksiä ei saa kotoa ikinä, sitä ehkä jossain vaiheessa haetaan muualta. On miljoona kertaa parempi tehdä se kotona turvallisesti itsensä tyydyttäen ja esim. toisen kuvia katsellen kuin lähteä fyysisesti jonnekin. Ja ei, ei ole ratkaisu sekään, että toinen haukutaan alimpaan helvettiin, kun ei kestä ikuista seksiyhteyden puutetta omassa suhteessaan. Asiat eivät ole niin yksioikoisia. Ja ei, aina ero ei ole paras ratkaisu, vaikka suhde olisi osin epätyydyttävä.

Mitä sinä koit saavuttavasi? Todistit vain, että osa on mieluummin petollisia kuin lopettavat parisuhteensa kyllästyttyään omaan kumppaniinsa. Mikään seksiyhteyden puute ei ole syy runkata muille. Senhän pitäisi mennä toisinpäin; mitä vähemmän seksiä, sitä enemmän sitä kumppaniaan taas haluaa, joten miksi et runkkaa sille

Että tyydyttäisin itseni ajatellen puolisoa, jonka haluttomuus minua kohtaan on tuottanut minulle tuskaa vuosikaudet? Et varmaankaan ihan sisäistä asiaa. Ei se mitään. Toimi sinä toisin, minä toimin toisin. Mieluummin olen jollain tasolla onnellinen kuin sädekehänainen. Monenlaisia mahtuu maailmaan. 😊

Olen mies. Et kunnioita enää puolisoasi, tuskin rakastatkaan. Elät valheessa ja olet kiinni omassa loukkaantumisessasi, millä oikeutat toimintasi. Et varmasti ole sinäkään turvallisesti kiintynyt etkä tietenkään oikeasti läheinenkään, kun jatkat moista kulissielämää. Surullista.

No voih. Mutta miksi se sinua haittaa?

Ei se haittaakaan, päinvastoin antoi oivan esimerkin, miten oman loukkaantumisen takia oikeutetaan oma kyseenalainen toiminta. Monen egolle loukkaantumisten oikea käsittely on liikaa ja ne jää sitten ohjaamaan käytöstä. Vanhojen loukkaantumisten takia aletaan hiljalleen sallia itselleen ties mitä omia vapauksia. Yleensä ne oikeutetaan juuri syy ulkoistaen eli syytetään sitä toista sen sijaan, että otettaisiin vastuu omista loukkaantumisen tunteista ja puhuttaisiin niistä puolisoille. Tunnettu kuvio epärehellisten ja pettäjien maailmassa. Käsittelemättä jääneet loukkaantumiset aiheuttaa vääjäämättä suhteeseen etäisyyttä, vähintään emotionaalisella tasolla. Mutta toki tuossa suhteessa ilmeisesti muutenkin, kun ei seksielämäkään enää ole aikoihin toiminut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi jessus. Hohhoijaa. Mitä te kuvittelette saavuttavanne tällä keskustelulla? Jos minä sanon tässä, että joo, harjoitan mikropettämistä tai henkistä pettämistä, niin mitä ajattelette asialle tapahtuvan? Että saan huonon omatunnon ja lopetan sen? Että eroan suhteestani? Että keskustelen asiasta kumppanin kanssa? Mitä ihan oikeasti kuvittelette? Valoja päälle nyt.

Jos suhde on parisuhdetasolla epätyydyttävä, se altistaa erilaisille käyttäytymismalleille. Jos tyydyttävää seksiä ei saa kotoa ikinä, sitä ehkä jossain vaiheessa haetaan muualta. On miljoona kertaa parempi tehdä se kotona turvallisesti itsensä tyydyttäen ja esim. toisen kuvia katsellen kuin lähteä fyysisesti jonnekin. Ja ei, ei ole ratkaisu sekään, että toinen haukutaan alimpaan helvettiin, kun ei kestä ikuista seksiyhteyden puutetta omassa suhteessaan. Asiat eivät ole niin yksioikoisia. Ja ei, aina ero ei ole paras ratkaisu, vaikka suhde olisi osin epätyydyttävä.

Mitä sinä koit saavuttavasi? Todistit vain, että osa on mieluummin petollisia kuin lopettavat parisuhteensa kyllästyttyään omaan kumppaniinsa. Mikään seksiyhteyden puute ei ole syy runkata muille. Senhän pitäisi mennä toisinpäin; mitä vähemmän seksiä, sitä enemmän sitä kumppaniaan taas haluaa, joten miksi et runkkaa sille

Että tyydyttäisin itseni ajatellen puolisoa, jonka haluttomuus minua kohtaan on tuottanut minulle tuskaa vuosikaudet? Et varmaankaan ihan sisäistä asiaa. Ei se mitään. Toimi sinä toisin, minä toimin toisin. Mieluummin olen jollain tasolla onnellinen kuin sädekehänainen. Monenlaisia mahtuu maailmaan. 😊

Olen mies. Et kunnioita enää puolisoasi, tuskin rakastatkaan. Elät valheessa ja olet kiinni omassa loukkaantumisessasi, millä oikeutat toimintasi. Et varmasti ole sinäkään turvallisesti kiintynyt etkä tietenkään oikeasti läheinenkään, kun jatkat moista kulissielämää. Surullista.

No voih. Mutta miksi se sinua haittaa?

Ei se haittaakaan, päinvastoin antoi oivan esimerkin, miten oman loukkaantumisen takia oikeutetaan oma kyseenalainen toiminta. Monen egolle loukkaantumisten oikea käsittely on liikaa ja ne jää sitten ohjaamaan käytöstä. Vanhojen loukkaantumisten takia aletaan hiljalleen sallia itselleen ties mitä omia vapauksia. Yleensä ne oikeutetaan juuri syy ulkoistaen eli syytetään sitä toista sen sijaan, että otettaisiin vastuu omista loukkaantumisen tunteista ja puhuttaisiin niistä puolisoille. Tunnettu kuvio epärehellisten ja pettäjien maailmassa. Käsittelemättä jääneet loukkaantumiset aiheuttaa vääjäämättä suhteeseen etäisyyttä, vähintään emotionaalisella tasolla. Mutta toki tuossa suhteessa ilmeisesti muutenkin, kun ei seksielämäkään enää ole aikoihin toiminut.

Niin, onhan asioista yritetty puhua, mutta muutosta ei tule. Kaikenlaista vyyhtiä sitä on ollut elämässä. Mutta voin nyt ihan hyvin, kun olen tuossa henkisen pettämisen jutussa. On nautinnollisempaa niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on herännyt huonossa parisuhteessa tunteita toista ihmistä kohtaan. Oli pieni siirtymävaihe missä halusin antaa suhteelle vielä mahdollisuuden, mutta samanaikaisesti lähennyin toisen kanssa. Kun tunteet toista kohtaan vahvistuivat, lopetin suhteen - ennen kuin mitään oli oikeasti tapahtunut.

En suostu hyväksymään, että olisin "henkisesti pettänyt" kumppania, joka oli osittain omalla käytöksellään ajamassa minua pois. Enkä minä ihastunut tahallani. Se, että ihastuin toiseen ja jatkoin tutustumista ei ole pettämistä.

Olisiko minun pitänyt katkaista suhde joko vanhaan tai uuteen kumppaniin sillä samalla sekunnilla, kun huomasin minulla olevan jotain pienen pieniä tunteita, ettei se olisi pettämistä? Älytöntä.

Jos sänkyyn asti mennään niin se on tietty pettämistä, mutta aivan alkuun ne tunteet tuli itsellenikin yllätyksenä. En todellakaan ole pettänyt kumppaniani enkä mielestäni toiminut väärin, kun lähdin vähän tunteitani tutkailemaan, että olenko onnellinen tässä suhteessa, ja haluanko olla ennemmin ehkä tuon toisen kanssa.

Se ei ole henkistä pettämistä, jos ihastuu/rakastuu tahtomattaan toiseen, mutta se, että käy tutkailemaan tunteitaan ja vielä toiselta salaa, se on henkistä pettämistä ja epärehellisyyttä tunteiden ilmaisussa. Sinulla olikin ongelmia parisuhteessasi ja sillä halusit tutkailla tunteitasi toiseen. Jos parisuhde olisi ollut hyvä, olisit ennemminkin tukahduttanut halusi tutkialla sellaisia tunteita, jotka kohdistuivat toiseen tai ainakin kertonut kumppanillesi kriisistä. On henkistä pettämistä ruokkia tai roikottaa tunteita johonkin toiseen potentiaaliseen kumppaniin niin kauan, kun se nykyinen kumppani on kuvioissa.

Tämä. Tuo tunteiden tutkailu toisen kanssa ollessa vielä parisuhteessa toisen kanssa on just sitä mitä ainakin itse koen henkiseksi pettämiseksi. Klassikko vielä tuo, että se henkisesti pettävä ei sitä pysty myöntämään ja hyväksymään että on ite toiminut väärin. Ja se, onkin mainio tekosyy "kun puoliso oli ite alkanut etääntyä". No tutkailempa sitten tässä tunteitani tuohon toiseen enkä selvitä syitä miksi se toinen etääntyy tai mietiskele vaikka sitä olisko itsessä jotakin syytä sille miksi se toinen alkaa etääntyä. ehei tässä kohtaa roikun vielä tovib suhteessa ja salaa mielessäni mietiskelen ja "annan toiselle vielä mahdollisuuden ja kuitenki haikailen jo toisen perään".Viimestään tossa kohtaa, olis se ihastumisen kohde pitänyt unohtaa ja keskittyä niihi oman suhteen sen hetkisiin ongelmiin. Ja jos se ei selviä niin sitten erotaan ja aletaan katsella kuink ne tunteet kehittyis jonkun muun kanssa. EI SIINÄ KOHTAA kun huomataan että omassa suhteessa ei kaikki toimi. Pitää olla mielummin se toinen siinä, että ei tarvi sitten olla hetkeäkään ainakan yksin.Voi mukavasti vaihtaa lennosta siihen toiseen... Ja mitäänhän ei kuitenkaan myönnetä että ehkä ite sen eron silleen vähäsen vaan ehkä antoi tapahtua. Mut mikäs siinä. Itselleen voi selitellä kaiken aina hyväksi jos haluaa.

Jos on ihan oikea parisuhde eikä mikään pelkkä seurustelu, siis on asuntolainaa ja lapsia ja mitä muuta nyt tavallisesti ihmisille kymmenessäkin vuodessa jo kertyy yhteistä… niin todellakin parempi on, että tutkailee ennen kuin säntää hätäpäissään eroamaan.

Kas kun se tutkailu VOI ihan hyvin päättyä niinkin päin, että se oma suhde voittaa. Ei ole edes mitenkään harvinaista.

Sen sijaan semmoisen asian tutkailu yhdessä, että haluaisinkohan mä nyt erota kun vietit vie, se on aika paljon vaadittu siltä toiselta osapuolelta.

IHAN OIKEA PARISUHDE :D Salli mun nauraa. Mitäpä lottoat mitä se toinen osapuoli siinä "oikeassa parisuhteessa" tuumaisi jos kuulisi että sinä vakavissasi pohdit kummankohan valitsisi. Itse ainakin näyttäisin ovea aivan samoin tein. Jos ei tiedä, haluaako olla kanssani, saati että olisiko sittenkin mieluummin jonkun toisen kanssa, minä helpotan pohdintaa poistamalla itseni yhtälöstä. Se olisi tack och adjö.

Vierailija kirjoitti:

Onko näille ajatuspoliiseille edes tullut mieleen miettiä sitä puolta, että ihmiselle on tosi kuluttavaa ja vahingollista kieltää ajatuksia ja tunteita jatkuvasti? Pysyykö edes seksuaalisuus terveenä ja ylipäätään pysyykö se hengissä, jos jokainen ajatus pitää seuloa tiukasti ja tarkasti sallittu/kielletty -akselilla jo _ennen_ kuin koko ajatus on edes syntynyt?

Tämä oli muuten hyvä huomio. Huomaan ja tajuan jotenkin sen tarkkuuden millä (naiset etenkin luontaisemmin?) jotkut ihmiset käsittelevät asioita. Mulle ihan vierasta olla noin tarkkaavainen, ihan kuin katsoisi asioita RGB-näyttöä ja toisella on samaan asiaan kunnon näyttö jossa asiat erottuvat eksaktisti. 

Terveisin näiden asioiden kanssa kipuillut ja ympäristöään niillä vaivannut. Joka vaivaaminen voi olla ehkä vähäisempää kun ymmärtää tuosta ajattelusta jotain. En tiedä onko, mutta parempaan päin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko näille ajatuspoliiseille edes tullut mieleen miettiä sitä puolta, että ihmiselle on tosi kuluttavaa ja vahingollista kieltää ajatuksia ja tunteita jatkuvasti? Pysyykö edes seksuaalisuus terveenä ja ylipäätään pysyykö se hengissä, jos jokainen ajatus pitää seuloa tiukasti ja tarkasti sallittu/kielletty -akselilla jo _ennen_ kuin koko ajatus on edes syntynyt?

Tämä oli muuten hyvä huomio. Huomaan ja tajuan jotenkin sen tarkkuuden millä (naiset etenkin luontaisemmin?) jotkut ihmiset käsittelevät asioita. Mulle ihan vierasta olla noin tarkkaavainen, ihan kuin katsoisi asioita RGB-näyttöä ja toisella on samaan asiaan kunnon näyttö jossa asiat erottuvat eksaktisti. 

Terveisin näiden asioiden kanssa kipuillut ja ympäristöään niillä vaivannut. Joka vaivaaminen voi olla ehkä vähäisempää kun ymmärtää tuosta ajattelusta jotain. En tiedä onko, mutta parempaan päin. 

En jaksa etsiä tota alkuperäistä viestiä, mutta selkeyden ja oikeudenmukaisuuden nimissä KORJAAN, ETTÄ HÄN ANTAA VÄÄRÄÄ KUVAA HENKISESTÄ USKOTTOMUUDESTA ja mitä sillä tarkoitamme. Ei yhtään ihmekään, että moni vastustaa, kun nää kieltäjät keksii ihan omiaan täällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko näille ajatuspoliiseille edes tullut mieleen miettiä sitä puolta, että ihmiselle on tosi kuluttavaa ja vahingollista kieltää ajatuksia ja tunteita jatkuvasti? Pysyykö edes seksuaalisuus terveenä ja ylipäätään pysyykö se hengissä, jos jokainen ajatus pitää seuloa tiukasti ja tarkasti sallittu/kielletty -akselilla jo _ennen_ kuin koko ajatus on edes syntynyt?

Tämä oli muuten hyvä huomio. Huomaan ja tajuan jotenkin sen tarkkuuden millä (naiset etenkin luontaisemmin?) jotkut ihmiset käsittelevät asioita. Mulle ihan vierasta olla noin tarkkaavainen, ihan kuin katsoisi asioita RGB-näyttöä ja toisella on samaan asiaan kunnon näyttö jossa asiat erottuvat eksaktisti. 

Terveisin näiden asioiden kanssa kipuillut ja ympäristöään niillä vaivannut. Joka vaivaaminen voi olla ehkä vähäisempää kun ymmärtää tuosta ajattelusta jotain. En tiedä onko, mutta parempaan päin. 

En jaksa etsiä tota alkuperäistä viestiä, mutta selkeyden ja oikeudenmukaisuuden nimissä KORJAAN, ETTÄ HÄN ANTAA VÄÄRÄÄ KUVAA HENKISESTÄ USKOTTOMUUDESTA ja mitä sillä tarkoitamme. Ei yhtään ihmekään, että moni vastustaa, kun nää kieltäjät keksii ihan omiaan täällä.

Olen tuo jolle vastasit, enkä ole ihan varma lukemastani. 

Mutta kiitos tämän keskustelun, olen huomannut että 

a) ajatukset tosiaan ovat vain ajatuksia, ja todella moni tajuaa huomattavan hienovaraisesti ja älykkäästi sen millainen matka ajatuksesta on mihinkään toimintaan

b) tämä voi auttaa mua ymmärtämään omaa parisuhdettani

c) toisaalta jossain viestissä oli ajatusten kieltämisen haitallisuudesta ja sen vaikutuksesta seksuaalisuuteen - koska aihe on herkkä on näillä ihan varmasti yhteys

Se havainto siitä, että välimatka ajatuksen, sen tunnistamisen ja jonkun teon välillä on iso, itse niputan nämä liikaa yhteen. Se ei ole todellisuutta kuin itselleni. Mieskin voi kehittyä, ja tämä on ollut todella antoisaa lukea. Hämmentävää miten älykästä porukkaa (täällä) on. Itse vänkäsin siitä että mitä voi ja pitää sanoa suhteen toiselle osapuolelleni, haen sitä äärimmäistä rehellisyyttä ja se on kieltämättä aika mahdoton vaatimus. Vaikka sellainen oikeanlainen rehellisyyden kokemus, asioiden jakaminen ihan syvällä tasolla olisikin upeaa suhteessa... Mutta jos sitä vaatii liikaa ja se ei ole molemmille luontevaa tai tarpeen, eihän siinä sitten ole kauheasti vaihtoehtoja. 

Nyt on mennyt kyllä puurot ja vellit ihan sekaisin teillä, jotka muuntelitte asian täysin.