Lue keskustelun säännöt.
Miehen kanssa hirveä riita siitä pitääkö kaikki maksaa puoliksi vai ei
22.04.2022 |
Yhteisiä lapsiakin on. Mies on sitä mieltä, että kaikki pitää maksaa puolisiksi. Tai siis että molempien pitää maksaa puolet perheen menoista. Tästä on ihan hirveä riitä, sillä minä olen eri mieltä. Olen pienempituloinen, tuloni on vain satunnaista keikkatyötä. Ja hoidan isomman osuuden lapsista ja kotitöistä.
Mielipiteitä?
Kommentit (643)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin aina rahankäyttökeskusteluita lukiessani, eikö osa miehistä oikeasti käsitä, mikä fyysinen JA taloudellinen taakka yhteisen lapsen saaminen on vaimoille tai tyttöystäville?
Tulot romahtavat äitiysloman tai hoitovapaan aikana, eläke pienenee todella paljon ja useampi vuosi voi mennä lasta hoitaessa ja kotia kuuratessa.
Kuinka moni mies on valmis tinkimään tuloistaan ja - mahdollisesti - hyvästä kropastaan oman lapsen vuoksi?
Niinpä.
Eli....tämä oikeuttaa sen naisen ajattelumallin, että "minun rahat on minun rahoja, ja miehen rahat on myöskin minun rahoja"?
Kumman rahoilla sinun mielestä hoidetaan lapsesta aiheuvat kulut?
Miten tämä liittyy siihen, että nainen haluaa viedä miehen rahat, sano nyt vielä että palkkana metatyöstä.
Mutta miehenä itse asia; minä maksan vähintään puolet lapseni kuluista. Vain pa*kahousu ei pidä lapsistaan huolta.
Esimerkki: Jos minä olisin lapseton ja sinkku, pärjäisin hyvin n. 1000-1200€/kk sisältäen asumisen ja auton. Myös mieheni pärjäisi varmasti samalla summalla, koska hän ei koskaan ostele mitään ei kä käy missään mikä maksaa, ei harrasta maksullisia asioita, eikä huvittele.
Eli jos asuisimme kahdestaan vaikka kaksiossa jonka vuokra olisi n. 600€ ja ruokaan menisi mulla vähemmän kuin miehellä, mutta kuitenkin jotain ehkä 600-700€/kk sisältäen hygieniatuotteet jne. markettikamat.
Minä ostelen enemmän itselleni vaatteita jne. miehen mielestä turhaa, mutta aika vähän nykyään koska sitä romua on liikaakin jo. Autoon menee mulla myös vähän enemmän koska mies tekee vähemmän työmatkoja kuin minä, ja vain minä käyn kaupassa jne.
Mutta joka tapauksessa, pärjäisimme aika pienillä tuloilla kahdestaan ja kotitöitäkin olisi kaksiossa todella vähän, pari koneellista pyykkiä viikossa ja pienet tiskit joka päivä käsin tiskattavaksi. Imurointi kerran viikossa joku 10min. jne. Kumpikin huolehtisi omat asiansa, ei juuri mitään metatöitä.
Mutta. Meillä on kaksi kasvavaa teini-ikäistä lasta. Siksi meillä on omakotitalo jossa on neljä makuuhuonetta (esikoinen on jo aikuinen), asumiskulut on ehkä tuplat tai triplat mitä olisi kaksiossa, markettiin menee yli tonni kuussa, ja vaatteita, kenkiä, polkupyöriä, elektroniikkaan jne. kuluu ihan eri määrät rahaa. Ja myös kotityöt on varmasti ainakin triplat verrattuna jos olisimme kahdestaan, samoin metatöiden määrä pysyy korkealla tasolla niin pitkään kun lapset ottavat itsestään kokonaan vastuun.
Joten, kun minä olen ollut työtön ja tulot on olleet 620€/kk/netto, ei mun tuloilla todellakaan ole puoliksi maksettu tämän porukan elämistä, kyllä molempien tulot menee aina, eikä riitäkään, vaikka olisin töissäkin. Nyt molemmat tienaa noin pari tonnia kuussa nettona, ja kaikki menee aina. Velkaa on koska sitä on kertynyt kun minä olen ollut työttömänä. Mutta ei tässä varmasti säästöön jäisi muutenkaan.
Sitä se teettää kun perustaa perheen. Se pitäisi miestenkin ymmärtää. Tilanne muuttuu sitten taas kun lapset muuttaa omilleen ja voidaan vaihtaa pienempään asuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä!
Veisin tämän naksun pidemmälle, eli joo, yhteinen taloustili vireille, mutta sanokaa sitä vaikka laina & laskutiliksi. Eli molemmat siirtää tänne sovitun summan kuun lainanlyhennyksiä ja yhteisiä laskuja varten.
Sitten toinen yhteistili ja molemmille tähän tiliin liitetty kortti, tämä tili varataan ruoka- ja taloustarvike ja auton(/-jen) bensakuluja varten.
Kolmas yhteistili yhteistä säästämistä varten, eli kerätään rahaa isompia yhteisiä hankintoja, remppoja tai vaikka matkustelua varten.
Kun jokaiselle, kolmelle, tilille pistetään yhteisesti sovitut summat, niin molempien henk.koht. tileille.jäävät rahat ovat sitten ns. omia rahoja joiden käyttöön toisella ei ole mutistavaa. Tämä systeemi myös mahdollistaa hyvinkin tarkan osuuksien laskemisen, jos niin haluaa, riippumatta mahdollisista tuloeroista.
Meidän perheessä tulot ovat 20+ vuoden aikana vaihdelleet, välillä nainen on ollut suurituloisempi, välillä mies. Sattuman kautta nyt meillä on palkat sentilleen samat. Tuo ym. systeemi on meillä ollut nyt käytössä n. 8 vuotta ja yhteisellä sopimuksella siirtosummat täsmätään niin, että molemmille jää suurin piirtein sama summa käyttöön henk. koht. tilille, joka kuukausi.
Miksi laina-, lasku-, ruoka-, bensa- jne ei voi olla samalla tilillä? Kuulosta kankealta systeemiltä, että lompakossa on useampi eri maksukortti, jolla sitten maksellaan eri asioita. Jos kortit on vielä Osuuspankista, jossa kaikki kortit on valkoisia, eikä personointia ole, niin niihin saa sitten tussilla kirjoitella omia tunnisteita, että tulee maksettua oikealta kortilta.
Eihän tuossa systeemissä tarvitse kuin yhden kortin - käyttötilille. Lainat ja laskut hoituvat ilman korttia, ja säästöstä siirretään käyttötilille tarvittaessa.
Laina/laskutili on suorastaan nerokas keksintö. Sinne menee vakiomäärä rahaa joka kuukausi, ja kun summa on laskettu oikein, ei enää ikinä tarvitse ihmetellä, mitä tehdään, kun kaikki isot laskut sattuvat samalle kuukaudelle.
Säästötili puolestaan parantaa mahdollisuuksia saada rahaa säästöön - siellä olevien rahojen käyttöön on paljon isompi kynnys.
Etenkin jos tulot ovat pienet, suunnitelmallisuus on tosi tärkeää - sen ansiosta rahat riittävät pakollisiin asioihin paljon paremmin.
Eri
Ei tässä silti ole tullut yhtään syytä, miksei se lasku- ja käyttötili voisi olla yksi ainoa tili. Eli yksi taloustili, jonne siirretään kuussa automaattiveloituksella molemmilta sovitut summat ja maksetaan yhteiset kulut (niin ruoka kuin laskutkin). Miksi tähän tarkoitukseen pitäisi olla kaksi tiliä?
Aika monella laskuja tulee eri kuukausina hyvinkin epätasainen määrä, joten toisina kuukausina olisi tarkoitus kerryttää hyvinkin suurta puskuria. On kätevää, kun käyttötilin saldo kertoo oikeasti sen, paljonko sieltä saa käyttää. Muuten voi tulla vahingossa käytettyä ne rahat, joita tarvitaan, kun seuraavassa kuussa onkin tavallista enemmän laskuja.
Eli neuvo oli niille, joilla raha polttaa tilillä. Ehkä kuitenkin järkevämpää olisi opetella käyttämään sitä rahaa oikein, eikä aina tuhlata kaikkea mikä on saatavilla, mutta ok... Ehkä jotkut sitten tarvitsevat moisen "pakottavan" tilijaon. Ei ole vaan itselle ikinä ollut ongelma.
Ei meilläkään raha polta tilillä. Mutta mies haluaa pystyä näkemään todellisen käyttövaran mahdollisimman helposti.
Mitä väliä sillä on, jos ei ole tapana tehdä satunnaisia turhia ostoksia "kun kerta rahaa on"? Jos tililtä ostaa ruoan ja maksaa pakolliset laskut, pitäisi riittää kun kerran arvioi paljonko näihin menee per vuosi ja siten per kuukausi. Jos esim ruokaan menee keskimäärin 500e kuussa, niin mitä väliä onko tilillä "todellista käyttövaraa" 500 vai 5000e? Eihän sen pitäisi vaikuttaa siihen, että ruokaan yhä menee se 500... Tuo nimenomaan kuulostaa siltä että raha polttelee, eli jos sitä käyttövaraa olisikin se 5000e niin sitä tuhlaisi johonkin turhaan, vs 500e jolloin sitä ei käyttäisi turhuuteen.
On myös satunnaisia tarpeellisia menoja, joista jotkut voivat olla aika suuriakin, esimerkiksi vaate- ja kodinkonehankinnat ja auton huolto, tai vaikkapa hammaslääkärikäynti.
Tai kuten laskuissa, joissa puskuri on tarpeen siksikin että osa laskuista tulee kuukausittain, kerran kvartaalissa tai kerran vuodessa. Ja lisäksi esim. lämmityslasku voi vaihdella vuositasolla ihan kohtalaisesti, riippuen miten kylmä talvi sattuu tulemaan.
Minulla on kohtalaisen hyvä käsitys minkä verran sähkölämmitteisessä talossani on lämmityskulut per kuukausi, mutta ei se edellisen vuoden budjetti silti laserintarkka ole.
Ruoan ja polttoaineiden osalta taas kuukausitasolla vaihtelua voi olla todella paljon. Etenkin kesällä tulee matkusteltua Suomen sisällä reilusti, syötyä kenties ulkona enemmän. Tai kuten koronan alussa, ensimmäisinä kuukausina polttoainekulut meni lähes nollaan.
Mitä sitten? Pitkä selostus mutta pointti hukassa... Kaksi tiliäkö jotenkin taianomaisesti tarkentaa mihin raha menee, vai pienentääkö se lämmityslaskua 🤔?
Rautalankaa apukoulusta luokalle jääneelle:
Erillinen laskutili on helppo budjetoida ja puskuroida suhteellisen tarkasti jo edellisenä vuonna, eikä tarvitse makuuttaa yhtään enempää rahaa tilillä huvikseen, kuin on pakko tasaisen rahavirran (omat tilit --> laskutili) järjestämiseksi.
Ruoka ja polttoainekulujen osalta tilanne on kuukausitasolla volatiilimpi ja vaikeampi siten ennustaa ja laskea tarkasti. Paitsi jos elää tylsää elämää, keittää aina samaa kaurapuuroa, eikä käy missään, koskaan. Mutta siis meidän taloudessa tämän tilin puskurointi on haasteellisempaa ja toimiakseen vaatii laskutiliä isomman puskurin (prosentuaalisesti). Joinain kuukausina paikkaamme menoja lisäsiirroilla omilta tileiltä, jos tarvis.
Joten, jos nämä kaksi yhdistäisi takaisin, niin se olisi joka kuukausi käsinlaskemalla tarkistettava, että onko laskujen hoitoon riittävä puskuri jäljellä ja onko sapuskaan, sekä bensaan tilillä fyrkkaa. Erillään pidettynä, kuten nyt, näen suoraan verkkopankista paljonko kummallakin tilillä on sekä täsmääkö laskutilin saldo viime vuonna laaditun budjetin kanssa, vai vaatiiko budjetti päivittämistä esim. kuukausittaisten siirtojen osalta. Tietty, jos haluaa makuuttaa kaikki ylimääräiset rahat tällä tilillä, niin sitten ei väliä, minä/me ennemmin sijoitamme ja/tai säästämme erilliseen paikkaan rahat. Eli toisin sanoen, optimoimme puskurit niin, että molemmille jää joka kuukausi käteen "omaa rahaa" saman verran, eikä se siten vuositasolla vaihtele, riippumatta laskujen määristä tai ruoka- tai bensakulujen heittelyistä.
Toki tämän voisi tehdä yhdelläkin tilillä, mutta edelleen ilman käsinlaskentaa ja tarkistuksia et varmasti ole tarkalleen tietoinen taloustilanteesta muuta kuin ns. ylätasolla.
Kuulostaa yhä siltä että perimmäinen ongelma on se kädestä suuhun eläminen, koska muuten jotain hammaslääkäri- tai vaatelaskua ei olisi tullut edes mieleen mainita. Tai jos siellä taloustilillä nyt pitää tonnia tai kahta ylimääräistä jossain kohtaa, ja se on "kaikki ylimääräiset rahat".... Meillä siellä taloustilillä on rahaa vaihdellen 500-3000e (alkukuun laskujen veloitusten jälkeen), ja jotenkin maagisesti silti tiedän paljonko mikäkin maksaa. Sillä, meneekö tässä kuussa nyt esim ravintolaan 100 vai 300 euroa tai maksetaanko sieltä tammikuussa 1000e vakuutuksia ei ole mitään merkitystä. Mutta tilanne on varmaan eri jos niitä kymppejä pitää laskeskella vuosi eteenpäin, jottei sukkahousujen ostosta kesäkuussa tule yllättävää ongelmaa...
No mutta hienoa, että olet tyytyväinen. Me taas erotettiin nuo asiat kahdelle eri tilille, koska koimme sen meille toimivammaksi ja sitä se on ollutkin.
Jos se toimii sulla, että nostat kuukauden tulot olkkarin lattialle 5€ seteleinä ja käytät koko läjää puskurinasi, niin kukapa minä olen neuvomaan. Mutta minun lähestymistapaan tuo metodi ei anna tarpeeksi näkyvyyttä talouteen, kuten ei yksi tilikään antanut tarpeeksi näkyvyyttä.
Se on aika naiivi käsitys, että heti jos joku tekee eritavalla kuin sinä, niin sillä olisi heti ongelmia elämän- ja/tai taloudenhallinnan kanssa.
Näkymätön käsi kirjoitti:
Meillä on kaikki mennyt aina yhteiselle samalle tilille. Menee edelleenkin, 48 vuotta avioliittoa ja sitä ennen 4 kk tunnettiin, 5 viikon kuluttua muutettiin yhteen.
Jos pitää mennä eri tilille ja maksaa puoliksi, se on kuin eroon valmistautumista.
Oli meilläkin avioehto , mutta purettiin 20v jälkeen.
Meillä takana vasta 33 yhteistä vuotta, rahat ja omaisuus aina erillään, on avioehto ja miehen omaisuus lisäksi peritty testamentilla, jossa suljetaan puolison avio-oikeus pois. Eli eroon me kaiketi valmistaudumme koko ajan.
kjliiuiuo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee laskelma, kuinka paljon enemmän saisit Kelan tukia, jos eroaisitte miehesi kanssa. Kerro tämä miehellesi. Eli kerrot tällä tavalla hänelle, että sinun ei ole taloudellisesti kannattavaa olla hänen kanssaan, jos kaikki pitää maksaa puoliksi.
Sanoin jo miehelle että jos eroaisimme niin saisin tiettyjä tukia, joita nyt en saa. Ja että olisin saanut niitä jo pidempään. Ap
Olet varsinainen loinen. Rahaa pitää saada joko mieheltä tai yhteiskunnan tuista. Itse et ole valmis mitään tekemään.
Tämä!
Olen ihmeissäni lukenut tätä foorumia puolisen vuotta ja usein törmään täällä tuki-sanaan. Olen 53 vuotias, enkä ole opintotuen ja äitiyslomakorvauksen lisäksi koskaan saanut mitään tukia. Ja olen ylpeä siitä. Sairaat ja vanhat ymmärrän, niitä heikompia varten tukijärjestelmä pitääkin olla kunnossa.
Olen myös ihmetellyt minne veroeurot Suomessa hukkaantuvat, kun niille ei keskituloinen työssäkäyvä saa nykyään kunnolla vastinetta, vaikka veroprosentti on korkea. Lääkääriin ja hammaslääkäriin ei pääse kuin hädänalaisena ja tiet ovat kuin perunapeltoja. Koulut ovat homeessa ja opiskelu vähän sitä sun tätä.
Ilmeisesti lokkeilijoiden tukijärjestelmä on paisunut viime vuosina sellaiseksi, ettei töissä käynti enää kannata. Opetelkaa aikuiset nuoret ottamaan vastuu OMASTA elämästänne, ihan itse! Ja yhteiskunta lopettaa tällaisen hyysäämisen.
Suomessa maksetaan paljon tukia ihan työssäkäyville ihmisille. Kertoo siitä, että palkat ei riitä kattamaan perustarpeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljen perheessä kulut puolittui, kun äitini ryhtyi huolehtimaan lasten vaatteista eli ei enää Moloa ja Gugguuta, vaan edullisia markettivaatteita ja kirppiksiltä. Veli oli ihmeissään: siihen asti puolet lasten kuluista oli päivähoitomaksuineen jne. vähän yli 1600 e/kk, yllättäen kulut pienenivät alle 700 euron. Ja tämä vain siksi, että äitini ei suostunut maksamaan vaatteen nimestä.
Tämä tapahtui siksi, että veli ei yksinkertaisesti enää uskonut, että yhden lapsen kulut kuukaudessa voivat olla 800 e, vaikka päivähoitomaksu melkein 300 e/kk olikin. Käly ilmoitti, että sopii kokeilla vuoden verran. Kokeilu kannatti.
Siis isoäiti huolehti lapsille vaatteet, siis veljesi vaimon anoppi. Mitä mä just luin?
Just näin. Kun veli hämmästeli, miten voi lapsiin mennä yli 1500 e/kk, niin vaimonsa väitti, että lastentarvikkeet on kalliita, pakko ne on maksaa. Veli ei uskonut ja käly ilmoitti, että huolehdi sinä vuoden verran kaikki lapsiin liittyvät kulut, katsotaan sitten, miten kalliiksi lapset tulevat. Veli ei ehdi juoksemaan kaupoissa, äitimme ehtii ja niin saatiin veljen perheessä lasten kulut paljon pienemmiksi kuin ne kälyn mielestä "ihan pakosta ovat, vaikka miten säästäisi".
Toki veli tilaa osan lastenvaatteista netistä, tietää sopivat koot jne. Mutta enää ei ole vaatekaapissa merkkivaatetta ja perheen kulut on reilusti pienentyneet.
Veljesi ei vain viitsinyt käyttää aikaa ja vaivaa omien lasten vaatettamiseen. On niin noloa sälyttää koko homma äidin tehtäväksi, toivottavasti veljesi älyää edes hävetä. Arvatenkin veljesi vaimon olisi pitänyt etsiä jostain aikaa kierrellä kirppareita, joten miksi ihmeessä veljesi ei tehnyt niin?
Kälysi isä voisi pitää veljellesi muutaman oppitunnin vaikka aiheesta miten lopettaa harrastuksiin tuhlaaminen.
Miksi tuo on noloa? Ihan samalla tavalla noloa on se, että käly ei kuljeta lapsia hartastuksiin, vaan on nakittanut sen tehtävän isälleen.
Harrastusmaksut maksaa tietenkin se, joka harrastaa, joten miksi veljeni appiukon pitäisi pitää veljelleni saarnaa siitä, mihin käyttää omia rahojaan tilanteessa, jossa appiukon tytär tuhlaa huomattavasti enemmän puolisonsa rahoja lastenvaatteisiin kuin puoliso eli veljeni omaan harrastukseensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä te naiset löydätte tuollaisia miehiä? Jos ei voida yhdessä hoitaa taloutta kumpikin kykyjensä mukaan , niin ei muuta kuin kengän kuva takapuoleen miehelle. Ja naiset, käykää töissä niin, että ei tarvitse kinastella miehen kanssa maksuista.
Mutta kun ilman miestä en saa kolmiota keskikaupungilta, ainoastaan yksiön lähiöstä. Siksi on pakko sietää sitä miestä ja sen rahoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ja mieheni suhteessa maksamamme kaikki yhteiset menot puoliksi. Se toimii, koska meillä on suunnilleen samat tulot.
En missään tapauksessa suostuisi suhteeseen, jossa kaikki rahat olisivat yhteisiä. Kyllä se väistämättä rajoittaa, jos ei ole omia rahoja, joita voi kuluttaa, miten haluaa. Ei se tarkoita, että kumpikaan olisi joka kuukausi ostamassa purjevenettä, mutta olisipa nöyryyttävää kysyä vaikka jokaisesta harrastusmaksusta, että onko ok ja että onko toinen nyt saanut tasaveroisesti käyttää rahaa harrastamiseen. Kun on omat tilit, niin ei tarvitse kysellä.
En myöskään lähtökohtaisesti näe, että miksi parisuhteessa pitäisi paremmin tienaavan taata puolisolleen elintaso, johon hänellä ei olisi varaa ilman suhdetta. Poislukien tietenkin vanhempainvapaat jne., jolloin tietenkin töissäkäyvän tulee tasata toimeentuloa, kun toinen on hoitamassa yhteistä lasta.
Minusta jokainen on lähtökohtaisesti vastuussa omasta toimeentulostaan (poislukien juuri perhevapaat).
Ei yhteisen tilin tai yhteisien rahojen tarvitse tarkoittaa sitä, että kysellään lupia ja hyväksytetään jokainen ostos tai maksu toisella. Meillä oli entisen kumppanini kanssa periaatteessa omat rahat (ja tietysti myös omat tilit), mutta käytännössä rahat menivät limittäin ja sekoittuivat. Ei ollut kyllä koskaan mitään riitaa tai sen kummempia keskusteluja harrastusmaksuista ainakaan siinä hengessä, että pitäisi saada toiselta hyväksyntä niihin, eikä tilanne olisi ollut toisenlainen, vaikka rahat olisivat olleet yhteisellä tilillä.
Minua ärsyttäisi jos puoliso ostaisi yhteisillä rahoilla 3000+ euron läppärin kun entinenkin on ihan hyvä, ja häntä mahdollisesti jos ostan 200 eurolla meikkejä tai parfyymin vaikka entisiäkin on jäljellä. Kun on erilliset omat rahat, ei tarvitse ollenkaan pohtia kumpi ostaa ja mitä, eikä sekuntiakaan ärtyä toisen ostoksista vaikka ne omasta mielestä olisivat ihan pöljiä.
Jep. Minä olen säästäväinen ja puoliso ei, en kestäisi hetkeäkään että sitä mukaan kun minä säästän niin hän ostaa moottoripyörää, uutta televisiota, vaihtaa autoa kalliimpaan jne. Ei ei.
Jos suhde toimii ja aidosti arvostetaan ja kunnioitetaan toista, huomioidaan myös hänet. Eli toinen ei shoppailisi holtittomasti silloin, jos arvostaa kumppaninsa halua säästää. Ongelma on siis pohjimmiltaan syvemmällä kuin vain siinä, tekeekö toisen mieli uutta televisiota tai moottoripyörää.
Mutta kun on erilliset rahat, niin toinen voi säästää ja toinen shoppailla, eikä kummallekaan tule tunnetta, ettei häntä arvosteta tai kunnioiteta TAI ettei saa hankkia asioita, joista itse nauttii.
En itse harrasta shoppailua, mutta ei tulisi mieleenikään joutua kysymään puolisoltani, sopiiko, että tilaan muutaman kirjan, uusia vaatteita tai vaikka vaihdan autoa. Autonvaihtoon pyytäisin häntä kyllä avuksi, hän kun on niistä minua kiinnostuneempi ja siksi osaisi paremmin kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin, mutta en todellakaan haluaisi joutua kysymään häneltä lupaa tai sitä, minkä hintaisen auton voin hankkia.
eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerropa sille laskutaidottomalle miehellesi että maksaa ensin sinulle tasoitusta ja eläkettä siltä ajalta kun olit lapsien kanssa kotona.
Sitten exceliin paljonko on perheen kk-menot, paljonko ovat molempien tulot ja siitä prosentuaalinen jako niin että kk-menot katetaan. Molempien olisi hyvä myös saada säästöön, oli se sitten kymppi tai satanen kuussa.Jos menot pitää maksaa tulojen mukaisesti tiettynä prosenttina, niin silloin sen pienempituloisen pitää myös kuluttaa vähemmän.
Tämähän on täysin itsestään selvä asia, kun ei pienempituloisella ole mitä kuluttaa. Jos toinen saa työttömyyskorvausta ehkä 800€/kk ja toisella on on palkkaa 4000€/kk (nettoa molemmat), niin 50% yhteisiin menoihin kummaltakin tekisi yhteensä 2400€, mutta työttömällä jäisi omaan menoihin vain 400€, palkkaa saavalla 2000€. Reilua, kun varmasti olisi aivan erilainen elintaso?
Tottakai pitää.
Ja laskelmat exceliin.
Avioliiton idea on se, ettei toinen pääse hyötymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ja mieheni suhteessa maksamamme kaikki yhteiset menot puoliksi. Se toimii, koska meillä on suunnilleen samat tulot.
En missään tapauksessa suostuisi suhteeseen, jossa kaikki rahat olisivat yhteisiä. Kyllä se väistämättä rajoittaa, jos ei ole omia rahoja, joita voi kuluttaa, miten haluaa. Ei se tarkoita, että kumpikaan olisi joka kuukausi ostamassa purjevenettä, mutta olisipa nöyryyttävää kysyä vaikka jokaisesta harrastusmaksusta, että onko ok ja että onko toinen nyt saanut tasaveroisesti käyttää rahaa harrastamiseen. Kun on omat tilit, niin ei tarvitse kysellä.
En myöskään lähtökohtaisesti näe, että miksi parisuhteessa pitäisi paremmin tienaavan taata puolisolleen elintaso, johon hänellä ei olisi varaa ilman suhdetta. Poislukien tietenkin vanhempainvapaat jne., jolloin tietenkin töissäkäyvän tulee tasata toimeentuloa, kun toinen on hoitamassa yhteistä lasta.
Minusta jokainen on lähtökohtaisesti vastuussa omasta toimeentulostaan (poislukien juuri perhevapaat).
Ei yhteisen tilin tai yhteisien rahojen tarvitse tarkoittaa sitä, että kysellään lupia ja hyväksytetään jokainen ostos tai maksu toisella. Meillä oli entisen kumppanini kanssa periaatteessa omat rahat (ja tietysti myös omat tilit), mutta käytännössä rahat menivät limittäin ja sekoittuivat. Ei ollut kyllä koskaan mitään riitaa tai sen kummempia keskusteluja harrastusmaksuista ainakaan siinä hengessä, että pitäisi saada toiselta hyväksyntä niihin, eikä tilanne olisi ollut toisenlainen, vaikka rahat olisivat olleet yhteisellä tilillä.
Minua ärsyttäisi jos puoliso ostaisi yhteisillä rahoilla 3000+ euron läppärin kun entinenkin on ihan hyvä, ja häntä mahdollisesti jos ostan 200 eurolla meikkejä tai parfyymin vaikka entisiäkin on jäljellä. Kun on erilliset omat rahat, ei tarvitse ollenkaan pohtia kumpi ostaa ja mitä, eikä sekuntiakaan ärtyä toisen ostoksista vaikka ne omasta mielestä olisivat ihan pöljiä.
Jep. Minä olen säästäväinen ja puoliso ei, en kestäisi hetkeäkään että sitä mukaan kun minä säästän niin hän ostaa moottoripyörää, uutta televisiota, vaihtaa autoa kalliimpaan jne. Ei ei.
Jos suhde toimii ja aidosti arvostetaan ja kunnioitetaan toista, huomioidaan myös hänet. Eli toinen ei shoppailisi holtittomasti silloin, jos arvostaa kumppaninsa halua säästää. Ongelma on siis pohjimmiltaan syvemmällä kuin vain siinä, tekeekö toisen mieli uutta televisiota tai moottoripyörää.
Mutta kun on erilliset rahat, niin toinen voi säästää ja toinen shoppailla, eikä kummallekaan tule tunnetta, ettei häntä arvosteta tai kunnioiteta TAI ettei saa hankkia asioita, joista itse nauttii.
En itse harrasta shoppailua, mutta ei tulisi mieleenikään joutua kysymään puolisoltani, sopiiko, että tilaan muutaman kirjan, uusia vaatteita tai vaikka vaihdan autoa. Autonvaihtoon pyytäisin häntä kyllä avuksi, hän kun on niistä minua kiinnostuneempi ja siksi osaisi paremmin kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin, mutta en todellakaan haluaisi joutua kysymään häneltä lupaa tai sitä, minkä hintaisen auton voin hankkia.
eri
Raja "luvan kysymisessä" menee siinä, joutuuko toinenkin osapuoli jollakin tavalla tinkimään omista menoistaan. Jos auto on niin kallis, että sen osamaksu haukkaa ison osan kuukauden tuloista, niin kyllä sen ostamisesta neuvotellaan ainakin lapsiperheissä , joissa on yhteinen talous eikä rahaa ole runsaasti.
Ihan kohtuullista, että satunnaista keikkatyötä tekevä hoitaa lapset ja suurimman osan kotitöistä. Kulut puoliksi tottakai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kljljklkl kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi teet vain satunnaista keikkatyötä? Pitääkö miehen rahoittaa sun kotona vetelehtiminen?
Tuohon on syynä ne pienet lapset, silloin nainen ei kelpaa työnantajille.
Höpö höpö, suuri osa naisista on työelämässä täysillä, vaikka on pieniä lapsia. Onhan siinä työtä, kun on kotityöt päälle, mutta onneksi olen tehnyt fiksun valinnan aviomiesmarkkinoilla ja mieheni auttaa kotitöissä. Suurin piirtein puolet maksan kaikesta, vähän pienempi palkka kuin miehellä. Yhdessä on koti ja lapset hankittu, yhdessä keskustelemalla selvitetään kotitöiden ja rahan jako. Täällä eletään vain kerran, elämään kannattaa panostaa, eikä mennä siitä mistä aita on matalin.
Kirjoitit "mieheni auttaa kotitöissä". Niinpä.
Minulta on kysytty työpaikkahaastatteluissa lapsista, onko niitä, kuinka monta, miten lasten hoito järjestetty, mitäs sitten, kun lapset sairastaa, vieläkö on uusia suunnitelmissa ja pystytkö kiireaikoina jatkamaan päivää. Kyse ei ole ollut yhdestä eikä kahdesta paikasta vaan useammasta. Näissä haastattelija on ollut mies, naiset eivät ole kysyneet. Mitä tuohon voi vastata? "On laitonta kysyä tuollaisia" - pääsee heti hylkyyn, kun on tuleva rettelöitsijä. "Minulla ei ole lapsia enkä hanki" - valhe, josta jää kiinni. "Ei kuulu sulle" - ei jatkoon. "Mies hoitaa oman osansa" - tästä muistutetaan, kun jää kerrankin lapsen sairauden vuoksi kotiin.
Ei tasan varmasti yksikään järkevä työnantaja lähde noin räikeästi syrjimään työntekijöitä. Nehän on kaulaa myöten kusessa jos tuollainen paljastuu! Syrjityksi joutunut voi saada muhkeat korvaukset kun asia menee oikeuteen.
Syrjintä pitää pystyä todistamaan. Kyllä niitä muitakin syitä palkkaamattomuuteen keksitään ja ne on ne, mitkä sanotaan ääneen.
Miten tuota voisi salassa kysyä? Varmasti muut työhaastattelussa olleet voi kertoa omista kokemuksistaan. Hyvin äkkiä on todisteita kasassa työnantajaa kohtaan. Pelkästään jo jos ovat palkanneet epäpätevämmän lapsettoman niin se on todiste jo itsessään.
Ei sitä tarvitse kysyä. Riittää, että olet alle 40-v nainen, takuulla vaikuttaa työnantajan päätökseen.
Mutta mitenpä todistat, kun harvoimpa siellä on yksi hakija, joka olisi pätevyydessään selkeästi ylitse kaikkien muiden.
Pirun monta sivua missä naiset perustelevat minkä takiainen kuuluu maksaa naisen elämä kun nainen ei suostu etsimään kunnon töitä kun haluaa tehdä osa-aika töitä että jää enemmän vapaa-aikaa tehdä kaikkee mistä tykkää mikä johtaa siihen että miehen on pakko tehdä enemmän töitä että riittää rahat lapsen ja naisen elättämiseen jonka jälkeen alkaa naiselta kitinä että mies on aina töissä ja kaikki kotityöt jää naiselle tajuamatta asiaa että ne laskut on pakko maksaa vaikka nainen niitä ei huomaa kun ne on siirretty miehen hoidettavaksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä te naiset löydätte tuollaisia miehiä? Jos ei voida yhdessä hoitaa taloutta kumpikin kykyjensä mukaan , niin ei muuta kuin kengän kuva takapuoleen miehelle. Ja naiset, käykää töissä niin, että ei tarvitse kinastella miehen kanssa maksuista.
Mutta kun ilman miestä en saa kolmiota keskikaupungilta, ainoastaan yksiön lähiöstä. Siksi on pakko sietää sitä miestä ja sen rahoja.
Joopa joo, koska kaikki naiset ovat pienituloisempia kuin miehet. Tosissaanko kuvittelet, että naiset ovat miesten kanssa vain rahan takia? Et taida pitää miehiä (tai itseäsi) kovin suuressa arvossa, jos todella koet, ettei miehistä ole muuta iloa kuin rahallinen hyöty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuommoiset ukot kannattaa heittää sinne luiskaa ja nopsaan, yhdessä kun ollaan niin tulot ja menot on yhteisiä
Juuri näin. Ja se maksaa kulut kenenn omaisuus on. Se maksaa laskut kuka pystyy tai kenellä on rahaa. Avioliitossa ja perheessä näistä huolehditaan yhdessä. Isompituloiselle se on itsestäänselvyys. Jos on rahaa käyttää, tämä ei ole ongelma. Missään ei ole tällaista puolittamisen lakia tai sääntöä.
Ei tarvi olla einstrin, jos toinen on hyväpalkkaisessa työssä ja toinen hoitaa lapsia ja kotia, että mikä on todellisuus. Jos ei sitä kestä, ei kannata hankkia perhettä.
Totta, puolittamislakia ei ole, mutta elatusvelvollisuus avioliittolain 4. luvussa:
46 § (16.4.1987/411)
Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen.
Puolisolle suoritettavan elatusavun määrä ja sen suorittamistapa voidaan vahvistaa sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä.
Tämän jälkimmäinen voisi tulla sovellettavaksi juuri sellaisessa tilanteessa, jossa toisen puolison tulot ovat niin pienet, että eivät riitä hänen omaan elämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ja mieheni suhteessa maksamamme kaikki yhteiset menot puoliksi. Se toimii, koska meillä on suunnilleen samat tulot.
En missään tapauksessa suostuisi suhteeseen, jossa kaikki rahat olisivat yhteisiä. Kyllä se väistämättä rajoittaa, jos ei ole omia rahoja, joita voi kuluttaa, miten haluaa. Ei se tarkoita, että kumpikaan olisi joka kuukausi ostamassa purjevenettä, mutta olisipa nöyryyttävää kysyä vaikka jokaisesta harrastusmaksusta, että onko ok ja että onko toinen nyt saanut tasaveroisesti käyttää rahaa harrastamiseen. Kun on omat tilit, niin ei tarvitse kysellä.
En myöskään lähtökohtaisesti näe, että miksi parisuhteessa pitäisi paremmin tienaavan taata puolisolleen elintaso, johon hänellä ei olisi varaa ilman suhdetta. Poislukien tietenkin vanhempainvapaat jne., jolloin tietenkin töissäkäyvän tulee tasata toimeentuloa, kun toinen on hoitamassa yhteistä lasta.
Minusta jokainen on lähtökohtaisesti vastuussa omasta toimeentulostaan (poislukien juuri perhevapaat).
Ei yhteisen tilin tai yhteisien rahojen tarvitse tarkoittaa sitä, että kysellään lupia ja hyväksytetään jokainen ostos tai maksu toisella. Meillä oli entisen kumppanini kanssa periaatteessa omat rahat (ja tietysti myös omat tilit), mutta käytännössä rahat menivät limittäin ja sekoittuivat. Ei ollut kyllä koskaan mitään riitaa tai sen kummempia keskusteluja harrastusmaksuista ainakaan siinä hengessä, että pitäisi saada toiselta hyväksyntä niihin, eikä tilanne olisi ollut toisenlainen, vaikka rahat olisivat olleet yhteisellä tilillä.
Minua ärsyttäisi jos puoliso ostaisi yhteisillä rahoilla 3000+ euron läppärin kun entinenkin on ihan hyvä, ja häntä mahdollisesti jos ostan 200 eurolla meikkejä tai parfyymin vaikka entisiäkin on jäljellä. Kun on erilliset omat rahat, ei tarvitse ollenkaan pohtia kumpi ostaa ja mitä, eikä sekuntiakaan ärtyä toisen ostoksista vaikka ne omasta mielestä olisivat ihan pöljiä.
Jep. Minä olen säästäväinen ja puoliso ei, en kestäisi hetkeäkään että sitä mukaan kun minä säästän niin hän ostaa moottoripyörää, uutta televisiota, vaihtaa autoa kalliimpaan jne. Ei ei.
Jos suhde toimii ja aidosti arvostetaan ja kunnioitetaan toista, huomioidaan myös hänet. Eli toinen ei shoppailisi holtittomasti silloin, jos arvostaa kumppaninsa halua säästää. Ongelma on siis pohjimmiltaan syvemmällä kuin vain siinä, tekeekö toisen mieli uutta televisiota tai moottoripyörää.
Mutta kun on erilliset rahat, niin toinen voi säästää ja toinen shoppailla, eikä kummallekaan tule tunnetta, ettei häntä arvosteta tai kunnioiteta TAI ettei saa hankkia asioita, joista itse nauttii.
En itse harrasta shoppailua, mutta ei tulisi mieleenikään joutua kysymään puolisoltani, sopiiko, että tilaan muutaman kirjan, uusia vaatteita tai vaikka vaihdan autoa. Autonvaihtoon pyytäisin häntä kyllä avuksi, hän kun on niistä minua kiinnostuneempi ja siksi osaisi paremmin kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin, mutta en todellakaan haluaisi joutua kysymään häneltä lupaa tai sitä, minkä hintaisen auton voin hankkia.
eri
En minäkään, mutta vaikka meillä oli "periaatteessa erilliset rahat, käytännössä käytettiin niitä kuin yhteisiä" en silti joutunut kyselemään lupia mihinkään eikä meistä kumpikaan kysellyt. Kyllä asiat toimivat ilman lupien kyselyjäkin. Tietysti, jos yhteiset rahat johtavat siihen, että pitää kysyä toiselta lupaa kuin joku vajaavaltainen talutettava koira, silloin ehdottomasti erilliset rahat! Mutta esim. vanhemmillani (70+) on aina ollut yhteiset rahat, ja kyllä he ihan itsenäisiä päätöksiä ja hankintoja tekevät, eivät ole koskaan kyselleet toisiltaan lupia, joskin isommat hankinnat (auton ostaminen, mökin rakentaminen, yms) ovat sopineet ja miettineet yhdessä. Ehkä tämän esimerkin vuoksi uskon, että myös yhteiset rahat voivat toimia niin, että kumpikin voi silti toimia itsenäisesti ja ilman, että kummallakaan on sellainen tunne, että toinen sooloilee liikaa. Itselläni tosin on ollut omat rahat suhteessa jo joidenkin käytännön syiden vuoksi, ja koska en halua esim palkkani tulevan tilille, jonka nimi on tyyppiä "Maija tai Matti Meikäläinen".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En myöskään lähtökohtaisesti näe, että miksi parisuhteessa pitäisi paremmin tienaavan taata puolisolleen elintaso, johon hänellä ei olisi varaa ilman suhdetta. Poislukien tietenkin vanhempainvapaat jne., jolloin tietenkin töissäkäyvän tulee tasata toimeentuloa, kun toinen on hoitamassa yhteistä lasta.
Minusta jokainen on lähtökohtaisesti vastuussa omasta toimeentulostaan (poislukien juuri perhevapaat).
Miten käytännössä voi onnistua samassa perheessä ja saman talouden sisällä kahden erilaisen elintason ylläpitäminen ja käytännössä kahden eri talouden pyörittäminen? Ja mitä järkeä siinä edes olisi? Ihmiset kaiketi muuttavat yhteen silloin, jos haluavat jakaa elämänsä toisen kanssa ja elää yhteistä elämää - jos käytännössä kuitenkin eletään erillistä elemää täysin erilaisin realiteetein ja erilaisessa todellisuudessa, niin eikö ole jo liian monimutkaista tehdä se asuen yhdessä? Suhteessa voi olla, vaikka asuisi erillään, ja jos kerran halutaan pitää kumppaneiden todellisuudet ja elämät visusti erillään, on järkevämpää myös asua erillään. Helpottaa tuota jakoa huomattavasti.
Miten konkreettisesti hoidetaan kahden elintason ylläpitäminen yhdessä asuen? Ja mikä siinä on varsinaisesti pointtina? Jos pointtina on periaate siitä, että jokaisen on ansaittava itse hyvinvointinsa, se alkaa kuulostaa edemmän joltain poliittiselta agendalta eikä yhdessä asumiselta., joten miksi sotkea yhdessä asumista ollenkaan noin periaatteelliseen kuvioon? Kuulostaa enemmän siltä, että on tarkoitus osoittaa pienituloiselle hänen "paikkansa" ja jotenkin näpäyttää häntä siitä, miten hän nyt omien valintojensa vuoksi joutuu elämään nuukaa elämää. Tällaiset ideologiset taistelut kuuluvat mielestäni enemmän muille areenoille kuin parisuhteeseen tai perheen sisälle. Pitäkää mieluummin suhde vapaana tällaisista ja seurustelkaa hyvillä mielin asuen kumpikin omissa asunnoissanne. Suhde myrkyttyy, kun siihen sekoittaa jotain puoluepolitiikan tai ideologian toteuttamista.
Olen tuo, jota lainasit.
1. Miten käytännössä voi onnistua samassa perheessä ja saman talouden sisällä kahden erilaisen elintason ylläpitäminen ja käytännössä kahden eri talouden pyörittäminen?
Minulla ja miehelläni on yhteiset kulut sellaiset, että kumpikin heittämällä saa maksettua oman osuutensa ja sen päälle jää rahaa sitten ihan reippaasti rahaa omiin menoihin ja ennen kaikkea säästöön. Näin kumpikin selviää osuudestaan aina, vaikka tulot vaihtelisivat (itse olen yrittäjä, joten tulot vaihtelevat paljonkin). Voisimme myös elää niin, että yhteiset menot veisivät tiit lähes tyhjille joka kuukausi, mutta kumpikaan ei näe tätä järkevänä. Jos meistä toinen tienaisi vähemmän kuin toinen, yhteiset menot asetettaisiin tasoon, joka ei tuota kummallekaan ongelmia.
Jos meillä olisi mieheni kanssa niin erilainen tulotaso, että toinen tekisi ihan hyvää tiliä ja toinen olisi jatkuvasti aivan minimipalkalla (esim. väliaikaista työttömyyttä lukuun ottamatta), niin en suoraan sanottuna usko, että olisimme muillakaan elämänalueilla kovinkaan yhteensopivat. Me molemmat esim. arvostamme koulutusta ja itsensä kehittämistä ja suhtaudumme intohimoisesti työntekoon sekä harrastustoimintaan. Suoraan sanottuna uskon, että nämä ominaisuudet korreloivat usein melko hyvin tulotason kanssa.
2. Miten konkreettisesti hoidetaan kahden elintason ylläpitäminen yhdessä asuen? Ja mikä siinä on varsinaisesti pointtina?
Asettamalla yhteiset menot sellaisiksi, että kumpikin selviää niistä aina heittämällä. Itse olemme mieheni kanssa esim. tehneet tällaisia valintoja: meillä ei ole autoa tai kesämökkiä. Asumme kohtuuhintaisessa kerrostaloasunnossa, jossa asuinkustannukset ovat järkeviä. Matkustelemme pääasiassa Suomessa, emmekä silloinkaan kalliisti. Teemme arkena ruokaa itse ja kumpikin maksaa omat satunnaiset noutoruokansa tai ravintolakäyntinsä itse. Ja olemme myös miettineet, mitkä ovat asioita, joista emme tingi, vaikka ne ovat kalliita. Se on molemmilla harrastaminen (vaikka molemmat maksavatkin omat harrastuskulunsa itse).
Pointtina tässä on se, että suhteessa kumpikin seisoo omilla jaloillaan tasavertaisessa suhteessa. Emme ole taloudellisesti riippuvaisia toisistamme, eikä synny mitään valtarakenteita. Jos toinen mahdollistaa toiselle elintason, johon hänellä ei muuten olisi varaa, niin siihen varmasti sisältyy myös valtaa.
Varmaan seuraavaksi joku miettii, että mitä sitten, jos toinen vaikka tulee kokonaan työkyvyttömäksi ja tulot tippuvat? Totta kai yrittäisimme toisiamme tukea. Mutta jos minä vaikka vammautuisin niin pahasti, että olisin lähinnä hoidettava, niin kyllä minä haluaisin, että mieheni menee ja elää, vaikka minulle kävikin näin. Mieheni ajattelee asiasta samalla tavalla. En koskaan olettaisi, että mieheni hoitaa tai elättää minua siinäkään tilanteessa. Ja minusta se on suurta rakkautta, vaikka joku toinen todennäköisesti ajatteleekin tästä eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies saa noin kerran kuukaudessa raivarit siitä , että HÄN maksaa suurimman osan menoistamme.
Joka ei pidä paikkaansa !
Hänellä on vähän isommat tulot kuin minulla ( lapset jo aikuisia, omat perheet ) .
Ei ole oikeestaan mitenkään sovittu mitä maksamme kumpikin, ne vaan ovat " ajautuneet" hinnalle kummalle.
Vastike : joka toinen kuukausi mies/ minä
Ruoka : lähes pelkästään minä, jotain 80% ruuasta maksan minä.
Laskut: sähkö, vakuutukset, auton kulut, netti, auton huollot maksaa mies.
Bensa: lähes yksistään mies ostaa
Kodin astiat/tekstiilit / vuodevaatteet ostan minä.
Ja muita menoja vähän "epämääräisesti".
Mutta miehen mielestä HÄN suorastaan elättää minua !
Koska hänestä ruoka ei maksa saman vertaa kuin hänen maksunsa...
Tästä kuulee...ja ehkäpä naapuritkin kuulevat.
Ovat paukkaa ja ääni nousee 😖.
Olen ehdottanut että vaihdetaan yksi kuukausi maksuja keskenämme, mutta se EI kuulumma oo helppoo, koska hänen laskunsa menevät suoraveloituksena.
Tätä hemmetin huutoo ja karjumista vähän väliä.
Kun hän kuulumma "voittaa" aina jos kaikki lasketaan.
Mielessäni ajattelen että "haista pas..a "No sitten vissiin vihdoin se yhteinen taloustili vireeseen ja molemmat laittavat sinne joka kuukausi saman verran rahaa.
Eihän tuollaisessa "minä ostan ruoat, sinä maksat bensat, parillisina kuukausina vastikkeen maksaja vaihtuu"-sekosysteemissä ole järjen häivää.
Tämä!
Veisin tämän naksun pidemmälle, eli joo, yhteinen taloustili vireille, mutta sanokaa sitä vaikka laina & laskutiliksi. Eli molemmat siirtää tänne sovitun summan kuun lainanlyhennyksiä ja yhteisiä laskuja varten.
Sitten toinen yhteistili ja molemmille tähän tiliin liitetty kortti, tämä tili varataan ruoka- ja taloustarvike ja auton(/-jen) bensakuluja varten.
Kolmas yhteistili yhteistä säästämistä varten, eli kerätään rahaa isompia yhteisiä hankintoja, remppoja tai vaikka matkustelua varten.
Kun jokaiselle, kolmelle, tilille pistetään yhteisesti sovitut summat, niin molempien henk.koht. tileille.jäävät rahat ovat sitten ns. omia rahoja joiden käyttöön toisella ei ole mutistavaa. Tämä systeemi myös mahdollistaa hyvinkin tarkan osuuksien laskemisen, jos niin haluaa, riippumatta mahdollisista tuloeroista.
Meidän perheessä tulot ovat 20+ vuoden aikana vaihdelleet, välillä nainen on ollut suurituloisempi, välillä mies. Sattuman kautta nyt meillä on palkat sentilleen samat. Tuo ym. systeemi on meillä ollut nyt käytössä n. 8 vuotta ja yhteisellä sopimuksella siirtosummat täsmätään niin, että molemmille jää suurin piirtein sama summa käyttöön henk. koht. tilille, joka kuukausi.
En oikein ymmärrä useiden yhteisten tilien tarvetta. Meillä on yksi, nimitämme sitä taloustiliksi. Molemmat siirtävät sinne aina euromääräisesti saman summan. Siirrämme sinne kuukaudessa summan, jonka oletamme riittävän sen kuukauden kuluihin (asuminen, ruoka, yhteinen auto). Jos ei riitä, siirrämme lisää. Ei se, olkoon vaikkapa joku yllättävä kodinkoneen hankinta, muuta meidän kokonaisrahatilannettamme, joten on aivan sama, makaako se summa jollain yllättäviämenojavartenvarattujenrahojen tilillä vai ottaako molemmat osuutensa omalta käyttötililtään tai puskuristaan. Samoin matkat: siirrämme rahat yhteiselle tilille vasta kun olemme ylipäänsä jonnekin lähdössä (yhdessä). Tai käytännössä jompikumpi ostaa lennot omalla luottokortillaan ja toinen maksaa osuutensa hänen tililleen.
Tähän saakka on toiminut äärimmäisen hyvin. Kirjanpitoni mukaan viime vuonna meni aika tarkkaan 1/3 nettotuloistani taloustilille. Kaikki muu oli omaa rahaa. Puolisoni tuloista en tiedä, mutta sen tiedän että hänkin kokee tämän oikeudenmukaiseksi ja siksi oletan, että hänkin kokee, että hänelle jää riittävästi omaa rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerropa sille laskutaidottomalle miehellesi että maksaa ensin sinulle tasoitusta ja eläkettä siltä ajalta kun olit lapsien kanssa kotona.
Sitten exceliin paljonko on perheen kk-menot, paljonko ovat molempien tulot ja siitä prosentuaalinen jako niin että kk-menot katetaan. Molempien olisi hyvä myös saada säästöön, oli se sitten kymppi tai satanen kuussa.Jos menot pitää maksaa tulojen mukaisesti tiettynä prosenttina, niin silloin sen pienempituloisen pitää myös kuluttaa vähemmän.
Tämähän on täysin itsestään selvä asia, kun ei pienempituloisella ole mitä kuluttaa. Jos toinen saa työttömyyskorvausta ehkä 800€/kk ja toisella on on palkkaa 4000€/kk (nettoa molemmat), niin 50% yhteisiin menoihin kummaltakin tekisi yhteensä 2400€, mutta työttömällä jäisi omaan menoihin vain 400€, palkkaa saavalla 2000€. Reilua, kun varmasti olisi aivan erilainen elintaso?
Työttömyys on väliaikainen elämänvaihe, josta koko ajan aktiivisesti pyritään pois. Se, että joku tekee vain keikkatyötä voi taas olla henkilökohtainen valinta ja pysyvä asioiden tila. Ja kyllä, se että tekee töitä vain muutaman tunnin viikossa tarkoittaa matalampaa elintasoa. Jos kumppani ei ole tarjoitunut rahoittamaan korkeampaa elintasoa, niin ei toinen voi odottaa, että näin tapahtuu.
Kuulostaa yhä siltä että perimmäinen ongelma on se kädestä suuhun eläminen, koska muuten jotain hammaslääkäri- tai vaatelaskua ei olisi tullut edes mieleen mainita. Tai jos siellä taloustilillä nyt pitää tonnia tai kahta ylimääräistä jossain kohtaa, ja se on "kaikki ylimääräiset rahat".... Meillä siellä taloustilillä on rahaa vaihdellen 500-3000e (alkukuun laskujen veloitusten jälkeen), ja jotenkin maagisesti silti tiedän paljonko mikäkin maksaa. Sillä, meneekö tässä kuussa nyt esim ravintolaan 100 vai 300 euroa tai maksetaanko sieltä tammikuussa 1000e vakuutuksia ei ole mitään merkitystä. Mutta tilanne on varmaan eri jos niitä kymppejä pitää laskeskella vuosi eteenpäin, jottei sukkahousujen ostosta kesäkuussa tule yllättävää ongelmaa...