Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pakonomainen ihastuminen
31.03.2022 |
Olen pitkässä parisuhteessa jossa on myös pieniä lapsia. Nyt olen harmikseni huomannut ihastuneeni kolmanteen osapuoleen, enkä meinaa saada tunnetta millään loppumaan ja se alkaa jo varjostaa omaa suhdettani. Ymmärrän järjellä, ettei tunne ole kestävällä pohjalla tai kohdistu todelliseen ihmiseen, vaan lähtee omista päänsisäisistä peloistani ja tarpeistani. Mutta kun tämäkään järkeily ei tehoa tunteeseen.
Olen pohtinut asiaa viime aikoina ja ymmärtänyt, että tämä on oikeastaan minulle kaava. Lähes koko elämäni olen kärsinyt taipumuksesta tavalla tai toisella vinoutuneisiin, lähes hallitsemattoman voimakkaisiin ihastumisiin. Olen käynyt läpi sinkkuvuosiani ja tajunnut miten älyttömiin mittasuhteisiin olen mennyt ihastusten vuoksi. Olen muun muassa kolmesti valinnut asuinpaikan yksipuolisen ihastuksen perusteella. Olen tuhonnut ystävyyssuhteita miesten takia, joille olen lopulta ollut melko tai täysin yhdentekevä. Olen hakeutunut toistuvasti ystävyyssuhteisiin miesten kanssa, joihin olen yksipuolisesti ja toivottomasti ihastunut. Ja nolannut itseni lukemattomilla mielikuvituksellisilla tavoilla.
Mutta sinkkuaikoina nämä ihastukset nämä menivät ohi. Pääsääntöisesti kahdella tavalla. Ensimmäinen vaihtoehto oli se, että tein lopulta itsestäni totaalisen klovnin laittamalla miehen antamaan minulle niin selkeät pakit ettei niistä jäänyt epäilyksen varaa. Häpeä tappoi lopulta ihastuksen. Ja toinen tapa oli se että sain sen mitä halusin. Useimmissa tapauksissa tunteet heitti saman tien täydet 180 astetta. Vaikka hetkeä aiemmin olin himoinnut ihmistä silmittömästi, se ihastus kuoli ja pahimmillaan vaihtui vastenmielisyydeksi tai jopa paniikiksi.
Sitten kymmenenkunta vuotta sitten tuli se ainut jota olen halunnut vielä senkin jälkeen kun olen hänet saanut. Ja haluan edelleen. Vuosia halusin pelkästään häntä, en enää edes nähnyt muita miehiä. Luulin jo kasvaneeni yli ihastusaddiktiostani, korjaantuneeni. Mutta olen vähitellen kallistunut pelkäämään, ettei mikään tai kukaan saavutettavissa oleva voi koskaan antaa samaa huumaa kuin se kielletystä tai saavuttamattomasta haaveilu. Ettei tämä ole asia josta parannutaan vaan asia joka tulee varjostaamaan minua aina.
Ja nyt olen taas ihastunut. Intohimoisesti, epätoivoisesti ja yksipuolisesti. Mutta se ei vaan ota loppuakseen. Eikä mikään muu tunnu enää miltään. Tunnen eläväni vain tämän ihmisen seurassa, vaikka näen häntä hyvin harvoin. Kaikki muu aika menee seuraavaa tapaamista odotellessa ja siitä haaveillessa. Vihaan ja halveksin itseäni tämän takia, mutta en vain saa tätä loppumaan.
Onko kukaan muu parantunut tällaisesta terapiassa tms? En jaksa enää tätä, että koko elämäni tuntuu pyörivän tämän p*skan ympärillä. En vaan jaksa. Alan jo hyväksyä sen että avioliittoni saattaa tähän loppua, mutta liiton kohtalosta riippumatta haluan eroon näistä jatkuvista järjettömistä hulluuden partaalle ajavista ihastumisista. Haluan aivoni ja elämäni takaisin.
Kommentit (376)
Ap:lle sanoisin, että kun olet lapsia hankkinut, on todella aika aikuistua viimeistään nyt.
Voithan sinä haaveilla, mutta voit myös piirtää paperille yksinkertaisen kuvion elämästäsi ja ihmisistä siinä tikku-ukkoina.
Tikku-ukkojen avulla voit hahmottaa mitä kukin ihminen elämässäsi merkitsee, millaisia uusia kuvioita muodostuu, kun siirtelet ja vaihtelet ukkojen paikkoja. Mitä hyötyä tai haittaa syntyy eri ihmisille, kun muodostelet erilaisia kuvioita.
Kun oma tunne-elämäsi on noin häilyväinen, suosittelen miettimään lasten edun ja turvallisen kasvuympäristön takaamisen kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hieno ketju ja kaikilta ihastuneilta tarkkaa analyysia. Ap:lta kysyisin vielä, mikä estää nyt "vain" kysymästä ihastukselta, onko tunne vastavuoroista. Miten pelkästä kysymyksestä voisi tulla sotku ja ero? Varsinkin jos tyyppi sanoo, ette ole ihastunut.
No, torjunnan aiheuttama pohjaton häpeä noin ensinnäkin. Ja toiseksi, minä pidän tällaista tiedustelua jo pettämisenä ja uskon puolisoni ajattelevan samoin. En jotenkin näe mahdollisuuksia jatkaa yhdessä sen jälkeen, jos toinen on ikäänkuin hakemalla hakenut mahdollisuutta pettää/jättää. Ja sitä se tunteiden molemminpuolisuuden tiedustelu minusta on.
Jos taas kysyisin asiaa aikeena jatkaa siitä huolimatta puolisoni kanssa, se olisi minusta väärin tätä toista kohtaan.
-Ap
Tai siis pohjimmiltaan kyse on varmasti siitä, etten yksinkertaisesti halua tietää. Itsetuntoni hajoaisi ja sydämeni särkyisi jos saisin kuulla kuvitteleeni kaiken. Menisi se ohi, ajan kanssa, mutta hetken aikaa se sattuu niin ettei saa henkeä ja hävettää niin ettei haluaisi olla enää olemassa. Niin se on ainakin ennen ollut. Pelkään sitä tunnetta. Koen pakokauhua jo pelkästä ajatuksestakin.
-Ap
Tämä kuulostaakin realistisemmalta syyltä kuin tuossa edellä ensin sanomasi. Neuvoni on todella epäsensitiivinen ja kylmän oloinen, mutta olisiko sulla pakokauhusta huolimatta mahdollisuus kysyä ihastuksen kohteelta asiaa, vaikka viestillä. Vapaus, jonka todennäköisen hylkäämisen jälkeen saisit, olisi niin iso palkinto, että se voittaisi paniikin. Itsekin sanoit (muistaakseni!) tuolla aiemmin, että kun saisit tämän ihastuksen pois systeemistäsi, saisit energiaa käsitellä parisuhteesi ongelmia. Nykytilanne on sulle kestämätön, ja kysyminen olisi tie pois tästä.
No kyllä ja ei. Tämä on siis tunnepuolelta suurin syy siellä taustalla, mutta kyllä sekin oli ihan totta, että vastakaiun tiedustelu on minusta pettämistä ja todennäköisesti kriisiyttäisi liittoni entisestään. Se nyt sitten on kokonaan toinen asia, onko se kriisiyttäminen välttämättä edes huono juttu vai jouduttaisiko se muutenkin väistämätöntä eroa.
Ja vaikka näen tätä ihmistä harvoin, kyse ei kuitenkaan ole henkilöstä joka olisi ikäänkuin muusta elämästäni irrallaan, vaan tunteiden tunnustamisesta seuraava mahdollinen draama vaikuttaisi hyvin laajasti ja kenties ennalta-arvaamattomasti ihmissuhteisiini ja ylipäänsä kaveripiiriini. Voi tulla aika jäätävät juhannukset ja joulut jatkossa jos tämä pommi putoaa. En näe vastakaiun kyselemistä kertakaikkiaan vaihtoehtona. Kyllä, se on pelottavaa, mutta se on tietyistä järkisyistä johtuen myös ihan objektiivisesti typerää ja vaarallista.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle sanoisin, että kun olet lapsia hankkinut, on todella aika aikuistua viimeistään nyt.
Voithan sinä haaveilla, mutta voit myös piirtää paperille yksinkertaisen kuvion elämästäsi ja ihmisistä siinä tikku-ukkoina.
Tikku-ukkojen avulla voit hahmottaa mitä kukin ihminen elämässäsi merkitsee, millaisia uusia kuvioita muodostuu, kun siirtelet ja vaihtelet ukkojen paikkoja. Mitä hyötyä tai haittaa syntyy eri ihmisille, kun muodostelet erilaisia kuvioita.
Kun oma tunne-elämäsi on noin häilyväinen, suosittelen miettimään lasten edun ja turvallisen kasvuympäristön takaamisen kautta.
Niin no, tämähän ei kyllä vastannut millään tavalla siihen, miten saan tämän ei-toivotun tunteen loppumaan. Olen kyllä täysin tietoinen siitä, että tämä on typerää, lapsellista ja naurettavaa. Asian tiedostaminen ei nyt valitettavasti ole korjannut ongelmaa. "Nyt pitäisi kasvaa aikuiseksi" on tilanteessa about yhtä hyödyllinen neuvo kuin masentuneelle "älä ole surullinen".
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle sanoisin, että kun olet lapsia hankkinut, on todella aika aikuistua viimeistään nyt.
Voithan sinä haaveilla, mutta voit myös piirtää paperille yksinkertaisen kuvion elämästäsi ja ihmisistä siinä tikku-ukkoina.
Tikku-ukkojen avulla voit hahmottaa mitä kukin ihminen elämässäsi merkitsee, millaisia uusia kuvioita muodostuu, kun siirtelet ja vaihtelet ukkojen paikkoja. Mitä hyötyä tai haittaa syntyy eri ihmisille, kun muodostelet erilaisia kuvioita.
Kun oma tunne-elämäsi on noin häilyväinen, suosittelen miettimään lasten edun ja turvallisen kasvuympäristön takaamisen kautta.
Niin no, tämähän ei kyllä vastannut millään tavalla siihen, miten saan tämän ei-toivotun tunteen loppumaan. Olen kyllä täysin tietoinen siitä, että tämä on typerää, lapsellista ja naurettavaa. Asian tiedostaminen ei nyt valitettavasti ole korjannut ongelmaa. "Nyt pitäisi kasvaa aikuiseksi" on tilanteessa about yhtä hyödyllinen neuvo kuin masentuneelle "älä ole surullinen".
-Ap
Olet tehnyt selväksi, että käyttäydyt pakonomaisesti tietyn kaavan mukaan. Toivottoman "rakkauden" vaalinen mielessä voi estää rakkauden toteuttamista kaikilla muilla alueilla, joilla se on sinulle realistinen mahdollisuus.
En tiedä, miten pakkomielteestäsi paranet, jos tahdonvoiman käyttö ei toimi kohdallasi. Itsestäsi elämäsi muuttaminen lähtee ja vain silloin, jos todella päätät sen tehdä.
Tiedosta ennen muuta se, että olet lapsillesi velkaa heidän elämänsä. Heidän parhaansa on vähintään hyväksi sinullekin.
Jaa-a, mikä auttaa pakonomaisiin addiktioihin? Varmaankin ulkopuolinen apu ja totaalinen kieltäytyminen. Et ehkä ole kumpaankaan valmis vaan haluat nauttia addiktiosi tuomasta nautinnosta. Tai ei se riippuvuus jatkuessaan enää nautintoakaan tuota mutta se on ihan aivokemian tasolla jo, pitää tehdä selkeä irtiotto ja vältellä itselle/muille haitallista riippuvuutta. Kuulostaa jotenkin siltä, ettet ole tähän valmis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle sanoisin, että kun olet lapsia hankkinut, on todella aika aikuistua viimeistään nyt.
Voithan sinä haaveilla, mutta voit myös piirtää paperille yksinkertaisen kuvion elämästäsi ja ihmisistä siinä tikku-ukkoina.
Tikku-ukkojen avulla voit hahmottaa mitä kukin ihminen elämässäsi merkitsee, millaisia uusia kuvioita muodostuu, kun siirtelet ja vaihtelet ukkojen paikkoja. Mitä hyötyä tai haittaa syntyy eri ihmisille, kun muodostelet erilaisia kuvioita.
Kun oma tunne-elämäsi on noin häilyväinen, suosittelen miettimään lasten edun ja turvallisen kasvuympäristön takaamisen kautta.
Niin no, tämähän ei kyllä vastannut millään tavalla siihen, miten saan tämän ei-toivotun tunteen loppumaan. Olen kyllä täysin tietoinen siitä, että tämä on typerää, lapsellista ja naurettavaa. Asian tiedostaminen ei nyt valitettavasti ole korjannut ongelmaa. "Nyt pitäisi kasvaa aikuiseksi" on tilanteessa about yhtä hyödyllinen neuvo kuin masentuneelle "älä ole surullinen".
-Ap
Olet tehnyt selväksi, että käyttäydyt pakonomaisesti tietyn kaavan mukaan. Toivottoman "rakkauden" vaalinen mielessä voi estää rakkauden toteuttamista kaikilla muilla alueilla, joilla se on sinulle realistinen mahdollisuus.
En tiedä, miten pakkomielteestäsi paranet, jos tahdonvoiman käyttö ei toimi kohdallasi. Itsestäsi elämäsi muuttaminen lähtee ja vain silloin, jos todella päätät sen tehdä.
Tiedosta ennen muuta se, että olet lapsillesi velkaa heidän elämänsä. Heidän parhaansa on vähintään hyväksi sinullekin.
Minusta tämä on hieman ristiriitainen kommentti. Et tiedä, miten tilanne paranee jos pelkkä tahdonvoima ei siihen riitä, mutta ohjeesi on silti että minä nyt vaan "päätän" ettei tätä ongelmaa ole ja se katoaa?
Minusta tuntuu, että sinulla on kenties kokemusta vain tasapainoisesta tai jokseenkin tasapainoisesta tunne-elämästä, ja jokin perustavanlaatuinen seikka hallitsemattoman pakkomielteen olemuksessa on jäänyt sinulta ymmärtämättä. Kun ei se häviä vaan sillä että kovasti päättää ettei sitä ole. Eikä sillä, että syyllistää itseään siitä, tyyliin olen huono äiti ja vaimo jos en pääse tästä ajatuksesta eroon. Koska kaikki tämä on kokeiltu jo. Jos nämä toimisi, ei olisi koko ongelmaa.
Varmaan joku muukin tämän ketjun ihastumisongelmainen voi kommentoida tähän. Onko teille apua neuvosta, että nyt vaan päätät kasvaa aikuiseksi ja lopettaa moisen pelleilyn? Hienoa tietysti jos on.
-Ap
No käy hakemassa ne pakit (tai elämäsi kyydit!) eihän sun tarvitse kertoa / jäädä kiinni?! Kerranhan täällä vain eletään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a, mikä auttaa pakonomaisiin addiktioihin? Varmaankin ulkopuolinen apu ja totaalinen kieltäytyminen. Et ehkä ole kumpaankaan valmis vaan haluat nauttia addiktiosi tuomasta nautinnosta. Tai ei se riippuvuus jatkuessaan enää nautintoakaan tuota mutta se on ihan aivokemian tasolla jo, pitää tehdä selkeä irtiotto ja vältellä itselle/muille haitallista riippuvuutta. Kuulostaa jotenkin siltä, ettet ole tähän valmis.
Ulkopuolinen apu on itseasiassa haussa (muistakin syistä) ja irtiotto auttaa vähän huonosti. Näen kyseistä ihmistä niin harvoin, että liki vuoden tauko on korona-aikana jo kokeiltu ilman apua. Todennäköisesti pitäisi olla useampi vuosi tai jopa loppuelämä. Se taas on käytännössä hankala järjestää tai vaatii valtavia kompromisseja muun sosiaalisen elämän suhteen.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
No käy hakemassa ne pakit (tai elämäsi kyydit!) eihän sun tarvitse kertoa / jäädä kiinni?! Kerranhan täällä vain eletään!
No, ne nyt kerkiää hakea eron jälkeenkin jos ja kun se on muutenkin tulossa. Haluaisin vaan käydä prosessin rauhassa ilman tätä ajatusta sotkemassa päätäni. Jos ei se suostu loppumaan, niin menisi edes jonnekin piiloon siksi aikaa kunnes elämäntilanteeni on selkiytynyt.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä omiin ajatuksiin voi vaikuttaa, voit suunnata niitä ihan muihin asioihin kuin tähän ihastukseen ja hänestä unelmointiin. Tuo pakonomainen ihastuminen on pakoa todellisuudesta ja riippuvuus. Sinä vain voit kieltää itseäsi ajautumasta yhä uudestaan tuohon kierteeseen. Lopeta hänen ajattelu. Äläkä ala väittämään että et pysty. Kyllä pystyt jos haluat. Et pysty jos et halua luopua siitä unelmoinnista. Turha hakea täältä jotain oikeutusta oman elämän riuduttamiseen, se on myös valinta mihin aikansa käyttää, tai ajatuksensa. Ei ne alkoholistitkaan mielellään luovu alkoholista, selityksiä löytyy, mutta osa taistelee irti, yleensä täydellinen kieltäytyminen (juomisesta tai tässä tapauksessa ihastuksen ajattelemisesta ja fantasioimisesta riippumatta näkeekö vai ei häntä) on ainoa tapa päästä "kuiville".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle sanoisin, että kun olet lapsia hankkinut, on todella aika aikuistua viimeistään nyt.
Voithan sinä haaveilla, mutta voit myös piirtää paperille yksinkertaisen kuvion elämästäsi ja ihmisistä siinä tikku-ukkoina.
Tikku-ukkojen avulla voit hahmottaa mitä kukin ihminen elämässäsi merkitsee, millaisia uusia kuvioita muodostuu, kun siirtelet ja vaihtelet ukkojen paikkoja. Mitä hyötyä tai haittaa syntyy eri ihmisille, kun muodostelet erilaisia kuvioita.
Kun oma tunne-elämäsi on noin häilyväinen, suosittelen miettimään lasten edun ja turvallisen kasvuympäristön takaamisen kautta.
Niin no, tämähän ei kyllä vastannut millään tavalla siihen, miten saan tämän ei-toivotun tunteen loppumaan. Olen kyllä täysin tietoinen siitä, että tämä on typerää, lapsellista ja naurettavaa. Asian tiedostaminen ei nyt valitettavasti ole korjannut ongelmaa. "Nyt pitäisi kasvaa aikuiseksi" on tilanteessa about yhtä hyödyllinen neuvo kuin masentuneelle "älä ole surullinen".
-Ap
Olet tehnyt selväksi, että käyttäydyt pakonomaisesti tietyn kaavan mukaan. Toivottoman "rakkauden" vaalinen mielessä voi estää rakkauden toteuttamista kaikilla muilla alueilla, joilla se on sinulle realistinen mahdollisuus.
En tiedä, miten pakkomielteestäsi paranet, jos tahdonvoiman käyttö ei toimi kohdallasi. Itsestäsi elämäsi muuttaminen lähtee ja vain silloin, jos todella päätät sen tehdä.
Tiedosta ennen muuta se, että olet lapsillesi velkaa heidän elämänsä. Heidän parhaansa on vähintään hyväksi sinullekin.
Minusta tämä on hieman ristiriitainen kommentti. Et tiedä, miten tilanne paranee jos pelkkä tahdonvoima ei siihen riitä, mutta ohjeesi on silti että minä nyt vaan "päätän" ettei tätä ongelmaa ole ja se katoaa?
Minusta tuntuu, että sinulla on kenties kokemusta vain tasapainoisesta tai jokseenkin tasapainoisesta tunne-elämästä, ja jokin perustavanlaatuinen seikka hallitsemattoman pakkomielteen olemuksessa on jäänyt sinulta ymmärtämättä. Kun ei se häviä vaan sillä että kovasti päättää ettei sitä ole. Eikä sillä, että syyllistää itseään siitä, tyyliin olen huono äiti ja vaimo jos en pääse tästä ajatuksesta eroon. Koska kaikki tämä on kokeiltu jo. Jos nämä toimisi, ei olisi koko ongelmaa.
Varmaan joku muukin tämän ketjun ihastumisongelmainen voi kommentoida tähän. Onko teille apua neuvosta, että nyt vaan päätät kasvaa aikuiseksi ja lopettaa moisen pelleilyn? Hienoa tietysti jos on.
-Ap
Näitä kommentteja kun olen lukenut, niin olen saanut helpotuksekseni todeta, että minun ihastumiseni on vielä jollain tasolla hallittavissa, vaikka se tuntuukin koko kehossa, värisyttää ja ajoittain vie työkyvyn. Mutta silti: jos joku neuvoisi minua kasvamaan aikuiseksi ja lopettamaan moisen pelleilyn, niin toteaisin vain itsekseni, että olipa virhe tuollekin tästä kertoa, kun ei hän selvästikään ymmärrä yhtään, mistä puhun.
Ei tämä ole järjen asia ollenkaan, eikä tunnetta saa järkipäätöksellä, tahdonvoimalla tapetuksi.
Minulla ei ole koskaan ollut tilannetta, jossa joku tunteitteni kohde olisi osoittanut vastakaikua, siis että tunne ei olisi ollut yksipuolinen. Minulla nämä ovat ihan järjestään yksipuolisia. Siksi minun on helppo sanoa, että tämä on hallittavissa, mutta tosiasiassa, jos tulisi tilanne, että esimerkiksi nyt se yksi tietty mies tekisi aloitteen, niin olen kyllä aika varma, ettei siinä mikään tahdonvoima riittäisi estämään minua tekemästä ehkä elämäni suurinta virhettä. Sanoisin hänelle hetkeäkään epäröimättä kyllä, välittämättä seurauksista.
Minulla tosin ei ole lapsia. Rikkoisin vain itseni.
Ehkä minun ihastumiseni on hallittavissa vain sen takia, koska se on vain niin auttamattoman, totaalisen mahdoton ja epärealistinen. Sanalla sanoen turvallinen. Vaikka kyse ei ole jostain kaukaa ihaillusta julkisuuden henkilöstä, mies on ihan todellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hieno ketju ja kaikilta ihastuneilta tarkkaa analyysia. Ap:lta kysyisin vielä, mikä estää nyt "vain" kysymästä ihastukselta, onko tunne vastavuoroista. Miten pelkästä kysymyksestä voisi tulla sotku ja ero? Varsinkin jos tyyppi sanoo, ette ole ihastunut.
No, torjunnan aiheuttama pohjaton häpeä noin ensinnäkin. Ja toiseksi, minä pidän tällaista tiedustelua jo pettämisenä ja uskon puolisoni ajattelevan samoin. En jotenkin näe mahdollisuuksia jatkaa yhdessä sen jälkeen, jos toinen on ikäänkuin hakemalla hakenut mahdollisuutta pettää/jättää. Ja sitä se tunteiden molemminpuolisuuden tiedustelu minusta on.
Jos taas kysyisin asiaa aikeena jatkaa siitä huolimatta puolisoni kanssa, se olisi minusta väärin tätä toista kohtaan.
-Ap
Tai siis pohjimmiltaan kyse on varmasti siitä, etten yksinkertaisesti halua tietää. Itsetuntoni hajoaisi ja sydämeni särkyisi jos saisin kuulla kuvitteleeni kaiken. Menisi se ohi, ajan kanssa, mutta hetken aikaa se sattuu niin ettei saa henkeä ja hävettää niin ettei haluaisi olla enää olemassa. Niin se on ainakin ennen ollut. Pelkään sitä tunnetta. Koen pakokauhua jo pelkästä ajatuksestakin.
-Ap
Tämä kuulostaakin realistisemmalta syyltä kuin tuossa edellä ensin sanomasi. Neuvoni on todella epäsensitiivinen ja kylmän oloinen, mutta olisiko sulla pakokauhusta huolimatta mahdollisuus kysyä ihastuksen kohteelta asiaa, vaikka viestillä. Vapaus, jonka todennäköisen hylkäämisen jälkeen saisit, olisi niin iso palkinto, että se voittaisi paniikin. Itsekin sanoit (muistaakseni!) tuolla aiemmin, että kun saisit tämän ihastuksen pois systeemistäsi, saisit energiaa käsitellä parisuhteesi ongelmia. Nykytilanne on sulle kestämätön, ja kysyminen olisi tie pois tästä.
No kyllä ja ei. Tämä on siis tunnepuolelta suurin syy siellä taustalla, mutta kyllä sekin oli ihan totta, että vastakaiun tiedustelu on minusta pettämistä ja todennäköisesti kriisiyttäisi liittoni entisestään. Se nyt sitten on kokonaan toinen asia, onko se kriisiyttäminen välttämättä edes huono juttu vai jouduttaisiko se muutenkin väistämätöntä eroa.
Ja vaikka näen tätä ihmistä harvoin, kyse ei kuitenkaan ole henkilöstä joka olisi ikäänkuin muusta elämästäni irrallaan, vaan tunteiden tunnustamisesta seuraava mahdollinen draama vaikuttaisi hyvin laajasti ja kenties ennalta-arvaamattomasti ihmissuhteisiini ja ylipäänsä kaveripiiriini. Voi tulla aika jäätävät juhannukset ja joulut jatkossa jos tämä pommi putoaa. En näe vastakaiun kyselemistä kertakaikkiaan vaihtoehtona. Kyllä, se on pelottavaa, mutta se on tietyistä järkisyistä johtuen myös ihan objektiivisesti typerää ja vaarallista.
-Ap
Ok. Ymmärrän noi juhannnuskuviot jne. Mutta kertoisko mies siis teidän tuttavapiirille asiasta? Toi pettämisasia taas on mielestäni ihan höpöhöpöä. Että asian tiedusteleminen ihastukselta olis jo pettämistä. Tilanne on jo ihan kriisiytynyt moneen suuntaan, ja asioista puhuminen ei voi olla pettämistä.
Luulen, että tarviit ulkopuolista ammattiapua tähän kaikkeen. Periaatteessa noi neuvot, että pitää välttää ajattelemasta väärää miestä jne, ovat ihan päteviä. Sulla pakkomielteestä on vain vuosien aikana tullut niin suurta, että tarviit siihen apua. On kuitenkin mahdollisuus purkaa vääriä ajatus- ja toimintamalleja. Onnea siihen!
Suosittelen ap:lle käyntiä lääkärillä (psykiatrilla). Mm. tuo impulssikontrollin heikkous ja tunne-elämän epätasapainoisuus voi kertoa esim. epävakaasta persoonallisuudesta. Joka tapauksessa kyse on ilmeisen vakavasta häiriöstä tai addiktiosta, johon selvästi minkäänlainen järkeily ja edes lasten parhaaseen vetoaminen ei auta, kun tuo pakonomainen tunne peittää alleen kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että tarviit ulkopuolista ammattiapua tähän kaikkeen. Periaatteessa noi neuvot, että pitää välttää ajattelemasta väärää miestä jne, ovat ihan päteviä. Sulla pakkomielteestä on vain vuosien aikana tullut niin suurta, että tarviit siihen apua. On kuitenkin mahdollisuus purkaa vääriä ajatus- ja toimintamalleja. Onnea siihen!
En ole ap, mutta kommentoin tätä omalta osaltani. Minulla se on kyllä juuri noin: vuosien aikana tästä on tullut tosi suurta, tai vähintään jonkinlainen opittu tapa. "Onnekseni" tai pelastuksekseni ihastukset ovat aina olleet sataprosenttisen yksipuolisia, ja siksi se, mikä on tullut tavaksi, on vain tunne ja sen pitäminen elossa, vaikka kohdetta ei näkisi aikoihin. Jos minulla ajatusmalli on väärä ja tunteet vääriä, niin toimintamalli ei ole väärä, koska mitään toimintamallia ei ole olemassa.
Voi olla vaikeampaa purkaa sekä väärä ajatusmalli että väärä toimintamalli, minulla onneksi vain toinen.
Olen kyllä taipuvainen uskomaan, että jos tästä todella haluaisin päästä eroon, niin pystyisin: tekisin kaikkeni siitä eroon pääsemiseksi. Minulle tämä kuitenkin on, kuten olen tuonne aiempiin kommentteihini kirjoittanut, vielä jonkinlainen elämän suola. Haluan tuntea, haluan pitää tämän tunteen, se on minulle jonkinlainen elämää kannatteleva voima.
Minulla ei ole tämän takia rikkoutuneita ystävyyssuhteita tai mitään vastaavaa, kukaan muu ei näistä minun ihastuksistani ole kärsinyt kuin yksin minä itse. Kärsinkö vai nautinko? Kumpi on suurempaa? Kun kärsimys käy suuremmaksi, tiedän, että on aika.
Tämä ketju on ollut minulle suorastaan terapeuttinen. Juuri tällä hetkellä tunne on jossain taka-alalla, ja kun olen lukenut täältä muiden samaa kaavaa toteuttavien kokemuksia, niin omani jotenkin asettuu johonkin isompaan kuvaan ja näen itseni paremmin kauempaa, ulkopuolisen silmin, eikä se näky ole kovin imarteleva. Se on, kuten aiemmin totesin, yksinomaan säälittävä, nolo.
VT kirjoitti:
Tämä ketju on ollut minulle suorastaan terapeuttinen. Juuri tällä hetkellä tunne on jossain taka-alalla, ja kun olen lukenut täältä muiden samaa kaavaa toteuttavien kokemuksia, niin omani jotenkin asettuu johonkin isompaan kuvaan ja näen itseni paremmin kauempaa, ulkopuolisen silmin, eikä se näky ole kovin imarteleva. Se on, kuten aiemmin totesin, yksinomaan säälittävä, nolo.
Tuo säälittävyyden ja nolouden tunne on niin tuttu seuralainen minullakin. Ja laajemmassa kuvassa koen jollain tavalla olevani myös häpeäkseni puolisolleni tämän ongelmani kanssa.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hieno ketju ja kaikilta ihastuneilta tarkkaa analyysia. Ap:lta kysyisin vielä, mikä estää nyt "vain" kysymästä ihastukselta, onko tunne vastavuoroista. Miten pelkästä kysymyksestä voisi tulla sotku ja ero? Varsinkin jos tyyppi sanoo, ette ole ihastunut.
No, torjunnan aiheuttama pohjaton häpeä noin ensinnäkin. Ja toiseksi, minä pidän tällaista tiedustelua jo pettämisenä ja uskon puolisoni ajattelevan samoin. En jotenkin näe mahdollisuuksia jatkaa yhdessä sen jälkeen, jos toinen on ikäänkuin hakemalla hakenut mahdollisuutta pettää/jättää. Ja sitä se tunteiden molemminpuolisuuden tiedustelu minusta on.
Jos taas kysyisin asiaa aikeena jatkaa siitä huolimatta puolisoni kanssa, se olisi minusta väärin tätä toista kohtaan.
-Ap
Tai siis pohjimmiltaan kyse on varmasti siitä, etten yksinkertaisesti halua tietää. Itsetuntoni hajoaisi ja sydämeni särkyisi jos saisin kuulla kuvitteleeni kaiken. Menisi se ohi, ajan kanssa, mutta hetken aikaa se sattuu niin ettei saa henkeä ja hävettää niin ettei haluaisi olla enää olemassa. Niin se on ainakin ennen ollut. Pelkään sitä tunnetta. Koen pakokauhua jo pelkästä ajatuksestakin.
-Ap
Tämä kuulostaakin realistisemmalta syyltä kuin tuossa edellä ensin sanomasi. Neuvoni on todella epäsensitiivinen ja kylmän oloinen, mutta olisiko sulla pakokauhusta huolimatta mahdollisuus kysyä ihastuksen kohteelta asiaa, vaikka viestillä. Vapaus, jonka todennäköisen hylkäämisen jälkeen saisit, olisi niin iso palkinto, että se voittaisi paniikin. Itsekin sanoit (muistaakseni!) tuolla aiemmin, että kun saisit tämän ihastuksen pois systeemistäsi, saisit energiaa käsitellä parisuhteesi ongelmia. Nykytilanne on sulle kestämätön, ja kysyminen olisi tie pois tästä.
No kyllä ja ei. Tämä on siis tunnepuolelta suurin syy siellä taustalla, mutta kyllä sekin oli ihan totta, että vastakaiun tiedustelu on minusta pettämistä ja todennäköisesti kriisiyttäisi liittoni entisestään. Se nyt sitten on kokonaan toinen asia, onko se kriisiyttäminen välttämättä edes huono juttu vai jouduttaisiko se muutenkin väistämätöntä eroa.
Ja vaikka näen tätä ihmistä harvoin, kyse ei kuitenkaan ole henkilöstä joka olisi ikäänkuin muusta elämästäni irrallaan, vaan tunteiden tunnustamisesta seuraava mahdollinen draama vaikuttaisi hyvin laajasti ja kenties ennalta-arvaamattomasti ihmissuhteisiini ja ylipäänsä kaveripiiriini. Voi tulla aika jäätävät juhannukset ja joulut jatkossa jos tämä pommi putoaa. En näe vastakaiun kyselemistä kertakaikkiaan vaihtoehtona. Kyllä, se on pelottavaa, mutta se on tietyistä järkisyistä johtuen myös ihan objektiivisesti typerää ja vaarallista.
-Ap
Ok. Ymmärrän noi juhannnuskuviot jne. Mutta kertoisko mies siis teidän tuttavapiirille asiasta? Toi pettämisasia taas on mielestäni ihan höpöhöpöä. Että asian tiedusteleminen ihastukselta olis jo pettämistä. Tilanne on jo ihan kriisiytynyt moneen suuntaan, ja asioista puhuminen ei voi olla pettämistä.
Luulen, että tarviit ulkopuolista ammattiapua tähän kaikkeen. Periaatteessa noi neuvot, että pitää välttää ajattelemasta väärää miestä jne, ovat ihan päteviä. Sulla pakkomielteestä on vain vuosien aikana tullut niin suurta, että tarviit siihen apua. On kuitenkin mahdollisuus purkaa vääriä ajatus- ja toimintamalleja. Onnea siihen!
Täytyy sanoa, että jos tilanne olisi toisinpäin ja puolisoni tunnustaisi selkäni takana rakastumista johonkin toiseen ja kyselisi onko tunteet molemminpuolisia, niin minä kyllä pitäisin sitä pettämisenä. Sehän siinä on tarkoituksena. Kysyä huolitko minut jos laitan oman puolison vaihtoon. Hyvin huonot edellytykset on sellaisessa suhteessa jatkaa, kun tietää olevansa se kakkonen johon tyydyttiin kun ei sitä toistakaan saanut. En minä haluaisi sellaisessa olla enkä usko puolisonikaan haluavan. En tajua ajatusmallia jonka mukaan sellainen on okei.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen ap:lle käyntiä lääkärillä (psykiatrilla). Mm. tuo impulssikontrollin heikkous ja tunne-elämän epätasapainoisuus voi kertoa esim. epävakaasta persoonallisuudesta. Joka tapauksessa kyse on ilmeisen vakavasta häiriöstä tai addiktiosta, johon selvästi minkäänlainen järkeily ja edes lasten parhaaseen vetoaminen ei auta, kun tuo pakonomainen tunne peittää alleen kaiken.
Minulle on jäänyt vaan hieman epäselväksi, mihin tämä useammassa viestissä toistuva vanhemmuuteni lyttääminen perustuu? Mistä on kehitetty ajatus, että ongelma näkyisi ainakaan suuressa mittakaavassa lapsilleni? Ihmiset on epätäydellisiä. Ei vanhemman tehtävä ole olla täydellinen, vaan suojella lasta siltä omalta epätäydellisyydeltä. Tämä kaikkihan on asiaa joka pyörii vaan minun päässäni. Ei ne ajatukset sieltä minun pääni sisältä loikkaa lapsia satuttamaan. Jollakin vanhemmalla on rahahuolia, toisella työstressiä, kolmannella masennusta, neljännellä parisuhde pielessä. Ei se tee onneksi vielä kenestäkään huonoa vanhempaa, että oman pään sisällä on joku murhe. Kunhan sitä ei kaada lasten niskaan.
Mahdollinen erohan toki rikkoo lasten perheen, mutta kuten olen jo aiemmin kertonut, ero on ihan muistakin syistä todennäköinen tai jopa väistämätön.
-Ap
Youtubessa on mielestäni hyvä kanava nimeltä "Crappy Childhood Fairy" missä läpikäydään monia tämän ketjun ongelmia, käykäähän katsomassa :)
esim.
Alue: Aihe vapaa
Nyt kun vielä mietin, niin minun ongelmani ei ehkä ole ollut pelkästään ihastusten yksipuolisuus, koska myös molemminpuolisia tai pelkästään minuun kohdistuneita tapauksia on ollut, vaan rakkauden ja tunne-elämän yleinen holtittomuus. Tunteet ja niiden vaihtelut on kohtuuttoman suuria. Koko elämä pyörii miesten ja ihastusten ympärillä, eikä mikään muu tunnu näihin verrattuna oikein miltään. Olen ollut valmis älyttömiin uhrauksiin "rakkauden" vuoksi, mm. muuttanut asuinpaikkaa useamman kerran ihastuksen perässä, kohdellut ystäviä huonosti pistäessäni "rakkauden" kaiken edelle jne. Olen menettänyt lukuisia ystäviä näiden sekoilujen takia. Kaksi parasta ystävyysuhdettani on ihmeen kaupalla selvinnyt, mutta ei kiitos minun vaan ystävieni anteeksiannon, toinen meinasi kaatua kolmiodraamaan ja toinen muuhun huonoon kohteluun myrskyisän suhteen aikana. (saatoin mm juosta miehen perään kesken yhteisen illanvieton ja jättää kaverin yksin ravintolaan). Kuulostan varmasti täysm*lkulta, mutta en siis normaalisti missään tapauksessa käyttäyisi tällä tavalla, miehet ja ihastukset on vaan minulle sellainen huume että hetkellisesti mikään hinta ei tunnu liian korkealta.
Todella väsyttävää, turhauttavaa ja noloa. Ja oikeasti luulin parantuneeni tästä kymmenen vuotta sitten. Olen äärettömän pettynyt itseeni, että olen sitten kuitenkin edelleen sama ääliö kuin teininä.
-Ap