Kysy sairaslomalla olevalta psykologilta mitä vain

Mitä tehdä, kun veljeni, joka on kämppikseni huomauttelee jatkuvasti vartalostani? Olen saanut kuulla isoista reisistäni ja käsivarsistani. Vaatekaupoilla hän saattaa huomauttaa siitä, että joku vaate ei näyttäisi hyvältä päälläni esimerkiksi ison vatsani takia jne. Olen aina ollut normaalipainossa (tällä hetkellä bmi 19.5) ja elämäntapani ovat terveelliset. Tiedän, ettei minun pitäisi kuunnella hänen kommenttejaan, mutta ne vaikuttavat minuun siitä huolimatta. N20

Onko mussa enemmän narsistisia piirteitä kuin muissa kun olen ollut väkivaltainen ja myös vanhempani olivat väkivaltaisia minua kohtaan? Vai mistä tämä johtuu, voiko johtua geeneistä? Olin myös väkivaltainen jo lapsena, tosin se oli suurimmaksi osaksi itsepuolustusta.

Miten kannattaisi toimia hoitoon motivoitumattoman läheisen kanssa. On omin sanoin luovuttanut, koska mistään ei ole mitään apua. Aikaisemmin kuitenkin pyrki parantumaan. Nykyään laiminlyö hoidon ja katkaisee siltoja takaataan.

Huoli on kova ja keinot vähissä auttaa, koska ei halua apua.

Olen lapsuudessa ollut seksuaalisesti hyväksikäytetty. Koko aikuisuuden olen inhonnut kosketusta ja seksiä. Elin helposti vuosia ilman läheisyyttä. Annoin seksiä vain säälistä ja velvollisuudentunnosta. En koskaan saanut siitä mitään.

36-vuotiaana tapasin miehen jonka kanssa sain ensimmäistä kertaa orgasmin toisen ihmisen läsnäollessa. Nyt haluan seksiä koko ajan. Mikään ei riitä.

Hassuinta tässä on fyysiset tuntemukset. Ennen en tiennyt mitä panetus tarkoittaa, nykyään kroppa elää omaa elämäänsä. Fyysisesti panettaa aamusta iltaan 24/7.

Silti pelkään vieläkin sekoittavani "väärät asiat" keskenään.

Miehen kanssa olemme eron partaalla. Hän ei jaksa jatkuvaa vonkaamistani, minä taas koen että hän ei rakasta minua tai ainakaan pidä haluttavana ja se tuhoaa itsetuntoani.

Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää?

[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:11"]

Jouduin 2 vuotta sitten todella pahan työpaikkakiusaamisen kohteeksi, pahinpana kiusaajanani toimi esimieheni. Sain burnoutin oireita ja kroppani meni hajalle stressin takia. Miten voisin saada itseluottamukseni ja työmotivaationi takaisin? En siis uskalla enää tehdä ko työtä millään muotoa, vatsani ei kestä stressiä enää yhtään, saan paniikkikohtauksen jos joudun menemään lähellekään entistä työpaikkaani ja voin edelleen pahoin entisen pomoni sanoista. Olen ollut tämän kokoajan työttömänä, nyt vasta alkanut saamaan itseäni fyysisesti pikkuisen parempaan kuntoon, mutta töitä on vielä edessä. Minulta siis tuhottiin itseluottamus täysin, ammatillisuuteni sekä terveyteni. Miten todellakin voisin jatkaa tästä eteenpäin? En koe puhumisesta olevan mulle apua, mutta muunkaanlaiseen terapiaan en ole pääsemässä.

[/quote]Onko sinulla harrastuksia joissa koet onnistumisen iloa? Liikuntakin tuo itseluottamusta lisää jos vain kykenet liikkumaan? Entä asioiden käsittely taiteen kautta?

[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:43"]

[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:11"]

Jouduin 2 vuotta sitten todella pahan työpaikkakiusaamisen kohteeksi, pahinpana kiusaajanani toimi esimieheni. Sain burnoutin oireita ja kroppani meni hajalle stressin takia. Miten voisin saada itseluottamukseni ja työmotivaationi takaisin? En siis uskalla enää tehdä ko työtä millään muotoa, vatsani ei kestä stressiä enää yhtään, saan paniikkikohtauksen jos joudun menemään lähellekään entistä työpaikkaani ja voin edelleen pahoin entisen pomoni sanoista. Olen ollut tämän kokoajan työttömänä, nyt vasta alkanut saamaan itseäni fyysisesti pikkuisen parempaan kuntoon, mutta töitä on vielä edessä. Minulta siis tuhottiin itseluottamus täysin, ammatillisuuteni sekä terveyteni. Miten todellakin voisin jatkaa tästä eteenpäin? En koe puhumisesta olevan mulle apua, mutta muunkaanlaiseen terapiaan en ole pääsemässä.

[/quote]Onko sinulla harrastuksia joissa koet onnistumisen iloa? Liikuntakin tuo itseluottamusta lisää jos vain kykenet liikkumaan? Entä asioiden käsittely taiteen kautta?

[/quote]En ole siis ap, joka vastasi vaan samankaltaisia kokenut

Miten oppisin jättämään anopin kommentit omaan arvoonsa? Hän ei ole narsisti, päihdeongelmainen tms, mutta hänellä on tarve esittää hiukan parempaa kuin on ja kertoa omat mielipiteensä ja neuvonsa pyytämättä. Oma äitini on täysin erilainen, enkä ole siis tottunut saamaan neuvoja pyytämättä. Anopin välit poikaansa ovat mielestäni normaalit, on siis antanut aikuistua vaikka onkin ainoa lapsi. Odotan esikoistamme ja pelkään neuvomisen vain lisääntyvän lapsen synnyttyä. Miten siis käsitellä neuvot loukkaantumatta joka kerta kaikenlaisista huomautuksista ja pitää välit hyvinä?

[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:27"][quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:11"]

Jouduin 2 vuotta sitten todella pahan työpaikkakiusaamisen kohteeksi, pahinpana kiusaajanani toimi esimieheni. Sain burnoutin oireita ja kroppani meni hajalle stressin takia. Miten voisin saada itseluottamukseni ja työmotivaationi takaisin? En siis uskalla enää tehdä ko työtä millään muotoa, vatsani ei kestä stressiä enää yhtään, saan paniikkikohtauksen jos joudun menemään lähellekään entistä työpaikkaani ja voin edelleen pahoin entisen pomoni sanoista. Olen ollut tämän kokoajan työttömänä, nyt vasta alkanut saamaan itseäni fyysisesti pikkuisen parempaan kuntoon, mutta töitä on vielä edessä. Minulta siis tuhottiin itseluottamus täysin, ammatillisuuteni sekä terveyteni. Miten todellakin voisin jatkaa tästä eteenpäin? En koe puhumisesta olevan mulle apua, mutta muunkaanlaiseen terapiaan en ole pääsemässä.

[/quote]

Oletko saanut apua noihin paniikkikohtauksiin? Vaikka puhumisesta ei niinkään olisi sinulle apua, voit saada muunlaista apua. 

Itsetunnon uudelleenrakentaminen on hidasta ja voimavaroja syövää puuhaa. Joudut jatkuvasti pois mukavuusalueeltasi, jotta saat itsesi ylitettyä ja kokeilemaan uusia asioita. Tärkeintä itsetunnon rakentamisessa on onnistumisen tunteet. Tee asioita joista nautit ja joissa olet hyvä, olivat ne sitten pieniä tai suuria. Kehu itseäsi joko mielessäsi tai ihan ääneen kun olet saavuttanut jotain, edelleen asia voi olla niinkin pieni kuin vaikkapa kaupan työntekijälle tervehtiminen. 

Onko elämässäsi terveitä ihmissuhteita? Karsi suoraan elämästäsi ihmiset pois jotka eivät tee oloasi hyväksi. Hanki uusia ystäviä ja sosiaalisia kontakteja joko internetin tai harrastuksien kautta. 

Tee pieniä tavoitteita ja palkitse itsesi kun olet yhden etapin saavuttanut. Näin lisäät onnistumisen tunnetta.

Sitten se tärkein: älä jämähdä. Astu pois mukavuusalueeltasi ja kokeile uusia asioita. 

Älä katkeroidu ja vihaa ihmisiä jotka sinulle on tämän aiheuttanut. Anna heille mielessäsi anteeksi ja jatka elämääsi heitä korkeammalla, älä alennu heidän tasolleen. Vihaaminen on erittäin ihmistäsyövää hommaa, joten älä ryhdy siihen. 

Hanki työpaikka jossa oikeasti viihdyt ja jossa sinua kohdellaan tasa-arvoisesti. 
[/quote]

Kiitos kannustavasta vastauksestasi! :)

Paniikkikohtauksiin en ole apua edes hakenut, ne loppui kun lopetin työt ja nykyisin saan kohtauksia vain jos joudun menee ko paikan lähelle, mutta onneksi sinne ei tarvii mennä kovinkaan usein. Kerta vuodessa riittää. Toki, kyseessä on keskussairaala niin sinnehän on aina joskus mentävä jos kipeäksi tulee. :/
Sit jos sinne joudun niin täytyy jutella tohtorin kanssa aiheesta lisää, josko hän auttaisi mua niiden paniikkikohtausten kanssa.

Ystäviä mulla on vähän, joista yksi on aika ajoin todella raskas tapaus. Siis henkisesti todella raskas ja häneen olenkin nyt ottanut pientä etäisyyttä, koska en vain jaksa aina hänen negatiivisuuttaan ja manupulointiaan.
Harrastuksiin ei ole varaa, enkä ole oikein jaksanut mistään kiinnostuakaan. Olen hyvässä parisuhteessa jossa mieheni on ollut todella isona tukena ja apuna, kuten myös pari läheisintä ystäväänikin.

Mukavuusalueelta todellakin olen joutunut loikkimaan jo tän parin vuoden aikana pois paljonkin. Alkuun kun en edes kauppaan halunnut lähteä. Kyhjötin himassa neljän seinän sisällä 3kk putkeen. Kaverit olivat huolissaan minusta kun normaalisti iloinen, sosiaalinen ja liikkuvainen ihminen sulkeutui kuoreensa ja kotiinsa. Nykyisin pystyn kaupoilla käymään ja jopa nautin siitä. :) Eli pienin askelin olen edennyt.

Mutta ongelmaksi koituu työasiat. Tein pari vuotta sitten raskaimman päätöksen ikinä elämässäni ja päätin hylätä lapsuuden haaveammattini täysin. Nyt olen tämän ajan yrittänyt etsiä itselleni uutta ammattia, josta löytäisin tulevaisuuden työni, en vain ole sitä vielä keksinyt. Ehkä vielä joskus.

Alussa vihasin esimiestäni, en tiedä voinko vieläkään sanoa, ettenkö häntä vihaisi. Olen kuitenkin mielessäni yrittänyt ymmärtää asian niin, että ne pahat sanat mitä se ihminen päälleni kaatoi kertoi vain hänen omista heikkouksistaan ja ongelmistaan, ei minun. Teen töitä tämänkin asian kanssa vielä, mutta päivä päivältä taidan senkin kanssa mennä parempaan suuntaan. Toivottavasti ainakin.

Mulle on ehdoteltu lääkityksiä, psykologi käyntejä yms, en kuitenkaan halua lääkkeitä syödä. En koe tarvitsevani niitä. Ennemmin kaipaisin vain työyhteisön jossa olisin tasavertainen muiden kanssa, minun ammattitaitoani arvostettaisiin ja osattaisiin antaa kritiikki rakentavasti, ei huutamalla minulle päin naamaa kuten entinen esimieheni teki.

Ehkä vielä joskus löydän itselleni itseluottamukseni takaisin ja saan töitä yhteisöstä jossa minä olen saman arvoinen kuin muutkin. Olen vain huomannut sen, että pienikin kritiikki (jopa aiheesta annettu ja tiedostan sen olevan aiheellista) saa minut stresaaatuneeksi, huono vointiseksi ja panikoivaksi, vaikka siis syytä ei olisikaan noille tunteille. Ja siis tietäisin itsekin tehneeni väärin jotain.

Mieleni on tälläkin hetkellä lukossa itsetuntoni kanssa. En usko minussa olevan mitään hyvää, en tunne osaavani mitään saati, että olisin missään oikeasti hyvä, en koe olevani edes keskinkertainen. :(

Mutta viestisi kyllä sai minut ajattelemaan asioita taas eri kantilta ja toivottavasti myös tulen taas astumaan mukavuusalueeni ulkopuolelle joku päivä ja koen onnistumisen tunnetta jostain. En vain tiedä mistä niitä tunteita voisinkaan saada. Tuntuu, että kaikki mitä teen on väärin. Kukaan kun ei koskaan sano mitään positiivista, mutta negatiivista senkin edestä kyllä sanotaan.
Itse yritän aina kiittää ja kehua jos siihen koen aihetta löytyvän! :)

Kiitos tosiaan ajatuksia herättelevästä viestistäsi ja toivon sinulle oikein pikaista paranemista sinne! :) Täällä loikoillaan huimauksen takia........

Kuinka haastavat opinnot olivat?

[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:15"]

[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 12:55"]

Minulla on ystävä , joka on psykologi. Psykoterapeutinkin pätevyys hänellä on. Olemme tunteneet toisemme jo vuosikymmeniä, kouluajoista lähtien. Muutama vuosi sitten hän sanoa paukautti minulle päin naamaa erittäin loukkaavan huomautuksen, sellaisen, josta tavallinenkin, normaalilla empatialla varustettu henkilö ymmärtää, että se satuttaa kohdettaan pahasti. 

Sanoin irti ystävyyden siihen paikkaan, mutta hän ei ollenkaan tunnu ymmärtävän syytä. Kysymykseni kuuluu: onko hän sadisti vai vain erittäin kehno psykologi?

[/quote]

Ystäväsi ei välttämöttä ole huono psykologi, sosiaalisesti tahditon vain. Totta kai psykologin työssä tarvitsee empatiaa mutta sekö psykologin että psykoterapian työssä liika empatia on pahasta ja työ voi olla henkisesti hyvinkin "kovettavaa". Tässä työssä voi joutua nökemään niin paljon pahaa, että se heijastuu omaankin käyttäytymiseen. 

Kerroitko tälle henkilölle kuinka paljon kommentti loukkasi sinua? Keskustele asiasta hänen kanssaan ja tee päätös vasta sitten; voi olla että ilkeä kommentti olikin vain hiljainen avunpyyntö ystävältäsi,

[/quote]

Vai avunpyyntö! Mihin asiaan liittyen? 

En aio keskustella asiasta "ystäväni" kanssa. Hänen laukaistessaan kommenttinsa järkytyin niin, etten sanonut sanaakaan, poistuin vain tilanteesta. Hän on kerran soittanut minulle sen jälkeen, jolloin sanoin etten ikinä enää halua tavata häntä enkä puhua hänen kanssaan. Olen asettanut puhelimeeni eston, joten enää hän ei pääse minua järkyttämään. Ihmetelköön itsekseen. Edelleen mielestäni on outoa että psykologi päästää suustaan jotain niin loukkaavaa. 

Minulta on mennyt luottamus koko ammattikuntaan. Onneksi olen pärjännyt ilman psykologien apua.

[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:30"]

[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:13"]

Lopetin alkoholinkäytön. Fyysisiä riippuvuusoireita ei juurikaan ollut, mutta psyykkisiä sitten senkin edestä. Olen selvinnyt hyvin ilman alkoholia. Olenko vaarassa saada jonkun muun addiktion kuten vaikka ylensyönti, shoppailu, netti jne. ?

[/quote]

Kerran addiktoituneella todella on riski siirtää addiktio johonkin toiseen asiaan. Kun tiedostat olevasi addiktoitunut johonkin, lopeta se niin nopeasti kuin mahdollista. Yritä monipuolistaa elämääsi, äläkä ala rakentamaan sitä yhden asian kohdalle. Näin addiktoituminen uuteen asiaan on epätodennäköisempää.

[/quote]

Tätä olen aina ihmetellyt. Joidenkin mielestä addiktion siirtäminen esim. liikuntaan on huonosta, mutta en keksi yhtäkään huonoa syytä siihen tai jos addiktio kohdistuu johonkin muuhun "järkevään" harrastukseen.

Mitä mieltä?

[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:44"][quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:43"]

[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:11"]

Jouduin 2 vuotta sitten todella pahan työpaikkakiusaamisen kohteeksi, pahinpana kiusaajanani toimi esimieheni. Sain burnoutin oireita ja kroppani meni hajalle stressin takia. Miten voisin saada itseluottamukseni ja työmotivaationi takaisin? En siis uskalla enää tehdä ko työtä millään muotoa, vatsani ei kestä stressiä enää yhtään, saan paniikkikohtauksen jos joudun menemään lähellekään entistä työpaikkaani ja voin edelleen pahoin entisen pomoni sanoista. Olen ollut tämän kokoajan työttömänä, nyt vasta alkanut saamaan itseäni fyysisesti pikkuisen parempaan kuntoon, mutta töitä on vielä edessä. Minulta siis tuhottiin itseluottamus täysin, ammatillisuuteni sekä terveyteni. Miten todellakin voisin jatkaa tästä eteenpäin? En koe puhumisesta olevan mulle apua, mutta muunkaanlaiseen terapiaan en ole pääsemässä.

[/quote]Onko sinulla harrastuksia joissa koet onnistumisen iloa? Liikuntakin tuo itseluottamusta lisää jos vain kykenet liikkumaan? Entä asioiden käsittely taiteen kautta?

[/quote]En ole siis ap, joka vastasi vaan samankaltaisia kokenut
[/quote]

Ei ole harrastuksia, en tykkää liikunnasta, taide ei myöskään ole mun juttuni. Tikku-ukkojen piirtely kun ei taida taiteesta mennä. :D
Joskus kyllä kuuntelen musiikkia, siis mielialojen mukaan erilaisia musiikkeja ja joskus itken niiden takia ja joskus joraan hullunlailla himassa. Onneksi mies päivät töissä ni se ei anna mulle hullun leimaa otsaan, kissani kun ovat sen jo antaneet mulle. :D

Tunnetko usein riittämättömyyttä työssäsi? Olen itsekin psykologi ja välillä tuntuu siltä, että minulla ei ole riittävästi välineitä, eikä riittävää ammattitaitoa vaativimpien asiakkaiden kohtaamiseen. En pidä itseäni kuitenkaan epäpätevänä, sillä olen valmistunut HY:stä huippuarvosanoin ja pärjännyt myös työssäni erinomaisesti. En vaan pidä siitä kuinka paljon meidän työmme on suurelta osin oman persoonamme ja omien hienovaraisiin huomioihimme perustuvien tulkintojen varassa. Kärjistettynä, tunnen itseni välillä enemmän mystikoksi kuin asiantuntijaksi.

[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:35"]

Ap., onko sinulla psykoterapeutin pätevyys?

[/quote]

Hei, ei ole vielä. Suunnitelmissa on kyllä hankkia. :) 

[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:33"]

[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:20"]

Ok. Saatat ollakin psykologi. Mutta tämä aika outoa sulta:). t. Kollega

[/quote]

Millä tavalla outoa? :) Olen nyt kolmatta päivää sairaana ja perjantaina oli koulutuspäivä, eli toisinsanoen olen viimeksi ollut vastaanotollani lähes viikko sitten torstaina. Voin rehellisesti ja käsi sydämellä myöntää että ikävä on töihin!

[/quote]Oikea psykologi ei mielestäni palstailisi tälleen nimettömänä ja vielä sairaslomalla. Saikulla ei edes saa tehdä töitä. Ja tuosta nimettömyydestä, sekin on vähän epäammatillista, koska kukaan ei täällä voi tietää onko joku pätevä vai ei. Eri asia joku auttava palsta, missä psykologi esiintyy omalla nimellä ja naamalla.

[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:49"]

[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:33"]

[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:20"]

Ok. Saatat ollakin psykologi. Mutta tämä aika outoa sulta:). t. Kollega

[/quote]

Millä tavalla outoa? :) Olen nyt kolmatta päivää sairaana ja perjantaina oli koulutuspäivä, eli toisinsanoen olen viimeksi ollut vastaanotollani lähes viikko sitten torstaina. Voin rehellisesti ja käsi sydämellä myöntää että ikävä on töihin!

[/quote]Oikea psykologi ei mielestäni palstailisi tälleen nimettömänä ja vielä sairaslomalla. Saikulla ei edes saa tehdä töitä. Ja tuosta nimettömyydestä, sekin on vähän epäammatillista, koska kukaan ei täällä voi tietää onko joku pätevä vai ei. Eri asia joku auttava palsta, missä psykologi esiintyy omalla nimellä ja naamalla.

[/quote]

Eikö tuo aloitus jo kerro paljon? Näitä haluatko kysyä röllejä on ollut jo 100 kpl. Jos et osaa yhdistää viivoja, niin voi voi.

Onko psykologia okkultismia?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Okkultismi

[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:49"][quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:33"]

[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:20"]

Ok. Saatat ollakin psykologi. Mutta tämä aika outoa sulta:). t. Kollega

[/quote]

Millä tavalla outoa? :) Olen nyt kolmatta päivää sairaana ja perjantaina oli koulutuspäivä, eli toisinsanoen olen viimeksi ollut vastaanotollani lähes viikko sitten torstaina. Voin rehellisesti ja käsi sydämellä myöntää että ikävä on töihin!

[/quote]Oikea psykologi ei mielestäni palstailisi tälleen nimettömänä ja vielä sairaslomalla. Saikulla ei edes saa tehdä töitä. Ja tuosta nimettömyydestä, sekin on vähän epäammatillista, koska kukaan ei täällä voi tietää onko joku pätevä vai ei. Eri asia joku auttava palsta, missä psykologi esiintyy omalla nimellä ja naamalla.
[/quote]
Joillekin työ on myös harrastus. Mielestäni tässä ei ole mitään kummallista.
-ei ap

[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:49"][quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:33"]

[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 13:20"]

Ok. Saatat ollakin psykologi. Mutta tämä aika outoa sulta:). t. Kollega

[/quote]

Millä tavalla outoa? :) Olen nyt kolmatta päivää sairaana ja perjantaina oli koulutuspäivä, eli toisinsanoen olen viimeksi ollut vastaanotollani lähes viikko sitten torstaina. Voin rehellisesti ja käsi sydämellä myöntää että ikävä on töihin!

[/quote]Oikea psykologi ei mielestäni palstailisi tälleen nimettömänä ja vielä sairaslomalla. Saikulla ei edes saa tehdä töitä. Ja tuosta nimettömyydestä, sekin on vähän epäammatillista, koska kukaan ei täällä voi tietää onko joku pätevä vai ei. Eri asia joku auttava palsta, missä psykologi esiintyy omalla nimellä ja naamalla.
[/quote]

Onko palstailu työntekoa?
Olipa ap oikeasti psykologi tai ei, niin täällä kuitenkin ihmisiä autetaan joko ammatilliselta pohjalta tai ihan omiata kokemuksista saaduilla kokemuksilla.
Ei ole suinkaan väärin keskustella asioista.

Ja psykologitkin ovat vain ihmisiä, joilla on vapaa-aikansa ja halunsa kuluttaa se eri tavoin. Vaikkapa sitten täällä pöllöillen. Ei täällä tarvi olla ammattilainen, vaan voi vastailla miten lystää. Ja ap:han mainitsi rakastavansa työtään, joten sallittakoon hänelle täällä kirjoittelu sitten tämän ketjun muodossa. :)

Kallonkutistajat ovat hassua väkeä. Hirmuinen tarve diagnosoida kaikki. Minuakin on väitetty maanisdepresiiviseksi, koska välillä saan vahvoja puuskia tehdä asioita, eikä ole väliä onko keskiyö tai jotakin muuta kesken.

Kysinkin sitten, että mikä on homman nimi, kun se depresiivinen vaihe puttuu minusta kokonaan? Ei vastausta.

Omasta mielestäni olen vain kova innostumaan asioista ja tuolloin erittäin tuottoisa ja aikaansaava. Muuten ihan normaali. Välillä voi mennä pari viikkoa, etten jaksa kummoisia tehdä pakollisten askareiden lisäksi, mutta eikö se ole melko normaalia häh?