Miten ootte toimineet jos ujo lapsi ja koulussa pitää pitää esitelmiä?

Vierailija kirjoitti:

Esiintymistä kuuluu jännittää jonkin verran, koska muuten se ei mene hyvin. Minusta kannattaa ensinnäkin valmistella esitys hyvin, ja silloin täytyy miettiä, minkälaisille ihmisille puhuu ja mitkä ydinasiat haluaa heille kertoa. Vähänkään teoreettisempaa asiaa kannattaa keventää parilla käytännön esimerkillä, koska ne herättävät yleisön kiinnostuksen ja auttavat ymmärtämään. Täällä on neuvottu esiintymään kokeeksi ensin kotona tai tutuille. En esittäisi luentoani ensin kotiyleisölleni, vaan ihan itselleni ääneen. Siinä kuulee, sopivatko lauseet suuhun, onko jokin kohta liian koukeroinen ja missä kohtaa on syytä hengähtää. Lyhyesti puhuisin myös peilille, jotta näkisin eleeni. Videointi on hyvä - jos sen sietää. Ennen tärkeää esiintymistä kannattaa syödä vain kevyesti ja käydä vessassa. Kun 15 ensimmäistä sekuntia esityksestä on kulunut, esitys alkaa mennä kuin itsestään, kun kuulijat alkavat kannatella. Hehän haluavat, että puhuja onnistuu. - Olin itse kova jännittäjä, mutta päädyin lopulta opettamaan yliopistolle vuosikausiksi. Se antoi esiintymisvarmuutta. Alettiin pyytää puhujaksi erinäisiin tilaisuuksiin ns. sanomaan muutama sana. Mutta ette tiedä, miten paljon parhaita ”spontaaneja” puheita on harjoiteltu!

Mun kokemuksen mukaan kuulijat haluavat sun epäonnistuvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi pitää esitelmän. Ja käy koulun uimatunneilla ja osallistuu ihan normaalisti muutenkin koulun OPS:in  toimintaan. Oli ujo tai reipas.  

Et taida tietää koulusta mitään.. OPSissa ei ole mitään esitelmän pitämiseen velvoittavaa ja aika suuri osa lapsista ei pysty toimimaan sen mukaan muutenkaan..

Sanoisin, että on lahjakkaiden lasten OPS ja heitä nyt ei mahdu koululuokkaan montakaan.

Sanahelinää, jolla ei ole todellisuuden kanssa paljoakaan tekemistä.

Opseissa on paljonkin suulliseen esittämiseen, esitelmiin jne viittaavaa. Kyllä ne on taitoja joita koulussa tarvitaan.

Ja tosiaan fiksuinta on aloittaa aikaisin ja saada lapselle varmuutta siihen esiintymiseen, usein taideharrastus on hyvä, koska siinä esiinnytään "roolissa" ja tämä taito on opittavissa. Monet näyttelijätkin on ujoja, mutta rooleissa ei ole "itse" joten he on silti hyviä näyttelijöitä.

Karhunpalvelus on alkaa mukailla ja myötäillä ja tehdä siitä ujoudesta sairaus. Se pitää hyväksyä osana lapsen persoonaa, mutta se ei tarkoita, että hän muuttuisi "vammaiseksi".

Myös työelämässä, ja sitähän varten koulu alunperinkin on. Antamaan valmiuksia työelämään.

Itsellä toimii niin, että en lue paperista mitään, vaan improvisoin esitelmän. Toki opettelen asian ulkoa.

Menen itse lukemaan esitelmän kouluun ja lapsi jää kotio.

piti 7 veljeksestä pitää esitelmä  sanoin opettajalle pidä keskenäs.

Vierailija kirjoitti:

Kannusta ja tue lastasi. Auta häntä esitelmän valmistelussa, toimi harjoitusyleisönä.

Toki voit olla yhteydessä esimerkiksi terveydenhoitajaan ja tutkituttaa, onko kyse ahdistuksesta tai sosiaalisten tilanteiden pelosta. Tällöin voidaan tehdä lausunto, jonka perusteella oppilas voi pitää esitelmän kahdestaan opettajalle tai vaikka ilman yleisöä ja videoida sen. Tällaisia erityisjärjestelyitä myönnetään aika helposti, mutta en kannusta niihin kuin vakavissa tapauksissa. Jos nuori omaksuu jo yläkouluiässä ajatuksen siitä, että hän ei pysty eikä hänen tarvitse esiintyä, on tätä lähes mahdoton muuttaa jälkikäteen. Esiintymispelko vain pahenee. Tästä on tietysti haittaa jatko-opinnoissa ja työelämässä. Silloinhan ei mitään helpotuksia enää ole saatavilla.

"Jos nuori omaksuu.." höpöhöpö. Itselle tuli koulupelko ja myöhemmin minusta kasvoi esiintymisen ammattilainen. Tärkeintä on tukea ja keskustella ja jos on mahdollisuus pitää esitelmä opettajalle, niin se on myös varteenotettava vaihtoehto jos aiheuttaisi muuten esim poissaoloja koulusta. Tämä oli omakohtainen kokemus. Sain pitää opettajalle esitelmän ja keskustella jännittämisestä. Tärkeintä on tuki, eikä sättiminen. Ja pois kaikki tuollainen ennustelu "jos nyt et tee näin, käy myöhemmin ikävästi."

Eli ei manailla.

Jos pitäisi sen jossain muualla kuin Suomessa, voisi olla todella kivaa.

Opettajan näkökulma:

Ota yhteyttä opettajaan ja keskustele syystä, miksi lasta jännittää. Onko kyse siitä, että luokassa on huono henki, vai ihan vain siitä, että ison joukon silmien edessä on kamala olla? 

Itse olen tehnyt monenlaisia ratkaisuja:

- pidetään ensin ryhmäesitelmiä, joissa etsitään vastaukset täsmällisiin kysymyksiin aiheesta (näistä tulee vähän kaavamaisia, mutta ainakin kaikki osaavat sanoa tietyt asiat oikein)

- pidetään videoesitelmiä

- pidetään esitelmät vain tytöille/pojille; kerran jaoin luokan neljään osaan

- pidetään esitelmä vain opettajalle kahden kesken

Esitelmien pitäminen aloitetaan sillä, että jokainen menee luokan eteen sanomaan nimensä. Katsotaan Youtubesta videoita, joissa ammattinäyttelijät kertovat omasta esiintymisjännityksestä ja joissa listataan keinoja jännittämisen vähentämiseen. Korostetaan sitä, että kun osaa asian hyvin, jännitys vähenee. Puhutaan paljon myös yleisön osuudesta esiintymisen onnistumiseen. Lisäksi teemme hengitysharjoittelua, ja ennen esitelmätuntia sekä tunnin puolivälissä laitan luokan kulkemaan portaissa ylös alas pari kertaa, jotta adrenaliini elimistössä vähenee.

Jännittäminen vähenee vain harjoittelemalla eli esitelmien pitämisellä, valitettavasti.

Opettaja vielä lisää:

Jos oppilas näyttää kuvia tykin tms. laitteen kautta puhuessaan, yleisön katse kohdistuu tauluun eikä oppilaaseen. Tämä helpottaa myös.

Vierailija kirjoitti:

Harjoittelee kotona esitystä perheenjäsenille. Mitä rutiininomaisemmin esitys sujuu sitä vähemmän jännittää.

Lukiossa sai myös pitää halutessaan esityksen kahden kesken opettajan kanssa.

Pidän työkseni puheita, esitelmiä ja haastatteluita. Jokainen työkseen puhuva ja esiintyvä harjoittelee jokaisen keikkansa kotona etukäteen. Mitä harjaantuneemmaksi tulee, sen vähemmän tarvitsee harjoitella uutta esitystä/keikkaa, mutta jos haluaa olla hyvä esiintyjä, pitää jokainen uusi esiintyminen käydä itsekseen läpi ainakin muutaman kerran.

Jos on oikeasti paniikkiin johtava häiriö, siihen on olemassa lääkitystä, jonka voi napata ennen esiintymistä. Ei tarvitse jatkuvasti syödä.

Tämä on tosi mielenkiintoinen aihe, kiitos aloittajalle!

Tuntuu kuitenkin, että tässä menee nyt useampi keskustelu ristiin, mikä tuo mukanaan väärinymmärryksiä puolin ja toisin.

Jos aiheena on se, miten tukea esiintymistä jännittävää lasta, tänne on tullut paljon vinkkejä harjoittelusta ja valmistautumisesta. Myös ideat vaikkapa vain opettajalle esiintymisestä erikoistilanteissa kuulostavat hyviltä.

Aiheen voi myös ymmärtää niin, että jos lasta ei huvita joku juttu koulussa, täytyykö silti osallistua. Ja tästäkin on hyvää keskustelua.

On myös ollut kiinnostavaa pohdintaa siitä, että onhan aivan ok, että olemme erilaisia, toiset ujompia kuin toiset. Mutta missä menee sitten raja elämää haittaavan sosiaalisten tilanteiden pelon tai välttämisen kanssa?

Sitten mielestäni ihan oma tärkeä aiheensa on lapset, joilla on joitain erityisvaikeuksia ja jotka vaativat enemmän tukea ja pohdintaa eri ns normiarkeen kuuluvissa tilanteissa. Ja onkin jo tullut esimerkkejä siitä, miten ikäviä ja pitkälle kantavia kokemuksia ja seurauksia on koitunut, jos näin ei ole tehty.

Kaipa se tärkein asia, joka monen viestistä välittyykin, on lapsen kuuntelu ja ymmärtäminen.

Ahdistushäiriöistäkin kärsivillä ahdistus yleensä pahenee vaikeita tilanteita välttelemällä ja puolestaan helpottaa niille altistumalla, mutta altistus suunnitellaan huolella ja turvallisen tuntuisesti.

Itse kannustaisin esiintymiseen ja valmistautumiseen ja puhuisin huolella läpi sitä, mikä siihen liittyen erityisesti pelottaa tai huolettaa ja miten sitä voisi helpottaa. Tulevaa elämää varten kyky esittää asioita suullisesti selkeästi ja ymmärrettävästi on varmasti hyvin tärkeää. Välttelyyn en kannustaisi, se tekee jokaisesta tulevasta vaikeasta asiasta vieläkin vaikeampaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi pitää esitelmän. Ja käy koulun uimatunneilla ja osallistuu ihan normaalisti muutenkin koulun OPS:in  toimintaan. Oli ujo tai reipas.  

Et taida tietää koulusta mitään.. OPSissa ei ole mitään esitelmän pitämiseen velvoittavaa ja aika suuri osa lapsista ei pysty toimimaan sen mukaan muutenkaan..

Sanoisin, että on lahjakkaiden lasten OPS ja heitä nyt ei mahdu koululuokkaan montakaan.

Sanahelinää, jolla ei ole todellisuuden kanssa paljoakaan tekemistä.

Esimerkiksi äidinkielessä ja kirjallisuudessa on OPS:iin kirjattu "puhe". Jos sitä ei pidä, se näkyy numerossa, koska silloin yksi kurssisuoritus jää tekemättä. Opettaja siis voi vaatia oppilaan pitämään puheen, mutta jos hän ei suostu eikä vanhempienkaan mielestä lapsen sitä tarvitse pitää, niin ei voi mitään. Sitten tulee vain mieleen, että luuleeko lapsi jatkossakin pystyvänsä välttämään epämieluisat tilanteet. Eri asia on, jos oppilaalla on oikeasti diagnosoitu sosiaalisten tilanteiden pelko tms.

Minulla jäi kamalat traumat. Punastuin helposti ja ääneni tärisi ja minua kiusattiin koko kouluajan juuri noiden esitelmätilanteiden takia. Esitelmät videoitiin ja katsottiin luokan kesken. Opettaja esitti kritiikkiä ja tottakai luokka tarttui siihen välitunneilla. Olin ala-asteella 80-luvulla. Olin hyvä oppilas, mutta valitsin alan, jossa ei tarvinnut olla esillä. Alisuoriuduin täysin. Nykyäänkin ahdistaa esimerkiksi kahvipöytäkeskustelut, kun huomio kääntyy minuun. Puheita en pysyy pitämään.

Eli yllättävän suuri vaikutus voi olla esitelmien pidolla koko loppuelämään.

Vierailija kirjoitti:

Mun hitaasti lämpenevä lapsi harrasti tanssia kolmevuotiaasta ja alakoulusta alkaen teatteria.

Kynnys esiintymiseen aleni eikä esitelmien pitäminen tuottanut sitten enää mitään vaikeuksia.

Miksi tämä kommentti on saanut noin sata yläpeukkua ja vain parikymmentä alapeukkua, kun kaikissa muissa esiintymistä, ujoutta ja jännittämistä käsittelevissä ketjuissa ollaan aggressiivisesti sitä mieltä, että tuollaisia ominaisuuksia omaava ihminen ei voi muuttua, eikä häneltä missään tapauksessa saa odottaa muuttumista. Jos on ollut hitaasti lämpenevä 1-vuotiaana, on sitä loppuelämänsä, eikä sellaista lasta pidä koskaan edes pyytää esiintymään. 

Luultavasti tuon kommentin kirjoittakin on trolli ja kaikki yläpeukuttaneet ovat tehneet sen vain vitsillä. 

Vierailija kirjoitti:

Opettajan näkökulma:

Ota yhteyttä opettajaan ja keskustele syystä, miksi lasta jännittää. Onko kyse siitä, että luokassa on huono henki, vai ihan vain siitä, että ison joukon silmien edessä on kamala olla? 

Itse olen tehnyt monenlaisia ratkaisuja:

- pidetään ensin ryhmäesitelmiä, joissa etsitään vastaukset täsmällisiin kysymyksiin aiheesta (näistä tulee vähän kaavamaisia, mutta ainakin kaikki osaavat sanoa tietyt asiat oikein)

- pidetään videoesitelmiä

- pidetään esitelmät vain tytöille/pojille; kerran jaoin luokan neljään osaan

- pidetään esitelmä vain opettajalle kahden kesken

Esitelmien pitäminen aloitetaan sillä, että jokainen menee luokan eteen sanomaan nimensä. Katsotaan Youtubesta videoita, joissa ammattinäyttelijät kertovat omasta esiintymisjännityksestä ja joissa listataan keinoja jännittämisen vähentämiseen. Korostetaan sitä, että kun osaa asian hyvin, jännitys vähenee. Puhutaan paljon myös yleisön osuudesta esiintymisen onnistumiseen. Lisäksi teemme hengitysharjoittelua, ja ennen esitelmätuntia sekä tunnin puolivälissä laitan luokan kulkemaan portaissa ylös alas pari kertaa, jotta adrenaliini elimistössä vähenee.

Jännittäminen vähenee vain harjoittelemalla eli esitelmien pitämisellä, valitettavasti.

Kuulostat ihanalta opettajalta! ❤️

Olen opettaja. Jännitin kovasti ihmisten edessä puhumista nuorempana, mutta esiintymiseen tottuu, eikä se tunnu enää niin mahdottomalta, kun sitä tekee tarpeeksi. Omien ekaluokkalaisten kanssa pidämme esitelmiä säännöllisesti, mutta ensimmäisellä kerralla riittää, kun uskaltaa tulla seisomaan luokan eteen ja näyttää muille työnsä, ei tarvitse edes sanoa vielä mitään, jos ei halua. Seuraavalla kerralla riittää, kun kertoo luokan edessä yhden asian esitelmästään, sen jälkeen pikkuhiljaa enemmän. Jotkut ovat luontaisia esiintyjiä, mutta näin ujommatkin pääsevät harjoittelemaan. Yrittäisin sopia opettajan kanssa joitain erityisjärjestelyjä, jos esiintyminen koko luokan edessä tuntuu hirvittävältä (vaikkapa esiintyminen ainoastaan opettajalle tai muutamalle kaverille).

Ala-asteelta asti pelkäsin kuollakseni esitelmiä ja luokan edessä esiintymistä. Ongelmani oli lisäksi liian hiljainen ääni, josta minua kiusattiin lähes koko kouluaika. Aloitin pelkäämisen heti siitä, kun esitelmä ilmoitettiin tulevaksi puolen vuoden päästä. Stressasin sitä siis päivästä toiseen ja vuodesta toiseen, koska jotain esiintymistä oli varmasti joka vuonna.

Tietenkin harjoittelin ne esitelmät kotona ja sain ne jotenkin suoritettua, mutta oliko se loppujen lopuksi hyväksi mielenterveydelle? Nimittäin jossain lukio- ja yliopistovaiheessa tajusin, että irtaannutan joka kerta itseni siitä esiintymistilanteesta ja itsestäni niin, etten muistanut jälkikäteen yhtään mitään koko esitelmästäni ja sain järkyttävän päänsäryn kotona.

Nykyisin olen työssä, jossa en joudu esiintymään enkä olemaan sosiaalien muutenkaan. Vaikka pystyisin periaatteessa esiintymään ottamalla jonkin roolin (tai suoraan sanottuna jakamaan persoonallisuuteni), niin minusta se ei ole sen arvoista.

Niin, piti sanoa kokemukseni lisäksi, että älkää pakottako lapsiparkoja esiintymään, jos pelko on todella voimakasta ja lapsi stressaa tilannetta etukäteen pitkään.

Minusta kuulostaa hyvälle, jos esitelmän saa pitää yksinään opettajalle tai vaikka muutamalle luokkakaverille, jotka ovat oikeasti esitelmän pitäjän ystäviä (tai eivät ainakaan kiusaa tätä). Omana aikanani ei tuollaista mahdollisuutta ollut.

Meille esiintymiskammoisillekin löytyy maailmasta paikka.

t. 177

Ujous, esiintymisjännitys, esiintymiskauhu ja sitten vielä paniikkihäiriö tai sosiaalisten tilanteiden kammo ovat kaikki ihan eri asioita, joihin tehoaa eri keinot.

"Kaikkia jännittää" mutta toiselle se mitä kutsut jännittämiseksi on oikeasti paniikki ja siihen ei auta samat keinot. Harjoittelu tai takaseinään katsominen ei poista sitä paniikkioiretta. 

Ujous on luonteenpiirre, josta ei pääse eroon ja jossa ei ole mitään vikaa. Jotkut kasvavat rohkeammaksi ja jotkut eivät.

Esiintymistaito on joo taito, niin on matematiikkakin. Jotkut ovat siinä lahjakkaita, jotkut oppivat ajansaatossa hyvin ja jotkut eivät ymmärrä numeroita vaikka olisivat olleet missä matikkakerhoissa ja erityisopetuksessa. Jotkut ovat esiintymisessä lahjakkaita, jotkut oppivat harjoittelulla tai pääsevät jännityksestä, jotkut eivät edes jännitä ja silti harjoittelumäärästä huolimatta eivät koskaan tule esiintyjiksi.

Joku opettaja antoi tässä hyviä esimerkkejä siitä, että erilaiset tavat esiintyä voi auttaa tai edes helpottaa, joten jos se esitelmä pitää pitää ja esiintymistaitoja treenata, voisi olla hyvä että oppilas voi valita itselleen parhaan tavan esiintyä. Esiintymisjärjestyskin voi helpottaa tilannetta, ei ensimmäisenä tai viimeisenä ja että kuuntelijat harjoittelevat myös yleisönäolotaitoja. Hyvä yleisö ei ilku, kiusaamista ei sallita, kaikille taputetaan jne.

Vierailija kirjoitti:

Minä ilmoitin lapsen opettajalle, että minun lapseni ei sitten pidä yhtäkään esitelmää luokan edessä. Lapseni ei yhtään pidä esiintymisestä, enkä lapsen äitinä hyväksy sitä, että lastani pakotetaan tekemään asioita, jotka lapsestani tuntuvat epämiellyttäviltä. Opettaja länkytti vastaan, joten kävin rehtorin juttusilla. Sain rehtorinkin ymmärtämään asian kun ilmoitin, että otan iltapäivälehtiin yhteyttä, mikäli lapseni hyvinvointia ei oteta huomioon!

Just. Kaikkea sitä saakin lukea.