Lue keskustelun säännöt.
Miten ootte toimineet jos ujo lapsi ja koulussa pitää pitää esitelmiä?
Kommentit (213)
Vierailija kirjoitti:
Lapseni luokalla yksi tyttö on saanut vapautuksen kaikenlaisesta esiintymisestä ja luokan kuullen puhumisesta. Oma lapseni, joka jännittää esittämistä ihan hirveästi, pitää sitä epäreiluna. Vaikea tietysti tietää, mistä tuossa on kyse.
Onhan se tietysti epäreilua, mutta voihan tuo tyttö olla hyvin ikävässä tilanteessa. Ehkä hänellä on paniikkihäiriö tai jotain muuta vaikeaa juttuja taustalla. Tai sitten on mutismi kyseessä. Se dokkari "tyttö joka lopetti puhumisen" toi paljon valaisua asiaan itsellekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harjoittelee.
Pitää esitelmän vanhemmille, mummolle tai vaikka koiralle. Pitää osata hyvin asia niin helpottaa.
Kannattaa hankkia mukaan kuvamateriaalia, vaikka parikin powerpoint-kuvaa. Silloin yleisön huomio kiintyy muuallekin kuin esiintyjään, jos se keventäisi tilannetta.
Olen nähnyt loistavan esityksen, jossa esiintyjä jännitti mielettömästi, mutta olimme hieman vanhempia.
Hänellä oli kuvia ja hän otti yleisön mukaan esitykseen aloittaen kysymällä, tiedämmekö mikä on X - hänen aiheensa.
Silloin kaikki olivat heti mukana ja esitys oli mielestäni kurssin paras.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harjoitteluta, tarjoa materiaalia esiintymisjännityksestä luettavaksi/katsottavaksi/kuunneltavaksi. Löytyy netistä pilvin pimein todella hyviä vinkkejä.
Ole koeyleisönä, opettele itse olemaan kannustava kriitikko, mutta tue kuitenkin, lempeästi, kohti parempaa.
Ikätoverit on valitettavasti ankara yleisö, mutta ei sitä nuorelle itselleen kannata sanoa.
Panosta asiaan, koska itseltäni ainakin esiintymisjännitys pilasi monta hyvää asiaa, kun ei siihen saanut mitään apua.
Äläkä usko AP niitä, jotka ketjussa inttää, ettei kaikista ole esiintyjiksi. Kyllä on! Se on taito, jonka oppii, kun opettelee. Juu ei kaikista tule valovoimaisia stand-up-koomikkoja, mutta ei sellaista työelämässä arvostetakaan. Mutta sitä arvostetaan, että osaa varmasti ja selkeästi, mutta rauhallisesti kertoa asiansa vähintään pienehkölle ryhmälle, mutta mielellään suuremmallekin yleisölle.
Monesti sanotaan, että tekemällä oppii, mutta toisaalta ikävä kokemus teini-iässä voi heijastua pitkälle aikuisuuteen ja tuoda juuri tuota ”minusta vaan ei ole esiintyjäksi” -asennetta. Siksi kannattaa harjoitella!
Olen elävä esimerkki siitä, että kun olosuhteet on kunnossa ja tekniikkaa harjoiteltu riittävästi, siitä ujosta surkimuksestakin tulee asiansa ilmi saava ihminen.
Entä jos tahtoo olla se "ujo surkimus" ihan rauhassa eikä tahdokaan olla se äänekkäin ja rohkein. Jokainen ihminen on erilainen ja jokaista pitää arvostaa. Kenenkään ei pitäisi joutua muuttumaan itseään vaan sen vuoksi, että kelpaa muille. Tärkeintä on se mistä itse pidät ja mikä sinulle on tärkeää. Jokainen voi ilmaista itseään muutenkin kuin olemalla se paras puheenpitäjä. Näin itse ajattelen. Jos pitää vielä kärjistäen esimerkkinä sanoa niin ei kaikista ole esim t*ppamaan ja se on ihan ok. Siihenkin joku voisi sanoa, että kylläpäs on kun vaan harjoittelet. Ei se näin mene.
Ei kaikista tule myyjiä edes harjoittelemalla..
Osta, osta, vaikket edes tarvii, tosi hyvä tuote, oikeesti ihan paska mut koska myyn niin enhän mä sulle sitä kerro.
Joo ei kiitos mulle tätä.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo jännitys korjaannu tai häviä mihinkään pakottamalla.
Itellä oli sama homma ja joka kerta se oli yhtä kauheaa. Vaikka onnistumisiakin sattui joukkoon.
Edelleen jännitän ja välttelen esiintymistä työelämässä aikuisena, silti olen hyvin pärjännyt ja edennyt urallani. Ei kaikissa hommissa tarvitse esiintyä, se on täysin virheellinen harhaluulo.
Eli kaikkien ei todellakaan tarvitse sitä kykyä oppia. Miksi ihmeessä kaikkien pitää olla samanlaisia ja omata samat kyvyt?
Kummastuttaa tällänen, että muka pitää opetella kaikki maailman asiat koulussa jotta sitten aikuisena työelämässä pärjää. Ei todella pidä.
Ei kaikki tarvi sitä nokkahuilu osaamistakaan enää työelämässä.
Koulussa kirjoitetaan, vaikka osan on vaikea ilmaista itseään kirjallisesti ja päätyy töihin alalle, jossa ei tarvitse kirjoittaa mitään. Koulussa lauletaan, vaikka harvalla on kaunis lauluääni ja vielä harvemmasta tulee ammattilaulaja. Koulussa hiihdetään, vaikka tiedetään, että osa oppilaista ei hiihdä metriäkään loppuelämänsä aikana liikuntatuntien loputtua. Opetussuunnitelmiin kirjataan kaikenlaisia yleishyödyllisiä taitoja. Ei lähtökohta voi mitenkään olla se, että jätetään pois kaikki, minkä joku oppilas voi kokea vaikeaksi tai epämiellyttäväksi. Mitä jäisi tällöin jäljelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos saa tehdä taustalle powerpoint-esityksen niin siihen kaikkea kiinnostavaa, mikä saa kuuntelijat keskittymään sen katsomiseen eikä esiintyjän tuijottamiseen. Paljon kuvia. Niiden kuvien oikea tarkoitus voi olla herättää luokkalaisten mielenkiinto, ei itse esitelmän aiheeseen vaan johonkin muuhun kiinnostavampaan, mikä saa luokkakaverit supisemaan kuvien aiheesta, eikä itse esiintyjästä. Vaikka jos esitys olisi aiheesta Suomen vesistöt niin mukaan valokuva tutusta uimarannasta, jossa monet on viettäneet aikaa kesäisin. Ne aktiiviset ja kunnolliset oppilaat voi kiltisti kuunnella esitelmää, jos haluavat ja muut voi keskittyä vaihtamaan ajatuksia heille merkityksellisestä paikasta. Ei välttämättä oo olennaista, jääkö niillä mitään mieleen siitä, mitä esiintyjä sanoi, jos tarkoitus on vain läpäistä pakollinen tehtävä. Voi ihan hyvin mennä siitä mistä aita on matalin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harjoitteluta, tarjoa materiaalia esiintymisjännityksestä luettavaksi/katsottavaksi/kuunneltavaksi. Löytyy netistä pilvin pimein todella hyviä vinkkejä.
Ole koeyleisönä, opettele itse olemaan kannustava kriitikko, mutta tue kuitenkin, lempeästi, kohti parempaa.
Ikätoverit on valitettavasti ankara yleisö, mutta ei sitä nuorelle itselleen kannata sanoa.
Panosta asiaan, koska itseltäni ainakin esiintymisjännitys pilasi monta hyvää asiaa, kun ei siihen saanut mitään apua.
Äläkä usko AP niitä, jotka ketjussa inttää, ettei kaikista ole esiintyjiksi. Kyllä on! Se on taito, jonka oppii, kun opettelee. Juu ei kaikista tule valovoimaisia stand-up-koomikkoja, mutta ei sellaista työelämässä arvostetakaan. Mutta sitä arvostetaan, että osaa varmasti ja selkeästi, mutta rauhallisesti kertoa asiansa vähintään pienehkölle ryhmälle, mutta mielellään suuremmallekin yleisölle.
Monesti sanotaan, että tekemällä oppii, mutta toisaalta ikävä kokemus teini-iässä voi heijastua pitkälle aikuisuuteen ja tuoda juuri tuota ”minusta vaan ei ole esiintyjäksi” -asennetta. Siksi kannattaa harjoitella!
Olen elävä esimerkki siitä, että kun olosuhteet on kunnossa ja tekniikkaa harjoiteltu riittävästi, siitä ujosta surkimuksestakin tulee asiansa ilmi saava ihminen.
Entä jos tahtoo olla se "ujo surkimus" ihan rauhassa eikä tahdokaan olla se äänekkäin ja rohkein. Jokainen ihminen on erilainen ja jokaista pitää arvostaa. Kenenkään ei pitäisi joutua muuttumaan itseään vaan sen vuoksi, että kelpaa muille. Tärkeintä on se mistä itse pidät ja mikä sinulle on tärkeää. Jokainen voi ilmaista itseään muutenkin kuin olemalla se paras puheenpitäjä. Näin itse ajattelen. Jos pitää vielä kärjistäen esimerkkinä sanoa niin ei kaikista ole esim t*ppamaan ja se on ihan ok. Siihenkin joku voisi sanoa, että kylläpäs on kun vaan harjoittelet. Ei se näin mene.
Ei kai kukaan ole vaatinutkaan, että kaikkien pitäisi olla mestariesiintyjiä? Ketjussa puhutaan kai enemmänkin siitä, että ylipäätään selviytyy esiintymistilanteista, joita suurin piirtein jokainen elämässään kohtaa. Ihan jo työhaastattelussa pitää pystyä esiintymään, ja aika moneen työhön kuuluu asiakaspalvelua, tuotteiden tai vaikka oman työtuotoksen esittelyä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai siis äitinä vai opettajana? Äitinä teen kaikkeni että saan lapseni ymmärtämään, et hän pystyy kyllä, vaikka tuntuukin haastavalta. Varmaan lahjoisinkin jollain. Ja hyvillä opettajilla on kyllä pedagogisia konsteja rohkaista lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harjoitteluta, tarjoa materiaalia esiintymisjännityksestä luettavaksi/katsottavaksi/kuunneltavaksi. Löytyy netistä pilvin pimein todella hyviä vinkkejä.
Ole koeyleisönä, opettele itse olemaan kannustava kriitikko, mutta tue kuitenkin, lempeästi, kohti parempaa.
Ikätoverit on valitettavasti ankara yleisö, mutta ei sitä nuorelle itselleen kannata sanoa.
Panosta asiaan, koska itseltäni ainakin esiintymisjännitys pilasi monta hyvää asiaa, kun ei siihen saanut mitään apua.
Äläkä usko AP niitä, jotka ketjussa inttää, ettei kaikista ole esiintyjiksi. Kyllä on! Se on taito, jonka oppii, kun opettelee. Juu ei kaikista tule valovoimaisia stand-up-koomikkoja, mutta ei sellaista työelämässä arvostetakaan. Mutta sitä arvostetaan, että osaa varmasti ja selkeästi, mutta rauhallisesti kertoa asiansa vähintään pienehkölle ryhmälle, mutta mielellään suuremmallekin yleisölle.
Monesti sanotaan, että tekemällä oppii, mutta toisaalta ikävä kokemus teini-iässä voi heijastua pitkälle aikuisuuteen ja tuoda juuri tuota ”minusta vaan ei ole esiintyjäksi” -asennetta. Siksi kannattaa harjoitella!
Olen elävä esimerkki siitä, että kun olosuhteet on kunnossa ja tekniikkaa harjoiteltu riittävästi, siitä ujosta surkimuksestakin tulee asiansa ilmi saava ihminen.
Entä jos tahtoo olla se "ujo surkimus" ihan rauhassa eikä tahdokaan olla se äänekkäin ja rohkein. Jokainen ihminen on erilainen ja jokaista pitää arvostaa. Kenenkään ei pitäisi joutua muuttumaan itseään vaan sen vuoksi, että kelpaa muille. Tärkeintä on se mistä itse pidät ja mikä sinulle on tärkeää. Jokainen voi ilmaista itseään muutenkin kuin olemalla se paras puheenpitäjä. Näin itse ajattelen. Jos pitää vielä kärjistäen esimerkkinä sanoa niin ei kaikista ole esim t*ppamaan ja se on ihan ok. Siihenkin joku voisi sanoa, että kylläpäs on kun vaan harjoittelet. Ei se näin mene.
Ei kai kukaan ole vaatinutkaan, että kaikkien pitäisi olla mestariesiintyjiä? Ketjussa puhutaan kai enemmänkin siitä, että ylipäätään selviytyy esiintymistilanteista, joita suurin piirtein jokainen elämässään kohtaa. Ihan jo työhaastattelussa pitää pystyä esiintymään, ja aika moneen työhön kuuluu asiakaspalvelua, tuotteiden tai vaikka oman työtuotoksen esittelyä jne.
Eri asia se on tehdä asioita rakkaudesta lajiin omalla alallaan asiantuntijana kuin koulussa pakotettuna.
En vertaisi näitä toisiinsa.
Omat tarvittavat kykyni kasvatin vasta sielä töissä en sielä koulutussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harjoitteluta, tarjoa materiaalia esiintymisjännityksestä luettavaksi/katsottavaksi/kuunneltavaksi. Löytyy netistä pilvin pimein todella hyviä vinkkejä.
Ole koeyleisönä, opettele itse olemaan kannustava kriitikko, mutta tue kuitenkin, lempeästi, kohti parempaa.
Ikätoverit on valitettavasti ankara yleisö, mutta ei sitä nuorelle itselleen kannata sanoa.
Panosta asiaan, koska itseltäni ainakin esiintymisjännitys pilasi monta hyvää asiaa, kun ei siihen saanut mitään apua.
Äläkä usko AP niitä, jotka ketjussa inttää, ettei kaikista ole esiintyjiksi. Kyllä on! Se on taito, jonka oppii, kun opettelee. Juu ei kaikista tule valovoimaisia stand-up-koomikkoja, mutta ei sellaista työelämässä arvostetakaan. Mutta sitä arvostetaan, että osaa varmasti ja selkeästi, mutta rauhallisesti kertoa asiansa vähintään pienehkölle ryhmälle, mutta mielellään suuremmallekin yleisölle.
Monesti sanotaan, että tekemällä oppii, mutta toisaalta ikävä kokemus teini-iässä voi heijastua pitkälle aikuisuuteen ja tuoda juuri tuota ”minusta vaan ei ole esiintyjäksi” -asennetta. Siksi kannattaa harjoitella!
Olen elävä esimerkki siitä, että kun olosuhteet on kunnossa ja tekniikkaa harjoiteltu riittävästi, siitä ujosta surkimuksestakin tulee asiansa ilmi saava ihminen.
Entä jos tahtoo olla se "ujo surkimus" ihan rauhassa eikä tahdokaan olla se äänekkäin ja rohkein. Jokainen ihminen on erilainen ja jokaista pitää arvostaa. Kenenkään ei pitäisi joutua muuttumaan itseään vaan sen vuoksi, että kelpaa muille. Tärkeintä on se mistä itse pidät ja mikä sinulle on tärkeää. Jokainen voi ilmaista itseään muutenkin kuin olemalla se paras puheenpitäjä. Näin itse ajattelen. Jos pitää vielä kärjistäen esimerkkinä sanoa niin ei kaikista ole esim t*ppamaan ja se on ihan ok. Siihenkin joku voisi sanoa, että kylläpäs on kun vaan harjoittelet. Ei se näin mene.
Ei kai kukaan ole vaatinutkaan, että kaikkien pitäisi olla mestariesiintyjiä? Ketjussa puhutaan kai enemmänkin siitä, että ylipäätään selviytyy esiintymistilanteista, joita suurin piirtein jokainen elämässään kohtaa. Ihan jo työhaastattelussa pitää pystyä esiintymään, ja aika moneen työhön kuuluu asiakaspalvelua, tuotteiden tai vaikka oman työtuotoksen esittelyä jne.
Eri asia se on tehdä asioita rakkaudesta lajiin omalla alallaan asiantuntijana kuin koulussa pakotettuna.
En vertaisi näitä toisiinsa.
Omat tarvittavat kykyni kasvatin vasta sielä töissä en sielä koulutussa.
Kannatatko siis esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelun poistamista opetussuunnitelmasta vai mikä on pointtisi?
Ei koulu voi ennakoida jokaikisen lapsen ja nuoren jokaikistä tulevaa työelämän tarvetta ja harjoitella näihin liittyviä taitoja jokaiselle optimaalisella tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harjoitteluta, tarjoa materiaalia esiintymisjännityksestä luettavaksi/katsottavaksi/kuunneltavaksi. Löytyy netistä pilvin pimein todella hyviä vinkkejä.
Ole koeyleisönä, opettele itse olemaan kannustava kriitikko, mutta tue kuitenkin, lempeästi, kohti parempaa.
Ikätoverit on valitettavasti ankara yleisö, mutta ei sitä nuorelle itselleen kannata sanoa.
Panosta asiaan, koska itseltäni ainakin esiintymisjännitys pilasi monta hyvää asiaa, kun ei siihen saanut mitään apua.
Äläkä usko AP niitä, jotka ketjussa inttää, ettei kaikista ole esiintyjiksi. Kyllä on! Se on taito, jonka oppii, kun opettelee. Juu ei kaikista tule valovoimaisia stand-up-koomikkoja, mutta ei sellaista työelämässä arvostetakaan. Mutta sitä arvostetaan, että osaa varmasti ja selkeästi, mutta rauhallisesti kertoa asiansa vähintään pienehkölle ryhmälle, mutta mielellään suuremmallekin yleisölle.
Monesti sanotaan, että tekemällä oppii, mutta toisaalta ikävä kokemus teini-iässä voi heijastua pitkälle aikuisuuteen ja tuoda juuri tuota ”minusta vaan ei ole esiintyjäksi” -asennetta. Siksi kannattaa harjoitella!
Olen elävä esimerkki siitä, että kun olosuhteet on kunnossa ja tekniikkaa harjoiteltu riittävästi, siitä ujosta surkimuksestakin tulee asiansa ilmi saava ihminen.
Entä jos tahtoo olla se "ujo surkimus" ihan rauhassa eikä tahdokaan olla se äänekkäin ja rohkein. Jokainen ihminen on erilainen ja jokaista pitää arvostaa. Kenenkään ei pitäisi joutua muuttumaan itseään vaan sen vuoksi, että kelpaa muille. Tärkeintä on se mistä itse pidät ja mikä sinulle on tärkeää. Jokainen voi ilmaista itseään muutenkin kuin olemalla se paras puheenpitäjä. Näin itse ajattelen. Jos pitää vielä kärjistäen esimerkkinä sanoa niin ei kaikista ole esim t*ppamaan ja se on ihan ok. Siihenkin joku voisi sanoa, että kylläpäs on kun vaan harjoittelet. Ei se näin mene.
Ei kai kukaan ole vaatinutkaan, että kaikkien pitäisi olla mestariesiintyjiä? Ketjussa puhutaan kai enemmänkin siitä, että ylipäätään selviytyy esiintymistilanteista, joita suurin piirtein jokainen elämässään kohtaa. Ihan jo työhaastattelussa pitää pystyä esiintymään, ja aika moneen työhön kuuluu asiakaspalvelua, tuotteiden tai vaikka oman työtuotoksen esittelyä jne.
Eri asia se on tehdä asioita rakkaudesta lajiin omalla alallaan asiantuntijana kuin koulussa pakotettuna.
En vertaisi näitä toisiinsa.
Omat tarvittavat kykyni kasvatin vasta sielä töissä en sielä koulutussa.Kannatatko siis esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelun poistamista opetussuunnitelmasta vai mikä on pointtisi?
Ei koulu voi ennakoida jokaikisen lapsen ja nuoren jokaikistä tulevaa työelämän tarvetta ja harjoitella näihin liittyviä taitoja jokaiselle optimaalisella tavalla.
Voisihan tuokin olla ihan valinnainen aine moinen.
Miksi sekoittaa sitä muihin aineisiin?
Joten miksikäs ei voisi poistaa nykyisellä mallillaan. Korvaa sen esiintymis oppi aineella. Valinnaisella sellaisella. Hyvä idea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harjoitteluta, tarjoa materiaalia esiintymisjännityksestä luettavaksi/katsottavaksi/kuunneltavaksi. Löytyy netistä pilvin pimein todella hyviä vinkkejä.
Ole koeyleisönä, opettele itse olemaan kannustava kriitikko, mutta tue kuitenkin, lempeästi, kohti parempaa.
Ikätoverit on valitettavasti ankara yleisö, mutta ei sitä nuorelle itselleen kannata sanoa.
Panosta asiaan, koska itseltäni ainakin esiintymisjännitys pilasi monta hyvää asiaa, kun ei siihen saanut mitään apua.
Äläkä usko AP niitä, jotka ketjussa inttää, ettei kaikista ole esiintyjiksi. Kyllä on! Se on taito, jonka oppii, kun opettelee. Juu ei kaikista tule valovoimaisia stand-up-koomikkoja, mutta ei sellaista työelämässä arvostetakaan. Mutta sitä arvostetaan, että osaa varmasti ja selkeästi, mutta rauhallisesti kertoa asiansa vähintään pienehkölle ryhmälle, mutta mielellään suuremmallekin yleisölle.
Monesti sanotaan, että tekemällä oppii, mutta toisaalta ikävä kokemus teini-iässä voi heijastua pitkälle aikuisuuteen ja tuoda juuri tuota ”minusta vaan ei ole esiintyjäksi” -asennetta. Siksi kannattaa harjoitella!
Olen elävä esimerkki siitä, että kun olosuhteet on kunnossa ja tekniikkaa harjoiteltu riittävästi, siitä ujosta surkimuksestakin tulee asiansa ilmi saava ihminen.
Entä jos tahtoo olla se "ujo surkimus" ihan rauhassa eikä tahdokaan olla se äänekkäin ja rohkein. Jokainen ihminen on erilainen ja jokaista pitää arvostaa. Kenenkään ei pitäisi joutua muuttumaan itseään vaan sen vuoksi, että kelpaa muille. Tärkeintä on se mistä itse pidät ja mikä sinulle on tärkeää. Jokainen voi ilmaista itseään muutenkin kuin olemalla se paras puheenpitäjä. Näin itse ajattelen. Jos pitää vielä kärjistäen esimerkkinä sanoa niin ei kaikista ole esim t*ppamaan ja se on ihan ok. Siihenkin joku voisi sanoa, että kylläpäs on kun vaan harjoittelet. Ei se näin mene.
Ei kai kukaan ole vaatinutkaan, että kaikkien pitäisi olla mestariesiintyjiä? Ketjussa puhutaan kai enemmänkin siitä, että ylipäätään selviytyy esiintymistilanteista, joita suurin piirtein jokainen elämässään kohtaa. Ihan jo työhaastattelussa pitää pystyä esiintymään, ja aika moneen työhön kuuluu asiakaspalvelua, tuotteiden tai vaikka oman työtuotoksen esittelyä jne.
Eri asia se on tehdä asioita rakkaudesta lajiin omalla alallaan asiantuntijana kuin koulussa pakotettuna.
En vertaisi näitä toisiinsa.
Omat tarvittavat kykyni kasvatin vasta sielä töissä en sielä koulutussa.Kannatatko siis esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelun poistamista opetussuunnitelmasta vai mikä on pointtisi?
Ei koulu voi ennakoida jokaikisen lapsen ja nuoren jokaikistä tulevaa työelämän tarvetta ja harjoitella näihin liittyviä taitoja jokaiselle optimaalisella tavalla.
Voisihan tuokin olla ihan valinnainen aine moinen.
Miksi sekoittaa sitä muihin aineisiin?
Joten miksikäs ei voisi poistaa nykyisellä mallillaan. Korvaa sen esiintymis oppi aineella. Valinnaisella sellaisella. Hyvä idea.
Saa sitten intopiukeet esiintyjä lapsukaiset mennä sinne kaikki ja kaikki saa olla sellasia kun on. Win-win
Kuulostaa todella tutulta. On se kamalaa että omat vanhemmat ei edes hyväksy lasta sellaisena kuin se on, että pitäisi aina mukamas olla reippaampi. Ja opettajat vielä haukkuivat syrjäänvetäytyväksi. Aika lailla on joutunut sitten myöhemmällä iällä taistelemaan tuosta eroon.
Vierailija kirjoitti:
Pitää vielä kirjoittaa se, että jotkut vanhemmat kuten omanikaan eivät ole koskaan ymmärtäneet ujoutta. Isäni varsinkin ihan ärsyyntyi jos olin hänestä liian hiljainen tai en mennyt tutustumaan. Valitti minulle, että miksi vietät aikaa vaan sen yhden tytön kanssa ja muilla on niin paljon enemmän kavereita. Tai sitten miksi et mennyt puhumaan sille ja tälle tai miksi jäit yksin seisomaan. Aloin ihan jännittää alakoulun vanhempain iltoja, kun sinänsä silloin minulla ollut kiva ope sattui mainitsemaan minusta, että olen ujompi. Se oli kuin myrkkyä isälleni. Äitini taas ei myöskään ymmärrä yhtään miksi joku jännittää. Hän ei tullut minua asiassa vastaan. Ei vaikka tiesi minun olevan yksinäinen ja muut puhuivat pahaa. Sattui vielä lukiossakin, kun olimme selvittämässä erästä asiaa yhdessä mainitsemaan opettajalle , kuinka hänelle ei ole koskaan ollut vaikeaa esiintyä, kun puhuimme minun "kammostani". Muistan vaan kuinka mietin ja häpesin sitä, että hän valitsi sen puolen ja syytti minua kuinka pelkuri olen. Ei se unohdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä kyseessä jo yläkoululainen....muuten hyvä vinkki
Ap
Mun ammattiin valmistavalla luokalla oli tyttö joka ei ollut mikään hiljainen hiirulainen, mutta esitelmiä ei voinut pitää luokan edessä. Piti sitten opettajalle pelkästään.
Itse olen ujo ja inhosin esitelmiä yli kaiken, mutta pidin ne aina vuorollani. Olen ylpeä siitä että pystyn menemään mukavuusalueeni ulkopuolelle. Moni inhokkiasia on tullut siedettäväksi tai jopa ennakkoluulot asiasta ihan vääräksi. Esiintyä en tykkää vieläkään.
Oon kuullu ohjeen: kuvittele yleisö alasti.
No eipä se itselle koskaan toiminut.
Mutta mitäpä jos vaaditaan että se yleisö olisi alasti, ja sitten olisi helpompaa esittäjän pitää esitys.
Entäs näin päin sitten ajatus?
Miksi sen esiintyjän pitää taipua tässä hirmutekoon, ei sen yleisön?
Vierailija kirjoitti:
Oon kuullu ohjeen: kuvittele yleisö alasti.
No eipä se itselle koskaan toiminut.Mutta mitäpä jos vaaditaan että se yleisö olisi alasti, ja sitten olisi helpompaa esittäjän pitää esitys.
Entäs näin päin sitten ajatus?Miksi sen esiintyjän pitää taipua tässä hirmutekoon, ei sen yleisön?
Vois tulla tunkea esiintyjiksi jo tossa kohtaa 🤣🤣
Reps. Mutta jotenkin ymmärrän pointtisi tässä.
Se tilannehan on tasan yhdelle siinä jännä.. muut toljottaa ja vaan pahentaa asiaa omalta osaltaan. Se pitäisi jotenkin kääntää se tilanne että se olisi tasan.
Paino suhteet ei mene kohdilleen ja kuppi kallistuu. Niin tietty. Siksi se on niin kauheaa.
Vierailija kirjoitti:
Ujotkin pystyvät kyllä esiintymään. Tiedän, koska olen ujo ja esiinnyn työssäni viikoittain.
Jutun perusta on siinä, että erottaa toisistaan itsensä ja sen esitettävän asian, jutun, on se sitten tietoa, taitoa tai tunnetta (esim musiikkiesityksessä). Koska tavoite on esittää se asia, tässä tapauksessa esitelmän sisältö, muttei minua itseäni, voin ulkoistaa esityksenkin. Sen voi siis tehdä nimenomaan esityksenä. Siinä ei tarvitse eikä pidä olla itse syvimmällä sisismmällään mitenkään tyrkyllä tai edes saavutettavissa - asiasisältö riittää ja voi kokonaan keskittyä siihen. Esittäjä ei ole arvioitavana, vain sisältö. (Joo, yläkoulussa voi tuntua olevan toisin, mutta arvioijat on silloin väärässä, ei se esittäjä).
Ahaa, tämän takia yläasteen äidinkielen esitelmät, joissa aihe oli tyyliä "minulle rakas harrastus" tai "tärkeä kokemus" olivat yhtä kauhua. Mieluummin sönkötin esim. Suomen kivilajeista maantiedon tunnilla...
Viimeisestä tuli mieleen, että voi ottaa mukaan jotain esitelmään liittyviä esineitä luokkaan kiertäväksi. Yksi silmä graniittipalassa on yksi silmä vähemmän esityksessä ja samalla saa välillä pientä tekemistä käsille.
Minuakin esitelmän pito pelotti ja ahdisti lapsena, pelko vain paheni joka kerralla, kun ei ikinä tullut onnistumisia. Minulla oli (ja on vieläkin) sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö, jota ei oltu diagnosoitu, ja luulen että monen muun kohdalla on sama. Diagnoosi tulee vasta todella myöhässä.
Tietenkin asiaa olisi voinut auttaa se, että olisi pikkuhiljaa edetty ja totuteltu jo päiväkodista lähtien. Tosielämässä tämmöistä totuttelua tuskin tapahtuu, vaan samantien määrätään luokan eteen puhumaan.
Ollessani n 25, opiskelin mukavassa ryhmässä, ja luulin olevani valmiimpi puhumaan luokan edessä. Mutta ei, ennen esitelmää jännitti, ja fyysiset oireet iskivät heti kun aloitin. Koko homma meni puihin. Huonot kokemukset taustalla painaa, en aio enää esiintyä kenenkään edesdä.
Vierailija kirjoitti:
Mun hitaasti lämpenevä lapsi harrasti tanssia kolmevuotiaasta ja alakoulusta alkaen teatteria.
Kynnys esiintymiseen aleni eikä esitelmien pitäminen tuottanut sitten enää mitään vaikeuksia.
Tä...? Pitikö hän jo alle 3-vuotiaana esitelmiä...? Kun teatteri jne vei kynnyksen esiintymiseen...
Ei siis kannata kadehtia toista, vaan ajatella, että mua tää koettelemus kehittää, vaikka nyt tuntuu ihan hirveältä ja epäreilulta, että ton ei tarvii.