Miten ootte toimineet jos ujo lapsi ja koulussa pitää pitää esitelmiä?

Itse olin ujo lapsi eikä ikinä ollu sosiaalisia harrastuksia köyhyyden takia. Esitelmät oli ihan kamalia enkä ikinä kysyny vanhempien apua. Ku esitelmä päivä oli menin luokan eteen ja luin niin nopeasti ku vaan pystyin ja menin pulpettiin. Eikä ope ollu moksiskaan. Nykyään ujous ei oo ongelma, koska uskalsin ilman apua.

Koulussa näitä on pidetty erityisopettajan johdolla pienemmissä ryhmissä- 

Neuvo lastasi tuijottamaan jotain tiettyä kohdetta takaseinällä, ylitse koko luokan, niin tulee vaikutelma, että hän katsoo luokkaansa, mutta todellisuudessa ei katsokaan ketään, eikä tällöin näe luokkalaisten ilmeistä tykkääkö he vai ei, joten lapsesi ei rekisteröi ketään. Toimi itselleni ujona näyttelijän alkuna 🙂👍

Niin kuin kipua on eri vaikeusasteita niin myös jännittämistä on. Burana ja tsemppaus ei riitä kaikille.

Meillä lapsi sopi opettajan kanssa kirjallisesta tehtävästä esitelmän sijaan. Aina onnistui. Ensimmäisen esitelmän piti vasta yliopistossa kun niitä pidettiin tiimssin välityksellä ja ruudulla näkyi vain powerpointti.

Mun lapsi ei edes viitannut tunnilla, koska ei olisi pystynyt vastaamaan mitään tarpeeksi kuuluvalla äänellä. Kuvaili tilannetta niin, että korvissa vain kohisi, eikä saanut sanaa suustaan.

Vierailija kirjoitti:

On mennyt kyllä jotain pahasti pieleen kasvatuksessa, jos lapsi ei kykene oman luokkansa edessä edes muutamaa lausetta sanomaan.

Uskaltaako tällaiset edes vastata tunnilla???

Niinpä, eivät uskalla. Enkö koe, että olisin kasvattajana epäonnistunut. Mun lapsi alkoi 3 kk ikäisenä huutamaan kuin palosireeni vieraita ihmisiä kuullessaan/nähdessään. Hän ei puhunut vieraille ihmisille alle 4-vuotiaana mitään. Koulussa ei viitannut kertaakaan (paitsi tämmöset, käsi ylös kuka söi tänään aamupalan). Päivän selvää on tietenkin, ettei yhtään esitelmää pitänyt.

Mun lapsi on nyt jo aikuinen ja on kiitellyt etten mä pakottanut mihinkään, koska se oli kauheinta mitä olisi voinut tapahtua.

Lapsi päätti peruskoulun 9,3 keskiarvolla ja lukiossa opiskeli laajan matikan, fysiikan ja kemian kympin arvosanoilla, kirjoituksissa sai kaikista E:n ja opiskelee nyt yliopistossa. Omaan tahtiin reipastuu ja ollut muutamassa työpaikassa ja taas kesällä menossa.

Munkin lapsi harrasti miuten tanssia ja kuvataidekoulua. Sitä jännitti niin paljon, ettei olisi halunnut töitään näyttelyihin, jos joku olisi saanut tietää, että ne on hänen töitään :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi pitää esitelmän. Ja käy koulun uimatunneilla ja osallistuu ihan normaalisti muutenkin koulun OPS:in  toimintaan. Oli ujo tai reipas.  

Et taida tietää koulusta mitään.. OPSissa ei ole mitään esitelmän pitämiseen velvoittavaa ja aika suuri osa lapsista ei pysty toimimaan sen mukaan muutenkaan..

Sanoisin, että on lahjakkaiden lasten OPS ja heitä nyt ei mahdu koululuokkaan montakaan.

Sanahelinää, jolla ei ole todellisuuden kanssa paljoakaan tekemistä.

Mitä? OPS on kyllä joku ihan perustaso.

Lääkärin todistus niin ei tarvitse pitää.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkia jännittää eikä kukaan haluaisi esitelmää pitää.

Mutta elämässä on tehtävä myös asioita joita ei haluaisi tehdä. Siihen kannattaa totutella.

On vielä paskempaa pitää puhetta, esitelmää tai luentoa sitten aikuisena ensikertalaisena. Koulussa on hyvä harjoitella, koska kaikki muutkin ovat yhtä kokemattomia.

Aikuisena eivät ole.

Juuri näin. Iso karhunpalvelus lapselle, jos päästetään aina uuden ja jännittävän asian edessä riman ali. Ei pidä varjella liiaksi vaikeilta tunteilta, vaan opettaa, että näistäkin selviää, vaikka tilanne on epämukava.

Muistui mieleen koulumuisto. Meillä koulussa yksi jännitti esityksen pitämistä (jotka pidettiin vuorotellen luokan edessä) niin, että vuoroaan odottaessa pissasi housuun kesken tunnin. Opettaja ei välittänyt mitään ja pakotti tytön pitämään esitelmän luokan edessä. Elettiin 90-lukua ja opettaja oli kuin jostain keskiajalta, esim. huutaminen ja oppilaiden retuuttaminen oli arkipäivää. Nykypäivänä tuollainen ope olisi vankilassa heti.

Lukiossa on jo oppilaita, jotka eivät uskalla viitata, koska pelkäävät vastaavansa väärin ja joutuvansa tyhmyydestään naurunalaiseksi Jodeliin tms. ilkuttavaksi.

Omana kouluaikanani naurut ja möläytykset jäivät yhteen tuntiin ja haihtuivat jo seuraavan alkaessa. Netin keskustelut jäävät pyörimään pahimmillaan maailman tappiin.

Kannttaa seurata lasten nettikeskusteluja jo varhaisessa vaiheessa ja nostaa oma nenä irti kännykästä. Lasten itsetuntoa kannattaa vahvistaa sietämään omia virheitä ja mokailuja, koska niitä sattuu kaikille. Esiintymistaito on nykymaailmassa vähintään yhtä tärkeää kuin ennenkin.

Lasten kanssa kanssa kannattaisi touhuta yhdessä ihan pienestä pitäen ja jututtaa heitä kyselemällä ja kuuntelemalla. Vaikka esim. mitä näkee pihalla, mitä siitä tulee mieleen, miksi tulee mieleen ja siitä jatkaa kysellen ja kuunnellen mitä lapsi kertoo. Siinä harjaantuu hiljalleen selittämään ajatuksiaan ja tuntemuksiaan. Lasten kyselykaudet ovat otollisia tällaisille keskusteluille ja parivuotiaasta alkaen. Ei kannatta istuttaa lapsia passiivisina jonkun näytön äärellä. Lapset kehittyvät, kun heihin osoittaa kiinnostusta.

Heitin kysymyksen tekoälylle pureskeltavaksi ja sain mielestäni kohtalaisen kelvollisia ehdotuksia:

1. **Harjoittelu pienissä osissa**: Kannusta lasta harjoittelemaan esitelmän pitoa ensin kotona, vaikka vain perheen edessä. Sitten hän voi kokeilla ystävän tai pienen ryhmän edessä ennen kuin esittää sen koko luokalle.

2. **Visualisointitekniikat**: Pyydä lasta kuvittelemaan onnistumisen tunne esityksen jälkeen. Tällainen positiivinen ajattelutapa voi auttaa häntä rentoutumaan ja valmistautumaan henkisesti.

3. **Tuen pyytäminen opettajalta**: Lapsi voi keskustella opettajan kanssa ja pyytää esimerkiksi mahdollisuutta istua pöydän takana, jos esitys luokan edessä tuntuu liian suurelta haasteelta. Pienet järjestelyt voivat tehdä tilanteesta helpomman.

4. **Rento hengitys ja lämmittely**: Opeta häntä tekemään rauhallisia hengitysharjoituksia ennen esitystä, sillä se auttaa vähentämään jännitystä. Myös pienet lämmittelyt, kuten harjoituspuhe peilin edessä, voivat olla avuksi.

5. **Kehu ja kannustus**: On tärkeää antaa lapselle paljon positiivista palautetta hänen ponnisteluistaan, vaikka askel olisi pieni.