Mitä on henkinen pettäminen?

Ei selllaista ole olemassakaan. Ihminen selittää todellisuuden toiseksi kun hänellä on jokin motiiivi siihen joka on pimennossa. Loiit taas määreen siihen nimeltä "henkinen pettäminen".

Uppista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on herännyt huonossa parisuhteessa tunteita toista ihmistä kohtaan. Oli pieni siirtymävaihe missä halusin antaa suhteelle vielä mahdollisuuden, mutta samanaikaisesti lähennyin toisen kanssa. Kun tunteet toista kohtaan vahvistuivat, lopetin suhteen - ennen kuin mitään oli oikeasti tapahtunut.

En suostu hyväksymään, että olisin "henkisesti pettänyt" kumppania, joka oli osittain omalla käytöksellään ajamassa minua pois. Enkä minä ihastunut tahallani. Se, että ihastuin toiseen ja jatkoin tutustumista ei ole pettämistä.

Olisiko minun pitänyt katkaista suhde joko vanhaan tai uuteen kumppaniin sillä samalla sekunnilla, kun huomasin minulla olevan jotain pienen pieniä tunteita, ettei se olisi pettämistä? Älytöntä.

Jos sänkyyn asti mennään niin se on tietty pettämistä, mutta aivan alkuun ne tunteet tuli itsellenikin yllätyksenä. En todellakaan ole pettänyt kumppaniani enkä mielestäni toiminut väärin, kun lähdin vähän tunteitani tutkailemaan, että olenko onnellinen tässä suhteessa, ja haluanko olla ennemmin ehkä tuon toisen kanssa.

Se ei ole henkistä pettämistä, jos ihastuu/rakastuu tahtomattaan toiseen, mutta se, että käy tutkailemaan tunteitaan ja vielä toiselta salaa, se on henkistä pettämistä ja epärehellisyyttä tunteiden ilmaisussa. Sinulla olikin ongelmia parisuhteessasi ja sillä halusit tutkailla tunteitasi toiseen. Jos parisuhde olisi ollut hyvä, olisit ennemminkin tukahduttanut halusi tutkialla sellaisia tunteita, jotka kohdistuivat toiseen tai ainakin kertonut kumppanillesi kriisistä. On henkistä pettämistä ruokkia tai roikottaa tunteita johonkin toiseen potentiaaliseen kumppaniin niin kauan, kun se nykyinen kumppani on kuvioissa.

Tämä. Tuo tunteiden tutkailu toisen kanssa ollessa vielä parisuhteessa toisen kanssa on just sitä mitä ainakin itse koen henkiseksi pettämiseksi. Klassikko vielä tuo, että se henkisesti pettävä ei sitä pysty myöntämään ja hyväksymään että on ite toiminut väärin. Ja se, onkin mainio tekosyy "kun puoliso oli ite alkanut etääntyä". No tutkailempa sitten tässä tunteitani tuohon toiseen enkä selvitä syitä miksi se toinen etääntyy tai mietiskele vaikka sitä olisko itsessä jotakin syytä sille miksi se toinen alkaa etääntyä. ehei tässä kohtaa roikun vielä tovib suhteessa ja salaa mielessäni mietiskelen ja "annan toiselle vielä mahdollisuuden ja kuitenki haikailen jo toisen perään".Viimestään tossa kohtaa, olis se ihastumisen kohde pitänyt unohtaa ja keskittyä niihi oman suhteen sen hetkisiin ongelmiin. Ja jos se ei selviä niin sitten erotaan ja aletaan katsella kuink ne tunteet kehittyis jonkun muun kanssa. EI SIINÄ KOHTAA kun huomataan että omassa suhteessa ei kaikki toimi. Pitää olla mielummin se toinen siinä, että ei tarvi sitten olla hetkeäkään ainakan yksin.Voi mukavasti vaihtaa lennosta siihen toiseen... Ja mitäänhän ei kuitenkaan myönnetä että ehkä ite sen eron silleen vähäsen vaan ehkä antoi tapahtua. Mut mikäs siinä. Itselleen voi selitellä kaiken aina hyväksi jos haluaa.

Jos on ihan oikea parisuhde eikä mikään pelkkä seurustelu, siis on asuntolainaa ja lapsia ja mitä muuta nyt tavallisesti ihmisille kymmenessäkin vuodessa jo kertyy yhteistä… niin todellakin parempi on, että tutkailee ennen kuin säntää hätäpäissään eroamaan.

Kas kun se tutkailu VOI ihan hyvin päättyä niinkin päin, että se oma suhde voittaa. Ei ole edes mitenkään harvinaista.

Sen sijaan semmoisen asian tutkailu yhdessä, että haluaisinkohan mä nyt erota kun vietit vie, se on aika paljon vaadittu siltä toiselta osapuolelta.

Kyllä se eroaminen on aina sellainen asia, jota kannattaa harkita tarkkaan, vaikka ei oltaisikaan naimisissa tai vaikka seurustelu ei olisi kestänyt kymmentä vuotta. Jos erehtyy tuollaisessa asiassa, niin ei siinä nyt pahinta ole se, että tulee vaikeuksia asuntolainan kanssa, vaan se että menettää elämänsä tärkeimmän ihmissuhteen.

Ahaa, eli tunteet ja niiden tarkastelu voi olla pettämistä muka? Mitä ihmeen väärää siinä muka on, että omassa päässään miettii? Olette te kyllä aika vekkuleita. Ruoskitteko itseänne vääristä ajatuksista? Tuo kuulostaa jonkin aivopesukultin ajattelutavalta.

Vierailija kirjoitti:

Ahaa, eli tunteet ja niiden tarkastelu voi olla pettämistä muka? Mitä ihmeen väärää siinä muka on, että omassa päässään miettii? Olette te kyllä aika vekkuleita. Ruoskitteko itseänne vääristä ajatuksista? Tuo kuulostaa jonkin aivopesukultin ajattelutavalta.

Ei ole vääriä ajatuksia, mutta mitä ajatuksia ruokkii ja mitä ei, sillä on väliä parisuhteelle. Samat asiat voi nähdä eri valoissa, esim. päättääkö ajatellaa puolisoaan negatiivisessa valossa vai positiivisessa. Jokaisessa meissä on virheemme ja niihin voi suhtautua tuomitsevasti tai lempeästi ja rakastavasti, jopa pitää niitä viehättävinä. Siinä vaiheessa, jos ajatuksiin tulee toinen, on mahdollista, että omat ajatukset kumppania kohtaan kääntyvät enemmänkin negatiivisille kannalle, erityisesti jos siitä toisesta elättelee jotain ruusunpunaisia unelmakuvia. Ajatuksia tulee ja pulpahtelee sillehän ei voi mitään, enemmänkin on kyse siitä mihin ajatuksiin jää kiinni ja mitä ajatuksia elättelee ja ruokkii. Pakko-oireisessa häiriössä voi olla pakkoajatuksia, jolloin ajatuksiaan on vaikea hallita (yksi diagnostisita kriteereistä), mutta normaali ihminen pystyy ajatuksiaan hieman suuntaamaankin. Ja näin varmaan haluaa tehdäkin, jos arvostaa ja rakastaa kumppaniaan ja nykyistä parisuhdettaan.  Jos arvostusta ja rakkautta ei ole, niin sittenhän sen nykyisen ja uuden voi laittaa rinnakkain ajatuksissaan ja pohtia plussat ja miinukset molemmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahaa, eli tunteet ja niiden tarkastelu voi olla pettämistä muka? Mitä ihmeen väärää siinä muka on, että omassa päässään miettii? Olette te kyllä aika vekkuleita. Ruoskitteko itseänne vääristä ajatuksista? Tuo kuulostaa jonkin aivopesukultin ajattelutavalta.

Ei ole vääriä ajatuksia, mutta mitä ajatuksia ruokkii ja mitä ei, sillä on väliä parisuhteelle. Samat asiat voi nähdä eri valoissa, esim. päättääkö ajatellaa puolisoaan negatiivisessa valossa vai positiivisessa. Jokaisessa meissä on virheemme ja niihin voi suhtautua tuomitsevasti tai lempeästi ja rakastavasti, jopa pitää niitä viehättävinä. Siinä vaiheessa, jos ajatuksiin tulee toinen, on mahdollista, että omat ajatukset kumppania kohtaan kääntyvät enemmänkin negatiivisille kannalle, erityisesti jos siitä toisesta elättelee jotain ruusunpunaisia unelmakuvia. Ajatuksia tulee ja pulpahtelee sillehän ei voi mitään, enemmänkin on kyse siitä mihin ajatuksiin jää kiinni ja mitä ajatuksia elättelee ja ruokkii. Pakko-oireisessa häiriössä voi olla pakkoajatuksia, jolloin ajatuksiaan on vaikea hallita (yksi diagnostisita kriteereistä), mutta normaali ihminen pystyy ajatuksiaan hieman suuntaamaankin. Ja näin varmaan haluaa tehdäkin, jos arvostaa ja rakastaa kumppaniaan ja nykyistä parisuhdettaan.  Jos arvostusta ja rakkautta ei ole, niin sittenhän sen nykyisen ja uuden voi laittaa rinnakkain ajatuksissaan ja pohtia plussat ja miinukset molemmista.

Minun mielestä kenelläkään ei ole velvollisuutta ajatella kumppaniaan vain positiivisessa valossa. Kyllä itseä vaivaavat asiat pitää myöntää edes itselle, muuten helposti kasaantuu v#tutus kunnes keittää yli ja kunnolla. Vasta kun on myöntänyt itselle mikä vaivaa, voi pohtia voiko tai pitääkö asialle tehdä jotain vai hyväksyykö asian vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahaa, eli tunteet ja niiden tarkastelu voi olla pettämistä muka? Mitä ihmeen väärää siinä muka on, että omassa päässään miettii? Olette te kyllä aika vekkuleita. Ruoskitteko itseänne vääristä ajatuksista? Tuo kuulostaa jonkin aivopesukultin ajattelutavalta.

Ei ole vääriä ajatuksia, mutta mitä ajatuksia ruokkii ja mitä ei, sillä on väliä parisuhteelle. Samat asiat voi nähdä eri valoissa, esim. päättääkö ajatellaa puolisoaan negatiivisessa valossa vai positiivisessa. Jokaisessa meissä on virheemme ja niihin voi suhtautua tuomitsevasti tai lempeästi ja rakastavasti, jopa pitää niitä viehättävinä. Siinä vaiheessa, jos ajatuksiin tulee toinen, on mahdollista, että omat ajatukset kumppania kohtaan kääntyvät enemmänkin negatiivisille kannalle, erityisesti jos siitä toisesta elättelee jotain ruusunpunaisia unelmakuvia. Ajatuksia tulee ja pulpahtelee sillehän ei voi mitään, enemmänkin on kyse siitä mihin ajatuksiin jää kiinni ja mitä ajatuksia elättelee ja ruokkii. Pakko-oireisessa häiriössä voi olla pakkoajatuksia, jolloin ajatuksiaan on vaikea hallita (yksi diagnostisita kriteereistä), mutta normaali ihminen pystyy ajatuksiaan hieman suuntaamaankin. Ja näin varmaan haluaa tehdäkin, jos arvostaa ja rakastaa kumppaniaan ja nykyistä parisuhdettaan.  Jos arvostusta ja rakkautta ei ole, niin sittenhän sen nykyisen ja uuden voi laittaa rinnakkain ajatuksissaan ja pohtia plussat ja miinukset molemmista.

Oli arvostusta ja rakkautta tai ei, minusta on silti hyvä aika ajoin pohtia suhteensa plussia ja miinuksia. Koskaan ei nimittäin ole kiveenhakattua, että se oma senhetkinen parisuhde on se johon kannattaa loppuelämäksi jäädä. Jos on ihastunut toiseen, se on yleensä hyvä tilaisuus huomata mikä omassa suhteessa on hyvää ja mikä huonoa. Joskus voi huomata omassa parisuhteessa ongelmia, jotka voi korjata vasta kun ne on tiedostettu. Joskus taas voi huomata parisuhteensa peruuttamattoman vahingolliseksi, kun taas joskus voi huomata oman suhteensa olevan loistava josta kannattaa pitää kiinni. Joka tapauksessa näkisin, että moinen pohdinta on hyväksi. Nimittäin jos ongelmia on, ne ovat olemassa vaikka kuinka yrittäisi suunnata ajatuksiaan muualle tai ajatella puolisoaan positiivisessa valossa. Jos kieltää itseään käsittelemästä ongelmia omassa päässään, silloin ei voi myöskään ratkaista eikä hyväksyä niitä ongelmia.

Henkinen pettäminen näkyy puolison käytöksessä: vetäytyy, pakenee, valehtelee, salailee, viestittelee salaa toisen naisen/ miehen kanssa, käy salaa ja kertomatta puolisolleen toisen kanssa kahveilla, lounaalla, nostaa käteistä rahaa, ettei yhteisellä tilillä näy missä maksanut esim. lounaan salarakkaalle.
Näitä riittää.
Kaikki alkaa henkisestä salailusta ja valehtelusta, näkyy/paljastuu salailtuina tekoina ennemmin tai myöhemmin esim. työkaverin paljastamana. Nykyisin myös valvontakamerat, puhelimet ym. joilla saa helposti kiinni pettäjän.

Ihme vänkäämistä ketju täynnä.

Henkinen pettäminen on ihan puhtaasti asioita jotka toinen kokee pettämiseksi mutta ei kuitenkaan ole fyysistä seksiä tai vastaavaa.
Esimerkiksi se, että lepertelet ja flirttailet jonkun kanssa sosiaalisessa mediassa. Herutusviestien lähettäminen muille on henkistä pettämistä.

Kiitos omasta puolestani hyvistä kommenteista liittyen siihen, mitä kaikkea henkinen pettäminen on!

Jokaisen olisi syytä tajuta (ja tunnistaa), että _kaikki_ pettäminen alkaa aina henkiseltä tasolta. Aina. Siksi on ihan pähkähullua, että jotkut tuli tänne vänkäämään, että koko ilmiötä ei ole edes olemassa. :D

Koen, että mua on "henkisesti petetty". Vaikka kyseiseen termiin ei uskoisi, niin käytös oli silti satuttavaa.

Entinen poikaystäväni ihastui kaveriinsa. Hän vietti usein aikaa kaverin kanssa ja viestitteli aktiivisesti. En ikinä puuttunut, kytännyt tai rajoittanut miehen touhuja, koska hänen sanojensa mukaan he olivat vain kavereita, ja halusin kaikesta huolimatta uskoa häntä. Jossain vaiheessa tilanne meni siihen, että yhteisissä illanvietoissa poikaystäväni hakeutui aina kaverinsa eikä minun seuraan. He myös halailivat usein. Heidän läsnäollessaan tuntui, että katsoin sivusta omaa parisuhdettani. Mutta edelleen, miehen sanojen mukaan he olivat vain kavereita. No poikaystäväni halusi päättää meidän suhteen, niin pyysin, että hän olisi rehellinen asian suhteen. Yllätys yllätys hän oli ihastunut kaveriinsa.

Tottakai muhun sattui kuulla, että hän on ihastunut kaveriinsa, mutta tiedostan, että ihastumiselle ei voi mitään. Mutta olin pettynyt ja surullinen siitä, että hän vahvisti ihastumistaan käytöksellään ja samalla laiminlöi meidän suhteen, ja kasvatti kuilua meidän välille. Eli kyllä mun mielestä eksäni toiminta oli väärin, ja itse lasken sen ns. henkiseen pettämiseen.

Ja en ollut koskaan mikään kontrollifriikki tai erityisen mustasukkainen. Tietenkin tuo hänen käytöksensä ihastuneena aiheutti mustasukkaisuutta, mutta silloinkaan en purkanut tunteita eksääni, koska uskottelin itselleni niiden valheiden takia, että ylireagoin. Lähtökohtana olen sitä mieltä, että kavereita voi olla sukupuolesta riippumatta, ja on hyvä jos parisuhteen lisäksi on kaverisuhteita.

En tiiä eikä kiinnosta.

T: 10 vuotta naimisissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahaa, eli tunteet ja niiden tarkastelu voi olla pettämistä muka? Mitä ihmeen väärää siinä muka on, että omassa päässään miettii? Olette te kyllä aika vekkuleita. Ruoskitteko itseänne vääristä ajatuksista? Tuo kuulostaa jonkin aivopesukultin ajattelutavalta.

Ei ole vääriä ajatuksia, mutta mitä ajatuksia ruokkii ja mitä ei, sillä on väliä parisuhteelle. Samat asiat voi nähdä eri valoissa, esim. päättääkö ajatellaa puolisoaan negatiivisessa valossa vai positiivisessa. Jokaisessa meissä on virheemme ja niihin voi suhtautua tuomitsevasti tai lempeästi ja rakastavasti, jopa pitää niitä viehättävinä. Siinä vaiheessa, jos ajatuksiin tulee toinen, on mahdollista, että omat ajatukset kumppania kohtaan kääntyvät enemmänkin negatiivisille kannalle, erityisesti jos siitä toisesta elättelee jotain ruusunpunaisia unelmakuvia. Ajatuksia tulee ja pulpahtelee sillehän ei voi mitään, enemmänkin on kyse siitä mihin ajatuksiin jää kiinni ja mitä ajatuksia elättelee ja ruokkii. Pakko-oireisessa häiriössä voi olla pakkoajatuksia, jolloin ajatuksiaan on vaikea hallita (yksi diagnostisita kriteereistä), mutta normaali ihminen pystyy ajatuksiaan hieman suuntaamaankin. Ja näin varmaan haluaa tehdäkin, jos arvostaa ja rakastaa kumppaniaan ja nykyistä parisuhdettaan.  Jos arvostusta ja rakkautta ei ole, niin sittenhän sen nykyisen ja uuden voi laittaa rinnakkain ajatuksissaan ja pohtia plussat ja miinukset molemmista.

Oli arvostusta ja rakkautta tai ei, minusta on silti hyvä aika ajoin pohtia suhteensa plussia ja miinuksia. Koskaan ei nimittäin ole kiveenhakattua, että se oma senhetkinen parisuhde on se johon kannattaa loppuelämäksi jäädä. Jos on ihastunut toiseen, se on yleensä hyvä tilaisuus huomata mikä omassa suhteessa on hyvää ja mikä huonoa. Joskus voi huomata omassa parisuhteessa ongelmia, jotka voi korjata vasta kun ne on tiedostettu. Joskus taas voi huomata parisuhteensa peruuttamattoman vahingolliseksi, kun taas joskus voi huomata oman suhteensa olevan loistava josta kannattaa pitää kiinni. Joka tapauksessa näkisin, että moinen pohdinta on hyväksi. Nimittäin jos ongelmia on, ne ovat olemassa vaikka kuinka yrittäisi suunnata ajatuksiaan muualle tai ajatella puolisoaan positiivisessa valossa. Jos kieltää itseään käsittelemästä ongelmia omassa päässään, silloin ei voi myöskään ratkaista eikä hyväksyä niitä ongelmia.

Jos on rakkautta ja arvostusta molemmin puolin ja kaikki kunnossa, miksi turhaan pitäisi kaivella jotain negatiivista? Jos taas on ongelmia, niin silloinhan tilanne on eri ja tilanne vaatii pohdintaa, mutta silloinkin on rehellistä ja reilua kertoa myös sille kumppanille, että itse näkee jotain ongelmia suhteessa, eikä pimittää ja pyöritellä ajatuksia itsekseen päässään tai jopa ajautua hakemaan muualta hyväksyntää ja vertailukohdetta omaan suhteeseensa. 

Minä ajattelisin että henkistä pettämistä voi olla muukin kuin varsinaisesti toiseen ihmiseen kohdistuvaa. Se voi olla myös muuta salailua ja valehtelua, henkistä irrottautumista omasta suhteesta. Toki just tuo ihastuksen ruokkiminen, viestittely ja se että uskoutuu toiselle ennemmin kuin puolisolleen on sitä (toki jos suhde on huono niin täysin ymmärrettävää ja hyväkin purkaa asioita jollekin, mutta jos siihen liittyy ihastumista/rakastumista niin ollaan vaarallisilla vesillä), sekä se että esim hakee treffipalstoilta seuraa (vaikkei olisikaan aihetta tavata) tai muuten flirttailee ympäriinsä ja yrittää iskeä muita. Satunnainen flirtti tai ihastus on ihan normaalia, mutta jos se on jatkuvaa ja ajatukset on aina muualla kuin puolisossa niin kyllä se jonkinlaista pettämistä on ja satuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on herännyt huonossa parisuhteessa tunteita toista ihmistä kohtaan. Oli pieni siirtymävaihe missä halusin antaa suhteelle vielä mahdollisuuden, mutta samanaikaisesti lähennyin toisen kanssa. Kun tunteet toista kohtaan vahvistuivat, lopetin suhteen - ennen kuin mitään oli oikeasti tapahtunut.

En suostu hyväksymään, että olisin "henkisesti pettänyt" kumppania, joka oli osittain omalla käytöksellään ajamassa minua pois. Enkä minä ihastunut tahallani. Se, että ihastuin toiseen ja jatkoin tutustumista ei ole pettämistä.

Olisiko minun pitänyt katkaista suhde joko vanhaan tai uuteen kumppaniin sillä samalla sekunnilla, kun huomasin minulla olevan jotain pienen pieniä tunteita, ettei se olisi pettämistä? Älytöntä.

Jos sänkyyn asti mennään niin se on tietty pettämistä, mutta aivan alkuun ne tunteet tuli itsellenikin yllätyksenä. En todellakaan ole pettänyt kumppaniani enkä mielestäni toiminut väärin, kun lähdin vähän tunteitani tutkailemaan, että olenko onnellinen tässä suhteessa, ja haluanko olla ennemmin ehkä tuon toisen kanssa.

Se ei ole henkistä pettämistä, jos ihastuu/rakastuu tahtomattaan toiseen, mutta se, että käy tutkailemaan tunteitaan ja vielä toiselta salaa, se on henkistä pettämistä ja epärehellisyyttä tunteiden ilmaisussa. Sinulla olikin ongelmia parisuhteessasi ja sillä halusit tutkailla tunteitasi toiseen. Jos parisuhde olisi ollut hyvä, olisit ennemminkin tukahduttanut halusi tutkialla sellaisia tunteita, jotka kohdistuivat toiseen tai ainakin kertonut kumppanillesi kriisistä. On henkistä pettämistä ruokkia tai roikottaa tunteita johonkin toiseen potentiaaliseen kumppaniin niin kauan, kun se nykyinen kumppani on kuvioissa.

Tämä. Tuo tunteiden tutkailu toisen kanssa ollessa vielä parisuhteessa toisen kanssa on just sitä mitä ainakin itse koen henkiseksi pettämiseksi. Klassikko vielä tuo, että se henkisesti pettävä ei sitä pysty myöntämään ja hyväksymään että on ite toiminut väärin. Ja se, onkin mainio tekosyy "kun puoliso oli ite alkanut etääntyä". No tutkailempa sitten tässä tunteitani tuohon toiseen enkä selvitä syitä miksi se toinen etääntyy tai mietiskele vaikka sitä olisko itsessä jotakin syytä sille miksi se toinen alkaa etääntyä. ehei tässä kohtaa roikun vielä tovib suhteessa ja salaa mielessäni mietiskelen ja "annan toiselle vielä mahdollisuuden ja kuitenki haikailen jo toisen perään".Viimestään tossa kohtaa, olis se ihastumisen kohde pitänyt unohtaa ja keskittyä niihi oman suhteen sen hetkisiin ongelmiin. Ja jos se ei selviä niin sitten erotaan ja aletaan katsella kuink ne tunteet kehittyis jonkun muun kanssa. EI SIINÄ KOHTAA kun huomataan että omassa suhteessa ei kaikki toimi. Pitää olla mielummin se toinen siinä, että ei tarvi sitten olla hetkeäkään ainakan yksin.Voi mukavasti vaihtaa lennosta siihen toiseen... Ja mitäänhän ei kuitenkaan myönnetä että ehkä ite sen eron silleen vähäsen vaan ehkä antoi tapahtua. Mut mikäs siinä. Itselleen voi selitellä kaiken aina hyväksi jos haluaa.

Jos on ihan oikea parisuhde eikä mikään pelkkä seurustelu, siis on asuntolainaa ja lapsia ja mitä muuta nyt tavallisesti ihmisille kymmenessäkin vuodessa jo kertyy yhteistä niin todellakin parempi on, että tutkailee ennen kuin säntää hätäpäissään eroamaan.

Kas kun se tutkailu VOI ihan hyvin päättyä niinkin päin, että se oma suhde voittaa. Ei ole edes mitenkään harvinaista.

Sen sijaan semmoisen asian tutkailu yhdessä, että haluaisinkohan mä nyt erota kun vietit vie, se on aika paljon vaadittu siltä toiselta osapuolelta.

Tämä on kyllä ihan totta ja se henkisen pettämisen raja onkin hyvin häilyvä. Käytännössä varmaan kaikissa pitkissä parisuhteissa tulee niitä tilanteita että käydään siinä rajalla... Mutta itse ajattelen sillä tavoin liberaalisti että asioita voi pitkässä parisuhteessa myös antaa anteeksi. Kyllä loukkaisi kuulla, että kumppani on/on ollut ihastunut toiseen ja ehkä vähän antanut sille ihastukselle mahdollisuuden ja pohtinut suhteen tilaa kertomatta mitään, mutta siitä voi päästä yli. Riippuen miten homma etenee siitä eteenpäin, käsitelläänkö sitten niitä oman suhteen ongelmakohtia ja sitoutuuko kumppani siihen. Kumppani on kuitenkin toiminut sikäli oikein ettei ole rynnännyt viettiensä perässä sänkyyn toisen kanssa, vaikka ehkä olisi tehnyt mieli.

Vierailija kirjoitti:

Koen, että mua on "henkisesti petetty". Vaikka kyseiseen termiin ei uskoisi, niin käytös oli silti satuttavaa.
Entinen poikaystäväni ihastui kaveriinsa. Hän vietti usein aikaa kaverin kanssa ja viestitteli aktiivisesti. En ikinä puuttunut, kytännyt tai rajoittanut miehen touhuja, koska hänen sanojensa mukaan he olivat vain kavereita, ja halusin kaikesta huolimatta uskoa häntä. Jossain vaiheessa tilanne meni siihen, että yhteisissä illanvietoissa poikaystäväni hakeutui aina kaverinsa eikä minun seuraan. He myös halailivat usein. Heidän läsnäollessaan tuntui, että katsoin sivusta omaa parisuhdettani. Mutta edelleen, miehen sanojen mukaan he olivat vain kavereita. No poikaystäväni halusi päättää meidän suhteen, niin pyysin, että hän olisi rehellinen asian suhteen. Yllätys yllätys hän oli ihastunut kaveriinsa.
Tottakai muhun sattui kuulla, että hän on ihastunut kaveriinsa, mutta tiedostan, että ihastumiselle ei voi mitään. Mutta olin pettynyt ja surullinen siitä, että hän vahvisti ihastumistaan käytöksellään ja samalla laiminlöi meidän suhteen, ja kasvatti kuilua meidän välille. Eli kyllä mun mielestä eksäni toiminta oli väärin, ja itse lasken sen ns. henkiseen pettämiseen.
Ja en ollut koskaan mikään kontrollifriikki tai erityisen mustasukkainen. Tietenkin tuo hänen käytöksensä ihastuneena aiheutti mustasukkaisuutta, mutta silloinkaan en purkanut tunteita eksääni, koska uskottelin itselleni niiden valheiden takia, että ylireagoin. Lähtökohtana olen sitä mieltä, että kavereita voi olla sukupuolesta riippumatta, ja on hyvä jos parisuhteen lisäksi on kaverisuhteita.

Tässä on kuvailtu käytöstä, jossa liikutaan jo uskottomuuden ja jonkinlaisen pettämisen rajamailla.

Sen sijaan moni muu tässä ketjussa on kuvaillut epälojaalisuuden muotoja, jotka eivät liity parisuhdeuskollisuuteen tai -uskottomuuteen.

Henkinen pettäminen on sitä että nainen ei enää koe olevansa universumin keskipiste ja ei saa tahtoonsa läpi joka asiassa niin kuin siihen mennessä

Nämä ovat vaikeita asioita. Esim. työkaveriin ihastuminen on vaikea määritellä pettämiseksi, jos kuitenkaan ei tavata koskaan vapaa-ajalla eikä sinänsä edistetä suhdetta mitenkään. Kuitenkin ollaan yhdessä 40 tuntia viikossa ja jaetaan kaikki pienet arjen ilot ja surut. Pois ei voi lähteä, jos ei saa uutta työtä.

Vierailija kirjoitti:

Minä ajattelisin että henkistä pettämistä voi olla muukin kuin varsinaisesti toiseen ihmiseen kohdistuvaa. Se voi olla myös muuta salailua ja valehtelua, henkistä irrottautumista omasta suhteesta. Toki just tuo ihastuksen ruokkiminen, viestittely ja se että uskoutuu toiselle ennemmin kuin puolisolleen on sitä (toki jos suhde on huono niin täysin ymmärrettävää ja hyväkin purkaa asioita jollekin, mutta jos siihen liittyy ihastumista/rakastumista niin ollaan vaarallisilla vesillä), sekä se että esim hakee treffipalstoilta seuraa (vaikkei olisikaan aihetta tavata) tai muuten flirttailee ympäriinsä ja yrittää iskeä muita. Satunnainen flirtti tai ihastus on ihan normaalia, mutta jos se on jatkuvaa ja ajatukset on aina muualla kuin puolisossa niin kyllä se jonkinlaista pettämistä on ja satuttaa.

Meni niin kauan hyvin, kunnes kirjoitit "satunnainen flirtti on normaalia". Ei, se ei ole normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ajattelisin että henkistä pettämistä voi olla muukin kuin varsinaisesti toiseen ihmiseen kohdistuvaa. Se voi olla myös muuta salailua ja valehtelua, henkistä irrottautumista omasta suhteesta. Toki just tuo ihastuksen ruokkiminen, viestittely ja se että uskoutuu toiselle ennemmin kuin puolisolleen on sitä (toki jos suhde on huono niin täysin ymmärrettävää ja hyväkin purkaa asioita jollekin, mutta jos siihen liittyy ihastumista/rakastumista niin ollaan vaarallisilla vesillä), sekä se että esim hakee treffipalstoilta seuraa (vaikkei olisikaan aihetta tavata) tai muuten flirttailee ympäriinsä ja yrittää iskeä muita. Satunnainen flirtti tai ihastus on ihan normaalia, mutta jos se on jatkuvaa ja ajatukset on aina muualla kuin puolisossa niin kyllä se jonkinlaista pettämistä on ja satuttaa.

Meni niin kauan hyvin, kunnes kirjoitit "satunnainen flirtti on normaalia". Ei, se ei ole normaalia.

Olipa flirtti normaalia tai ei, mitään pettämistä se ei ole.