Miksi joillekin sinkkumiehille on niin tärkeää, ettei naisella ole lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Tämä on aika uusi tilanne ihmisille, että on niin paljon eronneita ja uusperheitä.

Kyllähän näitä tapahtuu paljon, että mies ei pysty kiintymään toisen miehen lapsiin, ja toisaalta se exä on sitten aina kuvioissa mukana lasten takia. 

Paljon riippuu siitäkin, minkä ikäisiä lapset ovat, jos on esim. 13-v niin ei varmasti kiinny nopeasti uuteen isään, ja voi olla ettei suhde onnistu ollenkaan. Sitten pitää kyräillä sitä 13-vuotiasta joka päivä kotona, jos naisen kanssa muuttaa yhteen. 

Tosin joillakin miehillä voi olla sekin lapsellinen ajatus, että nainen on jotenkin "pilalla" synnytyksen jälkeen. Ja jotkut 45-v miehetkin voivat vielä kuvitella, että hankkivat omia lapsia "sitten joskus", ja hakevat siksi nuorta lapsetonta naista.

Itse asiassa uudelleen avioituminen oli entisaikaan täysin normaalia. Ihmisiä kuoli silloin niin paljon   sairauksiin, vammoihin ja sotien seurauksiin. Naisia on kuollut todellapaljon synnytyksiin. Haavojen hoitoon ei ollut steriilejä tarvikkeita eikä tulehduksiin ollut antibiootteja. Niinpä yksin jäänyt henkilö meni  uuteen avioliittoon ja lapset saivat isä- tai äitipuolen.  Idea nykyajan idyllisestä ydinperheestä on melko uusi ja hieman liioiteltu. Toisen ihmisen kanssa elämiseen liittyy aina jotain hankaluuttakin eikä kaikki ole pelkkää päivänpaistetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsia menee hankkimaan, pitää niistä pitää huoli eikä pakottaa mukaan uusperhekuvioihin.

Sikiäminen EI ole pakollista...

Naisen näkökulmasta tilanne voi olla toinen, koska nainen ei voi odotella 45-50-vuotiaaksi lasten hankkimista, kuten jotkut miehet. 

Hyvin harva ihminen sitä paitsi menee suhteeseen sillä ajatuksella, että erotaan sitten heti jos siltä tuntuu, mutta hankitaan pari lasta ensin. Tarkoitus on sitoutua loppuelämäksi. Kaikki suhteet eivät kuitenkaan kestä lasta, ja useammalla kaverilla on se kokemus, että mies haluaa lapsia mutta päättääkin sitten, ettei jaksa pikkulapsiarkea, ja jättää naisen selviämään lasten kanssa yksin. Hyvä jos haluaa edes tavata lapsiaan joskus, ja suostuu maksamaan elareita.

Aika julmaa sitten sanoa, että nainen on valintansa tehnyt eikä voi enää löytää rakkautta, ennen kuin lapset lähtevät kotoa. Onko naisen oltava 18 vuotta yksin? 

Minun isäni jätti perheensä, kun oli tosi pieni. Näin häntä yhteensä kolme kertaa avioeron jälkeen. Keski-ikäisenä kuulin, että hän oli jossain vaiheessa eronnut myös toisesta liitostaan ja osa sen liiton lapsista oli hyvin katkeria vielä aikuisenakin. En tiedä myöhemmistä vaiheistaan, mutta ehkä hän ei välittänyt lapsista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen miten ylipäätään joku yh-äiti voi ajatella että lapseton mies siihen sotkuun lähtisi mukaan, on ne valtavat odotukset... Sitten sanotaan miehelle jolla on jo lapsia että luuletko jotain löytäväs naisen joka hyväksyy lapset... Mä varattu iskä erotessaan en edes mieti lapsetonta naista, ei vain mätsättäisi koska lapsettoman ajatukset ovat liian kaukana... Yksikin yh äiti ihan tosissaan yritti väittää että kyllä hän voi lapsettoman sinkku miehen ottaa... No olikin jo lapsia kahdelle eri miehelle... Kiertäisin kaukaa jos ei olis lapsia... Iskäx3

Mä olen ollut suhteissa ainoastaan lapsettomien miesten kanssa vaikka olen ollut äiti jo 20 vuotta..

Ei mahtaneet olla niitä kaikkein älyllisimpiä miehiä...

Tää on oikeesti tosi sääli kohtaanto-ongelma, kun taas naisena, jolla on lapsia, en halua niitä miehiä, joilla on lapsia, elleivät sitten hoida lapsiaan vähintään 50% ajasta. Eli ne avioerot lapsiperheissä johtuvat usein siitä, että mies on jättänyt naisen yksin hoitamaan lapsiarkea ja eron jälkeenkin hoitaa lapsia vain joka toinen viikonloppu. Olen jo päässyt eroon yhdestä tällaisesta vätyksestä, enkä voisi arvostaa tuollaista miestä. Lapsettomat miehet taas eivät minusta kiinnostu, muuta kuin kevyeen suhteeseen, vaikka taloudellinen tilanteeni on hyvä, eli elättäjää en tarvitse, enkä arkeenikaan mitään apuja kaipaa.  Kaipaan kumppanuutta, seksiä, läheisyyttä, keskusteluja toisen aikuisen kanssa.

Mutta en kelpaa. Koska on lapsia. Vaikka mies haluaisikin vielä omia lapsia. Tässä taas on iso ristiriita siihen, ettei ko. mies yleisesti kestä lapsiarkea, kun minun lapseni ovat ongelma, mutta kuitenkin haluaisi lapsia. Eli aikoo ryhtyä siihen miesjoukkoon, jotka haluavat lapsia, mutta joiden pirtaan lapsiarki ei sovi ja erohan siitä taas tulisi...

Lapsiperhe ja lapseton elävät ihan eri elämää. Siihen voi olla sinkun vaikea sopeutua ja päästä osallistumaan itselle mielekkäällä tavalla. Onhan monilla äideillä ja isilläkin sopeutumisvaikeuksia ja työnjako-ongelmia. Itse olin kauan lapseton, niin että tiedän eron. Tavallaan vaatii koko entisen elämän hylkäämistä. Siihen pitää olla oma halu.

Uusperheissä ex on yleensä mukana kuvioissa. Lapset voivat sanoa "sä et mua komenna, sä et oo mun isä".

Jos on eronnut lasten ollessa nuoria, herää kysymys mikä siinä lapsiperhe-elämässä mätti.

Tiedän lukuisia onnellisia perheitä, joissa toinen on lapseton ja toisella lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lapseton N35 enkä myöskään ryhtyisi ikinä seurustelemaan miehen kanssa jolla on lapsia, syistä että:

- ei kiinnosta olla minkäänlainen äitihahmo kenellekään

- teen 3-vuorotyötä ja se jo rajoittaa hyvin paljon yhteistä aikaa

- olen yövirkku enkä suostu muuttamaan vuorokausirytmiäni vaan haluan nukkua ja valvoa vapaapäivinäni myöhään

- minulla ei ole varaa maksaa isommasta kämpästä, joten emme voisi muuttaa miehen kanssa yhteen (en halua että mies maksaa suurempaa osuutta vuokrasta, koska tällöin se asunto olisi periaatteessa miehen ja hän voisi potkia minut milloin vain halutessaan pois toisin kuin jos meillä on tasavertainen yhteinen vuokrasopimus)

- minulla on lemmikkejä, joista en voisi ikinä luopua vaikka miehen lapset tulisivat niille allergiseksi

- en vain halua elämääni sellaisia rajoitteita joita lapsista tulee enkä halua että miehelläkään on elämässään sellaisia rajoitteita

Kaikki eivät hae seurustelulta sitä, että asutaan saman katon alla. Itse asiassa moni yhteiseloa kokeillut on tullut siihen tulokseen, että seuraavassa suhteessa on parempi säilyttää oma asunto parisuhteesta huolimatta. 

Ei kai se ole parisuhde, jos kaksi henkilöä tapailee ja harrastaa seksiä, mutta muuten asutaan erillään. Itse en ehkä pystyisi sellaiseen ollenkaan. Miten voi yhtäkkiä haluta olla toisin kanssa läheisesti, jos on kaiken muun ajan yksin?  Tarvitse toisen lähettyvilleni, jotta voisin tuntea halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä elättämisestä sen verran, että yksinhuoltajana minulla on kyllä raha-asiat paljon paremmin kuin oli ikinä miehen kanssa. Saan asumistuen pienen palkan vuoksi ja lapsilisät korotuksilla ja mies maksaa palkkansa mukaisesti lasten elättämisestä. Menettäisin monta sataa kuussa ottamalla jonkun äijän.

Ihme oletus että kaikki haluaa uudelleen yhteisasumista.

Paitsi ajattele jos äijä niin ihana, että tarjoutuu maksamaan vaikka osan vuokrasta jos vaikka enimmäkseen majailette sun luona, (vaikka onkin oma asunto) tai ostelee, tarjoaa joskus jotain. Ei timanttiriipuksia, mutta jotain. Siinähän saattaa päästä jopa plussan puolelle. Ja tietenkin kustantaa ainakin omat sapuskansa.

Varsinkin jos hyvätuloinen, pitäisin moukkamaisena hieman jos kaikki pitää mennä just tasan 50/50. Hankalaakin jo ruokien suhteen.

Aika kovat luulot tällä äijällä itsestään. Minulla on yh:na useampi omistusasunto ja en todellakaan ota lapsetonta miestä elätettäväkseni ja elämäämme lapsen kanssa häiritsemään. Elättäköön itse itsensä ja suuriruokaisempana mies ostakoon omat ruokansa. Isäksi on turha havitella, se on kunniatehtävä ja tuskin saat lastani edes nähdä, ettei saa huonoja vaikutteita. Yhteen en tule miehen kanssa muuttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Tää on oikeesti tosi sääli kohtaanto-ongelma, kun taas naisena, jolla on lapsia, en halua niitä miehiä, joilla on lapsia, elleivät sitten hoida lapsiaan vähintään 50% ajasta. Eli ne avioerot lapsiperheissä johtuvat usein siitä, että mies on jättänyt naisen yksin hoitamaan lapsiarkea ja eron jälkeenkin hoitaa lapsia vain joka toinen viikonloppu. Olen jo päässyt eroon yhdestä tällaisesta vätyksestä, enkä voisi arvostaa tuollaista miestä. Lapsettomat miehet taas eivät minusta kiinnostu, muuta kuin kevyeen suhteeseen, vaikka taloudellinen tilanteeni on hyvä, eli elättäjää en tarvitse, enkä arkeenikaan mitään apuja kaipaa.  Kaipaan kumppanuutta, seksiä, läheisyyttä, keskusteluja toisen aikuisen kanssa.

Mutta en kelpaa. Koska on lapsia. Vaikka mies haluaisikin vielä omia lapsia. Tässä taas on iso ristiriita siihen, ettei ko. mies yleisesti kestä lapsiarkea, kun minun lapseni ovat ongelma, mutta kuitenkin haluaisi lapsia. Eli aikoo ryhtyä siihen miesjoukkoon, jotka haluavat lapsia, mutta joiden pirtaan lapsiarki ei sovi ja erohan siitä taas tulisi...

Tämän ilmiön nimi on kaksoisstandardi. Sinä vaadit muilta jotain, mitä et vaadi itseltäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lapseton N35 enkä myöskään ryhtyisi ikinä seurustelemaan miehen kanssa jolla on lapsia, syistä että:

- ei kiinnosta olla minkäänlainen äitihahmo kenellekään

- teen 3-vuorotyötä ja se jo rajoittaa hyvin paljon yhteistä aikaa

- olen yövirkku enkä suostu muuttamaan vuorokausirytmiäni vaan haluan nukkua ja valvoa vapaapäivinäni myöhään

- minulla ei ole varaa maksaa isommasta kämpästä, joten emme voisi muuttaa miehen kanssa yhteen (en halua että mies maksaa suurempaa osuutta vuokrasta, koska tällöin se asunto olisi periaatteessa miehen ja hän voisi potkia minut milloin vain halutessaan pois toisin kuin jos meillä on tasavertainen yhteinen vuokrasopimus)

- minulla on lemmikkejä, joista en voisi ikinä luopua vaikka miehen lapset tulisivat niille allergiseksi

- en vain halua elämääni sellaisia rajoitteita joita lapsista tulee enkä halua että miehelläkään on elämässään sellaisia rajoitteita

Kaikki eivät hae seurustelulta sitä, että asutaan saman katon alla. Itse asiassa moni yhteiseloa kokeillut on tullut siihen tulokseen, että seuraavassa suhteessa on parempi säilyttää oma asunto parisuhteesta huolimatta. 

Ei kai se ole parisuhde, jos kaksi henkilöä tapailee ja harrastaa seksiä, mutta muuten asutaan erillään. Itse en ehkä pystyisi sellaiseen ollenkaan. Miten voi yhtäkkiä haluta olla toisin kanssa läheisesti, jos on kaiken muun ajan yksin?  Tarvitse toisen lähettyvilleni, jotta voisin tuntea halua.

Kyllähän työkin voi kuljettaa toista välillä muualle ja silti ollaan yhdessä, on henkinen yhteys, eli välitetään toisista, viestitellään, soitellaan. Ja fyysisesti nähdään, kun aikataulut antaa myöten. Minusta tämä on paljon parempi "rusinat pullasta"-malli. Se kaiken kotityön jakaminen ja arjen pyöritys vain tuhoaa romantiikan. Paljon parempi kumppanuus voi syntyä, kun se arki ei pääse väliin. Olethan läheinen ystäviesikin kanssa, etkä jaa heidän kanssaan taloutta. Seksi, intohimo, hellyys, fyysinen läheisyys on niitä tekijöitä, mitkä tekee suhteesta parisuhteen vs. ystävyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lapseton N35 enkä myöskään ryhtyisi ikinä seurustelemaan miehen kanssa jolla on lapsia, syistä että:

- ei kiinnosta olla minkäänlainen äitihahmo kenellekään

- teen 3-vuorotyötä ja se jo rajoittaa hyvin paljon yhteistä aikaa

- olen yövirkku enkä suostu muuttamaan vuorokausirytmiäni vaan haluan nukkua ja valvoa vapaapäivinäni myöhään

- minulla ei ole varaa maksaa isommasta kämpästä, joten emme voisi muuttaa miehen kanssa yhteen (en halua että mies maksaa suurempaa osuutta vuokrasta, koska tällöin se asunto olisi periaatteessa miehen ja hän voisi potkia minut milloin vain halutessaan pois toisin kuin jos meillä on tasavertainen yhteinen vuokrasopimus)

- minulla on lemmikkejä, joista en voisi ikinä luopua vaikka miehen lapset tulisivat niille allergiseksi

- en vain halua elämääni sellaisia rajoitteita joita lapsista tulee enkä halua että miehelläkään on elämässään sellaisia rajoitteita

Kaikki eivät hae seurustelulta sitä, että asutaan saman katon alla. Itse asiassa moni yhteiseloa kokeillut on tullut siihen tulokseen, että seuraavassa suhteessa on parempi säilyttää oma asunto parisuhteesta huolimatta. 

Missä kohtaa sanoin, että kaikki haluaisivat muuttaa yhteen? Puhuin omista henkilökohtaisista syistäni, eihän ole olemassa mitään yhtä yleispätevää syytä kun kaikki ovat erilaisia ja haluavat eri asioita.

Itse haluan muuttaa yhteen, koska kaipaan paljon läheisyyttä ja seksiä ja jos ei asuta yhdessä niin 3-vuorotyön takia on vaikea sovittaa tapaamisia. En olisi onnellinen sellaisessa suhteessa, jossa nähdään vaikka vain kerran viikossa enkä saisi seksiä kuin vapaapäivinäni. Kun asutaan yhdessä niin on aikaa yövuoron jälkeen ennen kuin toinen lähtee töihin tai vastaavasti iltavuoron jälkeen ennen kuin toinen käy nukkumaan.

Ihanan romanttista että sinun kolmivuorotyö määrittelee koska pannaan.

Yleensä kyllä minkä tahansa parin seksielämään vaikuttaa puolisoiden työajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on oikeesti tosi sääli kohtaanto-ongelma, kun taas naisena, jolla on lapsia, en halua niitä miehiä, joilla on lapsia, elleivät sitten hoida lapsiaan vähintään 50% ajasta. Eli ne avioerot lapsiperheissä johtuvat usein siitä, että mies on jättänyt naisen yksin hoitamaan lapsiarkea ja eron jälkeenkin hoitaa lapsia vain joka toinen viikonloppu. Olen jo päässyt eroon yhdestä tällaisesta vätyksestä, enkä voisi arvostaa tuollaista miestä. Lapsettomat miehet taas eivät minusta kiinnostu, muuta kuin kevyeen suhteeseen, vaikka taloudellinen tilanteeni on hyvä, eli elättäjää en tarvitse, enkä arkeenikaan mitään apuja kaipaa.  Kaipaan kumppanuutta, seksiä, läheisyyttä, keskusteluja toisen aikuisen kanssa.

Mutta en kelpaa. Koska on lapsia. Vaikka mies haluaisikin vielä omia lapsia. Tässä taas on iso ristiriita siihen, ettei ko. mies yleisesti kestä lapsiarkea, kun minun lapseni ovat ongelma, mutta kuitenkin haluaisi lapsia. Eli aikoo ryhtyä siihen miesjoukkoon, jotka haluavat lapsia, mutta joiden pirtaan lapsiarki ei sovi ja erohan siitä taas tulisi...

Tämän ilmiön nimi on kaksoisstandardi. Sinä vaadit muilta jotain, mitä et vaadi itseltäsi.

Mitä vaadin muilta, mitä en itseltäni? Ymmärtäisin täysin esimerkiksi lapsettoman miehen tilan tarpeen. Olisihan se hänelle hullua hypätä lapsiarkeen tuosta noin vain. Hyvin voisi välillä ottaa omaa tilaa ja voin välillä lähteä lapsineni reissuun ja sitä hänelle tarjota. Vaadin vain asioita, joita tarjoaisin hänellekin (lista edellisessä viestissä). Lapsista vastuussa olisin minä, kuten ennen tuota suhdettakin. Uusi mies osallistuisi lasten juttuihin vain halutessaan. Eli mikä kaksoisstandardi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmoituksessa lukee: ei haeta isää lapsille.

Oikeasti sanotaan: yhteiset rahat

Yh-äidit tulee kalliiksi jos haluaa tosissaan seurustella.

Siis kirjoitat varmaan läpällä. Ja kuka ylipäätänsä laittaa mitään tuollaista ilmoituksiin. Säälittävää. Jos joku tarvitsee tuollaisen etukäteistiedon niin vähän ihmettelen. Jokainen voi pitää siitä lompakostaan kiinni niin tiukasti kun haluaa.

Samaten joku sinkku voisi laittaa. "Ei sinun tuloilla väliä. En odota sun kustantavan mitään ja jaamme kaiken 50/50" jos katsoo tuollaisen tiedon antamisen tärkeäksi etukäteen. Eiköhän tulisi pakit jo siinä vaiheessa kun mies ilmoittaisi jo ilmoituksessa, että: "Älä odota mun maksavan mitään"

Jos ei kiinnosta osallistua toisten lasten elatukseen, niin yh:n kanssa ei kannata seurustella tosissaan. Koska yh:t olettaa, että yhteen muuttaessa elätät myös hänen lapset. Lapsettoman kanssa tätä ongelmaa ei ole ja velan kanssa ei edes tule.

Miksi joku haluaisi elättää toisten lapsia?

Tää on niin kulunut ajatus. Meillä oli täysin erilliset rahat lasten isänkin kanssa avioliitossa ja avioehto. Ei hyvintienaavat nykynaiset kaipaa mitään elättäjää. Tietysti jotkut kaipaa, mutta niin kaipaa myös jotkut lapsettomat naiset. Riippuu ihan naisesta ja hänen taloudellisesta tilanteestaan.

Perusta tänne ketju aiheesta onko rahat yhteiset kun asutaan saman katon alla ja on lapsia. Odotan mielenkiinnolla naisten vastauksia, joissa miehen ei odoteta osallistuvan toisen lapsen elinkustannuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on oikeesti tosi sääli kohtaanto-ongelma, kun taas naisena, jolla on lapsia, en halua niitä miehiä, joilla on lapsia, elleivät sitten hoida lapsiaan vähintään 50% ajasta. Eli ne avioerot lapsiperheissä johtuvat usein siitä, että mies on jättänyt naisen yksin hoitamaan lapsiarkea ja eron jälkeenkin hoitaa lapsia vain joka toinen viikonloppu. Olen jo päässyt eroon yhdestä tällaisesta vätyksestä, enkä voisi arvostaa tuollaista miestä. Lapsettomat miehet taas eivät minusta kiinnostu, muuta kuin kevyeen suhteeseen, vaikka taloudellinen tilanteeni on hyvä, eli elättäjää en tarvitse, enkä arkeenikaan mitään apuja kaipaa.  Kaipaan kumppanuutta, seksiä, läheisyyttä, keskusteluja toisen aikuisen kanssa.

Mutta en kelpaa. Koska on lapsia. Vaikka mies haluaisikin vielä omia lapsia. Tässä taas on iso ristiriita siihen, ettei ko. mies yleisesti kestä lapsiarkea, kun minun lapseni ovat ongelma, mutta kuitenkin haluaisi lapsia. Eli aikoo ryhtyä siihen miesjoukkoon, jotka haluavat lapsia, mutta joiden pirtaan lapsiarki ei sovi ja erohan siitä taas tulisi...

Tämän ilmiön nimi on kaksoisstandardi. Sinä vaadit muilta jotain, mitä et vaadi itseltäsi.

Mitä vaadin muilta, mitä en itseltäni? Ymmärtäisin täysin esimerkiksi lapsettoman miehen tilan tarpeen. Olisihan se hänelle hullua hypätä lapsiarkeen tuosta noin vain. Hyvin voisi välillä ottaa omaa tilaa ja voin välillä lähteä lapsineni reissuun ja sitä hänelle tarjota. Vaadin vain asioita, joita tarjoaisin hänellekin (lista edellisessä viestissä). Lapsista vastuussa olisin minä, kuten ennen tuota suhdettakin. Uusi mies osallistuisi lasten juttuihin vain halutessaan. Eli mikä kaksoisstandardi?

Ai ja nyt ymmärrän, viittaat yksinomaan lapsettomuuteen. En vaadi lapsettomuutta. Vaadin vastuunkantoa, ja sitä teen itsekin. Eli kelpuutan kyllä miehet, jotka hoitavat lapsiaan yli 50% ajasta. Niitä on vain niin harvassa, että siksi lapsettomat ovat sitten se toinen kiinnostava kategoria. Ne viikonloppuisät, jotka siis luistavat vastuusta, ei kiinnosta.

Tänne kirjoittelevat miehet elävät vielä 1900-luvun alun elämää, kun nainen ei käynyt töissä ja elättänyt itseään. Miehiähän nykyisin elätetään enemmän kuin naisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmoituksessa lukee: ei haeta isää lapsille.

Oikeasti sanotaan: yhteiset rahat

Yh-äidit tulee kalliiksi jos haluaa tosissaan seurustella.

Siis kirjoitat varmaan läpällä. Ja kuka ylipäätänsä laittaa mitään tuollaista ilmoituksiin. Säälittävää. Jos joku tarvitsee tuollaisen etukäteistiedon niin vähän ihmettelen. Jokainen voi pitää siitä lompakostaan kiinni niin tiukasti kun haluaa.

Samaten joku sinkku voisi laittaa. "Ei sinun tuloilla väliä. En odota sun kustantavan mitään ja jaamme kaiken 50/50" jos katsoo tuollaisen tiedon antamisen tärkeäksi etukäteen. Eiköhän tulisi pakit jo siinä vaiheessa kun mies ilmoittaisi jo ilmoituksessa, että: "Älä odota mun maksavan mitään"

Jos ei kiinnosta osallistua toisten lasten elatukseen, niin yh:n kanssa ei kannata seurustella tosissaan. Koska yh:t olettaa, että yhteen muuttaessa elätät myös hänen lapset. Lapsettoman kanssa tätä ongelmaa ei ole ja velan kanssa ei edes tule.

Miksi joku haluaisi elättää toisten lapsia?

Tää on niin kulunut ajatus. Meillä oli täysin erilliset rahat lasten isänkin kanssa avioliitossa ja avioehto. Ei hyvintienaavat nykynaiset kaipaa mitään elättäjää. Tietysti jotkut kaipaa, mutta niin kaipaa myös jotkut lapsettomat naiset. Riippuu ihan naisesta ja hänen taloudellisesta tilanteestaan.

Perusta tänne ketju aiheesta onko rahat yhteiset kun asutaan saman katon alla ja on lapsia. Odotan mielenkiinnolla naisten vastauksia, joissa miehen ei odoteta osallistuvan toisen lapsen elinkustannuksiin.

Siis kun meillä yhteistenkin lasten kulut jaettiin avioliitossa tasan. Ja edelleen eron jälkeen lasten isä maksaa puolet lasten (laskennallisista) kuluista. Lasten kulut on kyllä katettuna ilman uutta miestäkin. Elintasoa en uuden miehen myötä ole nostamassa. Olen ylempää keskiluokkaa ja tämä taso riittää minulle. En lapsettomanakaan olisi laittanut rahojani miehen kanssa yhteen, enkä todellakaan tekisi niin nytkään, kun on lapsia. Tässä suhteessa naisia on erilaisia: toiset on heti laittamassa rahoja yhteen ja toiset ei koskaan laittaisi.

Ensin on joku toinen pitänyt hauskaa ja uuden miehen pitäisi siivota jäljet. Ei kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Ensin on joku toinen pitänyt hauskaa ja uuden miehen pitäisi siivota jäljet. Ei kiitos.

Mitääh? :D Siis minulla on ainakin kaikki asiat hyvin, on asunto (josta toki velkaa, mutta ei muuta velkaa), auto, varallisuutta, ystäviä, lapsuuden perhe, hyvä työ, joka sopii hyvin lapsiarjen kanssa, urheilen, vietän mukavaa aikuista aikaa lapsivapailla, kun lapset ovat isällään. Mitä jälkiä tässä kenenkään tarvitsisi siivota? Ihan tasapainoista kumppanuutta voisin tarjota.

Varmaan riippuu paljon miehen iästä ja perhetoiveista 🤔 Itsellä onnistunut hyvin suhde +50 v jo lapsettomuuden hyväksyneen miehen kanssa vaikka itsellä yksi 10-v lapsi vuoroviikoin. Mies kyllä myönsi jossain vaiheessa hakeneensa ensi sijaisesti lapsetonta kumppania mutta hyvin on tähän sopeutunut ja tullut hyväksyntä lapseltakin. Toki asutaan erillään ja siihen ei suunnitteilla muutosta 😅

Vierailija kirjoitti:

Varmaan riippuu paljon miehen iästä ja perhetoiveista 🤔 Itsellä onnistunut hyvin suhde +50 v jo lapsettomuuden hyväksyneen miehen kanssa vaikka itsellä yksi 10-v lapsi vuoroviikoin. Mies kyllä myönsi jossain vaiheessa hakeneensa ensi sijaisesti lapsetonta kumppania mutta hyvin on tähän sopeutunut ja tullut hyväksyntä lapseltakin. Toki asutaan erillään ja siihen ei suunnitteilla muutosta 😅

Itse näin 37v eronneena naisena, jolla lapsia, odottelen tuota vaihetta, mitä kuvaat. Minua kiinnostavat miehet haluavat vielä lisää lapsia (minä ehkä en) ja ne yli 45v miehet, jotka ehkä ovat jo lisälapsihaaveista luopuneet, tuntuvat minusta niin vanhoilta. Tiedän parikin laadukasta vanhempaa ladyä, jotka ovat löytäneet kumppanin n. 50v, kun lapset melkein aikuisia ja siihen asti kai minunkin täytyy odottaa..

Sääli sinänsä. Jos joku mies aikoo olla yksin vielä sitten, kun olen 50v, niin eikö olisi mukavampaa olla yhdessä jo nyt? Minulla on varallisuutta, ettei ole pelkoa, että joutuisi lasteni elättäjäksi. Mutta ei kelpaa vielä ei, ollaan sitten yksin.

En kyllä minäkään miehenä hyväksyisi. En naisenakaan hyväksy, jos miehellä on mukeloita.  En suostuisi seurustelemaan.