Kertokaa hauskoja tarinoita dementoituneista läheisistänne.

[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 19:42"]

Minusta on ihan ymmärrettävää, että hoitohenkilökunnalla on omat keinonsa ja vähän ronskimpaa työpaikkahuumoria, samoin kuin muillakin aloilla. Itsekin teen asiakaspalvelutyötä, enkä osaisi kuvitellakaan, että asiakkaat pitäisivät meidän työpaikkahuumoria hauskana.

Kokonaan eri asia on vääntää vitsiä läheisen sairaudesta, tai edes nähdä siihen liittyviä tilanteita hauskoina. Näköjään jotkut pystyvät siihen, eikä siinä kai mitään. En itse näe hauskoina tai koomisina, en edes mustalla huumorilla niitä tilanteita, joissa läheinen on toistellut samaa asiaa minuutin välein, pahimmillaan pahoittaen leskeksi jääneen sisaruksensa mielen kyselemällä tämän kuollutta puolisoa, monista muista tilanteista puhumattakaan.

[/quote]

Hoitajana sanon vain tämän. Kyllä on itkettykin, kuten eräässä tapauksessa kun vanha nainen etsi kaksosiaan, jotka olivat kuolleet lapsena. Tuntui, että sydän särkyy siitä pahasta mielestä. Mutta kyllä tämä nainen osasi laukoa sellaisia vitsejäkin, että sai päivän piristymään ja naurun huulille. Suorasukainen ja ei sanojaan säästellyt esim. meidän hoitajien ulkonäköä arvostellessa esim. "mikä se tuommoinen hattara sulla on päässä, kunnon letit sun pitää laittaa, eikä roikkua ihmisten ilmoilla tukka naamalla". Tämän kerroin työkavereille kahvipöydässä ja pakko sanoa, että nauratti. Ja tottahan se olikin. Oli jäänyt tukka vähän huonosti aamulla laittamatta ja roikkui rumasti löysällä poninhännällä.

[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 22:54"]Olen ollut töissä muistisairaiden hoivakodissa. Eräs mummo, joka ei enää paljon puhunut, viittoili minua lähemmäs. Menin hänen eteensä seisomaan ja hän silitteli mahaani ja katsoi suoraan silmiini hymyillen. Ihan kuin olisi vauvamahaa kokeillut ja samalla halunnut onnitella perheenlisäyksestä. :) Ele oli liikuttava, vaikka en todellakaan ollut raskaana, enkä kovin isomahainenkaan. :)
[/quote]
Samalta ihanalta mummelilta sain yllättäin suukon poskelle, kun olin auttamassa aamutoimissa. Ja silloin sattui vielä olemaan joulupäivä. :)

[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 18:28"]

[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 19:42"]

Minusta on ihan ymmärrettävää, että hoitohenkilökunnalla on omat keinonsa ja vähän ronskimpaa työpaikkahuumoria, samoin kuin muillakin aloilla. Itsekin teen asiakaspalvelutyötä, enkä osaisi kuvitellakaan, että asiakkaat pitäisivät meidän työpaikkahuumoria hauskana.

Kokonaan eri asia on vääntää vitsiä läheisen sairaudesta, tai edes nähdä siihen liittyviä tilanteita hauskoina. Näköjään jotkut pystyvät siihen, eikä siinä kai mitään. En itse näe hauskoina tai koomisina, en edes mustalla huumorilla niitä tilanteita, joissa läheinen on toistellut samaa asiaa minuutin välein, pahimmillaan pahoittaen leskeksi jääneen sisaruksensa mielen kyselemällä tämän kuollutta puolisoa, monista muista tilanteista puhumattakaan.

[/quote]

Hoitajana sanon vain tämän. Kyllä on itkettykin, kuten eräässä tapauksessa kun vanha nainen etsi kaksosiaan, jotka olivat kuolleet lapsena. Tuntui, että sydän särkyy siitä pahasta mielestä. Mutta kyllä tämä nainen osasi laukoa sellaisia vitsejäkin, että sai päivän piristymään ja naurun huulille. Suorasukainen ja ei sanojaan säästellyt esim. meidän hoitajien ulkonäköä arvostellessa esim. "mikä se tuommoinen hattara sulla on päässä, kunnon letit sun pitää laittaa, eikä roikkua ihmisten ilmoilla tukka naamalla". Tämän kerroin työkavereille kahvipöydässä ja pakko sanoa, että nauratti. Ja tottahan se olikin. Oli jäänyt tukka vähän huonosti aamulla laittamatta ja roikkui rumasti löysällä poninhännällä.

[/quote]

Ai niin ja vitsien paheksujille tiedoksi vielä, että minua alettiin kutsumaan hattaraksi tässä työpaikassa ja nimi säilyi siihen asti, kunnes vaihdoin työpaikkaa :)

Mieheni äiti sairastaa altzheimerin tautia ja tunnistaa meidät läheiset joskus ja jotenkin ..
menin anopin luona käymään ja anoppi tietenkin kysyi kuka olen. Vastasin "olen Jaana, poikasi Jaakon vaimo".
Anoppi katsoi minua ja alkoi nauraa ja sanoi "älä nyt valehtele Jaakkohan on naimisissa sen nätin ja nuoren naisen kanssa"
Juu, naimisissa ollaan oltu 27 vuotta, joten anoppille varmaan tuli mieleen se 19v morsian.
Nauratti sekä minua että miestä.

Hoitokodissa ollessaan kertoi meille sukulaisille, että koko laitos on rahoitettu hänen rahoistaan ja,että hoitajat ovat kaikki muslimeja. Niitä on kuulemma joka puolella ja koko ajan tulee lisää. Kotonaan oli laittanut keittiönpöydän kahden jalan alle tiiliskivet niin, että pöytä oli lähes 45 asteen kulmassa kallellaan. Tämä kuulemma siksi, että pöydälle kaatuvat nesteet valuvat siitä pois. Pöytä oli kyllä sellaisessa kulmassa, että siitä valui kaikki pois. .

Mummoni tarjosi omia vaatteitaan lapsenlapsille ja sanoi sitten noin tunti myöhemmin yks kaks vihaisella äänellä  "Nyt ne vievät jo vaatteetkin päältäni!!!!!!!"  kyse oli vanhentuneista vaatteista joita mummo ei enää kuulemma tarvinnut ja tätä ennen käski viedä ylimääräisiä vaatteitaan keräyslaatikkoon kunnes mieli vaihtui/ei muistanut

Mummoni tarjosi omia vaatteitaan lapsenlapsille ja sanoi sitten noin tunti myöhemmin yks kaks vihaisella äänellä  "Nyt ne vievät jo vaatteetkin päältäni!!!!!!!"  kyse oli vanhentuneista vaatteista joita mummo ei enää kuulemma tarvinnut ja tätä ennen käski viedä ylimääräisiä vaatteitaan keräyslaatikkoon kunnes mieli vaihtui/ei muistanut

Mummoni tarjosi omia vaatteitaan lapsenlapsille ja sanoi sitten noin tunti myöhemmin yks kaks vihaisella äänellä  "Nyt ne vievät jo vaatteetkin päältäni!!!!!!!"  kyse oli vanhentuneista vaatteista joita mummo ei enää kuulemma tarvinnut ja tätä ennen käski viedä ylimääräisiä vaatteitaan keräyslaatikkoon kunnes mieli vaihtui/ei muistanut

Tämä ei ole niinkään "hauska" tarina, vaan koskettavin muisto minulle mummoni viimeisistä sanoista.

Hän oli vanhan kansan hiljainen uskovainen, joka dementoituessaan kaiken muun lisäksi toisinaan huomaamattaan alkoi rukoilla ääneen hoitokodissa niin, että se jopa häiritsi muita siellä. Dementian edetessä hän kuitenkin lakkasi lopulta täysin puhumasta.

Kun viimeisen kerran vierailin sairaalassa ja istuin hänen sänkynsä vieressä, hän oli koko ajan aivan hiljaa enkä tiedä tajusiko hän minun edes olevan siinä. Sitten, kun olin jo noussut lähteäkseni, hän katsoi yllättäen minuun ja sanoi selkeästi:"Toivottavasti pian nähdään".  Pari päivää tämän jälkeen hän kuoli ja nämä jäivät mummoni viimeisiksi sanoiksi minulle. Koin hyvin vahvana sen, että hän tarkoitti; toivottavasti pian tavataan taivaassa, että hänellä oli ikäänkuin mieli ja "toinen jalka" jo siellä, ja olenhan minäkin tulossa sinne, niin nähdään oikeasti sitten siellä.

[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 23:27"]Mummoni tarjosi omia vaatteitaan lapsenlapsille ja sanoi sitten noin tunti myöhemmin yks kaks vihaisella äänellä  "Nyt ne vievät jo vaatteetkin päältäni!!!!!!!"  kyse oli vanhentuneista vaatteista joita mummo ei enää kuulemma tarvinnut ja tätä ennen käski viedä ylimääräisiä vaatteitaan keräyslaatikkoon kunnes mieli vaihtui/ei muistanut
[/quote]
Iskikö dementia?

Olin treffeillä yhden uuden tutun kanssa kunnes huomasin yhdessä pöydässä tutun näköisen vanhemman naisen (hän oli ollut tarhan opettaja). En kumminkaan ollut varma oliko nainen sama, kunnes hän tuli juttelemaan minulle. Nainen muisti että nimeni olisi täysin eri ja hän oli aivan varma että nimeni oli yksi toinen nimi jota hän alkoi toistelemaan, hän myös muisteli että olisin ollut jossain ammattikoulussa jossa hän oli työssä, vaikka ko. nainen ei ollut ammattikoulun opettaja vaan tarhan. Silloin ymmärsin että hänellä oli varmaan dementtia, onneksi hän ei kommentoinut silloista treffikumppaniani mitenkään sitä hieman pelkäsin

Mun vaari, joka on jo kuollut. Häneltä oli otettu auton avaimet, mutta oli pölli ne takas ja lähti ajelee volvollaan.
Hän olikin elämänsä aikana ajanut paljon ja reissannut.
Hänellä oli myös pieni mökki.
Kerran oli sitten poistunut laitoksesta ja käynyt mökillään.
Väitti että siellä oli käynyt varkaita, kun oli ite murtautunut mökkiinsä.

(Edesmennyt nyt jo) isomummoni oli jo jokseenkin höpertynyt mutta käydessäni hänen luonaan kylässä hoitokodilla rupesi hän touhottamaan kahvia. Minä meinasin jo toppuutella (eihän hällä edes keitintä ollut)mutta jo tokaisi mummeli: "Ai niin,mutta ethän sinä kahvia juo kun se alkaa sinua närästämään, samaa vaivaa kuin äidilläsikin oli kun sinua odotti"

Seuraavana päivänä tein raskaustestin ja olinkin tukevasti raskaana; kyllä se mummo jotain tietää..

Sukulaiseni on osastolla, ja hän mm. soittelee (tai yrittää soittaa) hätäkeskukseen - kerran esim. oli väittänyt ihanan hoitajan lyöneen häntä kirveellä. Onneksi hän on aika harmiton tapaus, toisin kun samalla osastolla oleva mummeli. Mummeli on enemmän järjissään, mutta väkivaltainen hoitajille ja todella rivosti nimittelee heitä.

Ihania mummuja ja pappoja. Hyvä mieli tulee näitä lukiessa. ♡

Minun on väitetty varastaneen hoidettavan rintaliivit. Vaikka kuinka paheksuisitte, kun nauratti mummon selittäessä sitä lääkärille. Tuo varasti yöllä minun rintaliivit

Olin sairaalan hoivaosastolla katsomassa tätiäni, joka sairastaa Alzheimerin tautia. Hän ei ole puhunut enää moneen vuoteen, kuten ei moni muukaan potilas tuossa paikassa. Huoneissa on vain vuodepaikkoja, eivätkä potilaat liiku omatoimisesti.

Kun kävelin käytävää pitkin kohti tädin huonetta, minua kutsuttiin huoneesta jonka ovi oli auki. "Hei, te siellä! Hei, tuletteko käymään?", huusi iäkäs rouva sängystään ja viittilöi tulemaan kohti. Ajattelin, että hän esimerkiksi pyytäisi minua nostamaan jonkun pudonneen tavaran, koska asustani saattoi päätellä, etten ollut henkilökuntaa. Rouva katsoi suoraan kohti ja puhui hyvin täsmällisesti artikuloiden. "Onpa hyvä, kun te nyt olette siinä! Minun pitää päästä kiiresti pankkiin, mutta en voi mitenkään jättää tätä paikkaa vartioimatta. Jos te nyt nousette tähän sänkyyn siksi aikaa, kun minä käyn asioilla?", ehdotti hän rutistellen samalla käsilaukkua sylissään. Päällä oli sairaalapyjama ja peiton alta pilkotti villasukka. Käsilaukkukin oli tyhjä. 

Vastasin ihan yhtä asiallisella äänellä, etten voinut itse sillä kertaa jäädä vahtimaan petiä, mutta lupasin kutsua paikalle hoitajan. Tämä tulikin juuri silloin huoneeseen, mutta rouvalla oli jo uusi levy pyörimässä, eikä kiireellinen pankkiasia enää vaivannut. 

Äitini asuu hoivakodissa muistisairaiden yksikössä. Erään kerran hän uhosi lähtevänsä menemään koko paikasta. Kun kysyin minne olet menossa, hän vastasi ettei tiedä, mutta lähettää sitten postikortin.

Minä: "Muistatko minun osoitteeni?"

Äiti: "Aijuu, en minä mitään muista. Hihih."

[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 15:14"]Appiukko laitto kahvinkeittimen hellan levylle ja levyn päälle. Onneksi huomasin heti
[/quote] tuo ei naurata kun tulee kotihoidossa asiakkaalle ja liesi päällä kuumana tai mikrossa kattila lämpiämässä...

Mummuni on jo melko pahasti dementoitunut. Käyn aika ajoin isäni mukana häntä katsomassa ja jutut käyvät koko ajan hullummiksi... Ainakin kaksi tarinaa tuli näin heti mieleen.

Isälläni on melko isokokoinen koira, eikä mummoni hirveästi pidä tästä. Hän on myös vakuuttunut, ettei isäni kykene huolehtimaan koirasta. Vitsailimme kerran isäni kanssa hänen asunnossaan olevista koirankarvoista. Mummu puuttui keskusteluun ja alkoi lähes kiukkuisena moittimaan isääni siitä, ettei hän säännöllisesti harjaa koiraansa metsässä niin kuin kaikki muutkin. Kaikki kunnolliset koiranomistajat kuulemma harjaavat koiransa metsässä monta kertaa päivässä. Mummu oli kuulemma nähnyt koirankarvakasojakin kaikkialla muutama päivä sitten metsässä ollessaan. (Mummu ei kyllä metsässä ole liikuskellut enää vuosiin)

Toisen kerran istuimme kahvipöydässä. Mummu oli aikoinaan todella kova ja taitava leipomaan. Vieläkin oli jotain kahvileipää tarjolla. Kuten isoäideillä usein on tapana, mummu kehotti ottamaan lisää. Kieltäydyin kohteliaasti. Mummu tutkaili minua pitkään päästä varpaisiin ja totesi tomerasti "Et sinä ole vielä lihava, saat ottaa vielä toisen." Kyllä minua vähän hymyilytti.