Kertokaa hauskoja tarinoita dementoituneista läheisistänne.

Edesmennyt mummoni ei tuntenut minua puhelimessa. Menetin hänet jo ennen fyysistä kuolemaa. No. Tavallaan hauskaa se, että kuolema ei tuntunut enääniin pahalta.

Jaa... Meille kyllä dementin ihmisen läheisinä mustaakin mustempi huumori on ollut ihan kantava voima. En tiennytkään, että olemme sieluttomia ja pahoja ihmisiä. Ainiin, ja simppeleitä, karkeita sekä hämmentyneitä...

Minä kun kuvittelin, että löysimme vaan tavan selvitä.

Tämä nyt ihan suoraan sinulle, arvon numero 2, joka korkealta jalustaltasi latistat meitä arvottomia ja hämmentyneitä, joilla on suorastaan barbaariset selviytymiskeinot.

[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 14:50"][quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 14:30"]

Lähihoitajana sanon että huumorilla siellä dementikkojen kanssa vain pärjää. Jos millekkään ei saisi naurahtaa työkavereisen kansaa lahvitauolla jälkeenpäin, olisi työ todella raskasta.

[/quote]

Jos nyt ihan suoraan sanon, niin joillain hoitoalan ihmisillä on epäilyttävä luonne, eivätkä he -vaikka toisinhan äkisti voisi luulla- ole itse asiassa empaattisia ihmisiä alkuunkaan. Jalostunut ihminen omaa hiottuja ja harjoitettuja tunnetaitoja, jotka eivät missään tapauksessa perustu huumorin nyhtämiseen esim. avuttomassa ja nöyryyttävässä tilassa olevien vikaantuneiden ihmisten sekoiluista. Onko ymmärretty. Voin täysin uskoa, että se työ on rankkaa, sekin työ on sitä, mutta tie on väärä, jos asenne hoidokkeja kohtaan on tuo. Simppeliä, karkeaa, vain sitä tuollainen huumorinveistely heidän kustannuksellaan!
[/quote] Emme naura missääm nimessä asukkaille, vaan sille tilanteelle. Vai ihan tosikkonako pitäisi siinä olla, kun sun vaatteet,hiukset ja naamassakin on ulosteita ja vesaanpytystä kaivat vaippaa. Nauran todella herkasti, ja nauru on reaktioni ylättäviin tilanteisiin. Ja en ilkeästi naura, tilanteet ovat usein niin hulvattomia. t. 18

Miksiköhän lääkäreiden parissa on erityisen paljon huumoria..? Onko sellainen sitten paras lääkäri, joka tekee työtään haudanvakavana... Itse olen aina tykännyt lääkärihuumorista ja se kohdistuu myös heihin itseensäkin. Anestesialääkäri = nukkumatti, muun muassa! En usko hoitajienkaan ilkeästi dementiahoidettaville nauravan. 

[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 14:50"][quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 14:30"]

Lähihoitajana sanon että huumorilla siellä dementikkojen kanssa vain pärjää. Jos millekkään ei saisi naurahtaa työkavereisen kansaa lahvitauolla jälkeenpäin, olisi työ todella raskasta.

[/quote]

Jos nyt ihan suoraan sanon, niin joillain hoitoalan ihmisillä on epäilyttävä luonne, eivätkä he -vaikka toisinhan äkisti voisi luulla- ole itse asiassa empaattisia ihmisiä alkuunkaan. Jalostunut ihminen omaa hiottuja ja harjoitettuja tunnetaitoja, jotka eivät missään tapauksessa perustu huumorin nyhtämiseen esim. avuttomassa ja nöyryyttävässä tilassa olevien vikaantuneiden ihmisten sekoiluista. Onko ymmärretty. Voin täysin uskoa, että se työ on rankkaa, sekin työ on sitä, mutta tie on väärä, jos asenne hoidokkeja kohtaan on tuo. Simppeliä, karkeaa, vain sitä tuollainen huumorinveistely heidän kustannuksellaan!
[/quote] Luoja mitä jeesustelua. Et ole varmaan päivääkään ole ollut dementiaosastolla?

[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 14:50"]

[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 14:30"]

Lähihoitajana sanon että huumorilla siellä dementikkojen kanssa vain pärjää. Jos millekkään ei saisi naurahtaa työkavereisen kansaa lahvitauolla jälkeenpäin, olisi työ todella raskasta.

[/quote]

Jos nyt ihan suoraan sanon, niin joillain hoitoalan ihmisillä on epäilyttävä luonne, eivätkä he -vaikka toisinhan äkisti voisi luulla- ole itse asiassa empaattisia ihmisiä alkuunkaan. Jalostunut ihminen omaa hiottuja ja harjoitettuja tunnetaitoja, jotka eivät missään tapauksessa perustu huumorin nyhtämiseen esim. avuttomassa ja nöyryyttävässä tilassa olevien vikaantuneiden ihmisten sekoiluista. Onko ymmärretty. Voin täysin uskoa, että se työ on rankkaa, sekin työ on sitä, mutta tie on väärä, jos asenne hoidokkeja kohtaan on tuo. Simppeliä, karkeaa, vain sitä tuollainen huumorinveistely heidän kustannuksellaan!

[/quote]

Raskas työ toisinaan puuduttaa, nauramista on kahdenlaista, ei kaikki ole ilkeää.  Oli hoitajatoverit kyllä silti itsestään tarkkoja ettei heille saanut nauraa, jos sanoivat jotain hassua.

Appiukko laitto kahvinkeittimen hellan levylle ja levyn päälle. Onneksi huomasin heti

onpa kummallisen huumorintajuttomia ihmisiä täällä. Eihän se dementia ole kiva asia eikä oikeasti yhtään naurata, mutta kyllähän ikävillekin asioille nauraminen tekee elämästä helpomman ja mukavamman, ei se itkeminen mitään auta. Eihän se nauraminen ole yhtään pahantahtoista, se on vain keino selvitä asiasta, käsitellä sitä huumorin keinoin.

Äidilläni on jo pitkälle kehittynyt Alzheimer eikä mitään sellaista yleisesti hassua asiaa nyt tule mieleen, minkä voisin tänne kirjoittaa, mutta naurulla me kyllä aina kuittaamme sen kun olemme käyneet äitä katsomassa ja hän puhuu mitä sattuu, esim. esittelee minut muille aviopuolisonaan (olen tytär). Sille en koskaan naura, että hän edelleen muistaa sen, että "minulla ei ole äitiä", silloin tulee aina itku silmään. Mutta jotta ylipäätään kestän käydä häntä katsomassa, pitää joskus pitää tilanne tarpeeksi kevyenä ja juurikin nauraa noille hassuille jutuille. Mitä haittaa siitä kenellekään on?

[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 11:25"]

Täytyy todeta, että ei irtoa. Siinä ei ole mitään hauskaa. Kaikelle ei tarvitse nauraa, aivan kaikesta ei tarvitse vääntää vitsiä. Siinä on kyse alati rappeutuvista aivoista, jotka muuttavat kerran olemassa olleen ihmisen aivan toiseksi kuin mitä hän oli. Hauskuus siinä on missä? Jos itse välillä naurahdan siihen liittyen oikeassa meneillään olevassa tilanteessa, on se enemmänkin hämmennyksen, surun ja yleisen epäuskon peittämistä naurahduksella.

[/quote]
Ethän naura "hulluillekaan"?

[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 14:47"]Minä luin että demonisoituneista läheisistänne. Liekö tuossa eroa...

Mun äidillä ei ole edes dementia(ilmeisesti) mutta eilen soitti itse jopa terkkarille ja sai ajan täksi aamuksi lääkäriin. No eilen otti sitten tirsat päivällä. Heräsi 17 aikaan ja alkoi pesulle, pukemaan ja tukkaa laittamaan. Kun oli kengät jalassa niin kysyin minne on niin tomerasti menossa, kuulema on lääkäriaika. Oli vähän vuorokauden ajat sekaisin. Usein tällaisia, pari viikkoa sitten oli mekko väärinpäin puettu kun oltiin asioilla. Sanoin että ei se haittaa, mutta itsepäisesti halusi keskellä ostoskeskusta alkaa vaihtamaan oikein päin. onneksi oli jotain säädyllistä alla.

Kerran näki vanhan tuttunsa ja tämän pojan ja vaimon kaupungilla. Kyseli iloissaan tutultaan että onko nämä sinun poikia. Vaimolla oli kyllä lyhyt tukka ja halonhakkaajan ruututakki ja lippis kuten miehellään, mutta oli se noloa kun luultiin mieheksi.

 
[/quote]
Kannattaisi viedä tutkimuksiin äitisi.

[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 15:14"]Appiukko laitto kahvinkeittimen hellan levylle ja levyn päälle. Onneksi huomasin heti
[/quote]
Ennen muuten kahvinkeittimet olivat sellaisia, että kuumennettiin keitintä hellalla. Jospa muisti sen miten ne n. 50v sitten toimi :)

Rakastan mustaa huumoria...mutta äitini ei dementiansa kanssa ole tehnyt tai sanonut yhtään mitään missä olisi tilannekomiikkaa.

Kun mennään käymään, kerron meidän kulumisemme, sitten sanon äidille että kerropa sinä mitä sinulle kuuluu... äiti ymmärsi huumorin ja nauroi tälle vitsille aikansa.... sitten se ei enää ymmärtänyt koko kysymystä.

[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 14:50"][quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 14:30"]

Lähihoitajana sanon että huumorilla siellä dementikkojen kanssa vain pärjää. Jos millekkään ei saisi naurahtaa työkavereisen kansaa lahvitauolla jälkeenpäin, olisi työ todella raskasta.

[/quote]

Jos nyt ihan suoraan sanon, niin joillain hoitoalan ihmisillä on epäilyttävä luonne, eivätkä he -vaikka toisinhan äkisti voisi luulla- ole itse asiassa empaattisia ihmisiä alkuunkaan. Jalostunut ihminen omaa hiottuja ja harjoitettuja tunnetaitoja, jotka eivät missään tapauksessa perustu huumorin nyhtämiseen esim. avuttomassa ja nöyryyttävässä tilassa olevien vikaantuneiden ihmisten sekoiluista. Onko ymmärretty. Voin täysin uskoa, että se työ on rankkaa, sekin työ on sitä, mutta tie on väärä, jos asenne hoidokkeja kohtaan on tuo. Simppeliä, karkeaa, vain sitä tuollainen huumorinveistely heidän kustannuksellaan!
[/quote]

Ihan yleistä on läpänheitto dementiayksiköissä, samoin kuin lanssisakin, myös hautaustoimistoväellä on oma huumorinsa. Jos raskasta duunia painaa naama norsunv*tulla, eikä osaa nauraa itselleen tai toisille, niin aika äkkiä iskee burnout.

Mummini kysyi minulta, miksi herran nimessä otin miehekseni sellaisen läskin. Tuo läski mies sattui olemaan siinä vieressä :) 

Vuosia sitten saapui uusi asukas joka tuli omahoidettavakseni. Dementia osastolle siis. Puhutteli minua tyttärensä Annikki nimellä heti. Olimme kyllä samannäköisiä. Taisi mennä pari vuotta ja yhtenä iltana kun olimme iltatoimissa tämä nainen ponkaisi pystyyn ja huusi kovaan ääneen " Et sinä ole Annikki. Miksi isomaha valehtelet? Olin siis viimeisilläni raskaana. Palatessani äitiyslomalta hän oli nukkunut pois. Muistelen häntä edelleen vaikka hoidettavia tulee ja menee.

[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 11:30"]

Joskus vaan musta huumori auttaa jaksamaan! Eikä silloin naureta persoonalle vaan tilanteelle.

[/quote]

Sitä huumoria voi harrastaa ihan lähimpien kesken oikeilla hetkillä, kun jokainen tietää tilanteen tarkkaan ja tuntee toisensa. Ei paljoa kiinnosta jakaa sellaista täällä. Kas kun ei "kertokaa hauskoja juttuja syöpään kuolleista sukulaisista."

t. Alle 60-vuotiaan läheisensä alzheimerille menettänyt

Huumori on yksi keinoista, joilla hankalia juttuja voi käsitellä. Se ei yhtään muuta sitä itse asiaa (dementiaa, läheisen sairastamista) sen hauskemmaksi, auttaa vain paremmin jaksamaan. Musta nämä täällä olleet jutut ainakin on tällaisia lämpöisiä tarinoita, eikä mitää ilkeilyjä. 

[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 14:35"]Täytyy sanoa, että minäkään en näe mitään naurun aihetta dementiassa. Ei se ole mitään "hah, sanoipa se mummo nyt tosi hauskasti" -juttua, vaan sitä että tutun kropassa elää outo ja vieras ihminen. Siinä ei ole mitään nauramista, jos ei enää osaa tehdä tavallisia arkisia asioita, jos ei muista mitä minuutti sitten tapahtui, jos ei muista että lapset ja lastenlapset ovat jo aikuisia, jos on koko ajan huoli ettei dementikko karkaile ulos ilman päällysvaatteita ja avaimia, jos täytyy lukita ruokakaappikin ettei dementikko syö kerralla kiloa sokeria.

Pitäkää tosikkona, ihan sama.
[/quote]

Ei dementiassa tietenkään olekaan mitään nauramista. Eikä siinä todellakaan ole mitään pahaa, jos olet ns. "tosikko". Tosikko tosin on huono ilmaisu, mutta lainasin vaan omaa tekstiäsi.

Me kaikki olemme yhtä mieltä siitä, että dementia on kamala sairaus. Mutta me käsittelemme asioita niin eri tavalla. Joillekin huumori on se keino selvitä. Sinulle ei, mutta siinä ei ole mitään pahaa.

Minulla ei ole ihan lähipiirissä dementiasta kokemusta, mutta itse olen käsitellyt omaa väkivaltaista, traumaattista ja turvatonta lapsuuttani huumorin avulla. Siksi ymmärrän, että huumori voi todellakin auttaa käsittelemään tuskallisia asioita ja kantaa pitkälle.

Minusta on ihan ymmärrettävää, että hoitohenkilökunnalla on omat keinonsa ja vähän ronskimpaa työpaikkahuumoria, samoin kuin muillakin aloilla. Itsekin teen asiakaspalvelutyötä, enkä osaisi kuvitellakaan, että asiakkaat pitäisivät meidän työpaikkahuumoria hauskana.

Kokonaan eri asia on vääntää vitsiä läheisen sairaudesta, tai edes nähdä siihen liittyviä tilanteita hauskoina. Näköjään jotkut pystyvät siihen, eikä siinä kai mitään. En itse näe hauskoina tai koomisina, en edes mustalla huumorilla niitä tilanteita, joissa läheinen on toistellut samaa asiaa minuutin välein, pahimmillaan pahoittaen leskeksi jääneen sisaruksensa mielen kyselemällä tämän kuollutta puolisoa, monista muista tilanteista puhumattakaan.

Mulle yksi mummo tokaisi kun jaoin hänen lääkkeitään että "noin nuori ihminen ja tarvii noin paljo lääkkeitä, onneksi minä oon terve!"

Ja toinen jutteli peilille. Kun kysyin kenelle juttelet, asiakas vastasi: "en juuri nut muista mutta kysykää häneltä" ja viittasi peiliin päin.

Kerran yksi ihana hieno rouva tuli huoneestaan aamupalalle ja lauloi tullessaan "voiko ihanammin päivä enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää..." oli punannut huulensa ja laittanut kaulakorut ja aormukset mutta vaatteet oli unohtanut pukea päälle:)