Lue keskustelun säännöt.
Siskon lapset ei kiinnosta
Daadaa
04.04.2023 |
Siskollani on useampi alle kouluikäinen lapsi, juuri syntyi vauvakin. Havahduin että mulla ei ole heihin syntynyt minkäänlaista tunnetta tai kiintymystä, uusi vauva ei herättänyt mitään :( Asia vähän häiritsee ja tunnen olevani ihan paska ihminen.
Toki tiedostan että oma elämäntilanne omien lasten kanssa on tällä hetkellä kuormittava. En jaksa ajatellakaan että menisin heitä vaikka auttamaan, jopa pari tuntia niiden lasten kanssa alkaa AHDISTAA. Mikä mua vaivaa??
Joidenkin kavereiden lapsiin on syntynyt nopeastikin kiintymys niin tää hämmentää kovin.
Kommentit (16)
Hyvä että tiedostat ettet tunne mitään mutta olisi hyvä edes kohteliaisuus-syistä edes yrittää näyttää jotain kiinnostusta, tuskin edes näet heitä niin usein?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hämmentävää, jos ei välitä sisarusten lapsista.
Ihmisiä tietenkin syntyy hyvin erilaisiin perheisiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei mullakaan ole veljen lapseen mitään kiintymyssuhdettä. Suoraan sanottuna ei kiinnosta. Eikä kiinnosta ystävien lapsetkaan. Omani toki ovat elämäni, muttei toisten lapset kiinnosta. Niissä on aina jotain ärsyttäviä piirteitä.
Hanki oma elämä.
Lapset ovat lainaa.
Mulle veljen pojat on tärkeitä. Toki niitä kiva nähdä joskus mut kun omia en saa. Oon nuorimman kummitäti.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että tiedostat ettet tunne mitään mutta olisi hyvä edes kohteliaisuus-syistä edes yrittää näyttää jotain kiinnostusta, tuskin edes näet heitä niin usein?
Tottakai yritän ja leikin ihan hyvää täti-ihmistä kun käyn kylässä. Mutta ei kiinnostaa järjestellä elämää niin että kävisin siellä jotenkin useammin tai kyselisin aktiivisesti kuulumisia. No en kyllä toisaalta kysele keltään muultakaan eikä he kyllä ole tässä yhtään vastavuoroisia. Heitä itseasiassa tuntuu kiinnostavan mun lapset vielä vähemmän kun asiaa nyt mietin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hämmentävää, jos ei välitä sisarusten lapsista.
Ihmisiä tietenkin syntyy hyvin erilaisiin perheisiin.
Kyllä mä heistä sillä tavalla välitän, mutta en tunne syvää kiintymystä tai ikävöi.
Rakastin siskoni vauvoja syvästikin kun olivat pieniä vauvoja. Katselin heistä kuvia ja ikävöim jatkuvasti. Tai no toista alle 2-vuotiaaksi ja toista 1-vuotiaaksi. Sitten alkoi hiipua kun ekalle tuli ihan järjetön uhma ja kauheat raivokohtaukset pienistä asioista, jatkuu edelleen ja on päälle 3. Ei tottele mitään ja puhuu sellaisella ärsyttävän narisevalla äänellä kun haluaa ja kinuaa jotain. Toinen taas muuten häslää ja on ihan "all over the place".
Tuntuu tosi pahalta ja siltä että olen kauhea ihmishirviö. Mutta lapset vaan ovat tosi rasittavia ja olen ihan kuormittunut kun olen viettänyt aikaa heidän kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sulla hyvät välit siskoon? Mua nimittäin ärsyttää kuulla tätini lapsenlapsista, puhuu heistä taukoamatta kehuen. Kaverien lapset on useimmiten kivoja ja jaksan kuunnella heistä. Mutta en oikein pidäkään tädistäni, ollut inhottava ja leuhka. Joten hänen seuraansa ja juttujaan vain jotenkin siedän.
Ihan tavallista. Ei muiden lapset ole ihania ja kiinnostavia kuin tiettyyn rajaan asti. Etenkin jos omassaa elämässä on paljon asioita menossa, niin ei kellään riitä energia vieraista lapsista välittämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle ne on tärkeitä
Etenkin siskon lapsi
Mutta vain yksi on
Ehkä en jaksaisi vaikka viittä
Ei sinulla tarvitse olla mitään sen ihmeellisempiä välejä ja kiintymyssuhdetta lapsiin, riittää, kun pystyt olemaan mukava ja asiallinen.
Minulle siskoni lapset eivät myöskään merkitse oikeastaan mitään sen enempää, mutta tottakai olen heille aina ystävällinen ja aikuinen. Tiedän, että he ovat siskolleni rakkaimmat ja siskoni minulla on hyvät välit. Mieheni veljen lapsista en tykkää oikeastaan ollenkaan, mutta kukaan ei tiedä asiasta, sillä silloin kun näemme, pystyn olemaan ongelmitta mukava heillekin.
Meillä on omia lapsiakin, nyt jo aikuisia, ja he ovat todella rakkaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rakastin siskoni vauvoja syvästikin kun olivat pieniä vauvoja. Katselin heistä kuvia ja ikävöim jatkuvasti. Tai no toista alle 2-vuotiaaksi ja toista 1-vuotiaaksi. Sitten alkoi hiipua kun ekalle tuli ihan järjetön uhma ja kauheat raivokohtaukset pienistä asioista, jatkuu edelleen ja on päälle 3. Ei tottele mitään ja puhuu sellaisella ärsyttävän narisevalla äänellä kun haluaa ja kinuaa jotain. Toinen taas muuten häslää ja on ihan "all over the place".
Tuntuu tosi pahalta ja siltä että olen kauhea ihmishirviö. Mutta lapset vaan ovat tosi rasittavia ja olen ihan kuormittunut kun olen viettänyt aikaa heidän kanssaan.
Mulle on käymässä lastenlasten kanssa ihan sama juttu. Asiaa ei auta se, että lapset on aivan rajattomia, ne saa tehdä mitä haluaa. Mitään kuria ei pidetä, vahemmat on lastensa palvelijoita. Mun tekisi niin mieli puuttua asiaan, mutta kun en mä voi. Pienikin poikittainen sana multa aiheuttaa hirveän draaman ja hyvä ettei koko suhde kaadu siihen. Ei paljon tee mieli pyytää niitä kylään, eikä itse vierailla siellä. Tosi inhottava tilanne 😔
Vierailija kirjoitti:
Ei mullakaan ole veljen lapseen mitään kiintymyssuhdettä. Suoraan sanottuna ei kiinnosta. Eikä kiinnosta ystävien lapsetkaan. Omani toki ovat elämäni, muttei toisten lapset kiinnosta. Niissä on aina jotain ärsyttäviä piirteitä.
Ja omissa ei ole?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mullakaan ole veljen lapseen mitään kiintymyssuhdettä. Suoraan sanottuna ei kiinnosta. Eikä kiinnosta ystävien lapsetkaan. Omani toki ovat elämäni, muttei toisten lapset kiinnosta. Niissä on aina jotain ärsyttäviä piirteitä.
Ja omissa ei ole?
Tottakai on mutta omiaan rakastaa pyytteettömästi kaikista vioista huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Rakastin siskoni vauvoja syvästikin kun olivat pieniä vauvoja. Katselin heistä kuvia ja ikävöim jatkuvasti. Tai no toista alle 2-vuotiaaksi ja toista 1-vuotiaaksi. Sitten alkoi hiipua kun ekalle tuli ihan järjetön uhma ja kauheat raivokohtaukset pienistä asioista, jatkuu edelleen ja on päälle 3. Ei tottele mitään ja puhuu sellaisella ärsyttävän narisevalla äänellä kun haluaa ja kinuaa jotain. Toinen taas muuten häslää ja on ihan "all over the place".
Tuntuu tosi pahalta ja siltä että olen kauhea ihmishirviö. Mutta lapset vaan ovat tosi rasittavia ja olen ihan kuormittunut kun olen viettänyt aikaa heidän kanssaan.
Uhmaikä on rasittavaa aikaa siinä 2-3 v ja uudelleen 4-5 v. Sen jälkeen niistä lapsista kuoriutuu yleensä ihan ihania tyyppejä. Toki kuulumisia voi kysellä, mutta en itse ainakaan odota sisaruksiltani hoitoapua tai vastaavaa.
Itse en edes odota, että sisarusten pitäisi jotenkin olla hirveän kiinnostuneita meidän lapsista. Heillä on omatkin lapset ja työt, joten varmasti on touhua omasta takaa. Ei siis kannata tehdä itselleen ongelmaa asiasta, joka ei välttämättä ole ongelma lainkaan.
Ei mullakaan ole veljen lapseen mitään kiintymyssuhdettä. Suoraan sanottuna ei kiinnosta. Eikä kiinnosta ystävien lapsetkaan. Omani toki ovat elämäni, muttei toisten lapset kiinnosta. Niissä on aina jotain ärsyttäviä piirteitä.