Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun mies ei suostu uskomaan, että minua ei kiinnosta ”perinteiset naisten jutut”?
Ollaan naimisissa ja meillä on yksi lapsi. Jo seurustelun alussa tein miehelle selväksi, että en ole sellainen, joka vastaisi ”perinteistä naiskuvaa”. Eli minua ei kiinnosta tyttökaverin luona järjestetyt tyttöjen illat, parvekekukkien istuttaminen, sukulaisnaisten kanssa puhelimessa höpöttely, jatkuva kodin laittaminen ja sisustelu, kauneudenhoitoillat, anopin kanssa loputtomat kahvittelut vauvanvaatteista ja käsitöistä jutellen jne. Saatte varmaan kiinni ideasta. Vaan olen aika päinvastainen ihminen. Enkä tarkoita nyt että olisin jotenkin erilainen kuin muut naiset, vaan että en yhtään vastaa tuollaista naiskuvaa. Rehellisesti en edes tiedä vastaako sitä naiskuvaa monikaan nainen Suomessa.
Olin siinä käsityksessä että mies ymmärsi, että en ole tuollainen, ja luulin että hän ihan näkikin sen minun tekemisistä ja olemisista. Mutta nykyään asiasta tulee jatkuvaa väärinkäsitystä ja mies tuntuu usein pettyvän kun minua ei voisi vähempää kiinnostaa olla tuollainen. Minkähän takia hän edes minun kanssa halusi naimisiin ja perheen… Miksi ei seurusteluaikana kertonut, että hän ei hyväksykään minua sellaisena, että en vastas tuota naiskuvaa? Vai sekosiko hän jotenkin lapsen saamisesta ja kuvitteli että muutun perinteiseksi sukurakkaaksi kodinhengettäksi, joka viettää päivänsä mammakerhoissa ja mamma-vaunukävelyillä? En todellakaan muuttunut, miksi olisin. Jatkuvaa skismaa tulee tästä aiheesta nyt kotona :( .
Kommentit (611)
Harvoin seurusteluvaiheessa vielä on tietoa miten sitten vakituisessa parisuhteessa pariskunnat erilaisissa tilanteissa toimivat ja suhtautuvat. Voi olla myös, että sama kerrottu asia tarkoittaa kummallekin eri asiaa. Koska niitä peilataan omiin taustoihin ja kokemuksiin.
Ne käytännöt ja tavat sitten pikkuhiljaa hioutuvat, kompastusten ja kantapään kautta usein.
Vaikka aloittajan mies olikin seurusteluaikana sanonut hyväksyvänsä, että aloittaja on erilainen nainen kuin muut niin hänhän ei tosiasiassa tiennyt eikä voinutkaan tietää miten tämä asia tai nämä asiat sitten tulivat esiin käytännön elämässä. Esimerkiksi kun nyt on syntynyt lapsikin.
Lastenkasvatus esimerkiksi on usein sellainen josta puhutaan jo ennen kuin lasta on olemassa. Toinen sanoo olevansa aika tiukka kasvattaja. Toinen kertoo ehkä olevansa lempeämmän kasvatuksen kannalla.
No niin, molemmat sitten tekevät omassa mielessään päätelmänsä tiukasta tai lempeästä kasvatustavasta omiin kokemuksiinsa perustuen.
Sitten todellisuudessa tulee riitaa tai ihmetellään, kun esimerkiksi se kertomasa mukaan lempeä onkin toisen mielestä liian tiukka ja se kertomansa kukaan tiukka onkin toisen mielestä liian lempeä. "Sinähän sanoit silloin, että olet"...
Koska kummankin näkemykset sanoista tiukka kasvatus ja lempeä kasvatus olivat erilaiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehet hakevat loppujen lopuksi naisesta lähinnä äitiä itselleen tai lapselleen.
Itse en halua. Mutta en pidä naisesta josta ei ole äidiksi. Tai se rupeaa äidiksi ja se vie tilan. Siihen jää jumiin ja ahdistuu.
Vierailija kirjoitti:
Miehet hakevat loppujen lopuksi naisesta lähinnä äitiä itselleen tai lapselleen.
Vierailija kirjoitti:
Eli tykkäät ottaa kakkoseen. Siinä ei ole mitään pahaa.
Miksi nainen ei muka saisi nauttia anaaliseksistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ne taitaa oikeasti vähän kiinnostaa, ethän muuten tekisi kymmeniä aloituksia naisten jutuista.
Vierailija kirjoitti:
Missä se sonta nyt oikein oli?
Kalevin suussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuossa ole kyse siitä, että tiedostamattomasti lapsen synnyttyä alkaa peilata omaa lapsuuttaan ja lapsuuden perheen kuvioita siihen omaan perheeseen. Ehkä hänen äitinsä on ollut tuollainen perinteistä naiskuvaa edustava?
Keskustelemalla ja kuuntelemalla tämäkin ratkeaa.
Jos näin on, niin kyllähän se ihmetyttää, että miksi halutaan kumppanista samaa kuin äidistä tai isästä. Tiedostaen tai tiedostomattaan.
Itse haluaisin jotain mikä ei toista vanhempia tai siskoja. Olosuhde vaan pakottaa siihen suuntaan kun eivät oikein hyväksy mitä itse olen halunnut. Ja ongelmia piisaa niin tahtoo katketa.
Arto pyyhkii juuri kakkaista peräaukkoaan Kalevin hiuksiin ja vaikuttaa jotenkin kiihottuneelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saisi mitään pultteja ompelukoneesta. Siinähän se seisoo hiljaa paikallaan. Ei puhu mitään eikä häiritse.
Voisin vaikka yksikseni joskus kokeilla. Joutuisin kyllä kysymään neuvoa naiskavereilta ensin. Tai mieheltä.
Eihän sillä ole pakko mitään rimpsuverhoja ommella tai kellohameita.
Voi tehdä vaikka metsästysasun tai haulikonsuojuksen. Tai autonrenkaiden suojukset. Tai työkalupussin. Tai autonratinsuojuksen. Punttisalikassin.
Mielikuvitus on rajaton voimavara.Mitä vikaa on rimpsuverhoissa ja kellohameissa? Voisihan niitäkin huvikseen ommella ja vaikka lahjoittaa jollekin, joka erityisesti tykkää niistä
Tottakai voi. Mutta kun minulle tuli sellainen mielikuva, että aloittajalle on epämieluista ommella "naisellisia asioita". Ja että hänelle tuli epämukava (sanoisinko nyt muodikkaasti turvaton) olo kun sai ompelikoneen lahjaksi.
Sen epämieluisan tunteen ja olon voisi silloin helpommin ohittaa kun ompelee epänaisellisia asioita.
Perusteena minulla oli, että ompelukoneelle kuitenkin tulisi käyttöä. Kone kuin kone. Ja aloittaja ei tuntisi sillä tekevänsä naisellisia asioita. Kun tuotteet ovat sukupuolineutraaleja.
Lyödään kaksi kärpästä yhdellä iskulla.No mutta miksi ihmeessä pitäisi ommella yhtään mitään jos ei halua? Vaikka kuinka olisi saanut ompelukoneen. Mieshän sen ompelukoneen oli sitä paitsi hankkinut, ommelkoot itse jos kiinnostaa. Ompeleminen on ihan hyvä ja hyödyllinen harrastus ja taito, mutta ei mitenkään välttämätön eikä kaikkia tarvitse kiinnostaa.
Niin siis nyt on kyseessä tilanne, missä aloittaja on tekstiensä mukaan esimiesasemassa oleva diplomi-insinööri. Hänellä on luultavasti monenlaisia taitoja ja lahjakkuuksia, mutta hänen puolisonsa tietää, että ompelu ei kuulu niihin. Tai ainakaan se ei kiinnosta. Silloin on epäkohteliasta tuoda ompelukone ’lahjaksi’, ja vielä loukkaantua siitä, jos ’lahjan’ saaja ei sitä halua käyttää. Sukupuolella tässä ei pitäisi olla mitään tekemistä.
Itse olen fyysikkonainen, jota kiinnostaa jotkut ’naiselliset’ asiat, esim meikkaan ja tykkään shoppailla vaatteita. Mutta kotitöistä mieleisimmät ovat esim ruohonleikkuu, ei todellakaan leipominen. Onneksi minulla on mies, joka ei elä millään edellisellä vuosisadalla, vaan pystymme jakamaan kotityöt sen mukaan, mikä ketäkin kiinnostaa. Mutta kyllä sen jo nuorena joistakin miehistä erotti, että tuosta kannattaa pysyä kaukana, jos jutuissa oli sellaisia vihjailuja ’pikkuvaimon’ rooliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mies on "perinteisestä" kodista lähtöisin. Syntynyt 60-luvulla. Ei odota minulta mitään perinteitä. Saan käydä töissä, jos haluan ja haluankin. Mies laittaa ruokaa siinä missä minäkin. Kattaa pöytää, kahvit keittää vieraille, kerää astiat ja laittaa koneeseen. Auttaa leipomisessa mm. pyörittää pullat jos on kotona. Siivoaa, pesee pyykkiä.
Minä myös kudon niitä sukkia. En juorua puhelimessa, en ole käynyt mamma kerhoissa en viihdy tyttöjen illassa. Olen perhekeskeinen. Niin ja kukkapenkkejä tehdään yhdessä, minun toiveesta joista mieheni tupisee, auttaa kuitenkin.
Mitä ap haluat nyt kertoa tällä "perinteisellä" naisella? Koska mielestäni noilla ei ole mitään tekemistä perinteiden kanssa. On persoona kysymys.'Saan käydä töissä, jos haluan'...Saan? toivottavasti oli vain ajattelematon verbivalinta.Tökkii siitä huolimatta tosi pahasti. Kuka nykyaikana on tyytyväinen siitä, että mies antaa luvan tehdä jotain?
En tiedä millä vuosikymmenellä olet syntynyt, mutta mieheni 60-luvulla. Siihen aikaan nyt vain kuului pitkälti se, että mies tuo leivän pöytään, vaimo, perheen äiti huolehtii lapset ja kodin. Understand?! Vitut ollu verbaalinen valinta. Tuossa oli kysymys TÖISTÄ! Opettele ymmärtämään lukemaasi!
60-luvulla syntyneet naiset ovat Suomessa koulutettuja ja työssäkäyviä naisia. En tiedä, missä maassa miehesi on syntynyt, mutta ilmeisesti ei Suomessa.
Tuleeko yllätyksenä että jotkut asiat on vain tehtävä vaikka ei kiinnostaisikaan ja se ei katso mitä jalkojen välissä on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko yllätyksenä että jotkut asiat on vain tehtävä vaikka ei kiinnostaisikaan ja se ei katso mitä jalkojen välissä on
Ai niinku esimerkiksi mammakerhossa käynti tai ompelukoneen käyttö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saisi mitään pultteja ompelukoneesta. Siinähän se seisoo hiljaa paikallaan. Ei puhu mitään eikä häiritse.
Voisin vaikka yksikseni joskus kokeilla. Joutuisin kyllä kysymään neuvoa naiskavereilta ensin. Tai mieheltä.
Eihän sillä ole pakko mitään rimpsuverhoja ommella tai kellohameita.
Voi tehdä vaikka metsästysasun tai haulikonsuojuksen. Tai autonrenkaiden suojukset. Tai työkalupussin. Tai autonratinsuojuksen. Punttisalikassin.
Mielikuvitus on rajaton voimavara.Mitä vikaa on rimpsuverhoissa ja kellohameissa? Voisihan niitäkin huvikseen ommella ja vaikka lahjoittaa jollekin, joka erityisesti tykkää niistä
Tottakai voi. Mutta kun minulle tuli sellainen mielikuva, että aloittajalle on epämieluista ommella "naisellisia asioita". Ja että hänelle tuli epämukava (sanoisinko nyt muodikkaasti turvaton) olo kun sai ompelikoneen lahjaksi.
Sen epämieluisan tunteen ja olon voisi silloin helpommin ohittaa kun ompelee epänaisellisia asioita.
Perusteena minulla oli, että ompelukoneelle kuitenkin tulisi käyttöä. Kone kuin kone. Ja aloittaja ei tuntisi sillä tekevänsä naisellisia asioita. Kun tuotteet ovat sukupuolineutraaleja.
Lyödään kaksi kärpästä yhdellä iskulla.No mutta miksi ihmeessä pitäisi ommella yhtään mitään jos ei halua? Vaikka kuinka olisi saanut ompelukoneen. Mieshän sen ompelukoneen oli sitä paitsi hankkinut, ommelkoot itse jos kiinnostaa. Ompeleminen on ihan hyvä ja hyödyllinen harrastus ja taito, mutta ei mitenkään välttämätön eikä kaikkia tarvitse kiinnostaa.
Niin siis nyt on kyseessä tilanne, missä aloittaja on tekstiensä mukaan esimiesasemassa oleva diplomi-insinööri. Hänellä on luultavasti monenlaisia taitoja ja lahjakkuuksia, mutta hänen puolisonsa tietää, että ompelu ei kuulu niihin. Tai ainakaan se ei kiinnosta. Silloin on epäkohteliasta tuoda ompelukone ’lahjaksi’, ja vielä loukkaantua siitä, jos ’lahjan’ saaja ei sitä halua käyttää. Sukupuolella tässä ei pitäisi olla mitään tekemistä.
Itse olen fyysikkonainen, jota kiinnostaa jotkut ’naiselliset’ asiat, esim meikkaan ja tykkään shoppailla vaatteita. Mutta kotitöistä mieleisimmät ovat esim ruohonleikkuu, ei todellakaan leipominen. Onneksi minulla on mies, joka ei elä millään edellisellä vuosisadalla, vaan pystymme jakamaan kotityöt sen mukaan, mikä ketäkin kiinnostaa. Mutta kyllä sen jo nuorena joistakin miehistä erotti, että tuosta kannattaa pysyä kaukana, jos jutuissa oli sellaisia vihjailuja ’pikkuvaimon’ rooliin.
Yleensäkään ei pitäisi jaotella kiinnostuksen kohteita sukupuolen mukaan. Fiksu lahjanostaja/-hommaaja ottaa kunkin yksilölliset toiveet huomioon.
Olen DI-nainen. Mua kiinnostaa ompelu. Meillä on hieno, kallis ompelukone sekä saumuri. Kiinnostaa myös neulominen, leipominen, mutta myös remppaaminen ja ruohonleikkuu. Miehenikin on DI. Sitä ei kiinnosta metsästys, kalastus tai mootttoripyörät.
Että ihan kaikenlaisia komboja löytyy. Valitettavasti tosiaan myös niitä ihmisiä, jotka ovat jääneet jonnekin 50-luvulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis aloittaja, oikeastiko miehesi toivoo sinun lähtevän vaunukävelylle nimenomaan jonkun toisen äidin seurassa? Siis ilman että kyse olisi yrityksestä vastata valitukseesi aikusseuran puutteesta tai liikunnan puutteesta tai vauvan nukuttamisen tylsyydestä sillä lailla miesten ”ratkaisukeskeiseen” tyyliin? Vaan ihan vaan siksi, että mies toivoisi sinun haluavan juuri äitien kesken tehtyjä vaunulenkkejä?
Minun mieheni ei kyllä tosiaankaan edes tiennyt, kävinkö äitiyslomalla vaunulenkillä hänen työpäivänsä aikana vai enkö, ja jos niin missä seurassa. Ei olisi kyllä ikinä kysynyt, muuten kuin ehkä kysyäkseen miten päivä on mennyt tai jotain.
Mutta joo, jos olisin valittanut, että päivät ovat yksinäisiä, niin olisi voinut tuota ehdottaa. Ei kyllä mistään naisellisuussyystä. Vaan aidosti siksi, että se nyt on yksi tapa yhdistää vauvan hoito, joka on sitovaa, ja seuran tarve. Ja kukas muu on päivisin nykyään kotona ja voi lähteä kävelylle kuin joku toinen äiti.
Hän ilmeisestk haluaa jotain sellaista äitiysidylliä meidän kotiin. Ja että minä vastaisin sellaista idyllistä äitikuvaa, johon hän liittää noita äitien keskinäisiä vaunukävelyitä jne. Ap
Puuttuuko teiltä siis idylliä? Oletko tyytymätön? Jos on äidiksi tulemiseen asti ajatellut omaavansa erivapauden sukupuolestaan, voi biologinen äitiys olla kaukana idyllistä. Oletko ihan varma, ettei ongelma ole sinun sopeutumisessasi äidiksi sitten kumminkin?
Puhut nimittäin aika rumasti ”naisellisuudesta”, olipa käsitys sitten omasi tai oma tulkintasi miehen käsityksistä.
Ärh, jokaisella on omat kiinnostuksen kohteensa. Vai väitättekö, että on "homoa" pitää baletista? APn miehellä on oma lehmä ojassa tai käsitys perinteisestä naisesta, jota APn ei ole pakko vastata. Sanoisin APlle, että pysy sellaisena kuin haluat olla. Sano äijälles, että sitten hänkin saa luvan muuttua ihmisenä mieleiseksesi. Jos ei onnistu, niin luiskaan.
Mikä siinä on niin vaikeeta ymmärtää, että ihmiset on erilaisia. Jos sosiaalisissa piireissä ollaan tyyliin naiset häärää keittiössä puhuen naisten juttuja ja miehet puhuu terassilla politiikkaa, pidetään vaikeana ihmisenä, jos ei solahda siihen mukaan. Ihmisille annetaan myös paljon lahjoja ihan vaan sukupuolen perusteella, vaikka luulisi tuttujen ihmisten tietävän, kuka on kiinnostunut ruukkukasveista ja käsitöistä. Minulle anoppi antaa lahjoja, joista hän itse pitäisi, ja tyrkyttää itselleen pieneksi jääneitä vaatteita, vaikka tykkäämme aivan eri väreistäkin. On tympeää saada jotain vain sukupuolen perusteella ja pitäisi osata esittää ilahtuvansa siitä. Kaikille sellaiset sosiaaliset leikit eivät ole niin helppoja. Sosiaalinen kömpelyys annetaan helpommin anteeksi miehille.
Olet varmaankin samanlainen kuin minä. Minä pistin miehen kävelemään ja etsimään sitä äiti hahmoaan muualta. Meillä on kolme yhteistä lasta ja ne hoidan tietysti ja harrastelen heidän kanssaan. Itse koen, että pärjään nyt vielä paremmin, kun ei ole yhtä "isoa lasta vielä lisäksi kiukuttelemassa". Olen sivutoimiyrittäjä, sekä vakituisessa kolmivuorotyössä metallialalla. Ei kiinnosta yhtään kodin sisustamiset, akkojen kanssa juoruamiset, puutarhajutut ja pakosta teen kotona ruokaa ja siivoan kyllä. On tullut ajettua kaivinkonetta, kuorma-autoa, traktoria työkseen ja pidän remonttirakentamisesta ja piharakennusten värkkäyksistä. Hitsatakin osaan. En oikeastaan tarvitse miestä pärjätäkseni. Ole itsesi ja pysähdy miettimään, mitä oikeasti elämältä haluat. Itse en halua passata ja sääliä miestä vain koska he sitä odottavat.
OT tämä mutta pakko jakaa. Tiedän niin tunteen kun yritetään väkisten tehdä susta jotain mitä et ole etkä edes halua olla. Vuosia sitten tein väliaikaisesti työkseni hommia alalla, jota en tuntenut omaksi ja aioin vaihtaa heti kun oman alan töitä löytyisi. Pomo päätti multa kysymättä, että mun kannattaisi kehittää osaamista ja tulla kyseisen alan "huipuksi". Laittoi mua omatoimisesti kaiken maailman koulutksiin yms. mihin en halunnut mennä. Sanoin ihan suoraan, monta kertaa, etten aio jäädä alalle enkä halua kouluttsta. Lisäksi osastolla olimuita, jotka olisi tarvinneet koulutusta ja hyötyneet siitä enemmän kuin minä. Kun lopulta tärppäsi haussa ja ilmoitin lopettavani, pomo ihmetteli kovasti asiaa. Kun muistutin etten koskaan ole halunnut jäädä kyseisiin hommiin ja olen siitä useasti muistuttanyt niin sehän loukkaantui XD
Eli näin. Pidä ap kiinni omista toiceista ja omasta persoonasta. Älä anna muiden muokata susta jotain mitä et ole. Tuskin olit pullantuoksuinen kotihengetär ennen lastakaan, jtoen mies voi vaikka itse alkaa sellaiseksi jos haluaa.
Vaikka aloittaja toki saakin pitääkin kiinni omista toiveistaan ja omasta persoonastaan niin olen miettinyt miten se aloittajan mies saa luvan pitää kiinni omista toiveistaan ja omasta persoonastaan?
Minusta on outo tai ajattelematon ja jyrkkä näkökanta, että kun toinen on seurustelun aikana suostunut johonkin niin sitten ei koskaan, suhteen edetessä ja elämäntilanteiden vaihtuessa tällä henkilöllä ole enää mahdollisuutta esittää parisuhdetta koskevia omia toiveitaan tai mielipiteitään.
Niitähän voi ihan ymmärrettävästi matkan varrella tulla. Koska seurustelusuhde ja vakituinen suhde, missä on lapsikin mukana ovat aivan eri tilanteita.
Miten kukaan voi seurusteluaikana kiveen hakattuna luvata tai vaatia, että mikään mielipide tai toive ei muutu. Tai ymmärtää, että näistä seurusteluaikoina luvatuista asioista ei voi keskustella ja miettiä erilaisia vaihtoehtoja elää ja olla yhdessä.
Itse haluaisin jotain mikä ei toista vanhempia tai siskoja. Olosuhde vaan pakottaa siihen suuntaan kun eivät oikein hyväksy mitä itse olen halunnut. Ja ongelmia piisaa niin tahtoo katketa.