Miehen kanssa hirveä riita siitä pitääkö kaikki maksaa puoliksi vai ei

Surku tulee. Palkat yhteiselle tilille, siitä maksetaan laskut ja perheen kulut. Ja pieni summa kuukaudessa sivuun molempien omille tileille. Perhe on yksi talous ei mikään puolet+puolet härdelli!

Tuo on talousunioni eikä mikään parisuhde, jos vaaditaan kaikki puoliksi!

Vierailija kirjoitti:

Surku tulee. Palkat yhteiselle tilille, siitä maksetaan laskut ja perheen kulut. Ja pieni summa kuukaudessa sivuun molempien omille tileille. Perhe on yksi talous ei mikään puolet+puolet härdelli!

Sinäkö sen määräät? Minusta se on jokaisen pariskunnan itse sovittaava asia. Ei mikään yksi tapa ole paras kaikille. Perheitä ja ihmisiä on niin monenlaisia.

Aikamoinen ketju. Onneksi en tehnyt lapsia.

Miehet tuntuvat tosiaan olevan enemmän rahan perään kuin naiset. Ilmeisesti se mammonan kerääminen ja pihistely tekee onnelliseksi. Miehet yleisesti ovat aika itsekkäitä ja ajattelemattomia. Onneksi poikkeuksiakin on.

Aina olen omillani toimeen tullut vaikka pientä palkkaa olen ansainnut koko ikäni. Omat menot suhteutetaan pieniin tuloihin. Olen miehelle sanonut, että olen oppinut tulemaan toimeen vähällä ja venyttämään senttiä. Asuminen ja sähkö, vesi, vakuutukset maksetaan puoliksi, mutta Jos hän hyväpalkkaisena haluaa meidän tekevän yhdessä jotakin minun palkkatuloihin sopimatonta, esim lähteä matkalle tai ulos syömään, hän joutuu maksamaan suuremman osan sillä en voi osallistua 50-50. Minä viihdyn kotona ja ulkoilla ja retkeillä voi miltei ilmaiseksikin. Eväsleivät ja termari mukaan laavulle, se riittää minulle.

Rakkaus ei voi olla rahasta kiinni. Jos on, se ei ole rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kljljklkl kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi teet vain satunnaista keikkatyötä? Pitääkö miehen rahoittaa sun kotona vetelehtiminen?

Tuohon on syynä ne pienet lapset, silloin nainen ei kelpaa työnantajille.

Höpö höpö, suuri osa naisista on työelämässä täysillä, vaikka on pieniä lapsia. Onhan siinä työtä, kun on kotityöt päälle, mutta onneksi olen tehnyt fiksun valinnan aviomiesmarkkinoilla ja mieheni auttaa kotitöissä. Suurin piirtein puolet maksan kaikesta, vähän pienempi palkka kuin miehellä. Yhdessä on koti ja lapset hankittu, yhdessä keskustelemalla selvitetään kotitöiden ja rahan jako. Täällä eletään vain kerran, elämään kannattaa panostaa, eikä mennä siitä mistä aita on matalin.

Kirjoitit "mieheni auttaa kotitöissä". Niinpä.

Minulta on kysytty työpaikkahaastatteluissa lapsista, onko niitä, kuinka monta, miten lasten hoito järjestetty, mitäs sitten, kun lapset sairastaa, vieläkö on uusia suunnitelmissa ja pystytkö kiireaikoina jatkamaan päivää. Kyse ei ole ollut yhdestä eikä kahdesta paikasta vaan useammasta. Näissä haastattelija on ollut mies, naiset eivät ole kysyneet. Mitä tuohon voi vastata? "On laitonta kysyä tuollaisia" - pääsee heti hylkyyn, kun on tuleva rettelöitsijä. "Minulla ei ole lapsia enkä hanki" - valhe, josta jää kiinni. "Ei kuulu sulle" - ei jatkoon. "Mies hoitaa oman osansa" - tästä muistutetaan, kun jää kerrankin lapsen sairauden vuoksi kotiin.

Ei tasan varmasti yksikään järkevä työnantaja lähde noin räikeästi syrjimään työntekijöitä. Nehän on kaulaa myöten kusessa jos tuollainen paljastuu! Syrjityksi joutunut voi saada muhkeat korvaukset kun asia menee oikeuteen.

Syrjintä pitää pystyä todistamaan. Kyllä niitä muitakin syitä palkkaamattomuuteen keksitään ja ne on ne, mitkä sanotaan ääneen.

Miten tuota voisi salassa kysyä? Varmasti muut työhaastattelussa olleet voi kertoa omista kokemuksistaan. Hyvin äkkiä on todisteita kasassa työnantajaa kohtaan. Pelkästään jo jos ovat palkanneet epäpätevämmän lapsettoman niin se on todiste jo itsessään.

Ei sitä tarvitse kysyä. Riittää, että olet alle 40-v nainen, takuulla vaikuttaa työnantajan päätökseen.

Mutta mitenpä todistat, kun harvoimpa siellä on yksi hakija, joka olisi pätevyydessään selkeästi ylitse kaikkien muiden.

Yksi osa pätevyyttä on henkilön sopivuus työyhteisöön / tiimiin. Tämä toki on peruste, jota etenkään julkisella puolella ei "saa" käyttää, mutta yksityisellä onneksi vielä saa.

Paperilla "paras" kandidaatti voi olla työyhteisön myrkyttäjä ja pahimmillaan vie motivaation kaikilta.

Eroatte niin saat tukia.Hyvä elämä.Oikeasti tietysti puoliksi hoitaa lapset maksaa laskut asuntokulut sähköt ja muun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies saa noin kerran kuukaudessa raivarit siitä , että HÄN maksaa suurimman osan menoistamme.

Joka ei pidä paikkaansa !

Hänellä on vähän isommat tulot kuin minulla ( lapset jo aikuisia, omat perheet ) .

Ei ole oikeestaan mitenkään sovittu mitä maksamme kumpikin, ne vaan ovat " ajautuneet" hinnalle kummalle.

Vastike : joka toinen kuukausi mies/ minä

Ruoka : lähes pelkästään minä, jotain 80% ruuasta maksan minä.

Laskut: sähkö, vakuutukset, auton kulut, netti, auton huollot maksaa mies.

Bensa: lähes yksistään mies ostaa

Kodin astiat/tekstiilit / vuodevaatteet ostan minä.

Ja muita menoja vähän "epämääräisesti".

Mutta miehen mielestä HÄN suorastaan elättää minua !

Koska hänestä ruoka ei maksa saman vertaa kuin hänen maksunsa...

Tästä kuulee...ja ehkäpä naapuritkin kuulevat.

Ovat paukkaa ja ääni nousee 😖.

Olen ehdottanut että vaihdetaan yksi kuukausi maksuja keskenämme, mutta se EI kuulumma oo helppoo, koska hänen laskunsa menevät suoraveloituksena.

Tätä hemmetin huutoo ja karjumista vähän väliä.

Kun hän kuulumma "voittaa" aina jos kaikki lasketaan.

Mielessäni ajattelen että "haista pas..a "

No sitten vissiin vihdoin se yhteinen taloustili vireeseen ja molemmat laittavat sinne joka kuukausi saman verran rahaa.

Eihän tuollaisessa "minä ostan ruoat, sinä maksat bensat, parillisina kuukausina vastikkeen maksaja vaihtuu"-sekosysteemissä ole järjen häivää.

Tämä!

Veisin tämän naksun pidemmälle, eli joo, yhteinen taloustili vireille, mutta sanokaa sitä vaikka laina & laskutiliksi. Eli molemmat siirtää tänne sovitun summan kuun lainanlyhennyksiä ja yhteisiä laskuja varten.

Sitten toinen yhteistili ja molemmille tähän tiliin liitetty kortti, tämä tili varataan ruoka- ja taloustarvike ja auton(/-jen) bensakuluja varten.

Kolmas yhteistili yhteistä säästämistä varten, eli kerätään rahaa isompia yhteisiä hankintoja, remppoja tai vaikka matkustelua varten.

Kun jokaiselle, kolmelle, tilille pistetään yhteisesti sovitut summat, niin molempien henk.koht. tileille.jäävät rahat ovat sitten ns. omia rahoja joiden käyttöön toisella ei ole mutistavaa. Tämä systeemi myös mahdollistaa hyvinkin tarkan osuuksien laskemisen, jos niin haluaa, riippumatta mahdollisista tuloeroista.

Meidän perheessä tulot ovat 20+ vuoden aikana vaihdelleet, välillä nainen on ollut suurituloisempi, välillä mies. Sattuman kautta nyt meillä on palkat sentilleen samat. Tuo ym. systeemi on meillä ollut nyt käytössä n. 8 vuotta ja yhteisellä sopimuksella siirtosummat täsmätään niin, että molemmille jää suurin piirtein sama summa käyttöön henk. koht. tilille, joka kuukausi.

En oikein ymmärrä useiden yhteisten tilien tarvetta. Meillä on yksi, nimitämme sitä taloustiliksi. Molemmat siirtävät sinne aina euromääräisesti saman summan. Siirrämme sinne kuukaudessa summan, jonka oletamme riittävän sen kuukauden kuluihin (asuminen, ruoka, yhteinen auto). Jos ei riitä, siirrämme lisää. Ei se, olkoon vaikkapa joku yllättävä kodinkoneen hankinta, muuta meidän kokonaisrahatilannettamme, joten on aivan sama, makaako se summa jollain yllättäviämenojavartenvarattujenrahojen tilillä vai ottaako molemmat osuutensa omalta käyttötililtään tai puskuristaan. Samoin matkat: siirrämme rahat yhteiselle tilille vasta kun olemme ylipäänsä jonnekin lähdössä (yhdessä). Tai käytännössä jompikumpi ostaa lennot omalla luottokortillaan ja toinen maksaa osuutensa hänen tililleen.

Tähän saakka on toiminut äärimmäisen hyvin. Kirjanpitoni mukaan viime vuonna meni aika tarkkaan 1/3 nettotuloistani taloustilille. Kaikki muu oli omaa rahaa. Puolisoni tuloista en tiedä, mutta sen tiedän että hänkin kokee tämän oikeudenmukaiseksi ja siksi oletan, että hänkin kokee, että hänelle jää riittävästi omaa rahaa.

No älä ymmärrä, mitä sä siinä nillität? Sano irti viimeinenkin pankkitili ja hoida taloutesi oravannahoilla ja näkinkengillä, ei ketään kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En myöskään lähtökohtaisesti näe, että miksi parisuhteessa pitäisi paremmin tienaavan taata puolisolleen elintaso, johon hänellä ei olisi varaa ilman suhdetta. Poislukien tietenkin vanhempainvapaat jne., jolloin tietenkin töissäkäyvän tulee tasata toimeentuloa, kun toinen on hoitamassa yhteistä lasta.

Minusta jokainen on lähtökohtaisesti vastuussa omasta toimeentulostaan (poislukien juuri perhevapaat).

Miten käytännössä voi onnistua samassa perheessä ja saman talouden sisällä kahden erilaisen elintason ylläpitäminen ja käytännössä kahden eri talouden pyörittäminen? Ja mitä järkeä siinä edes olisi? Ihmiset kaiketi muuttavat yhteen silloin, jos haluavat jakaa elämänsä toisen kanssa ja elää yhteistä elämää - jos käytännössä kuitenkin eletään erillistä elemää täysin erilaisin realiteetein ja erilaisessa todellisuudessa, niin eikö ole jo liian monimutkaista tehdä se asuen yhdessä? Suhteessa voi olla, vaikka asuisi erillään, ja jos kerran halutaan pitää kumppaneiden todellisuudet ja elämät visusti erillään, on järkevämpää myös asua erillään. Helpottaa tuota jakoa huomattavasti.

Miten konkreettisesti hoidetaan kahden elintason ylläpitäminen yhdessä asuen? Ja mikä siinä on varsinaisesti pointtina? Jos pointtina on periaate siitä, että jokaisen on ansaittava itse hyvinvointinsa, se alkaa kuulostaa edemmän joltain poliittiselta agendalta eikä yhdessä asumiselta., joten miksi sotkea yhdessä asumista ollenkaan noin periaatteelliseen kuvioon? Kuulostaa enemmän siltä, että on tarkoitus osoittaa pienituloiselle hänen "paikkansa" ja jotenkin näpäyttää häntä siitä, miten hän nyt omien valintojensa vuoksi joutuu elämään nuukaa elämää. Tällaiset ideologiset taistelut kuuluvat mielestäni enemmän muille areenoille kuin parisuhteeseen tai perheen sisälle. Pitäkää mieluummin suhde vapaana tällaisista ja seurustelkaa hyvillä mielin asuen kumpikin omissa asunnoissanne. Suhde myrkyttyy, kun siihen sekoittaa jotain puoluepolitiikan tai ideologian toteuttamista.

Olen tuo, jota lainasit.

1. Miten käytännössä voi onnistua samassa perheessä ja saman talouden sisällä kahden erilaisen elintason ylläpitäminen ja käytännössä kahden eri talouden pyörittäminen?

Minulla ja miehelläni on yhteiset kulut sellaiset, että kumpikin heittämällä saa maksettua oman osuutensa ja sen päälle jää rahaa sitten ihan reippaasti rahaa omiin menoihin ja ennen kaikkea säästöön. Näin kumpikin selviää osuudestaan aina, vaikka tulot vaihtelisivat (itse olen yrittäjä, joten tulot vaihtelevat paljonkin). Voisimme myös elää niin, että yhteiset menot veisivät tiit lähes tyhjille joka kuukausi, mutta kumpikaan ei näe tätä järkevänä. Jos meistä toinen tienaisi vähemmän kuin toinen, yhteiset menot asetettaisiin tasoon, joka ei tuota kummallekaan ongelmia.

Jos meillä olisi mieheni kanssa niin erilainen tulotaso, että toinen tekisi ihan hyvää tiliä ja toinen olisi jatkuvasti aivan minimipalkalla (esim. väliaikaista työttömyyttä lukuun ottamatta), niin en suoraan sanottuna usko, että olisimme muillakaan elämänalueilla kovinkaan yhteensopivat. Me molemmat esim. arvostamme koulutusta ja itsensä kehittämistä ja suhtaudumme intohimoisesti työntekoon sekä harrastustoimintaan. Suoraan sanottuna uskon, että nämä ominaisuudet korreloivat usein melko hyvin tulotason kanssa.

2. Miten konkreettisesti hoidetaan kahden elintason ylläpitäminen yhdessä asuen? Ja mikä siinä on varsinaisesti pointtina?

Asettamalla yhteiset menot sellaisiksi, että kumpikin selviää niistä aina heittämällä. Itse olemme mieheni kanssa esim. tehneet tällaisia valintoja: meillä ei ole autoa tai kesämökkiä. Asumme kohtuuhintaisessa kerrostaloasunnossa, jossa asuinkustannukset ovat järkeviä. Matkustelemme pääasiassa Suomessa, emmekä silloinkaan kalliisti. Teemme arkena ruokaa itse ja kumpikin maksaa omat satunnaiset noutoruokansa tai ravintolakäyntinsä itse. Ja olemme myös miettineet, mitkä ovat asioita, joista emme tingi, vaikka ne ovat kalliita. Se on molemmilla harrastaminen (vaikka molemmat maksavatkin omat harrastuskulunsa itse).

Pointtina tässä on se, että suhteessa kumpikin seisoo omilla jaloillaan tasavertaisessa suhteessa. Emme ole taloudellisesti riippuvaisia toisistamme, eikä synny mitään valtarakenteita. Jos toinen mahdollistaa toiselle elintason, johon hänellä ei muuten olisi varaa, niin siihen varmasti sisältyy myös valtaa.

Varmaan seuraavaksi joku miettii, että mitä sitten, jos toinen vaikka tulee kokonaan työkyvyttömäksi ja tulot tippuvat? Totta kai yrittäisimme toisiamme tukea. Mutta jos minä vaikka vammautuisin niin pahasti, että olisin lähinnä hoidettava, niin kyllä minä haluaisin, että mieheni menee ja elää, vaikka minulle kävikin näin. Mieheni ajattelee asiasta samalla tavalla. En koskaan olettaisi, että mieheni hoitaa tai elättää minua siinäkään tilanteessa. Ja minusta se on suurta rakkautta, vaikka joku toinen todennäköisesti ajatteleekin tästä eri tavalla.

Riippuu ihmisistä, sisältyykö siihen valtaa. Olen itse ollut suhteessa enemmän ansaitseva ja enemmän omistava osapuoli, eikä se tuonut valtakuvioita suhteeseeni. Käytännössä tuo tarkoitti sitä, että esimerkiksi matkustimme minun rahoillani. Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että emme joko olisi ikinä voineet matkustella, tai sitten minun olisi pitänyt matkustella yksin tai kavereiden kanssa. Kumpikin vaihtoehto tuntui niin paljon huonommalta kuin rakkaan kumppanin kanssa matkustaminen, että en edes kokenut asia niin, että itse "jouduin maksamaan". Meillä oli tietty matkabudjetti, suunnittelimme yhdessä matkaa, mietimme missä olisi kiva käydä ja millaisessa hotellissa olla yötä. En kokenut asiaa niin, että matkustelimme "minun rahoillani", vaan koin, että matkustimme yhdessä.

Joten kyllä asiat voivat toimia ilman valtakuvioitakin, eikä se todellakaan mene niin, että vain se pienituloisempi hyötyy. Minä hyödyin paljonkin siitä, että matkustin juuri sen ihmisen kanssa, jonka kanssa mieluiten halusin matkustaa, ja matkat olivat varmasti antoisampia ja kivempia kuin jonkun kaverin kanssa saati yksin. Oli myös kiva, että matkoista tuli yhteisiä muistoja.

Olisin kyllä hukannut elämästäni mahdollisuuksia, jos olisin jättänyt esim. nuo matkat tekemättä vain siksi, että olisi ollut joku periaate, että yhdessä ei voida matkustaa, jos ei kummallakin ole mahdollisuutta maksaa omaa osuuttaan.

N43

Jos kulut laitetaan tarkasti puoliksi, niin muistakaa laittaa tarkasti puoliksi myös kaikki muu (siivoaminen, lastenhoito, tiskit, kotityöt, ”oma aika” jne. jne.).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En myöskään lähtökohtaisesti näe, että miksi parisuhteessa pitäisi paremmin tienaavan taata puolisolleen elintaso, johon hänellä ei olisi varaa ilman suhdetta. Poislukien tietenkin vanhempainvapaat jne., jolloin tietenkin töissäkäyvän tulee tasata toimeentuloa, kun toinen on hoitamassa yhteistä lasta.

Minusta jokainen on lähtökohtaisesti vastuussa omasta toimeentulostaan (poislukien juuri perhevapaat).

Miten käytännössä voi onnistua samassa perheessä ja saman talouden sisällä kahden erilaisen elintason ylläpitäminen ja käytännössä kahden eri talouden pyörittäminen? Ja mitä järkeä siinä edes olisi? Ihmiset kaiketi muuttavat yhteen silloin, jos haluavat jakaa elämänsä toisen kanssa ja elää yhteistä elämää - jos käytännössä kuitenkin eletään erillistä elemää täysin erilaisin realiteetein ja erilaisessa todellisuudessa, niin eikö ole jo liian monimutkaista tehdä se asuen yhdessä? Suhteessa voi olla, vaikka asuisi erillään, ja jos kerran halutaan pitää kumppaneiden todellisuudet ja elämät visusti erillään, on järkevämpää myös asua erillään. Helpottaa tuota jakoa huomattavasti.

Miten konkreettisesti hoidetaan kahden elintason ylläpitäminen yhdessä asuen? Ja mikä siinä on varsinaisesti pointtina? Jos pointtina on periaate siitä, että jokaisen on ansaittava itse hyvinvointinsa, se alkaa kuulostaa edemmän joltain poliittiselta agendalta eikä yhdessä asumiselta., joten miksi sotkea yhdessä asumista ollenkaan noin periaatteelliseen kuvioon? Kuulostaa enemmän siltä, että on tarkoitus osoittaa pienituloiselle hänen "paikkansa" ja jotenkin näpäyttää häntä siitä, miten hän nyt omien valintojensa vuoksi joutuu elämään nuukaa elämää. Tällaiset ideologiset taistelut kuuluvat mielestäni enemmän muille areenoille kuin parisuhteeseen tai perheen sisälle. Pitäkää mieluummin suhde vapaana tällaisista ja seurustelkaa hyvillä mielin asuen kumpikin omissa asunnoissanne. Suhde myrkyttyy, kun siihen sekoittaa jotain puoluepolitiikan tai ideologian toteuttamista.

Olen tuo, jota lainasit.

1. Miten käytännössä voi onnistua samassa perheessä ja saman talouden sisällä kahden erilaisen elintason ylläpitäminen ja käytännössä kahden eri talouden pyörittäminen?

Minulla ja miehelläni on yhteiset kulut sellaiset, että kumpikin heittämällä saa maksettua oman osuutensa ja sen päälle jää rahaa sitten ihan reippaasti rahaa omiin menoihin ja ennen kaikkea säästöön. Näin kumpikin selviää osuudestaan aina, vaikka tulot vaihtelisivat (itse olen yrittäjä, joten tulot vaihtelevat paljonkin). Voisimme myös elää niin, että yhteiset menot veisivät tiit lähes tyhjille joka kuukausi, mutta kumpikaan ei näe tätä järkevänä. Jos meistä toinen tienaisi vähemmän kuin toinen, yhteiset menot asetettaisiin tasoon, joka ei tuota kummallekaan ongelmia.

Jos meillä olisi mieheni kanssa niin erilainen tulotaso, että toinen tekisi ihan hyvää tiliä ja toinen olisi jatkuvasti aivan minimipalkalla (esim. väliaikaista työttömyyttä lukuun ottamatta), niin en suoraan sanottuna usko, että olisimme muillakaan elämänalueilla kovinkaan yhteensopivat. Me molemmat esim. arvostamme koulutusta ja itsensä kehittämistä ja suhtaudumme intohimoisesti työntekoon sekä harrastustoimintaan. Suoraan sanottuna uskon, että nämä ominaisuudet korreloivat usein melko hyvin tulotason kanssa.

2. Miten konkreettisesti hoidetaan kahden elintason ylläpitäminen yhdessä asuen? Ja mikä siinä on varsinaisesti pointtina?

Asettamalla yhteiset menot sellaisiksi, että kumpikin selviää niistä aina heittämällä. Itse olemme mieheni kanssa esim. tehneet tällaisia valintoja: meillä ei ole autoa tai kesämökkiä. Asumme kohtuuhintaisessa kerrostaloasunnossa, jossa asuinkustannukset ovat järkeviä. Matkustelemme pääasiassa Suomessa, emmekä silloinkaan kalliisti. Teemme arkena ruokaa itse ja kumpikin maksaa omat satunnaiset noutoruokansa tai ravintolakäyntinsä itse. Ja olemme myös miettineet, mitkä ovat asioita, joista emme tingi, vaikka ne ovat kalliita. Se on molemmilla harrastaminen (vaikka molemmat maksavatkin omat harrastuskulunsa itse).

Pointtina tässä on se, että suhteessa kumpikin seisoo omilla jaloillaan tasavertaisessa suhteessa. Emme ole taloudellisesti riippuvaisia toisistamme, eikä synny mitään valtarakenteita. Jos toinen mahdollistaa toiselle elintason, johon hänellä ei muuten olisi varaa, niin siihen varmasti sisältyy myös valtaa.

Varmaan seuraavaksi joku miettii, että mitä sitten, jos toinen vaikka tulee kokonaan työkyvyttömäksi ja tulot tippuvat? Totta kai yrittäisimme toisiamme tukea. Mutta jos minä vaikka vammautuisin niin pahasti, että olisin lähinnä hoidettava, niin kyllä minä haluaisin, että mieheni menee ja elää, vaikka minulle kävikin näin. Mieheni ajattelee asiasta samalla tavalla. En koskaan olettaisi, että mieheni hoitaa tai elättää minua siinäkään tilanteessa. Ja minusta se on suurta rakkautta, vaikka joku toinen todennäköisesti ajatteleekin tästä eri tavalla.

Et vastannut ollenkaan kysymykseen, kuvailet sen että teillä on sama elintaso, et sitä miten parisuhteessa samassa taloudessa eläessä pidetään yllä kahta erilaista elintasoa. 

Ja olet idiootti kun kuvittelet että se on niin helppoa että automaattisesti saa palkkatöitä kun on kouluttautunut ja intohimoisesti kehittää itseään. Höpsis, kun huono tuuri osuu kohdalle, löydät itsesi pitkäaikaistyöttömien tilastoista ja elät reilu 500 euron nettotuloilla, eikä työnantajat sua palkkaa vaikka miten yrität vakuuttaa että tämä on ollut vaan huonoa tuuria, olen oikeasti intohimoisesti itseäni kehittävä ihminen enkä pitkäaikaistyötön luuseri. Työttömänä on kymmeniä tuhansia korkeasti koulutettuja ihmisiä jatkuvasti. Monet jotka ovat töissä saaneet olla kymmeniä vuosia eivät saisi omaa paikkaansa jos sitä joutuisivat uudestaan hakemaan. Maailma muuttuu koko ajan, ja työnantajien vaatimustaso on noussut muutamassa vuodessa huimasti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laskekaa yhteiset menot ja 6tavatkaa % osuus kummankin tuloista.

Tai laske hintalappu lastenhoidolle, kotitöille ja ruuanlaitolle , vaikka 15€/h+työnantajan sivukulut.

Esim. 10h/ viikko on 40h/kk x 20€=800€/kk!

Siinä on miehellesi, joko maksettavaa tai skarpattavaa.

Miksi miehen täytyisi maksaa lasten äidille omien lasten hoidosta? Onhan ne lapset myös sen äidin. Maksaako äitikin sitten isille 20€/h kun isi viettää lasten kanssa aikaa? Ihan älytöntä.

Pointtihan oli että jos mies haluaa että aina maksetaan kaikki tasan niin sitten on syytä miehen hoitaa myös lapset tasan puoliksi tai maksaa naiselle siitä että hän hoitaa lapsia. Tottakai lapset ovat äitinsä mutta myös isänsä lapsia. Miksi lasten hoidon vastuu olisi vain äidillä?

Ei tietenkään ole äidillä suurempi lastenhoitovastuu. Ihan älytön olkiukko nykypäivänä.

Moni nainen hoitaa kodista vähemmän JA panostaa rahallisesti vähemmän. Ehdotuksesi on siis että nämä pienituloisemmat vätykset maksaisivat reilusti enemmän talouden yhteisistä menoista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En myöskään lähtökohtaisesti näe, että miksi parisuhteessa pitäisi paremmin tienaavan taata puolisolleen elintaso, johon hänellä ei olisi varaa ilman suhdetta. Poislukien tietenkin vanhempainvapaat jne., jolloin tietenkin töissäkäyvän tulee tasata toimeentuloa, kun toinen on hoitamassa yhteistä lasta.

Minusta jokainen on lähtökohtaisesti vastuussa omasta toimeentulostaan (poislukien juuri perhevapaat).

Miten käytännössä voi onnistua samassa perheessä ja saman talouden sisällä kahden erilaisen elintason ylläpitäminen ja käytännössä kahden eri talouden pyörittäminen? Ja mitä järkeä siinä edes olisi? Ihmiset kaiketi muuttavat yhteen silloin, jos haluavat jakaa elämänsä toisen kanssa ja elää yhteistä elämää - jos käytännössä kuitenkin eletään erillistä elemää täysin erilaisin realiteetein ja erilaisessa todellisuudessa, niin eikö ole jo liian monimutkaista tehdä se asuen yhdessä? Suhteessa voi olla, vaikka asuisi erillään, ja jos kerran halutaan pitää kumppaneiden todellisuudet ja elämät visusti erillään, on järkevämpää myös asua erillään. Helpottaa tuota jakoa huomattavasti.

Miten konkreettisesti hoidetaan kahden elintason ylläpitäminen yhdessä asuen? Ja mikä siinä on varsinaisesti pointtina? Jos pointtina on periaate siitä, että jokaisen on ansaittava itse hyvinvointinsa, se alkaa kuulostaa edemmän joltain poliittiselta agendalta eikä yhdessä asumiselta., joten miksi sotkea yhdessä asumista ollenkaan noin periaatteelliseen kuvioon? Kuulostaa enemmän siltä, että on tarkoitus osoittaa pienituloiselle hänen "paikkansa" ja jotenkin näpäyttää häntä siitä, miten hän nyt omien valintojensa vuoksi joutuu elämään nuukaa elämää. Tällaiset ideologiset taistelut kuuluvat mielestäni enemmän muille areenoille kuin parisuhteeseen tai perheen sisälle. Pitäkää mieluummin suhde vapaana tällaisista ja seurustelkaa hyvillä mielin asuen kumpikin omissa asunnoissanne. Suhde myrkyttyy, kun siihen sekoittaa jotain puoluepolitiikan tai ideologian toteuttamista.

Olen tuo, jota lainasit.

1. Miten käytännössä voi onnistua samassa perheessä ja saman talouden sisällä kahden erilaisen elintason ylläpitäminen ja käytännössä kahden eri talouden pyörittäminen?

Minulla ja miehelläni on yhteiset kulut sellaiset, että kumpikin heittämällä saa maksettua oman osuutensa ja sen päälle jää rahaa sitten ihan reippaasti rahaa omiin menoihin ja ennen kaikkea säästöön. Näin kumpikin selviää osuudestaan aina, vaikka tulot vaihtelisivat (itse olen yrittäjä, joten tulot vaihtelevat paljonkin). Voisimme myös elää niin, että yhteiset menot veisivät tiit lähes tyhjille joka kuukausi, mutta kumpikaan ei näe tätä järkevänä. Jos meistä toinen tienaisi vähemmän kuin toinen, yhteiset menot asetettaisiin tasoon, joka ei tuota kummallekaan ongelmia.

Jos meillä olisi mieheni kanssa niin erilainen tulotaso, että toinen tekisi ihan hyvää tiliä ja toinen olisi jatkuvasti aivan minimipalkalla (esim. väliaikaista työttömyyttä lukuun ottamatta), niin en suoraan sanottuna usko, että olisimme muillakaan elämänalueilla kovinkaan yhteensopivat. Me molemmat esim. arvostamme koulutusta ja itsensä kehittämistä ja suhtaudumme intohimoisesti työntekoon sekä harrastustoimintaan. Suoraan sanottuna uskon, että nämä ominaisuudet korreloivat usein melko hyvin tulotason kanssa.

2. Miten konkreettisesti hoidetaan kahden elintason ylläpitäminen yhdessä asuen? Ja mikä siinä on varsinaisesti pointtina?

Asettamalla yhteiset menot sellaisiksi, että kumpikin selviää niistä aina heittämällä. Itse olemme mieheni kanssa esim. tehneet tällaisia valintoja: meillä ei ole autoa tai kesämökkiä. Asumme kohtuuhintaisessa kerrostaloasunnossa, jossa asuinkustannukset ovat järkeviä. Matkustelemme pääasiassa Suomessa, emmekä silloinkaan kalliisti. Teemme arkena ruokaa itse ja kumpikin maksaa omat satunnaiset noutoruokansa tai ravintolakäyntinsä itse. Ja olemme myös miettineet, mitkä ovat asioita, joista emme tingi, vaikka ne ovat kalliita. Se on molemmilla harrastaminen (vaikka molemmat maksavatkin omat harrastuskulunsa itse).

Pointtina tässä on se, että suhteessa kumpikin seisoo omilla jaloillaan tasavertaisessa suhteessa. Emme ole taloudellisesti riippuvaisia toisistamme, eikä synny mitään valtarakenteita. Jos toinen mahdollistaa toiselle elintason, johon hänellä ei muuten olisi varaa, niin siihen varmasti sisältyy myös valtaa.

Varmaan seuraavaksi joku miettii, että mitä sitten, jos toinen vaikka tulee kokonaan työkyvyttömäksi ja tulot tippuvat? Totta kai yrittäisimme toisiamme tukea. Mutta jos minä vaikka vammautuisin niin pahasti, että olisin lähinnä hoidettava, niin kyllä minä haluaisin, että mieheni menee ja elää, vaikka minulle kävikin näin. Mieheni ajattelee asiasta samalla tavalla. En koskaan olettaisi, että mieheni hoitaa tai elättää minua siinäkään tilanteessa. Ja minusta se on suurta rakkautta, vaikka joku toinen todennäköisesti ajatteleekin tästä eri tavalla.

Et vastannut ollenkaan kysymykseen, kuvailet sen että teillä on sama elintaso, et sitä miten parisuhteessa samassa taloudessa eläessä pidetään yllä kahta erilaista elintasoa. 

Ja olet idiootti kun kuvittelet että se on niin helppoa että automaattisesti saa palkkatöitä kun on kouluttautunut ja intohimoisesti kehittää itseään. Höpsis, kun huono tuuri osuu kohdalle, löydät itsesi pitkäaikaistyöttömien tilastoista ja elät reilu 500 euron nettotuloilla, eikä työnantajat sua palkkaa vaikka miten yrität vakuuttaa että tämä on ollut vaan huonoa tuuria, olen oikeasti intohimoisesti itseäni kehittävä ihminen enkä pitkäaikaistyötön luuseri. Työttömänä on kymmeniä tuhansia korkeasti koulutettuja ihmisiä jatkuvasti. Monet jotka ovat töissä saaneet olla kymmeniä vuosia eivät saisi omaa paikkaansa jos sitä joutuisivat uudestaan hakemaan. Maailma muuttuu koko ajan, ja työnantajien vaatimustaso on noussut muutamassa vuodessa huimasti

Kahden erituloisen taloudellisesti tasa-arvoinen yhteistalous onnistuu niin, että pidetään yhteiset menot sellaisena, että kumpikin selviää niistä ilman toisen apua. Sama asia toisilla sanoilla. Toivottavasti tämä oli sinulle ymmärrettävämpi.

En ajattele, että automaattisesti saa palkkatöitä, jos on koulutttautunut ja kehittää itseään. Aina voi olla huonoa tuuria, kuten totesitkin. Mutta ei noista ominaisuuksista varmasti mielestäsi ainakaan haittaa voi työelämässä olla? Ja aina on mahdollisuus myös nousta uudestaan, jos on vaikka useita intohimoja. Monilla on esim. harrastukset muuttuneet jossakin kohtaa työksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En myöskään lähtökohtaisesti näe, että miksi parisuhteessa pitäisi paremmin tienaavan taata puolisolleen elintaso, johon hänellä ei olisi varaa ilman suhdetta. Poislukien tietenkin vanhempainvapaat jne., jolloin tietenkin töissäkäyvän tulee tasata toimeentuloa, kun toinen on hoitamassa yhteistä lasta.

Minusta jokainen on lähtökohtaisesti vastuussa omasta toimeentulostaan (poislukien juuri perhevapaat).

Miten käytännössä voi onnistua samassa perheessä ja saman talouden sisällä kahden erilaisen elintason ylläpitäminen ja käytännössä kahden eri talouden pyörittäminen? Ja mitä järkeä siinä edes olisi? Ihmiset kaiketi muuttavat yhteen silloin, jos haluavat jakaa elämänsä toisen kanssa ja elää yhteistä elämää - jos käytännössä kuitenkin eletään erillistä elemää täysin erilaisin realiteetein ja erilaisessa todellisuudessa, niin eikö ole jo liian monimutkaista tehdä se asuen yhdessä? Suhteessa voi olla, vaikka asuisi erillään, ja jos kerran halutaan pitää kumppaneiden todellisuudet ja elämät visusti erillään, on järkevämpää myös asua erillään. Helpottaa tuota jakoa huomattavasti.

Miten konkreettisesti hoidetaan kahden elintason ylläpitäminen yhdessä asuen? Ja mikä siinä on varsinaisesti pointtina? Jos pointtina on periaate siitä, että jokaisen on ansaittava itse hyvinvointinsa, se alkaa kuulostaa edemmän joltain poliittiselta agendalta eikä yhdessä asumiselta., joten miksi sotkea yhdessä asumista ollenkaan noin periaatteelliseen kuvioon? Kuulostaa enemmän siltä, että on tarkoitus osoittaa pienituloiselle hänen "paikkansa" ja jotenkin näpäyttää häntä siitä, miten hän nyt omien valintojensa vuoksi joutuu elämään nuukaa elämää. Tällaiset ideologiset taistelut kuuluvat mielestäni enemmän muille areenoille kuin parisuhteeseen tai perheen sisälle. Pitäkää mieluummin suhde vapaana tällaisista ja seurustelkaa hyvillä mielin asuen kumpikin omissa asunnoissanne. Suhde myrkyttyy, kun siihen sekoittaa jotain puoluepolitiikan tai ideologian toteuttamista.

Olen tuo, jota lainasit.

1. Miten käytännössä voi onnistua samassa perheessä ja saman talouden sisällä kahden erilaisen elintason ylläpitäminen ja käytännössä kahden eri talouden pyörittäminen?

Minulla ja miehelläni on yhteiset kulut sellaiset, että kumpikin heittämällä saa maksettua oman osuutensa ja sen päälle jää rahaa sitten ihan reippaasti rahaa omiin menoihin ja ennen kaikkea säästöön. Näin kumpikin selviää osuudestaan aina, vaikka tulot vaihtelisivat (itse olen yrittäjä, joten tulot vaihtelevat paljonkin). Voisimme myös elää niin, että yhteiset menot veisivät tiit lähes tyhjille joka kuukausi, mutta kumpikaan ei näe tätä järkevänä. Jos meistä toinen tienaisi vähemmän kuin toinen, yhteiset menot asetettaisiin tasoon, joka ei tuota kummallekaan ongelmia.

Jos meillä olisi mieheni kanssa niin erilainen tulotaso, että toinen tekisi ihan hyvää tiliä ja toinen olisi jatkuvasti aivan minimipalkalla (esim. väliaikaista työttömyyttä lukuun ottamatta), niin en suoraan sanottuna usko, että olisimme muillakaan elämänalueilla kovinkaan yhteensopivat. Me molemmat esim. arvostamme koulutusta ja itsensä kehittämistä ja suhtaudumme intohimoisesti työntekoon sekä harrastustoimintaan. Suoraan sanottuna uskon, että nämä ominaisuudet korreloivat usein melko hyvin tulotason kanssa.

2. Miten konkreettisesti hoidetaan kahden elintason ylläpitäminen yhdessä asuen? Ja mikä siinä on varsinaisesti pointtina?

Asettamalla yhteiset menot sellaisiksi, että kumpikin selviää niistä aina heittämällä. Itse olemme mieheni kanssa esim. tehneet tällaisia valintoja: meillä ei ole autoa tai kesämökkiä. Asumme kohtuuhintaisessa kerrostaloasunnossa, jossa asuinkustannukset ovat järkeviä. Matkustelemme pääasiassa Suomessa, emmekä silloinkaan kalliisti. Teemme arkena ruokaa itse ja kumpikin maksaa omat satunnaiset noutoruokansa tai ravintolakäyntinsä itse. Ja olemme myös miettineet, mitkä ovat asioita, joista emme tingi, vaikka ne ovat kalliita. Se on molemmilla harrastaminen (vaikka molemmat maksavatkin omat harrastuskulunsa itse).

Pointtina tässä on se, että suhteessa kumpikin seisoo omilla jaloillaan tasavertaisessa suhteessa. Emme ole taloudellisesti riippuvaisia toisistamme, eikä synny mitään valtarakenteita. Jos toinen mahdollistaa toiselle elintason, johon hänellä ei muuten olisi varaa, niin siihen varmasti sisältyy myös valtaa.

Varmaan seuraavaksi joku miettii, että mitä sitten, jos toinen vaikka tulee kokonaan työkyvyttömäksi ja tulot tippuvat? Totta kai yrittäisimme toisiamme tukea. Mutta jos minä vaikka vammautuisin niin pahasti, että olisin lähinnä hoidettava, niin kyllä minä haluaisin, että mieheni menee ja elää, vaikka minulle kävikin näin. Mieheni ajattelee asiasta samalla tavalla. En koskaan olettaisi, että mieheni hoitaa tai elättää minua siinäkään tilanteessa. Ja minusta se on suurta rakkautta, vaikka joku toinen todennäköisesti ajatteleekin tästä eri tavalla.

Et vastannut ollenkaan kysymykseen, kuvailet sen että teillä on sama elintaso, et sitä miten parisuhteessa samassa taloudessa eläessä pidetään yllä kahta erilaista elintasoa. 

Ja olet idiootti kun kuvittelet että se on niin helppoa että automaattisesti saa palkkatöitä kun on kouluttautunut ja intohimoisesti kehittää itseään. Höpsis, kun huono tuuri osuu kohdalle, löydät itsesi pitkäaikaistyöttömien tilastoista ja elät reilu 500 euron nettotuloilla, eikä työnantajat sua palkkaa vaikka miten yrität vakuuttaa että tämä on ollut vaan huonoa tuuria, olen oikeasti intohimoisesti itseäni kehittävä ihminen enkä pitkäaikaistyötön luuseri. Työttömänä on kymmeniä tuhansia korkeasti koulutettuja ihmisiä jatkuvasti. Monet jotka ovat töissä saaneet olla kymmeniä vuosia eivät saisi omaa paikkaansa jos sitä joutuisivat uudestaan hakemaan. Maailma muuttuu koko ajan, ja työnantajien vaatimustaso on noussut muutamassa vuodessa huimasti

Kahden erituloisen taloudellisesti tasa-arvoinen yhteistalous onnistuu niin, että pidetään yhteiset menot sellaisena, että kumpikin selviää niistä ilman toisen apua. Sama asia toisilla sanoilla. Toivottavasti tämä oli sinulle ymmärrettävämpi.

En ajattele, että automaattisesti saa palkkatöitä, jos on koulutttautunut ja kehittää itseään. Aina voi olla huonoa tuuria, kuten totesitkin. Mutta ei noista ominaisuuksista varmasti mielestäsi ainakaan haittaa voi työelämässä olla? Ja aina on mahdollisuus myös nousta uudestaan, jos on vaikka useita intohimoja. Monilla on esim. harrastukset muuttuneet jossakin kohtaa työksi.

Tuossa tapauksessa pienituloisempi saa määrätä ihan kaikessa, mihin parisuhteen aikana käytetään rahaa. Jos hän sanoo ei, niin se on ei. Isompituloinen maksaa sitten itse.

Vierailija kirjoitti:

Ihan kohtuullista, että satunnaista keikkatyötä tekevä hoitaa lapset ja suurimman osan kotitöistä. Kulut puoliksi tottakai.

Miksi olisi kohtuullista että vähemmän työtunteja tekevän pitäisi hoitaa lapset ja suurin osa kotitöistä? Ilmeisesti siksi että hänellä enemmän aikaa? Samalla logiikalla enemmän tienaavan tulisi maksaa suurempi osa kuluista koska hänellä enemmän rahaa.

Tai sitten kaikki puoliksi. Niin kulut, lastenhoito kun kotityötkin.

Mutta tuo että keikkatyöläisen pitäisi maksaa puolet mutta hoitaa lapset ja kotityöt on todella epäreilu ajatus.

Vierailija kirjoitti:

Jos kulut laitetaan tarkasti puoliksi, niin muistakaa laittaa tarkasti puoliksi myös kaikki muu (siivoaminen, lastenhoito, tiskit, kotityöt, ”oma aika” jne. jne.).

Hyvä...kannatetaan, mutta lisätään siihen vielä terassin katon uusiminen, kasvihuoneen rakentaminen, saostuskaivon huollot ja korjaustoimenpiteet, auton renkaat- ja huollot, polttopuiden teko ja suojaus, pihan isommat kunnostustyöt, talvella lumityöt, rakennuksien kunnostus- ja korjaustyöt, kyläyhteisön talkoo suoritukset mm. teiden lanaus ja kunnostustyöt sekä tänä kesänä uuden sillan leventäminen... että siitä vaan jakamaan hommat tasan. 

Kannatan lämpimästi tasa-arvoa...kaikki vaan jaetaan ihan pilkulleen tasan. Monikohan meistä olisi vielä ensi vuonna parisuhteessa, vai olisiko maa täynnä niitä kuuluisia "jätettyjä sikoja".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuommoiset ukot kannattaa heittää sinne luiskaa ja nopsaan, yhdessä kun ollaan niin tulot ja menot on yhteisiä

Juuri näin. Ja se maksaa kulut kenenn omaisuus on. Se maksaa laskut kuka pystyy tai kenellä on rahaa. Avioliitossa ja perheessä näistä huolehditaan yhdessä. Isompituloiselle se on itsestäänselvyys. Jos on rahaa käyttää, tämä ei ole ongelma. Missään ei ole tällaista puolittamisen lakia tai sääntöä.

Ei tarvi olla einstrin, jos toinen on hyväpalkkaisessa työssä ja toinen hoitaa lapsia ja kotia, että mikä on todellisuus. Jos ei sitä kestä, ei kannata hankkia perhettä.

Totta, puolittamislakia ei ole, mutta elatusvelvollisuus avioliittolain 4. luvussa:

46 § (16.4.1987/411)

Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen.

Puolisolle suoritettavan elatusavun määrä ja sen suorittamistapa voidaan vahvistaa sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä.

Tämän jälkimmäinen voisi tulla sovellettavaksi juuri sellaisessa tilanteessa, jossa toisen puolison tulot ovat niin pienet, että eivät riitä hänen omaan elämiseen.

Näissä tilanteissa sen pienituloisen tulee kyetä todistamaan, että hän ei kykene itse elättämään itseään eikä saa eläkettä tai työttömyysetuutta. Elatusapu on muutamia satasia, jos puoliso maksaa asumiseen liittyvät kulut. Ei siis niin, että 5000 e/kk tienaavan miehen vaimo voi vaatia itselleen 2500 e, koska ei suostu menemään töihin.

Vierailija kirjoitti:

Tee laskelma, kuinka paljon enemmän saisit Kelan tukia, jos eroaisitte miehesi kanssa. Kerro tämä miehellesi. Eli kerrot tällä tavalla hänelle, että sinun ei ole taloudellisesti kannattavaa olla hänen kanssaan, jos kaikki pitää maksaa puoliksi.

Tää on tätä naisten rakkautta, raha ensin ja mies vasta sitten. Miehestä PITÄÄ HYÖTYÄ, ei sitä muuten kannata pitää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kulut laitetaan tarkasti puoliksi, niin muistakaa laittaa tarkasti puoliksi myös kaikki muu (siivoaminen, lastenhoito, tiskit, kotityöt, ”oma aika” jne. jne.).

Hyvä...kannatetaan, mutta lisätään siihen vielä terassin katon uusiminen, kasvihuoneen rakentaminen, saostuskaivon huollot ja korjaustoimenpiteet, auton renkaat- ja huollot, polttopuiden teko ja suojaus, pihan isommat kunnostustyöt, talvella lumityöt, rakennuksien kunnostus- ja korjaustyöt, kyläyhteisön talkoo suoritukset mm. teiden lanaus ja kunnostustyöt sekä tänä kesänä uuden sillan leventäminen... että siitä vaan jakamaan hommat tasan. 

Kannatan lämpimästi tasa-arvoa...kaikki vaan jaetaan ihan pilkulleen tasan. Monikohan meistä olisi vielä ensi vuonna parisuhteessa, vai olisiko maa täynnä niitä kuuluisia "jätettyjä sikoja".

Muista, että nainen tekee aina kaksi kertaa enemmän metatyötä, kuin mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kulut laitetaan tarkasti puoliksi, niin muistakaa laittaa tarkasti puoliksi myös kaikki muu (siivoaminen, lastenhoito, tiskit, kotityöt, ”oma aika” jne. jne.).

Hyvä...kannatetaan, mutta lisätään siihen vielä terassin katon uusiminen, kasvihuoneen rakentaminen, saostuskaivon huollot ja korjaustoimenpiteet, auton renkaat- ja huollot, polttopuiden teko ja suojaus, pihan isommat kunnostustyöt, talvella lumityöt, rakennuksien kunnostus- ja korjaustyöt, kyläyhteisön talkoo suoritukset mm. teiden lanaus ja kunnostustyöt sekä tänä kesänä uuden sillan leventäminen... että siitä vaan jakamaan hommat tasan. 

Kannatan lämpimästi tasa-arvoa...kaikki vaan jaetaan ihan pilkulleen tasan. Monikohan meistä olisi vielä ensi vuonna parisuhteessa, vai olisiko maa täynnä niitä kuuluisia "jätettyjä sikoja".

Omakotitalossa asuminen on oma valinta. Moni nainen on huomannut, että kun on suostunut miehen haaveeseen omakotitaloon muuttamisesta, nainen joutuu silti tekemään valtaosan miestentöistä kaikkien muiden kotitöiden lisäksi. Minua ei saa tuollaiseen asumismuotoon kilon palasinakaan.

Vierailija kirjoitti:

Omakotitalossa asuminen on oma valinta. Moni nainen on huomannut, että kun on suostunut miehen haaveeseen omakotitaloon muuttamisesta, nainen joutuu silti tekemään valtaosan miestentöistä kaikkien muiden kotitöiden lisäksi. Minua ei saa tuollaiseen asumismuotoon kilon palasinakaan.

Ai nyt se onkin miesten haave? :D Niin varmasti, kuten ne lapsetkin...