Avaudut, toinen alkaa heti "neuvoa"

Vierailija kirjoitti:

Neuvomiseen taipuvat eivät osaa kuunnella ja keskustella. Sen näkee tästäkin ketjusta. Ap:n viestissä ei mikään viittaa valittamiseen ja ruikuttamiseen, mutta 90% ketjuun vastanneista "ratkaisukeskeisistä" luki ylläri ylläri pikkuisen huonosti ja jankkaavat vain siitä että ei pidä valittaa jos ei saa neuvoa. Tässä kertauksena ap:n viesti:

"Tunnetteko näitä tyyppejä? Avaudut esim omaan elämää liittyvästä asiasta/pulmasta, vaikka ihan vaan mietinnän tasolla tai vain kerrot kuulumisia. Tai kerrot mitä jollekkin tutullesi on käynyt, jotain kamalaa vaikka. Niin tämä tuttusi alkaa heti "ratkomaan" asiaa ja neuvomaan mitä pitäisi/olisi pitänyt tehdä tai toimia oikein. Sen sijaan että vain kuuntelisi sinua.."

Ettekö siis oikeasti osaa keskustella, vain neuvoa?

Oman kokemukseni mukaan näissä ei  yleensä ole mitään keskustelemista. Toinen valittaa jostain asiasta, esimerkiksi väsymyksestään pikkulapsiperheen vanhempana, rahapulastaan tms. Kuunteleminen ja myötätunnon osoittaminen on ihan helppoa, mutta mitään keskustelua siitä ei synny, jos toinen ei halua tehdä mitään asialle, jotta väsymys tai rahapula loppuisi. Voi toki lohduttaa sanomalla "onneksi lapset kasvavat nopeasti" tai "onneksi taloudellinen tilanteesi paranee, kun palaat takaisin töihin", mutta mitään keskusteltavaa ei asiassa kyllä ole, jos ei saa sanoa, mitä toisen kannattaisi tehdä helpottaakseen tilannettaan. 

Vierailija kirjoitti:

Mulle kelpaisi kyllä neuvominenkin, koska sehän kertoisi että vastapuoli edes kuuntelee ja reagoi jotenkin. Vielä rasittavampia ovat pistänpä paremmaksi -tyypit, eli kun valitat jostain niin heillä onkin sama asia vielä huonommin ja alkavat puhua ITSESTÄÄN.

Tyyliin jos sanot ääneen, että vähän väsynyt olo kun on niin alhainen hemoglobiini, niin toisella se on ainakin puolet matalampi ja lisäksi kilpirauhasen vajaatoiminta ja syöpä. Näihin verrattuna joku neuvoja on pikkujuttu.

Sori jos meni ohi aiheen.

tuossakin tilanteessa se sanoja saattaa vain koettaa yrittää sanoa, että ymmärrän väsymyksen ja tiedän miten uuvuttavaa se voi olla. Minäkin kärsin siitä ja minulla sen aiheuttaa nämä ja nämä. Harvemmin tuollaisella vastauksella kukaan yrittää sanoa, että "minulla on vieläkin pahemmin asiat".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neuvomiseen taipuvat eivät osaa kuunnella ja keskustella. Sen näkee tästäkin ketjusta. Ap:n viestissä ei mikään viittaa valittamiseen ja ruikuttamiseen, mutta 90% ketjuun vastanneista "ratkaisukeskeisistä" luki ylläri ylläri pikkuisen huonosti ja jankkaavat vain siitä että ei pidä valittaa jos ei saa neuvoa. Tässä kertauksena ap:n viesti:

"Tunnetteko näitä tyyppejä? Avaudut esim omaan elämää liittyvästä asiasta/pulmasta, vaikka ihan vaan mietinnän tasolla tai vain kerrot kuulumisia. Tai kerrot mitä jollekkin tutullesi on käynyt, jotain kamalaa vaikka. Niin tämä tuttusi alkaa heti "ratkomaan" asiaa ja neuvomaan mitä pitäisi/olisi pitänyt tehdä tai toimia oikein. Sen sijaan että vain kuuntelisi sinua.."

Ettekö siis oikeasti osaa keskustella, vain neuvoa?

Oman kokemukseni mukaan näissä ei  yleensä ole mitään keskustelemista. Toinen valittaa jostain asiasta, esimerkiksi väsymyksestään pikkulapsiperheen vanhempana, rahapulastaan tms. Kuunteleminen ja myötätunnon osoittaminen on ihan helppoa, mutta mitään keskustelua siitä ei synny, jos toinen ei halua tehdä mitään asialle, jotta väsymys tai rahapula loppuisi. Voi toki lohduttaa sanomalla "onneksi lapset kasvavat nopeasti" tai "onneksi taloudellinen tilanteesi paranee, kun palaat takaisin töihin", mutta mitään keskusteltavaa ei asiassa kyllä ole, jos ei saa sanoa, mitä toisen kannattaisi tehdä helpottaakseen tilannettaan. 

Aina ei ole kyse asioista, joita voisi tai tarvitsisi muuttaa. Esim. tuollainen elämänvaihe. Kyse on siitä, että voi läheisille ihmisille näyttäytyä sellaisena kuin on, ei tarvitse feikata iloista tai neutraalia jos harmittaa tai väsyttää. Ihmiset haluavat tulla nähdyiksi kokonaisina. Parhaat tilanteet noissa syntyvät kun todetaan yhdessä "on oikeasti ihan peestä, ei siitä mihinkään pääse". Harmi kääntyy jopa nauruksi kun ei ole yksin, ilo tulee siitä että toinen näkee sinut. Voi harmittaa, kaikki ei mene putkeen, mitä sitten! Siinä on se voima. Ei ole yksin, oli huono tai hyvä päivä ja se auttaa jaksamaan ne pakollisetkin harmin aiheet. Ei elämä ole pelkkää nousua, välillä se on raskasta. Ei kaikesta pysty tekemään väkisin hyvää ja se on ihan ok, elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän! Tunnen useitakin tällaisia ihmisiä, joille ei ikinä kannata kertoa mistään ongelmasta! Joko tulee sellaista "no kuule elämä on välillä tuollaista" (tiedetään, mutta silti on kiva joskus avautua huolestaan), tai kasapäin neuvoja. Voi kun olisi enemmän sellaista joissakin elokuvissa näkyvien ystävyyksien kaltaista, että istuttais sohvalla viinilasien kanssa ja vaan puhuttais elämästä ja kokemuksista ja annettais vertaistukea, eikä vaan paukutettais toiselle ohjeita...

Joo, kiusallista se on ratkaisukeskeisellekin, kun toinen haluaa vain velloa fiiliksissä. Kaltaiset keskenään olisi paras, mutta näitä avautumisia nyt vaan tulee kaikille. Ihmiset ovat...no, ihmisiä.

Höpö höpö. Se, että haluaa toisen kuuntelevan, ei ole velloutumista. Minä en halua neuvoja ja olen kyllä osannut ratkaista sen ongelman, jos joku neuvoo. En hae enää siltä ihmiseltä tukea enkä pidä ystävänä. Kuuntelun idea on se, että kun tulee kuulluksi, mieli kevenee ja löytää itse ratkaiun ongelmaan. Päsmäröivä neuvoja vain haittaa tätä prosessia.

Ymmärrätkö, miten tuskastuttavaa on kuunnella turhaa valitusta? Sinulla on neula pystyssä kämmenessä, sinä kerrot, että sattuu ja ärsyttää, kun kättä ei voi käyttää, mutta et hyväksy neuvoa siitä, että nappaa neula pois. Jokainen näkee ratkaisun, sinä et siihen suostu, joten ympäristön mielestä olet joko erittäin tyhmä tai huomionhakuinen. Pahimmillaan vaadit ympäristöä auttamaan sinua elämään se neula kämmenessä eli et voi kantaa tavaroita, et ajaa autoa, et pukea lapsia jne., koska on se neula. Sinähän et ratkaise ongelmaasi, sinä vaadit ympäristöä mahdollistamaan, että saat sen pitää.

En ymmärrä. Multa on aina puuttunut tarve päsmäröidä toisten elämää, joten mulle ei tuu tuon tyyppisiä tunteita silloinkaan, kun joku valittaa mielestäni turhasta

Ja kuten kerroin, olen poistanut päsmärit lähipiiristäni, joten ei heidänkään tarvitse kärsiä tilanteesta. Mun elämäni muuttui ainakin paremmaksi tämän ratkaisun myötä.

Vaikea kuvitella, että heilläkään olisi jäänyt ikävä sinua...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos avaudun murheellisena jostain asiasta niin kyllä se on aina jokin niin vaikea tilanne ettei sitä edes voi ratkaista, kaipaan ihan vaan sitä että joku kykenee hetken olemaan siinä tuskaisessa olossa mun kanssa ja sanoo vaikka "ottaisin tuon sinulta pois jos voisin" tai "kuullostaa tosi rankalta, koita kestää." Ei mitään sen ihmeempää.

Eikä pidä tietenkään liikaa ruikuttaa kenellekään, rajansa silläkin. Ns. vakavien-vakavien asioiden kanssa sitä on loppupeleissä aina aika yksin ja vain saman kokenut voi ymmärtää.

Minä taas en suostu jakamaan jonkun tuskaista oloa, se on hänen oma kokemuksensa.

Minä sanon aina että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu suru on puolikas suru. Itse pohjaan omat ystävyyssuhteeeni tähän ajatukseen. Olen hyvä kuuntelija ja siksi pidetty. Ystävyyssuhteeni ovat aitoja ja syviä. En edes osaisi kuvitella ystävyyssuhdetta jossa vain pinnallisesti ollaan tekemisissä.

Kunnioittava ystävä osaa kuunnella, ei keskeytä kysymyksillä tai neuvoilla tai ala jatkamaan juttua omista kokemuksistaan. Hyvä ystävä antaa puhua loppuun. Hyvä ystävä ei tuputa neuvoja, ei vähättele, ei puutu toisen asioihin eli kunnioittaa toisen rajoja. Hyvä ja fiksu ystävä ei ajattele että tuo idiootti ei osaa edes googlata tai miettiä mitään apuja itse koska on niin tyhmä ja siksi hänen pitää antaa typeriä tai järjettömiä neuvoja. Jos on omaa kokemusta tilanteesta joka on selvinnyt, voi silloin kertoa miten itsellä tilanne ratkesi. Mutta jos ei ole omakohtaista kokemusta niin ei ole hyvätapaista luetella jotain toksista positiivisuus- tuubaa, se on vain korulauseita ilman syvempää merkitystä. Itse koen varsin alentavana kysymykset "oletko sä koskaan ajatellut kokeilla sitä tai tätä?" ihan kuin olisin joku idiootti joka ei osaisi itse ajatella. Tämä on pelkkää itsensä ylentämistä kun ajatellaan että toinen on niin tyhmä että ei itse yritä mitenkään ratkaista ongelmaansa että kyllä itse osaisi. Siinä on sävyero siihen että oikeasti haluaisi auttaa ja antaa toimivia neuvoja.

Esim. jos on joku iho-ongelma ja yrittänyt kaikki maailman voiteet läpi ja lukenut tuhansia ruokavalioneuvoja niin joku besserwisseri tulee siihen neuvomaan että "oletsä koskaan ajatellut kokeilla jotain voidetta? ei kuulema kannattaisi syödä suklaata tms." Ja sitten kun iho ei tästä neuvosta simsalabin parane niin valitetaan että ei se suostu kuuntelemaan mun neuvoja.

Ihmiset kaipaavat vaikeissa elämäntilanteissa myötätuntoa. Se ei ole vellomista. Uusia näkökulmia voi esittää jos oikeasti tietää asiasta jotain, mutta on alentavaa toiselle kuvitella että "kyllä minä osaisin".

Mitä teille neuvojille saa sitten puhua? Ei ainakaan mistään, mikä on huonosti

Vierailija kirjoitti:

Mitä teille neuvojille saa sitten puhua? Ei ainakaan mistään, mikä on huonosti

Mitä vieraampi ihminen on, sitä paremmin kestän kuunnella neuvomatta tarinoita... Lissu menetti omaisuutensa nettihuijauksen myötä. Mitä läheisempi, sitä vaikeampi olla ...voi että, ai kamala, hirveää, kerro toki lisää asenteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neuvomiseen taipuvat eivät osaa kuunnella ja keskustella. Sen näkee tästäkin ketjusta. Ap:n viestissä ei mikään viittaa valittamiseen ja ruikuttamiseen, mutta 90% ketjuun vastanneista "ratkaisukeskeisistä" luki ylläri ylläri pikkuisen huonosti ja jankkaavat vain siitä että ei pidä valittaa jos ei saa neuvoa. Tässä kertauksena ap:n viesti:

"Tunnetteko näitä tyyppejä? Avaudut esim omaan elämää liittyvästä asiasta/pulmasta, vaikka ihan vaan mietinnän tasolla tai vain kerrot kuulumisia. Tai kerrot mitä jollekkin tutullesi on käynyt, jotain kamalaa vaikka. Niin tämä tuttusi alkaa heti "ratkomaan" asiaa ja neuvomaan mitä pitäisi/olisi pitänyt tehdä tai toimia oikein. Sen sijaan että vain kuuntelisi sinua.."

Ettekö siis oikeasti osaa keskustella, vain neuvoa?

Oman kokemukseni mukaan näissä ei  yleensä ole mitään keskustelemista. Toinen valittaa jostain asiasta, esimerkiksi väsymyksestään pikkulapsiperheen vanhempana, rahapulastaan tms. Kuunteleminen ja myötätunnon osoittaminen on ihan helppoa, mutta mitään keskustelua siitä ei synny, jos toinen ei halua tehdä mitään asialle, jotta väsymys tai rahapula loppuisi. Voi toki lohduttaa sanomalla "onneksi lapset kasvavat nopeasti" tai "onneksi taloudellinen tilanteesi paranee, kun palaat takaisin töihin", mutta mitään keskusteltavaa ei asiassa kyllä ole, jos ei saa sanoa, mitä toisen kannattaisi tehdä helpottaakseen tilannettaan. 

Aina ei ole kyse asioista, joita voisi tai tarvitsisi muuttaa. Esim. tuollainen elämänvaihe. Kyse on siitä, että voi läheisille ihmisille näyttäytyä sellaisena kuin on, ei tarvitse feikata iloista tai neutraalia jos harmittaa tai väsyttää. Ihmiset haluavat tulla nähdyiksi kokonaisina. Parhaat tilanteet noissa syntyvät kun todetaan yhdessä "on oikeasti ihan peestä, ei siitä mihinkään pääse". Harmi kääntyy jopa nauruksi kun ei ole yksin, ilo tulee siitä että toinen näkee sinut. Voi harmittaa, kaikki ei mene putkeen, mitä sitten! Siinä on se voima. Ei ole yksin, oli huono tai hyvä päivä ja se auttaa jaksamaan ne pakollisetkin harmin aiheet. Ei elämä ole pelkkää nousua, välillä se on raskasta. Ei kaikesta pysty tekemään väkisin hyvää ja se on ihan ok, elämää.

Minusta tuo on kuuntelemista, myötätunnon osoittamista ja mahdollisesti vielä lohduttamistakin, mutta ei keskustelua toisen ongelmasta. Toinen puhuu ja toinen myötäilee ei ole keskustelua siinä mielessä, miten minä keskustelun käsitän. Näissä asioissa ei ole mullekaan mitään ongelmaa, paitsi sitten, ku sama valitus jatkuu vuodesta toiseen.

Kirjoitin kommentin 44 eilen, jossa kerroin esittäneeni kaverilleni ratkaisuehdotuksen 3 vuotta sitten. Kyse oli taloudellisista ongelmista ja olisin auttanut häntä rahallisesti, mutta homma olisi vaatinut häneltä itseltäänkin vaivannäköä. 3 vuotta sitten ratkaisuehdotukseni ei hänelle kelvannut, koska olisi halunnut saada rahaongelmansa ratkaistua välittömästi ja tekemättä itse mitään asian eteen. Nyt 3 vuotta myöhemmin hän on entistäkin pahemmissa rahavaikeuksissa ja 9 kertaa 10:stä, kun ollaan yhteyksissä, hän kertoo rahavaikeuksistaan. Ja nyt toivoo, että hänellä olisi "joku", jonka kanssa voisi toteuttaa 3 vuotta sitten ehdottamani ratkaisun. Ehkä hän toivoo, että minä olisin se "joku", mutta 3 vuotta sitten oli kyse useammasta satasesta, nyt puhutaan jo muutamasta tonnista. Tiedän, ettei hänellä ole ketään, joka voisi auttaa. Tiedän, että 3 vuotta sitten minä olin ainoa, joka olisi voinut auttaa. Olen siis nykyisin myötätuntoinen jne just tyyliin "on oikeasti ihan peestä, ei siitä mihinkään pääse". Kun häneltä tulee viestiä, saatan vastata vasta seuraavana päivänä, koska tiedän jo lähettäjän nimen nähdessäni, että taas on avautumista rahapulasta. 

Vierailija kirjoitti:

Sano se, ettet varsinaisesti halua ratkaisua, vaan kuuntelua.

Juuri näin.

Ei tarvitse sitten uhriutua netissä, kun se toinen ei osannutkaan lukea ajatuksia mitä ap oikeasti haluaa.

Kaikille muillekin arvokas neuvo: Puhukaa ääneen, mitä oikeasti haluatte älkääkä luulko että se toinen vain mystisesti tajua sinua telepaattisesti.

Vierailija kirjoitti:

Mikset ap sitten suoraan sano, että et halua ratkaisuja, haluat vain kuuntelijan?

Hän olettaa että myötätunto olisi vakioasetus, vaikkei se Suomessa ole.

Muualla ollaan myötätuntoisia kun toinen avautuu, Suomessa kerrotaan mitä virheitä olet tehnyt.

Neuvominen on sellaista passiivisagressiivisuutta. Kerro toisella että hän on mokannut kun hän avautuu.

Työttömyydestä on aivan mahdoton kertoa kellekään. Sanon aina että olen eläkkeellä jos joku kysyy, niin se loputon neuvontakone ei käynnisty.

Vierailija kirjoitti:

Itse koen varsin alentavana kysymykset "oletko sä koskaan ajatellut kokeilla sitä tai tätä?" ihan kuin olisin joku idiootti joka ei osaisi itse ajatella. Tämä on pelkkää itsensä ylentämistä kun ajatellaan että toinen on niin tyhmä että ei itse yritä mitenkään ratkaista ongelmaansa että kyllä itse osaisi. Siinä on sävyero siihen että oikeasti haluaisi auttaa ja antaa toimivia neuvoja.

Eikö tuollaiseen voi asiallisesti vastata, että "olen kokeillut ja ei toiminut"? On vaikeaa käydä keskustelua, jos ei saa esittää minkäänlaisia kysymyksiä ilman että se tulkitaan niin, että keskustelukumppani pitää tyhmänä.

Mua hiukan hämmentää ratkaisukeskeisenä ihmisenä, että mitä tuohon avautumiseen pitäisi sitten vastata? Ai jaa, voi että, harmillista..?

Kun musta se tarkoitus on just se, että saa muita näkökulmia ja perspektiiviä siihen asiaan. Kyllä mä arvostan, jos itse avaudun jostain asiasta ja saan siihen "neuvoja" ja vinkkejä. Mua ärsyttäisi ihan hitosti, jos kaveri ois vaan, että "no voi harmi, onpa ikävää", mitä hittoa se mua hyödyttää. Tai parhaassa tapauksessa komppaisi vaan koko ajan kritiikittömästi.

Vierailija kirjoitti:

Mitä teille neuvojille saa sitten puhua? Ei ainakaan mistään, mikä on huonosti

Ja ainakaan heille itselle ei saa antaa neuvoja. Hehän tietävät itse parhaiten ja muiden neuvot ovat typeriä.

Neuvominenhan on käytännössä sitä että kerrot toiselle mitä virheitä hän on tehnyt.

Se ei ole kovin myötätuntoista.

Pyytämättä neuvominen on ihan kamalaa. En kestä yhtään. Ystävyys poikki kun toinen aina neuvomassa. Jotenkin toista alentavaa ja ylimielistä. Niinkuin toinen olisi joku lapsi tai 992tyhmä. Pyytäessä saa neuvoa, ei muuten.

Ehkä mä en sitten tunne tuollaisia ihmisiä ja siksi en oikein tajua tätä. Siis että kyllä me kavereiden kanssa "neuvotaan" toisiamme, mutta toki kannustavasti ja myötätuntoisesti, ei ne musta sulje pois toisiaan. Mutta ehkä tässä puhutaan nyt hiukan eri asiasta sitten.

Tunnen hyvin, itseni. Siksi olenkin huomannut etten ole kovin haluttua juttuseuraa. En jaksa kuunnella, jos tiedän jt mikä voisi ratkoa ongelmia. Ei ole helppoa olla sosiaalisesti erilainen ja adhd puoli puhuu vielä päällekin. Mut toisaalta so what, omat ongelmat tulee ratkottua ihan yksin.

Toihan menee niin, että kun mies ehdottaa ratkaisua toisen esittämään huoleen, häneltä sanotaan puuttuvan tunneälyä. Nainen on samassa tilanteessa ratkaisukeskeinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teille neuvojille saa sitten puhua? Ei ainakaan mistään, mikä on huonosti

Ja ainakaan heille itselle ei saa antaa neuvoja. Hehän tietävät itse parhaiten ja muiden neuvot ovat typeriä.

Yhdelle neuvojalle aloin vaan kertomaan asioista, jotka on mulla hyvin. Muuttuikin sitten kateelliseksi ja teki myrkyllisiä ja latistavia huomautuksia . Entinen kaveri.