Meneekö se niin, että koulukiusaajat menestyy ja kiusatuille elämässä ei onnistu mikään?

Hyvin raskasta oli lukea näitä kiusattujen kokemuksia, vaikka osa olikin siitä kauheudesta selvinnyt. Pysyvä haava tuosta kaikesta jää, ja luottamus ihmisiin on mennyt iäksi. Niitä toisia piinaavia olioita vaan riittää, ensin kouluissa ja sitten työelämässä. Nämä kieroluonteiset kiusaajat osaavat näytellä viatonta, ja ikävä kyllä ovat vielä hyvin verkostoituneitakin. Ei edes poliisin puhuttelu estä paatunutta jatkamasta kiusaamista, ja pahimmillaan se voi kohdistua myös perheeseen, jota sitten mustamaalataan pienellä paikkakunnalla. 

On vain suojattava itsensä ja selustansa mahdollisimman hyvin, vaikka se merkitsisi jopa erakoitumista.  Taisteltava omista oikeuksistaan, jos jaksaa. Tai sitten muutettava pois muualle ja aloitettava rohkeasti alusta. Eikä missään nimessä kannata harkita itsetuhoa, eivät kiusaajat siitä välitä ja silloinpa vasta voittavatkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heikompi aines joutuu kiusatuksi.

Kiusaaja on kaikista heikoin.

Ei se noin ole, monet kiusaajat ovet sosiopaatteja, jotka aikuisina raivaavat tiensä huipulle ja esim. johtajiksi. He ovet sisältään tyhjiä, mutta eivät heikkoja.

Näistä asioista pitäisi puhua realistisesti ja rehellisesti, sillä se ei edistä mitenkään kiusaamisen vähentämistä, että sanotaan korulauseita siitä, miten kiusaajat ovat oikeasti ”luusereita”. Monesta heistä tulee nimenomaan voittajia aikuisina.

Heikkolahjaiset ja koulussa huonosti pärjäävät ovat häviäjiä aikuisina, mutta älykkäistä kiusaajista tulee usein voittajia, ja narsistisista ja sosiopaattisista piirteistä voi olla myös hyötyä varsinkin yritysmaailmassa ja politiikassa.

Muuten kyllä, mutta sekoitat nyt kaksi eri asiaa, vahvuuden ja narsismin. Narsismi on heikkouden kieltämistä. Se jos mikä on heikkoutta. Oikeasti vahva ihminen ei halua alistaa tai satuttaa ketään. 

Narsismista ja sosiopaattisista piirteistä on hyötyä nimenomaan voittamisessa, niin kuin sanot. Heille voittaminen ja menestyminen on tärkeintä, vaikka sitten toisten kustannuksella. Yritysmaailmassa, politiikassa, lyhyellä tähtäimellä ihmissuhteissakin narsistit menestyvät keskimäärin muita paremmin. Mitään todellista menestystähän se ei ole, että on niin itsekäs että on valmis jopa systemaattisesti vahingoittamaan toisia. Sitä se tarkoittaa kun sanotaan, että kiusaajat ovat kaikista heikoimpia. Julmuus on suurinta heikkoutta.

Heikkous voi tarkoittaa niin montaa asiaa eri ihmisille, että ei ole kovin tarkoituksenmukaista sanoa vain, että kiusaajat ne oikeasti ovat heikkoja. Ei se auta jotain rankasta kiusaamisesta kärsinyttä ja edelleen sen jälkivaikutuksista kärsivää mitenkään, että sanotaan, että hänen kiusaajansa olivat heikkoja. Tärkeämpää on tehdä kiusatulle positiivista vahvistamista, joka saa hänet tuntemaan itsensä vähemmän heikoksi.

Toinen juttu on se, kun kiusatulle lapselle sanotaan, että myöhemmin hän pärjää sitten paremmin elämässä kuin he ja se on paras kosto jne. Kiusatun lapsen elämän on silloin tässä ja nyt, eikä hän elää elämäänsä lapsena vain siksi, että tulisi aikuiseksi, vaan lapsuus on yhtä tärkeä, arvokas ja merkityksellinen osa elämää kuin aikuisuus. Asialle pitää tehdä jotain silloin. Lapsena kaikki myös tuntuu suuremmalta, koska oma maailma on vielä pieni kupla, ja ehkä erityisesti teininä ollaan hyvin herkässä tilassa, koska silloin ihminen alkaa ymmärtämään elämän asioita enemmän, muttei toisaalta ole vielä tarpeeksi kypsä käsittelemään asioita ja laittamaan niitä oikeisiin mittasuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entisellä koulukiusatulla säästöjä 30 000 euroa, koulukiusaajilla saman verran velkaa. En ole sentään kaikessa epäonnistunut.

En yhtään ihnettele että sunlaista hullua stalkkeria on kiusattu. Mistä ihmeestä sinä tiedät muiden ihmisten veloista?

Koulukiusaaja liittyi keskusteluun, mene pois täältä, vai etkö kouluaikoina saanut tarpeeksi orkkuja muiden rääkkäämisestä. Painu vit#uun täältä ja syvälle sinne, mielummin niin syvälle ettet olisi koskaan syntynyt, paha ihminen!

Kai käsität ettei anonyyminä netissä räyhääminen tee yhtään mitään paitsi tietysti sut naurettavaksi? Aidosti haluaisin tietää, mistä joku tietää muiden ihmisten velkatilanteen noin hyvin. Mahdolliset syyt siihen ovat kaikki huonoja. Toistan, en ihmettele yhtään jos muiden asioihin pakkomielteisesti puuttuvaa ja muiden yksityisasioita kyttäävää henkilöä kiusataan. Oletko sä tämä sairas stalkkeri? Kerro nyt itse, mistä ihmeestä urkit tietoja muiden veloista?

Kukahan se räyhää ja kuka on pelle. Koulukiusaaja vauhdissa, psykoosit menossa. Kovasti myös sinua tuntuu kiinnostavan muiden velat, oletko kenties miljoona veloissa ja pelkäät paljastuvasi. Pyt hyi, kiusaajille.

Eri kuin jolle vastasit, mutta sinä se olet joka räyhää. Vaikutat ihan kauhealta ihmiseltä. Ja ei se ole normaalia että olet urkkinut muiden velat tietoosi, se on oikeasti sairasta käytöstä. Onko susta ok että sairasnhoitajat urkkii omakantaa?

Riippuu miten määritellään se hyvin meneminen. Esimerkiksi mun kiusaajat kyllä saivat kaikki jo nuorena miehet, mutta toisaalta niitä miehiä on heillä myös tullut ja mennyt. Lapsillakin kaikilla eri isät. Mulla kesti todella kauan löytää ensimmäinen poikaystävä, mutta se löytyi lopulta 23 vuotiaana. En kuitenkaan kyennyt olemaan suhteessa, koska itsetuntoni oli niin olematon. Siis sitä ei ollut, ollenkaan. Ja siitä tuli paljon ongelmia ja riitoja, joten erosin hänestä ja päätin olla vaan yksin, etten pilaa kenenkään toisen elämää vaikka omani onkin pilalla.

Olin kyllä pitkään todella katkera, koska jouduin keskeyttämään ammattikoulunkin kiusaamisen takia ja olin nuorena pitkään käytännössä syrjäytynyt, hoidin vaan veljeni lapsia päivisin, enkä käynyt missään ulkona. Urasuunnitelmat meni mun kohdalla ihan poskelleen, mutta en minä nyt nelikymppisenä enää sitä niin murehdi. Olen kuitenkin saanut olla töissä jo pitkään pienipalkkaisella alalla ja vakityössä jo 16 vuotta, että olen tyytyväinen tähän vähään. Eihän moni koulutettukaan kuitenkaan saa oman alan töitä, mun työkavereissanikin on paljon korkeasti koulutettuja. Olen masentunut, ollut koko aikuisikäni, siihenkin olen jo tavallaan turtunut. Ystäviä ei ole koska heidän kanssaan käy aina samoin kuin sen ainoan poikaystäväni, että en vaan osaa olla ihmisten kanssa enkä pitää puoliani. Ne harvat aikuisiän kaverit joita mulla joskus oli, lähinnä vain hyväksikäyttivät minua esimerkiksi lainaamalla rahaa isoja summia, joita ei koskaan palautettu. Olen ihmissuhteissa täysin avuton. Joten olen mieluummin sitten erakko, vaikkei se tunnu kivalta koska koen olevani ihminen, joka haluaa antaa itsestään muille. Tehdä hyvää ja auttaa. 

Kaikesta tästä huolimatta olen nykyään tyytyväisempi elämääni kuin koskaan nuorena. Kai vanheneminen tekee sitten tehtävänsä ja tuo perspektiiviä asioihin. En enää kadehdi muiden ihania elämiä kuten nuorempana, kun olen niin paljon nähnyt miten muillakin asiat menee persiilleen, tulee eroja, konkursseja, sairauksia, rahahuolia ja muita. Mun elämä on kuitenkin tasaisen ja tylsän turvallista ollut aina. Huonomminkin voisi siis asiat olla. 

Vierailija kirjoitti:

En yhtään ihmettele näitä kouluampumisia, täysin kiusaajan vika. Olen monta kertaa ampunut mielessäni nämä kiusaajat. Jos näkisin heitä kaupungilla kävisin sylkemässä päin näköä!

 Kummassakin suomalaisessa tapauksessa ampuja tappoi satunnaisia ihmisiä joista useimmat eivät olleet varsinaisesti tekemeisissä ampujan kanssa saati kiusanneet häntä, samoin tämä viimeisin miekkatappaja, uhriaan hän ei edes tuntenut.

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua on raskasta ja surullista lukea. Monessa viestissä tuttuja asioita. Olin itsekin kiusattu lukioon saakka. Muuton jälkeen uudella paikkakunnalla alkoi ja jatkoi pitkään. Jäin ihan yksin ja tavallaan melkein koko paikkakunnan nuoret olivat minua vastaan ja osallistuvat siihen. Oli sen verran pieni paikka. Tosin eivät kaikki, mutta "äänekkäin" porukka mitä muut kuuntelivat. Näin olin koko nuoruuteni yksin ja kiusattu. Lapsena olin ihan rohkea ja ystäviä oli, vaikka vähän ujokin olin uusien ihmisten joukossa. Nuoruudessa meni kaikki rohkeus ja jäin porukoista. Aloin hävetä itseäni ja jännitin sosiaalisia tilanteita. Inhosin kaikkea itsessäni ja olin ajoittain todella surullinen ja ahdistunut. Pahin tilanne oli varmaan lukion alussa, kun ymmärsin kaiken jatkuvan. Ei ollut mitään todella pahaa, mutta kuitenkin sellaista toimintaa ja puhuttiin pahaa ettei ollut toivokaan saada ystäviä sieltä. Haukuttiin niin paljon. Muutamia tuttuja välillä seurana oli, jotka samassa tilanteessa. Lukio aika hyvin raskasta ja yksinäistä myös. Toivoin parempaa.

Lopulta sain lukion käytyä sentään, vaikka voimat lopussa ja yksi aine vaikea. Sen jälkeen menikin sitten monia vuosia toipumiseen. En voinut edes ajatella mihinkään porukkaan menoa. Koin etten kestä enää. Ihmisten kanssa olen hyvin varovainen ja en viihdy heidän kanssaan tai osaa rentoutua. Jännitän kaikkea. Samalla en ole saanut harjoitusta. Olen silti sellainen joka ei halua loukata muita, mutta muuten olen menettänyt paljolti uskon ihmisiin.

Nyt vuosien päästä ymmärrän sen kuinka olen pudonnut kyydistä. Ei työkokemusta, ei suhteita, ei mitään ammattia vieläkään. Yliopiston kokeissa olen käynyt välillä tosissani ja välillä katsomassa miten käy, mutta yo-todistus huono ja samalla en tiedä kestäisinkö enää vuosien opiskelua. Työkokemuksen puute häpeällistä, mutta toisaalta en pärjäisi monessakaan töissä. En sano tätä laiskuuden vuoksi vaan siksi, että en vaan sovellu mihinkään kovin sosiaaliseen työhön. Jännitän ja hermoilen myös paljon.

Nyt kaiken tämän jälkeen yritän ammatin saada. Voimat loppui kesken ja tässäkin välissä ja oli pakko keskeyttää kaikki joksikin aikaa, kun en pystynyt enää nukkumaan. Olen siis tavallaan täynnä stressiä ja jännitystä etten aina meinaa jaksaa. Ystäviä minulla ei ole ja en oikein uskalla tutustua muihin. Tosin jos voin huonosti ja voimat vähissä niin en koe, että olisin edes hyvää seuraa. Parisuhteesta en edes haaveile ja lapsia en halua. Anteeksi myös tämä valitus, mutta minulle on paljon ollut haittaa ikävästi kokemuksista. Ovat vieneet itsetuntoni, saaneet häpeämään itseäni sekä vieneet rohkeutta. Minussakin silti vikaa ja en usko, että elämä olisi helppoa muutenkaan. Jäin myös täysin omilleni ja vanhemmistakaan ei ollut apua. Itselle olisi riittänyt joskus jos olisivat edes sanoneet, että sain kärsiä paljon kiusaamisesta ja ymmärtäisivät kuinka yksin olin, mutta jo asian tunnistaminen on heille liikaa. En ollut sellainen vahva kuin he halusivat.

Jos vielä palaan siihen kysymykseen miten kiusaajille menee niin vastaus itsellä on se, että aika hyvin. Olivat ns hyvistä perheistä ja paljon ystäviä. Monet edenneet hyvinkin ylös, vaikka ihan oikeasti joskus mietin kuinka sokea pitää jonkun olla jos ottaa niin ikävän tyypin johtajaksi yritykseen tai palkkaa hyvään virkaan. Ikäviä ihmisiä ja säälin heidän alaisiin. Itseä eniten harmittaa se kuinka hukassa olen ja voimat lopussa. En kaipaa titteliä tai paljonkaan rahaa, mutta sellaista helpompaa ja parempaa elämää. Olen niin kaukana ihmisestä joka voisin olla ja nyt alkaa terveys pettää. Jaksoin ennen jotenkin. Sori kaikki valitus vielä kerran.

Tunnistan itsestäni tämän jatkuvan pelkäämisen. Jännitän ihmisiä lapsuudenkokemuksieni vuoksi ja vielä enemmän pelkään epäonnistumista, koska "kaikki mitä en tee täydellisesti, on ase minua vastaan". Pystyn järjellä ajattelemaan, että se ei ole niin, mutta kun elää vuosikaudet pilkan ja jatkuvan sabotaasin kohteena, niin se pilaa aivokemiat aika pahasti. Minunkin on vaikea opiskella ja tehdä töitä, koska töissä voi mennä tosi hyvin miltei koeajan loppuun asti, mutta koeajan lopun lähestyessä alan hermoilla, pelätä ja jännittää, menetän nukkumiskyvyn, alan mokailla jne. En ollut tällainen ennen rankkaa kiusaamista. Olen rikkonainen, olen pilalla :( 

Kiusaajani tuskin muistavat edes enään minua, mutta minä muistan heidät ja sen miten kohtelivat minua, muistan sen kuin eilisen päivän.

Olin kiltti kympin tyttö ja kiusaajani sellaisia vähän häiriköitä. Äitini teki juuri tuota jonkun ylempänä mainitsemaa, eli selitti, kuinka luokkakokouksessa minä olen sitten rikkaana ja menestyneenä 26-vuotiaana junnumiljonäärinä, kun taas nämä kiusaajat on kulahtaneita siivoajia ja Siwan kassoja.

Oikein kuvittelin, kuinka Bemarini ovi avautuu ja kiusaajat likaisissa tuulipuvuissa katsoo suu auki, että kenen tuo Jimmy Choon bootseihin verhottu jalka on. Sitten he mykistyvät, kun autosta astuu ulos upea tyylikäs kaunotar, joka on se sama harmaavarpunen, jota kukaan ei halunnut tanssittaa koulun limudiskossa.

No, ei se ihan niin mennyt. Olen ollut pitkäaikaistyötön vuosikausia ja sain luokkakokouksessa sääliviä katseita, kun siitä mainitsin. Kiusaajat eivät kympin oppilaita olleet, mutta kyllä hekin amikseen ja amkiin pääsivät. Yksi kuoli huumeisiin, mutta muut on insinööriä, fysioterapeuttia, kampaajaa, ensihoitajaa. Yksi on opettaja ja yksi lakimies.

Eli eipä minun tapauksessa käynyt niin, että pääsin näyttämään heille, mitä menettivät, kun päättivät inhota minua. Koska eivät he käytännössä menettäneet mitään

Ap, ei mene. Älä anna periksi. Kiusaajille ei saa antaa sitä iloa ja valtaa. Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti paremmat ajat koettavat.

kohtalotoveri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua on raskasta ja surullista lukea. Monessa viestissä tuttuja asioita. Olin itsekin kiusattu lukioon saakka. Muuton jälkeen uudella paikkakunnalla alkoi ja jatkoi pitkään. Jäin ihan yksin ja tavallaan melkein koko paikkakunnan nuoret olivat minua vastaan ja osallistuvat siihen. Oli sen verran pieni paikka. Tosin eivät kaikki, mutta "äänekkäin" porukka mitä muut kuuntelivat. Näin olin koko nuoruuteni yksin ja kiusattu. Lapsena olin ihan rohkea ja ystäviä oli, vaikka vähän ujokin olin uusien ihmisten joukossa. Nuoruudessa meni kaikki rohkeus ja jäin porukoista. Aloin hävetä itseäni ja jännitin sosiaalisia tilanteita. Inhosin kaikkea itsessäni ja olin ajoittain todella surullinen ja ahdistunut. Pahin tilanne oli varmaan lukion alussa, kun ymmärsin kaiken jatkuvan. Ei ollut mitään todella pahaa, mutta kuitenkin sellaista toimintaa ja puhuttiin pahaa ettei ollut toivokaan saada ystäviä sieltä. Haukuttiin niin paljon. Muutamia tuttuja välillä seurana oli, jotka samassa tilanteessa. Lukio aika hyvin raskasta ja yksinäistä myös. Toivoin parempaa.

Lopulta sain lukion käytyä sentään, vaikka voimat lopussa ja yksi aine vaikea. Sen jälkeen menikin sitten monia vuosia toipumiseen. En voinut edes ajatella mihinkään porukkaan menoa. Koin etten kestä enää. Ihmisten kanssa olen hyvin varovainen ja en viihdy heidän kanssaan tai osaa rentoutua. Jännitän kaikkea. Samalla en ole saanut harjoitusta. Olen silti sellainen joka ei halua loukata muita, mutta muuten olen menettänyt paljolti uskon ihmisiin.

Nyt vuosien päästä ymmärrän sen kuinka olen pudonnut kyydistä. Ei työkokemusta, ei suhteita, ei mitään ammattia vieläkään. Yliopiston kokeissa olen käynyt välillä tosissani ja välillä katsomassa miten käy, mutta yo-todistus huono ja samalla en tiedä kestäisinkö enää vuosien opiskelua. Työkokemuksen puute häpeällistä, mutta toisaalta en pärjäisi monessakaan töissä. En sano tätä laiskuuden vuoksi vaan siksi, että en vaan sovellu mihinkään kovin sosiaaliseen työhön. Jännitän ja hermoilen myös paljon.

Nyt kaiken tämän jälkeen yritän ammatin saada. Voimat loppui kesken ja tässäkin välissä ja oli pakko keskeyttää kaikki joksikin aikaa, kun en pystynyt enää nukkumaan. Olen siis tavallaan täynnä stressiä ja jännitystä etten aina meinaa jaksaa. Ystäviä minulla ei ole ja en oikein uskalla tutustua muihin. Tosin jos voin huonosti ja voimat vähissä niin en koe, että olisin edes hyvää seuraa. Parisuhteesta en edes haaveile ja lapsia en halua. Anteeksi myös tämä valitus, mutta minulle on paljon ollut haittaa ikävästi kokemuksista. Ovat vieneet itsetuntoni, saaneet häpeämään itseäni sekä vieneet rohkeutta. Minussakin silti vikaa ja en usko, että elämä olisi helppoa muutenkaan. Jäin myös täysin omilleni ja vanhemmistakaan ei ollut apua. Itselle olisi riittänyt joskus jos olisivat edes sanoneet, että sain kärsiä paljon kiusaamisesta ja ymmärtäisivät kuinka yksin olin, mutta jo asian tunnistaminen on heille liikaa. En ollut sellainen vahva kuin he halusivat.

Jos vielä palaan siihen kysymykseen miten kiusaajille menee niin vastaus itsellä on se, että aika hyvin. Olivat ns hyvistä perheistä ja paljon ystäviä. Monet edenneet hyvinkin ylös, vaikka ihan oikeasti joskus mietin kuinka sokea pitää jonkun olla jos ottaa niin ikävän tyypin johtajaksi yritykseen tai palkkaa hyvään virkaan. Ikäviä ihmisiä ja säälin heidän alaisiin. Itseä eniten harmittaa se kuinka hukassa olen ja voimat lopussa. En kaipaa titteliä tai paljonkaan rahaa, mutta sellaista helpompaa ja parempaa elämää. Olen niin kaukana ihmisestä joka voisin olla ja nyt alkaa terveys pettää. Jaksoin ennen jotenkin. Sori kaikki valitus vielä kerran.

Tunnistan itsestäni tämän jatkuvan pelkäämisen. Jännitän ihmisiä lapsuudenkokemuksieni vuoksi ja vielä enemmän pelkään epäonnistumista, koska "kaikki mitä en tee täydellisesti, on ase minua vastaan". Pystyn järjellä ajattelemaan, että se ei ole niin, mutta kun elää vuosikaudet pilkan ja jatkuvan sabotaasin kohteena, niin se pilaa aivokemiat aika pahasti. Minunkin on vaikea opiskella ja tehdä töitä, koska töissä voi mennä tosi hyvin miltei koeajan loppuun asti, mutta koeajan lopun lähestyessä alan hermoilla, pelätä ja jännittää, menetän nukkumiskyvyn, alan mokailla jne. En ollut tällainen ennen rankkaa kiusaamista. Olen rikkonainen, olen pilalla :( 

I feel you. Siis kiusaaminen aiheuttaa niin paljon asioita mitä ihmiset eivät tule aina ajatelleeksikaan. Esimerkiksi itselläni (en ole tuo jolle vastasit) on mennyt jotenkin keskittymiskyky ja muisti kokonaan. Sen takia en pysty edes enää opiskelemaan, vaikka olin alunperin ihan fiksu. Kun ei oo sitä uskoa itseensä, eikä mitään tsemppaajaporukkaakaan elämässään ollenkaan voimaannuttamassa. Joka kerta kun yritän jotain, alan vain sekoilla. Joten en yritä sitten mitään ylimääräistä enää. Tyydyn vain siihen mitä on. Minusta olisi ollut niin paljon parempaan, mutta näillä mennään. Olen silti kiitollinen kaikesta mitä minulla on, vaikka olenkin elänyt elämätöntä elämää. Minulla on oma pieni universumini. 

Olen omalla mittarilla ihan menestynyt. Minulla on kaikki tarvittava, terveet aikuiset lapset, ja -mikä kaikkein tärkeintä- terve mieli ja raitis elämä.

Vierailija kirjoitti:

Ap, ei mene. Älä anna periksi. Kiusaajille ei saa antaa sitä iloa ja valtaa. Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti paremmat ajat koettavat.

kohtalotoveri

Ei ne saa siitä iloa, koska niitä ei kiinnosta. Kuten ei ketään muutakaan. Tuhannet tietävät, että oikeastaan edes vanhempia tai opejakaan ei kiinnosta. Sitten pitäisi muka olla itse kiinnostunut itsestään. Millä voimavaroilla? Sitä haluaa vaan olla muille näkymätön ja jotenkin itselleenkin niin, ettei masennus aiheuttaisi jatkuvaa sietämätöntä fyysistä kipua.

Kiusaaja on voittaja, ja kiusattu häviäjä, että selvä vastaavuus.

Kiusattu olen ollut. Nykyään aikuisena olen huomannut, että tyydyn vähään, jopa siitä tulee hyvä mieli kun saa asunnon siivottua kuten tänään, olen viimeksi siivonnut 2 kk sitten koska en jaksa, masentaa, eikä minulla käy kavereita kylässä kun eipä niitä juuri ole. Tyydyn pikku yksiööni kerrostalossa vaikka haaveilen muusta asumismuodosta ilman seinänaapureita mutta en tiedä jaksanko muuttaa. Välillä naapurissa bileitä joita pakenen omaan saunaan jonne bileet ei kuulu ja nukun patjalla. Välillä ajatus tulee, että ansaitsen parempaa mutta sitten välillä sitä vain tyytyy kohtaloon eikä jaksa panostaa itseensä. Jospa tänä vuonna panostaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entisellä koulukiusatulla säästöjä 30 000 euroa, koulukiusaajilla saman verran velkaa. En ole sentään kaikessa epäonnistunut.

En yhtään ihnettele että sunlaista hullua stalkkeria on kiusattu. Mistä ihmeestä sinä tiedät muiden ihmisten veloista?

Koulukiusaaja liittyi keskusteluun, mene pois täältä, vai etkö kouluaikoina saanut tarpeeksi orkkuja muiden rääkkäämisestä. Painu vit#uun täältä ja syvälle sinne, mielummin niin syvälle ettet olisi koskaan syntynyt, paha ihminen!

Kai käsität ettei anonyyminä netissä räyhääminen tee yhtään mitään paitsi tietysti sut naurettavaksi? Aidosti haluaisin tietää, mistä joku tietää muiden ihmisten velkatilanteen noin hyvin. Mahdolliset syyt siihen ovat kaikki huonoja. Toistan, en ihmettele yhtään jos muiden asioihin pakkomielteisesti puuttuvaa ja muiden yksityisasioita kyttäävää henkilöä kiusataan. Oletko sä tämä sairas stalkkeri? Kerro nyt itse, mistä ihmeestä urkit tietoja muiden veloista?

Kukahan se räyhää ja kuka on pelle. Koulukiusaaja vauhdissa, psykoosit menossa. Kovasti myös sinua tuntuu kiinnostavan muiden velat, oletko kenties miljoona veloissa ja pelkäät paljastuvasi. Pyt hyi, kiusaajille.

Eri kuin jolle vastasit, mutta sinä se olet joka räyhää. Vaikutat ihan kauhealta ihmiseltä. Ja ei se ole normaalia että olet urkkinut muiden velat tietoosi, se on oikeasti sairasta käytöstä. Onko susta ok että sairasnhoitajat urkkii omakantaa?

Eri. Ei tuo siunkaan käytös normaalia ole, leikit lääkäriä ja annat toisille diagnoseja jonkun vauva keskustelun perusteella. Luultavasti olet kiusaaja jolla pakkomielle puolustella kiusaajan rumaa käytöstä.

kiusaajat on perseestä ja piste, nuppi sekaisin ja inkkarit pudonneet kanootista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entisellä koulukiusatulla säästöjä 30 000 euroa, koulukiusaajilla saman verran velkaa. En ole sentään kaikessa epäonnistunut.

En yhtään ihnettele että sunlaista hullua stalkkeria on kiusattu. Mistä ihmeestä sinä tiedät muiden ihmisten veloista?

Koulukiusaaja liittyi keskusteluun, mene pois täältä, vai etkö kouluaikoina saanut tarpeeksi orkkuja muiden rääkkäämisestä. Painu vit#uun täältä ja syvälle sinne, mielummin niin syvälle ettet olisi koskaan syntynyt, paha ihminen!

Kai käsität ettei anonyyminä netissä räyhääminen tee yhtään mitään paitsi tietysti sut naurettavaksi? Aidosti haluaisin tietää, mistä joku tietää muiden ihmisten velkatilanteen noin hyvin. Mahdolliset syyt siihen ovat kaikki huonoja. Toistan, en ihmettele yhtään jos muiden asioihin pakkomielteisesti puuttuvaa ja muiden yksityisasioita kyttäävää henkilöä kiusataan. Oletko sä tämä sairas stalkkeri? Kerro nyt itse, mistä ihmeestä urkit tietoja muiden veloista?

Kukahan se räyhää ja kuka on pelle. Koulukiusaaja vauhdissa, psykoosit menossa. Kovasti myös sinua tuntuu kiinnostavan muiden velat, oletko kenties miljoona veloissa ja pelkäät paljastuvasi. Pyt hyi, kiusaajille.

Eri kuin jolle vastasit, mutta sinä se olet joka räyhää. Vaikutat ihan kauhealta ihmiseltä. Ja ei se ole normaalia että olet urkkinut muiden velat tietoosi, se on oikeasti sairasta käytöstä. Onko susta ok että sairasnhoitajat urkkii omakantaa?

Eri. Ei tuo siunkaan käytös normaalia ole, leikit lääkäriä ja annat toisille diagnoseja jonkun vauva keskustelun perusteella. Luultavasti olet kiusaaja jolla pakkomielle puolustella kiusaajan rumaa käytöstä.

Nykyään ilmoitetaan somessa kaikki, jopa velat ja p*skalla käymiset, kerran kaverini oli kuvannut omaa p*skaansa faceen, sitten kuvataan ruoka annoksia ja ilmoitetaan koko kansalle, että mitä tänään syödään. Todella outoa, kaikille ilmoitetaan sekunnin tarkkuudelle oma elämä, eikä mitään yksityisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä että mitä kamalampi luonne naisella on niin sitä helpommin saa suhteen.

N25

Tässä on jotain perää. Vallankin jos nainen on kaunis, niin ei haittaa vaikka luonne olisi kestämätön.

Kyllä varmaankin on monenlaista, sekä

'menestymistä' että vaikeuksia kiusaajilla. Toisten onnellisuutta ei kuitenkaan näe päällepäin.

Kaikki etsivät kuitenkin sitä omaa henkistä vapautta tehdä, toimia ja elää. Siis lähteä eteenpäin, hengittää vapaasti.

Kiusaamista on tutkittu ja se jotenkin rampauttaa ihmisen puolustusjärjestelmän. Kiusattuna ihminen epäilee omia kykyjään eikä luota toisiin, ei uskalla eikä tavallaan ehkä ' osaa' rakentaa hyviä vuorovaikutussuhteita toisiin kiusaamiskokemuksen heikennettyä mm. sitä kykyä ja uskoa siihen, että voi säilyttää omat hyvät rajansa, määritellä ne itse, valita seuransa, osata kommunikoida moniin suuntiin ja mennä eteenpäin elämässä.

Hyvät elämän vuorovaikutussuhteet edellyttävät kai jonkinlaista eheydentunnetta sisällä ja tervettä itsetuntoa, kykyä hallita itseään.

Siitä vaikutuksesta huolimatta, siitäkin huolimatta, että kehitys on hidasta,

elämä on tässä, läsnä, mahdollisena.

Vaikka on luonnollista nähdä itsensä uhrina silloin, kun on ollut uhri, siihen ei ehkä kannata jäädä. Silloin voisi menettää ne mahdollisuudet, jotka elämässä on ja joita voi avautua lisää. Usein, jos pääsee yhden askeleen eteenpäin, toinen askel seuraa perässä, ja joskus ilmestyyy myös

'onnenkantamoisia' omalle tielle, joka muuttuukin vähitellen hyväksi.

Ensin on toki käytävä läpi ne kokemukset, myönnettävä kaikki tapahtuneeksi ja ne tunteet olisi hyvä löytää kai aika tarkkaan, mitä se aiheutti, jotta osaa erottaa ne toisista, uusista tunteista.

Vähitellen niistä olisi hyvä päästää irti. Katsoa elämää, itseä, kaikkea, myötätunnon ja uusien vahvuuksien kautta. Antaa uusien tuulien puhaltaa. Omaa puolustusjärjestelmää voi kehittää ja monipuolistaa. Uusia kykyjä saa opetella. Itselle saa olla armollinen, ei enää ajatella pahasti itsestä tai kaikista toisista, vaan antaa elämälle ja itselle uusi mahdollisuus. Tärkeää on myös minusta löytää lapsen ilo itsessä. Ja jokin aito, mikä itsessä on. Innostus, lämpöäkin. Sillä lähteä, uusin eväin eteenpäin.

Kyllä se vähän niin tuppaa menemään. Kiusatut joutuvat kantamaan kiusaamisen arpia loppuelämänsä, ovat menettäneet jo nuorena kaiken luottamuksen ihmisiin, itsetunto musertunut kun elämä on vasta alussa, kiusaamisesta johtuva masennus pilannut opiskelumahdollisuudet, sosiaalisten tilanteiden pelko ja olematon itsetunto estää työllistymisen jne. Kiusatut taas ovat saaneet elämässään aina kaiken ottamalla väkisin jos ei hyvällä anneta. Täällä entinen koulukiusattu. Olen onnellisesti parisuhteessa maailman ihanimman miehen kanssa ja on myös kavereita, mutta kyllä sen kiusaamistaustan huomaa ihan joka päiväisessä elämässä kun on aina epävarma olo ja sellainen tunne että en kuitenkaan kelpaa.