Lue keskustelun säännöt.
Miehen kanssa hirveä riita siitä pitääkö kaikki maksaa puoliksi vai ei
22.04.2022 |
Yhteisiä lapsiakin on. Mies on sitä mieltä, että kaikki pitää maksaa puolisiksi. Tai siis että molempien pitää maksaa puolet perheen menoista. Tästä on ihan hirveä riitä, sillä minä olen eri mieltä. Olen pienempituloinen, tuloni on vain satunnaista keikkatyötä. Ja hoidan isomman osuuden lapsista ja kotitöistä.
Mielipiteitä?
Kommentit (643)
Pari näkökulmaa:
Kuinka pienet lapset, onko yhteinen päätös, että nainen tekee vähemmän töitä?
Onko pienituloisuus valinta, kuten että on valinnut keikkatyöt tai osa-aikatyön. Yhteistaloudessa tällaista päätöstä ei voi tehdä yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kulut laitetaan tarkasti puoliksi, niin muistakaa laittaa tarkasti puoliksi myös kaikki muu (siivoaminen, lastenhoito, tiskit, kotityöt, ”oma aika” jne. jne.).
Hyvä...kannatetaan, mutta lisätään siihen vielä terassin katon uusiminen, kasvihuoneen rakentaminen, saostuskaivon huollot ja korjaustoimenpiteet, auton renkaat- ja huollot, polttopuiden teko ja suojaus, pihan isommat kunnostustyöt, talvella lumityöt, rakennuksien kunnostus- ja korjaustyöt, kyläyhteisön talkoo suoritukset mm. teiden lanaus ja kunnostustyöt sekä tänä kesänä uuden sillan leventäminen... että siitä vaan jakamaan hommat tasan.
Kannatan lämpimästi tasa-arvoa...kaikki vaan jaetaan ihan pilkulleen tasan. Monikohan meistä olisi vielä ensi vuonna parisuhteessa, vai olisiko maa täynnä niitä kuuluisia "jätettyjä sikoja".
Lähtikö loikalle?
- terassin katon uusiminen: montako kertaa elämän aikana olet sen tehnyt? Meille rakennettiin viime kesänä minun toiveestani terassi. Minä maksoin ja mies kavereineen teki. Piti ihan reiluna diilinä.
- kasvihuoneen rakentaminen: sama kysymys. Ja omalta osaltani sama vastaus. Yksi on rakennettu, minä maksoin ja mies kavereineen pystytti
- saostuskaivon huollot? Meillä käy ammattilainen sen tyhjentämässä, ei ole vielä koskaan tarvinnut huoltaa
- autot hoitaa liike, niin renkaat kuin muutkin huollot. Molemmat maksavat omat autonsa ja yhteisen auton huollot puoliksi.
- polttopuut ostetaan ja ladotaan yhdessä suojaan, kulutus on hyvin pientä, vain saunan lämmitykseen
- pihan isommat kunnostustyöt: toissa kesänä tilattiin isompi määrä multaa, kuorma-auto toi ja nosturilla nosti paikoilleen. Arvaa huviksesi, kumpi maksoi. Tänä kesänä tulee kaivinkone istuttamaan rhodoja ja muutamia muita pensaita. Arvaa huviksesi, kumpi maksaa.
- lumityöt: tekee traktori, maksetaan taloustililtä. Pienemmät tehdään yhdessä.
- rakennuksien kunnostus- ja korjaustyöt: putkia on mies joutunut välillä availemaan, kun ovat vanhat. On pyydetty tarjous sukittamisesta mutta vielä sitä ei ole tehty
- kyläyhteisön talkoissa ei ole mies ollut kertaakaan, mutta voidaan laskea mahdolliset tulevat kerrat mukaan, jos lasketaan myös minun vapaaehtoistyöni muissa ympyröissä
- tiestä vastaa tieosuuskunta, niin myös tulevasta siltaremontista, ei sinne maallikoita oteta hommiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakotitalossa asuminen on oma valinta. Moni nainen on huomannut, että kun on suostunut miehen haaveeseen omakotitaloon muuttamisesta, nainen joutuu silti tekemään valtaosan miestentöistä kaikkien muiden kotitöiden lisäksi. Minua ei saa tuollaiseen asumismuotoon kilon palasinakaan.
Ai nyt se onkin miesten haave? :D Niin varmasti, kuten ne lapsetkin...
Onko tämä taas niitä "olen oman elämäni objekti, asiat vain tapahtuvat minulle" -miesten juttuja? Hän ei saa sanottua, ettei halua ok-taloa eikä lapsia? Aikuinen ihminen?
Minä olisin aikoinani ollut ihan tyytyväinen rivarissamme, mutta silloinen puolisoni innosti minutkin muuttamaan ok-taloon. Hän kaipasi omaa verstasta ja lisää tekemistä. Ja lasta.
Nyt asumme ok-talossa koska nykyinen puolisoni ei suostu muuttamaan tästä pois. Minulle riittäisi jälleen rivari tai ainakin paljon pienempi ok-talo pienemmällä tontilla. Mutta olen varmaan se kuuluisa yksittäistapaus.
Tätä palstaa lukiessa tulee mieleen, että miehille pitäisi automaationa tehdä vasektomia viimeistään kolmekymppisinä PAITSI jos he itse allekirjoittavat paperin, jossa ilmaisevat joko haluavansa lapsia tai ainakin olevansa valmiit kantamaan vastuun, jos saavat lapsia. Ja kiinteistökaupassa pitäisi jotenkin varmistaa, että he toimivat omasta valinnastaan ja ovat syyntakeellisia. Onhan tämä ihan naurettavaa lukea, kuinka aikuiset länsimaiset miehet joutuvat hankkimaan lapsia ja ostamaan taloja vasten tahtoaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En myöskään lähtökohtaisesti näe, että miksi parisuhteessa pitäisi paremmin tienaavan taata puolisolleen elintaso, johon hänellä ei olisi varaa ilman suhdetta. Poislukien tietenkin vanhempainvapaat jne., jolloin tietenkin töissäkäyvän tulee tasata toimeentuloa, kun toinen on hoitamassa yhteistä lasta.
Minusta jokainen on lähtökohtaisesti vastuussa omasta toimeentulostaan (poislukien juuri perhevapaat).
Miten käytännössä voi onnistua samassa perheessä ja saman talouden sisällä kahden erilaisen elintason ylläpitäminen ja käytännössä kahden eri talouden pyörittäminen? Ja mitä järkeä siinä edes olisi? Ihmiset kaiketi muuttavat yhteen silloin, jos haluavat jakaa elämänsä toisen kanssa ja elää yhteistä elämää - jos käytännössä kuitenkin eletään erillistä elemää täysin erilaisin realiteetein ja erilaisessa todellisuudessa, niin eikö ole jo liian monimutkaista tehdä se asuen yhdessä? Suhteessa voi olla, vaikka asuisi erillään, ja jos kerran halutaan pitää kumppaneiden todellisuudet ja elämät visusti erillään, on järkevämpää myös asua erillään. Helpottaa tuota jakoa huomattavasti.
Miten konkreettisesti hoidetaan kahden elintason ylläpitäminen yhdessä asuen? Ja mikä siinä on varsinaisesti pointtina? Jos pointtina on periaate siitä, että jokaisen on ansaittava itse hyvinvointinsa, se alkaa kuulostaa edemmän joltain poliittiselta agendalta eikä yhdessä asumiselta., joten miksi sotkea yhdessä asumista ollenkaan noin periaatteelliseen kuvioon? Kuulostaa enemmän siltä, että on tarkoitus osoittaa pienituloiselle hänen "paikkansa" ja jotenkin näpäyttää häntä siitä, miten hän nyt omien valintojensa vuoksi joutuu elämään nuukaa elämää. Tällaiset ideologiset taistelut kuuluvat mielestäni enemmän muille areenoille kuin parisuhteeseen tai perheen sisälle. Pitäkää mieluummin suhde vapaana tällaisista ja seurustelkaa hyvillä mielin asuen kumpikin omissa asunnoissanne. Suhde myrkyttyy, kun siihen sekoittaa jotain puoluepolitiikan tai ideologian toteuttamista.
Olen tuo, jota lainasit.
1. Miten käytännössä voi onnistua samassa perheessä ja saman talouden sisällä kahden erilaisen elintason ylläpitäminen ja käytännössä kahden eri talouden pyörittäminen?
Minulla ja miehelläni on yhteiset kulut sellaiset, että kumpikin heittämällä saa maksettua oman osuutensa ja sen päälle jää rahaa sitten ihan reippaasti rahaa omiin menoihin ja ennen kaikkea säästöön. Näin kumpikin selviää osuudestaan aina, vaikka tulot vaihtelisivat (itse olen yrittäjä, joten tulot vaihtelevat paljonkin). Voisimme myös elää niin, että yhteiset menot veisivät tiit lähes tyhjille joka kuukausi, mutta kumpikaan ei näe tätä järkevänä. Jos meistä toinen tienaisi vähemmän kuin toinen, yhteiset menot asetettaisiin tasoon, joka ei tuota kummallekaan ongelmia.
Jos meillä olisi mieheni kanssa niin erilainen tulotaso, että toinen tekisi ihan hyvää tiliä ja toinen olisi jatkuvasti aivan minimipalkalla (esim. väliaikaista työttömyyttä lukuun ottamatta), niin en suoraan sanottuna usko, että olisimme muillakaan elämänalueilla kovinkaan yhteensopivat. Me molemmat esim. arvostamme koulutusta ja itsensä kehittämistä ja suhtaudumme intohimoisesti työntekoon sekä harrastustoimintaan. Suoraan sanottuna uskon, että nämä ominaisuudet korreloivat usein melko hyvin tulotason kanssa.
2. Miten konkreettisesti hoidetaan kahden elintason ylläpitäminen yhdessä asuen? Ja mikä siinä on varsinaisesti pointtina?
Asettamalla yhteiset menot sellaisiksi, että kumpikin selviää niistä aina heittämällä. Itse olemme mieheni kanssa esim. tehneet tällaisia valintoja: meillä ei ole autoa tai kesämökkiä. Asumme kohtuuhintaisessa kerrostaloasunnossa, jossa asuinkustannukset ovat järkeviä. Matkustelemme pääasiassa Suomessa, emmekä silloinkaan kalliisti. Teemme arkena ruokaa itse ja kumpikin maksaa omat satunnaiset noutoruokansa tai ravintolakäyntinsä itse. Ja olemme myös miettineet, mitkä ovat asioita, joista emme tingi, vaikka ne ovat kalliita. Se on molemmilla harrastaminen (vaikka molemmat maksavatkin omat harrastuskulunsa itse).
Pointtina tässä on se, että suhteessa kumpikin seisoo omilla jaloillaan tasavertaisessa suhteessa. Emme ole taloudellisesti riippuvaisia toisistamme, eikä synny mitään valtarakenteita. Jos toinen mahdollistaa toiselle elintason, johon hänellä ei muuten olisi varaa, niin siihen varmasti sisältyy myös valtaa.
Varmaan seuraavaksi joku miettii, että mitä sitten, jos toinen vaikka tulee kokonaan työkyvyttömäksi ja tulot tippuvat? Totta kai yrittäisimme toisiamme tukea. Mutta jos minä vaikka vammautuisin niin pahasti, että olisin lähinnä hoidettava, niin kyllä minä haluaisin, että mieheni menee ja elää, vaikka minulle kävikin näin. Mieheni ajattelee asiasta samalla tavalla. En koskaan olettaisi, että mieheni hoitaa tai elättää minua siinäkään tilanteessa. Ja minusta se on suurta rakkautta, vaikka joku toinen todennäköisesti ajatteleekin tästä eri tavalla.
Et vastannut ollenkaan kysymykseen, kuvailet sen että teillä on sama elintaso, et sitä miten parisuhteessa samassa taloudessa eläessä pidetään yllä kahta erilaista elintasoa.
Ja olet idiootti kun kuvittelet että se on niin helppoa että automaattisesti saa palkkatöitä kun on kouluttautunut ja intohimoisesti kehittää itseään. Höpsis, kun huono tuuri osuu kohdalle, löydät itsesi pitkäaikaistyöttömien tilastoista ja elät reilu 500 euron nettotuloilla, eikä työnantajat sua palkkaa vaikka miten yrität vakuuttaa että tämä on ollut vaan huonoa tuuria, olen oikeasti intohimoisesti itseäni kehittävä ihminen enkä pitkäaikaistyötön luuseri. Työttömänä on kymmeniä tuhansia korkeasti koulutettuja ihmisiä jatkuvasti. Monet jotka ovat töissä saaneet olla kymmeniä vuosia eivät saisi omaa paikkaansa jos sitä joutuisivat uudestaan hakemaan. Maailma muuttuu koko ajan, ja työnantajien vaatimustaso on noussut muutamassa vuodessa huimasti
Kahden erituloisen taloudellisesti tasa-arvoinen yhteistalous onnistuu niin, että pidetään yhteiset menot sellaisena, että kumpikin selviää niistä ilman toisen apua. Sama asia toisilla sanoilla. Toivottavasti tämä oli sinulle ymmärrettävämpi.
En ajattele, että automaattisesti saa palkkatöitä, jos on koulutttautunut ja kehittää itseään. Aina voi olla huonoa tuuria, kuten totesitkin. Mutta ei noista ominaisuuksista varmasti mielestäsi ainakaan haittaa voi työelämässä olla? Ja aina on mahdollisuus myös nousta uudestaan, jos on vaikka useita intohimoja. Monilla on esim. harrastukset muuttuneet jossakin kohtaa työksi.
Niin, yhteistalous 50-50 onnistuu niin, että talous ja elintaso mitoitetaan pienempituloisen mukaan. Mutta kysymyshän olikin, miten voi olla mahdollista pyörittää yhteistaloutta, jossa on kaksi erilaista erillistaloutta ja kaksi erilaista elintasoa. Kun joku kirjoittaja tuolla aiemmin oli huolissaan siitä, että suhteessa huonompituloinen saisi suhteen myötä maksukykyään paremman elintason - en nyt muista, oliko se hänestä jotenkin periaatteellisesti väärin, vai mikä siinä oli niin pöyristyttävä ajatus. Joku voisi kertoa, miten perheen perustaminen ja yhdessä asuminen voi käytännössä olla mahdollista silloin, jos henkilöillä on erilaiset tulot, jos kuitenkin tavoitteena ja lähtökohtana täytyy olla se, että elintaso täytyy pysyä omien palkkatulojen mukaisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakotitalossa asuminen on oma valinta. Moni nainen on huomannut, että kun on suostunut miehen haaveeseen omakotitaloon muuttamisesta, nainen joutuu silti tekemään valtaosan miestentöistä kaikkien muiden kotitöiden lisäksi. Minua ei saa tuollaiseen asumismuotoon kilon palasinakaan.
Ai nyt se onkin miesten haave? :D Niin varmasti, kuten ne lapsetkin...
Ahaa, miehet siis eivät halua lapsia. Ok, muistetaanpa tämä niissä ketjuissa, joissa joku mies taas suree kun ei löydä kumppania eikä siis saa lapsiakaan tässä elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pari näkökulmaa:
Kuinka pienet lapset, onko yhteinen päätös, että nainen tekee vähemmän töitä?
Onko pienituloisuus valinta, kuten että on valinnut keikkatyöt tai osa-aikatyön. Yhteistaloudessa tällaista päätöstä ei voi tehdä yksin.
Miten käytännössä puoliso voisi sitten estää esim. osa-aikatyöhön siirtymisen? Tai esim. huonopalkkaisempaan työhön vaihtamisen? Jos henkilö inhoaa omaa työtään tai on esim. sen vuoksi jatkuvasti uupunut, kokee sen kuormittavana tai muuten epämiellyttävänä, niin miten kumppani voisi siis ilmaista, että haluaa puolisonsa kuitenkin jatkavan kokopäiväistä kärsimystä? Tai jos hyvin on tiedossa, että toisella on vaikka jokin unelmatyö, ja nyt hänelle ilmaantuisi mahdollisuus päästä siihen, tai esim. mennä opiskelemaan unelmiensa alaa - niin jos se tarkoittaa tulotason laskua, niin kuinka puoliso voisi ilmaista sen, että estää toista tavoittelemasta unelmiaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakotitalossa asuminen on oma valinta. Moni nainen on huomannut, että kun on suostunut miehen haaveeseen omakotitaloon muuttamisesta, nainen joutuu silti tekemään valtaosan miestentöistä kaikkien muiden kotitöiden lisäksi. Minua ei saa tuollaiseen asumismuotoon kilon palasinakaan.
Ai nyt se onkin miesten haave? :D Niin varmasti, kuten ne lapsetkin...
Onko tämä taas niitä "olen oman elämäni objekti, asiat vain tapahtuvat minulle" -miesten juttuja? Hän ei saa sanottua, ettei halua ok-taloa eikä lapsia? Aikuinen ihminen?
Minä olisin aikoinani ollut ihan tyytyväinen rivarissamme, mutta silloinen puolisoni innosti minutkin muuttamaan ok-taloon. Hän kaipasi omaa verstasta ja lisää tekemistä. Ja lasta.
Nyt asumme ok-talossa koska nykyinen puolisoni ei suostu muuttamaan tästä pois. Minulle riittäisi jälleen rivari tai ainakin paljon pienempi ok-talo pienemmällä tontilla. Mutta olen varmaan se kuuluisa yksittäistapaus.
Tätä palstaa lukiessa tulee mieleen, että miehille pitäisi automaationa tehdä vasektomia viimeistään kolmekymppisinä PAITSI jos he itse allekirjoittavat paperin, jossa ilmaisevat joko haluavansa lapsia tai ainakin olevansa valmiit kantamaan vastuun, jos saavat lapsia. Ja kiinteistökaupassa pitäisi jotenkin varmistaa, että he toimivat omasta valinnastaan ja ovat syyntakeellisia. Onhan tämä ihan naurettavaa lukea, kuinka aikuiset länsimaiset miehet joutuvat hankkimaan lapsia ja ostamaan taloja vasten tahtoaan.
Ensin naureskelet miehille jotka tekevät lapsia naisen mieliksi ja menevät mukaan naisten älyttömiin asumishaaveisiin.
Ja sitten kerrot kuinka miehesi manipuloimana muutit omakotitaloon (ja teit lapsia?)
Ja myöhemmin toistit hölmöytesi jämähtämällä myös toisen miehen kanssa asumismuotoon jota et halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kulut jaetaan puoliksi, tulee menot olla mitoitettu sinun tulotasoon.
Mikä on ihan viisasta eli antaa miehen sijoittaa rahat itseensä eikä ap:n haluamaan elintasoon, johon hänellä ei ole itsellään varaa. Kummallisen moni nainen itkee eron jälkeen, että rahat on aina loppu, vaikka palkka ei eron takia pienene.
Kummallisen moni nainen myös pärjää ihan hyvin eron jälkeen ja mies itkee kun joutuukin maksamaan lastensa elatuksesta...
Voihan se parempituloinen mieskin ruveta lähivanhemmaksi, ja ehkä parempi näin. Kukas sitten itkee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En myöskään lähtökohtaisesti näe, että miksi parisuhteessa pitäisi paremmin tienaavan taata puolisolleen elintaso, johon hänellä ei olisi varaa ilman suhdetta. Poislukien tietenkin vanhempainvapaat jne., jolloin tietenkin töissäkäyvän tulee tasata toimeentuloa, kun toinen on hoitamassa yhteistä lasta.
Minusta jokainen on lähtökohtaisesti vastuussa omasta toimeentulostaan (poislukien juuri perhevapaat).
Miten käytännössä voi onnistua samassa perheessä ja saman talouden sisällä kahden erilaisen elintason ylläpitäminen ja käytännössä kahden eri talouden pyörittäminen? Ja mitä järkeä siinä edes olisi? Ihmiset kaiketi muuttavat yhteen silloin, jos haluavat jakaa elämänsä toisen kanssa ja elää yhteistä elämää - jos käytännössä kuitenkin eletään erillistä elemää täysin erilaisin realiteetein ja erilaisessa todellisuudessa, niin eikö ole jo liian monimutkaista tehdä se asuen yhdessä? Suhteessa voi olla, vaikka asuisi erillään, ja jos kerran halutaan pitää kumppaneiden todellisuudet ja elämät visusti erillään, on järkevämpää myös asua erillään. Helpottaa tuota jakoa huomattavasti.
Miten konkreettisesti hoidetaan kahden elintason ylläpitäminen yhdessä asuen? Ja mikä siinä on varsinaisesti pointtina? Jos pointtina on periaate siitä, että jokaisen on ansaittava itse hyvinvointinsa, se alkaa kuulostaa edemmän joltain poliittiselta agendalta eikä yhdessä asumiselta., joten miksi sotkea yhdessä asumista ollenkaan noin periaatteelliseen kuvioon? Kuulostaa enemmän siltä, että on tarkoitus osoittaa pienituloiselle hänen "paikkansa" ja jotenkin näpäyttää häntä siitä, miten hän nyt omien valintojensa vuoksi joutuu elämään nuukaa elämää. Tällaiset ideologiset taistelut kuuluvat mielestäni enemmän muille areenoille kuin parisuhteeseen tai perheen sisälle. Pitäkää mieluummin suhde vapaana tällaisista ja seurustelkaa hyvillä mielin asuen kumpikin omissa asunnoissanne. Suhde myrkyttyy, kun siihen sekoittaa jotain puoluepolitiikan tai ideologian toteuttamista.
Olen tuo, jota lainasit.
1. Miten käytännössä voi onnistua samassa perheessä ja saman talouden sisällä kahden erilaisen elintason ylläpitäminen ja käytännössä kahden eri talouden pyörittäminen?
Minulla ja miehelläni on yhteiset kulut sellaiset, että kumpikin heittämällä saa maksettua oman osuutensa ja sen päälle jää rahaa sitten ihan reippaasti rahaa omiin menoihin ja ennen kaikkea säästöön. Näin kumpikin selviää osuudestaan aina, vaikka tulot vaihtelisivat (itse olen yrittäjä, joten tulot vaihtelevat paljonkin). Voisimme myös elää niin, että yhteiset menot veisivät tiit lähes tyhjille joka kuukausi, mutta kumpikaan ei näe tätä järkevänä. Jos meistä toinen tienaisi vähemmän kuin toinen, yhteiset menot asetettaisiin tasoon, joka ei tuota kummallekaan ongelmia.
Jos meillä olisi mieheni kanssa niin erilainen tulotaso, että toinen tekisi ihan hyvää tiliä ja toinen olisi jatkuvasti aivan minimipalkalla (esim. väliaikaista työttömyyttä lukuun ottamatta), niin en suoraan sanottuna usko, että olisimme muillakaan elämänalueilla kovinkaan yhteensopivat. Me molemmat esim. arvostamme koulutusta ja itsensä kehittämistä ja suhtaudumme intohimoisesti työntekoon sekä harrastustoimintaan. Suoraan sanottuna uskon, että nämä ominaisuudet korreloivat usein melko hyvin tulotason kanssa.
2. Miten konkreettisesti hoidetaan kahden elintason ylläpitäminen yhdessä asuen? Ja mikä siinä on varsinaisesti pointtina?
Asettamalla yhteiset menot sellaisiksi, että kumpikin selviää niistä aina heittämällä. Itse olemme mieheni kanssa esim. tehneet tällaisia valintoja: meillä ei ole autoa tai kesämökkiä. Asumme kohtuuhintaisessa kerrostaloasunnossa, jossa asuinkustannukset ovat järkeviä. Matkustelemme pääasiassa Suomessa, emmekä silloinkaan kalliisti. Teemme arkena ruokaa itse ja kumpikin maksaa omat satunnaiset noutoruokansa tai ravintolakäyntinsä itse. Ja olemme myös miettineet, mitkä ovat asioita, joista emme tingi, vaikka ne ovat kalliita. Se on molemmilla harrastaminen (vaikka molemmat maksavatkin omat harrastuskulunsa itse).
Pointtina tässä on se, että suhteessa kumpikin seisoo omilla jaloillaan tasavertaisessa suhteessa. Emme ole taloudellisesti riippuvaisia toisistamme, eikä synny mitään valtarakenteita. Jos toinen mahdollistaa toiselle elintason, johon hänellä ei muuten olisi varaa, niin siihen varmasti sisältyy myös valtaa.
Varmaan seuraavaksi joku miettii, että mitä sitten, jos toinen vaikka tulee kokonaan työkyvyttömäksi ja tulot tippuvat? Totta kai yrittäisimme toisiamme tukea. Mutta jos minä vaikka vammautuisin niin pahasti, että olisin lähinnä hoidettava, niin kyllä minä haluaisin, että mieheni menee ja elää, vaikka minulle kävikin näin. Mieheni ajattelee asiasta samalla tavalla. En koskaan olettaisi, että mieheni hoitaa tai elättää minua siinäkään tilanteessa. Ja minusta se on suurta rakkautta, vaikka joku toinen todennäköisesti ajatteleekin tästä eri tavalla.
Et vastannut ollenkaan kysymykseen, kuvailet sen että teillä on sama elintaso, et sitä miten parisuhteessa samassa taloudessa eläessä pidetään yllä kahta erilaista elintasoa.
Ja olet idiootti kun kuvittelet että se on niin helppoa että automaattisesti saa palkkatöitä kun on kouluttautunut ja intohimoisesti kehittää itseään. Höpsis, kun huono tuuri osuu kohdalle, löydät itsesi pitkäaikaistyöttömien tilastoista ja elät reilu 500 euron nettotuloilla, eikä työnantajat sua palkkaa vaikka miten yrität vakuuttaa että tämä on ollut vaan huonoa tuuria, olen oikeasti intohimoisesti itseäni kehittävä ihminen enkä pitkäaikaistyötön luuseri. Työttömänä on kymmeniä tuhansia korkeasti koulutettuja ihmisiä jatkuvasti. Monet jotka ovat töissä saaneet olla kymmeniä vuosia eivät saisi omaa paikkaansa jos sitä joutuisivat uudestaan hakemaan. Maailma muuttuu koko ajan, ja työnantajien vaatimustaso on noussut muutamassa vuodessa huimasti
Kahden erituloisen taloudellisesti tasa-arvoinen yhteistalous onnistuu niin, että pidetään yhteiset menot sellaisena, että kumpikin selviää niistä ilman toisen apua. Sama asia toisilla sanoilla. Toivottavasti tämä oli sinulle ymmärrettävämpi.
En ajattele, että automaattisesti saa palkkatöitä, jos on koulutttautunut ja kehittää itseään. Aina voi olla huonoa tuuria, kuten totesitkin. Mutta ei noista ominaisuuksista varmasti mielestäsi ainakaan haittaa voi työelämässä olla? Ja aina on mahdollisuus myös nousta uudestaan, jos on vaikka useita intohimoja. Monilla on esim. harrastukset muuttuneet jossakin kohtaa työksi.
Niin, yhteistalous 50-50 onnistuu niin, että talous ja elintaso mitoitetaan pienempituloisen mukaan. Mutta kysymyshän olikin, miten voi olla mahdollista pyörittää yhteistaloutta, jossa on kaksi erilaista erillistaloutta ja kaksi erilaista elintasoa. Kun joku kirjoittaja tuolla aiemmin oli huolissaan siitä, että suhteessa huonompituloinen saisi suhteen myötä maksukykyään paremman elintason - en nyt muista, oliko se hänestä jotenkin periaatteellisesti väärin, vai mikä siinä oli niin pöyristyttävä ajatus. Joku voisi kertoa, miten perheen perustaminen ja yhdessä asuminen voi käytännössä olla mahdollista silloin, jos henkilöillä on erilaiset tulot, jos kuitenkin tavoitteena ja lähtökohtana täytyy olla se, että elintaso täytyy pysyä omien palkkatulojen mukaisena.
Kaksi erilaista erillistaloutta? En saa nyt ihan kiinni, mitä tarkoitat.
Tässä on vaihtoehtoja, miten talouden voi yhdessä asuessa järjestää:
1. Kummallakin täysin erilliset rahat ja tilit. Tämä on esim. kämppäkaveruudessa tavallinen. Itse olen joskus opiskellessa asunut kämppiksen kanssa ja meillä oli jääkaapissakin omat hyllyt, johon laitettiin omat ruoat ja joita ei toinen ainakaan ilman lupaa saanut syödä.
2. Osittainen yhteistalous. Käytössä on yhteinen tili, jolta maksetaan yhteiset menot (esim. ruoka, asumismenot, yhteiset laskut, mahdollisen lapsen menot). Tässä voi olla erilaisia sopimuksia, että kuinka paljon rahaa yhteiselle tilille laitetaan (esim. jokin prosenttiosuus tuloista tai niin, että molemmat laittavat saman verran rahaa). Muuten pariskunnalla erilliset rahat. Omista rahoista rahoitetaan kaikki omat jutut eli omilla rahoillaan voi elää juuri niin tuhlailevasti tai säästäväisesti kuin haluaa.
3. Yhteiset rahat. Kaikki menevät yhteiselle tilille, josta maksetaan kaikki. Neuvotellaan kaikki menot yhdessä tai vähintäänkin kysytään/infotaan toista, jos on ostamassa itselleen jotakin isompaa.
Minä olen kirjoittanut tilanteesta 2 ja niin, että kumpikin maksaa yhteisistä menoista yhtä paljon. Sinä ilmeisesti tarkoitat siis tilannetta 1, jossa molemmilla on täysin eri rahat eli kaksi erillistaloutta samassa asunnossa? Se onnistuu juurikin noin ns. kämppismäisesti, jossa mikään ei ole jaettua, vaan jokainen ostaa omat ruokansa ja tavaransa. En usko, että tuo on parisuhteissa mitenkään tavallinen ratkaisu, mutta varmasti tehtävissä, jos haluaa.
Tilanne 2 eli osittainen yhteistaloushan ei tarkoita sitä, että kaikki pitää tehdä vähemmän tienaavan ehdoilla, vaan sitä, että jokainen saa tehdä omilla rahoillaan, mitä haluaa, kunhan yhteiset menot hoituvat. Minä esim. ostin juuri sähköpyörän, mies osti uuden tietokoneen. Ei tarvinnut neuvotella, että voiko tämän nyt ostaa, kun kumpikin teki itse tienaamillaan rahoilla, mitä haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakotitalossa asuminen on oma valinta. Moni nainen on huomannut, että kun on suostunut miehen haaveeseen omakotitaloon muuttamisesta, nainen joutuu silti tekemään valtaosan miestentöistä kaikkien muiden kotitöiden lisäksi. Minua ei saa tuollaiseen asumismuotoon kilon palasinakaan.
Ai nyt se onkin miesten haave? :D Niin varmasti, kuten ne lapsetkin...
Onko tämä taas niitä "olen oman elämäni objekti, asiat vain tapahtuvat minulle" -miesten juttuja? Hän ei saa sanottua, ettei halua ok-taloa eikä lapsia? Aikuinen ihminen?
Minä olisin aikoinani ollut ihan tyytyväinen rivarissamme, mutta silloinen puolisoni innosti minutkin muuttamaan ok-taloon. Hän kaipasi omaa verstasta ja lisää tekemistä. Ja lasta.
Nyt asumme ok-talossa koska nykyinen puolisoni ei suostu muuttamaan tästä pois. Minulle riittäisi jälleen rivari tai ainakin paljon pienempi ok-talo pienemmällä tontilla. Mutta olen varmaan se kuuluisa yksittäistapaus.
Tätä palstaa lukiessa tulee mieleen, että miehille pitäisi automaationa tehdä vasektomia viimeistään kolmekymppisinä PAITSI jos he itse allekirjoittavat paperin, jossa ilmaisevat joko haluavansa lapsia tai ainakin olevansa valmiit kantamaan vastuun, jos saavat lapsia. Ja kiinteistökaupassa pitäisi jotenkin varmistaa, että he toimivat omasta valinnastaan ja ovat syyntakeellisia. Onhan tämä ihan naurettavaa lukea, kuinka aikuiset länsimaiset miehet joutuvat hankkimaan lapsia ja ostamaan taloja vasten tahtoaan.
Ensin naureskelet miehille jotka tekevät lapsia naisen mieliksi ja menevät mukaan naisten älyttömiin asumishaaveisiin.
Ja sitten kerrot kuinka miehesi manipuloimana muutit omakotitaloon (ja teit lapsia?)
Ja myöhemmin toistit hölmöytesi jämähtämällä myös toisen miehen kanssa asumismuotoon jota et halua.
20+ vuotiaana olin ehkä liian helposti ylipuhuttavissa asumismuotoon, jota en itse olisi kaivannut. Lasta sen sijaan halusin ihan yhtä paljon kuin isänsä. Lapsi tuli ensin, ok-talo vasta myöhemmin.
Nykyisen puolisoni tavatessani olin paljon kypsempi ja meille LAT-suhde oli ihan varteenotettava optio, itse asiassa alun alkaen emme muunlaista suunnitelleetkaan. Seurusteluvuosien aikana kypsyin kuitenkin ajatukseen, että tämä voisi olla myös minun kotini. En olisi kaivannut isoa ok-taloa, mutta elämä on lyhyt. Viikonloppusuhde toimi hyvin, mutta halusimme enemmän yhteistä aikaa. AInakin toistaiseksi se on tämän katon alla. Ehkä viimeistään sitten, kun minäkin jään eläkkeelle, se on jossain lämpimämmässä. Mutta en ole oman elämäni objekti, asioita ei vain tapahdu minulle, vaan oli tietoinen päätös valita muuttaa yhteen ja kantaa ne seuraukset, mitä siitä on (isot asumiskulut).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En myöskään lähtökohtaisesti näe, että miksi parisuhteessa pitäisi paremmin tienaavan taata puolisolleen elintaso, johon hänellä ei olisi varaa ilman suhdetta. Poislukien tietenkin vanhempainvapaat jne., jolloin tietenkin töissäkäyvän tulee tasata toimeentuloa, kun toinen on hoitamassa yhteistä lasta.
Minusta jokainen on lähtökohtaisesti vastuussa omasta toimeentulostaan (poislukien juuri perhevapaat).
Miten käytännössä voi onnistua samassa perheessä ja saman talouden sisällä kahden erilaisen elintason ylläpitäminen ja käytännössä kahden eri talouden pyörittäminen? Ja mitä järkeä siinä edes olisi? Ihmiset kaiketi muuttavat yhteen silloin, jos haluavat jakaa elämänsä toisen kanssa ja elää yhteistä elämää - jos käytännössä kuitenkin eletään erillistä elemää täysin erilaisin realiteetein ja erilaisessa todellisuudessa, niin eikö ole jo liian monimutkaista tehdä se asuen yhdessä? Suhteessa voi olla, vaikka asuisi erillään, ja jos kerran halutaan pitää kumppaneiden todellisuudet ja elämät visusti erillään, on järkevämpää myös asua erillään. Helpottaa tuota jakoa huomattavasti.
Miten konkreettisesti hoidetaan kahden elintason ylläpitäminen yhdessä asuen? Ja mikä siinä on varsinaisesti pointtina? Jos pointtina on periaate siitä, että jokaisen on ansaittava itse hyvinvointinsa, se alkaa kuulostaa edemmän joltain poliittiselta agendalta eikä yhdessä asumiselta., joten miksi sotkea yhdessä asumista ollenkaan noin periaatteelliseen kuvioon? Kuulostaa enemmän siltä, että on tarkoitus osoittaa pienituloiselle hänen "paikkansa" ja jotenkin näpäyttää häntä siitä, miten hän nyt omien valintojensa vuoksi joutuu elämään nuukaa elämää. Tällaiset ideologiset taistelut kuuluvat mielestäni enemmän muille areenoille kuin parisuhteeseen tai perheen sisälle. Pitäkää mieluummin suhde vapaana tällaisista ja seurustelkaa hyvillä mielin asuen kumpikin omissa asunnoissanne. Suhde myrkyttyy, kun siihen sekoittaa jotain puoluepolitiikan tai ideologian toteuttamista.
Olen tuo, jota lainasit.
1. Miten käytännössä voi onnistua samassa perheessä ja saman talouden sisällä kahden erilaisen elintason ylläpitäminen ja käytännössä kahden eri talouden pyörittäminen?
Minulla ja miehelläni on yhteiset kulut sellaiset, että kumpikin heittämällä saa maksettua oman osuutensa ja sen päälle jää rahaa sitten ihan reippaasti rahaa omiin menoihin ja ennen kaikkea säästöön. Näin kumpikin selviää osuudestaan aina, vaikka tulot vaihtelisivat (itse olen yrittäjä, joten tulot vaihtelevat paljonkin). Voisimme myös elää niin, että yhteiset menot veisivät tiit lähes tyhjille joka kuukausi, mutta kumpikaan ei näe tätä järkevänä. Jos meistä toinen tienaisi vähemmän kuin toinen, yhteiset menot asetettaisiin tasoon, joka ei tuota kummallekaan ongelmia.
Jos meillä olisi mieheni kanssa niin erilainen tulotaso, että toinen tekisi ihan hyvää tiliä ja toinen olisi jatkuvasti aivan minimipalkalla (esim. väliaikaista työttömyyttä lukuun ottamatta), niin en suoraan sanottuna usko, että olisimme muillakaan elämänalueilla kovinkaan yhteensopivat. Me molemmat esim. arvostamme koulutusta ja itsensä kehittämistä ja suhtaudumme intohimoisesti työntekoon sekä harrastustoimintaan. Suoraan sanottuna uskon, että nämä ominaisuudet korreloivat usein melko hyvin tulotason kanssa.
2. Miten konkreettisesti hoidetaan kahden elintason ylläpitäminen yhdessä asuen? Ja mikä siinä on varsinaisesti pointtina?
Asettamalla yhteiset menot sellaisiksi, että kumpikin selviää niistä aina heittämällä. Itse olemme mieheni kanssa esim. tehneet tällaisia valintoja: meillä ei ole autoa tai kesämökkiä. Asumme kohtuuhintaisessa kerrostaloasunnossa, jossa asuinkustannukset ovat järkeviä. Matkustelemme pääasiassa Suomessa, emmekä silloinkaan kalliisti. Teemme arkena ruokaa itse ja kumpikin maksaa omat satunnaiset noutoruokansa tai ravintolakäyntinsä itse. Ja olemme myös miettineet, mitkä ovat asioita, joista emme tingi, vaikka ne ovat kalliita. Se on molemmilla harrastaminen (vaikka molemmat maksavatkin omat harrastuskulunsa itse).
Pointtina tässä on se, että suhteessa kumpikin seisoo omilla jaloillaan tasavertaisessa suhteessa. Emme ole taloudellisesti riippuvaisia toisistamme, eikä synny mitään valtarakenteita. Jos toinen mahdollistaa toiselle elintason, johon hänellä ei muuten olisi varaa, niin siihen varmasti sisältyy myös valtaa.
Varmaan seuraavaksi joku miettii, että mitä sitten, jos toinen vaikka tulee kokonaan työkyvyttömäksi ja tulot tippuvat? Totta kai yrittäisimme toisiamme tukea. Mutta jos minä vaikka vammautuisin niin pahasti, että olisin lähinnä hoidettava, niin kyllä minä haluaisin, että mieheni menee ja elää, vaikka minulle kävikin näin. Mieheni ajattelee asiasta samalla tavalla. En koskaan olettaisi, että mieheni hoitaa tai elättää minua siinäkään tilanteessa. Ja minusta se on suurta rakkautta, vaikka joku toinen todennäköisesti ajatteleekin tästä eri tavalla.
Et vastannut ollenkaan kysymykseen, kuvailet sen että teillä on sama elintaso, et sitä miten parisuhteessa samassa taloudessa eläessä pidetään yllä kahta erilaista elintasoa.
Ja olet idiootti kun kuvittelet että se on niin helppoa että automaattisesti saa palkkatöitä kun on kouluttautunut ja intohimoisesti kehittää itseään. Höpsis, kun huono tuuri osuu kohdalle, löydät itsesi pitkäaikaistyöttömien tilastoista ja elät reilu 500 euron nettotuloilla, eikä työnantajat sua palkkaa vaikka miten yrität vakuuttaa että tämä on ollut vaan huonoa tuuria, olen oikeasti intohimoisesti itseäni kehittävä ihminen enkä pitkäaikaistyötön luuseri. Työttömänä on kymmeniä tuhansia korkeasti koulutettuja ihmisiä jatkuvasti. Monet jotka ovat töissä saaneet olla kymmeniä vuosia eivät saisi omaa paikkaansa jos sitä joutuisivat uudestaan hakemaan. Maailma muuttuu koko ajan, ja työnantajien vaatimustaso on noussut muutamassa vuodessa huimasti
Kahden erituloisen taloudellisesti tasa-arvoinen yhteistalous onnistuu niin, että pidetään yhteiset menot sellaisena, että kumpikin selviää niistä ilman toisen apua. Sama asia toisilla sanoilla. Toivottavasti tämä oli sinulle ymmärrettävämpi.
En ajattele, että automaattisesti saa palkkatöitä, jos on koulutttautunut ja kehittää itseään. Aina voi olla huonoa tuuria, kuten totesitkin. Mutta ei noista ominaisuuksista varmasti mielestäsi ainakaan haittaa voi työelämässä olla? Ja aina on mahdollisuus myös nousta uudestaan, jos on vaikka useita intohimoja. Monilla on esim. harrastukset muuttuneet jossakin kohtaa työksi.
Niin, yhteistalous 50-50 onnistuu niin, että talous ja elintaso mitoitetaan pienempituloisen mukaan. Mutta kysymyshän olikin, miten voi olla mahdollista pyörittää yhteistaloutta, jossa on kaksi erilaista erillistaloutta ja kaksi erilaista elintasoa. Kun joku kirjoittaja tuolla aiemmin oli huolissaan siitä, että suhteessa huonompituloinen saisi suhteen myötä maksukykyään paremman elintason - en nyt muista, oliko se hänestä jotenkin periaatteellisesti väärin, vai mikä siinä oli niin pöyristyttävä ajatus. Joku voisi kertoa, miten perheen perustaminen ja yhdessä asuminen voi käytännössä olla mahdollista silloin, jos henkilöillä on erilaiset tulot, jos kuitenkin tavoitteena ja lähtökohtana täytyy olla se, että elintaso täytyy pysyä omien palkkatulojen mukaisena.
Kaksi erilaista erillistaloutta? En saa nyt ihan kiinni, mitä tarkoitat.
Tässä on vaihtoehtoja, miten talouden voi yhdessä asuessa järjestää:
1. Kummallakin täysin erilliset rahat ja tilit. Tämä on esim. kämppäkaveruudessa tavallinen. Itse olen joskus opiskellessa asunut kämppiksen kanssa ja meillä oli jääkaapissakin omat hyllyt, johon laitettiin omat ruoat ja joita ei toinen ainakaan ilman lupaa saanut syödä.
2. Osittainen yhteistalous. Käytössä on yhteinen tili, jolta maksetaan yhteiset menot (esim. ruoka, asumismenot, yhteiset laskut, mahdollisen lapsen menot). Tässä voi olla erilaisia sopimuksia, että kuinka paljon rahaa yhteiselle tilille laitetaan (esim. jokin prosenttiosuus tuloista tai niin, että molemmat laittavat saman verran rahaa). Muuten pariskunnalla erilliset rahat. Omista rahoista rahoitetaan kaikki omat jutut eli omilla rahoillaan voi elää juuri niin tuhlailevasti tai säästäväisesti kuin haluaa.
3. Yhteiset rahat. Kaikki menevät yhteiselle tilille, josta maksetaan kaikki. Neuvotellaan kaikki menot yhdessä tai vähintäänkin kysytään/infotaan toista, jos on ostamassa itselleen jotakin isompaa.
Minä olen kirjoittanut tilanteesta 2 ja niin, että kumpikin maksaa yhteisistä menoista yhtä paljon. Sinä ilmeisesti tarkoitat siis tilannetta 1, jossa molemmilla on täysin eri rahat eli kaksi erillistaloutta samassa asunnossa? Se onnistuu juurikin noin ns. kämppismäisesti, jossa mikään ei ole jaettua, vaan jokainen ostaa omat ruokansa ja tavaransa. En usko, että tuo on parisuhteissa mitenkään tavallinen ratkaisu, mutta varmasti tehtävissä, jos haluaa.
Tilanne 2 eli osittainen yhteistaloushan ei tarkoita sitä, että kaikki pitää tehdä vähemmän tienaavan ehdoilla, vaan sitä, että jokainen saa tehdä omilla rahoillaan, mitä haluaa, kunhan yhteiset menot hoituvat. Minä esim. ostin juuri sähköpyörän, mies osti uuden tietokoneen. Ei tarvinnut neuvotella, että voiko tämän nyt ostaa, kun kumpikin teki itse tienaamillaan rahoilla, mitä haluaa.
Niin, tilanne 1 varmaan on suunnilleen se, mistä on kyse. Paitsi sillä erotuksella, että yleensä kai kämppiksistä eroten puolisoilla on kuitenkin yhteiset huoneet. Olen vaan tässä ketjussa yrittänyt kysellä, mikä pointti sellaisessa yhdessä asumisessa on, koska jos on jokin periaate, että parisuhteen osapuolten elintaso täytyy määräytyä vain omien tulojen mukaan eikä puolison myötä saa tulla mitään parannusta elintasoon pienempituloiselle, niin sehän on käytännössä aika hankalaa. Ellei sitten vuokrata jotain asuntoa, joka jaetaan puoliksi ja kumpikin sisustaa oman puoliskonsa omien varojensa mukaan. Kun YLEENSÄ kai yhdessä asumisessa on ihmisillä nimenomaan pointtina yhteinen elämä, yhteisen arjen jakaminen, jne. Tuossa tilanteessa 1 heillähän on oikeastaan eri arjet, jotka vaan on sijoitettu samaan asuntoon. Luulisi, että se olisi helpompaa, jos asutaan erillään, vaikka seurusteltaisiinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on 1 ja 2 välimuoto. Omat rahat. Ei yhteistä tiliä tai talouskassaa. Suunnilleen puoliksi maksetaan kaupassa ja laskut. Ei niin kauhean tarkkaan laskeskella kumpi maksaa. Toki suuremmat asuntoon liittyvät remontin maksamme puoliksi, koska omistammekin asunnon puoliksi. Hyvin on toiminut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kulut laitetaan tarkasti puoliksi, niin muistakaa laittaa tarkasti puoliksi myös kaikki muu (siivoaminen, lastenhoito, tiskit, kotityöt, ”oma aika” jne. jne.).
Hyvä...kannatetaan, mutta lisätään siihen vielä terassin katon uusiminen, kasvihuoneen rakentaminen, saostuskaivon huollot ja korjaustoimenpiteet, auton renkaat- ja huollot, polttopuiden teko ja suojaus, pihan isommat kunnostustyöt, talvella lumityöt, rakennuksien kunnostus- ja korjaustyöt, kyläyhteisön talkoo suoritukset mm. teiden lanaus ja kunnostustyöt sekä tänä kesänä uuden sillan leventäminen... että siitä vaan jakamaan hommat tasan.
Kannatan lämpimästi tasa-arvoa...kaikki vaan jaetaan ihan pilkulleen tasan. Monikohan meistä olisi vielä ensi vuonna parisuhteessa, vai olisiko maa täynnä niitä kuuluisia "jätettyjä sikoja".
Lähtikö loikalle?
- terassin katon uusiminen: montako kertaa elämän aikana olet sen tehnyt? Meille rakennettiin viime kesänä minun toiveestani terassi. Minä maksoin ja mies kavereineen teki. Piti ihan reiluna diilinä.
- kasvihuoneen rakentaminen: sama kysymys. Ja omalta osaltani sama vastaus. Yksi on rakennettu, minä maksoin ja mies kavereineen pystytti
- saostuskaivon huollot? Meillä käy ammattilainen sen tyhjentämässä, ei ole vielä koskaan tarvinnut huoltaa
- autot hoitaa liike, niin renkaat kuin muutkin huollot. Molemmat maksavat omat autonsa ja yhteisen auton huollot puoliksi.
- polttopuut ostetaan ja ladotaan yhdessä suojaan, kulutus on hyvin pientä, vain saunan lämmitykseen
- pihan isommat kunnostustyöt: toissa kesänä tilattiin isompi määrä multaa, kuorma-auto toi ja nosturilla nosti paikoilleen. Arvaa huviksesi, kumpi maksoi. Tänä kesänä tulee kaivinkone istuttamaan rhodoja ja muutamia muita pensaita. Arvaa huviksesi, kumpi maksaa.
- lumityöt: tekee traktori, maksetaan taloustililtä. Pienemmät tehdään yhdessä.
- rakennuksien kunnostus- ja korjaustyöt: putkia on mies joutunut välillä availemaan, kun ovat vanhat. On pyydetty tarjous sukittamisesta mutta vielä sitä ei ole tehty
- kyläyhteisön talkoissa ei ole mies ollut kertaakaan, mutta voidaan laskea mahdolliset tulevat kerrat mukaan, jos lasketaan myös minun vapaaehtoistyöni muissa ympyröissä
- tiestä vastaa tieosuuskunta, niin myös tulevasta siltaremontista, ei sinne maallikoita oteta hommiin.
Olet kovin vakuuttunut asiastasi, ja se lienee mielestäsi "virallinen" ja yleisesti hyväksytty totuus.
1. Kaksi kertaa, ja nyt tänä kesänä vaihdan kestävämmät ja käytännöllisemmän kennovalokatteen.
2. Minä itsekin haluan kasvihuoneen, ja nikkaroin se ihan mielelläni
3. Meillä ns. panospuhdistamo, vaatii normaalit vuosihuollot ja toki vikatilanteessa joskus joutuu pumput nostamaan ylös sekä ne puhdistamaan sekä huoltamaan. Teillä näköjään umpisäiliö, jonka tyhjennyksen hoitaa toki imuauto. Meillä ei siihen koskaan tarvetta, koska laite puhdistaa kaiken nestemäisen ja kuivattaa kiinteän tuotoksen.
4. Puita menee vuositasolla noin 20m3. Osan teen omista puista, mutta suurin osa ostopuita.
5. Isot lumityöt toki koneella, mutta jo pelkkiä polkuja tontilla noin 300metriä...ristiin rastiin rakennukselta toiselle.
6. Tarkoitin esim pihan laajennusta...eli ensin puuston kaatoa, pohjien tekemistä ja niin edespäin.
7. Tieosuuskuntapa hyvinkin, toimin puheenjohtajana. Ja mitä väylä- tai infrarakentamiseen tulee, niin uskotko, että on tässä työn puolesta tehtynä muutama sata kilometriä esim. moottoritietä...siihen mahtuu parikin eritasoliittymää siltoineen. Nyt olen vieläkin vastuullisemmassa asemassa väylärakentamisen infrahankkeissa, ehkä siinä sivussa yksi kylätiekin onnistuu.
Lopuksi... voitko uskoa , että vähintäänkin oman osuuteni olen kapitaalisella tasolla hoitanut, ja tehnyt sen ihan mielelläni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
7. Tieosuuskuntapa hyvinkin, toimin puheenjohtajana. Ja mitä väylä- tai infrarakentamiseen tulee, niin uskotko, että on tässä työn puolesta tehtynä muutama sata kilometriä esim. moottoritietä...siihen mahtuu parikin eritasoliittymää siltoineen. Nyt olen vieläkin vastuullisemmassa asemassa väylärakentamisen infrahankkeissa, ehkä siinä sivussa yksi kylätiekin onnistuu.
Nyt on kyllä hyvä kosketus arjen kotitöihin:
Mies tekee töikseen moottoriteitä ja eritasoliittymiä, joten kotityöt eivät jakaudu puoliksi, jos hänen pitää tehdä niistä puolet.
Muistakaa kaikki hoiva-alalla olevat naiset, että teidän ei kuulu tehdä kotona hoivatyötä (lastenhoito), koska teette sitä jo työksenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ja mieheni suhteessa maksamamme kaikki yhteiset menot puoliksi. Se toimii, koska meillä on suunnilleen samat tulot.
En missään tapauksessa suostuisi suhteeseen, jossa kaikki rahat olisivat yhteisiä. Kyllä se väistämättä rajoittaa, jos ei ole omia rahoja, joita voi kuluttaa, miten haluaa. Ei se tarkoita, että kumpikaan olisi joka kuukausi ostamassa purjevenettä, mutta olisipa nöyryyttävää kysyä vaikka jokaisesta harrastusmaksusta, että onko ok ja että onko toinen nyt saanut tasaveroisesti käyttää rahaa harrastamiseen. Kun on omat tilit, niin ei tarvitse kysellä.
En myöskään lähtökohtaisesti näe, että miksi parisuhteessa pitäisi paremmin tienaavan taata puolisolleen elintaso, johon hänellä ei olisi varaa ilman suhdetta. Poislukien tietenkin vanhempainvapaat jne., jolloin tietenkin töissäkäyvän tulee tasata toimeentuloa, kun toinen on hoitamassa yhteistä lasta.
Minusta jokainen on lähtökohtaisesti vastuussa omasta toimeentulostaan (poislukien juuri perhevapaat).
Ei yhteisen tilin tai yhteisien rahojen tarvitse tarkoittaa sitä, että kysellään lupia ja hyväksytetään jokainen ostos tai maksu toisella. Meillä oli entisen kumppanini kanssa periaatteessa omat rahat (ja tietysti myös omat tilit), mutta käytännössä rahat menivät limittäin ja sekoittuivat. Ei ollut kyllä koskaan mitään riitaa tai sen kummempia keskusteluja harrastusmaksuista ainakaan siinä hengessä, että pitäisi saada toiselta hyväksyntä niihin, eikä tilanne olisi ollut toisenlainen, vaikka rahat olisivat olleet yhteisellä tilillä.
Minua ärsyttäisi jos puoliso ostaisi yhteisillä rahoilla 3000+ euron läppärin kun entinenkin on ihan hyvä, ja häntä mahdollisesti jos ostan 200 eurolla meikkejä tai parfyymin vaikka entisiäkin on jäljellä. Kun on erilliset omat rahat, ei tarvitse ollenkaan pohtia kumpi ostaa ja mitä, eikä sekuntiakaan ärtyä toisen ostoksista vaikka ne omasta mielestä olisivat ihan pöljiä.
Jep. Minä olen säästäväinen ja puoliso ei, en kestäisi hetkeäkään että sitä mukaan kun minä säästän niin hän ostaa moottoripyörää, uutta televisiota, vaihtaa autoa kalliimpaan jne. Ei ei.
Jos suhde toimii ja aidosti arvostetaan ja kunnioitetaan toista, huomioidaan myös hänet. Eli toinen ei shoppailisi holtittomasti silloin, jos arvostaa kumppaninsa halua säästää. Ongelma on siis pohjimmiltaan syvemmällä kuin vain siinä, tekeekö toisen mieli uutta televisiota tai moottoripyörää.
Mutta kun on erilliset rahat, niin toinen voi säästää ja toinen shoppailla, eikä kummallekaan tule tunnetta, ettei häntä arvosteta tai kunnioiteta TAI ettei saa hankkia asioita, joista itse nauttii.
En itse harrasta shoppailua, mutta ei tulisi mieleenikään joutua kysymään puolisoltani, sopiiko, että tilaan muutaman kirjan, uusia vaatteita tai vaikka vaihdan autoa. Autonvaihtoon pyytäisin häntä kyllä avuksi, hän kun on niistä minua kiinnostuneempi ja siksi osaisi paremmin kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin, mutta en todellakaan haluaisi joutua kysymään häneltä lupaa tai sitä, minkä hintaisen auton voin hankkia.
eri
Raja "luvan kysymisessä" menee siinä, joutuuko toinenkin osapuoli jollakin tavalla tinkimään omista menoistaan. Jos auto on niin kallis, että sen osamaksu haukkaa ison osan kuukauden tuloista, niin kyllä sen ostamisesta neuvotellaan ainakin lapsiperheissä , joissa on yhteinen talous eikä rahaa ole runsaasti.
Loistavaa naisen logiikkaa. Auto on kallis jos kuukausittainen osamaksu on suuri. Eli kun vaan neuvotellaan sen saman auton kuukausittainen osamaksu mahdollisimman alas, keinolla millä hyvänsä, auto lakkaa olemasta kallis. Ei oo ihme että joutuu loisimaan noilla taloustaidoilla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En myöskään lähtökohtaisesti näe, että miksi parisuhteessa pitäisi paremmin tienaavan taata puolisolleen elintaso, johon hänellä ei olisi varaa ilman suhdetta. Poislukien tietenkin vanhempainvapaat jne., jolloin tietenkin töissäkäyvän tulee tasata toimeentuloa, kun toinen on hoitamassa yhteistä lasta.
Minusta jokainen on lähtökohtaisesti vastuussa omasta toimeentulostaan (poislukien juuri perhevapaat).
Miten käytännössä voi onnistua samassa perheessä ja saman talouden sisällä kahden erilaisen elintason ylläpitäminen ja käytännössä kahden eri talouden pyörittäminen? Ja mitä järkeä siinä edes olisi? Ihmiset kaiketi muuttavat yhteen silloin, jos haluavat jakaa elämänsä toisen kanssa ja elää yhteistä elämää - jos käytännössä kuitenkin eletään erillistä elemää täysin erilaisin realiteetein ja erilaisessa todellisuudessa, niin eikö ole jo liian monimutkaista tehdä se asuen yhdessä? Suhteessa voi olla, vaikka asuisi erillään, ja jos kerran halutaan pitää kumppaneiden todellisuudet ja elämät visusti erillään, on järkevämpää myös asua erillään. Helpottaa tuota jakoa huomattavasti.
Miten konkreettisesti hoidetaan kahden elintason ylläpitäminen yhdessä asuen? Ja mikä siinä on varsinaisesti pointtina? Jos pointtina on periaate siitä, että jokaisen on ansaittava itse hyvinvointinsa, se alkaa kuulostaa edemmän joltain poliittiselta agendalta eikä yhdessä asumiselta., joten miksi sotkea yhdessä asumista ollenkaan noin periaatteelliseen kuvioon? Kuulostaa enemmän siltä, että on tarkoitus osoittaa pienituloiselle hänen "paikkansa" ja jotenkin näpäyttää häntä siitä, miten hän nyt omien valintojensa vuoksi joutuu elämään nuukaa elämää. Tällaiset ideologiset taistelut kuuluvat mielestäni enemmän muille areenoille kuin parisuhteeseen tai perheen sisälle. Pitäkää mieluummin suhde vapaana tällaisista ja seurustelkaa hyvillä mielin asuen kumpikin omissa asunnoissanne. Suhde myrkyttyy, kun siihen sekoittaa jotain puoluepolitiikan tai ideologian toteuttamista.
Olen tuo, jota lainasit.
1. Miten käytännössä voi onnistua samassa perheessä ja saman talouden sisällä kahden erilaisen elintason ylläpitäminen ja käytännössä kahden eri talouden pyörittäminen?
Minulla ja miehelläni on yhteiset kulut sellaiset, että kumpikin heittämällä saa maksettua oman osuutensa ja sen päälle jää rahaa sitten ihan reippaasti rahaa omiin menoihin ja ennen kaikkea säästöön. Näin kumpikin selviää osuudestaan aina, vaikka tulot vaihtelisivat (itse olen yrittäjä, joten tulot vaihtelevat paljonkin). Voisimme myös elää niin, että yhteiset menot veisivät tiit lähes tyhjille joka kuukausi, mutta kumpikaan ei näe tätä järkevänä. Jos meistä toinen tienaisi vähemmän kuin toinen, yhteiset menot asetettaisiin tasoon, joka ei tuota kummallekaan ongelmia.
Jos meillä olisi mieheni kanssa niin erilainen tulotaso, että toinen tekisi ihan hyvää tiliä ja toinen olisi jatkuvasti aivan minimipalkalla (esim. väliaikaista työttömyyttä lukuun ottamatta), niin en suoraan sanottuna usko, että olisimme muillakaan elämänalueilla kovinkaan yhteensopivat. Me molemmat esim. arvostamme koulutusta ja itsensä kehittämistä ja suhtaudumme intohimoisesti työntekoon sekä harrastustoimintaan. Suoraan sanottuna uskon, että nämä ominaisuudet korreloivat usein melko hyvin tulotason kanssa.
2. Miten konkreettisesti hoidetaan kahden elintason ylläpitäminen yhdessä asuen? Ja mikä siinä on varsinaisesti pointtina?
Asettamalla yhteiset menot sellaisiksi, että kumpikin selviää niistä aina heittämällä. Itse olemme mieheni kanssa esim. tehneet tällaisia valintoja: meillä ei ole autoa tai kesämökkiä. Asumme kohtuuhintaisessa kerrostaloasunnossa, jossa asuinkustannukset ovat järkeviä. Matkustelemme pääasiassa Suomessa, emmekä silloinkaan kalliisti. Teemme arkena ruokaa itse ja kumpikin maksaa omat satunnaiset noutoruokansa tai ravintolakäyntinsä itse. Ja olemme myös miettineet, mitkä ovat asioita, joista emme tingi, vaikka ne ovat kalliita. Se on molemmilla harrastaminen (vaikka molemmat maksavatkin omat harrastuskulunsa itse).
Pointtina tässä on se, että suhteessa kumpikin seisoo omilla jaloillaan tasavertaisessa suhteessa. Emme ole taloudellisesti riippuvaisia toisistamme, eikä synny mitään valtarakenteita. Jos toinen mahdollistaa toiselle elintason, johon hänellä ei muuten olisi varaa, niin siihen varmasti sisältyy myös valtaa.
Varmaan seuraavaksi joku miettii, että mitä sitten, jos toinen vaikka tulee kokonaan työkyvyttömäksi ja tulot tippuvat? Totta kai yrittäisimme toisiamme tukea. Mutta jos minä vaikka vammautuisin niin pahasti, että olisin lähinnä hoidettava, niin kyllä minä haluaisin, että mieheni menee ja elää, vaikka minulle kävikin näin. Mieheni ajattelee asiasta samalla tavalla. En koskaan olettaisi, että mieheni hoitaa tai elättää minua siinäkään tilanteessa. Ja minusta se on suurta rakkautta, vaikka joku toinen todennäköisesti ajatteleekin tästä eri tavalla.
Et vastannut ollenkaan kysymykseen, kuvailet sen että teillä on sama elintaso, et sitä miten parisuhteessa samassa taloudessa eläessä pidetään yllä kahta erilaista elintasoa.
Ja olet idiootti kun kuvittelet että se on niin helppoa että automaattisesti saa palkkatöitä kun on kouluttautunut ja intohimoisesti kehittää itseään. Höpsis, kun huono tuuri osuu kohdalle, löydät itsesi pitkäaikaistyöttömien tilastoista ja elät reilu 500 euron nettotuloilla, eikä työnantajat sua palkkaa vaikka miten yrität vakuuttaa että tämä on ollut vaan huonoa tuuria, olen oikeasti intohimoisesti itseäni kehittävä ihminen enkä pitkäaikaistyötön luuseri. Työttömänä on kymmeniä tuhansia korkeasti koulutettuja ihmisiä jatkuvasti. Monet jotka ovat töissä saaneet olla kymmeniä vuosia eivät saisi omaa paikkaansa jos sitä joutuisivat uudestaan hakemaan. Maailma muuttuu koko ajan, ja työnantajien vaatimustaso on noussut muutamassa vuodessa huimasti
Kahden erituloisen taloudellisesti tasa-arvoinen yhteistalous onnistuu niin, että pidetään yhteiset menot sellaisena, että kumpikin selviää niistä ilman toisen apua. Sama asia toisilla sanoilla. Toivottavasti tämä oli sinulle ymmärrettävämpi.
En ajattele, että automaattisesti saa palkkatöitä, jos on koulutttautunut ja kehittää itseään. Aina voi olla huonoa tuuria, kuten totesitkin. Mutta ei noista ominaisuuksista varmasti mielestäsi ainakaan haittaa voi työelämässä olla? Ja aina on mahdollisuus myös nousta uudestaan, jos on vaikka useita intohimoja. Monilla on esim. harrastukset muuttuneet jossakin kohtaa työksi.
Niin, yhteistalous 50-50 onnistuu niin, että talous ja elintaso mitoitetaan pienempituloisen mukaan. Mutta kysymyshän olikin, miten voi olla mahdollista pyörittää yhteistaloutta, jossa on kaksi erilaista erillistaloutta ja kaksi erilaista elintasoa. Kun joku kirjoittaja tuolla aiemmin oli huolissaan siitä, että suhteessa huonompituloinen saisi suhteen myötä maksukykyään paremman elintason - en nyt muista, oliko se hänestä jotenkin periaatteellisesti väärin, vai mikä siinä oli niin pöyristyttävä ajatus. Joku voisi kertoa, miten perheen perustaminen ja yhdessä asuminen voi käytännössä olla mahdollista silloin, jos henkilöillä on erilaiset tulot, jos kuitenkin tavoitteena ja lähtökohtana täytyy olla se, että elintaso täytyy pysyä omien palkkatulojen mukaisena.
Kaksi erilaista erillistaloutta? En saa nyt ihan kiinni, mitä tarkoitat.
Tässä on vaihtoehtoja, miten talouden voi yhdessä asuessa järjestää:
1. Kummallakin täysin erilliset rahat ja tilit. Tämä on esim. kämppäkaveruudessa tavallinen. Itse olen joskus opiskellessa asunut kämppiksen kanssa ja meillä oli jääkaapissakin omat hyllyt, johon laitettiin omat ruoat ja joita ei toinen ainakaan ilman lupaa saanut syödä.
2. Osittainen yhteistalous. Käytössä on yhteinen tili, jolta maksetaan yhteiset menot (esim. ruoka, asumismenot, yhteiset laskut, mahdollisen lapsen menot). Tässä voi olla erilaisia sopimuksia, että kuinka paljon rahaa yhteiselle tilille laitetaan (esim. jokin prosenttiosuus tuloista tai niin, että molemmat laittavat saman verran rahaa). Muuten pariskunnalla erilliset rahat. Omista rahoista rahoitetaan kaikki omat jutut eli omilla rahoillaan voi elää juuri niin tuhlailevasti tai säästäväisesti kuin haluaa.
3. Yhteiset rahat. Kaikki menevät yhteiselle tilille, josta maksetaan kaikki. Neuvotellaan kaikki menot yhdessä tai vähintäänkin kysytään/infotaan toista, jos on ostamassa itselleen jotakin isompaa.
Minä olen kirjoittanut tilanteesta 2 ja niin, että kumpikin maksaa yhteisistä menoista yhtä paljon. Sinä ilmeisesti tarkoitat siis tilannetta 1, jossa molemmilla on täysin eri rahat eli kaksi erillistaloutta samassa asunnossa? Se onnistuu juurikin noin ns. kämppismäisesti, jossa mikään ei ole jaettua, vaan jokainen ostaa omat ruokansa ja tavaransa. En usko, että tuo on parisuhteissa mitenkään tavallinen ratkaisu, mutta varmasti tehtävissä, jos haluaa.
Tilanne 2 eli osittainen yhteistaloushan ei tarkoita sitä, että kaikki pitää tehdä vähemmän tienaavan ehdoilla, vaan sitä, että jokainen saa tehdä omilla rahoillaan, mitä haluaa, kunhan yhteiset menot hoituvat. Minä esim. ostin juuri sähköpyörän, mies osti uuden tietokoneen. Ei tarvinnut neuvotella, että voiko tämän nyt ostaa, kun kumpikin teki itse tienaamillaan rahoilla, mitä haluaa.
Niin, tilanne 1 varmaan on suunnilleen se, mistä on kyse. Paitsi sillä erotuksella, että yleensä kai kämppiksistä eroten puolisoilla on kuitenkin yhteiset huoneet. Olen vaan tässä ketjussa yrittänyt kysellä, mikä pointti sellaisessa yhdessä asumisessa on, koska jos on jokin periaate, että parisuhteen osapuolten elintaso täytyy määräytyä vain omien tulojen mukaan eikä puolison myötä saa tulla mitään parannusta elintasoon pienempituloiselle, niin sehän on käytännössä aika hankalaa. Ellei sitten vuokrata jotain asuntoa, joka jaetaan puoliksi ja kumpikin sisustaa oman puoliskonsa omien varojensa mukaan. Kun YLEENSÄ kai yhdessä asumisessa on ihmisillä nimenomaan pointtina yhteinen elämä, yhteisen arjen jakaminen, jne. Tuossa tilanteessa 1 heillähän on oikeastaan eri arjet, jotka vaan on sijoitettu samaan asuntoon. Luulisi, että se olisi helpompaa, jos asutaan erillään, vaikka seurusteltaisiinkin.
Olen eri, mutta minä epäilen että suurin osa pienituloisemman varojen mukaan elämistä kannattavat tarkoittavat tilannetta 2. Siinä yhteiset kulut maksetaan puoliksi ja ne on mitoitettu pienituloisemman maksukyvyn mukaan. Parempituloisella jää vaan enemmän rahaa säästöön ja omiin menoihin. Ei se välttämättä näy arjessa edes kovin erilaisina elintasoina. Asunto on sama, syödään samaa ruokaa jne mutta toisella on hienompi auto, kalliimpi harrastus ja enemmän sijoitusvarallisuutta.
Ja jokainen pari kai päättää ihan itse miten asiansa hoitaa. Tilanne 1 on käsittääkseni hyvin harvinainen enkä usko juuri kenenkään ketjussa sitä tarkoittavan, mutta jos joku pari niin valitsee elää, niin omapahan on asiansa. En tajua mikä pointti on pöyristellä muiden ihmisten elämää sävyyn "ei kyllä yleensä" ja "luulisi että sama olla erillään".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7. Tieosuuskuntapa hyvinkin, toimin puheenjohtajana. Ja mitä väylä- tai infrarakentamiseen tulee, niin uskotko, että on tässä työn puolesta tehtynä muutama sata kilometriä esim. moottoritietä...siihen mahtuu parikin eritasoliittymää siltoineen. Nyt olen vieläkin vastuullisemmassa asemassa väylärakentamisen infrahankkeissa, ehkä siinä sivussa yksi kylätiekin onnistuu.
Nyt on kyllä hyvä kosketus arjen kotitöihin:
Mies tekee töikseen moottoriteitä ja eritasoliittymiä, joten kotityöt eivät jakaudu puoliksi, jos hänen pitää tehdä niistä puolet.
Muistakaa kaikki hoiva-alalla olevat naiset, että teidän ei kuulu tehdä kotona hoivatyötä (lastenhoito), koska teette sitä jo työksenne.
Nyt ymmärsit vähän väärin.
Vastaushan oli kysymykseen riittäkö kompetenssi ja ammattitaito sen sillan perusparannukseen.
Ja kerroin, että teen sitä työkseni. Tuotan lupahakemukset, suunnittelen- ja tuotan kuvat pituus- ja poikkileikkauksineen jne. Eli autan talkoopohjalta meidän kaikkien tieosakkaita tällaisessakin asiassa ihan ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Nyt ymmärsit vähän väärin.
Vastaushan oli kysymykseen riittäkö kompetenssi ja ammattitaito sen sillan perusparannukseen.
Ja kerroin, että teen sitä työkseni. Tuotan lupahakemukset, suunnittelen- ja tuotan kuvat pituus- ja poikkileikkauksineen jne. Eli autan talkoopohjalta meidän kaikkien tieosakkaita tällaisessakin asiassa ihan ilmaiseksi.
Turha näitä on varmaan naisille selittää, ne kun harvemmin ovat vastaavissa teknisen alan suunnittelu- tai suorittavissa töissä. Mutta silti pärjäävät kuulemma vallan hyvin ilman miehiä, kunhan ne miehet vain pitävät yhteiskunnan pyörimässä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ymmärsit vähän väärin.
Vastaushan oli kysymykseen riittäkö kompetenssi ja ammattitaito sen sillan perusparannukseen.
Ja kerroin, että teen sitä työkseni. Tuotan lupahakemukset, suunnittelen- ja tuotan kuvat pituus- ja poikkileikkauksineen jne. Eli autan talkoopohjalta meidän kaikkien tieosakkaita tällaisessakin asiassa ihan ilmaiseksi.
Turha näitä on varmaan naisille selittää, ne kun harvemmin ovat vastaavissa teknisen alan suunnittelu- tai suorittavissa töissä. Mutta silti pärjäävät kuulemma vallan hyvin ilman miehiä, kunhan ne miehet vain pitävät yhteiskunnan pyörimässä :D
sääli ettet itse ole kehittynyt älyllisesti jonnesta ylöspäin..
Jos vain puoliksi maksaa laskut, loppusumma menee aluksi perintään, jos ei siloinkaan suostu maksamaan kokonaan, menee voudille, joka perii, halusit tai et.