Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun mies ei suostu uskomaan, että minua ei kiinnosta ”perinteiset naisten jutut”?
Ollaan naimisissa ja meillä on yksi lapsi. Jo seurustelun alussa tein miehelle selväksi, että en ole sellainen, joka vastaisi ”perinteistä naiskuvaa”. Eli minua ei kiinnosta tyttökaverin luona järjestetyt tyttöjen illat, parvekekukkien istuttaminen, sukulaisnaisten kanssa puhelimessa höpöttely, jatkuva kodin laittaminen ja sisustelu, kauneudenhoitoillat, anopin kanssa loputtomat kahvittelut vauvanvaatteista ja käsitöistä jutellen jne. Saatte varmaan kiinni ideasta. Vaan olen aika päinvastainen ihminen. Enkä tarkoita nyt että olisin jotenkin erilainen kuin muut naiset, vaan että en yhtään vastaa tuollaista naiskuvaa. Rehellisesti en edes tiedä vastaako sitä naiskuvaa monikaan nainen Suomessa.
Olin siinä käsityksessä että mies ymmärsi, että en ole tuollainen, ja luulin että hän ihan näkikin sen minun tekemisistä ja olemisista. Mutta nykyään asiasta tulee jatkuvaa väärinkäsitystä ja mies tuntuu usein pettyvän kun minua ei voisi vähempää kiinnostaa olla tuollainen. Minkähän takia hän edes minun kanssa halusi naimisiin ja perheen… Miksi ei seurusteluaikana kertonut, että hän ei hyväksykään minua sellaisena, että en vastas tuota naiskuvaa? Vai sekosiko hän jotenkin lapsen saamisesta ja kuvitteli että muutun perinteiseksi sukurakkaaksi kodinhengettäksi, joka viettää päivänsä mammakerhoissa ja mamma-vaunukävelyillä? En todellakaan muuttunut, miksi olisin. Jatkuvaa skismaa tulee tästä aiheesta nyt kotona :( .
Kommentit (611)
Vierailija kirjoitti:
Voisiko mies luulla, että olet masentunut? Ehdottaa sitten sitä seuraa, tai jotain ”kivaa tekemistä”, yrittää tuoda ompelukonetta ja vihjailee parvekekukista?
Ymmärrän, että se voi saada raivon partaalle, jos oma osaaminen on enemmän kukkien nopean tappamisen puolella ja ompelukone tuo mieleen ikäviä muistoja ala-asteelta. Mutta ehkä se mies ei silti varsinaisesti tarkoita moittia ”naisellisuuttasi” tai sen puutetta.
Mitä järkeä? Jos AP kerran on tehnyt selväksi että inhoaa tuollaisia asioita niin miksi ehdottaa niitä AP:lle (jos olettaa tämän olevan masentunut).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko mies luulla, että olet masentunut? Ehdottaa sitten sitä seuraa, tai jotain ”kivaa tekemistä”, yrittää tuoda ompelukonetta ja vihjailee parvekekukista?
Ymmärrän, että se voi saada raivon partaalle, jos oma osaaminen on enemmän kukkien nopean tappamisen puolella ja ompelukone tuo mieleen ikäviä muistoja ala-asteelta. Mutta ehkä se mies ei silti varsinaisesti tarkoita moittia ”naisellisuuttasi” tai sen puutetta.
Kyllä tuo ap:n aloitus tuli minusta tuli hyvin selväksi, mutta voihan sen väärinkin ymmärtää, jos niin haluaa.
Minä en oikein välitä kukkkien laitoista, tykkään kyllä kun joku viitsii laittaa ja ovat kyllä kauniita katsella.
Toisessä päässä taloa asuu juuri sellainen innokas viherpeukalo ja yrttien kasvattaja, naishenkilö hänkin.
Hänelle nämä puuhat ovat ihan henki ja elämä. Kun näemme mrnen ihan hänen mielikseen ihailemaan aikaansaannoksiaan.
En tunne kukkia paljonkaan, kyselen, että mikäs tuo taas on, ai vai niin, no entäs tuo kaunis punainen, ai jahas, kletpas saanut hyvin kukkimaan.
Samoin yrtttejä maistelen ja ihailen, saanpa mukaan kotiinkin montaa laatua, kiitos siitä.
En tunne, että minun täytyisi olla olematta kiinnostunut hänen puutarhastaan vaikka itseä se ei kiinnosta. Saati ajattelisin tuon naapurin naiskuvasta yhtään mitään. Se on hänen tyylinsä ja minulla on omani. Naiseuden tai naiskuvan kannsa niillä ei ole mitään tekemistä.
Ei minun edes tarvitse mainita, että en ole kiinnostunut jostain tai, että minä olenkin sitten tällainen erilainen nainen.
Miksi se pitää ottaa esille? Vaikka joku ei itseä kiinnosta ei se tee minusta sen erityisempää kuin on se ihminen jota joku minua kiinnostamaton asia taas puolestaan kiinnostaa.
En oikein edes ymmärrä tämänkaltaista naisten välistä vastakkainasettelua tai arvoasteikkoa bai mitä lieneekään.
Se ei tee arvottomaksi jotain asiaa tai ihmistä vaikka minä en sitä jonkun ihmisen asiaa halua tai viitsi tehdä.
Eikä minusta sen takia jotenkin erityisempää tai arvokkaampaa ihmistä.
Jos AP:n mies lukisi tämän ketjun, niin hän varmaan olisi ihan hölmistynyt vaimonsa kirjoituksista. Ja sanoisi, että ”minähän tarkoitan vain hyvää, naisethan tykkää mammakerhoista, anopeista ja ompelusta”.
Jos aloittaja olisi sinut naiseutensa ja naiskuvansa kanssa niin tätä ketjua ei edes olisi olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos aloittaja olisi sinut naiseutensa ja naiskuvansa kanssa niin tätä ketjua ei edes olisi olemassa.
Äääh. Se on ap:n miehen naiskuva, ei ap:n!!! Miten te ette tajua.
Vierailija kirjoitti:
... Vertaa vaikka nainen lepertelemässä vastaantuleville tuntemattomille lapsille VS mies lepertelemässä vastaantuleville tuntemattomille lapsille. Toinen sosiologisesti hyväksyttävämpää ja odotetuntaa, toinen vähintään karmivaa, koska meidät on kulttuurisesti kasvatettu uskomaan ja toimimaan näin.
...
Missä päin Suomea on hyväksyttävää, että tuntematon nainen alkaa lepertelemään tuntemattomille lapsille? Tämä on itseasiassa samanlainen stereotypia, kuin mitä vastustut. Kukaan ei katso tuntemattomia lapsia lähestyvää naista yhtään enemmän ymmärryksellä. Kokeile vaikka itse, menet kadulle ja alat seuraamaan ja kommentoimaan tuntemattomien lapsia, odota kuinka kauan menee ennenkuin poliisit saapuvat paikalla. Sanot vaikka jollekin 10-v pojalle, että 'on poika sitten tosi nätin näköinen'.
Toinen stereotypia on myös kyvyttömyys ymmärtää tilastollista todennäköisyyttä jollekin asialle*.
(***Kyllä,jos alaikäistä lasta käytetään seksuaalisesti hyväksi, hyväksikäyttäjä on >96% varmuudella mies riippumatta hyväksikäytetyn sukupuolesta. Jos jollakin asialla olisi tekijänä tällä varmuudella nainen, kuinka moni mies nousisi barrikaadeille julistamaan, että kyllä me miehetkin tätä tehdään. Te-eh-eh-däää-ään. Ei ainutkaan. Tiedän, että naisten mielestä on viehättävää jos naisena ei ymmärrä yhtään miten numerot ja todennäköisyydet ja tilastot toimivat, mutta järjenkäyttö ON sallittua. **)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heippa!
Meillä lapset 3 ja 5, parisuhdetta takana pian vuosikymmen.
Myös minä huomasin miehestä toiveita "että olisin perinteinen nainen". Ei hän vaadi, mutta pohtii. Luin että kun saamme ekan lapsen, alitajuisesti uudelleenelämme oman lapsuuden iloja ja traumoja. Tulkitsen että mieheni kaipaa käytökseeni elementtejä, joita oli hänen äitinsä toiminnassa ja siten siinä ainoassa lapsuudessa, jonka hän tietää.
Olen alusta asti kertonut, että tavoitteeni on parantaa maailmaa. Voin tehdä lapset, olla äiti, pestä vaatteita yms., mutta en voi luopua elämäni tarkoituksesta. Kavereissa on kaiken sukupuolisia, harrastukset laidasta laitaan. Tarvitsen paljon omaa aikaa yksin, joskus myös iltoja ja viikonloppuja. Tämä on fine, ja syy että hän rakastuikin juuri minuun.
Lasten jälkeen kipuilujen kautta olemme keskustelleet, olen kuunnellut, yrittänyt muuttua, todennut ettei toimi. On ollut hiljaisia jaksoja, olen yrittänyt rakastaa, kokeilla yhteisiä harrastuksia. Lopulta kumpikin on vain kasvanut ja tottunut. Itse olen tottunut siihen, että jokin osa hänessä kaipaa aina sitä lapsuuden äitimallia. Hän on tottunut siihen, että olen omanlaiseni paketti, joka yrittää parhaansa ja rakastaa aina. Hän ei enää halua että muutun, vaan näkee vahvuuteni ja arvostaa niitä.
Olen lukenut analyysejä siitä mitä lapset tarvitsevat tulevaisuudessa: tarvitaan monipuolisia ihmisiä ja kykyjä, eikä vain samaa massaa, käsipareja tehtaalle. Turha siis kokea syyllisyyttä että lapset jotenkin tarvitsisivat jotain mammakävelyjä.
Muista siis: hänen kriisinsä äitiydestä ei ole sinun kriisisi. Voit tukea, kuunnella ja ymmärtää, piste. Tehtäväsi on käsitellä omat lapsuus/äitiyskipusi. Jos puhut niistä, näin voit näyttää myös esimerkkiä kasvusta.
Vierailija kirjoitti:
Jos AP:n mies lukisi tämän ketjun, niin hän varmaan olisi ihan hölmistynyt vaimonsa kirjoituksista. Ja sanoisi, että ”minähän tarkoitan vain hyvää, naisethan tykkää mammakerhoista, anopeista ja ompelusta”.
Niin, että minä hyvää hyvyyttäni tyrkytän asioita, mistä tiedän, että Ap ei tykkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aloittaja olisi sinut naiseutensa ja naiskuvansa kanssa niin tätä ketjua ei edes olisi olemassa.
Äääh. Se on ap:n miehen naiskuva, ei ap:n!!! Miten te ette tajua.
Jos hän olisi sinut OMAN itsensä kanssa hänen ei edes tarvitsisi kinata siitä miehensä kanssa. Siksi koko ketjua ei olisi olemassa koska ei olosi mitään ongelmaa.
Hän olisi niin itsevarma, ettei mies pystyisi häntä ärsyttämään. Hän ei ärsyyntyisi vaikka mies puhuisi mammojen vaunulenkeistä tms. Hän pystyisi asettamaan ne omaan arvoonsa. Jos hän olisi niin varma omasta arvostaan erityisenä naisena.
Mitä väliä sillä on mikä on ehkä miehen naiskuva? Aloittajalla on omansa ja sitä ei tarvitse kilpailuttaa miehen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
... Vertaa vaikka nainen lepertelemässä vastaantuleville tuntemattomille lapsille VS mies lepertelemässä vastaantuleville tuntemattomille lapsille. Toinen sosiologisesti hyväksyttävämpää ja odotetuntaa, toinen vähintään karmivaa, koska meidät on kulttuurisesti kasvatettu uskomaan ja toimimaan näin.
...
Missä päin Suomea on hyväksyttävää, että tuntematon nainen alkaa lepertelemään tuntemattomille lapsille? Tämä on itseasiassa samanlainen stereotypia, kuin mitä vastustut. Kukaan ei katso tuntemattomia lapsia lähestyvää naista yhtään enemmän ymmärryksellä. Kokeile vaikka itse, menet kadulle ja alat seuraamaan ja kommentoimaan tuntemattomien lapsia, odota kuinka kauan menee ennenkuin poliisit saapuvat paikalla. Sanot vaikka jollekin 10-v pojalle, että 'on poika sitten tosi nätin näköinen'.
Toinen stereotypia on myös kyvyttömyys ymmärtää tilastollista todennäköisyyttä jollekin asialle*.
(***Kyllä,jos alaikäistä lasta käytetään seksuaalisesti hyväksi, hyväksikäyttäjä on >96% varmuudella mies riippumatta hyväksikäytetyn sukupuolesta. Jos jollakin asialla olisi tekijänä tällä varmuudella nainen, kuinka moni mies nousisi barrikaadeille julistamaan, että kyllä me miehetkin tätä tehdään. Te-eh-eh-däää-ään. Ei ainutkaan. Tiedän, että naisten mielestä on viehättävää jos naisena ei ymmärrä yhtään miten numerot ja todennäköisyydet ja tilastot toimivat, mutta järjenkäyttö ON sallittua. **)
Aivan, unohdin, kulttuurierot maan sisällä. Karjalassa ja Itä-Suomessa on ihan normaalia puhella tuntemattomille, toisin kuin täällä pääkaupunkiseudulla. Myös lapsille.
Ja varmasti ymmärrät, että tarkoitin pieniä lapsia äitiensä kanssa, joille lepertely on odotettua ja OK, en koululaisia omatoimisesti tuolla liikenteessä :D Sen verran meillä varmasti on kuitenkin maan sisäistä yhtenäistä kulttuuria, että tuskin hirveästi lämpimikseen aletaan jutustella ja ihastella yksikseen liikuskelevia lapsia, mutta äitiensä kanssa, kyllä. Eihän meillä ole sellaista kulttuuria, että leperrellään koululaisille! Nyt vähän sitä omaa harkintaa ja älliä mukaan, ok? :D
Tosin edelleen, se itäinen Suomi, jossa on enemmän tai vähemmän moukka, jos rempseä juttu ei luista iästä ja puhujasta riippumatta. Ei sovi minulle, onneksi pääsin sieltä pois haha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aloittaja olisi sinut naiseutensa ja naiskuvansa kanssa niin tätä ketjua ei edes olisi olemassa.
Äääh. Se on ap:n miehen naiskuva, ei ap:n!!! Miten te ette tajua.
Jos hän olisi sinut OMAN itsensä kanssa hänen ei edes tarvitsisi kinata siitä miehensä kanssa. Siksi koko ketjua ei olisi olemassa koska ei olosi mitään ongelmaa.
Hän olisi niin itsevarma, ettei mies pystyisi häntä ärsyttämään. Hän ei ärsyyntyisi vaikka mies puhuisi mammojen vaunulenkeistä tms. Hän pystyisi asettamaan ne omaan arvoonsa. Jos hän olisi niin varma omasta arvostaan erityisenä naisena.
Mitä väliä sillä on mikä on ehkä miehen naiskuva? Aloittajalla on omansa ja sitä ei tarvitse kilpailuttaa miehen kanssa?
Mietipä, että sinulla on kotona puoliso, joka koko ajan muistuttaa siitä, että sinun pitäisi olla toisenlainen. Koko ajan. Kauanko sitä jaksaa olla henkilön kanssa, jolle ei kelpaa sellaisena kuin on?
Rautainen itsetunto ja hyvä omakuva, myös se oma naiseusarvo, ei tarkoita sitä, että miten kauan jaksaa olla huonossa tilanteessa ja ottaa sontaa vastaansa vaivautumatta siitä.
Mitä tehdä? Ei tarvi tehdä mitään paitsi mitä haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saisi mitään pultteja ompelukoneesta. Siinähän se seisoo hiljaa paikallaan. Ei puhu mitään eikä häiritse.
Voisin vaikka yksikseni joskus kokeilla. Joutuisin kyllä kysymään neuvoa naiskavereilta ensin. Tai mieheltä.
Eihän sillä ole pakko mitään rimpsuverhoja ommella tai kellohameita.
Voi tehdä vaikka metsästysasun tai haulikonsuojuksen. Tai autonrenkaiden suojukset. Tai työkalupussin. Tai autonratinsuojuksen. Punttisalikassin.
Mielikuvitus on rajaton voimavara.Mitä vikaa on rimpsuverhoissa ja kellohameissa? Voisihan niitäkin huvikseen ommella ja vaikka lahjoittaa jollekin, joka erityisesti tykkää niistä
Tottakai voi. Mutta kun minulle tuli sellainen mielikuva, että aloittajalle on epämieluista ommella "naisellisia asioita". Ja että hänelle tuli epämukava (sanoisinko nyt muodikkaasti turvaton) olo kun sai ompelikoneen lahjaksi.
Sen epämieluisan tunteen ja olon voisi silloin helpommin ohittaa kun ompelee epänaisellisia asioita.
Perusteena minulla oli, että ompelukoneelle kuitenkin tulisi käyttöä. Kone kuin kone. Ja aloittaja ei tuntisi sillä tekevänsä naisellisia asioita. Kun tuotteet ovat sukupuolineutraaleja.
Lyödään kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
No mutta miksi ihmeessä pitäisi ommella yhtään mitään jos ei halua? Vaikka kuinka olisi saanut ompelukoneen. Mieshän sen ompelukoneen oli sitä paitsi hankkinut, ommelkoot itse jos kiinnostaa. Ompeleminen on ihan hyvä ja hyödyllinen harrastus ja taito, mutta ei mitenkään välttämätön eikä kaikkia tarvitse kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aloittaja olisi sinut naiseutensa ja naiskuvansa kanssa niin tätä ketjua ei edes olisi olemassa.
Äääh. Se on ap:n miehen naiskuva, ei ap:n!!! Miten te ette tajua.
Jos hän olisi sinut OMAN itsensä kanssa hänen ei edes tarvitsisi kinata siitä miehensä kanssa. Siksi koko ketjua ei olisi olemassa koska ei olosi mitään ongelmaa.
Hän olisi niin itsevarma, ettei mies pystyisi häntä ärsyttämään. Hän ei ärsyyntyisi vaikka mies puhuisi mammojen vaunulenkeistä tms. Hän pystyisi asettamaan ne omaan arvoonsa. Jos hän olisi niin varma omasta arvostaan erityisenä naisena.
Mitä väliä sillä on mikä on ehkä miehen naiskuva? Aloittajalla on omansa ja sitä ei tarvitse kilpailuttaa miehen kanssa?Mietipä, että sinulla on kotona puoliso, joka koko ajan muistuttaa siitä, että sinun pitäisi olla toisenlainen. Koko ajan. Kauanko sitä jaksaa olla henkilön kanssa, jolle ei kelpaa sellaisena kuin on?
Rautainen itsetunto ja hyvä omakuva, myös se oma naiseusarvo, ei tarkoita sitä, että miten kauan jaksaa olla huonossa tilanteessa ja ottaa sontaa vastaansa vaivautumatta siitä.
Sanon nyt ihan suoraan: jos kotona jostain syystä, siis ihan mistä tahansa, olettaen, että itse ei provosoi tai venkoile, saan puolisoltaan niskaansa sontaa tai puolisoni haluaisi minun jatkuvasti olevan toisenlainen kuin olen niin eihän sitä kukaan kestäkäkään. Eikä tarvitse kestää.
Mitä järkeä on jatkaa suhdetta. Koska toteaisin, että olemme liian erilaiset. Jos olisin siis yrittänyt myös ymmärtää puolisoni näkökantaa ja tullut häntä toisinaan vastaan.
Toisaalta jos minulla olisi joku oma, vahva mielipide, piirre tai olisin hyvin vastahakoinen puolisoni mielipiteille tai ehdotuksille niin ensin menisin itseeni. Olisiko kuitenkin viisainta tulla puolitiehen vastaan häntä. Onko tämä minun mielipiteeni tai ajatusmaailmani kuitenkaan ainoa oikea. Voisinko kuitenkin ajatella, että puolisolla on joskus ihan järkeä noissa jutuissaan.
Että voisihan häntä toisinaan kuunnella ja ottaa hänen puheensa vastaan ilman puolustustusasemaa.
Kun olen hänet itse valinnut ja hän on kuitenkin keskimäärin fiksu ihminen.
Kantaisin oman vastuuni ja osuuteni puolisona niin, että ymmärtäisin onhan minussakin vikaa enkä minäkään ole mikään täydellinen ihminen. Saatan olla välillä aika hankala.
Voisin antaa periksi toisinaan hyvän asian puolesta. Jos se asia olisi kuitenkin hyvä parisuhde ja perhe.
Minun entiseni saattoi ostaa minulle naistenlehden, vaikka olin tehnyt hänelle selväksi, että jos moista haluaisin lukea, ostaisin ihan itse. Häneltä meni kyllä paljon muutakin ohi ja suhde päättyi lopulta suureen ymmärtämättömyyteen.
Eikö sinulla ole kavereita? Mitä muuta haluat kuin, että mies hoitaisi lapset ja kodin? Mitä sinulle jäisi teidän yhteisyrityksesssä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehillä joillakin tuntuu edelleen olevan sellainen käsitys, että nainen siivoaa, laittaa ruokaa ym. Ja mies ajattelee, että pääsee vähemmällä, kun hänelle eivät nämä ns. naisten "jutut" kuulu. Mutta yhteiskunnan rakenteet muuttuneet niin paljon, kun nainen myös käy töissä, niin minusta myös miehen pitää osallistua saman verran. Jos ette pääse sopimukseen kodin hoitamisesta ym. asioista, niin pitää palkata muuta apuvoimaa ulkopuolelta. Ei käy ainakaan minulle, että olen jokin "kodin hengetär", koska minulla on myös oma elämä ja haluan paljon myös omaa aikaa itselleni, harrastuksille ja muille asioille. Ja halusin myös mahdollisuuden lukea kirjoja, opiskella ja tutkia asioita, käydä luonnossa, maalata ym. Jos mies ei osaa arvostaa minua sellaisena kuin olen, niin lähden kävelemään pois. Kautta historian vain miehet ovat tehneet töitä kodin ulkopuolella ja koti jäänyt naisten tehtäväksi. Mutta ei enää, kiitos.
Joillakin naisilla tuntuu olevan se käsitys, että he ilman mitään sopimista saavat päättää että miehelle kuuluu ne asiat mistä nainen luopuu. Mies kun ei sitten ota niitä vastaan, alkaa palstalla määkiminen, sioittelu, ja lopulta ero.
Älkää mammat ottako maskuliinista, perinteistä miestä vaikka se saakin pikkarit märäksi, ei se teille siivoa.
Kyllä siivoaa. Minulla on maatilan töiden parissa kasvanut monitaitoinen miehekäs mies. Häneltä sujuu niin rakentaminen, koneiden korjaukset, ruoanlaitto kuin siivouskin. Kaikki oma-aloitteisesti ja ilman valitusta.
Ja täällä sä roikut haukkumassa miehiä.
Uskoo ken tahtoo
Lukutaito hoi! Missä olen haukkunut miehiä? Kehuin omaa miestäni, mutta näköjään joku harhainen voi tämänkin viestin kääntää omassa pienessä mielessään miesten haukkumiseksi.
Yhdessä viestissä kehuit miestäsi.
Muuten olet keskustelussa jossa haukutaan miehiä, ja tulet tänään olemaan kymmenessä vastaavassa, et kehumassa omaa miestäsi koska ei se ole keskustelun aiheena, vaan haukkumassa miehiä.
Siitä sä saat hyvää mieltä huomiselle.
Ensimmäinen viestini tähän ketjuun oli, kun kehuin miestäni. Näköjään olet pahasti harhainen.
vieläks täällä muijat itkee ja raivoo? pitää muistaa että elämä on melko lyhyt ja jos se menee kiukutteluun, se menee. jos se menee kiukutteluun siivoamisesta, tiskeistä idem. pahinta tietty että osalla teistä lapsia joko nyt tai kohta ja myrkytätte nekin angstillanne. nainen on kuin putin: valmis tuhoamaan kaiken kun niin estrogeeni vituttaa. oh snap.
Tässä tuntuu jotenkin iloisesti menevän sekaisin naisena/miehenä oleminen vapaasti sellaisena kuin on, ja sosiaaliset ja sosiologiset odotukset eri sukupuolille, mukaanlukien eri sukupuoliin liitettävät persoonanpiirteet, temperamenttipiirteet, käyttäytymissäännöt, arvot jne. Molemmat todella ikäviä molemmille sukupuolille. Vertaa vaikka nainen lepertelemässä vastaantuleville tuntemattomille lapsille VS mies lepertelemässä vastaantuleville tuntemattomille lapsille. Toinen sosiologisesti hyväksyttävämpää ja odotetuntaa, toinen vähintään karmivaa, koska meidät on kulttuurisesti kasvatettu uskomaan ja toimimaan näin.
No, nyt kun AP tässä tilanteessa ei sujahda naisen oletettuun sosiologiseen rooliin äitinä, jonka hänen puolisonsa on siis AP:stä kehittänyt itselleen mielessään siitä syystä, että AP on nainen, niin alkaa huutelu, että AP täällä levittelee naisvihaa. Mitä vikaa on mammakerhoissa???! No ei mitään, AP ei vaan itse halua harrastaa sitä. Miksi nainen ei saa ommella ja porata yhtä aikaa? Saa, mutta AP ei nyt vaan halua itse ommella. Hänen miehensä haluaa, että AP mammakerhoilee ja ompelee, koska hän on nainen ja äiti.
Netistä löytyy paljon mielenkiintoisia testejä, joilla voi tsekata, toimiiko itse enemmän sosiologisesti miesmittarin vai naismittarin mukaan. Jos ei sosiologisesti naisena asetu naisoletuksiin, sen toteaminen ei ole mitään naisvihaa. Naisvihaa se on sitten, jos AP täällä vaatisi kaikkia naisia olemaan kuten hän ja sulloutumaan yhteen muottiin. Ei ole naisvihaa todeta, että tämä juttu ei minua kiinnosta, vaikka mieheni kuvittelee, että se kiinnostaa, koska olen nainen.
Rakas miespuolinen ystäväni tuntee minut hyvin ja silti hän sujahtaa välillä siihen ajatukseen, että olen nainen, ja toimii sen mukaisesti. Saan mm. lahjakortteja vaatekauppoihin, koska naisethan tykkäävät shoppailla vaatteita, mutta vaatteiden ostaminen on minulle vain välttämätön paha. Shoppailu muuten on ihanaa, mutta ei kiitos vaateshoppailua minulle, kun en sitä harrasta itse. Eikä se tee minusta vähemmän naista tai jotenkin parempaa heihin nähden, jotka rakastavat vaateostoksia. Sekin on stereotyyppinen oletus, että kappas vaan, nainen tässä morkkaa nyt jotain "naismaista" juttua, mikä se kuvittelee olevansa?