Miten ootte toimineet jos ujo lapsi ja koulussa pitää pitää esitelmiä?

kaske kuvittelemaan opettaja alasti

Itsellä auttoi vain lääkitys. En kyllä ole mitenkään erityisen ujo ihminen, päässäni on vain jotain vikaa esiintymisen suhteen. 

Oma neuvoni on, että hiljaa hyvää tulee. Olen 10-vuotiaan ujon tytön äiti: ongelmana tytöllä on aikuisille puhuminen ja luokan edessä esiintyminen. Muiden lasten seurassa puhuminen ei ole koskaan ollut ongelma, ja puhumisujous juontanee juurensa siitä, että lasta on kovasanaisesti päivähoidossa yritetty saada puheliaammaksi. En ole koskaan pakottanut lasta esiintymään luokan edessä, vaan vain kannustanut. Sovimme opettajan kanssa, että ensin lapsi saa esiintyä paikallaan istuen. Sitten hän rohkaistui esiintymään pienryhmissä. Nykyisin (3 vuoden rohkaisun ja pitkäjänteisen odottelun jälkeen) hän jo esiintyy luokankin edessä. Puhuu tosin hiljaa ja joutuu kuuntelemaan siitä toisten lasten kommentteja, mutta ei ole antanut sen haitata esiintymistä. Olen tsempannut ja sanonut, että pääasia, että opettaja kuulee esityksen. Jos muut huutavat eivätkä kuuntele, se on ihan sama. Olen itsekin pelokas esiintyjä, joten se on varmasti geneettinen piirre..

Vierailija kirjoitti:

Ei ujous ole este esiintymiselle. Päinvastoin, juuri ujo lapsi hyötyy eniten tällaisista tilanteista, kun ne kn voittanut.

Voin kertoa kokemuksesta - opettaja - että kaikki jännittävät esiintymistä, ihan kaikki. Jännittäminen on tavallisempaa kuin se, ettei jännitä yhtään esiintymistä joukolle. Moni luulee, että vain hän jännittää, vain hän on huono. Ei! Ei se niin mene.

Yleisö haluaa, että esiintyjä selviää hyvin, se on myötätuntoinen ja tukee esiintyjää. Kannattaa vain valmistella esitys todella hyvin, niin sekin lisää luottamusta itseen ja vie huomion pois jännittämisestä. Ja jokainen mokaa hiukan, se ei ole vaarallista. Hyvätkin voi vähän mokata.

Olin lapsena ja nuorena huonolla itsetunnolla varustettu esiintymisjännittäjä. 

Ei auttanut hyvin valmistelu tai harjoittelu. Kun jouduin huomion keskipisteeksi unohdin mitä piti sanoa. Pää löi tyhjää, hikoilutti ja tärisytti.

En saanut kannustusta yleisöltä vaan naureskelua ja ilmeilyä.

Opettaja ei puuttunut asiaan.

Kerran hermostuin ja sanoin irvivälle yleisölle että pitäisivät suun supussa. Palautetta sain opettajalta että älä tiuski yleisölle. 

Kiitti vaan.

Aikuisena olen opetellut esiintymään ja sanomaan mielipiteeni mutta ei se harjoittelemalla parantunut vaan sillä että itsetuntoni parani. 

Itseäni ahdisti esiintyminen koulussa eikä se kouluvuosien aikana helpottanut yhtään. Koulujen jälkeen työelämän alettua ei ole tarvinnut kertaakaan esiintyä missään ja nykyään menestyvänä yrittäjänä saan tehdä mitä haluan. Asiakkaiden tapaamisessa ei ole mitään ongelmaa, mutta jos joutuisi isommalle ryhmälle esiintyä se olisi vieläkin yhtä kamalaa. Näin jälkeenpäin ajateltuna kouluaikakin olisi ollut mukavaa jos ei olisi ollut niitä jatkuvia esitelmiä ja luokassa ääneen lukemisia. Eli omasta näkökulmastani pakotetut esiintymiset koulussa ovat olleet vaan haitaksi ja ilman niitäkin olisin pärjännyt elämässä.

Minulla on työkaveri joka änkyttää. Ihailen joka kerta häntä kun hän siitä huolimatta puhuu ison tiimimme palaverissa.

Itselläni oli lapsena r-vika ja kammosin esitelmiä. Välttelin julkisesti puhumista aina viimeiseen asti. Siksi jotenkin tuo työkaverini asenne tekee itseeni vaikutuksen joka kerta.

Opin lopulta sanomaan r-kirjaimen ja siedätyin myös esiintymisiin kun opiskelin pitkälle ja kaikissa opinnoissa oli tehtäviä ja kursseja joihin sisältyi suullisia osioita. En edelleenkään nauti niistä, mutta selviydyn

Minulla on hieman sama taktiikka kuin joku tuolla edellä kuvasi. Tavallaan ulkoistan itseni siitä tilanteesta. En esiinny itsenäni ja esiinnyn siinä ammattilaisena joka vain kertoo ne asiat mitä pitää saada kerrotuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harjoitteluta, tarjoa materiaalia esiintymisjännityksestä luettavaksi/katsottavaksi/kuunneltavaksi. Löytyy netistä pilvin pimein todella hyviä vinkkejä.

Ole koeyleisönä, opettele itse olemaan kannustava kriitikko, mutta tue kuitenkin, lempeästi, kohti parempaa.

Ikätoverit on valitettavasti ankara yleisö, mutta ei sitä nuorelle itselleen kannata sanoa.

Panosta asiaan, koska itseltäni ainakin esiintymisjännitys pilasi monta hyvää asiaa, kun ei siihen saanut mitään apua.

Äläkä usko AP niitä, jotka ketjussa inttää, ettei kaikista ole esiintyjiksi. Kyllä on! Se on taito, jonka oppii, kun opettelee. Juu ei kaikista tule valovoimaisia stand-up-koomikkoja, mutta ei sellaista työelämässä arvostetakaan. Mutta sitä arvostetaan, että osaa varmasti ja selkeästi, mutta rauhallisesti kertoa asiansa vähintään pienehkölle ryhmälle, mutta mielellään suuremmallekin yleisölle.

Monesti sanotaan, että tekemällä oppii, mutta toisaalta ikävä kokemus teini-iässä voi heijastua pitkälle aikuisuuteen ja tuoda juuri tuota ”minusta vaan ei ole esiintyjäksi” -asennetta. Siksi kannattaa harjoitella!

Olen elävä esimerkki siitä, että kun olosuhteet on kunnossa ja tekniikkaa harjoiteltu riittävästi, siitä ujosta surkimuksestakin tulee asiansa ilmi saava ihminen.

Entä jos tahtoo olla se "ujo surkimus" ihan rauhassa eikä tahdokaan olla se äänekkäin ja rohkein. Jokainen ihminen on erilainen ja jokaista pitää arvostaa. Kenenkään ei pitäisi joutua muuttumaan itseään vaan sen vuoksi, että kelpaa muille. Tärkeintä on se mistä itse pidät ja mikä sinulle on tärkeää. Jokainen voi ilmaista itseään muutenkin kuin olemalla se paras puheenpitäjä. Näin itse ajattelen. Jos pitää vielä kärjistäen esimerkkinä sanoa niin ei kaikista ole esim t*ppamaan ja se on ihan ok. Siihenkin joku voisi sanoa, että kylläpäs on kun vaan harjoittelet. Ei se näin mene.

Ei kai kukaan ole vaatinutkaan, että kaikkien pitäisi olla mestariesiintyjiä? Ketjussa puhutaan kai enemmänkin siitä, että ylipäätään selviytyy esiintymistilanteista, joita suurin piirtein jokainen elämässään kohtaa. Ihan jo työhaastattelussa pitää pystyä esiintymään, ja aika moneen työhön kuuluu asiakaspalvelua, tuotteiden tai vaikka oman työtuotoksen esittelyä jne.

Eri asia se on tehdä asioita rakkaudesta lajiin omalla alallaan asiantuntijana kuin koulussa pakotettuna.

En vertaisi näitä toisiinsa.

Omat tarvittavat kykyni kasvatin vasta sielä töissä en sielä koulutussa.

Kannatatko siis esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelun poistamista opetussuunnitelmasta vai mikä on pointtisi?

Ei koulu voi ennakoida jokaikisen lapsen ja nuoren jokaikistä tulevaa työelämän tarvetta ja harjoitella näihin liittyviä taitoja jokaiselle optimaalisella tavalla.

Ei koulu voikaan ennakoida kaikkea, joten millä ihmeen syyllä esiintymistaidot sitten kuuluvat siihen kaikille pakotettuun palettiin?

Ei se kaikille ole tärkeää, eikä edes hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Ujotkin pystyvät kyllä esiintymään. Tiedän, koska olen ujo ja esiinnyn työssäni viikoittain.

Jutun perusta on siinä, että erottaa toisistaan itsensä ja sen esitettävän asian, jutun, on se sitten tietoa, taitoa tai tunnetta (esim musiikkiesityksessä). Koska tavoite on esittää se asia, tässä tapauksessa esitelmän sisältö, muttei minua itseäni, voin ulkoistaa esityksenkin. Sen voi siis tehdä nimenomaan esityksenä. Siinä ei tarvitse eikä pidä olla itse syvimmällä sisismmällään mitenkään tyrkyllä tai edes saavutettavissa - asiasisältö riittää ja voi kokonaan keskittyä siihen. Esittäjä ei ole arvioitavana, vain sisältö. (Joo, yläkoulussa voi tuntua olevan toisin, mutta arvioijat on silloin väärässä, ei se esittäjä).

Kerran sain kyllä sellaista palautetta että olin ”ylimielinen”. Tuona päivänä olin kumminkin saanut uutisia lapseni pitkäaikaissairaudesta ja oikeastaan olin vallan tyytyväinen, että onnistuin sen peittämään yleisöiltä, ja ylipäätään pitämään tuon esityksen - vaikka tulos sitten vaikuttikin ylimieliseltä. Point is, yleisö ei tiedä, eikä sen kuulu tietää esittäjän henkilökohtaisesta mitään. Voit pitää sen suojassa, omana tietonasi. Eivät pääse sitä arvioimaan eivätkä sorkkimaan. Sisältö pitää antaa, mutta se et ole sinä.

Olipa hyvä vastaus ja aivan totta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harjoitteluta, tarjoa materiaalia esiintymisjännityksestä luettavaksi/katsottavaksi/kuunneltavaksi. Löytyy netistä pilvin pimein todella hyviä vinkkejä.

Ole koeyleisönä, opettele itse olemaan kannustava kriitikko, mutta tue kuitenkin, lempeästi, kohti parempaa.

Ikätoverit on valitettavasti ankara yleisö, mutta ei sitä nuorelle itselleen kannata sanoa.

Panosta asiaan, koska itseltäni ainakin esiintymisjännitys pilasi monta hyvää asiaa, kun ei siihen saanut mitään apua.

Äläkä usko AP niitä, jotka ketjussa inttää, ettei kaikista ole esiintyjiksi. Kyllä on! Se on taito, jonka oppii, kun opettelee. Juu ei kaikista tule valovoimaisia stand-up-koomikkoja, mutta ei sellaista työelämässä arvostetakaan. Mutta sitä arvostetaan, että osaa varmasti ja selkeästi, mutta rauhallisesti kertoa asiansa vähintään pienehkölle ryhmälle, mutta mielellään suuremmallekin yleisölle.

Monesti sanotaan, että tekemällä oppii, mutta toisaalta ikävä kokemus teini-iässä voi heijastua pitkälle aikuisuuteen ja tuoda juuri tuota ”minusta vaan ei ole esiintyjäksi” -asennetta. Siksi kannattaa harjoitella!

Olen elävä esimerkki siitä, että kun olosuhteet on kunnossa ja tekniikkaa harjoiteltu riittävästi, siitä ujosta surkimuksestakin tulee asiansa ilmi saava ihminen.

Entä jos tahtoo olla se "ujo surkimus" ihan rauhassa eikä tahdokaan olla se äänekkäin ja rohkein. Jokainen ihminen on erilainen ja jokaista pitää arvostaa. Kenenkään ei pitäisi joutua muuttumaan itseään vaan sen vuoksi, että kelpaa muille. Tärkeintä on se mistä itse pidät ja mikä sinulle on tärkeää. Jokainen voi ilmaista itseään muutenkin kuin olemalla se paras puheenpitäjä. Näin itse ajattelen. Jos pitää vielä kärjistäen esimerkkinä sanoa niin ei kaikista ole esim t*ppamaan ja se on ihan ok. Siihenkin joku voisi sanoa, että kylläpäs on kun vaan harjoittelet. Ei se näin mene.

Ei kai kukaan ole vaatinutkaan, että kaikkien pitäisi olla mestariesiintyjiä? Ketjussa puhutaan kai enemmänkin siitä, että ylipäätään selviytyy esiintymistilanteista, joita suurin piirtein jokainen elämässään kohtaa. Ihan jo työhaastattelussa pitää pystyä esiintymään, ja aika moneen työhön kuuluu asiakaspalvelua, tuotteiden tai vaikka oman työtuotoksen esittelyä jne.

Eri asia se on tehdä asioita rakkaudesta lajiin omalla alallaan asiantuntijana kuin koulussa pakotettuna.

En vertaisi näitä toisiinsa.

Omat tarvittavat kykyni kasvatin vasta sielä töissä en sielä koulutussa.

Kannatatko siis esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelun poistamista opetussuunnitelmasta vai mikä on pointtisi?

Ei koulu voi ennakoida jokaikisen lapsen ja nuoren jokaikistä tulevaa työelämän tarvetta ja harjoitella näihin liittyviä taitoja jokaiselle optimaalisella tavalla.

Ei koulu voikaan ennakoida kaikkea, joten millä ihmeen syyllä esiintymistaidot sitten kuuluvat siihen kaikille pakotettuun palettiin?

Ei se kaikille ole tärkeää, eikä edes hyväksi.

Näin 25 vuotta työelämässä olleena en ole vielä ikinä ollut työpaikassa jossa ei ihan jokainen tarvitsisi jonkinlaisia esiintymistaitoja.

Ehkä jossain liukuhihnalla tai Amazonin varastossa pärjää ilman, mutta niihinkin on varmasti vaikea päästä jos ei edes työhaastattelussa osaa esiintyä selkeästi ja itsevarmasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harjoitteluta, tarjoa materiaalia esiintymisjännityksestä luettavaksi/katsottavaksi/kuunneltavaksi. Löytyy netistä pilvin pimein todella hyviä vinkkejä.

Ole koeyleisönä, opettele itse olemaan kannustava kriitikko, mutta tue kuitenkin, lempeästi, kohti parempaa.

Ikätoverit on valitettavasti ankara yleisö, mutta ei sitä nuorelle itselleen kannata sanoa.

Panosta asiaan, koska itseltäni ainakin esiintymisjännitys pilasi monta hyvää asiaa, kun ei siihen saanut mitään apua.

Äläkä usko AP niitä, jotka ketjussa inttää, ettei kaikista ole esiintyjiksi. Kyllä on! Se on taito, jonka oppii, kun opettelee. Juu ei kaikista tule valovoimaisia stand-up-koomikkoja, mutta ei sellaista työelämässä arvostetakaan. Mutta sitä arvostetaan, että osaa varmasti ja selkeästi, mutta rauhallisesti kertoa asiansa vähintään pienehkölle ryhmälle, mutta mielellään suuremmallekin yleisölle.

Monesti sanotaan, että tekemällä oppii, mutta toisaalta ikävä kokemus teini-iässä voi heijastua pitkälle aikuisuuteen ja tuoda juuri tuota ”minusta vaan ei ole esiintyjäksi” -asennetta. Siksi kannattaa harjoitella!

Olen elävä esimerkki siitä, että kun olosuhteet on kunnossa ja tekniikkaa harjoiteltu riittävästi, siitä ujosta surkimuksestakin tulee asiansa ilmi saava ihminen.

Entä jos tahtoo olla se "ujo surkimus" ihan rauhassa eikä tahdokaan olla se äänekkäin ja rohkein. Jokainen ihminen on erilainen ja jokaista pitää arvostaa. Kenenkään ei pitäisi joutua muuttumaan itseään vaan sen vuoksi, että kelpaa muille. Tärkeintä on se mistä itse pidät ja mikä sinulle on tärkeää. Jokainen voi ilmaista itseään muutenkin kuin olemalla se paras puheenpitäjä. Näin itse ajattelen. Jos pitää vielä kärjistäen esimerkkinä sanoa niin ei kaikista ole esim t*ppamaan ja se on ihan ok. Siihenkin joku voisi sanoa, että kylläpäs on kun vaan harjoittelet. Ei se näin mene.

Ei kai kukaan ole vaatinutkaan, että kaikkien pitäisi olla mestariesiintyjiä? Ketjussa puhutaan kai enemmänkin siitä, että ylipäätään selviytyy esiintymistilanteista, joita suurin piirtein jokainen elämässään kohtaa. Ihan jo työhaastattelussa pitää pystyä esiintymään, ja aika moneen työhön kuuluu asiakaspalvelua, tuotteiden tai vaikka oman työtuotoksen esittelyä jne.

Eri asia se on tehdä asioita rakkaudesta lajiin omalla alallaan asiantuntijana kuin koulussa pakotettuna.

En vertaisi näitä toisiinsa.

Omat tarvittavat kykyni kasvatin vasta sielä töissä en sielä koulutussa.

Kannatatko siis esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelun poistamista opetussuunnitelmasta vai mikä on pointtisi?

Ei koulu voi ennakoida jokaikisen lapsen ja nuoren jokaikistä tulevaa työelämän tarvetta ja harjoitella näihin liittyviä taitoja jokaiselle optimaalisella tavalla.

Ei koulu voikaan ennakoida kaikkea, joten millä ihmeen syyllä esiintymistaidot sitten kuuluvat siihen kaikille pakotettuun palettiin?

Ei se kaikille ole tärkeää, eikä edes hyväksi.

Näin 25 vuotta työelämässä olleena en ole vielä ikinä ollut työpaikassa jossa ei ihan jokainen tarvitsisi jonkinlaisia esiintymistaitoja.

Ehkä jossain liukuhihnalla tai Amazonin varastossa pärjää ilman, mutta niihinkin on varmasti vaikea päästä jos ei edes työhaastattelussa osaa esiintyä selkeästi ja itsevarmasti.

Taas sotketaan puurot ja vellit.

Täysin eriasia on ns. "esiintyä" työhaastattelussa tai parille ihmiselle (mitä en edes kutsuisi esiintymiseksi) kun koko luokan edessä tai 100lle ihmiselle.

Miksi nämä sekoitetaan koko ajan toisiinsa?

Kun ei ole sama asia.

Eli pitäisikö tarkentaa mitä tässäkin taas tarkoitetaan. Ja puhe oli juuri luokan edessä esiintymisestä tässä, ei parin ihmisen haastattelusta jossa koko se tilanne ja dynamiikka on ihan erilainen.

Kotiyleisön edessä harjoittelu, paras apu itselleni on että osaan asiani hyvin ja tiedän mitä sanoa. Edelleen aikuisena jännitän esiintymisiä, mutta helpottaa kun tiedän mitä teen ja olen hyvin suunnitellut ja perehtynyt. Mutta varsinkin jos luokassa on jotain kiusaamista/riski että lasta ei kuunnella, naureskellaan jännityksen merkeille tms niin kannattaa kysyä opettajalta voisiko esitelmän pitää kahden kesken tai vaikka videoituna, ettei lapselle tulisi huonoja kokemuksia. Ryhmäesitelmät on myös helpompia, kun ei tarvitse olla yksin luokan edessä.

Lapsille pitäisi ensin saada terve itsetunto (vanhemmat ovat tässä erityisasemassa) niin sitä kautta se jännittäminen porukassa vähenisi.

Tuo on hyvä neuvo, että tavallaan unohtaa itsensä ja antaa asioiden puhua. Sen voi ajatella vähän niinkuin roolileikkinä, se puhuja ei ole minä vaan se x-aiheen asiantuntija joka kertoo aiheesta johon on perehtynyt. Joku kirjoitti että ne "kerro jotain itsestäsi" esitelmät oli kaikkein pahimpia ja voin todellakin samaistua, pystyn helposti kertomaan ummet ja lammet isollekin yleisölle jostain aiheesta johon olen perehtynyt, mutta jos pitäisi antaa jotain henkilökohtaista se on paljon vaikeampaa.

Mutta jännittäjiä on erilaisia ja kaikki neuvot ei toimi kaikille. Kannattaa kokeilla ja miettiä mikä olisi se paras, ja varmistaa ettei kukaan pääse nauramaan ja pilkkaamaan jos epäonnistuu, kehua jo yrittämisestä. Ja jos ei mikään toimi, esiintymisjännitykseen on myös saatavilla lääkitystä joka helpottaa, yläkouluikäiselle ehkä jo voi olla sopivaa. Esiintyminen on kuitenkin taito joka voi tulla tarpeeseen monessa kohtaa elämässä, ja lamaannuttava esiintymisjännitys voi sulkea ovia, jos jättää tilaisuuden käyttämättä pelon takia. Kaikkien ei tarvitse olla huippuesiintyjiä, mutta tulevaisuuden kannalta olisi hyvä päästä pahimmasta kammosta yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harjoitteluta, tarjoa materiaalia esiintymisjännityksestä luettavaksi/katsottavaksi/kuunneltavaksi. Löytyy netistä pilvin pimein todella hyviä vinkkejä.

Ole koeyleisönä, opettele itse olemaan kannustava kriitikko, mutta tue kuitenkin, lempeästi, kohti parempaa.

Ikätoverit on valitettavasti ankara yleisö, mutta ei sitä nuorelle itselleen kannata sanoa.

Panosta asiaan, koska itseltäni ainakin esiintymisjännitys pilasi monta hyvää asiaa, kun ei siihen saanut mitään apua.

Äläkä usko AP niitä, jotka ketjussa inttää, ettei kaikista ole esiintyjiksi. Kyllä on! Se on taito, jonka oppii, kun opettelee. Juu ei kaikista tule valovoimaisia stand-up-koomikkoja, mutta ei sellaista työelämässä arvostetakaan. Mutta sitä arvostetaan, että osaa varmasti ja selkeästi, mutta rauhallisesti kertoa asiansa vähintään pienehkölle ryhmälle, mutta mielellään suuremmallekin yleisölle.

Monesti sanotaan, että tekemällä oppii, mutta toisaalta ikävä kokemus teini-iässä voi heijastua pitkälle aikuisuuteen ja tuoda juuri tuota ”minusta vaan ei ole esiintyjäksi” -asennetta. Siksi kannattaa harjoitella!

Olen elävä esimerkki siitä, että kun olosuhteet on kunnossa ja tekniikkaa harjoiteltu riittävästi, siitä ujosta surkimuksestakin tulee asiansa ilmi saava ihminen.

Entä jos tahtoo olla se "ujo surkimus" ihan rauhassa eikä tahdokaan olla se äänekkäin ja rohkein. Jokainen ihminen on erilainen ja jokaista pitää arvostaa. Kenenkään ei pitäisi joutua muuttumaan itseään vaan sen vuoksi, että kelpaa muille. Tärkeintä on se mistä itse pidät ja mikä sinulle on tärkeää. Jokainen voi ilmaista itseään muutenkin kuin olemalla se paras puheenpitäjä. Näin itse ajattelen. Jos pitää vielä kärjistäen esimerkkinä sanoa niin ei kaikista ole esim t*ppamaan ja se on ihan ok. Siihenkin joku voisi sanoa, että kylläpäs on kun vaan harjoittelet. Ei se näin mene.

Ei kai kukaan ole vaatinutkaan, että kaikkien pitäisi olla mestariesiintyjiä? Ketjussa puhutaan kai enemmänkin siitä, että ylipäätään selviytyy esiintymistilanteista, joita suurin piirtein jokainen elämässään kohtaa. Ihan jo työhaastattelussa pitää pystyä esiintymään, ja aika moneen työhön kuuluu asiakaspalvelua, tuotteiden tai vaikka oman työtuotoksen esittelyä jne.

Eri asia se on tehdä asioita rakkaudesta lajiin omalla alallaan asiantuntijana kuin koulussa pakotettuna.

En vertaisi näitä toisiinsa.

Omat tarvittavat kykyni kasvatin vasta sielä töissä en sielä koulutussa.

Kannatatko siis esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelun poistamista opetussuunnitelmasta vai mikä on pointtisi?

Ei koulu voi ennakoida jokaikisen lapsen ja nuoren jokaikistä tulevaa työelämän tarvetta ja harjoitella näihin liittyviä taitoja jokaiselle optimaalisella tavalla.

Ei koulu voikaan ennakoida kaikkea, joten millä ihmeen syyllä esiintymistaidot sitten kuuluvat siihen kaikille pakotettuun palettiin?

Ei se kaikille ole tärkeää, eikä edes hyväksi.

Näin 25 vuotta työelämässä olleena en ole vielä ikinä ollut työpaikassa jossa ei ihan jokainen tarvitsisi jonkinlaisia esiintymistaitoja.

Ehkä jossain liukuhihnalla tai Amazonin varastossa pärjää ilman, mutta niihinkin on varmasti vaikea päästä jos ei edes työhaastattelussa osaa esiintyä selkeästi ja itsevarmasti.

Taas sotketaan puurot ja vellit.

Täysin eriasia on ns. "esiintyä" työhaastattelussa tai parille ihmiselle (mitä en edes kutsuisi esiintymiseksi) kun koko luokan edessä tai 100lle ihmiselle.

Miksi nämä sekoitetaan koko ajan toisiinsa?

Kun ei ole sama asia.

Eli pitäisikö tarkentaa mitä tässäkin taas tarkoitetaan. Ja puhe oli juuri luokan edessä esiintymisestä tässä, ei parin ihmisen haastattelusta jossa koko se tilanne ja dynamiikka on ihan erilainen.

Mutta samoja taitoja voi käyttää kummassakin tilanteessa.

-ilmaista itseään selkeästi ja kiinnostavasti

-saada yleisö ns puolelleen

-oppia hoitamaan yllättävät kysymykset RAI tilanteet ilman paniikkia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harjoitteluta, tarjoa materiaalia esiintymisjännityksestä luettavaksi/katsottavaksi/kuunneltavaksi. Löytyy netistä pilvin pimein todella hyviä vinkkejä.

Ole koeyleisönä, opettele itse olemaan kannustava kriitikko, mutta tue kuitenkin, lempeästi, kohti parempaa.

Ikätoverit on valitettavasti ankara yleisö, mutta ei sitä nuorelle itselleen kannata sanoa.

Panosta asiaan, koska itseltäni ainakin esiintymisjännitys pilasi monta hyvää asiaa, kun ei siihen saanut mitään apua.

Äläkä usko AP niitä, jotka ketjussa inttää, ettei kaikista ole esiintyjiksi. Kyllä on! Se on taito, jonka oppii, kun opettelee. Juu ei kaikista tule valovoimaisia stand-up-koomikkoja, mutta ei sellaista työelämässä arvostetakaan. Mutta sitä arvostetaan, että osaa varmasti ja selkeästi, mutta rauhallisesti kertoa asiansa vähintään pienehkölle ryhmälle, mutta mielellään suuremmallekin yleisölle.

Monesti sanotaan, että tekemällä oppii, mutta toisaalta ikävä kokemus teini-iässä voi heijastua pitkälle aikuisuuteen ja tuoda juuri tuota ”minusta vaan ei ole esiintyjäksi” -asennetta. Siksi kannattaa harjoitella!

Olen elävä esimerkki siitä, että kun olosuhteet on kunnossa ja tekniikkaa harjoiteltu riittävästi, siitä ujosta surkimuksestakin tulee asiansa ilmi saava ihminen.

Entä jos tahtoo olla se "ujo surkimus" ihan rauhassa eikä tahdokaan olla se äänekkäin ja rohkein. Jokainen ihminen on erilainen ja jokaista pitää arvostaa. Kenenkään ei pitäisi joutua muuttumaan itseään vaan sen vuoksi, että kelpaa muille. Tärkeintä on se mistä itse pidät ja mikä sinulle on tärkeää. Jokainen voi ilmaista itseään muutenkin kuin olemalla se paras puheenpitäjä. Näin itse ajattelen. Jos pitää vielä kärjistäen esimerkkinä sanoa niin ei kaikista ole esim t*ppamaan ja se on ihan ok. Siihenkin joku voisi sanoa, että kylläpäs on kun vaan harjoittelet. Ei se näin mene.

Ei kai kukaan ole vaatinutkaan, että kaikkien pitäisi olla mestariesiintyjiä? Ketjussa puhutaan kai enemmänkin siitä, että ylipäätään selviytyy esiintymistilanteista, joita suurin piirtein jokainen elämässään kohtaa. Ihan jo työhaastattelussa pitää pystyä esiintymään, ja aika moneen työhön kuuluu asiakaspalvelua, tuotteiden tai vaikka oman työtuotoksen esittelyä jne.

Eri asia se on tehdä asioita rakkaudesta lajiin omalla alallaan asiantuntijana kuin koulussa pakotettuna.

En vertaisi näitä toisiinsa.

Omat tarvittavat kykyni kasvatin vasta sielä töissä en sielä koulutussa.

Kannatatko siis esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelun poistamista opetussuunnitelmasta vai mikä on pointtisi?

Ei koulu voi ennakoida jokaikisen lapsen ja nuoren jokaikistä tulevaa työelämän tarvetta ja harjoitella näihin liittyviä taitoja jokaiselle optimaalisella tavalla.

Ei koulu voikaan ennakoida kaikkea, joten millä ihmeen syyllä esiintymistaidot sitten kuuluvat siihen kaikille pakotettuun palettiin?

Ei se kaikille ole tärkeää, eikä edes hyväksi.

Näin 25 vuotta työelämässä olleena en ole vielä ikinä ollut työpaikassa jossa ei ihan jokainen tarvitsisi jonkinlaisia esiintymistaitoja.

Ehkä jossain liukuhihnalla tai Amazonin varastossa pärjää ilman, mutta niihinkin on varmasti vaikea päästä jos ei edes työhaastattelussa osaa esiintyä selkeästi ja itsevarmasti.

Taas sotketaan puurot ja vellit.

Täysin eriasia on ns. "esiintyä" työhaastattelussa tai parille ihmiselle (mitä en edes kutsuisi esiintymiseksi) kun koko luokan edessä tai 100lle ihmiselle.

Miksi nämä sekoitetaan koko ajan toisiinsa?

Kun ei ole sama asia.

Eli pitäisikö tarkentaa mitä tässäkin taas tarkoitetaan. Ja puhe oli juuri luokan edessä esiintymisestä tässä, ei parin ihmisen haastattelusta jossa koko se tilanne ja dynamiikka on ihan erilainen.

Näin jännittäjän näkökulmasta tilanne on kyllä hyvin pitkälle samanlainen. Tai oikeastaan työhaastattelu on vielä pahempi, koska tietää että sitä omaa esiintymistä arvioidaan ja sillä lyhyellä kohtaamisella on oikeasti väliä, toisin kuin jollain esitelmällä. Riippuu toki myös haastattelusta.

Vierailija kirjoitti:

Eihän se auta kuin rohkaista lasta, että pystyisi vaikka pari lausetta lukemaan luokan edessä.

Ja esitelmää kannataa treenata kotona kotiväen /muun turvallisen yleisön kanssa. Olen itsekin ollut tuollainen arka lapsi, ja alussa esitelmöinti oli ihan hirveää, mutta siihen tottuu pikkuhiljaa. Edelleenkin aikuisena jännitän esitelmien pitoa, mutta en enää pelkää kuolevani tai edes pyörtyväni kesken kaiken. Lähetän täältä virtuaalisen tsemppihalauksen lapselle!

Olen itse jännittäjä. Olen syntynyt -90 ja minulla on aikuisena huomattu asperger-piirteitä. Selvisin pakollisista suullisista esitelmistä jotenkuten; pahinta oli olla yksin luokan edessä, jos opettajakin häippäs takapulpettiin seuraamaan. Itselläni oli taktiikkana järjestää jokainen lause päässäni minimi kestoon ja sitten vain paapattaa se ulos( yleensä turhankin nopeasti) ja suunnilleen karata takaisin pulpettiin. Myös vanha neuvo takaseinästä on hyvä ja täytyy hengittää ettei pyörry. Myös ymmärtävä luokka on tärkeä tekijä( ei tirskuta) ja toivon että lapsellasi on sellainen. Sanoisin hänelle myös että hyvä valmistautuminen ja esittämisajan lyhyyden tiedostaminen auttaa. On oko takellella, vaihdella jalkaa tai täristä, siitäkin tulee hyvä olo kun se on tehty ja saa toipua omassa pulpetissa.

Joskus sanoin esiintymistä jännittäneelle kollegalle, siinä missä oppilaillekin: "Jännitä ihan rauhassa".

Koululaisena vihasin esiintymistä, mutta ei silloin ollut vanhemmilla mitään mahdollisuutta uhota yhteyden ottamisella iltapäivälehtiin. Jännitin, selvisin, ja aikanaan tein työni yläkoulun opettajana. 

Esiintymistä kuuluu jännittää jonkin verran, koska muuten se ei mene hyvin. Minusta kannattaa ensinnäkin valmistella esitys hyvin, ja silloin täytyy miettiä, minkälaisille ihmisille puhuu ja mitkä ydinasiat haluaa heille kertoa. Vähänkään teoreettisempaa asiaa kannattaa keventää parilla käytännön esimerkillä, koska ne herättävät yleisön kiinnostuksen ja auttavat ymmärtämään. Täällä on neuvottu esiintymään kokeeksi ensin kotona tai tutuille. En esittäisi luentoani ensin kotiyleisölleni, vaan ihan itselleni ääneen. Siinä kuulee, sopivatko lauseet suuhun, onko jokin kohta liian koukeroinen ja missä kohtaa on syytä hengähtää. Lyhyesti puhuisin myös peilille, jotta näkisin eleeni. Videointi on hyvä - jos sen sietää. Ennen tärkeää esiintymistä kannattaa syödä vain kevyesti ja käydä vessassa. Kun 15 ensimmäistä sekuntia esityksestä on kulunut, esitys alkaa mennä kuin itsestään, kun kuulijat alkavat kannatella. Hehän haluavat, että puhuja onnistuu. - Olin itse kova jännittäjä, mutta päädyin lopulta opettamaan yliopistolle vuosikausiksi. Se antoi esiintymisvarmuutta. Alettiin pyytää puhujaksi erinäisiin tilaisuuksiin ns. sanomaan muutama sana. Mutta ette tiedä, miten paljon parhaita ”spontaaneja” puheita on harjoiteltu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän se auta kuin rohkaista lasta, että pystyisi vaikka pari lausetta lukemaan luokan edessä.

Ja esitelmää kannataa treenata kotona kotiväen /muun turvallisen yleisön kanssa. Olen itsekin ollut tuollainen arka lapsi, ja alussa esitelmöinti oli ihan hirveää, mutta siihen tottuu pikkuhiljaa. Edelleenkin aikuisena jännitän esitelmien pitoa, mutta en enää pelkää kuolevani tai edes pyörtyväni kesken kaiken. Lähetän täältä virtuaalisen tsemppihalauksen lapselle!

en olisi itse lapsena pystynyt harjoittelemaan esitelmää edes äidin edessä. joku siinä esillä olemisessa on niin hankalaa.