Avaudut, toinen alkaa heti "neuvoa"

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset tekevät niin tyhmiä valintoja, että on velvollisuus neuvoa.

Sitten on se jälkiviisastelu. Jälkiviisastelulla ei ole saatu ikinä yhtäkään onnettomuutta estettyä, eikä tapahtunutta muutettua tapahtumattomaksi. Jälkiviisauden sijaan voisi olla ennemmin ennalta viisautta ja kaukonäköisyyttä. Niillä päästäisi elämässä pidemmälle. Jälkiviisastelulla sitä vain junnataan paikoillaan ja ruoditaan turhaan asiaa, jolle ei enää mitään voida. Ja jos ei toisteta samoja virheitä, niin sitten tehdään lisää uusia virheitä.

Vierailija kirjoitti:

Itseni. Mä en kestä kovin hyvin mitään ruikutusta.

Aika usein nämä “haluan vaan avautua” tyypit tekee sitä jatkuvasti ja vellovat siinä, en vaan jaksa sellaista.

Niin siis itsekin kuulun neuvojiin. Ja odotan muilta neuvoja myös ! Minusta on outoa jos avaudun asioistani ja toinen ei sano mitään. Tai on vaan että ”voi voi”. Tuntuu että koko kommunikaatio jää ihan tyngäksi.

Mutta! Ymmärrän että erilaisia ihmisiä on olemassa. Ja elämän varrella esim läheisiksi ystäviksi yleensä muodostuu ne, kenen kanssa on samanlainen ajatusmalli lähtökohtaisesti.

Ja sitten saadaan neuvoja toisiamme! 😄❤️

Lisäksi en ole turhasta valittaja. Eli jos en voi muuttaa asiaa tai vaikuttaa siihen, yleensä en valita. Sitten jos asia ei jätä minua rauhaan ja kaipaan APUA JA NEUVOJA siihen miten pääsisin sinuiksi tilanteen kanssa, valitan. Ja sitten neuvovat ystäväni neuvovat 😌

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos avaudun murheellisena jostain asiasta niin kyllä se on aina jokin niin vaikea tilanne ettei sitä edes voi ratkaista, kaipaan ihan vaan sitä että joku kykenee hetken olemaan siinä tuskaisessa olossa mun kanssa ja sanoo vaikka "ottaisin tuon sinulta pois jos voisin" tai "kuullostaa tosi rankalta, koita kestää." Ei mitään sen ihmeempää.

Eikä pidä tietenkään liikaa ruikuttaa kenellekään, rajansa silläkin. Ns. vakavien-vakavien asioiden kanssa sitä on loppupeleissä aina aika yksin ja vain saman kokenut voi ymmärtää.

Minä taas en suostu jakamaan jonkun tuskaista oloa, se on hänen oma kokemuksensa.

Minä sanon aina että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu suru on puolikas suru. Itse pohjaan omat ystävyyssuhteeeni tähän ajatukseen. Olen hyvä kuuntelija ja siksi pidetty. Ystävyyssuhteeni ovat aitoja ja syviä. En edes osaisi kuvitella ystävyyssuhdetta jossa vain pinnallisesti ollaan tekemisissä.

Kunnioittava ystävä osaa kuunnella, ei keskeytä kysymyksillä tai neuvoilla tai ala jatkamaan juttua omista kokemuksistaan. Hyvä ystävä antaa puhua loppuun. Hyvä ystävä ei tuputa neuvoja, ei vähättele, ei puutu toisen asioihin eli kunnioittaa toisen rajoja. Hyvä ja fiksu ystävä ei ajattele että tuo idiootti ei osaa edes googlata tai miettiä mitään apuja itse koska on niin tyhmä ja siksi hänen pitää antaa typeriä tai järjettömiä neuvoja. Jos on omaa kokemusta tilanteesta joka on selvinnyt, voi silloin kertoa miten itsellä tilanne ratkesi. Mutta jos ei ole omakohtaista kokemusta niin ei ole hyvätapaista luetella jotain toksista positiivisuus- tuubaa, se on vain korulauseita ilman syvempää merkitystä. Itse koen varsin alentavana kysymykset "oletko sä koskaan ajatellut kokeilla sitä tai tätä?" ihan kuin olisin joku idiootti joka ei osaisi itse ajatella. Tämä on pelkkää itsensä ylentämistä kun ajatellaan että toinen on niin tyhmä että ei itse yritä mitenkään ratkaista ongelmaansa että kyllä itse osaisi. Siinä on sävyero siihen että oikeasti haluaisi auttaa ja antaa toimivia neuvoja.

Esim. jos on joku iho-ongelma ja yrittänyt kaikki maailman voiteet läpi ja lukenut tuhansia ruokavalioneuvoja niin joku besserwisseri tulee siihen neuvomaan että "oletsä koskaan ajatellut kokeilla jotain voidetta? ei kuulema kannattaisi syödä suklaata tms." Ja sitten kun iho ei tästä neuvosta simsalabin parane niin valitetaan että ei se suostu kuuntelemaan mun neuvoja.

Ihmiset kaipaavat vaikeissa elämäntilanteissa myötätuntoa. Se ei ole vellomista. Uusia näkökulmia voi esittää jos oikeasti tietää asiasta jotain, mutta on alentavaa toiselle kuvitella että "kyllä minä osaisin".

Tämä on sinun näkemyksesi hyvästä ystävyydestä.

Minulle hyvä ystävä on sellainen, joka ei yritä muuttaa minua tai sanele minulle ehtoja miten olla. Ja sama toisinpäin. Meillä on vakaa, syvällinen yhteisymmärrys siitä, MITEN ASIAT OVAT. Ja mikä on MERKITYKSEMME TOISILLEMME.

Voimme puhua vaikka yhtä aikaa, koska jatkamme toistemme lauseita , luotamme toisiimme ja siihen että haluamme toisillemme hyvää . Meillä on myös taito puhua ja kuunnella yhtä aikaa, niin samalla taajuudella olemme 😊

Tällaisia ystäviä minulla on, usko pois, enemmän kuin yhdessä kädessä sormia.

Ihmiset ovat erilaisia 🙏

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teille neuvojille saa sitten puhua? Ei ainakaan mistään, mikä on huonosti

Ja ainakaan heille itselle ei saa antaa neuvoja. Hehän tietävät itse parhaiten ja muiden neuvot ovat typeriä.

Päinvastoin! Mehän juuri ymmärrämme neuvomisen tukevana eleenä, ei vihamielisenä. Kuulija on kiinnostunut asiasta ja paneutuu siihen omasta näkökulmastaan. Neuvot ja kokemukset ovat tervetulleita ja taatusti hedelmällisemmän keskustelun lähtökohta kuin pää kallellaan hymistely ja voivottelu. Se vaikuttaa kovin vajaalta kommunikaatiolta, ja vähän epäkohteliaaltakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teille neuvojille saa sitten puhua? Ei ainakaan mistään, mikä on huonosti

Ja ainakaan heille itselle ei saa antaa neuvoja. Hehän tietävät itse parhaiten ja muiden neuvot ovat typeriä.

Päinvastoin! Mehän juuri ymmärrämme neuvomisen tukevana eleenä, ei vihamielisenä. Kuulija on kiinnostunut asiasta ja paneutuu siihen omasta näkökulmastaan. Neuvot ja kokemukset ovat tervetulleita ja taatusti hedelmällisemmän keskustelun lähtökohta kuin pää kallellaan hymistely ja voivottelu. Se vaikuttaa kovin vajaalta kommunikaatiolta, ja vähän epäkohteliaaltakin.

Niin tämä!

T. Toinen neuvoja 😄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teille neuvojille saa sitten puhua? Ei ainakaan mistään, mikä on huonosti

Ja ainakaan heille itselle ei saa antaa neuvoja. Hehän tietävät itse parhaiten ja muiden neuvot ovat typeriä.

Päinvastoin! Mehän juuri ymmärrämme neuvomisen tukevana eleenä, ei vihamielisenä. Kuulija on kiinnostunut asiasta ja paneutuu siihen omasta näkökulmastaan. Neuvot ja kokemukset ovat tervetulleita ja taatusti hedelmällisemmän keskustelun lähtökohta kuin pää kallellaan hymistely ja voivottelu. Se vaikuttaa kovin vajaalta kommunikaatiolta, ja vähän epäkohteliaaltakin.

Ja joku kun kysyi mistä neuvojille sitten saa puhua? SAA PUHUA KAIKESTA tietenkin. Mutta se ongelma taisi olla se että neuvoja vastaa neuvomalla .

Tämä on varmaan lähes filosofinen ongelma. Koska jokaiseen ongelmaan on ratkaisu. Joskus se ratkaisu on nöyrtyminen ongelman edessä ja asian hyväksyminen, ettei sille voi mitään. Joten itse ainakin neuvojana käsitän, jos joku valittaa ongelmasta, että he etsivät siihen ratkaisua tai tietä asian hyväksymiseen. Kun eivät selkeästi vielä siellä ole. Miksi en tarjoaisi neuvojani? Tähän lisähuomiona, että tarjoan todella usein myös konkreetista apua, jos pystyn. Koska miksi muuten valittaa? Esim. Valitus ettei ole koskaan omaa aikaa- tarjoan lastenhoitoapua.

Se on vähän kiinni siitä, mistä avaudutaan ja miten neuvotaan.

Jos toinen haluaa avautua vaikka kurjasta olostaan, kun parisuhde on loppunut tai lemmikki kuollut, voi olla lähinnä myötätuntoinen ja kuunnella. Jos taas toinen kamppailee ikävässä parisuhteessa narsistin kanssa, olisi ehkä syytäkin herätellä toista näkemään todellisuutta.

Neuvomistakin on niin erilaista. Minusta 'neuvominen' on parhaimmillaan sitä, että auttaa toista itse löytämään ulospääsyn tilanteesta. Pahimmillaan neuvominen on sitä, että kävellään toisen tunteiden ja persoonan yli.

Sitten on vielä se ryhmä ihmisiä, jotka jatkuvasti vellovat ongelmissaan ja kerjäävät vain sääliä, eivätkä edes yritä tehdä asioille yhtään mitään. Sellaiset energiasyöpöt jättäisin kokonaan rauhaan. Jokaisella on kuitenkin vastuu omasta onnestaan eikä oikeutta tehdä muidenkin elämästä raskasta.

Juu, tunnen - valitettavasti. No se hyvä puoli kuitenkin, etten ole sellaisen kanssa enää missään tekemisissä.

Entinen työkaveri oli sellainen, että siltä alkoi sadella neuvoja kuin apteekin hyllyltä, ilman että aiheesta oli edes puhuttu. Jostain juteltiin, niin ihan yhtäkkiä vaihtoi puheenaihetta lennosta ja alkoi paukuttaa neuvojaan, kuinka sen asian kanssa kannattaa tehdä niin ja niin. Korotti siinä itseään.

Sitten hän eli toisten tekemistä virheistä. Yhtäkkiä otti jonkin vanhan jutun esiin, minkä olisi mieluiten jo unohtanut kokonaan. Tää alkoi puhua siitä niin kuin homma olisi tapahtunut juuri viisi minuuttia sitten. "Kun sinä silloin silleen mokasit..." puhua mössötti silmät suurina, huulet pyöreänä ja sormellaan kovasti osoitellen. Hän oikein nautti siitä, kun kaverilla meni huonosti ja hän pääsi toista jostakin tuomitsemaan. Sitten neuvoi, vaikka toinen oli jo virheestään oppinut ja toiminut jatkossa oikein. Mutta tämän piti vielä moneen kertaan jauhaa siitä samasta puhki kuluneesta aiheesta ja neuvoa, kuinka pitää toimia, vaikka toinen oli niin jo toiminut. Lisäksi jankutti sataan kertaan, kuinka niin ei kannata toimia kuin miten oli toimittu.

Sitten hän kuvitteli, että kaikilla on talous samalla mallilla kuin hänellä ja kaikilla on siten mahdollisuus toimia samoin kuin hän, eli ostetaan aina vain markkinoiden kalleinta, koska sitä toiseksi kalleinta ei kannata missään nimessä ostaa, koska se on niin paljon huonompi, kun ei ole se kaikista kallein.

Hänestä se oli aina hyvä juttu, kun jollekin oli käynyt elämässä huonosti. Sille sitten naureskeli ja nautti toisen tragediasta.

En tiedä, mikä hänen omassa elämässä oli pielessä, kun sen kerran piti noin käyttäytyä muita kohtaan? Toivottavasti emme enää koskaan kohtaa. Harvinaisen myrkyllinen tyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teille neuvojille saa sitten puhua? Ei ainakaan mistään, mikä on huonosti

Ja ainakaan heille itselle ei saa antaa neuvoja. Hehän tietävät itse parhaiten ja muiden neuvot ovat typeriä.

Päinvastoin! Mehän juuri ymmärrämme neuvomisen tukevana eleenä, ei vihamielisenä. Kuulija on kiinnostunut asiasta ja paneutuu siihen omasta näkökulmastaan. Neuvot ja kokemukset ovat tervetulleita ja taatusti hedelmällisemmän keskustelun lähtökohta kuin pää kallellaan hymistely ja voivottelu. Se vaikuttaa kovin vajaalta kommunikaatiolta, ja vähän epäkohteliaaltakin.

Ja joku kun kysyi mistä neuvojille sitten saa puhua? SAA PUHUA KAIKESTA tietenkin. Mutta se ongelma taisi olla se että neuvoja vastaa neuvomalla .

Tämä on varmaan lähes filosofinen ongelma. Koska jokaiseen ongelmaan on ratkaisu. Joskus se ratkaisu on nöyrtyminen ongelman edessä ja asian hyväksyminen, ettei sille voi mitään. Joten itse ainakin neuvojana käsitän, jos joku valittaa ongelmasta, että he etsivät siihen ratkaisua tai tietä asian hyväksymiseen. Kun eivät selkeästi vielä siellä ole. Miksi en tarjoaisi neuvojani? Tähän lisähuomiona, että tarjoan todella usein myös konkreetista apua, jos pystyn. Koska miksi muuten valittaa? Esim. Valitus ettei ole koskaan omaa aikaa- tarjoan lastenhoitoapua.

Mä olen ajatellut sen liittyvät jotenkin temperamenttiin ja kommunikaatioon. Toiset arvostavat eri asioita kuin toiset, ja ilmaisevat itseään eri tavoin. Vähän kuin puhuttaisiin kahta eri kieltä...rakkaudenkin kieliä taisi olla viisi?

Lähtökohtaisesti kai kaikki ne, joille avaudutaan, ovat sen verran läheisiä, että heidän voi olettaa tarkoittavan hyvää, reagoivat he sitten voivottelulla tai neuvomisella (useimmat asettuvat varmaan välimaastoon?). Sitten se  kuulijan reaktio joko sopii omaan ajatusmaailmaan siitä, mikä on tukevaa myötäelämistä, tai ei sovi. Tuo on hiukan yllättävää, miten moni ajattelee heitä pidettävän tyhmänä. En ole ajatellut sellaisen olevan yleistä - ei ole tapana pitää ihmisiä tyhminä, joten on sääli, jos he kokevat niin. (Miksi ihmeessä?)

Vaikuttaa siltä, että neuvoihin kovin kielteisesti suhtautuvilla on jotenkin heikko itsetunto tai jatkuva puolustusasema ihmisiin. Jos avaudun ystävälle ongelmasta niin usein hän kertoo oman näkemyksensä, sit on joko osuvia vinkkejä, pätemättömiä tai hyviä mutta jo kokeiltuja. Miksi pitäisi loukkaantua? Itse kukin päättää mitä kuuntelee.

Päivänselvää että eri silmillä näkee eri asioita, ja neuvolla ja käskyllä on aika selvä ero. Onko neuvojen vastustajilla itsellään kykyä lukea sitä?

Sitten on niitä jotka avautuvat jatkuvasti, eivät tee mitään asialle, ajavat itsensä loppuun ja eivät kuuntele ratkaisuja. Sitten taas avaudutaan. Ei tietenkään mikään muutu, jos ei mitään tee eri tavalla tai kokeile. Käy se raskaaksi kuuntelijallekin.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset tekevät niin tyhmiä valintoja, että on velvollisuus neuvoa.

Jokaisella on oikeus oppia omista virheistään. Ja kun niin käy, viisas ei riennä sanomaan, että minähän sanoin.

Ja vertaisryhmässä, kun on tark kertoa vain omaa kokemusta, niin tyyppi joka ei syö edes lääkkeitään (pysyäkseen fiiliksissä) alkaa neuvomaan toisia, rajaamaan mitä saa puhua. Suuttuu, jos homma ei pelaa, kuten hän haluaa. 😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset tekevät niin tyhmiä valintoja, että on velvollisuus neuvoa.

Jokaisella on oikeus oppia omista virheistään. Ja kun niin käy, viisas ei riennä sanomaan, että minähän sanoin.

Totta tuokin. On virheitä, joista seuranneita ongelmia ei voi mitenkään enää jälkikäteen ratkaista. Ja on virheitä, joista seuranneet ongelmat voisi jälkikäteen ratkaista. Jos virhe kuuluu jälkimmäisiin eikä virheen tekijä haluakaan mitään ratkaisua ongelmaan, ongelma on ja pysyy. Ei tehdä samaa ongelmaa toistamiseen, mutta tehdään jokin uusi virhe. Jos sitäkään ei haluta ratkaista, ongelmia alkaa kasaantua. Mitä enemmän ongelmia, sitä hankalammaksi elämä muuttuu ja sitä haastavampaa ja aikaa vievempää on alkaa yksi kerrallaan ratkomaan ongelmia. Pahimmassa tapauksessa käy niin, ettei ole enää voimia alkaa ratkaisemaan niistä ensimmäistäkään. 

- eri - 

Toisinaan tilanne on se, että toinen vuodattaa tilanteensa ja perään tulee syvä hiljaisuus. Silloin on pakko sanoa jotain ja usein se on joko "voi kurjaa" tai yritys helpottaa toisen tilannetta neuvomalla. Toivottavasti nämä vuodattajat ymmärtävät, että neuvomisen takana on yleensä hyvä tarkoitus, ei tärkeily tai piittaamattomuus. Monesti ihmiset unohtavat, kuinka itse käyttäytyvät yllättävissä tilanteissa (esim. läheisen sairastuminen), mutta loukkaantuvat, jos joku toinen käyttäytyykin heitä kohtaan samalla tavoin, hieman kömpelösti mutta ei ilkeästi.

Unettomuudesta ei kannata etenkään avautua. Kahden sekunnin sisällä löytyy "neuvojia", joiden mielestä unettomuus paranee kuumalla kaakaolla, makuuhuoneen viilentämisellä tai jollakin muulla konstilla, jonka olen jo kokeillut.  Useimmiten neuvoja uskoo tietävänsä asian paremmin kuin minä ja lääkäri, jolta olen saanut parempia neuvoja ja hoitoa.

Ymmärrän neuvojia. Koen, että lisäkysymyksiä esittämällä ratkaisukeskeiseen suuntaan, pääsee ongelmasta avautuja jäsentelemään ongelmansa sanalliseen muotoon. Kun ongelmaa on jäsennelty, nähdään siinä jopa kaavamainen kulku, jonka takia ongelma on kenties olemassa. Kun ongelma on sanoitettu, pystytään sen jälkeen ongelmaa pala palalta alkaa ratkomaan.

Tämä ongelmanratkaisu keskeinen keskusteluapu pätee yleisiin elämän ja arjen ongelmiin. Ei tietenkään sellaista ongelmaa lähdetä purkamaan, kun toinen avautuu esimerkiksi jostakin vakavasta sairaudesta, loukkaantumisesta tai kuolemasta. Silloin kuunnellaan, koska sellaiseen harvemmin on ratkaisua.

En jaksa enää kuunnella kenenkään avautumisia, koska eivät hekään minua kuuntele. Joudun käymään ja maksamaan itselleni terapian, jossa istunnoilla vellon ja pohdin asioitani. Terapeutti tukee lempeästi minua löytämään tietä kohti mielenrauhaa. Kyseessä on siis joko maksullinen tai vastavuoroinen palvelus. Jostain syystä ihmiset haluavat mässäillä ja jauhaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen esim. parisuhde- ja lapsuusasioita. Ei saa neuvoa, että mitä jos eroaisit, kun noita ongelmia on ollut jo 20 vuotta ja molemmat vihaatte selvästi toisianne. Ei, pitää vaan kuunnella, kuunnella, kuunnella. Ei sellaista kukaan jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset tekevät niin tyhmiä valintoja, että on velvollisuus neuvoa.

Jokaisella on oikeus oppia omista virheistään. Ja kun niin käy, viisas ei riennä sanomaan, että minähän sanoin.

No niitä kyllä riittää, jotka juosten tulee sanomaan, kuinka hän tiesi. Hyvähän se on jäljestä päin sanoa, että kuinka minä tiesin tämän. Ja kun ei varmana tiennyt.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän neuvojia. Koen, että lisäkysymyksiä esittämällä ratkaisukeskeiseen suuntaan, pääsee ongelmasta avautuja jäsentelemään ongelmansa sanalliseen muotoon. Kun ongelmaa on jäsennelty, nähdään siinä jopa kaavamainen kulku, jonka takia ongelma on kenties olemassa. Kun ongelma on sanoitettu, pystytään sen jälkeen ongelmaa pala palalta alkaa ratkomaan.

Tämä ongelmanratkaisu keskeinen keskusteluapu pätee yleisiin elämän ja arjen ongelmiin. Ei tietenkään sellaista ongelmaa lähdetä purkamaan, kun toinen avautuu esimerkiksi jostakin vakavasta sairaudesta, loukkaantumisesta tai kuolemasta. Silloin kuunnellaan, koska sellaiseen harvemmin on ratkaisua.

Kaverini soitti isoäitinsä jouduttua teholle ja ennusteen ollessa huono. Kuuntelin pitkään ja puhelun lopulla "neuvoin" pitämään toivosta kiinni. Ystäväni raivostui tästä silmittömästi. Ymmärrän, että koko tilanne oli hänelle äärimmäisen stressaava, mutta oli myös mahdotonta tilanne lohduttaa, kun ystävä oli jo päättänyt, että mummonsa nyt kuolee, eikä siinä toiveet auta. Isoäitinsä selvisi. Jotenkin jäi riittämättömyyden tunne tuon tapahtuman jälkeen, enkä ole uskaltanut enää sanoa vaikeissa tilanteissa muuta kuin, "niinhän se kai on".