Miten ootte toimineet jos ujo lapsi ja koulussa pitää pitää esitelmiä?

Riippuu aina siitä miten paljon jännittää. Ketään ei saa pakottaa jos oireet on liian pahat. Itsestäni ei olisi voinut tulla työssä esiintyvää ihmistä, minulla onkin sosiaalisten tilanteiden pelko eikä pelkkä ujous. Hallitsemattomaan paniikkiin meneminen yleisön edessä on traumaattista. Pikku jännitys ja tärinä on jotain ihan muuta. Muistakaa erottaa nämä. Uskomatonta että vieläkään tätä ei tiedosteta.

Muistan kun jännitin kovasti esitelmän lukemista ja isäni sanoi:Kuule, niitä kaikkia muitakin siellä luokassa jännittää omalla vuorollaan ihan yhtä paljon, ajatteleppa sitä!Ajattelin, eikä sitten enää jännittänytkään. Auttaisikohan tämä yhtään?

Vierailija kirjoitti:

Miksi lapsesta tulee ujo? Onko kyse siitä, että vanhemmat eivät ole koskaan rohkaisseet lasta mihinkään ns. mukavuusalueen ulkopuoliseen tekemiseen? Lapsia pitää hieman (henkisesti) potkia ja kannustaa pärjäämään, jotta ne uskaltavat jättää kotipesän ja nousta omille siiville. 

Ujouden naamariin ei kannata pukeutua. 

Kauheaa miten et yhtään ymmärrä ujoutta. Ei se ole naamari, se on ydin.

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun jännitin kovasti esitelmän lukemista ja isäni sanoi:Kuule, niitä kaikkia muitakin siellä luokassa jännittää omalla vuorollaan ihan yhtä paljon, ajatteleppa sitä!Ajattelin, eikä sitten enää jännittänytkään. Auttaisikohan tämä yhtään?

Ei auta.

Pelkäsin kuin tauti esiintymisiä koulussa. Tavaksi tuli olla sairas vuoron ollessa. Taustan uskoisin liittyvän alkuvuosien kiusaamiskokemuksiin. Luokan pienimpänä olin helppo kohde, esiintyminen heille jotka muutenkin kiusasivat ei ollut helppoa. Siitä saatiin uutta aihetta. 

Vasta 25-vuoden kohdalla pääsin yli. En edelleekään pidä esiintymisestä, suuret ryhmät kauhistuttavat. Hyvä työpaikka ja oman alan hyvä asiantuntemus tuo tarvittavan itseluottamuksen.

Opettaja takuuvarmasti tiesi asiasta. Pakon sijaan olisin lähtenyt itse ryhmäkokoa pienentäen. Esiintymismahdollisuus pienemmälle porukalle, jossa mukana luokan fiksumpaa porukkaa olisi varmasti auttanut. 

Itseluottamus on kaikki kaikessa. Hienoa jos hän on asiasta uskaltanut kertoa. Esiintyminen kotona ja esiteltävään asiaan tutustuminen myös aiheen ulkopuolelta auttaa. Jos tästä huolimatta esiintyminen on ylivoimaista, nostaisin asiaa opettajalle. Ryhmän vaiheittainen kasvattaminen auttaa. 

Varmista, että muuten ei ole kiusaamis tms. kokemuksia. Usein syy on muussa kuin mikä on seuraus. 

Vierailija kirjoitti:

Jos oppilasta jännitti esitelmän pitäminen, sai hän pitää muistiinpanoja kädessaan, mutta niistä ei esitelmää saanut  suoraan lukea, vilkaista vain. lukea. Muistin tukena sai käyttää. Muuan muusikkona tunnetuksi tullut oppilas ei koskaan pitänyt minkäänlaista esitelmää, mutta Negatve -yhtyeen esiintymisessä kaikki onnistui.

Ei hätää, viestin 93 kirjoittajasta tuli syrjäytynyt mt-keissi. Olihan se jo tiedossa, etten pärjää normiyhteiskunnan vaatimuksien tasolla, mutta ihme ja kumma opettajat päästivät pälkähästä ja mun opiskelujen aikana ei ollut paljon esitelmiä.

No jos pitää omasta kokemuksesta kirjoittaa niin pystyin lapsena esiintymään. Harrastin soittoa ja oli konsertteja. Samoin koulussa oli esim näytelmiä paljon. Sitten 6-luokalla vielä esitelmiä ja kaikki edelleen ihan hyvin ja pystyin esiintymään. Sitten koulun vaihto ja kiusaamista. Jäin ihan yksin. Sinnittelin ne pari yläkoulun esitelmää jotenkin läpi. Häpäsim itseäni ja tärisin luokan edessä ja paperista lukien sain luettua. Opettaja kirjoitti jotain ikävää tyyliin luit paperista, et katsonut yleisöä yms. Tietysti totta, mutta tilanne oli ikävä minulle. Jotkut opettajat säästivät minua esiintymiseltä. Eräskin oli sitä mieltä, että jos olin luokan ainoa joka teki ryhmätyön yksin niin minun ei tarvinnut sitä enää esittää. Tätäkin jotkut kovasti paheksuivat ja muistan, kun valitettiin kuinka epäreilua. Niinhän se varmaan olikin, mutta oli niin vaikeita vuosia minulle. Jo pelkkä käytävällä istuminen (olin aina yksin) oli välillä liikaa jo piti lähteä esim ulos keräilemään itseään, että pystyi taas olemaan siellä koulussa.

Lukiossa saman jatkui ja edelleen olin yksinäinen. Paljon puhuttiin pahaa ja pilkattiin kaikesta. Siellä ei onneksi enää tarvinnut esiintyä ja pystyin pitämään opettajalle. Tosin jokainen kerta häpesin silti itseäni ja moni opettaja antoi vain "säälistä" pitää vain hänelle esitelmän. Monesti sain kuulla sitä että pitäisi pitää koko luokalle. Ymmärrän sen, mutta en olisi pysynyt tai sitten olisin pitänyt ja hävennyt taas itseäni entistä enemmän. Se on niin vaihtelevaa miksi joku ei tahtoisi pitää. Joku voi olla ujo (niinkuin minäkin) tai sitten kiusataan. Itseltäni ainakin meni rohkeus nuorena täysin. En varmaan koskaan olisi se rohkein ollut, mutta ilman kaikkea ikävää varmasti olisin pärjännyt paremmin. Nuorena toisaalta pystyin edelleen soittamisessa esiintymään. Oli joskus konsertti tai sitten orkesterissa soitimme. Tosin se paikka oli "turvallinen" kouluun verrattuna ja siellä koin olevan helpompaa olla esillä.

Pitää erottaa paniikki ja jännittäminen. Paniikissa ei voi esiintyä, se meinaa viedä jalat alta ja salpaa hengityksen, puhe on katkonaista, syke hyvin korkea. Se kestää useita minuutteja helpottamatta. Aika harva reagoi näin mutta heitä aina on. Heitä ei saa pakottaa esiintymään. Kuvitelkaa itse elämänne kovimmat paniikit ja kertokaa olisitteko pystyneet tai halunneet siinä kunnossa mennä muiden eteen puhumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lapsesta tulee ujo? Onko kyse siitä, että vanhemmat eivät ole koskaan rohkaisseet lasta mihinkään ns. mukavuusalueen ulkopuoliseen tekemiseen? Lapsia pitää hieman (henkisesti) potkia ja kannustaa pärjäämään, jotta ne uskaltavat jättää kotipesän ja nousta omille siiville. 

Ujouden naamariin ei kannata pukeutua. 

Kauheaa miten et yhtään ymmärrä ujoutta. Ei se ole naamari, se on ydin.

Ujous on kyllä ihan synnynnäistä,ei sitä kukaan ulkopuolinen aiheuta.

Vierailija kirjoitti:

Usassa tämä on paremmin.

Usan kouluissa jokainen jo 6...10 v oppii pitämään puheita. Toimii.

Suomalainen on ujo ja juro, siksi tarvitsisi jo lapsesta pitäen enemmän pitää esityksiä yleisölle. Esim min 1 krt per kk olisi ok.

Eli tämä asia tulee nyt nostaa opsiin voimakkaasti.

Itsekin olen entinen ujo, nyt työn kovettama pro joka jo tottunut puhumaan ja vetämään isoja kokouksia as pj.

Koululaitos vaan 80 l oli liian passiivinen esitelmien suhteen.

Minusta koululaitoksen pitäisi huomioida ihmisten yksilöllisyys.Mitenhän Steiner-koulu,toteutuukohan yksilön huomioiminen siellä.

"Mutta elämässä on tehtävä myös asioita joita ei haluaisi tehdä. Siihen kannattaa totutella"

Minä näen ainakin tuon 108 viestin kirjoittajana myös asian niin, että koin hirveää epämukavuutta jo menemällä kouluun ja olemalla yksin ja kiusattu siellä. Se kouluun meno oli jo yksi asia mitä en olisi tahtonut tehdä. Välillä kaikki meni paremmin, mutta itkin varsinkin syksyisin monta kuukautta kun en meinannut tottua siihen, että olin niin yksin ja pelotti taas miettiä mitä vastaan tulee. Näin totuttelin jo monta vuotta tekemään asioita mitä en olisi halunnut tehdä. Lukiossa melkein romahdin täysin, kun se kaikki jatkui. Odotin niin paljon parempaa, mutta samat tyypit ja edelleen kiusaamista. Muutamia tuttuja jos seurana, mutta muuten olin yksin. Olin niin surullinen kaikesta ja lopulta jo luovuttanut. Jäin muiden jalkoihin ja alistuin, kun vastaan sanominen vaan pahensi kaikkea. Nyt vuosia myöhemmin saan ehkä viimein ammatin. Tosin olen tajunnut, että taidan olla ihan hyvä ihminen kuitenkin. En sittenkään se huono, vaikka uskoin siihen koko nuoruuteni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esiintymiskauhuisen lapsen pakottaminen esiintymään on kidutusta. Te, joilla esiintymiskauhua ei ole tai se on vain lievää, ette sitä tajua. Sairaita olette. Pakottaminen on painajaista aikuisellekin puhumattakaan pienestä lapsesta, jolla on vielä vähemmän, käytännössä ei lainkaan, apuvälineitä päättää itse omista asioistaan.

Esiintymiskauhu voi olla niin paha, että siihen voi tuntea kuolevansa. Se, että tällaisen lapsen pakottaa esiintymään vain jotta esiintymiskauhusta ei tulisi "sairaus", on itse sairas, juuri niitä, joista sodissa leivotaan keskitysleirien vartijoita.

Ei ole "normaalia", että esiintymiskammo on sellaista, kuin millaisena sinä sitä kuvaat. Tuo kuulostaa vaikealta sosiaalisten tilanteiden pelolta tai paniikki- tai ahdistuneisuushäiriöltä, johon tulisi hakea apua.

Mitä jos viimein tajuttaisiin että henkilön omaan persoonallisuuteen ei tarvitse hakea mitään apua. Opetelkaa sietämään erilaisuutta, älkääkä aina tasapäistäkö kaikkia samaan muottiin.

Sinä taas sekoitat persoonan ja taidot. Esiintymis- ja vuorovaikutustaidot ovat nimensä mukaisesti taitoja. Niitä arvioidessa ei arvioida persoonaa vaan taitoja, eikä harjoitellessa kehitetä persoonaa vaan taitoja.

Ujous on luonteenpiirre, sosiaalisten tilanteiden pelko, samoin kuin vaikka ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriö, eivät ole luonteenpiirteitä vaan sairauksia, ja sairauksia voidaan hoitaa.

Pitää vielä kirjoittaa se, että jotkut vanhemmat kuten omanikaan eivät ole koskaan ymmärtäneet ujoutta. Isäni varsinkin ihan ärsyyntyi jos olin hänestä liian hiljainen tai en mennyt tutustumaan. Valitti minulle, että miksi vietät aikaa vaan sen yhden tytön kanssa ja muilla on niin paljon enemmän kavereita. Tai sitten miksi et mennyt puhumaan sille ja tälle tai miksi jäit yksin seisomaan. Aloin ihan jännittää alakoulun vanhempain iltoja, kun sinänsä silloin minulla ollut kiva ope sattui mainitsemaan minusta, että olen ujompi. Se oli kuin myrkkyä isälleni. Äitini taas ei myöskään ymmärrä yhtään miksi joku jännittää. Hän ei tullut minua asiassa vastaan. Ei vaikka tiesi minun olevan yksinäinen ja muut puhuivat pahaa. Sattui vielä lukiossakin, kun olimme selvittämässä erästä asiaa yhdessä mainitsemaan opettajalle , kuinka hänelle ei ole koskaan ollut vaikeaa esiintyä, kun puhuimme minun "kammostani". Muistan vaan kuinka mietin ja häpesin sitä, että hän valitsi sen puolen ja syytti minua kuinka pelkuri olen. Ei se unohdu.

Lapseni luokalla yksi tyttö on saanut vapautuksen kaikenlaisesta esiintymisestä ja luokan kuullen puhumisesta. Oma lapseni, joka jännittää esittämistä ihan hirveästi, pitää sitä epäreiluna. Vaikea tietysti tietää, mistä tuossa on kyse.

Harjoitteluta, tarjoa materiaalia esiintymisjännityksestä luettavaksi/katsottavaksi/kuunneltavaksi. Löytyy netistä pilvin pimein todella hyviä vinkkejä.

Ole koeyleisönä, opettele itse olemaan kannustava kriitikko, mutta tue kuitenkin, lempeästi, kohti parempaa.

Ikätoverit on valitettavasti ankara yleisö, mutta ei sitä nuorelle itselleen kannata sanoa.

Panosta asiaan, koska itseltäni ainakin esiintymisjännitys pilasi monta hyvää asiaa, kun ei siihen saanut mitään apua.

Noiden esitysten jälkeen ja niiden jälkeen koetun pilkkaamisen, kiusaamisen sekä naureskelun jälkeen olen oppinut välttämään kaikenlaista esiintymistä sekä ylimääräistä kommunikointia ihmisten kanssa. Enää ikinä en altista itseäni häväistäväksi tai nöyryytettäväksi. Olen asentanut korkean muurin mukavuusalueeni ympärille ja sieltä ei kukaan enää ikinä tule minua pois raahaamaan. Te ekstroverttiperkeleet ette tajua, että kaikki ihmiset eivät ole kaltaisianne tai kykene sellaisiksi tulemaan!

Siedätys toimii, kun ei överiksi mennä. Treenaatte. Opeta niksejä, kuten, ettei tarvitse katsoa kuulijoita silmiin, voi katsoa esim päälakeen, jos on tavoitteena luoda mielikuva karsekontakista.

Hae opetusvideoita YouTubesta tähän, niitä on paljon. ”How to deal with presentation stress” ja vastaavia hakusanoja käyttäen löytyy ammattilaisten tekemiä opetusvideoita.

Vierailija kirjoitti:

Harjoitteluta, tarjoa materiaalia esiintymisjännityksestä luettavaksi/katsottavaksi/kuunneltavaksi. Löytyy netistä pilvin pimein todella hyviä vinkkejä.

Ole koeyleisönä, opettele itse olemaan kannustava kriitikko, mutta tue kuitenkin, lempeästi, kohti parempaa.

Ikätoverit on valitettavasti ankara yleisö, mutta ei sitä nuorelle itselleen kannata sanoa.

Panosta asiaan, koska itseltäni ainakin esiintymisjännitys pilasi monta hyvää asiaa, kun ei siihen saanut mitään apua.

Äläkä usko AP niitä, jotka ketjussa inttää, ettei kaikista ole esiintyjiksi. Kyllä on! Se on taito, jonka oppii, kun opettelee. Juu ei kaikista tule valovoimaisia stand-up-koomikkoja, mutta ei sellaista työelämässä arvostetakaan. Mutta sitä arvostetaan, että osaa varmasti ja selkeästi, mutta rauhallisesti kertoa asiansa vähintään pienehkölle ryhmälle, mutta mielellään suuremmallekin yleisölle.

Monesti sanotaan, että tekemällä oppii, mutta toisaalta ikävä kokemus teini-iässä voi heijastua pitkälle aikuisuuteen ja tuoda juuri tuota ”minusta vaan ei ole esiintyjäksi” -asennetta. Siksi kannattaa harjoitella!

Olen elävä esimerkki siitä, että kun olosuhteet on kunnossa ja tekniikkaa harjoiteltu riittävästi, siitä ujosta surkimuksestakin tulee asiansa ilmi saava ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni luokalla yksi tyttö on saanut vapautuksen kaikenlaisesta esiintymisestä ja luokan kuullen puhumisesta. Oma lapseni, joka jännittää esittämistä ihan hirveästi, pitää sitä epäreiluna. Vaikea tietysti tietää, mistä tuossa on kyse.

Muiden asioihin ei kannata tietenkään sorkkia, mutta omallesi voit muistuttaa, että esiintyminen on tärkeä taito, jossa voi oppia paremmaksi. Kaikista ei tule ratapyöräilijöitä, mutta valtaosa oppii kyllä ajamaan, vaikka apupyöristä luopuminen pelottavalta tuntuukin.

Ei tuo jännitys korjaannu tai häviä mihinkään pakottamalla.

Itellä oli sama homma ja joka kerta se oli yhtä kauheaa. Vaikka onnistumisiakin sattui joukkoon.

Edelleen jännitän ja välttelen esiintymistä työelämässä aikuisena, silti olen hyvin pärjännyt ja edennyt urallani. Ei kaikissa hommissa tarvitse esiintyä, se on täysin virheellinen harhaluulo.

Eli kaikkien ei todellakaan tarvitse sitä kykyä oppia. Miksi ihmeessä kaikkien pitää olla samanlaisia ja omata samat kyvyt?

Kummastuttaa tällänen, että muka pitää opetella kaikki maailman asiat koulussa jotta sitten aikuisena työelämässä pärjää. Ei todella pidä.

Ei kaikki tarvi sitä nokkahuilu osaamistakaan enää työelämässä.