Lue keskustelun säännöt.
Sinä lapseton, joka olet yhdessä lapsellisen puolison kanssa. Mitä ajattelet/tunnet puolisosi lasta kohtaan?
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia. Olen itse siinä tilanteessa, että harkitsen eroa hyvästä ja rakastamastani miehestä hänen lapsensa vuoksi. En vain jaksa enää arkea lapsen ehdoilla. Lapsi on sinänsä hyväntahtoinen ja kiva, mutta ADHD, mikä tekee arjesta raskasta. Hän on todella ylivilkas ja levoton eikä osaa huolehtia omista asioistaan, esim. Tavaroistaan, vielä juuri yhtään, vaikka täyttää pian 11v. Lapsiviikot vievät minusta kaikki voimat ja olen silloin jatkuvasti ärtynyt, mitä yritän kyllä olla näyttämättä varsinkaan lapselle. Tuntuu kokoajan enemmän, että uhraan omaa hyvinvointiani ja mielenrauhaani muiden ihmisten lapsen eteen, huomaan olevani jo lievästi katkerakin. Huomaan ajatuksia, että kumpa miehelläni ei olisi lasta. Kohtelen lasta aina hyvin, sen haluan sanoa. Se varmaan viekin niin paljon voimia, olla ulkoisesti lämmin ja rauhallinen kun sisäisesti on ihan uupunut touhuun. Lapsi tykkää minusta ja haluaa kokoajan hyöriä ympärilläni.
Onko se uusperhe aina tällaista vai onko tämä eron aihe? Minua surettaa, koska rakastan miestä. Jos hänellä ei olisi lasta, en epäilisi hetkeäkään yhdessäoloa. Mutta tuleeko tämä ikinä helpottamaan. Haluaisin kovasti kuulla muiden kokemuksia suhtautumisestaan lapsipuoliin.
Kommentit (775)
No rehellisesti: eipä sillä olisi niitä.
Meidän suhteemme suurimmat riidat on liittyneet lapsiin ja ajankäyttöön, kun on pakko olla aina joustava osapuoli ilman periaatteessa mitään sananvaltaa asiaan. Esimerkiksi jos kävisi niin, että on sovittua menoa ja tulisi joku syy, jonka takia lapset eivät voisi olla äidillään, minä olisin se jonka on ensimmäisenä pakko hyväksyä se. Ja toiseksi, menojen on sitten oltava silloin kun lapset eivät ole isällään.
Niiden äiti jos olisi edes täysipäinen, ei tätä ongelmaa olisi enkä kokisi asiaa minään varsinaisena rajoitteena. Nyt niin ei ole.
Lapset ok, mukavia ja äidistään huolimatta ihan järkeviä ja normaaleita, rakastan miestä, olen näin ollen pakotettu hyväksymään tilanteen. Onhan ero käyny useamman kerran mielessä, mutta tässä sitä edelleen ollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vihaa, inhoa, kateutta, ärtymystä
On meitä moneen lähtöön. Itse tykkään kaikista lapsista joihin oon elämässäni törmännyt. Olisin halunnut suurperheen mutta kävi niin että sain yhden lapsen joka on jo aikuinen. Tästä lapsettomuudesta kärsin ja sitten hoidan sitä sillä tavoin että toimin tuki vanhempana monelle lapselle ja lapsia hoidan.
Meillä käy 3-16 vuotiaita porukkaa mutta liian harvoin. Lapsilta. Nuorilta oppii paljon ja kasvaa itse heidän kanssaan. Olen todella kiitollinen että saan näitä lapsia hoitaa. Osaa hoidan ilmaiseksi ja jotku vanhemmat haluaa antaa mitä pystyvät mutta se ei ole pointti.
Hirveän surullista tää rakkaudettomuus. Mä aina luulin et mun aviomies on omituinen kun ei oikein oo pystynyt luomaan kunnon suhdetta mun poikaan ( ei siis ole poikani isä) mutta ilmeisesti rakkaudettomuus ja välinpitämättömyys on tosi yleistä. Surullista, ei ihme et maailma on täynnä kärsiviä ihmisiä.
Teininä isäni uusi kumppani oli todella kylmä eikä ikinä edes vaivautunut isumaan kahville yhdessä kanssamme. En siis ikinä oppinut tuntemaan häntä vaikka ne asuivat yhdessä vuosia, enkä tykännyt tulla omaa isääni moikkaamaan kun ei ollut sinne tervetullut olo. Eipä muuten se niitten suhdekaan kestänyt. Ehkä tuollaiset itsekkäät naiset ei pysty olemaan pitkäaikaisessa suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat ihmiset jäävät vääjämättä lapsen tasolle. Ihmisenä kasvamisen kokemus puuttuu.
Höpö höpö mitä paskaa taas. Sama kuin sanoisi, että sellaiset ihmiset, jotka eivät ikinä omista autoa, jäävät lapsen tasolle. Toiset eivät kasva aikuisiksi ikinä, vaikka olisi viisi lasta, ja toiset ovat aikuisia jo parikymppisinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat ihmiset jäävät vääjämättä lapsen tasolle. Ihmisenä kasvamisen kokemus puuttuu.
Höpö höpö mitä paskaa taas. Sama kuin sanoisi, että sellaiset ihmiset, jotka eivät ikinä omista autoa, jäävät lapsen tasolle. Toiset eivät kasva aikuisiksi ikinä, vaikka olisi viisi lasta, ja toiset ovat aikuisia jo parikymppisinä.
Niin, auton omistaminen on ihan sama, kuin lapsen saaminen. Eiks jeh?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat ihmiset jäävät vääjämättä lapsen tasolle. Ihmisenä kasvamisen kokemus puuttuu.
Höpö höpö mitä paskaa taas. Sama kuin sanoisi, että sellaiset ihmiset, jotka eivät ikinä omista autoa, jäävät lapsen tasolle. Toiset eivät kasva aikuisiksi ikinä, vaikka olisi viisi lasta, ja toiset ovat aikuisia jo parikymppisinä.
Siellä taas yksi vela puhuu paskaa.
Ja siellä yksi 20 vuotta elämästään lapsille tuhlannut katkero syöttää satujaan. Ei se lapsille lässyttäminen tee sinusta sen aikuisempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat ihmiset jäävät vääjämättä lapsen tasolle. Ihmisenä kasvamisen kokemus puuttuu.
Höpö höpö mitä paskaa taas. Sama kuin sanoisi, että sellaiset ihmiset, jotka eivät ikinä omista autoa, jäävät lapsen tasolle. Toiset eivät kasva aikuisiksi ikinä, vaikka olisi viisi lasta, ja toiset ovat aikuisia jo parikymppisinä.
Niin, auton omistaminen on ihan sama, kuin lapsen saaminen. Eiks jeh?
Ei se ole sama, mutta alleviivasin sillä vain alkuperäisen argumentin typeryyttä ja mustavalkoisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan ole onnellinen lapsipuolistaan ja iloinen että on saanut heidöt elämäänsä?
Mun naisystävälläni on äärimmäisen fiksu ja mukava 11 v tytär.
Äitiinsä tullut tyttö.
Ainoa ongelma on yrittää saada kyläilyt ym aikataulutettua niin, että tämä lapsi ehtii joka paikkaan, mihin hänet halutaan esim joulun aikoihin. Kun esim kahdet bonusisovanhemmat lapsen omien lisäksi kyselevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sairasta tekstä. Hävetkää. Sylvi Kekkonen jo aikoinaan sanoi että "Pieni on sen äidinrakkauden piiri, johon ei mahdu muita kuin hänen omat lapsensa.
Sylvi Kekkosen aikaan oli sotaorpoja paljon. Heitä moni perhe otti kasvattilapseksi. Ei jäänyt kadulle kukaan. Kaikista Suomi huolehti.
Entä nykyään? Lapsilla on biologiset vanhemmat elossa ja silti lapset narkkaa kadulla. Millainen äidin- ja isänrakkauden piiri on näiden lasten vanhemmilla?
Miten se vastuu voisi olla isän tai äidin seurustelukumpppanilla, jos edes oikeita vanhempia ei lastensa asiat kiinnosta yhtään?
Omituinen näkemys, että heitteille jätettyjä olisi nykyään jotenkin enemmän. Ei ole.
Ennen siihen vain kuoli herkemmin.
Uskoisin tietäväni mistä puhun. Olen opiskellut perheiden ja vanhemmuuden historiaa. Omakin graduni sivusi aihetta.
Vierailija kirjoitti:
"Kunpa miehelläni ei olisi lasta"
Varmaan 95%:n äitipuolista (ja isäpuolista) ajatus.
Näin. Mutta todennäköisesti se lapsen vanhempi olisi erilainen ihminen ilman sitä lasta ja olisiko häneen siinä tapauksessa edes rakastuttu, ei voi tietää.
Itseäni ainakin vanhemmuus on muuttanut paljonkin ja pääasiassa hyvään suuntaan. Mm. on hyväksyvämpi, vähemmän ehdoton, ei ota turhanpäiväisiä juttuja niin vakavasti, mutta kantaa myös vastuuta aivan eri tavalla.
Eronnut olen toisen päätöksellä ja deittaillessa uusia olen huomannut, että ei minulla lapsettomien kanssa synkkaa parisuhdemielessä, vaikken myöskään toisen lapsia niin välittäisi nähdäkään.
M
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairasta ajatella pahaa viattomasta lapsesta.
Miehen ei kantsi ottaa lapsetonta vaan jolla on lapsi/lapsia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat ihmiset jäävät vääjämättä lapsen tasolle. Ihmisenä kasvamisen kokemus puuttuu.
Höpö höpö mitä paskaa taas. Sama kuin sanoisi, että sellaiset ihmiset, jotka eivät ikinä omista autoa, jäävät lapsen tasolle. Toiset eivät kasva aikuisiksi ikinä, vaikka olisi viisi lasta, ja toiset ovat aikuisia jo parikymppisinä.
Siellä taas yksi vela puhuu paskaa.
Ja siellä yksi 20 vuotta elämästään lapsille tuhlannut katkero syöttää satujaan. Ei se lapsille lässyttäminen tee sinusta sen aikuisempaa.
Lapsille lässyttäminen? Vanhemmuus on paljon muutakin. Vastuu kasvattaa. Vastuuntuntoinen luonne olin ennen lapsiakin, mutta aikuinen vasta lasten myötä.
-eri
Lapsellinen lapsellinen nainen.
Me ratkaisimme ongelman muuttamalla pieneen paritaloon. Lapsiviikolla mies asuu oven takana olevassa asunnossa lapsen kanssa, muutoin asumme yhdessä molemmissa taloissa. En siedä lasta ja näin voimme asua yhdessä mutta minä ja lapsi voimme olla tapaamatta toisiamme.
Vierailija kirjoitti:
Me ratkaisimme ongelman muuttamalla pieneen paritaloon. Lapsiviikolla mies asuu oven takana olevassa asunnossa lapsen kanssa, muutoin asumme yhdessä molemmissa taloissa. En siedä lasta ja näin voimme asua yhdessä mutta minä ja lapsi voimme olla tapaamatta toisiamme.
Sellainen fantasia. Varsinaisen tahdottoman ja rangattoman miehen olisitkin löytänyt jos se antaisi noin korostaa lapselleen miten et sitä lasta siedä. Toivottavasti tajuaa erota susta. Vielä ehtii etsiä paremman kesäheilan.
Miehelläni yksi lapsi nuoruudesta. Hyvin on mennyt aina lapsen kanssa, vierailee meillä joitakin viikonloppuja kuukaudesta. Eniten sopeutumisvaikeuksia ja hankalia tuntemuksia on aiheuttanut miehen ex, joka ei aina saa omia päiviään hoidettua sovitusti, vaan on lyhyellä varoitusajalla pukkaamassa lasta meille eri paikkakunnalle.
Alkuun odotti meiltä palveluksia ja jatkuvaa valokuvien lähettelyä silloin, kun lapsi on meillä. Kuskaamassa olisi myös pitänyt vähän väliä olla, ja ehdottihan se kerran että otettaisiin hänet mukaan jopa meidän kesälomareissulle. Sopi selkämme takana lapselle menoja, ja itse autottomana oletti että me kuskaamme HÄNET ja lapsen harrastuksiin. Ehkä ei edes kuulosta pahalta, mutta kun itse on saanu nähdä koko kirjon erikoisia pyyntöjä ja yhteydenottoja, tuntui tuo exn olemassa olo kaikista kuormittavimmalta.
Sittemmin, pikku hiljaa mieheni on tehnyt ne kuuluisat rajat selväksi eksälle, ja se toimi. Nykyään viestitse lyhyesti sopivat pakolliset lapsen asiat ja siinäpä se, kaikki mennyt nyt hyvin ja eksä rauhoittunut. Voin vannoa etten olisi jäänyt suhteeseen jos eksää ei olisi saatu aisoihin, vaan koko ajan olisi joutunut elämään ns odotustilassa että milloin se taas soittaa ja esittää älyttömiä vaatimuksia. Tai muuten vain soittelee tikusta asiaa, jolloin meidän kotirauha ja fiilis on siltä päivää mennyttä.
Sanoisin, että usein suhteessa lapselliseen mieheen painaa eniten se, kuinka selkeät rajat exälle on vedetty = onko uusperheelle annettu oma rauha. Meidänkin tilanteessamme, jossa lapsi on alunperin saanut alkunsa kondomin rikkoutuessa, siis ei miehen puolelta toivottuna kyseisen henkilön kanssa, on mielestäni kohtuutonta olettaa, että mies haluaa loppuelämänsä vastata eksän liibalaaba viesteihin tai puheluihin, vain sen takia että lapsi sattuu olemaan yhteinen. Tottakai mies hoitaa hyvin kaikki lapsen pakolliset hyvinvointiin liittyvät asiat ja niistä sopimisen, mutta kaikki muu on turhaa kuormitusta miehelle sekä minulle, jota ei tarvitse sietää.
Napsu kirjoitti:
On meitä moneen lähtöön. Itse tykkään kaikista lapsista joihin oon elämässäni törmännyt. Olisin halunnut suurperheen mutta kävi niin että sain yhden lapsen joka on jo aikuinen. Tästä lapsettomuudesta kärsin ja sitten hoidan sitä sillä tavoin että toimin tuki vanhempana monelle lapselle ja lapsia hoidan.
Meillä käy 3-16 vuotiaita porukkaa mutta liian harvoin. Lapsilta. Nuorilta oppii paljon ja kasvaa itse heidän kanssaan. Olen todella kiitollinen että saan näitä lapsia hoitaa. Osaa hoidan ilmaiseksi ja jotku vanhemmat haluaa antaa mitä pystyvät mutta se ei ole pointti.
Hirveän surullista tää rakkaudettomuus. Mä aina luulin et mun aviomies on omituinen kun ei oikein oo pystynyt luomaan kunnon suhdetta mun poikaan ( ei siis ole poikani isä) mutta ilmeisesti rakkaudettomuus ja välinpitämättömyys on tosi yleistä. Surullista, ei ihme et maailma on täynnä kärsiviä ihmisiä.
Saanen huomauttaa että sinä et voi määritellä toisten puolesta mikä on "kunnon" suhde ihmisten välillä, vaan ainoastaan omista suhteistasi ja niistäkin vain omista tunteistasi, et toisen.
Selvästi olet jäänyt paljosta vaille, ja paikkaat sitä haalimalla lapsia elämääsi. Se että miehesi ei siihen koe tarvetta ei kerro siitä että miehesi olisi rakkaudeton tai että hän olisi välinpitämätön. Nuo ovat vain sinun päässäsi olevia ajatuksia toisen ihmisen tunteista, ei mikään totuus.
Välillä oli negatiivisia tunteitakin, mutta pääasiassa positiivisia. Rakastin miehen lapsia kuin omiani, ja miehestä erotessa surin lapsipuolteni menettämistä katkerasti.