No nii äidit. Puhutaanpa rehellisesti
Koska täällä on jostain syystä pakko arvostella toisen äitiyttä,niin puhutaanpa nyt ihan rehellisesti siitä.
Minä aloitan.
En todellakaan osallistu mihinkään talkoisiin, jotka liittyy harrastuksiin. Syy: ei ole minun harrastus, vie aikaa, ei jaksa, eikä ole mun juttu. Maksan kyllä harrastuksen.
En halua osallistua mihinkään, mikä liittyy pakollisiin : myy sitä tätä tai tota, leivo sitä tai tota. Antaisin Mielummin rahaa. Syy: ei kiinnosta, ei ole minun juttu, en tunne oloani hyväksi näistä pakoista
Lahjon joskus lapsia. Syy: en jaksa vääntää. Pääsen helpommalla, kuin tappelemalla asiasta tuntitolkulla tai monta päivää.
Siivoo itse monesti lasteni jälkiä. Syy: ei kiinnosta vääntää. On muutakin tekemistä.
Odotan, että lapset kasvaa ja muuttaa omilleen. Syy: jokaisen kuuluu itsenäistyä, enkä elä lasten lautta.
Plus, haluan vielä elää itselleni, ennen kuolemaa.
En aijo olla lasten lasten hoitoautomaatti. Syy. Sama, kuin edellinen
Lapset myös ottaa joskus todella paljon päähän ja mietin, miks tein niitä.
Mutta, silti rakastan niitä ja haluan, että niillä on kaikki hyvin.
Olen myös huutanut, raivonnut niille,jos ne on tehnyt tyhmyyksiä.
Eli. Oon siis tän palstan mukaan aivan huono vanhempi. Vanhempi ei ole lainkaan ihminen enää vaan robottiautomastti, joka jaksaa, kestää ja tekee kaikkee vaikka ei vois vähempää kiinnostaa. Kuten mokkapalat koukun myyjäisiin.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huudatko myös työyhteisössäsi? Pomollesi? Vai ainoastaan puolustuskyvyttömille lapsille?
Ootko ihan pälli?
En tietenkää huuda pienille lapsille. Teinille kyllä on ollut pakko.
Ääntä olen joutunut korottamaan kyllä joskus myös aikoinaan noin 3v. En minä mitään perseilyä kato tenaviltaEli huudat pienelle lapselle sekä lapselle, joka käy läpi elämänsä vaikeinta kasvuvaihetta.
Et vastannut kysymykseen. Huudatko myös työyhteisössä? Huudatko pomollesi?
Ei mulla ole enää noin pieniä lapsia. Kyllä, olen korottanut ääntä jos siihen on ollut aihetta.
Jos teini on ns. kansankielellä perseillyt, olen huutanut.
En pidä sitä pahana. Itellä oli ainakin maailman turvallisin olo silloin joskus, kun Ukki piti jöötä. Vanhemmat oli lepsumpia. Ei auktoriteettia, ei turvaa. Ukki välillä komenti, piti kuria ja silti en ikinä sitä pelännyt tai ajatellut, että olis paha. Päin vastoin. Rakastin ja kunnioitin sitä. Tiesin, että sen takana on huoli.,kun se oli vihainen jos oli hölmöillyt.Enemmän olin turvaton vanhempien kanssa, jotka lässytti ja selitti ja keskusteli. Tuli olo, ettei noista ole mihinkään. Ei ne pystyis ikinä olemaan mun turvana. Lähtis varmaan karkuun, jos jotain tapahtuis.
Joten turha tulla mulle sanomaan huutamisesta tai komentamisesta mitään. Ne on niitä hetkiä, kun mulla oli oikeesti sellanen tunne, että joku välittää ja on oikeesti huolissaan. Siitä pelkästä puheesta tuli olo, että "joo joo, haluutte kertoo mulle asioita joita mä jo tiedän, mutta mitä meinaatte tehä sille?" Ette mitään. Koska pitää puhua.
Niin. Pitkästi kertoilet itsestäsi. Nythän olikin kyse vanhemmuudesta.
Lapselle ei huudeta. Jos lapsella on huono kuulo, niin silloin hankitaan apua, jotta vanhemman ei tarvitse huutaa.
Ihan normaalisti voi hoitaa haastavat tilanteet. Jos ei siihen kykene, niin apua on tarjolla
Suomessa elää vieläkin näköjään vuosikymmenniä kestänyt meininki, että puretaan perkele vaikka sitten perheeseen.
Pitäkää huolta lapsistanne.
Eli. Siitä riittämisestä tiesin, että nyt on menny yli.
En mistään helvetin "keskustelusta"