Miehen kanssa hirveä riita siitä pitääkö kaikki maksaa puoliksi vai ei

Pitäisikö ap:n hommata hyväpalkkainen vakkariduuni?

Vierailija kirjoitti:

Maksatte tasan mutta sitten myös tietenkin vaadit, että kaikki kotityöt ja lasten asiat hoidetaan samalla tavalla puoliksi. Eli listaat kaikki työt ja lapsiin liittyvät hoitovastuut ja asiat ja ne jaetaan tarkasti puoliksi. Ihan siis kellonaikoja myöten miehelle näkyville milloin hän on vastuussa lapsista ja mitkä kotityöt hänen pitää sen lisäksi hoitaa päivittäin. Mies näköjään tarvii ihan konkreettisen huomatuksen siitä miten lusmuilee velvollisuuksistaan kotona.

Kuulostaa kyllä ankealta elämänne jos omaa perhettään ja puolisoaan ei rakasta niin että ajattelee kaiken siihen kuluvan rahan olevan vain itseltään pois. Sen sijaan, että molemmat puolisot tuo oman osuutensa yhteiseen pottiin ja sillä summalla elätetään yhdessä perhettä ja eletään samassa perheessä yhtä elintasoa. 

Kai se vaadittava siisteystasokin laitetaan puoliksi eikä nykyisen kaltaisesti että nainen yksin päättää kuinka siistiä pitää olla kun miehen siivous ei riitä?

Yhtä tuollaista naista joskus elätin. Ongelma oli siinä, että suostuin maksamaan enemmän koska tienasin huomattavasti enemmän. Naiselle tämä tietysti tarkoitti, että voi tietysti ostaa kalliimpaa ja enemmän. Ei riitä halpa. Sitten täytyy keskustella monenko sadan käsilaukun oikeasti tarvitsee, täytyykö kampaajalla oikeasti ravata balayagessa, monetko kengät ihmisen on kohtuullista omistaa ja niin edespäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maksatte tasan mutta sitten myös tietenkin vaadit, että kaikki kotityöt ja lasten asiat hoidetaan samalla tavalla puoliksi. Eli listaat kaikki työt ja lapsiin liittyvät hoitovastuut ja asiat ja ne jaetaan tarkasti puoliksi. Ihan siis kellonaikoja myöten miehelle näkyville milloin hän on vastuussa lapsista ja mitkä kotityöt hänen pitää sen lisäksi hoitaa päivittäin. Mies näköjään tarvii ihan konkreettisen huomatuksen siitä miten lusmuilee velvollisuuksistaan kotona.

Kuulostaa kyllä ankealta elämänne jos omaa perhettään ja puolisoaan ei rakasta niin että ajattelee kaiken siihen kuluvan rahan olevan vain itseltään pois. Sen sijaan, että molemmat puolisot tuo oman osuutensa yhteiseen pottiin ja sillä summalla elätetään yhdessä perhettä ja eletään samassa perheessä yhtä elintasoa. 

Kai se vaadittava siisteystasokin laitetaan puoliksi eikä nykyisen kaltaisesti että nainen yksin päättää kuinka siistiä pitää olla kun miehen siivous ei riitä?

Tiedän että oli retorinen kysymys mutta olet asian ytimessä. Se on tietysti nainen joka määrittelee mikä riittää, mies ei tietenkään tiedä yhtä hyvin.

Meillä ei ole koskaan ollut riitaa rahasta. Olemme molemmat akateemisesti koulutettuja. Opiskeluaikana oli monesti tilanteita, että minä elätin kesätyörahoilla miestä ja maksoin hänenkin laskujaan. Valmistumisen jälkeen tienasimme suunnilleen saman verran. Sittemmin osat ovat vaihtuneet. Mies tienaa paljon enemmän ja lasten synnyttyä mies on joutunut maksamaan laskuja myös enemmän. Minä yritän kuitenkin tuloillani osallistua mahdollisimman paljon ja olen hoitanut pääasiassa lapset ja kodin, kun mies käynyt töissä. Kaupassa käymme vuorotellen. Meillä on erilliset tilit, mutta tarvittaessa annamme rahaa toisillemme tarpeen mukaan. Yhteinen yrityshän tämä perhe on. Meillä mies ei ole valittanut. Hän ei erityisemmin pidä kotitöiden tekemisestä ja lasten päiväkodissa olo (kun oli

Itsekin töissä) aiheutti yhdessä vaiheessa paljon sairaspoissaoloja miehen oman ja lasten sairastumisten vuoksi. Siksi mies on ihan tyytyväinen, että hoidan lapset ja kodin ja hän saa keskittyä työhönsä. Meillä on siis ihan pikkuinen vauva tällä hetkellä ja isompia lapsia, mutta tarkoitus on, että minäkin palaan työelämään, kun sen aika on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maksatte tasan mutta sitten myös tietenkin vaadit, että kaikki kotityöt ja lasten asiat hoidetaan samalla tavalla puoliksi. Eli listaat kaikki työt ja lapsiin liittyvät hoitovastuut ja asiat ja ne jaetaan tarkasti puoliksi. Ihan siis kellonaikoja myöten miehelle näkyville milloin hän on vastuussa lapsista ja mitkä kotityöt hänen pitää sen lisäksi hoitaa päivittäin. Mies näköjään tarvii ihan konkreettisen huomatuksen siitä miten lusmuilee velvollisuuksistaan kotona.

Kuulostaa kyllä ankealta elämänne jos omaa perhettään ja puolisoaan ei rakasta niin että ajattelee kaiken siihen kuluvan rahan olevan vain itseltään pois. Sen sijaan, että molemmat puolisot tuo oman osuutensa yhteiseen pottiin ja sillä summalla elätetään yhdessä perhettä ja eletään samassa perheessä yhtä elintasoa. 

Kai se vaadittava siisteystasokin laitetaan puoliksi eikä nykyisen kaltaisesti että nainen yksin päättää kuinka siistiä pitää olla kun miehen siivous ei riitä?

Jos siisteystasossa mennään miehen mukaan, ruokapuolessa sitten nainen päättää, mitä syödään. Punainen liha pois ja tilalle kasviksia. Alkoholi ei luonnollisesti terveelliseen ruokavalioon kuulu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitelyn aihen on vanha kun taivas, nainen odottaa että mies maksaa enemmän kun nainen ei hakeudu kunnon töihin vaan haluaa viettää suurimman osan ajasta kotona ja välillä vähän harrastaa töiden tekoa. Elämä suomessa on aivan saatana kallista ja jokainen nainenkin tietää tämän mutta silti olettaa että itse ei tarvitse osallistua maksuihin juurikaan

Miksei miehet ehkäise, kun eivät lapsia halua?

Nainen pakottaa lapsien tekoon vauva kuumeessa kun mies ei halua menettää rakastamaansa naista joka uhkaa erolla tai pettämiselle että saa vauvan. Naisia ei miesten mielipiden kiinnosta vauvan hankinta asioissa

No eikös tuo ole aika reilu diili - kumpikin saa sen, mitä haluaa eniten. Mies saa olla rakastamansa naisen kanssa ja nainen saa lapsen.

Ei enää siinä vaiheessa ole reilua kun nainen ja lapsi (jota mies ei halunnut) on miehen elätettävänä kun nainen ei halua töihin vaikka tietää että elämä suomessa on todella kallista

Minun on vaikea uskoa, että tällainen asenne työntekoon voi tulla miehelle yllätyksenä. Vai oliko niin, että työhaluttomuus ei ollut ongelma seurusteluvaiheessa, vaan vasta sitten kun sen seuraamukset alkavat konkretisoitua? Vähän järjenkäyttöä voi harjoittaa jo deittailuvaiheessa. Miksi mies ei olisi alunperinkin aloittanut suhdetta vaikka jonkun ammatillista kunnianhimoa omaavan uranaisen kanssa? Silloin tuskin on pelkoa siitä, että nainen yhtäkkiä löytää itsestään elämäntapatyöttömän. Seurustellessa kannattaa muistaa, että vaikka kumppanin oleminen matalapalkka-alalla ei haittaa silloin, kun asutaan erillään, niin lasten syntymän jälkeen se alkaa tuntua enemmän.  Sitten voi tietysti mennä itseensä, että jos itsellä on toiveena se, että kumppani tuo omalta osaltaan leivän taloon ja asiallisen palkkatilin, niin ei kannata etsiä kumppania matalapalkka-alan työntekijöistä. Näiden kohdalla on myös suurin riski siihen, että kotiäitiys alkaa kiinnostaa, koska usein heidän työnsä ei ole kiinnostavaa tai palkitsevaa, eikä siitä saatu palkka tunnu riittävältä korvaukselta. Myös kumppanin työhistoria antaa osviittaa: jos on nuoresta asti mieluummin elänyt sossun tuilla kuin tehnyt töitä, voi päätellä ettei työelämä luultavasti kutsu myöhemminkään.

Uskoisin että aika usein tämä kuvio menee niin kuin itselläni. Kun aloimme seurustelemaan, tuleva vaimoni oli todella ahkera ja ylpeä työstään ja omavaraisuudestaan. 3 lasta ja 10 vuoden äitiyslomat ja hoitovapaat ja sitä myötä liian helppo elämä teki tehtävänsä. Täysipainoiseen työelämään ei enää vain pystynyt. Se vie rippeetkin itsetunnosta, ja sen itsetunnon paikkailu on juuri tuollaista selittelyä mitä tähänki ketjuun on suollettu jo kymmeniä viestejä.

Kela laskee avopuolisoiden tulot yhteen ja isompi tuloinen joutuu elättämään pienempi tuloista ja kannattaa tämä ottaa huomioon jos muuttaa yhteen niin ettei tule yllätyksenä. Jos on suuret tuloerot niin puolet ja puolet maksu systeemi ei päde. Isompituloisen pitää tietää että on avoliitossa elatusvelvollinen maksaen jopa kokonaan asumis kulut jos puoliso joutuu työttömäksi ja työttömyys korvaus on pieni. Sama jos puoliso on kodinhoito tuella kotona lasta hoitamassa. 

Hmm. Johtuuko keikkatyö siitä, ettet muuta saa vai onko ihan oma valintasi.

Mä oon sitä mieltä, että enempi tienaavan kuuluu maksaa enemmän, jos on yhdessä päätetty, et toinen tekee vähempi töitä tai jos toinen ei oo tilannettaan valinnut.

Mut esim tiedän perheen, jossa nainen omalla yksipuolisella päätöksellään jäi kotihoidontuelle ja vaati miestä maksamaan perheen kulut... Ei oikein sekään, päättää tuollaista asiaa yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitelyn aihen on vanha kun taivas, nainen odottaa että mies maksaa enemmän kun nainen ei hakeudu kunnon töihin vaan haluaa viettää suurimman osan ajasta kotona ja välillä vähän harrastaa töiden tekoa. Elämä suomessa on aivan saatana kallista ja jokainen nainenkin tietää tämän mutta silti olettaa että itse ei tarvitse osallistua maksuihin juurikaan

Miksei miehet ehkäise, kun eivät lapsia halua?

Nainen pakottaa lapsien tekoon vauva kuumeessa kun mies ei halua menettää rakastamaansa naista joka uhkaa erolla tai pettämiselle että saa vauvan. Naisia ei miesten mielipiden kiinnosta vauvan hankinta asioissa

No eikös tuo ole aika reilu diili - kumpikin saa sen, mitä haluaa eniten. Mies saa olla rakastamansa naisen kanssa ja nainen saa lapsen.

Ei enää siinä vaiheessa ole reilua kun nainen ja lapsi (jota mies ei halunnut) on miehen elätettävänä kun nainen ei halua töihin vaikka tietää että elämä suomessa on todella kallista

Minun on vaikea uskoa, että tällainen asenne työntekoon voi tulla miehelle yllätyksenä. Vai oliko niin, että työhaluttomuus ei ollut ongelma seurusteluvaiheessa, vaan vasta sitten kun sen seuraamukset alkavat konkretisoitua? Vähän järjenkäyttöä voi harjoittaa jo deittailuvaiheessa. Miksi mies ei olisi alunperinkin aloittanut suhdetta vaikka jonkun ammatillista kunnianhimoa omaavan uranaisen kanssa? Silloin tuskin on pelkoa siitä, että nainen yhtäkkiä löytää itsestään elämäntapatyöttömän. Seurustellessa kannattaa muistaa, että vaikka kumppanin oleminen matalapalkka-alalla ei haittaa silloin, kun asutaan erillään, niin lasten syntymän jälkeen se alkaa tuntua enemmän.  Sitten voi tietysti mennä itseensä, että jos itsellä on toiveena se, että kumppani tuo omalta osaltaan leivän taloon ja asiallisen palkkatilin, niin ei kannata etsiä kumppania matalapalkka-alan työntekijöistä. Näiden kohdalla on myös suurin riski siihen, että kotiäitiys alkaa kiinnostaa, koska usein heidän työnsä ei ole kiinnostavaa tai palkitsevaa, eikä siitä saatu palkka tunnu riittävältä korvaukselta. Myös kumppanin työhistoria antaa osviittaa: jos on nuoresta asti mieluummin elänyt sossun tuilla kuin tehnyt töitä, voi päätellä ettei työelämä luultavasti kutsu myöhemminkään.

Uskoisin että aika usein tämä kuvio menee niin kuin itselläni. Kun aloimme seurustelemaan, tuleva vaimoni oli todella ahkera ja ylpeä työstään ja omavaraisuudestaan. 3 lasta ja 10 vuoden äitiyslomat ja hoitovapaat ja sitä myötä liian helppo elämä teki tehtävänsä. Täysipainoiseen työelämään ei enää vain pystynyt. Se vie rippeetkin itsetunnosta, ja sen itsetunnon paikkailu on juuri tuollaista selittelyä mitä tähänki ketjuun on suollettu jo kymmeniä viestejä.

Harmillista. Tuohon olisi voinut auttaa se, että olisitte jakaneet vanhempainvapaat. Työelämästä ei pääse vieraantumaan, jos sen 10 vuoden aikana palaa kuitenkin kaksi tai kolme kertaa työelämään vaikka vain 1,5 vuodeksi kerrallaan. Eli 10 vuoden kotona olon sijaan olisin vain ekan lapsen kanssa 1,5 vuotta kotona ja 1,5 vuotta töissä, toisen lapsen kohdalla sama, ja kolmannen lapsen jälkeen on 1,5 vuotta kotona ja sitten palaa töihin. Näin poissaoloa työstä olisi tullut yhteensä vain 4,5 vuotta, mutta sekin hajautettuna.

Minä tein suhteemme alussa ihan selväksi miehelle, että en tykkää työstäni enkä ammatistani, minulla ei ole mitään intohimoja tehdä uraa ja työuupumus on koko ajan. Ja että haluan olla pois työelämästä mahdollisimman paljon. Haaveilen kotiäitiydestä tai elämästä matalalla elintasolla vain vähän työtä tehden. Puhuin asiasta usein niin ei voinut jäädä epäselväksi, eikä mies koskaan mitään asiaan negatiivista kommentoinut. Nyt meillä on kaksi lasta, ja miestä harmittaa kun en halua rakentaa uraa, pyrkiä korkeaan elintasoon eikä minua kiinnosta tienata paljon. En vaadi mieheltä että maksaksi meille korkean elintason vaan olen ihan tyytyväinen matalaan. Miestä tämä jurppii, koska hän haluaa korkean elintason ja haluaa minunkin raatavan sen eteen. Mietin tosissani eroa koska en halua olla mikään uratykki. Miksi mies ei uskonut kun asian jo alussa tein selväksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitelyn aihen on vanha kun taivas, nainen odottaa että mies maksaa enemmän kun nainen ei hakeudu kunnon töihin vaan haluaa viettää suurimman osan ajasta kotona ja välillä vähän harrastaa töiden tekoa. Elämä suomessa on aivan saatana kallista ja jokainen nainenkin tietää tämän mutta silti olettaa että itse ei tarvitse osallistua maksuihin juurikaan

Miksei miehet ehkäise, kun eivät lapsia halua?

Nainen pakottaa lapsien tekoon vauva kuumeessa kun mies ei halua menettää rakastamaansa naista joka uhkaa erolla tai pettämiselle että saa vauvan. Naisia ei miesten mielipiden kiinnosta vauvan hankinta asioissa

No eikös tuo ole aika reilu diili - kumpikin saa sen, mitä haluaa eniten. Mies saa olla rakastamansa naisen kanssa ja nainen saa lapsen.

Ei enää siinä vaiheessa ole reilua kun nainen ja lapsi (jota mies ei halunnut) on miehen elätettävänä kun nainen ei halua töihin vaikka tietää että elämä suomessa on todella kallista

Minun on vaikea uskoa, että tällainen asenne työntekoon voi tulla miehelle yllätyksenä. Vai oliko niin, että työhaluttomuus ei ollut ongelma seurusteluvaiheessa, vaan vasta sitten kun sen seuraamukset alkavat konkretisoitua? Vähän järjenkäyttöä voi harjoittaa jo deittailuvaiheessa. Miksi mies ei olisi alunperinkin aloittanut suhdetta vaikka jonkun ammatillista kunnianhimoa omaavan uranaisen kanssa? Silloin tuskin on pelkoa siitä, että nainen yhtäkkiä löytää itsestään elämäntapatyöttömän. Seurustellessa kannattaa muistaa, että vaikka kumppanin oleminen matalapalkka-alalla ei haittaa silloin, kun asutaan erillään, niin lasten syntymän jälkeen se alkaa tuntua enemmän.  Sitten voi tietysti mennä itseensä, että jos itsellä on toiveena se, että kumppani tuo omalta osaltaan leivän taloon ja asiallisen palkkatilin, niin ei kannata etsiä kumppania matalapalkka-alan työntekijöistä. Näiden kohdalla on myös suurin riski siihen, että kotiäitiys alkaa kiinnostaa, koska usein heidän työnsä ei ole kiinnostavaa tai palkitsevaa, eikä siitä saatu palkka tunnu riittävältä korvaukselta. Myös kumppanin työhistoria antaa osviittaa: jos on nuoresta asti mieluummin elänyt sossun tuilla kuin tehnyt töitä, voi päätellä ettei työelämä luultavasti kutsu myöhemminkään.

Uskoisin että aika usein tämä kuvio menee niin kuin itselläni. Kun aloimme seurustelemaan, tuleva vaimoni oli todella ahkera ja ylpeä työstään ja omavaraisuudestaan. 3 lasta ja 10 vuoden äitiyslomat ja hoitovapaat ja sitä myötä liian helppo elämä teki tehtävänsä. Täysipainoiseen työelämään ei enää vain pystynyt. Se vie rippeetkin itsetunnosta, ja sen itsetunnon paikkailu on juuri tuollaista selittelyä mitä tähänki ketjuun on suollettu jo kymmeniä viestejä.

Harmillista. Tuohon olisi voinut auttaa se, että olisitte jakaneet vanhempainvapaat. Työelämästä ei pääse vieraantumaan, jos sen 10 vuoden aikana palaa kuitenkin kaksi tai kolme kertaa työelämään vaikka vain 1,5 vuodeksi kerrallaan. Eli 10 vuoden kotona olon sijaan olisin vain ekan lapsen kanssa 1,5 vuotta kotona ja 1,5 vuotta töissä, toisen lapsen kohdalla sama, ja kolmannen lapsen jälkeen on 1,5 vuotta kotona ja sitten palaa töihin. Näin poissaoloa työstä olisi tullut yhteensä vain 4,5 vuotta, mutta sekin hajautettuna.

Aivan, myös miehelle olisi jäänyt reilu vuosi per lapsi hoitovapaalla, niin lapsia ei olisi tarvinnut laittaa pieninä hoitoon. Onhan se miehellekin hyvä, että saa taukoja töistä ja saa luotua läheiset suhteet omiin lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitelyn aihen on vanha kun taivas, nainen odottaa että mies maksaa enemmän kun nainen ei hakeudu kunnon töihin vaan haluaa viettää suurimman osan ajasta kotona ja välillä vähän harrastaa töiden tekoa. Elämä suomessa on aivan saatana kallista ja jokainen nainenkin tietää tämän mutta silti olettaa että itse ei tarvitse osallistua maksuihin juurikaan

Miksei miehet ehkäise, kun eivät lapsia halua?

Nainen pakottaa lapsien tekoon vauva kuumeessa kun mies ei halua menettää rakastamaansa naista joka uhkaa erolla tai pettämiselle että saa vauvan. Naisia ei miesten mielipiden kiinnosta vauvan hankinta asioissa

No eikös tuo ole aika reilu diili - kumpikin saa sen, mitä haluaa eniten. Mies saa olla rakastamansa naisen kanssa ja nainen saa lapsen.

Ei enää siinä vaiheessa ole reilua kun nainen ja lapsi (jota mies ei halunnut) on miehen elätettävänä kun nainen ei halua töihin vaikka tietää että elämä suomessa on todella kallista

Minun on vaikea uskoa, että tällainen asenne työntekoon voi tulla miehelle yllätyksenä. Vai oliko niin, että työhaluttomuus ei ollut ongelma seurusteluvaiheessa, vaan vasta sitten kun sen seuraamukset alkavat konkretisoitua? Vähän järjenkäyttöä voi harjoittaa jo deittailuvaiheessa. Miksi mies ei olisi alunperinkin aloittanut suhdetta vaikka jonkun ammatillista kunnianhimoa omaavan uranaisen kanssa? Silloin tuskin on pelkoa siitä, että nainen yhtäkkiä löytää itsestään elämäntapatyöttömän. Seurustellessa kannattaa muistaa, että vaikka kumppanin oleminen matalapalkka-alalla ei haittaa silloin, kun asutaan erillään, niin lasten syntymän jälkeen se alkaa tuntua enemmän.  Sitten voi tietysti mennä itseensä, että jos itsellä on toiveena se, että kumppani tuo omalta osaltaan leivän taloon ja asiallisen palkkatilin, niin ei kannata etsiä kumppania matalapalkka-alan työntekijöistä. Näiden kohdalla on myös suurin riski siihen, että kotiäitiys alkaa kiinnostaa, koska usein heidän työnsä ei ole kiinnostavaa tai palkitsevaa, eikä siitä saatu palkka tunnu riittävältä korvaukselta. Myös kumppanin työhistoria antaa osviittaa: jos on nuoresta asti mieluummin elänyt sossun tuilla kuin tehnyt töitä, voi päätellä ettei työelämä luultavasti kutsu myöhemminkään.

Uskoisin että aika usein tämä kuvio menee niin kuin itselläni. Kun aloimme seurustelemaan, tuleva vaimoni oli todella ahkera ja ylpeä työstään ja omavaraisuudestaan. 3 lasta ja 10 vuoden äitiyslomat ja hoitovapaat ja sitä myötä liian helppo elämä teki tehtävänsä. Täysipainoiseen työelämään ei enää vain pystynyt. Se vie rippeetkin itsetunnosta, ja sen itsetunnon paikkailu on juuri tuollaista selittelyä mitä tähänki ketjuun on suollettu jo kymmeniä viestejä.

Mä väitän, että sinä et olisi pärjännyt niiden kolmen lapsen kanssa päivääkään. Tuskin olet hoitanut niitä yksinäsi yhtään kokonaista päivää, kun olivat pieniä. Vaimosi jaksamisongelmat johtuvat todennäköisesti siitä, ettet arvosta hänen tekemää valtavaa työtä ja uhrauksia, mitä hän on sinun ja perheen vuoksi tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitelyn aihen on vanha kun taivas, nainen odottaa että mies maksaa enemmän kun nainen ei hakeudu kunnon töihin vaan haluaa viettää suurimman osan ajasta kotona ja välillä vähän harrastaa töiden tekoa. Elämä suomessa on aivan saatana kallista ja jokainen nainenkin tietää tämän mutta silti olettaa että itse ei tarvitse osallistua maksuihin juurikaan

Miksei miehet ehkäise, kun eivät lapsia halua?

Nainen pakottaa lapsien tekoon vauva kuumeessa kun mies ei halua menettää rakastamaansa naista joka uhkaa erolla tai pettämiselle että saa vauvan. Naisia ei miesten mielipiden kiinnosta vauvan hankinta asioissa

No eikös tuo ole aika reilu diili - kumpikin saa sen, mitä haluaa eniten. Mies saa olla rakastamansa naisen kanssa ja nainen saa lapsen.

Ei enää siinä vaiheessa ole reilua kun nainen ja lapsi (jota mies ei halunnut) on miehen elätettävänä kun nainen ei halua töihin vaikka tietää että elämä suomessa on todella kallista

Minun on vaikea uskoa, että tällainen asenne työntekoon voi tulla miehelle yllätyksenä. Vai oliko niin, että työhaluttomuus ei ollut ongelma seurusteluvaiheessa, vaan vasta sitten kun sen seuraamukset alkavat konkretisoitua? Vähän järjenkäyttöä voi harjoittaa jo deittailuvaiheessa. Miksi mies ei olisi alunperinkin aloittanut suhdetta vaikka jonkun ammatillista kunnianhimoa omaavan uranaisen kanssa? Silloin tuskin on pelkoa siitä, että nainen yhtäkkiä löytää itsestään elämäntapatyöttömän. Seurustellessa kannattaa muistaa, että vaikka kumppanin oleminen matalapalkka-alalla ei haittaa silloin, kun asutaan erillään, niin lasten syntymän jälkeen se alkaa tuntua enemmän.  Sitten voi tietysti mennä itseensä, että jos itsellä on toiveena se, että kumppani tuo omalta osaltaan leivän taloon ja asiallisen palkkatilin, niin ei kannata etsiä kumppania matalapalkka-alan työntekijöistä. Näiden kohdalla on myös suurin riski siihen, että kotiäitiys alkaa kiinnostaa, koska usein heidän työnsä ei ole kiinnostavaa tai palkitsevaa, eikä siitä saatu palkka tunnu riittävältä korvaukselta. Myös kumppanin työhistoria antaa osviittaa: jos on nuoresta asti mieluummin elänyt sossun tuilla kuin tehnyt töitä, voi päätellä ettei työelämä luultavasti kutsu myöhemminkään.

Uskoisin että aika usein tämä kuvio menee niin kuin itselläni. Kun aloimme seurustelemaan, tuleva vaimoni oli todella ahkera ja ylpeä työstään ja omavaraisuudestaan. 3 lasta ja 10 vuoden äitiyslomat ja hoitovapaat ja sitä myötä liian helppo elämä teki tehtävänsä. Täysipainoiseen työelämään ei enää vain pystynyt. Se vie rippeetkin itsetunnosta, ja sen itsetunnon paikkailu on juuri tuollaista selittelyä mitä tähänki ketjuun on suollettu jo kymmeniä viestejä.

Niinpä puolison kannattaa kannustaa äitejäkin pitämään kiinni ammattiylpeydestään ja tukea töihin palaamista lasten välillä osallistumalla ahkerasti vanhempainvapaan ja kotihoidon muodossa. Hetkellinen (mahdollinen) tulonalenema korvautuu vuosien kuluessa, kun äidilläkin on mahdollisuus palata töihin ilman vanhentunutta työkokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitelyn aihen on vanha kun taivas, nainen odottaa että mies maksaa enemmän kun nainen ei hakeudu kunnon töihin vaan haluaa viettää suurimman osan ajasta kotona ja välillä vähän harrastaa töiden tekoa. Elämä suomessa on aivan saatana kallista ja jokainen nainenkin tietää tämän mutta silti olettaa että itse ei tarvitse osallistua maksuihin juurikaan

Miksei miehet ehkäise, kun eivät lapsia halua?

Nainen pakottaa lapsien tekoon vauva kuumeessa kun mies ei halua menettää rakastamaansa naista joka uhkaa erolla tai pettämiselle että saa vauvan. Naisia ei miesten mielipiden kiinnosta vauvan hankinta asioissa

No eikös tuo ole aika reilu diili - kumpikin saa sen, mitä haluaa eniten. Mies saa olla rakastamansa naisen kanssa ja nainen saa lapsen.

Ei enää siinä vaiheessa ole reilua kun nainen ja lapsi (jota mies ei halunnut) on miehen elätettävänä kun nainen ei halua töihin vaikka tietää että elämä suomessa on todella kallista

Minun on vaikea uskoa, että tällainen asenne työntekoon voi tulla miehelle yllätyksenä. Vai oliko niin, että työhaluttomuus ei ollut ongelma seurusteluvaiheessa, vaan vasta sitten kun sen seuraamukset alkavat konkretisoitua? Vähän järjenkäyttöä voi harjoittaa jo deittailuvaiheessa. Miksi mies ei olisi alunperinkin aloittanut suhdetta vaikka jonkun ammatillista kunnianhimoa omaavan uranaisen kanssa? Silloin tuskin on pelkoa siitä, että nainen yhtäkkiä löytää itsestään elämäntapatyöttömän. Seurustellessa kannattaa muistaa, että vaikka kumppanin oleminen matalapalkka-alalla ei haittaa silloin, kun asutaan erillään, niin lasten syntymän jälkeen se alkaa tuntua enemmän.  Sitten voi tietysti mennä itseensä, että jos itsellä on toiveena se, että kumppani tuo omalta osaltaan leivän taloon ja asiallisen palkkatilin, niin ei kannata etsiä kumppania matalapalkka-alan työntekijöistä. Näiden kohdalla on myös suurin riski siihen, että kotiäitiys alkaa kiinnostaa, koska usein heidän työnsä ei ole kiinnostavaa tai palkitsevaa, eikä siitä saatu palkka tunnu riittävältä korvaukselta. Myös kumppanin työhistoria antaa osviittaa: jos on nuoresta asti mieluummin elänyt sossun tuilla kuin tehnyt töitä, voi päätellä ettei työelämä luultavasti kutsu myöhemminkään.

Uskoisin että aika usein tämä kuvio menee niin kuin itselläni. Kun aloimme seurustelemaan, tuleva vaimoni oli todella ahkera ja ylpeä työstään ja omavaraisuudestaan. 3 lasta ja 10 vuoden äitiyslomat ja hoitovapaat ja sitä myötä liian helppo elämä teki tehtävänsä. Täysipainoiseen työelämään ei enää vain pystynyt. Se vie rippeetkin itsetunnosta, ja sen itsetunnon paikkailu on juuri tuollaista selittelyä mitä tähänki ketjuun on suollettu jo kymmeniä viestejä.

Harmillista. Tuohon olisi voinut auttaa se, että olisitte jakaneet vanhempainvapaat. Työelämästä ei pääse vieraantumaan, jos sen 10 vuoden aikana palaa kuitenkin kaksi tai kolme kertaa työelämään vaikka vain 1,5 vuodeksi kerrallaan. Eli 10 vuoden kotona olon sijaan olisin vain ekan lapsen kanssa 1,5 vuotta kotona ja 1,5 vuotta töissä, toisen lapsen kohdalla sama, ja kolmannen lapsen jälkeen on 1,5 vuotta kotona ja sitten palaa töihin. Näin poissaoloa työstä olisi tullut yhteensä vain 4,5 vuotta, mutta sekin hajautettuna.

Tuossa on totuuden siemen. Ja kyllä minua vsnhempainvapaiden vöhöisestä pidosta syytettiinkin. Mutta käytännöstä vain löytyy esteitä. Miksipä vaimolla olisi töihon tehnyt mieli. Ja toisaalta vaimon palkalla olis jäänyt asunto lyhentämättä..

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Johtuuko keikkatyö siitä, ettet muuta saa vai onko ihan oma valintasi.

Mä oon sitä mieltä, että enempi tienaavan kuuluu maksaa enemmän, jos on yhdessä päätetty, et toinen tekee vähempi töitä tai jos toinen ei oo tilannettaan valinnut.

Mut esim tiedän perheen, jossa nainen omalla yksipuolisella päätöksellään jäi kotihoidontuelle ja vaati miestä maksamaan perheen kulut... Ei oikein sekään, päättää tuollaista asiaa yksin.

Päättää yksin? Meniköhän ihan niin? Esim. itse en suostunut siihen että pieni lapsi laitetaan päiväkotiin. Mies taas ei suostunut jäämään hoitovapaalle (jotta minä olisin palannut töihin, meillä on suunnilleen sama palkkataso). Joten tein päätöksen jäädä hoitovapaalle. Eipä miehelle kelvannut ehdotukseni että hän jäisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitelyn aihen on vanha kun taivas, nainen odottaa että mies maksaa enemmän kun nainen ei hakeudu kunnon töihin vaan haluaa viettää suurimman osan ajasta kotona ja välillä vähän harrastaa töiden tekoa. Elämä suomessa on aivan saatana kallista ja jokainen nainenkin tietää tämän mutta silti olettaa että itse ei tarvitse osallistua maksuihin juurikaan

Miksei miehet ehkäise, kun eivät lapsia halua?

Nainen pakottaa lapsien tekoon vauva kuumeessa kun mies ei halua menettää rakastamaansa naista joka uhkaa erolla tai pettämiselle että saa vauvan. Naisia ei miesten mielipiden kiinnosta vauvan hankinta asioissa

No eikös tuo ole aika reilu diili - kumpikin saa sen, mitä haluaa eniten. Mies saa olla rakastamansa naisen kanssa ja nainen saa lapsen.

Ei enää siinä vaiheessa ole reilua kun nainen ja lapsi (jota mies ei halunnut) on miehen elätettävänä kun nainen ei halua töihin vaikka tietää että elämä suomessa on todella kallista

Minun on vaikea uskoa, että tällainen asenne työntekoon voi tulla miehelle yllätyksenä. Vai oliko niin, että työhaluttomuus ei ollut ongelma seurusteluvaiheessa, vaan vasta sitten kun sen seuraamukset alkavat konkretisoitua? Vähän järjenkäyttöä voi harjoittaa jo deittailuvaiheessa. Miksi mies ei olisi alunperinkin aloittanut suhdetta vaikka jonkun ammatillista kunnianhimoa omaavan uranaisen kanssa? Silloin tuskin on pelkoa siitä, että nainen yhtäkkiä löytää itsestään elämäntapatyöttömän. Seurustellessa kannattaa muistaa, että vaikka kumppanin oleminen matalapalkka-alalla ei haittaa silloin, kun asutaan erillään, niin lasten syntymän jälkeen se alkaa tuntua enemmän.  Sitten voi tietysti mennä itseensä, että jos itsellä on toiveena se, että kumppani tuo omalta osaltaan leivän taloon ja asiallisen palkkatilin, niin ei kannata etsiä kumppania matalapalkka-alan työntekijöistä. Näiden kohdalla on myös suurin riski siihen, että kotiäitiys alkaa kiinnostaa, koska usein heidän työnsä ei ole kiinnostavaa tai palkitsevaa, eikä siitä saatu palkka tunnu riittävältä korvaukselta. Myös kumppanin työhistoria antaa osviittaa: jos on nuoresta asti mieluummin elänyt sossun tuilla kuin tehnyt töitä, voi päätellä ettei työelämä luultavasti kutsu myöhemminkään.

Uskoisin että aika usein tämä kuvio menee niin kuin itselläni. Kun aloimme seurustelemaan, tuleva vaimoni oli todella ahkera ja ylpeä työstään ja omavaraisuudestaan. 3 lasta ja 10 vuoden äitiyslomat ja hoitovapaat ja sitä myötä liian helppo elämä teki tehtävänsä. Täysipainoiseen työelämään ei enää vain pystynyt. Se vie rippeetkin itsetunnosta, ja sen itsetunnon paikkailu on juuri tuollaista selittelyä mitä tähänki ketjuun on suollettu jo kymmeniä viestejä.

Mutta kelpasi silti vaimoksi ja lasten synnyttäjäksi. 10v pois työelämästä niin hyvin harva pystyisi palaamaan työrytmiin. Ja putoaa kokonaan työelämästä ellei lähde uudelleen kouluttautumaan. Niin pitkä aukko CV:ssä niin on hyvin hankalaa päästä töihin ellei uudelleen kouluttaudu. Oliko sillä sinun mielestäsi helppo elämä hoitaa kotona 3 siittämääsi lasta ja koitko raskaaksi elättää ne. Elikkä miksi halusit noin monta lasta jos se vei vaimon työkyvyn ja ammattitaidon. 

Minun mies ei edes halua että menen töihin koska palkkani olisi niin pieni ettei se meidän taloutta juurikaan hyödyttäisi muuta kuin olisin niin väsynyt etten jaksaisi kotitöitä kun tätä kokeiltiin ja mieheni haluaa tulla kotiin töistä lepäämään eikä halua toista työmaata töiden jälkeen niin hän haluaa että olen kotona. 

  Ryhdy lakkoon. Itse hoidan kotityöt koska työni on sekä keikkaluontoista (lue; joskus sitä ei ole) ja pienipalkkaista. Mutta, kuten sinä, käytän luppoaikani siihen että hoidan talouden viimeisen päälle -leivon leivänkin itse, korjaan vaatteita jne. Eli ansaitsen kyllä leipäni. Mies tosin osaa laskea ja on tämän itsekin todennut; meillä on yhteinen tili johon molempien rahat menevät, kysymme toiselta jos huvittaa ostaa jotain isompaa ja päivittäisen talouden hoidan kuten hyväksi näen. 

  Koska olet miehesi lasten äiti, hänen lisääntymisensä on käynyt sinun kukkarollesi (itse kun jäin ensimmäistä kertaa äitiyslomalle, pomoni ilahtui ihan ääneen että ahaa, ei kannata jatkaa sopimusta, jatketaan sitten ensi vuonna! Huomautin kyllä, ettei taida olla ihan laillista, mutta milläs todistat). Lasten olemassaololle et mitään enää voi, mutta jos miehesi ei kuuntele järkipuhetta, ala laskuttaa siivouksesta, ruoanlaitosta jne markkinan mukaista tuntipalkkaa, ja jos ei tule, mene harrastamaan jotain ja anna kauhan ja imurin olla. Ruoki itsesi ja lapset kun mies on vielä töissä. Jos mies ei kanna kortta yhteiseen kekoon niin miksi sinä sitten?

Saita mies, jota ei kiinnosta perheen hyvinvointi. Miehekäs mies haluaa huolehtia vaimostaan ja jälkeläisistään, varsinkin kun vaimo tekee työtä perheen hyvinvoinnin eteen kotitöillä, on vähintään tasa-arvoa, että mies sitten maksaa enemmän.

Ongelma ei edes ole, että mies ei maksa, vaan että mies EI HALUA HUOLEHTIA perheestään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Johtuuko keikkatyö siitä, ettet muuta saa vai onko ihan oma valintasi.

Mä oon sitä mieltä, että enempi tienaavan kuuluu maksaa enemmän, jos on yhdessä päätetty, et toinen tekee vähempi töitä tai jos toinen ei oo tilannettaan valinnut.

Mut esim tiedän perheen, jossa nainen omalla yksipuolisella päätöksellään jäi kotihoidontuelle ja vaati miestä maksamaan perheen kulut... Ei oikein sekään, päättää tuollaista asiaa yksin.

Päättää yksin? Meniköhän ihan niin? Esim. itse en suostunut siihen että pieni lapsi laitetaan päiväkotiin. Mies taas ei suostunut jäämään hoitovapaalle (jotta minä olisin palannut töihin, meillä on suunnilleen sama palkkataso). Joten tein päätöksen jäädä hoitovapaalle. Eipä miehelle kelvannut ehdotukseni että hän jäisi.

Tuo on yksin päättämistä. Mun mielestä vanhempainvapaa on se aika, mikä ollaan kotona. Sen jälkeen molemmat vanhemmat töihin.

Olisiko teidänkin kannattanut keskustella näistä asioista ennen sitä lapsen hankintaa? Turha sitten itkeä, jos toinen odottaa aikuisen ihmisen menevän töihin.