Meneekö se niin, että koulukiusaajat menestyy ja kiusatuille elämässä ei onnistu mikään?

kiusaajistani jokainen on kuollut,,, eka kuoli jo heti koulun jälkeen, muut hiljalleen siinä perässä

Kiusaajani oli töissä AA-kerhossa johon menin asiakkaana, eli kyllä hän mua, silloista kassialmaa, menestyneempi oli. Loppui lyhyeen se asiakkuus.

Omalla kohdallani ei mennyt. Minulla on hyvä työ, onnellinen parisuhde, kaksi tervettä lasta ja läheisiä ystäviä. Kiusaajani viettävät aikaansa paikallisessa deekupuistossa sekaisin kuin seinäkellot. Joudun kulkemaan ko. puiston ohi työmatkallani, siksi tiedän. 

Niin se on että päättäväisyyttä pitää olla.Kiusattuna voi silti elää joten kuten inhimillisesti.

Vierailija kirjoitti:

Kiusaaminen kannattaa aina!

Ikiaikaista, supisuomalaista viisautta!

Pöpi.

Karma toivottavasti hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Karma toivottavasti hoitaa.

…Kiusaajat

Sellaisia ruikutuksia kiusatuilla, että tavallaan ymmärrän mikseivät olleet pidettyjä. Kaikki on muiden vikaa, kytätään ja vertaillaan muihin, ei edes tosissaan yritetä muuttaa sitä omaa elämää.

Ei teidän paha olo johdu vanhoista asioista, vaan siitä millaisia olette nyt. Ei mitään vastuuta omasta elämästä, syytellään vain muita ja kiukutellaan. No omapa on elämänne.

Minuakin kiusattiin, mutta ihan sairasta olisi niillä vanhoilla asioilla selittää nykyelämän vaikeuksia. Uhriutumisesta ei seuraa mitään hyvää, kannattaa kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuu omasta elämästään.

Kun saa jo lapsesta pitäen tarpeeksi kuraa niskaansa muilta, niin oppiipa ainakin näkemään helposti toisten lävitse, lukeman rivien välistä sekä kyseenalaistamaan moniakin asioista tässä elämässä.

Kaikesta siitä p#skasta siis jäi ainakin nämä kortit käteen. Eivätkä ne ehkä edes ole huonoimmat mahdolliset tässä maailmassa.

Koko ala-aste oli yhtä piinaa, jossa minut suljettiin ulkopuolelle, hakattiin ja haukuttiin. Sairastuin jo lapsena masennukseen ja olin pitkään itsetuhoinen ja vihainen kaikelle.

Yksi pääkiusaajistani kuoli parikymppisenä, ja kahdella muulla on huume/päihdeongelma, huostaanottoja, perheväkivaltaa, kuolleita ystäviä ja perheenjäseniä jne.

Ja niin kamalalta kuin kuulostaakin, he ansaitsevat kaiken mitä heille tapahtuu. Aina ei kiusaajat voita.

Minulla menee ihan hyvin. En ole rikas tai erityisen menestynyt missään, mutta kaikki on ihan hyvin.

Kolmen kympin kriisi menossa, koulukiusaamisen alkaa vasta nyt tajuta. En koe olevani hyvä missään, mietin vain milloin tämä elämä päättyy kun ei tämä edes koskaan ala ja yritetty on niin kovasti. Olen jo 2 vuotta haaveillut omasta talosta tai edes vuokrattavasta omakotitalosta mutta en onnistu sitä saamaan, aina myös saan vain pätkätöitä. Eiköhän tämä ollut tässä.

Vierailija kirjoitti:

Kolmen kympin kriisi menossa, koulukiusaamisen alkaa vasta nyt tajuta. En koe olevani hyvä missään, mietin vain milloin tämä elämä päättyy kun ei tämä edes koskaan ala ja yritetty on niin kovasti. Olen jo 2 vuotta haaveillut omasta talosta tai edes vuokrattavasta omakotitalosta mutta en onnistu sitä saamaan, aina myös saan vain pätkätöitä. Eiköhän tämä ollut tässä.

Itse kiusattu koko peruskoulun. Lukiossa ympärilleni laskeutui hiljaisuus - muut ihmetteli mitä se täällä tekee. No, opiskelin ja olin ihan keskitasoa. Töitä ei mainannut saada, mutta raavin sitten kasaan jotain työkokemusta ja nyt vakituisena. Ihan samaa mieltä - vasta yli 30 vuotiaana alkaa huomata miten kiusaaminen on vaikuttanut. Itsellä päällisin puoli asiat ok ja olen selviytynyt... mutta oikeasti en oikein kuitenkaan. Töissä hommat hoituu ja ihmisten kanssa asiat ok, mutta vapaa-ajalla jostain syystä en vaan halua olla ihmisten kanssa tekemisissä. Hyvän päivän tuttuja on, mutta muut sosiaaliset suhteet olen tiputtanut jostain syystä pois - en vain halua ihmisiä ympärilleni. Olen vaan huomannut, että pääsen itse helpommalla kun ei ole mitään päänsä aukojia lähellä. Haluan, että kotini on rauhallinen paikka. Itsestä tämä on aika surullista, mutta kyllä se elämä menee näinkin. Kestin sen 9 vuotta; selvidyin nuoruudesta jotenkin ja elätän itseni. Minun voimavarani eivät riitä mihinkään arkielämän draamaan siviilipuolella, joten selviän näinkin. Vanhana ja raihnaisena teen varmaan exitin itse. N47

Ymmärrätkö sä edes mikä työmäärä omakotitalossa asuessa on?

Ois aika päästä menneiden yli.

Jotkut menestyvät paremmin kuin toiset, ei koulukiusaaminen siihen vaikuta. Ihmiset voivat muuttua. Lapsilla ja nuorilla on puutteelliset taidot vuorovaikutuksen osalta, mikä myös vaikuttaa siihen että lapsi kiusaa.

Anteeksi antaminen on asia mikä sun pitäis oppia, se on asioiden hyväksymistä, ne ovat menneet niinkuin ovat, eikä niihin voi enää vaikuttaa, vaikka sua kohtaan on toimittu väärin, etkä ole osannut pitää puoliasi silloin, voit opetella sitä nyt.

Sun ei pidä etsiä onnea muista ihmisistä, tai asioista puoliso, perhe, asuinpaikka ei sitä tuo, se pitää löytää itsestään.. pitää hyväksyä itsensä ja menneisyytensä. Onneton voi olla missä ympäristössä tahansa ja sitä varmasti onkin jos ei tee työtä sen eteen että pääsee menneiden aikojen ylitse.

Vierailija kirjoitti:

Koko ala-aste oli yhtä piinaa, jossa minut suljettiin ulkopuolelle, hakattiin ja haukuttiin. Sairastuin jo lapsena masennukseen ja olin pitkään itsetuhoinen ja vihainen kaikelle.

Yksi pääkiusaajistani kuoli parikymppisenä, ja kahdella muulla on huume/päihdeongelma, huostaanottoja, perheväkivaltaa, kuolleita ystäviä ja perheenjäseniä jne.

Ja niin kamalalta kuin kuulostaakin, he ansaitsevat kaiken mitä heille tapahtuu. Aina ei kiusaajat voita.

Minulla menee ihan hyvin. En ole rikas tai erityisen menestynyt missään, mutta kaikki on ihan hyvin.

Kukaan ei ansaitse tuollaista kohtaloa, eikä kiusaamista. Te kaikki olette olosuhteiden uhreja. Lapset kiusaa myös siksi että he oireilee kotioloja jotka varmasti on olleet huonot kun on ollut perheväkivaltaa, huostaanottoja yms.

Vierailija kirjoitti:

Sellaisia ruikutuksia kiusatuilla, että tavallaan ymmärrän mikseivät olleet pidettyjä. Kaikki on muiden vikaa, kytätään ja vertaillaan muihin, ei edes tosissaan yritetä muuttaa sitä omaa elämää.

Ei teidän paha olo johdu vanhoista asioista, vaan siitä millaisia olette nyt. Ei mitään vastuuta omasta elämästä, syytellään vain muita ja kiukutellaan. No omapa on elämänne.

Minuakin kiusattiin, mutta ihan sairasta olisi niillä vanhoilla asioilla selittää nykyelämän vaikeuksia. Uhriutumisesta ei seuraa mitään hyvää, kannattaa kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuu omasta elämästään.

Et voi tietää miten tosissaan kiusatut on yrittänyt jatkaa elämää, joten älä tule pätemään kun et osaa etkä tiedä toisten elämistä. Kyllä kiusaaminen vaikuttaa hyvin pitkälle aikuisuuteen, joten kasva itse aikuiseksi, äläkä leiki sankaria. Kyllä sääliksi käy kaltaisesi.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrätkö sä edes mikä työmäärä omakotitalossa asuessa on?

Varmaan jokainen tajuaa, joka sitä haluaa. Tajuatko kuinka per..seestä on asua kerrosta ja rivitalossa, muiden mölötyksiä kuunnella.

Riippuu siitä, mistä syystä kiusataan. Jos kiusataan hyvistä arvosanoista ja siististä pukeutumisesta, kiusatulla voi olla valoisampi tulevaisuus kuin kiusaajillaan. Jos kiusataan siksi, koska on kotoisin köyhästä lähiöstä ja molemmat vanhemmat ovat väkivaltaisia juoppoja, kiusatun tulevaisuus näyttää synkemmältä. 

Minua kiusasivat koulun kovikset, jotka olivat usein elämänhallinnaltaan heikoista perheistä. Moni heistä on nykyään työtön, alkoholisti, yh-vanhempi tai kaikkea kolmea, kun taas itsellä menee hyvin. Toki minua ei kiusattu hyvistä arvosanoista vaan vähän mistä sattuu, mutta olenkin onnistunut luokkakiipeämään. 

Kiusattu. Tässä juuri mietin, että lähdenkö oman käden kautta. Että joo o, "hyvin pyyhkii".

Taas yks määräaikainen työ loppumassa ja taas kohta työtön. En jakaisi aloittaa alusta. Olen alkanut ajatella, että olenko vain niin surkea ja huono kun en saa vakkarityötä. Sitähän minulle koko 9 vuotta koulussa jankutettiin, että kuinka huono olen. En ole saanut edes vanhemmilta tukea. Olen aina ollut ihan yksin eikä ketään kiinnosta, turvattomuutta, turhia lupauksia jotka lopulta osoittautuu tyhjiksi. Olen hukassa ja tuntuu, että teen vain vääriä valintoja vaikka yritän kuunnella itseä. En tunnu muutenkaan saavan elämässä mitään mitä haluan, en edes hyvää asuntoa jota etsinyt noin vuoden, aina olen liian hidas ja joku vie asunnon nenän edestä, joku parempi vie. Ihan niinkuin parisuhteissa. Olen nyt viikon miettinyt, että jos vain luovuttaisi. En usko, että elämässä voisi enään tapahtua mitän hyvää, lisää vain pahaa. Pitäisikö vain ottaa lääkkeiden yliannostus, vetää ranteet auki tai hypätä junan alle. Pelottaa ja surettaa, itkettää. Kunpa saisin elämäniloa, mikään ei tunnu miltään, huomaisiko kukaan edes kuolemaani, ihmiset ärsyttää, kunpa tietäisin etten tee mitään itselle. Olen epätoivoinen. Nainen 33