Meneekö se niin, että koulukiusaajat menestyy ja kiusatuille elämässä ei onnistu mikään?

Kyllä koska koulukiusaajat ovat monesti eliitin ja rikkaiden lapsia ja rahalla maksetaan kaikki seuraamukset pois...

Ehdotan siis että :                            

Vankeusrangaistukset alaikäisille kiusaajille käyttöön varaudesta riippumatta niin johan alkaa kiusaaminen hiljentyä kun siirretään näitä häiriköitä pois kouluista telkien taa, saavat muut lapset opiskelurauhan samalla... liian kauan alaikäisiä onkin paapottu, kiusaajat, kiduttajat, lapsia tappavat lapset - olemattomia rangaistuksia, nyt on aika muuttaa asiaa... otetaan asiasta vaikka kansanäänestys...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Minä myös olen malliesimerkki tästä. Myös narsistiperheessä syntipukki kärsii, pahansuovat ja ilkeät, julmat kiusaaja- sisarukset meenstyvät(yllättäen). Fyysistä sairautta joka jo vie työkyvyn lähe skokonaan, työttömyyttä, köyhyttää, yksinäisyyttä, oikeastaan jäljellä on vain halu k**lla, ollut aina.

Niin syvälle on itseinho- ja viha istutettu jo lapsuudessa sekä kotona että koulussa näkymätön ja toisaalta se vihattu, halvaeksittu, naureskeltu, syyttä syytelty syntipukki joka ei osaa eikä tiedä mitään ja tekee ja onkin vain ihan väärin...:( Mikään terapia ei korvaa traumojani eikä sitä kyllä köyhänä saakaan. Eikä terapeutti tai lääkepurkki varsinkaan korvaa ystäviä, kumppania, uraa, rahaa eikä niitä tuo. eikä pyyhi pois helevtillisiä kärsimyksiä ja menetettyä elämää.

Annettaisipa edes eutanasia aikuisena, mutta turha unelma sekin. Kituttaa vain rutiköyhänä tukia anellen ja yksin jossain surkeassa luukussa kököttämäsää, on tämäkin (elämisen arvoista) elämää?! 

Ei ainakaan oma elämä ole elämisen arvoista, nytkin istun yksin luukussani, valvon naapureiden mekastuksen takia ja yritetty on hankkia parempaa asuntoa mutta ne on ollu vielä kauheampia. Kaikki mitä teen, niin menee pieleen eikä mikään onnistu. V i t u t t a a

Joo, ite asun vuokralla kerrostalossa ja monesti nukkunut korvatulpat päässä kun samaan aikaan kiusaajat ostaa taloja joita esittelevät somessa. Näin se menee, luuseri sitä on mikä luuseri. Kuolisi vi#tuun täältä! Kaukana elämisen arvoisesta elämästä, nukkua korvatulpat päässä. Voi vi#tu. Joo täällä kans etitty asuntoa, seuraavaksi otan vuokrattavan omakotitalon joka luultavasti homeessa tällä tuurilla tai sitten naapurissa räksyttävä koira. Mitä tahansa teen tai jätän tekemättä, niin aina menee pilalle. Se on ihan sama mitä tekee, kun aina menee pieleen. Olen kuin kävelevä aikapommi joka lotossa voittanut huonon onnen.

Yllä on malliesimerkki siitä, millainen ajattelutapa/asenne on itseään toteuttava eikä millään tapaa itsen edun mukainen. Se miten ajattelee, heijastuu ympäröivään maailmaan, ihan oikeasti. Sitten jos näkee ympärillä pelkkää paskaa ja epäonnistumisia ja tietää että se ei muuksi muutu, niin silloin se ei kyllä minnekkään muutu. Omaa asennetta on mahdollista tietoisesti muuttaa, mutta se vaatii tietoista työskentelyä, ajatusten havainnointia ja niiden tietoista muuttamista mieluisemmiksi

Tätä ketjua on raskasta ja surullista lukea. Monessa viestissä tuttuja asioita. Olin itsekin kiusattu lukioon saakka. Muuton jälkeen uudella paikkakunnalla alkoi ja jatkoi pitkään. Jäin ihan yksin ja tavallaan melkein koko paikkakunnan nuoret olivat minua vastaan ja osallistuvat siihen. Oli sen verran pieni paikka. Tosin eivät kaikki, mutta "äänekkäin" porukka mitä muut kuuntelivat. Näin olin koko nuoruuteni yksin ja kiusattu. Lapsena olin ihan rohkea ja ystäviä oli, vaikka vähän ujokin olin uusien ihmisten joukossa. Nuoruudessa meni kaikki rohkeus ja jäin porukoista. Aloin hävetä itseäni ja jännitin sosiaalisia tilanteita. Inhosin kaikkea itsessäni ja olin ajoittain todella surullinen ja ahdistunut. Pahin tilanne oli varmaan lukion alussa, kun ymmärsin kaiken jatkuvan. Ei ollut mitään todella pahaa, mutta kuitenkin sellaista toimintaa ja puhuttiin pahaa ettei ollut toivokaan saada ystäviä sieltä. Haukuttiin niin paljon. Muutamia tuttuja välillä seurana oli, jotka samassa tilanteessa. Lukio aika hyvin raskasta ja yksinäistä myös. Toivoin parempaa.

Lopulta sain lukion käytyä sentään, vaikka voimat lopussa ja yksi aine vaikea. Sen jälkeen menikin sitten monia vuosia toipumiseen. En voinut edes ajatella mihinkään porukkaan menoa. Koin etten kestä enää. Ihmisten kanssa olen hyvin varovainen ja en viihdy heidän kanssaan tai osaa rentoutua. Jännitän kaikkea. Samalla en ole saanut harjoitusta. Olen silti sellainen joka ei halua loukata muita, mutta muuten olen menettänyt paljolti uskon ihmisiin.

Nyt vuosien päästä ymmärrän sen kuinka olen pudonnut kyydistä. Ei työkokemusta, ei suhteita, ei mitään ammattia vieläkään. Yliopiston kokeissa olen käynyt välillä tosissani ja välillä katsomassa miten käy, mutta yo-todistus huono ja samalla en tiedä kestäisinkö enää vuosien opiskelua. Työkokemuksen puute häpeällistä, mutta toisaalta en pärjäisi monessakaan töissä. En sano tätä laiskuuden vuoksi vaan siksi, että en vaan sovellu mihinkään kovin sosiaaliseen työhön. Jännitän ja hermoilen myös paljon.

Nyt kaiken tämän jälkeen yritän ammatin saada. Voimat loppui kesken ja tässäkin välissä ja oli pakko keskeyttää kaikki joksikin aikaa, kun en pystynyt enää nukkumaan. Olen siis tavallaan täynnä stressiä ja jännitystä etten aina meinaa jaksaa. Ystäviä minulla ei ole ja en oikein uskalla tutustua muihin. Tosin jos voin huonosti ja voimat vähissä niin en koe, että olisin edes hyvää seuraa. Parisuhteesta en edes haaveile ja lapsia en halua. Anteeksi myös tämä valitus, mutta minulle on paljon ollut haittaa ikävästi kokemuksista. Ovat vieneet itsetuntoni, saaneet häpeämään itseäni sekä vieneet rohkeutta. Minussakin silti vikaa ja en usko, että elämä olisi helppoa muutenkaan. Jäin myös täysin omilleni ja vanhemmistakaan ei ollut apua. Itselle olisi riittänyt joskus jos olisivat edes sanoneet, että sain kärsiä paljon kiusaamisesta ja ymmärtäisivät kuinka yksin olin, mutta jo asian tunnistaminen on heille liikaa. En ollut sellainen vahva kuin he halusivat.

Jos vielä palaan siihen kysymykseen miten kiusaajille menee niin vastaus itsellä on se, että aika hyvin. Olivat ns hyvistä perheistä ja paljon ystäviä. Monet edenneet hyvinkin ylös, vaikka ihan oikeasti joskus mietin kuinka sokea pitää jonkun olla jos ottaa niin ikävän tyypin johtajaksi yritykseen tai palkkaa hyvään virkaan. Ikäviä ihmisiä ja säälin heidän alaisiin. Itseä eniten harmittaa se kuinka hukassa olen ja voimat lopussa. En kaipaa titteliä tai paljonkaan rahaa, mutta sellaista helpompaa ja parempaa elämää. Olen niin kaukana ihmisestä joka voisin olla ja nyt alkaa terveys pettää. Jaksoin ennen jotenkin. Sori kaikki valitus vielä kerran.

Kiusaajani yläasteella on nyt sairaanhoitaja. Oli sellainen ylimielinen suht typerä pissis. Eipä paljon ole vaikuttanut elämääni. Itse olen lääkäri 😎

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Minä myös olen malliesimerkki tästä. Myös narsistiperheessä syntipukki kärsii, pahansuovat ja ilkeät, julmat kiusaaja- sisarukset meenstyvät(yllättäen). Fyysistä sairautta joka jo vie työkyvyn lähe skokonaan, työttömyyttä, köyhyttää, yksinäisyyttä, oikeastaan jäljellä on vain halu k**lla, ollut aina.

Niin syvälle on itseinho- ja viha istutettu jo lapsuudessa sekä kotona että koulussa näkymätön ja toisaalta se vihattu, halvaeksittu, naureskeltu, syyttä syytelty syntipukki joka ei osaa eikä tiedä mitään ja tekee ja onkin vain ihan väärin...:( Mikään terapia ei korvaa traumojani eikä sitä kyllä köyhänä saakaan. Eikä terapeutti tai lääkepurkki varsinkaan korvaa ystäviä, kumppania, uraa, rahaa eikä niitä tuo. eikä pyyhi pois helevtillisiä kärsimyksiä ja menetettyä elämää.

Annettaisipa edes eutanasia aikuisena, mutta turha unelma sekin. Kituttaa vain rutiköyhänä tukia anellen ja yksin jossain surkeassa luukussa kököttämäsää, on tämäkin (elämisen arvoista) elämää?! 

Ei ainakaan oma elämä ole elämisen arvoista, nytkin istun yksin luukussani, valvon naapureiden mekastuksen takia ja yritetty on hankkia parempaa asuntoa mutta ne on ollu vielä kauheampia. Kaikki mitä teen, niin menee pieleen eikä mikään onnistu. V i t u t t a a

Joo, ite asun vuokralla kerrostalossa ja monesti nukkunut korvatulpat päässä kun samaan aikaan kiusaajat ostaa taloja joita esittelevät somessa. Näin se menee, luuseri sitä on mikä luuseri. Kuolisi vi#tuun täältä! Kaukana elämisen arvoisesta elämästä, nukkua korvatulpat päässä. Voi vi#tu. Joo täällä kans etitty asuntoa, seuraavaksi otan vuokrattavan omakotitalon joka luultavasti homeessa tällä tuurilla tai sitten naapurissa räksyttävä koira. Mitä tahansa teen tai jätän tekemättä, niin aina menee pilalle. Se on ihan sama mitä tekee, kun aina menee pieleen. Olen kuin kävelevä aikapommi joka lotossa voittanut huonon onnen.

Yllä on malliesimerkki siitä, millainen ajattelutapa/asenne on itseään toteuttava eikä millään tapaa itsen edun mukainen. Se miten ajattelee, heijastuu ympäröivään maailmaan, ihan oikeasti. Sitten jos näkee ympärillä pelkkää paskaa ja epäonnistumisia ja tietää että se ei muuksi muutu, niin silloin se ei kyllä minnekkään muutu. Omaa asennetta on mahdollista tietoisesti muuttaa, mutta se vaatii tietoista työskentelyä, ajatusten havainnointia ja niiden tietoista muuttamista mieluisemmiksi

Lisäisin tähän vielä, että jokainen ajattelutapa on itseään toteuttava. Esimerkiksi kiusaajalla voi olla sellainen ajattelutapa että saa sen mitä haluaa, tai että on saavutustensa arvoinen, ja näin hän saa asiat jota tavoittelee. Kiusattu voi olla jumiutunut alisteiseen ja negatiiviseen ajattelutapaan ja saa myös sitä mitä tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiusattiin ala-asteelta amikseen asti. olen ollut kokoajan ihan hyvissä työpaikoissa ja pärjännyt hyvin. On talo, vaimo ja lapsia, Luulisin että kiusaamisen takia olen huono keskustelemaan ihmisten kanssa ja jännitän. Sosiaaliset taidot eivät varmaan kehittyneet normaalisti päivittäisen kiusaamisen ja yksin olon takia.

Sulla on todennäköisesti paljon paremmat sosiaaliset taidot kuin luulet niiden itse olevan. 🙂 Jännittävän ihmisen kanssa on sitäpaitsi niin paljon helpompaa keskustella kuin jonkin jäätävän päällepäsmärin jolta ei saa suunvuoroa ollenkaan. Vaimo, hyviä työpaikkoja, kyllä sulla vähintäänkin siis ihan ok sosiaaliset taidot on! Mullakin oli jäänyt just menneisyyden koulukiusaamisen takia päälle se harhaluulo että olen sosiaalisesti tosi kömpelö. Sitten aloin saada työpaikoilla hyvää ja tosi ihanaakin palautetta ja on väistyneet tuollaiset ajatukset.

Kiusatut oppivat myös tärkeitä sosiaalisia taitoja kokemuksistaan: havainnoimaan sosiaalisia tilanteita tarkasti, pitämään toisten puolia ja ottamaan kaikki huomioon ryhmässä. Kiusattu voi menestyä ihmissuhteissa hyvin aikuisena.

VOI menestyä. Yhtä suurella todennäköisyydellä voi olla menestymättäkin. Itse inhoan sitä kiillotettua fantasiakuvaa, että luritellaan jotain kivaa tarinaa, että kiusattu nousee voittajaksi ja kiusaajat päätyvät vankilaan tai mullan alle. Joo, niin toki voi käydä, mutta maailmassa ei ole olemassa mitään karmaa tai suurempaa voimaa joka tasaisi tilit ja antaisi kärsineelle kiusatulle jotain onnellista loppua.

Itse olen se 12 vuoden ajan kiusattu tyyppi, sosiaaliset taidot ihan paskat, joten olen itkenyt terapiassa yksinäisyyttäni ja masennustani ja sitä kun en saa pidettyä yllä ihmissuhteita. Uusien kavereiden hankkiminen ei auta, kun en saa pidettyä niitä kavereita. Minulla on ihan ällistyttävä kyky suututtaa ihmisiä tai muuten saada heidät ghostaamaan. Olen oikeasti menettänyt kymmeniä ihmisiä ja en kykene valehtelemaan itselleni että vika olisi kaikissa muissa paitsi minussa. Ei ole, kyllä se on peiliin katsottava.

En ole myöskään onnistunut koskaan saamaan seurustelusuhdetta, haluistani huolimatta. En pysty edes kertomaan miksi se ei onnistu, olen pohtinut tätä vuosikymmeniä saamatta siihen vastausta. Jokin asperger-diagnoosikin toisi helpotusta, mutta ei ole edes siitä kyse. 😳 Minä vain olen vastamagneetti. Toki tiedän sen sosiaalisen kömpelöyteni ja vastenmielisen ulkonäköni (niiden vuoksi minua kiusattiinkin), mutta se ei voi olla koko syy.

Lopputulema on se, että en pääse koskaan tästä yksinäisyydestä eroon. Se on aika hirvittävä ajatus, mutta karu fakta. Olen lakannut edes kurottamasta ketään kohti, koska niin paljon se torjuminen ja suoranainen viha satutti. Ei ole onnellista loppua minulle.

Sensijaan ne kiusaajat, joista jotain tiedän, elävät oikein hyvää elämää. Yksi on vastuutehtävissä hyvällä alalla, tuntuu olevan onnellisen oloinen. Pari taas toteuttaneet unelmansa ja työskentelevät maatalous/ravialalla (tästä he haaveilivat jo kouluaikana).

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua on raskasta ja surullista lukea. Monessa viestissä tuttuja asioita. Olin itsekin kiusattu lukioon saakka. Muuton jälkeen uudella paikkakunnalla alkoi ja jatkoi pitkään. Jäin ihan yksin ja tavallaan melkein koko paikkakunnan nuoret olivat minua vastaan ja osallistuvat siihen. Oli sen verran pieni paikka. Tosin eivät kaikki, mutta "äänekkäin" porukka mitä muut kuuntelivat. Näin olin koko nuoruuteni yksin ja kiusattu. Lapsena olin ihan rohkea ja ystäviä oli, vaikka vähän ujokin olin uusien ihmisten joukossa. Nuoruudessa meni kaikki rohkeus ja jäin porukoista. Aloin hävetä itseäni ja jännitin sosiaalisia tilanteita. Inhosin kaikkea itsessäni ja olin ajoittain todella surullinen ja ahdistunut. Pahin tilanne oli varmaan lukion alussa, kun ymmärsin kaiken jatkuvan. Ei ollut mitään todella pahaa, mutta kuitenkin sellaista toimintaa ja puhuttiin pahaa ettei ollut toivokaan saada ystäviä sieltä. Haukuttiin niin paljon. Muutamia tuttuja välillä seurana oli, jotka samassa tilanteessa. Lukio aika hyvin raskasta ja yksinäistä myös. Toivoin parempaa.

Lopulta sain lukion käytyä sentään, vaikka voimat lopussa ja yksi aine vaikea. Sen jälkeen menikin sitten monia vuosia toipumiseen. En voinut edes ajatella mihinkään porukkaan menoa. Koin etten kestä enää. Ihmisten kanssa olen hyvin varovainen ja en viihdy heidän kanssaan tai osaa rentoutua. Jännitän kaikkea. Samalla en ole saanut harjoitusta. Olen silti sellainen joka ei halua loukata muita, mutta muuten olen menettänyt paljolti uskon ihmisiin.

Nyt vuosien päästä ymmärrän sen kuinka olen pudonnut kyydistä. Ei työkokemusta, ei suhteita, ei mitään ammattia vieläkään. Yliopiston kokeissa olen käynyt välillä tosissani ja välillä katsomassa miten käy, mutta yo-todistus huono ja samalla en tiedä kestäisinkö enää vuosien opiskelua. Työkokemuksen puute häpeällistä, mutta toisaalta en pärjäisi monessakaan töissä. En sano tätä laiskuuden vuoksi vaan siksi, että en vaan sovellu mihinkään kovin sosiaaliseen työhön. Jännitän ja hermoilen myös paljon.

Nyt kaiken tämän jälkeen yritän ammatin saada. Voimat loppui kesken ja tässäkin välissä ja oli pakko keskeyttää kaikki joksikin aikaa, kun en pystynyt enää nukkumaan. Olen siis tavallaan täynnä stressiä ja jännitystä etten aina meinaa jaksaa. Ystäviä minulla ei ole ja en oikein uskalla tutustua muihin. Tosin jos voin huonosti ja voimat vähissä niin en koe, että olisin edes hyvää seuraa. Parisuhteesta en edes haaveile ja lapsia en halua. Anteeksi myös tämä valitus, mutta minulle on paljon ollut haittaa ikävästi kokemuksista. Ovat vieneet itsetuntoni, saaneet häpeämään itseäni sekä vieneet rohkeutta. Minussakin silti vikaa ja en usko, että elämä olisi helppoa muutenkaan. Jäin myös täysin omilleni ja vanhemmistakaan ei ollut apua. Itselle olisi riittänyt joskus jos olisivat edes sanoneet, että sain kärsiä paljon kiusaamisesta ja ymmärtäisivät kuinka yksin olin, mutta jo asian tunnistaminen on heille liikaa. En ollut sellainen vahva kuin he halusivat.

Jos vielä palaan siihen kysymykseen miten kiusaajille menee niin vastaus itsellä on se, että aika hyvin. Olivat ns hyvistä perheistä ja paljon ystäviä. Monet edenneet hyvinkin ylös, vaikka ihan oikeasti joskus mietin kuinka sokea pitää jonkun olla jos ottaa niin ikävän tyypin johtajaksi yritykseen tai palkkaa hyvään virkaan. Ikäviä ihmisiä ja säälin heidän alaisiin. Itseä eniten harmittaa se kuinka hukassa olen ja voimat lopussa. En kaipaa titteliä tai paljonkaan rahaa, mutta sellaista helpompaa ja parempaa elämää. Olen niin kaukana ihmisestä joka voisin olla ja nyt alkaa terveys pettää. Jaksoin ennen jotenkin. Sori kaikki valitus vielä kerran.

Sinä olet hirvittävän sinnikäs ihminen. Tulee jotenkin olo että sussa on valtava potentiaali ja jos saisit yhdenkin hyvän luotettavan ihmisen elämääsi toi kaikki alkaisi sitä kautta vähän helpottaa. Kaikki on ihan h*lvetin rankkaa ja vaikeaa yksin, iloja ja suruja pitäisi ihmisen päästä jakamaan jonkun kanssa. Täältä Lahdesta terkut että täällä sinulla on ystävä, vaikkakin vain näin virtuaalisesti.

Ainakin minun tuntemistani koulukiusaajista ei elämä ole mennyt niin hienosti kuin mitä he itse suunnittelivat.

Mulla sellainen tunne, että olen jälkeen jäänyt monestakin asiasta, elämä ei ole alkanut. Kiusaajilla perheet, talot, työ, lapset yms.  Mutta itsellä ei mitään nuista. Oma auto on joka ostettu käytettynä, olen määräaikaisessa työssä, asun omakotitalossa vuokralla mutta siinäpä se. Olen alkanut viime aikoina miettimään, että ehkä täällä ei ole minulle elämää tarjolla jossa nyt asun, olen alkanut katsomaan töitä ulkomailta ja muualta suomesta.

En tiedä osaanko edes olla onnellinen täysin, tottunut vastoinkäymisiin ja taisteluun. Jos olisin onnellinen, niin en osaisi nauttia siitä, koska seuraavassa hetkessä kaikki voi olla toisin.

Kyllä koulukiusattukin voi menestyä, mutta hänen kannattaa käsitellä tuota kiusaamista esimerkiksi terapian avulla ja tehdä asioita, jotka kasvattaa itsetuntoa. Kun on hyvä itsetunto niin menestyminen on helpompaa. Eikä ne kiusaajat välttämättä menestyneitä ole, varakkuus ei ole sama asia kuin onnellisuus.

Entinen kiusattu, alko maistuu, jos saisin käsiini huumeita niin käyttäisin, ei tätä epäreilua elämää muuten kestä. Ja yritetty on mutta mikään ei onnistu, joten olkoot. Elämä suosii vain näitä kiusaajia, joille tarjotaan kultalusikka p e r s e e s s ä kaikki!!!!!!!!!! Jokainen kiusaaja pitäisi a m p u a.

Olen niin etääntynyt ihmisistä, ei kiinnosta tutustua ihmisiin, kaikki samanlaisia kus päitä. Olen täynnä vihaa ja katkeruuttaa, elän elämää vain itselle. Olen taloudellisesti menestynyt, on ollut aikaa tehdä töitä kun ei ole kavereita eikä ihmissuhteet muutenkaan onnistu joten olen jättänyt ne taakseni, raha on tehnyt minusta ilkeän, huomaan että rahalla saa valtaa.

Kertokaa mistä johtuu, että vertaan itseäni kiusaajiin, pidän itseä huonona kun minulla ei ole lapsia, enkä ole avioliitossa enkä omista taloa. Olen pätkätyössä josta pitäisi olla kiitollinen näinä päivinä, olen luottamustehtävissä, olen hoitanut raha-asiani kunnolla aina ja säästöjä mukavasti ja nyt puhutaan melkein 40 000 euron säästöistä jonka olen yksin saavuttanut, reissaan paljon, en halua avioliittoa enkä lapsia enkä velka taakkaa. Asun vuokralla kerrostalossa, nyt olen jonkin aikaa katsellut vuokrattavaa omakotitaloa ja erillistaloa.

Silti tunnen olevani luuseri, ja epäonnistunut elämässä kun vertaan itseä kiusaajiini. Moni olisi varmasti onnellinen asemassani, mutta itse en ole vaan joskus todella masentunut, joskus ollut jopa itsetuhoisia ajatuksia. Jotenkin ajattelen olevani huono luuseri, kun asun kerrostalossa ja sitten kun löydän sen omakotitalon, niin kuvittelen pienessä mielessäni, että sitten olen jotenkin parempi, mutta eihän se niin oikeasti ole, ja aina kun saavutan jotain niin se menettää myös merkityksen. En ole oikein koskaan tyytyväinen mihinkään, eikä mikään riitä, ehkä siksi ei riitä koska minä en ole koskaan riittänyt muille.

Kyllä mulla paremmin menee kuin kiusaajilla. Parempi koulutus, työ, hyviä kunnollisia ystäviä, oma perhe ja talous kunnossa. Olen luonteeltani aika sinnikäs ja päättäväinen, olen itse halunnut tehdä töitä oman elämän parantamiseksi. Kiusaajat ehkä enemmän menneet sieltä mistä aita matalin.

Olen ollut kiusattu ja kiusaaja. Kiusattu ensin, mikä ehkä kovetti. Ihmissuhteet ovat aikuisena sujuneet hyvin, on muutama hyvä ystävä ja parisuhde. Raha-asiat huonosti sillä olen köyhästä taustasta. Korkeakoulutus on hankittu. Työt pätkätöitä, ei omaisuutta eikä lapsia. Olen silti ihan perusonnellinen. Osaan nauttia elämän pienistä asioista, eikä materia tai status merkitse liiemmälti.

Miksihän kerrostalo asuminen mielletään etenkin pikkukylissä ö-luokan kansalaisen asumismuodoksi? Helsingissä ihan toisin, siellä asuu monia kansanedustajiakin kerrostalossa ja jopa meidän pääministeri asuu kerrostalossa Tampereella. Ei kerrostalo asuminen määritä ihmistä, eikä omakotitalo tuo onnea tai määritä ihmistä paremmaksi. Monesti omakotitalon kulut suuret ja kaikki menee asumiseen etenkin jos omistaa talon, vuokralla asuminen ihan eri kun ei tarvi vastata remonteista omakotitalossa. Ite asun kerrostalossa ja vuokra edullinen ja pysynyt samana jo monta vuotta, se takaa sen että pääsen reissuun ja saan säästöjä kasaan.

Näkyy käyvän kummin päin vaan, joillekin kiusaajille käy hyvin ja joillekin huonosti. Sama kiusattujen kohdalla, siinä kyllä vaikuttaa paljon kotiolot. Jos oli kotonakin huonosti asiat niin sellaisille usein käy huonosti. Mulla auttoi se, että oli sentään hyvät vanhemmat.

Omalla kohdallani meni kyllä ihan päinvastoin. Asuin itäisessä Suomessa pienessä kunnassa ja minua kiusattiin koko peruskoulun ajan. Suurin syy kiusaamiseen oli se, että asuimme 20 km päässä kunnan keskustasta ja jäin aina vähän ulkopuolelle kun en päässyt koulun jälkeen mihinkään. Meni monta vuotta, että en edes puhunut koulussa kenellekään. Perääni huudeltiin, tönittiin, leviteltiin valheita jne

Muutin lukion jälkeen pois, olen käynyt yhden yliopistotutkinnon ja toinen on kesken. Parisuhteita on aikuisiällä ollut muutamia ja olen ollut yli 20 v naimisissa. Lapsia kaksi. Hyvä tulotaso, kiva talo, pari autoa. Hyvä työpaikka, jonka kautta olen saanut monipuolisia tehtäviä ja päässyt matkustelemaan. Mieluisia harrastuksia, joisen kautta olen kilpaillut/esiintynyt ja harrastan liikuntaa paljon.

Kiusaajista moni jäi kotipaikkakunnalle asumaan. Kouluja ei ole pahemmin käyty ja on monenlaisia ongelmia, ylipainoisia, alkoholi maistuu jne.

Olen 35vuotias nainen ja entinen koulukiusattu. Asun edelleen vanhempieni kanssa. Kavereita on harrastusten parista mutta tosiystäviä ei ole ollut nuoruuden jälkeen. Kaiken lisäksi minulla ei ole kokemuksia miehistä. Olen aika lihava, ehkä se ja vanhempien nurkissa asuminen on karkottanut mahdolliset poikaystävät. Näytän ulospäin iloista naamaa mutta sydän itkee