Hesarin juttu: Yi-Ping Liao uskaltautui synnyttämään toisen lapsensa Suomessa, ja kokemus oli shokki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinalainen kulttuuri ei kyllä ole mitenkään erityisen lempeä. Eikä leppoisa.

Mutta joku taju ihmisen biologiasta niillä selkeästi on. Synnyttänyt tarvitsee rauhaa ja vauvan kanssa pesimistä.

Eli kun jonkin kulttuurin 1% parhaimpaan osaan kuuluva kertoo miten heillä asiat hoitui, siitä johdetaan, että kaikilla siellä on sama tilanne? Herätkää ihmiset käyttämään niitä aivoja.

Aivoja voi tosiaan jokainen käyttää. Mietipä, miten esim. imetyshormonitoiminta käynnistyy, jos äiti pistetään juuri synnyttäneenä, väsyneenä ja kipeänä etsimään lakanoita ja ruokaa? Voisko olla järkevää auttaa äitiä?

Itse en kokenut suomalaista hoitoa mitenkään kylmänä. Omat synnytykset sujuivat kyllä hyvin, että joku tarjottimen hakeminen ei tuntunut haasteelta. Kyllä ne hoitajat tarjottimia joillekin vei. Ja joitakin vauvoja oli hoidossa hoitajilla. Kai ne nyt vähän katsoo kuka tarvitsee mitäkin. Hoitajat olivat ystävällisiä.

Perhehuoneessa oltiin ensimmäisen synnytyksen jälkeen. Ylipäänsä isän rooli on meillä aika iso?

Isät saavat sen 3 viikkoa isyysvapaata - eikö se ole se valtion tuki samaan jota kiinalaisessa kulttuurissa vanhemmat naiset antavat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä paljonko kuukauden täyshoito kaikille maksaisi 🥴

Se toki on törkeää, jos itse pitää ruoat hakea ja vaihtaa lakanat.[/quote

Miksi kaikki pitää aina ajatella rahassa? Uuden kansalaisen syntyminen on niin iloinen asia, joten eikö siinä paina muut arvot kuin raha.

Kokeile vaikka tienata rahasi itse eikä Kela-goldilla.

Suomalaisten naisten työssäkäyntiprosentti on maailman korkeimpia.

Toisaalta eniten lapsia pitkäaikaistyöttömillä joulukeräys-"yksinhuoltajilla".

Eniten lapsia per äiti taitaa olla toisesta kulttuurista peräisin olevilla suomalialaisilla. He varmaan ovat yhteisöllisinä järkänneet synnyttäneen äidin elämän mukavaksi. Ei tarvi yksinään passata muuta perhettä ja hoitaa itseään.

Kyse ei tosiaan ole yhteiskunnan eli julkisten palvelujen puutteesta, vaan aitosuomalaisten luonteesta ja kansallisesta pärjäämiskulttuurista. Miksemme ole toisenlaisia? Voimmeko muuttua yhteisöllisemmiksi ja ymmärtäväisemmiksi persooniksi?

Tuo on ihan vaihdellut saman sairaalan sisällä. Huvittavaa vaan, kun joku oli määrännyt ruuat tuottavaksi tarjottimella mulle (en itse pyytänyt) niin johan henkilökunta näytti nyrpeää nenää ja kyseli: Pitääks nää tuoda sulle?" "No anteeks nyt en tiedä kuka oli pyytänyt, enkä valitettavasti huomannut vielä perua tuota palvelua."

Samoin kerran lapsi tuotiin suoraan sektion jälkeen viereen nukkumaan, jolloin sai pelätä, että tippuu mahdollisesti sängystä, jos oikein kunnolla nukahdan. En muista uskalsinko pitää siinä kuitenkaan, vai pistinkö siihen kärrysänkyyn vieressä. Joskus taas lapsi on pidetty öisin siellä "hoitolassa" eikä kärrätty suoraan äidin sänkyyn.

Muutenkin sänky väännetty tosi epämukavaan asentoon, selkänoja lähes pystyasennossa, jonka tietenkin pyysin jossain vaiheessa muuttamaan.

Sain epämukavasta asennosta kauheat niskakivut. Ihmettelin vaan kun hoitaja, jota en ollut kertaakaan aikaisemmin tavannut, sanoi käytävällä että säähän olit se kenellä on ollut niskakipuja. No Sherlock, ei mulla ole ollut ikinä, muuta kun tuon ensimmäisen yön jälkeen tässä sairaalassa, kun niska pystyssä joutuu nukkumaan.

Toisaalta selkäydinpuudutuksen lattamisessa oli jotain häikkää, yritettiin useampaan kertaan ja "kuulemani" mukaan sain todennäköisesti liian paljon jotain ainetta. "Oho nyt meni vähän liikaa sanoi vanhempi lääkäri harjoittelijalle" Tuostakin voisi ne kaameat pää- ja niskakivut johtua, (tyypillinen oire selkäydinpunktion jälkeen jos komplikaatioita) mutta enpä saanut nähdäkseni anestesia tietoja ikinä ja oliko sinne edes kirjattu, jos jotain vähän liikaa lipsahti menemään. Ei ollut ensimmäinen sektio, joten hyvin poikkeuksellista tuo tokkuraisuus ja helvetilliset pääkivut seuraavina päivinä.

Että kokemukset varmaan vaihtelee ihan henkilökunnan ammattitaidon mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Ja näin alkoi taas tämä sunnuntaipäivän katkera yhteiskunnan ja suomalaisten miesten mollaus. Tätä voisi pitää jo yhtenä naissukupuolen traditiona, joka toistuu kerran viikossa. Lapsellista vinkumista.

Missäköhän tuossa artikkelissa mollattiin miehiä? Oletkohan edes lukenut artikkelia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olisi kelvannut tuollainen kohtelu. Synnyttänyt äiti ei saisi vaatia mitään hoivaa itselleen, vaan suoraan täysimettämään, jalkeille, nopeasti kotiin ja survomaan luomusoseita valmiiksi pakkaseen vaippa housuissa pullottaen.

Itse uuvuin aivan järkyttävän paljon esikoisen synnyttyä. Toisen lapsen kanssa sairaalassa vauva laitettiin yöpaitani sisään ja käskettiin pitää siinä yön yli. Tissiteltiin jne. ja toki se oli ihanaa, mutta lopulta tajusin, että olen lopenuupunut enkä pysty nukkumaan sillä tavalla. Onneksi olin jo kokenut toiskertalainen ja rohkenin kapaloida vauvan sänkyni viereen omaan sänkyynsä loppuyöksi. Kotona odotti huusholli ja vilkas esikoinen ja tajusin, että unta on saatava eikä vauva mene rikki. Toki ihokontaktin tärkeyden tiedän ja sitä paljon harrastettiin, mutta myös äidin uni on tärkeää.

Tämä. Jos ei saa nukuttua ja stressitaso on korkealla, palautuminen on vaikeampaa ja maitoa tulee huonosti. En nukkunut sairaalassa melkein silmällistäkään, kun synnytyksen jälkeen jouduin kuorsaavan äidin kanssa samaan huoneeseen ja sitten kun saatiin perhehuone, herätettiin 2h välein mittaamaan omia ja vauvan sokereita. Vasta, kun päästiin kotiin ja sain nukuttua edes 3h, maitoa alkoi tulla riittävästi. Synnärillä lapsi eli käytännössä lisämaidolla, kun imetys oli liian hidasta (lapsi oli rinnalla 45-75min kerrallaan) ja olisi pitänyt max. puolessa tunnissa hotkaista. No, pakkohan sitä oli olla rinnalla pitkään, kun maitoa tuli väsymyksen ja stressin (ja diabeteksen) takia niukasti. Kotona sitten liikaakin.

Kuukauden sisään pitäisi lähteä synnyttämään isokokoiseksi epäilty kuopus ja kauhuissani miten selviän, kun mies ei voi jäädä auttamaan vaan joutuu palaamaan kotiin hoitamaan esikoista. En olisi mitenkään esikoisen synnytyksen jälkeen pärjännyt yksin, kun en kestänyt jaloillani sen vertaa, että olisin pyllyn voinut pestä, joten voin vain toivoa, etten joudu sektioon, koska miehen 3 viikon isyysloman jälkeen pitäisi hoitaa yksinään vastasyntyneen lisäksi kotona oleva 1v 4kk taapero ja jos mitään vauvaa painavampaa ei saa yli kuukauteen nostaa, ei onnistu mitenkään. Taapero kyllä kävelee, mutta pukemiset, syöttötuoliin nostamiset, rattaissa ja pulkassa kuljettamiset... Oikein rukoilen, että saisi synnyttää alateitse ja että ei jää hartioistaan jumiin ja jouduta sen takia hätäsektioon. Mutta eipä se alatiesynnytyksestäkään toipuminen välttämättä hyvin mene, jos tulee vauvan ison koon takia pahat repeämät.

Tukijoukkoihinkaan ei voi tukeutua, kun ainoan apulaisen jalka on seuraavat 6 viikkoa paketissa. Perhetyötä tarjosivat neuvolasta, mutta mitä hyötyä keskusteluavusta on, kun konkreettista apua ei kuitenkaan saa, esim. siivouksen tai ruoanlaiton kanssa?

Palkkaatte MLL:ltä tms. lastenhoitajan esikoiselle tarvittaessa. Problem solved.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutussa kerrottiin, että Aasiassa perhe tyypillisesti hoivaa äitiä synnytyksen jälkeen. Todellako täälläkin moni ottaisi äitinsä tai anoppinsa omaan kotiinsa kuukaudeksi asumaan ja hoitamaan kodin?

Jutun yksityinen hoitolaitos oli tosiaan yksityinen. Kyllä täälläkin rahalla saa kampaajan kotiin vaikka monta kertaa päivässä. Synnyttäneille suunnattuja "luksushotelleja" ei toki ole, mutta epäilen, ettei kysyntää oikein taitaisi olla, vaikka ajatus toki olisi ihana.

Mun anoppi sekä appi tuli auttamaan mua miehen kotimaasta 3 kuukaudeksi, kun kaksi ekaa lastani syntyi. Kolmas lapseni syntyi korona-aikana ja tällöin he eivät sitten voinutkaan tulla. Kyllä se oli harmillista, olen hyvin kiitollinen heille tuosta avusta. Ei he tietenkään mitään täyshoitolaa mulle pitänyt, mutta oli kiva, että pystyi jakamaan arjen askareita ja pääsi suihkuun tai vaikka hetken levähtämään, ihan vain heidän seuransa toi voimaa uuteen elämäntilanteeseen. Suomalaiset äidit tosiaan ovat hyvin sisukkaita, kun monet saattavat pärjätä täysin ilman apua. Mutta toisaalta ei ihme, että vauva-aika koetaan niin raskaana, kun kukaan ei välitä siitä äidistä, joka huolehtii kaikesta ja isä käy sitten töissä ja sen varjolla oikeuttaa paljon vähäisemmän vastuun pikkulapsiarjen jakamisesta.

Aikö apin ja anopin tarvitse käydä töissä ollenkaan?

Anoppi on aina ollut kotiäiti ja appi on jo aika iäkäs, mutta jonkin verran edelleen osallistuu maatilansa ylläpitoon, kun on kotonaan.

Toinen puoli asiaa on nykymammojen "mua ja vauvaa ei saa häiritä eikä tulla edes katsomaan moneen viikkoon" -mentaliteetti.

Veljen molemmat vaimot olivat kieltäneet isovanhempia ja sisaruksia tulemasta sairaalan edes tervehtimään uutta vauvaa. Viikkokausiin ei saanut piipahtaa heidän kodissaankaan vauvaa katsomassa. Me noudatettiin hirmumamman ohjeita tarkkaan ettei tule sanomista, että heidän perheaikaansa on häiritty. Kuinkas autat, kun ei saa edes vauvaa nähdä? Joskus ongelma avunsaantiin on siis ihan omassa asenteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutussa kerrottiin, että Aasiassa perhe tyypillisesti hoivaa äitiä synnytyksen jälkeen. Todellako täälläkin moni ottaisi äitinsä tai anoppinsa omaan kotiinsa kuukaudeksi asumaan ja hoitamaan kodin?

Jutun yksityinen hoitolaitos oli tosiaan yksityinen. Kyllä täälläkin rahalla saa kampaajan kotiin vaikka monta kertaa päivässä. Synnyttäneille suunnattuja "luksushotelleja" ei toki ole, mutta epäilen, ettei kysyntää oikein taitaisi olla, vaikka ajatus toki olisi ihana.

Mun anoppi sekä appi tuli auttamaan mua miehen kotimaasta 3 kuukaudeksi, kun kaksi ekaa lastani syntyi. Kolmas lapseni syntyi korona-aikana ja tällöin he eivät sitten voinutkaan tulla. Kyllä se oli harmillista, olen hyvin kiitollinen heille tuosta avusta. Ei he tietenkään mitään täyshoitolaa mulle pitänyt, mutta oli kiva, että pystyi jakamaan arjen askareita ja pääsi suihkuun tai vaikka hetken levähtämään, ihan vain heidän seuransa toi voimaa uuteen elämäntilanteeseen. Suomalaiset äidit tosiaan ovat hyvin sisukkaita, kun monet saattavat pärjätä täysin ilman apua. Mutta toisaalta ei ihme, että vauva-aika koetaan niin raskaana, kun kukaan ei välitä siitä äidistä, joka huolehtii kaikesta ja isä käy sitten töissä ja sen varjolla oikeuttaa paljon vähäisemmän vastuun pikkulapsiarjen jakamisesta.

Meillä varmaan Suomessa on totuttu, että se mies ottaisi kopin tuosta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutussa kerrottiin, että Aasiassa perhe tyypillisesti hoivaa äitiä synnytyksen jälkeen. Todellako täälläkin moni ottaisi äitinsä tai anoppinsa omaan kotiinsa kuukaudeksi asumaan ja hoitamaan kodin?

Ei voi kuin silmiä pyöritellä näille suomalaisten jäykille asenteille, kun on itse asunut muuallakin useassa maassa ja nähnyt avoimempia asenteita. Ettekö tajua, että jos tuo on sinulle ongelma, SINÄ olet se ongelma, eikä toisin päin?

Toisin sanoen, ei kaikilla ole niin paskat suhteet anoppiin yms. perheenjäseniin, etteikö tuo voisi olla hyvä asia. Jos itselläsi näin on, osanottoni. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, jos on terveet perhesiteet jossa perhe tukee perheenjäseniä.

Kuinka monella edes pystyisi äiti/anoppi/sisko muuttamaan kotiapulaiseksi kuukaudeksi, vaikka olisi kuinka lämpimät välit? Eiköhän aika monella ne läheiset naiset ole työssäkäyviä ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta ottaa töistä kuukauden lomaa, jos ei satu olemaan kesä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sehän tästä vielä puuttuisi, että veronmaksajien rahoja tuhlattaisiin siihen, että synnytyssairalaan tulisi mukaan astrologi päättämään vauvan nimeä ja kertomaan milloin kannattaisi syntyä

mutta muuten on totta, että suomalainen yhteiskunta on kylmä mitä tulee ihmisten kohtaamiseen.

Siinä on kyse heidän uskonnostaan. Suomessa vastaava voisi olla keskustelu vaikka papin kanssa ristiäisistä.

astrologia ei ole uskonto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä se on aika härskiä että vastasynnyttäneet äidit laitetaan itse vaihtamaan lakanat ja hakemaan ruuat. Mitään muuta potilasryhmää ei kohdella niin.

Mulla oli aika itkuinen vauva ja kiinni rinnassa koko ajan. Sektio takana enkä ehtinyt hakemaan ruokaa itse. Siinä pari päivää lähes syömättä kunnes ihana laitoshuoltaja sitten toi ruuan huoneeseen. Jorvissa näin -95.

Minä olin 4,5 päivää täysin syömättä sektion jälkeen. Minulle kerran sanottiin että ruokaa voi mennä hakemaan osaston yleisestä tilasta. En pystynyt kävelemään niin pitkälle ja takaisin tarjottimen kanssa ilman apua joten ruoka jäi saamatta. Seisoin ja askelsin paikallani sängyn vieressä huoneessa yötäpäivää kun en saanut nukuttua tai oltua makuulla selkäkivun takia. Muutenkin kauhea syyllistäminen siitä että kärsin kivuista ja kehtasin näyttää surulliselta vaikka olisi pitänyt olla iloinen. Lapsiluku jäi yhteen koska synnytystä sairaalassa en millään tavalla enää kestäisi. Traumat jäi.

Vierailija kirjoitti:

Suomalainen synnytyskokemus ei anna hyvää kuvaa kansainvälisellä tasolla.

Esim. Suomessa keisarinleikkauksia tehdään huomattavasti vähemmän kuin muissa maissa.

Suomessa myös kuollaan synnytyksiin huomattavasti vähemmän kuin muissa maissa.

Vierailija kirjoitti:

Toinen puoli asiaa on nykymammojen "mua ja vauvaa ei saa häiritä eikä tulla edes katsomaan moneen viikkoon" -mentaliteetti.

Veljen molemmat vaimot olivat kieltäneet isovanhempia ja sisaruksia tulemasta sairaalan edes tervehtimään uutta vauvaa. Viikkokausiin ei saanut piipahtaa heidän kodissaankaan vauvaa katsomassa. Me noudatettiin hirmumamman ohjeita tarkkaan ettei tule sanomista, että heidän perheaikaansa on häiritty. Kuinkas autat, kun ei saa edes vauvaa nähdä? Joskus ongelma avunsaantiin on siis ihan omassa asenteessa.

Minä ymmärrän tämän hyvin, että ei haluta ketään kotiin vauvan synnyttyä. Meilläkin oli tarkoitus toimia näin, osittain koronan takia. Sain kuitenkin pahan komplikaation synnytyksen jälkeen ja isovanhemmat tulivat hetkeksi auttamaan vauvan kanssa, kun vauva oli n. viikon. En olisi verta vuotaneena ja kipeänä jaksanut ketään, mutta tilani takia oli pakko. Menikin useampi viikko ennen kuin kukaan muu isovanhempia lukuunottamatta näki vauvaa.

Sitä vauvaa ehtii nähdä kyllä, vaikka ei heti synnärillä tai ensiviikkoina näkisi.

Vierailija kirjoitti:

Toinen puoli asiaa on nykymammojen "mua ja vauvaa ei saa häiritä eikä tulla edes katsomaan moneen viikkoon" -mentaliteetti.

Veljen molemmat vaimot olivat kieltäneet isovanhempia ja sisaruksia tulemasta sairaalan edes tervehtimään uutta vauvaa. Viikkokausiin ei saanut piipahtaa heidän kodissaankaan vauvaa katsomassa. Me noudatettiin hirmumamman ohjeita tarkkaan ettei tule sanomista, että heidän perheaikaansa on häiritty. Kuinkas autat, kun ei saa edes vauvaa nähdä? Joskus ongelma avunsaantiin on siis ihan omassa asenteessa.

koska selkeästi te vain kuormitatte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalainen synnytyskokemus ei anna hyvää kuvaa kansainvälisellä tasolla.

Esim. Suomessa keisarinleikkauksia tehdään huomattavasti vähemmän kuin muissa maissa.

Suomessa myös kuollaan synnytyksiin huomattavasti vähemmän kuin muissa maissa.

Traumatisoidutaan sitten senkin edestä niin että ei tehdä lisää lapsia, osa ei tee edes sitä yhtä tämän äitivihan takia.

En nyt ihan kaikkea allekirjoittaisi tai odota mitään valtaisaa palvelua, mutta lakanoiden vaihto juuri synnyttäneenä. Johan niistä lakanoista näkee ettei toinen ole kunnossa vielä vaihtamaan niitä. Sillä tosin lähdin sitten liian aikaisin kotiin. Vaihdoinhan jo perkeleen lakanatkin niin mitä hemmettiä siellä sairaalassa enää odottelee minkään arvon nousuja. Sama siivota ja pyykätä kotona.

Minua on kohdeltu hyvin molemmilla synnytyskerroilla, on perhehuone jne. Itse en olisi halunnut jäädä sairaalaan yhtään pidemmäksi aikaa, vaan olin tyytyväinen kun pääsin kotiin niin pian vauvojen kanssa.

Ei kai se sairaala mikään hotelli ole, en mitään täyshoitoa odottanutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä paljonko kuukauden täyshoito kaikille maksaisi 🥴

Se toki on törkeää, jos itse pitää ruoat hakea ja vaihtaa lakanat.[/quote

Miksi kaikki pitää aina ajatella rahassa? Uuden kansalaisen syntyminen on niin iloinen asia, joten eikö siinä paina muut arvot kuin raha.

Kokeile vaikka tienata rahasi itse eikä Kela-goldilla.

Suomalaisten naisten työssäkäyntiprosentti on maailman korkeimpia.

Toisaalta eniten lapsia pitkäaikaistyöttömillä joulukeräys-"yksinhuoltajilla".

Joo, mutta nämä yksinhuoltajat, jotka ovat yleensä naisia, ovat valmiit huolehtimaan jälkeläisistään, toisin kuin suomalainen mies, joka hylkää jopa oman jälkeläisensä, eikä huolehdi lapsensa elatuksesta, vaan se jää veronmaksajien maksettavaksi ja noilla keräyksillä voidaan parantaa lapsen elämää ja hyvinvointia.

Monessa maassa miehelle on kunnia-asia huolehtia jälkeläisistä ja perheestä, muuten olet hyljeksitty. Ja palkkapussi annetaan vaimon käyttöön. Suomessa elareita Kela joutuu hakemaan jopa ulosoton kautta.

Naistenklinikan huippu henkilökunta kirjoitti:

Tuo on ihan vaihdellut saman sairaalan sisällä. Huvittavaa vaan, kun joku oli määrännyt ruuat tuottavaksi tarjottimella mulle (en itse pyytänyt) niin johan henkilökunta näytti nyrpeää nenää ja kyseli: Pitääks nää tuoda sulle?" "No anteeks nyt en tiedä kuka oli pyytänyt, enkä valitettavasti huomannut vielä perua tuota palvelua."

Samoin kerran lapsi tuotiin suoraan sektion jälkeen viereen nukkumaan, jolloin sai pelätä, että tippuu mahdollisesti sängystä, jos oikein kunnolla nukahdan. En muista uskalsinko pitää siinä kuitenkaan, vai pistinkö siihen kärrysänkyyn vieressä. Joskus taas lapsi on pidetty öisin siellä "hoitolassa" eikä kärrätty suoraan äidin sänkyyn.

Muutenkin sänky väännetty tosi epämukavaan asentoon, selkänoja lähes pystyasennossa, jonka tietenkin pyysin jossain vaiheessa muuttamaan.

Sain epämukavasta asennosta kauheat niskakivut. Ihmettelin vaan kun hoitaja, jota en ollut kertaakaan aikaisemmin tavannut, sanoi käytävällä että säähän olit se kenellä on ollut niskakipuja. No Sherlock, ei mulla ole ollut ikinä, muuta kun tuon ensimmäisen yön jälkeen tässä sairaalassa, kun niska pystyssä joutuu nukkumaan.

Toisaalta selkäydinpuudutuksen lattamisessa oli jotain häikkää, yritettiin useampaan kertaan ja "kuulemani" mukaan sain todennäköisesti liian paljon jotain ainetta. "Oho nyt meni vähän liikaa sanoi vanhempi lääkäri harjoittelijalle" Tuostakin voisi ne kaameat pää- ja niskakivut johtua, (tyypillinen oire selkäydinpunktion jälkeen jos komplikaatioita) mutta enpä saanut nähdäkseni anestesia tietoja ikinä ja oliko sinne edes kirjattu, jos jotain vähän liikaa lipsahti menemään. Ei ollut ensimmäinen sektio, joten hyvin poikkeuksellista tuo tokkuraisuus ja helvetilliset pääkivut seuraavina päivinä.

Että kokemukset varmaan vaihtelee ihan henkilökunnan ammattitaidon mukaan.

Vastaisuuden varalle tiedoksi, että siinä sängyssä on kiinni se säädin, jolla asentoa voi muuttaa ihan itse oman mielen mukaan...