Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun mies ei suostu uskomaan, että minua ei kiinnosta ”perinteiset naisten jutut”?
Ollaan naimisissa ja meillä on yksi lapsi. Jo seurustelun alussa tein miehelle selväksi, että en ole sellainen, joka vastaisi ”perinteistä naiskuvaa”. Eli minua ei kiinnosta tyttökaverin luona järjestetyt tyttöjen illat, parvekekukkien istuttaminen, sukulaisnaisten kanssa puhelimessa höpöttely, jatkuva kodin laittaminen ja sisustelu, kauneudenhoitoillat, anopin kanssa loputtomat kahvittelut vauvanvaatteista ja käsitöistä jutellen jne. Saatte varmaan kiinni ideasta. Vaan olen aika päinvastainen ihminen. Enkä tarkoita nyt että olisin jotenkin erilainen kuin muut naiset, vaan että en yhtään vastaa tuollaista naiskuvaa. Rehellisesti en edes tiedä vastaako sitä naiskuvaa monikaan nainen Suomessa.
Olin siinä käsityksessä että mies ymmärsi, että en ole tuollainen, ja luulin että hän ihan näkikin sen minun tekemisistä ja olemisista. Mutta nykyään asiasta tulee jatkuvaa väärinkäsitystä ja mies tuntuu usein pettyvän kun minua ei voisi vähempää kiinnostaa olla tuollainen. Minkähän takia hän edes minun kanssa halusi naimisiin ja perheen… Miksi ei seurusteluaikana kertonut, että hän ei hyväksykään minua sellaisena, että en vastas tuota naiskuvaa? Vai sekosiko hän jotenkin lapsen saamisesta ja kuvitteli että muutun perinteiseksi sukurakkaaksi kodinhengettäksi, joka viettää päivänsä mammakerhoissa ja mamma-vaunukävelyillä? En todellakaan muuttunut, miksi olisin. Jatkuvaa skismaa tulee tästä aiheesta nyt kotona :( .
Kommentit (611)
Vierailija kirjoitti:
Yritän ymmärtää mitä se aapeen mies tarkalleen haluaa, koska se nyt ei varmasti ole pelkästään ompeluharrastus ja mammakerhot. Ehkä hän kaipailee sellaista pehmeämpää äitiä lapselleen, mutta ei osaa sanoittaa sitä oikein.
Oma äitini oli sellainen hoivaava, sisustava, kokkaava, käsitöitä tekevä perinteiseksi luonnehdittava kotona viihtyvä pullantuoksuinen äiti.
Serkkujeni äiti taas oli ihan erilainen. Hän vaikutti jopa vähän pelottavalta. Hän oli määrätietoinen ja korkeasti koulutettu kovapäinen uraohjus, joka vaati myös lapsiltaan samanlaista kunnianhimokkuutta. Mikään tavallinen ei riittänyt. Muistan kuinka toinen serkuistani olisi halunnut ammattikouluun, mutta tämä ei tullut missään nimessä kyseeseen. Hänet pakotettiin lukemaan lakia, eikä se kiinnostanut häntä oikeasti. Nykyään hän onkin kelloseppä. Me taas oltiin ehkä hieman liiaksikin pehmoäitimme palluttamia lapsia, mutta hyvin mekin ollaan silti elämässä pärjäilty.
Kyllä minä mieluummin lapsen näkökulmasta otan sen pullantuoksuisen äidin kuin kovan kurittajan. Mutta en tiedä kuinka "perinteinen" se pullantuoksuinen kotona iloisesti hääräävä äiti loppujen lopuksi edes on, sillä ennemminkin äidit olivat ennenvanhaan aika kauheita lapsiaan kohtaan, ehkäpä oman uupumistaakkansa ja traumojensa vuoksi. Siitähän on ollut paljon keskustelua tälläkin palstalla. Se leppoisa äiti taitaa olla ennemminkin viihdeteollisuuden tuottama romantisoitu myytti, että muka ennen oli kaikki äidit sellaisia. Toki esimerkiksi käsitöitä ja ruokaa alusta asti tehtiin itse, kun se oli vähän pakko. Ei ne hommat silloinkaan kaikkia äitejä kiinnostanut. Nykyään ne on harrastus, ei mikään pakko.
Ja suurin osa äideistä ja naisista on näiden kahden ääripään väliltä. 🙂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mies on "perinteisestä" kodista lähtöisin. Syntynyt 60-luvulla. Ei odota minulta mitään perinteitä. Saan käydä töissä, jos haluan ja haluankin. Mies laittaa ruokaa siinä missä minäkin. Kattaa pöytää, kahvit keittää vieraille, kerää astiat ja laittaa koneeseen. Auttaa leipomisessa mm. pyörittää pullat jos on kotona. Siivoaa, pesee pyykkiä.
Minä myös kudon niitä sukkia. En juorua puhelimessa, en ole käynyt mamma kerhoissa en viihdy tyttöjen illassa. Olen perhekeskeinen. Niin ja kukkapenkkejä tehdään yhdessä, minun toiveesta joista mieheni tupisee, auttaa kuitenkin.
Mitä ap haluat nyt kertoa tällä "perinteisellä" naisella? Koska mielestäni noilla ei ole mitään tekemistä perinteiden kanssa. On persoona kysymys.'Saan käydä töissä, jos haluan'...Saan? toivottavasti oli vain ajattelematon verbivalinta.Tökkii siitä huolimatta tosi pahasti. Kuka nykyaikana on tyytyväinen siitä, että mies antaa luvan tehdä jotain?
En tiedä millä vuosikymmenellä olet syntynyt, mutta mieheni 60-luvulla. Siihen aikaan nyt vain kuului pitkälti se, että mies tuo leivän pöytään, vaimo, perheen äiti huolehtii lapset ja kodin. Understand?! Vitut ollu verbaalinen valinta. Tuossa oli kysymys TÖISTÄ! Opettele ymmärtämään lukemaasi!
Menikö sulla nyt vuosikymmenet väärin? Ei enää 60-luvulla eletty noin, ja jos hän on silloin syntynyt niin mielikuvat on 70-luvulta jolloin ei todellakaan eletty noin.
No ei mennyt! Mikä on niin vaikeaa ymmärtää, että noin elettiin MIEHENI kotona ja heidän naapurustossa. 70-luvulla naiset olivat itsenäisempiä ja tekivät töitä, mieheni äiti, minun anoppi ei tehnyt. Ja MINÄ en lukeudu noihin perinteisiin sen enempää kuin miehenikään.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuossa ole kyse siitä, että tiedostamattomasti lapsen synnyttyä alkaa peilata omaa lapsuuttaan ja lapsuuden perheen kuvioita siihen omaan perheeseen. Ehkä hänen äitinsä on ollut tuollainen perinteistä naiskuvaa edustava?
Keskustelemalla ja kuuntelemalla tämäkin ratkeaa.
Jos näin on, niin kyllähän se ihmetyttää, että miksi halutaan kumppanista samaa kuin äidistä tai isästä. Tiedostaen tai tiedostomattaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutun kuuloinen tarina. Ja me sentään elettiin kaksin ennen lapsia 10 vuotta, että ei voi siihenkään vedota, että ei tuntenut mua. Mutta sama homma siis täällä, mun pitäisi olla ihan liekeissä jostain pihakukkien istuttelusta: "kun minusta olisi niin kiva kun olisi kukkia".. no herra on hyvä istuttelee, eihän se en ihmeempää ole. Kaikki lasten asiat pitäisi olla mun ongelma, kun hän varaa lapselle vaikka jonkun lääkärin (mikä jo sinällään on pieni ihme) kesken koulupäivän, mun asia on ilmoittaa se koululle. Hän toivoo, että suku/ ystävät tulisi kylään, kenen tulisi hoitaa kutsumiset, siivoamiset, ruuanlaitot, kattamiset ja poiskorjaamiset? Joo, ei miehen tietenkään. Jossain vaiheessa vaan lopetin, nyt kutsun tasan ne, kenet itse haluan nähdä ja hoidan tarjoilut, jos mies haluaa tavata jonkun, ihan siitä vaan hoitamaan. Ja siis ennen kuin joku tulee tänne itkemään mitään mistään lompakkoloisesta, ihan samalla lailla ollaan päivätöissä, tulot suurinpiirtein samat. Kotona olen ollut kolmen lapsen takia yhteensä 4 vuotta ja viimeisestä kotiäiti pätkästä on nyt 12.5v aikaa..
Kuulostaa tutulta, miten nainen alkaakin kaivata sitä Puuha-Peteä vuosien yhdessä olon jälkeen, kun työkavereilta ja ystäviltä jatkuvasti kuulee, miten näppärä se meidän ukko käsistään on. Rakensi omin kätösin perheelleen talon, lenkkeilee, kuntoilee, tuo leipää pöytään ja hoitelee kätevästi vasemmalla kädellä myös vaimon ja lapset.
Tämä on kyllä ihan yhtä paha, kuin tuo ap:n miehen vaatimukset, etenkin jos näitä vaatimuksia alkaa yhtäkkiä tulemaan sen takia, kun muidenkin miehet tekevät näin ja ovat käsistään niin hyviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liität naiseuteen yksittäisiä toimintamalleja ja harrastuksia, joista sitten jyrkästi irtisanoudut.
Minä? En minä liitä vaan kuvasin tietynlaisen naiskuvan, josta selitin että se on mieheni naiskuva. Ei se minun naiskuva ole.
ApKirjoitit, että teit selväksi suhteen alussa, ettet vastaa naiskuvaa, johon kuuluu höpöttelyt yms. Miksi edes vaivauduit sanoittamaan sellaista?
Koska en pidä sellaisesta naiskuvasta. Inhoan sellaista naiskuvaa, pidän sitä vanhoillisena, alistavana, kontrollointiin pyrkivänä ja epätodellisena. Tiedän, että monella miehellä on sellainen naiskuva, ja olen aina suhteen alussa halunnut tehdä selväksi, että en vastaa sellaista naiskuvaa. Luulin että mieheni asian ymmärsi ja sisäisti. Mutta ilmeisesti ei. Ap
Ylläpidät sitä samaa naiskuvaa yleistämällä, typistämällä, halveksumalla. Ongelma on, että koska niputat yhteen yleistävän ennakkoluuloisesti tiettyjä kiinnostuksenkohteita ja ominaisuuksia, niputat myös itse tietenkin jotakin näistä omaavat kokonaan käsityksesi kaltaiseksi. Voit kiistää, mutta tutkiskeleppa tarvettasi kertoa että olet itse täysin erilainen. Erilainen kuin kuka? Erilainen kuin mikä? Niin, ne naiset. Sellaiset tietynlaiset. Ja kas, stereotypia jatkaa elämäänsä vahvana.
Jos itse tutkiskelen omia stereotypioita niin minua hiertää juuri naiset, jotka pitävät näiden ontuvien syiden takia itseään monia muita naisia parempina. Usein vielä loogisempina, analyyttisinä, ei-hömpötyksille -tyyppeinä. Ja kuitenkaan he eivät ole kovin loogisia ja analyyttisia, kuten nytkin nähdään. Se on vain imago ja rooli ja minulle on aivan sama, kunhan eivät tule silmille. Usein tämä ei onnistu, koska tarpeeseen nostaa itseään muiden kustannuksella liittyy usein myös itsekorostuksen ja huomion tarve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä näkyy hyvin ketjun perusteella se ongelma, että ihmiset eivät oikeasti tiedä mitä sanoilla naisellinen/miehinen tai feminiininen/maskuliininen tarkoitetaan. Nämä termit kuvaavat kategorioita, joiden alle kuuluu perinteisen (perinteinen=1900-1950 esim.) sukupuoliroolin ominaisuudet yhteiskunnassa. Tästä syystä esimerkiksi alistuvaisuus on feminiininen ominaisuus. Ei siksi että biologisesti tytöt syntyisivät alistuvaisina (kuka tahansa tyttöjen ja poikien kanssa aikaa viettänyt tietää että kummatkaan eivät ole, ellei heitä ole sellaisiksi kasvatettu). Alistuvaisuus kuului aina perinteisesti naisellisuuteen ja naisen sukupuolirooliin, koska mies oli perheen pää ja jos et ollut alistuva, mies sai ihan laillisesti hakata sinut sellaiseksi.
Suomessa rooliin kuuluu kestää mieheltä mitä vaan ja sitä kuvataan vahvuudeksi. Mutta kyseessä on oikeasti alistuvaisuus, hyvä esimerkki tästä Kari Tapion vaimo Pia, jota vanhemmat naiset etenkin tuntuvat ihailevan kun hän niin hienosti kesti miehensä alkoholismia ja tempauksia.
Se, että ihmiset eivät tiedä mitä maskuliininen/feminiininen sanoilla tarkoitetaan on myös yksi syy siihen, että termi toksinen maskuliinisuus ymmärretään aina väärin, kuten toksinen feminiinisyyskin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä hoitajakeskustelut ovat niin väsyneitä. Nämä ovat niitä seiskan opiskelijoita, jotka eivät ole päässeet muualle opiskelemaan ja nyt itketään kun ne kympin tytöt ja kympin pojat, joille oli kiva naureskella tupakkikopilla, ovat lääketieteen tai tekniikan tohtoreita, tienaavat paremmin ja ovat terveempiä. Tähän kun yhdistää sen, että on pariuduttu ala- eikä yläpää edellä ja puoliso on joku patavanhanaikainen dropout-salimake, joka puolison rupsahtaessa käy vähän vieraissa, niin jo on mukava laittaa twitter tulille ja selittää naisen eurosta ja patriarkaatista.
Niin, klitorisko näitä naisia johdattaa? :D
Niin. Ei kai tuo nyt niin kauhean radikaalia ole, että nainenkin voi haluta seksiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liität naiseuteen yksittäisiä toimintamalleja ja harrastuksia, joista sitten jyrkästi irtisanoudut.
Minä? En minä liitä vaan kuvasin tietynlaisen naiskuvan, josta selitin että se on mieheni naiskuva. Ei se minun naiskuva ole.
ApKirjoitit, että teit selväksi suhteen alussa, ettet vastaa naiskuvaa, johon kuuluu höpöttelyt yms. Miksi edes vaivauduit sanoittamaan sellaista?
Koska en pidä sellaisesta naiskuvasta. Inhoan sellaista naiskuvaa, pidän sitä vanhoillisena, alistavana, kontrollointiin pyrkivänä ja epätodellisena. Tiedän, että monella miehellä on sellainen naiskuva, ja olen aina suhteen alussa halunnut tehdä selväksi, että en vastaa sellaista naiskuvaa. Luulin että mieheni asian ymmärsi ja sisäisti. Mutta ilmeisesti ei. Ap
Ylläpidät sitä samaa naiskuvaa yleistämällä, typistämällä, halveksumalla. Ongelma on, että koska niputat yhteen yleistävän ennakkoluuloisesti tiettyjä kiinnostuksenkohteita ja ominaisuuksia, niputat myös itse tietenkin jotakin näistä omaavat kokonaan käsityksesi kaltaiseksi. Voit kiistää, mutta tutkiskeleppa tarvettasi kertoa että olet itse täysin erilainen. Erilainen kuin kuka? Erilainen kuin mikä? Niin, ne naiset. Sellaiset tietynlaiset. Ja kas, stereotypia jatkaa elämäänsä vahvana.
Jos itse tutkiskelen omia stereotypioita niin minua hiertää juuri naiset, jotka pitävät näiden ontuvien syiden takia itseään monia muita naisia parempina. Usein vielä loogisempina, analyyttisinä, ei-hömpötyksille -tyyppeinä. Ja kuitenkaan he eivät ole kovin loogisia ja analyyttisia, kuten nytkin nähdään. Se on vain imago ja rooli ja minulle on aivan sama, kunhan eivät tule silmille. Usein tämä ei onnistu, koska tarpeeseen nostaa itseään muiden kustannuksella liittyy usein myös itsekorostuksen ja huomion tarve.
Älä viitsi vääristellä sanojani. Johan jo sanoin, että kyse ei ole minun naiskuvasta vaan mieheni (ja joidenkin muiden miesten?). Ja sanoin, että en vastaa itse sitä naiskuvaa eikä ymmärtääkseni oikein kukaan nainen vastaa. Mutta taidat haluta tahallasi nyt ymmärtää minut väärin. Keskustelu niistä lähtökohdista on aika vaikeaa.
Ap
Siis aloittaja, oikeastiko miehesi toivoo sinun lähtevän vaunukävelylle nimenomaan jonkun toisen äidin seurassa? Siis ilman että kyse olisi yrityksestä vastata valitukseesi aikusseuran puutteesta tai liikunnan puutteesta tai vauvan nukuttamisen tylsyydestä sillä lailla miesten ”ratkaisukeskeiseen” tyyliin? Vaan ihan vaan siksi, että mies toivoisi sinun haluavan juuri äitien kesken tehtyjä vaunulenkkejä?
Minun mieheni ei kyllä tosiaankaan edes tiennyt, kävinkö äitiyslomalla vaunulenkillä hänen työpäivänsä aikana vai enkö, ja jos niin missä seurassa. Ei olisi kyllä ikinä kysynyt, muuten kuin ehkä kysyäkseen miten päivä on mennyt tai jotain.
Mutta joo, jos olisin valittanut, että päivät ovat yksinäisiä, niin olisi voinut tuota ehdottaa. Ei kyllä mistään naisellisuussyystä. Vaan aidosti siksi, että se nyt on yksi tapa yhdistää vauvan hoito, joka on sitovaa, ja seuran tarve. Ja kukas muu on päivisin nykyään kotona ja voi lähteä kävelylle kuin joku toinen äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis aloittaja, oikeastiko miehesi toivoo sinun lähtevän vaunukävelylle nimenomaan jonkun toisen äidin seurassa? Siis ilman että kyse olisi yrityksestä vastata valitukseesi aikusseuran puutteesta tai liikunnan puutteesta tai vauvan nukuttamisen tylsyydestä sillä lailla miesten ”ratkaisukeskeiseen” tyyliin? Vaan ihan vaan siksi, että mies toivoisi sinun haluavan juuri äitien kesken tehtyjä vaunulenkkejä?
Minun mieheni ei kyllä tosiaankaan edes tiennyt, kävinkö äitiyslomalla vaunulenkillä hänen työpäivänsä aikana vai enkö, ja jos niin missä seurassa. Ei olisi kyllä ikinä kysynyt, muuten kuin ehkä kysyäkseen miten päivä on mennyt tai jotain.
Mutta joo, jos olisin valittanut, että päivät ovat yksinäisiä, niin olisi voinut tuota ehdottaa. Ei kyllä mistään naisellisuussyystä. Vaan aidosti siksi, että se nyt on yksi tapa yhdistää vauvan hoito, joka on sitovaa, ja seuran tarve. Ja kukas muu on päivisin nykyään kotona ja voi lähteä kävelylle kuin joku toinen äiti.
Hän ilmeisestk haluaa jotain sellaista äitiysidylliä meidän kotiin. Ja että minä vastaisin sellaista idyllistä äitikuvaa, johon hän liittää noita äitien keskinäisiä vaunukävelyitä jne. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija<strong> kirjoitti:
Tämä myrkyllinen naiskäsitys naisesta automaattisena ja luonnollisena hoivaaja vaikuttaa suoraan yhteiskunnassa siihen, että naisaloilla on huono palkkaus, koska ne ovat selkeästi naisten hoivaan ja auttamiseen liittyviä sisäisen palon ilmentymiä. Ei siis töitä, vaan nainen söpösti toteuttaa siinä itseään ja naisellista puoltaan aina ja joka tapauksessa.
Aloilla, joille alkaa siirtyä naisia (ala naisistuu), myös palkkakehitys ja palkan taso alkaa hiljalleen tippua.
Mitäpä sitä naisille töistä maksamaan. Nehän on ohjelmoitu palvelemaan ja niillä on sisäinen halu auttaa, joka riittää palkaksi :D Parisuhteessa tämä riittää naiselle onnelliseen suhteeseen eli kunhan hän saa toteuttaa tätä luontaista hoivaajaa mieheensä ja/tai lapsiinsa, muuta nainen ei tarvitse.
No, naisilla on sellainen hormonieritys, joka mahdollistaa hoivataitoihin liittyviä asioita ihan toisella tavalla kuin miehillä, joilla ei oksitosiinia niin paljon erity. Myös naisen isompi aivokurkiainen auttaa naista lukemaan paremmin ilmeitä ja äänensävyjä kuin miesten pienempi aivokurkiainen.
Naisilla on siis biologisesti paremmat valmiudet kohdata vauvoja, lapsia ja vanhuksia, en pitäisi sitä "myrkyllisenä ominaisuutena" vaan naisen vahvuutena. Myrkyllistä on se, että yhteiskunta ei arvosta tätä naisten erityisyyttä, vaan käyttää sitä hyväkseen.
Toki on myös "miesaivoisia" älyllisen piiriin rajoittuneita naisia, joille hoivataitojen omaksuminen on hankalaa, koska hoivaaminen tuntuu heistä tylsältä eivätkä he saa siitä mitään iloa. Heillä on oikeus olla sellaisia kuin ovat, tietenkin.
Yleistynyt hoivan ulkoistaminen ammattilaisille on tietenkin heikentänyt naisten kykyä hoivaamiseen, kun kotona mallioppimista äidiltä ei enää tapahdu. t. neljän aikuiseksi kasvaneen lapsen äiti
Olen tuo jolle vastasit ja kyllä, olen samaa mieltä, että se on myrkyllistä, jos yhteiskunta ei arvosta naisen erityisyyttä. Myrkyllistä on myös, että naisena joutuu automaattisesti tämän olettamuksen alaisuuteen vaan sillä, että on nainen. Minua on tyrkitty ja nuorena laitettu karenssin uhalla töihin lasten pariin, koska tietysti nuori nainen on hoivaaja, haluaa olla lasten kanssa ja tehdä sosiaalista työtä.
Harmi vain, että minua ei kiinnostanut tuo kun olin 13, ei kun olin 23, tai 33, ja kohta olen 43 ja edelleenkään ei kiinnosta. Hankin elantoni erakkomaisella etätyöllä, johon ei kuulu näitä naisen aivojen erityisherkkyyksiä mitenkään erityisemmin, mitä nyt ehkä asiakkaita on helpompi lukea ja yrittää löytää heille mieleiset ratkaisut.
Siksi on ikävää, että kun NAISEN AIVOT nyt ovat näin, niin SINÄKIN NIINA SIINÄ AV:LLE kirjoittelemassa olet varmasti samanlainen! Siis yleisenä olettamuksena heti sen sijaan, että tutustuttaisiin tarkemmin ja otettaisiin myös todesta se, mitä itse kerron itsestäni ilman, että sinne tulee "mieli muuttuu", "mutkun naiset" ja "oletko sinä nyt sellainen EN OLE SAMANLAINEN KUIN MUUT NAISET itsesi jalustalle nostelija?"
Minä olen vaan minä. Minun vastuullani ei ole vastata niitä mielikuvia, mitä kukakin on päässään minusta kehitellyt mistä tahansa syystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis aloittaja, oikeastiko miehesi toivoo sinun lähtevän vaunukävelylle nimenomaan jonkun toisen äidin seurassa? Siis ilman että kyse olisi yrityksestä vastata valitukseesi aikusseuran puutteesta tai liikunnan puutteesta tai vauvan nukuttamisen tylsyydestä sillä lailla miesten ”ratkaisukeskeiseen” tyyliin? Vaan ihan vaan siksi, että mies toivoisi sinun haluavan juuri äitien kesken tehtyjä vaunulenkkejä?
Minun mieheni ei kyllä tosiaankaan edes tiennyt, kävinkö äitiyslomalla vaunulenkillä hänen työpäivänsä aikana vai enkö, ja jos niin missä seurassa. Ei olisi kyllä ikinä kysynyt, muuten kuin ehkä kysyäkseen miten päivä on mennyt tai jotain.
Mutta joo, jos olisin valittanut, että päivät ovat yksinäisiä, niin olisi voinut tuota ehdottaa. Ei kyllä mistään naisellisuussyystä. Vaan aidosti siksi, että se nyt on yksi tapa yhdistää vauvan hoito, joka on sitovaa, ja seuran tarve. Ja kukas muu on päivisin nykyään kotona ja voi lähteä kävelylle kuin joku toinen äiti.
Enkä valita koskaan seuran puutteesta. En nimittäin kaipaa nykyistä enempää seuraa. Olen introvertti, joka viihtyy todella hyvin yksin. Lapsen, miehen ja muutaman vanhan ystävän seura on minulle joskus jopa liikaa nykyisellään. Ainoa mistä olen sanonut kotona on että kaipaisin enemmän aikaa ihan ypöyksin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Siis aloittaja, oikeastiko miehesi toivoo sinun lähtevän vaunukävelylle nimenomaan jonkun toisen äidin seurassa? Siis ilman että kyse olisi yrityksestä vastata valitukseesi aikusseuran puutteesta tai liikunnan puutteesta tai vauvan nukuttamisen tylsyydestä sillä lailla miesten ”ratkaisukeskeiseen” tyyliin? Vaan ihan vaan siksi, että mies toivoisi sinun haluavan juuri äitien kesken tehtyjä vaunulenkkejä?
Minun mieheni ei kyllä tosiaankaan edes tiennyt, kävinkö äitiyslomalla vaunulenkillä hänen työpäivänsä aikana vai enkö, ja jos niin missä seurassa. Ei olisi kyllä ikinä kysynyt, muuten kuin ehkä kysyäkseen miten päivä on mennyt tai jotain.
Mutta joo, jos olisin valittanut, että päivät ovat yksinäisiä, niin olisi voinut tuota ehdottaa. Ei kyllä mistään naisellisuussyystä. Vaan aidosti siksi, että se nyt on yksi tapa yhdistää vauvan hoito, joka on sitovaa, ja seuran tarve. Ja kukas muu on päivisin nykyään kotona ja voi lähteä kävelylle kuin joku toinen äiti.
No rehellisyyden nimissä se, että miehet haluavat ns . 'naisellisen naisen' ei ole mitenkään harvinaista. Monelle miehelle se, että vaimo on tällainen on hyvä ihailun lähde muilta (hetero)miehiltä. Tähänhän ne miehet jotka ovat naimisissa venäläisen tai thaimaalaisen naisen kanssa tähtäävät asiasta mainitessaan, eikö? Minun vaimoni on perinteinen nainen, eikä niinkuin suomalaiset naiset? Onko tämä harvinaisempaa kuin oletan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli tykkäät ottaa kakkoseen. Siinä ei ole mitään pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaat sitä kaikista perinteistä naiskuvaa miehinesi ja lisääntymisesi.
Parisuhde ja lapset nyt ovat melko tavanomainen ja monelle luontainen asia elämässä yleensä, ei pelkästään perinteisyyttä.
Naisille miehiä tyypillisempää haluta lapsia.
Jos nainen ei halua lapsia -> uniikki lumihiutale
Jos mies haluaa lapsia -> uniikki lumihiutale
Kumpikaan ei ole uniikkia.
Eb tunme yhtään paria, jossa vain nainen olisi halunnut lapsen ja mies ei. Meilläkin mies oli se joka jo seurustelun alkumetreillä puhui että haluaisi oman lapsen että tehdään mekin joskus semmoinen.
Kuinka suuri on otantasi?
Jäin oikein miettimään, että kukas muu on päivisin kotona ja ehtii kävelylle kuin joku toinen äiti, mutta niinpä! Voisi soittaa mahdollisesti sukulaisnaisille, jos joku heistä on kotona, tai kahvitella anopin kanssa ehkä, jos mies tietää, että anopilla on aikaa.
Oletko siis aloittaja valittanut yksinäisyyttä, kun mies on töissä ja sinä vauvan kanssa kotona? Ei se mies pahaa tarkoittanut, vaikka ehdotti sinulle muiden naisten seuraa. Hänelle ei ehkä tullut vaan mieleen miehiä, joilla olisi aikaa olla seurana sinulle kesken työpäivän. Eikä hän ehkä arvannut, että loukkaantuisit siitä, kun ainakin hänen näkökulmastaan sinä olet itsekin nainen. Eikä sinussakaan ole mitään vikaa, vaikka olet nainen, miksi muissa olisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis aloittaja, oikeastiko miehesi toivoo sinun lähtevän vaunukävelylle nimenomaan jonkun toisen äidin seurassa? Siis ilman että kyse olisi yrityksestä vastata valitukseesi aikusseuran puutteesta tai liikunnan puutteesta tai vauvan nukuttamisen tylsyydestä sillä lailla miesten ”ratkaisukeskeiseen” tyyliin? Vaan ihan vaan siksi, että mies toivoisi sinun haluavan juuri äitien kesken tehtyjä vaunulenkkejä?
Minun mieheni ei kyllä tosiaankaan edes tiennyt, kävinkö äitiyslomalla vaunulenkillä hänen työpäivänsä aikana vai enkö, ja jos niin missä seurassa. Ei olisi kyllä ikinä kysynyt, muuten kuin ehkä kysyäkseen miten päivä on mennyt tai jotain.
Mutta joo, jos olisin valittanut, että päivät ovat yksinäisiä, niin olisi voinut tuota ehdottaa. Ei kyllä mistään naisellisuussyystä. Vaan aidosti siksi, että se nyt on yksi tapa yhdistää vauvan hoito, joka on sitovaa, ja seuran tarve. Ja kukas muu on päivisin nykyään kotona ja voi lähteä kävelylle kuin joku toinen äiti.
Enkä valita koskaan seuran puutteesta. En nimittäin kaipaa nykyistä enempää seuraa. Olen introvertti, joka viihtyy todella hyvin yksin. Lapsen, miehen ja muutaman vanhan ystävän seura on minulle joskus jopa liikaa nykyisellään. Ainoa mistä olen sanonut kotona on että kaipaisin enemmän aikaa ihan ypöyksin. Ap
Ehkä mies sitten luulee, että tarvitset enemmän aikuisten seuraa?
Vierailija kirjoitti:
Jäin oikein miettimään, että kukas muu on päivisin kotona ja ehtii kävelylle kuin joku toinen äiti, mutta niinpä! Voisi soittaa mahdollisesti sukulaisnaisille, jos joku heistä on kotona, tai kahvitella anopin kanssa ehkä, jos mies tietää, että anopilla on aikaa.
Oletko siis aloittaja valittanut yksinäisyyttä, kun mies on töissä ja sinä vauvan kanssa kotona? Ei se mies pahaa tarkoittanut, vaikka ehdotti sinulle muiden naisten seuraa. Hänelle ei ehkä tullut vaan mieleen miehiä, joilla olisi aikaa olla seurana sinulle kesken työpäivän. Eikä hän ehkä arvannut, että loukkaantuisit siitä, kun ainakin hänen näkökulmastaan sinä olet itsekin nainen. Eikä sinussakaan ole mitään vikaa, vaikka olet nainen, miksi muissa olisi?
Kommentoinkin tähän jo että en ole valittanut seuran puutetta vaan olen sanonut että kaipaan vain hetkiä aivan yksin. Siksikin tuntuu pahalta miehen mammakerhopuheet, kun olen niin monta kertaa selittänyt että kaikki tuollaiset kerhot ja vastaavat on minunkaltaiselle introvertille painajainen, uuvuttava ja kaikki mehut imevä asia. Ap
Voisiko mies luulla, että olet masentunut? Ehdottaa sitten sitä seuraa, tai jotain ”kivaa tekemistä”, yrittää tuoda ompelukonetta ja vihjailee parvekekukista?
Ymmärrän, että se voi saada raivon partaalle, jos oma osaaminen on enemmän kukkien nopean tappamisen puolella ja ompelukone tuo mieleen ikäviä muistoja ala-asteelta. Mutta ehkä se mies ei silti varsinaisesti tarkoita moittia ”naisellisuuttasi” tai sen puutetta.
Varmaan siksi, että tässäkin ketjussa moni on jo julistanut ettei harrasta naisellisia asioita. Se on halveksuntaa.