Miksi joillekin sinkkumiehille on niin tärkeää, ettei naisella ole lapsia?

Vastaan omalta osaltani ennen kuin alan selata muiden vastauksia läpi:

Ymmärrän erittäin hyvin lapsettomia ihmisiä, jotka eivät halua sitoutua "lapselliseen" ihmiseen, ihan sukupuoleen katsomatta. En itse joutunut koskaan sen kysymyksen kanssa painimaan, koska sain oman lapseni melko nuorena, mutta sittemmin 40+ vuotiaana, kun hän tuli jo täysi-ikäiseksi ja muutti pois kotoa, en olisi voinut enää kuvitellakaan aloittavani parisuhdetta miehen kanssa, jolla on lapsi/a. En todellakaan olisi halunnut enää takaisin "puuhamaa-elämään", sellaiseen, jossa pitää huomioida lapsen tarpeen ja elää lapsen ehdoilla.

Lapsettomat ihmiset ajattelevat varmasti samalla tavalla. He haluavat kahden aikuisen suhteen. Sellaisen, jossa ei tarvitse suunnitella kesälomaa Puuhamaahan.

Kun itse olin yh, seurustelin yh:n kanssa. Sen tein selväksi alusta alkaen, että yhteen en halua muuttaa niin pitkään kuin jommalla kummalla on kotona asuvia lapsia, ja useimmiten tapasimme lapsettomina viikonloppuina ja lapsettomilla lomaviikoilla, mutta kyllä lapsetkin tapasivat toisiaan ja tutustuivat meihin aikuisiin. Suosittelen samaa. Ihastua voi tietyti lapsettomaan tai lapsensa aikuiseksi kasvattaneeseen, mutta on todellakin ihan ymmärrettävää, että sinkulle voi olla tärkeää, ettei toisella osapuolella ole kotona asuvia lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsia menee hankkimaan, pitää niistä pitää huoli eikä pakottaa mukaan uusperhekuvioihin.

Sikiäminen EI ole pakollista...

Naisen näkökulmasta tilanne voi olla toinen, koska nainen ei voi odotella 45-50-vuotiaaksi lasten hankkimista, kuten jotkut miehet. 

Hyvin harva ihminen sitä paitsi menee suhteeseen sillä ajatuksella, että erotaan sitten heti jos siltä tuntuu, mutta hankitaan pari lasta ensin. Tarkoitus on sitoutua loppuelämäksi. Kaikki suhteet eivät kuitenkaan kestä lasta, ja useammalla kaverilla on se kokemus, että mies haluaa lapsia mutta päättääkin sitten, ettei jaksa pikkulapsiarkea, ja jättää naisen selviämään lasten kanssa yksin. Hyvä jos haluaa edes tavata lapsiaan joskus, ja suostuu maksamaan elareita.

Aika julmaa sitten sanoa, että nainen on valintansa tehnyt eikä voi enää löytää rakkautta, ennen kuin lapset lähtevät kotoa. Onko naisen oltava 18 vuotta yksin? 

Ajattelet nyt vain omaa näkökulmaasi, et lasten. Moni nainen on yksin koko ikänsä ilman lapsiakin ja moni on valmis pistämään lapsensa etusijalle. 

Eli naisen on uhrattava koko muu elämänsä 18 vuoden ajaksi lasten takia? 

Sanoisitko noin, jos puhuisin yh-isästä? Tuskin.

Sinäkin voisit kirjoittaa mieluummin minä-muodossa kuin jostain mystisestä naisesta, jota kukaan meistä ei tunne. Eli:

"Eli minun on uhrattava koko muu elämäni 18 vuoden ajaksi lasteni takia?"

Sen jälkeen voisit miettiä lauseesi logiikkaa. Miksi sinun pitäisi uhrata? Ei kukaan, ei mikään, ei yksikään taho sellaista vaadi. Mutta sinä et liioin voi vaatia yhtäkään miestä rakastumaan itseesi ja perheeseesi. Sinulla on täysi vapaus etsiä miestä, joka haluaa koko paketin, kukaan ei käske uhrautumaan. Mutta yhteiskunta, Jumala, äitisi tai mikään muu taho ei tule määräämään yhtäkään miestä suhteeseen kanssasi.

Vierailija kirjoitti:

Ilmoituksessa lukee: ei haeta isää lapsille.

Oikeasti sanotaan: yhteiset rahat

Yh-äidit tulee kalliiksi jos haluaa tosissaan seurustella.

Luulisi aikuisen miehen osaavan sanoa, että erilliset rahat ja lasten kulut maksaa äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsia menee hankkimaan, pitää niistä pitää huoli eikä pakottaa mukaan uusperhekuvioihin.

Sikiäminen EI ole pakollista...

Naisen näkökulmasta tilanne voi olla toinen, koska nainen ei voi odotella 45-50-vuotiaaksi lasten hankkimista, kuten jotkut miehet. 

Hyvin harva ihminen sitä paitsi menee suhteeseen sillä ajatuksella, että erotaan sitten heti jos siltä tuntuu, mutta hankitaan pari lasta ensin. Tarkoitus on sitoutua loppuelämäksi. Kaikki suhteet eivät kuitenkaan kestä lasta, ja useammalla kaverilla on se kokemus, että mies haluaa lapsia mutta päättääkin sitten, ettei jaksa pikkulapsiarkea, ja jättää naisen selviämään lasten kanssa yksin. Hyvä jos haluaa edes tavata lapsiaan joskus, ja suostuu maksamaan elareita.

Aika julmaa sitten sanoa, että nainen on valintansa tehnyt eikä voi enää löytää rakkautta, ennen kuin lapset lähtevät kotoa. Onko naisen oltava 18 vuotta yksin? 

Ajattelet nyt vain omaa näkökulmaasi, et lasten. Moni nainen on yksin koko ikänsä ilman lapsiakin ja moni on valmis pistämään lapsensa etusijalle. 

Eli naisen on uhrattava koko muu elämänsä 18 vuoden ajaksi lasten takia? 

Sanoisitko noin, jos puhuisin yh-isästä? Tuskin.

Sinäkin voisit kirjoittaa mieluummin minä-muodossa kuin jostain mystisestä naisesta, jota kukaan meistä ei tunne. Eli:

"Eli minun on uhrattava koko muu elämäni 18 vuoden ajaksi lasteni takia?"

Sen jälkeen voisit miettiä lauseesi logiikkaa. Miksi sinun pitäisi uhrata? Ei kukaan, ei mikään, ei yksikään taho sellaista vaadi. Mutta sinä et liioin voi vaatia yhtäkään miestä rakastumaan itseesi ja perheeseesi. Sinulla on täysi vapaus etsiä miestä, joka haluaa koko paketin, kukaan ei käske uhrautumaan. Mutta yhteiskunta, Jumala, äitisi tai mikään muu taho ei tule määräämään yhtäkään miestä suhteeseen kanssasi.

Näin sinkkunaisena, jolla on lapsia: tottakai olet oikeassa. Ei kuulu uhriutua. Eikä tietenkään voi vaatia ketään rakastumaan. Mutta kun itselle on käynyt niin, että mies on rakastunut, mutta sen verran vanhoillisista piireistä,ettei voi minua kumppaninaan esitellä. Niin kyllä se turhauttaa ja sattuu sydämeen, kun miehen kanssa olisimme varmasti olleet onnellisia ja hän oli lapsirakas, muttei voinut minua ottaa, koska olen eronnut lasten äiti. Etsin sitten jonkun toisen, jonka arvomaailmaan sovin, vaikka tämä onkin hiukan hankalaa, kun en itsekään kannata tätä suhteiden kertakäyttökulttuuria.

Tällä palstalla tehdään asioista vaikeita. Itselläni on onnellinen uusperhe. Omat lapset on teinejä ja miehen lapset aikuisia. Minun kai kuuluisi olla jäänyt yksin, varsinkin kun lapset on lähes aina minulla, mutta enpä sitten jäänytkään yksin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä suhde on täysin erilainen jos toisella on lapsia, kaikki extempore jutut voi unohtaa, samoin yhteisen matkustelun ym. Kaikki tehdään lasten ehdoilla.

Minulla on kaksi alakouluikäistä lasta vuoroviikoin. Voi kyllä tässä on parisuhteelle paljonkin kaksinkeskeistä aikaa. Olemme seurustelleet 2 vuotta, ja vaikka korona-aika on hidastanut menoa, olemme olleet kaksin mökillä, hotellilomilla, matkoilla (pian lähdetään taas viikoksi). Lapsellisilla viikoilla mies on paljon kanssamme: retkeillään, puuhaillaan koiran kanssa, pelataan jääkiekkoa, käydään mökillä ja lasten liikuntapaikoissa. Melkein kävisi elämä tylsäksi, jos olisimme vain kahden. Täydellinen balanssi!

Pari vuotta sitten monelle Tinder-miehelle lapset olivat este. Sitten oli lapsellisia miehiä, jotka hakivat vastaavassa tilanteessa olevaa naista. Päädyin kuitenkin yhteen nykyisen miehen kanssa, jonka lapset ovat jo nuoria aikuisia. Sekin on laajentanut omaa elämänpiiriä merkittävästi. Minun lapseni eivät ole miehelle miinus eikä hänen lapset minulle. Yhteen ei tosin olla heti muuttamassa. Osittain omastakin toiveesta. On ihana säilyttää oma koti ja tila, kun sitä tarvitsee.

On se jännä kun tällaisen miesv ihaketjun aloitus on aina samalla kaavalla: miksi mies blaa blaa blaa

Ja ensimmäinen viesti about samalla minuutilla on tylyttävä one-liner, aivan kuin ap itse olisi vastaamassa heti.

Miten te viitsitte?

Vierailija kirjoitti:

On se jännä kun tällaisen miesv ihaketjun aloitus on aina samalla kaavalla: miksi mies blaa blaa blaa

Ja ensimmäinen viesti about samalla minuutilla on tylyttävä one-liner, aivan kuin ap itse olisi vastaamassa heti.

Miten te viitsitte?

Vaikea mun on pohtia naistenkaan tinderkäytöstä, kun en heidän profiilejaan näe.. Miehet jaksavat valittaa siitä, että matcheja ei tule eivätkä ymmärrä, että lauseella "ei lapsia, eihän sinullakaan" rajataan ulos myös ne naiset, joiden lapset on jo reilusti aikuisia. Mutta siinähän sitten valittavat.

Ps. En ole vastannut tähän ketjuun "itselleni" kertaakaan

Ap

Asuin yh:n kanssa jonkun aikaa. Poikapuoli oli helvetin tyhmä ja rasittava. Naisella pojan isän kanssa jotain "selvitettävää". Kävi siis panemassa exäänsä. Lähdin suhteesta kävelemään ja uusi mies löytyi heti. Silti tuli minun luokseni panemaan eli kyllä nämä yh:t on nähty. Ei kaikki ole samanlaisia mutta 90% yksinhuoltajista on. Siksi ovat yksinhuoltajia.

Musta on kyllä julmaa lapsia kohtaan, jos kiintyy siihen isäpuoleen ja tuleekin ero. Ja saman joutuu kokemaan jotkut lapset jatkuvasti uudelleen ja uudelleen. Tavallaan leikitään kotia ja perhettä ja ollaan jatkuvasti siinä kaikkein lähimmässä kontaktissa kuitenkin itselle tuntemattoman ihmiden kanssa ja vain sen tietyn, lyhyen ajanjakson. Ja sitten ei taas mitään? Ihan kamalaa lasten kannalta.

Vierailija kirjoitti:

On se jännä kun tällaisen miesv ihaketjun aloitus on aina samalla kaavalla: miksi mies blaa blaa blaa

Ja ensimmäinen viesti about samalla minuutilla on tylyttävä one-liner, aivan kuin ap itse olisi vastaamassa heti.

Miten te viitsitte?

Kyllä mies v ihamielisiin ketjuihin tulee vastauksia hyvin nopeasti. Luulis sun tietävän.

Vierailija kirjoitti:

Tää on oikeesti tosi sääli kohtaanto-ongelma, kun taas naisena, jolla on lapsia, en halua niitä miehiä, joilla on lapsia, elleivät sitten hoida lapsiaan vähintään 50% ajasta. Eli ne avioerot lapsiperheissä johtuvat usein siitä, että mies on jättänyt naisen yksin hoitamaan lapsiarkea ja eron jälkeenkin hoitaa lapsia vain joka toinen viikonloppu. Olen jo päässyt eroon yhdestä tällaisesta vätyksestä, enkä voisi arvostaa tuollaista miestä. Lapsettomat miehet taas eivät minusta kiinnostu, muuta kuin kevyeen suhteeseen, vaikka taloudellinen tilanteeni on hyvä, eli elättäjää en tarvitse, enkä arkeenikaan mitään apuja kaipaa.  Kaipaan kumppanuutta, seksiä, läheisyyttä, keskusteluja toisen aikuisen kanssa.

Mutta en kelpaa. Koska on lapsia. Vaikka mies haluaisikin vielä omia lapsia. Tässä taas on iso ristiriita siihen, ettei ko. mies yleisesti kestä lapsiarkea, kun minun lapseni ovat ongelma, mutta kuitenkin haluaisi lapsia. Eli aikoo ryhtyä siihen miesjoukkoon, jotka haluavat lapsia, mutta joiden pirtaan lapsiarki ei sovi ja erohan siitä taas tulisi...

"Vähintään 50%"? Eli on ok, jos mies huolehtii lapsistaan täysipainoisesti (esim äidin ollessa viikonloppuäiti?) Se ei haittaa ollenkaan?

Kaksinaismoralisti sinä olet. Yleistät miehet vätyksiksi ennakkoluulojesi perusteella. Veikkaanpa, että esim Marin, joka ei ole juurikaan lastaan kasvattanut tai hoitanut ei ole tällainen halveksittava vätys kuitenkaan...?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsia menee hankkimaan, pitää niistä pitää huoli eikä pakottaa mukaan uusperhekuvioihin.

Sikiäminen EI ole pakollista...

Naisen näkökulmasta tilanne voi olla toinen, koska nainen ei voi odotella 45-50-vuotiaaksi lasten hankkimista, kuten jotkut miehet. 

Hyvin harva ihminen sitä paitsi menee suhteeseen sillä ajatuksella, että erotaan sitten heti jos siltä tuntuu, mutta hankitaan pari lasta ensin. Tarkoitus on sitoutua loppuelämäksi. Kaikki suhteet eivät kuitenkaan kestä lasta, ja useammalla kaverilla on se kokemus, että mies haluaa lapsia mutta päättääkin sitten, ettei jaksa pikkulapsiarkea, ja jättää naisen selviämään lasten kanssa yksin. Hyvä jos haluaa edes tavata lapsiaan joskus, ja suostuu maksamaan elareita.

Aika julmaa sitten sanoa, että nainen on valintansa tehnyt eikä voi enää löytää rakkautta, ennen kuin lapset lähtevät kotoa. Onko naisen oltava 18 vuotta yksin? 

Ajattelet nyt vain omaa näkökulmaasi, et lasten. Moni nainen on yksin koko ikänsä ilman lapsiakin ja moni on valmis pistämään lapsensa etusijalle. 

Eli naisen on uhrattava koko muu elämänsä 18 vuoden ajaksi lasten takia? 

Sanoisitko noin, jos puhuisin yh-isästä? Tuskin.

Sinäkin voisit kirjoittaa mieluummin minä-muodossa kuin jostain mystisestä naisesta, jota kukaan meistä ei tunne. Eli:

"Eli minun on uhrattava koko muu elämäni 18 vuoden ajaksi lasteni takia?"

Sen jälkeen voisit miettiä lauseesi logiikkaa. Miksi sinun pitäisi uhrata? Ei kukaan, ei mikään, ei yksikään taho sellaista vaadi. Mutta sinä et liioin voi vaatia yhtäkään miestä rakastumaan itseesi ja perheeseesi. Sinulla on täysi vapaus etsiä miestä, joka haluaa koko paketin, kukaan ei käske uhrautumaan. Mutta yhteiskunta, Jumala, äitisi tai mikään muu taho ei tule määräämään yhtäkään miestä suhteeseen kanssasi.

Näin sinkkunaisena, jolla on lapsia: tottakai olet oikeassa. Ei kuulu uhriutua. Eikä tietenkään voi vaatia ketään rakastumaan. Mutta kun itselle on käynyt niin, että mies on rakastunut, mutta sen verran vanhoillisista piireistä,ettei voi minua kumppaninaan esitellä. Niin kyllä se turhauttaa ja sattuu sydämeen, kun miehen kanssa olisimme varmasti olleet onnellisia ja hän oli lapsirakas, muttei voinut minua ottaa, koska olen eronnut lasten äiti. Etsin sitten jonkun toisen, jonka arvomaailmaan sovin, vaikka tämä onkin hiukan hankalaa, kun en itsekään kannata tätä suhteiden kertakäyttökulttuuria.

Miksi erosit aiemmasta suhteesta? (Ns. vanhoillisista piireistä olevat eivät nimittäin esim leskejä "kammoksu". )

Se on paljon vaikeampaa mennä valmiiseen perheeseen ja lapsetkaan eivät aina välttämättä tykkää eikä hyväksy sitä uutta tunkeilijaa. Jos tehdään lisää lapsia niin sitä helposti huomaamatta tulee suosineeksi omiaan.

1. Ne ei ole omia lapsia

2. Naisen exä eli lasten isä on aina kuvioissa mukana.

3. Vaikka kuinka ajattelette, että kyllä se äiti maksaa lapsensa niin väärin. Joudutte hankkimaan isomman asunnon josta tulee kustannuksia. Samoin ruokakulut nousevat, kun sitä ruokaa tehdään useammalle kuin kahdelle. Vuositasolla luki on tuhansia euroja hukkaan heitettyjä euroja.

4. Joudut todennäköisesti viemään/hakemaan muksua milloin mihinkin/mistäkin.

5. Sitten kun suhde alkaa, niin yön yli menevät tapailut on lähes aina naisen luona, koska lapset. Sekä alkuvaiheessa lapsettoman naisen kanssa seksiä pussailua yms. on kivasti paljon ja sponttaanisesti, joten et rupee paneskelemaan kesken salkkareita sohvalla.

6. Ylipäätänsä koko homma yhtä aikatauluttamista.

On kyllä näin lapsettomana naisena mielenkiintoista ja silmiä avaavaa luettavaa. Näemmä suurin osa lapsia saaneista ei kykene hahmottamaan juurisyitä sille, miksi lapseton ihminen ei halua äiti/isäihmistä kumppaniksi. Luulen että tämä johtuu siitä, että se lapsiperhe elämä on niin normi ja tottumus, ettei oikein osaa kuvitella minkälaista arkea ja elämää lapseton ihminen elää ja vieläpä yleensä omasta vapaasta tahdostaan.

Yritän tässä nyt avata miksi en koskaan haluaisi lapsettomana ihmisenä lapsellisen ihmisen kanssa suhteeseen. Vaikka olenkin nainen, luulen että pätee myös moneen mieheen.

Ensinnä, olen tietoisesti jättänyt omatkin lapset tekemättä juuri siksi, että minulla on aikaa ja vapautta tehdä niitä asioita, joista saan suurimman ilon ja täyttymyksen elämääni. Olen halunnut säilyttää vapauden päättää omista aikatauluistani ja reissuistani. En halua elämääni mitään aikataulutettua/sumplimista lasten ehdoilla. En halua olla sidoksissa lapsen koulunkäyntiin tms. rajoittavaan. Tykkään tehdä näitä itselleni tärkeitä asioita rauhassa, joko yksin tai aikuisseurassa. En halua joutua vahtimaan, paimentamaan, valvomaan, ohjeistamaan, opastamaan ketään. Ainoastaan keskittyä rauhassa käsillä olevaan hetkeen. En halua laittaa jatkuvasti jonkun toisen tarpeita ykkösasiaksi tehdessäni jotain, oli se sitten vaikka harrastaminen, nukkuminen tai kotitöiden tekeminen. Näissä edellä mainituissa tilanteissa on samantekevää onko lapsi oma vai jonkun muun, koska et kuitenkaan voi kohdella häntä kuin ilmaa tai aikuista ihmistä.

Jos miehellä olisi lapsia, tämä olisi yksinkertaisesti mahdotonta, koska vaikka itse ei tarvitsisi huolehtia lapsista, pitäisi miehen kuitenkin tehdä niin. Tai ellei hän tekisi niin ja huolehtisi lapsistaan ja pistäisi heidän asioita kaiken muun edelle, en voisi miestä arvostaa. Koska mielestäni siinä vaiheessa kun isäksi tai äidiksi alkaa, on lasten etu ja asiat oltava kirkkaasti prioriteetti listan ykkösenä. Mikään muu ei okseta yhtä paljon kuin isä tai äiti, joka yrittää parhaansa mukaan luistaa vanhemmuuden tehtävistä ja vastuista, sillä lapsia ei ole kenenkään pakko hankkia. Itselle on päivänselvää etten tee lasta, koska en ole valmis tästä elämän tyylistä luopumaan.

En ole myöskään ikinä halunnut olla vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestäni. Jos saman katon alla tai samalla lomareissulla olisi mahdollisesti kumppanin lapsia, en tietenkään voisi ignoorata heitä täysin.

En ole koskaan halunnut olla kenenkään äiti, äitipuoli, en minkäänlainen esimerkki enkä roolimalli. Elän niin etten aiheuta kenellekään pahaa mieltä, enkä vahinkoa, mutta en missään nimessä halua että kukaan pikkuihminen ottaisi minusta mitään vaikutteita. En koe olevani sen arvoinen. En halua olla myöskään kenenkään mummo tai mummopuoli, siksi myös aikuiset lapset olisi ongelma, koska jossain vaiheessa yleensä kuitenkin perustavat perheen ja tottakai haluan että pappa osallistuu mahdollisimman paljon ja monin eri tavoin lastenlastensa elämään.

En halua elää lapsiperhemelussa. Inhoan lasten itkua, huutoa, kiukkuamista ja lastenohjelmien ääniä. Siksi en omiakaan ole tehnyt.

Haluan voida kotonani valvoa etenkin kesäöinä ja vaikka tyhjentää pullon alkoholia. En halua että pieni tai isompikaan lapsi joutuu näkemään sellaista, oli se sitten omani tai jonkun toisen. Joku varmasti sanoo että kyllä lasten kanssa voi tehdä sitä ja tätä. Mutta kun en halua vaikka voisikin. Lasten ei tarvitse sellaista nähdä.

Tässä nyt ihan muutama seikka näin nopeasti. Eli jos en olisi lapsettoman miehen kanssa suhteessa, olisin paljon mieluummin yksin kuin alkaisin suhteeseen isämiehen kanssa. En ole halunnut lapsiperhe elämää omien lasten kanssa, enkä halua sitä missään muodossa kenenkään toisenkaan lasten kanssa.

Auttoiko ymmärtämään?

Vierailija kirjoitti:

On kyllä näin lapsettomana naisena mielenkiintoista ja silmiä avaavaa luettavaa. Näemmä suurin osa lapsia saaneista ei kykene hahmottamaan juurisyitä sille, miksi lapseton ihminen ei halua äiti/isäihmistä kumppaniksi. Luulen että tämä johtuu siitä, että se lapsiperhe elämä on niin normi ja tottumus, ettei oikein osaa kuvitella minkälaista arkea ja elämää lapseton ihminen elää ja vieläpä yleensä omasta vapaasta tahdostaan.

Yritän tässä nyt avata miksi en koskaan haluaisi lapsettomana ihmisenä lapsellisen ihmisen kanssa suhteeseen. Vaikka olenkin nainen, luulen että pätee myös moneen mieheen.

Ensinnä, olen tietoisesti jättänyt omatkin lapset tekemättä juuri siksi, että minulla on aikaa ja vapautta tehdä niitä asioita, joista saan suurimman ilon ja täyttymyksen elämääni. Olen halunnut säilyttää vapauden päättää omista aikatauluistani ja reissuistani. En halua elämääni mitään aikataulutettua/sumplimista lasten ehdoilla. En halua olla sidoksissa lapsen koulunkäyntiin tms. rajoittavaan. Tykkään tehdä näitä itselleni tärkeitä asioita rauhassa, joko yksin tai aikuisseurassa. En halua joutua vahtimaan, paimentamaan, valvomaan, ohjeistamaan, opastamaan ketään. Ainoastaan keskittyä rauhassa käsillä olevaan hetkeen. En halua laittaa jatkuvasti jonkun toisen tarpeita ykkösasiaksi tehdessäni jotain, oli se sitten vaikka harrastaminen, nukkuminen tai kotitöiden tekeminen. Näissä edellä mainituissa tilanteissa on samantekevää onko lapsi oma vai jonkun muun, koska et kuitenkaan voi kohdella häntä kuin ilmaa tai aikuista ihmistä.

Jos miehellä olisi lapsia, tämä olisi yksinkertaisesti mahdotonta, koska vaikka itse ei tarvitsisi huolehtia lapsista, pitäisi miehen kuitenkin tehdä niin. Tai ellei hän tekisi niin ja huolehtisi lapsistaan ja pistäisi heidän asioita kaiken muun edelle, en voisi miestä arvostaa. Koska mielestäni siinä vaiheessa kun isäksi tai äidiksi alkaa, on lasten etu ja asiat oltava kirkkaasti prioriteetti listan ykkösenä. Mikään muu ei okseta yhtä paljon kuin isä tai äiti, joka yrittää parhaansa mukaan luistaa vanhemmuuden tehtävistä ja vastuista, sillä lapsia ei ole kenenkään pakko hankkia. Itselle on päivänselvää etten tee lasta, koska en ole valmis tästä elämän tyylistä luopumaan.

En ole myöskään ikinä halunnut olla vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestäni. Jos saman katon alla tai samalla lomareissulla olisi mahdollisesti kumppanin lapsia, en tietenkään voisi ignoorata heitä täysin.

En ole koskaan halunnut olla kenenkään äiti, äitipuoli, en minkäänlainen esimerkki enkä roolimalli. Elän niin etten aiheuta kenellekään pahaa mieltä, enkä vahinkoa, mutta en missään nimessä halua että kukaan pikkuihminen ottaisi minusta mitään vaikutteita. En koe olevani sen arvoinen. En halua olla myöskään kenenkään mummo tai mummopuoli, siksi myös aikuiset lapset olisi ongelma, koska jossain vaiheessa yleensä kuitenkin perustavat perheen ja tottakai haluan että pappa osallistuu mahdollisimman paljon ja monin eri tavoin lastenlastensa elämään.

En halua elää lapsiperhemelussa. Inhoan lasten itkua, huutoa, kiukkuamista ja lastenohjelmien ääniä. Siksi en omiakaan ole tehnyt.

Haluan voida kotonani valvoa etenkin kesäöinä ja vaikka tyhjentää pullon alkoholia. En halua että pieni tai isompikaan lapsi joutuu näkemään sellaista, oli se sitten omani tai jonkun toisen. Joku varmasti sanoo että kyllä lasten kanssa voi tehdä sitä ja tätä. Mutta kun en halua vaikka voisikin. Lasten ei tarvitse sellaista nähdä.

Tässä nyt ihan muutama seikka näin nopeasti. Eli jos en olisi lapsettoman miehen kanssa suhteessa, olisin paljon mieluummin yksin kuin alkaisin suhteeseen isämiehen kanssa. En ole halunnut lapsiperhe elämää omien lasten kanssa, enkä halua sitä missään muodossa kenenkään toisenkaan lasten kanssa.

Auttoiko ymmärtämään?

Kyllähän kaikki nyt ymmärtää, miksi vapaaehtoisesti lapseton ei halua lapsiarkeen tai isä-/äitipuolen rooliin. Enemmän hämmennystä aiheuttaa siis ne, jotka haluavat vielä omia lapsia, mutta joita toisen valmiina olevat lapset häiritsee. Sitä on vaikea ymmärtää, että miksi vain biologisesti omat lapset kelpaa joillekin. Tietysti maailmassa on paljon hyviä äiti- ja isäpuolia, että ehkä ne ei-biologisetkin joillekin kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä näin lapsettomana naisena mielenkiintoista ja silmiä avaavaa luettavaa. Näemmä suurin osa lapsia saaneista ei kykene hahmottamaan juurisyitä sille, miksi lapseton ihminen ei halua äiti/isäihmistä kumppaniksi. Luulen että tämä johtuu siitä, että se lapsiperhe elämä on niin normi ja tottumus, ettei oikein osaa kuvitella minkälaista arkea ja elämää lapseton ihminen elää ja vieläpä yleensä omasta vapaasta tahdostaan.

Yritän tässä nyt avata miksi en koskaan haluaisi lapsettomana ihmisenä lapsellisen ihmisen kanssa suhteeseen. Vaikka olenkin nainen, luulen että pätee myös moneen mieheen.

Ensinnä, olen tietoisesti jättänyt omatkin lapset tekemättä juuri siksi, että minulla on aikaa ja vapautta tehdä niitä asioita, joista saan suurimman ilon ja täyttymyksen elämääni. Olen halunnut säilyttää vapauden päättää omista aikatauluistani ja reissuistani. En halua elämääni mitään aikataulutettua/sumplimista lasten ehdoilla. En halua olla sidoksissa lapsen koulunkäyntiin tms. rajoittavaan. Tykkään tehdä näitä itselleni tärkeitä asioita rauhassa, joko yksin tai aikuisseurassa. En halua joutua vahtimaan, paimentamaan, valvomaan, ohjeistamaan, opastamaan ketään. Ainoastaan keskittyä rauhassa käsillä olevaan hetkeen. En halua laittaa jatkuvasti jonkun toisen tarpeita ykkösasiaksi tehdessäni jotain, oli se sitten vaikka harrastaminen, nukkuminen tai kotitöiden tekeminen. Näissä edellä mainituissa tilanteissa on samantekevää onko lapsi oma vai jonkun muun, koska et kuitenkaan voi kohdella häntä kuin ilmaa tai aikuista ihmistä.

Jos miehellä olisi lapsia, tämä olisi yksinkertaisesti mahdotonta, koska vaikka itse ei tarvitsisi huolehtia lapsista, pitäisi miehen kuitenkin tehdä niin. Tai ellei hän tekisi niin ja huolehtisi lapsistaan ja pistäisi heidän asioita kaiken muun edelle, en voisi miestä arvostaa. Koska mielestäni siinä vaiheessa kun isäksi tai äidiksi alkaa, on lasten etu ja asiat oltava kirkkaasti prioriteetti listan ykkösenä. Mikään muu ei okseta yhtä paljon kuin isä tai äiti, joka yrittää parhaansa mukaan luistaa vanhemmuuden tehtävistä ja vastuista, sillä lapsia ei ole kenenkään pakko hankkia. Itselle on päivänselvää etten tee lasta, koska en ole valmis tästä elämän tyylistä luopumaan.

En ole myöskään ikinä halunnut olla vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestäni. Jos saman katon alla tai samalla lomareissulla olisi mahdollisesti kumppanin lapsia, en tietenkään voisi ignoorata heitä täysin.

En ole koskaan halunnut olla kenenkään äiti, äitipuoli, en minkäänlainen esimerkki enkä roolimalli. Elän niin etten aiheuta kenellekään pahaa mieltä, enkä vahinkoa, mutta en missään nimessä halua että kukaan pikkuihminen ottaisi minusta mitään vaikutteita. En koe olevani sen arvoinen. En halua olla myöskään kenenkään mummo tai mummopuoli, siksi myös aikuiset lapset olisi ongelma, koska jossain vaiheessa yleensä kuitenkin perustavat perheen ja tottakai haluan että pappa osallistuu mahdollisimman paljon ja monin eri tavoin lastenlastensa elämään.

En halua elää lapsiperhemelussa. Inhoan lasten itkua, huutoa, kiukkuamista ja lastenohjelmien ääniä. Siksi en omiakaan ole tehnyt.

Haluan voida kotonani valvoa etenkin kesäöinä ja vaikka tyhjentää pullon alkoholia. En halua että pieni tai isompikaan lapsi joutuu näkemään sellaista, oli se sitten omani tai jonkun toisen. Joku varmasti sanoo että kyllä lasten kanssa voi tehdä sitä ja tätä. Mutta kun en halua vaikka voisikin. Lasten ei tarvitse sellaista nähdä.

Tässä nyt ihan muutama seikka näin nopeasti. Eli jos en olisi lapsettoman miehen kanssa suhteessa, olisin paljon mieluummin yksin kuin alkaisin suhteeseen isämiehen kanssa. En ole halunnut lapsiperhe elämää omien lasten kanssa, enkä halua sitä missään muodossa kenenkään toisenkaan lasten kanssa.

Auttoiko ymmärtämään?

Kyllähän kaikki nyt ymmärtää, miksi vapaaehtoisesti lapseton ei halua lapsiarkeen tai isä-/äitipuolen rooliin. Enemmän hämmennystä aiheuttaa siis ne, jotka haluavat vielä omia lapsia, mutta joita toisen valmiina olevat lapset häiritsee. Sitä on vaikea ymmärtää, että miksi vain biologisesti omat lapset kelpaa joillekin. Tietysti maailmassa on paljon hyviä äiti- ja isäpuolia, että ehkä ne ei-biologisetkin joillekin kelpaa.

No minusta näyttää ettei kaikki todellakaan ymmärrä vastauksista päätellen. Siksi toin näkökulmaa, mutta sori jos tämä koskikin vain aihetta että miksi lapsia haluavat sinkkumiehet ei halua että naisella on lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsia menee hankkimaan, pitää niistä pitää huoli eikä pakottaa mukaan uusperhekuvioihin.

Sikiäminen EI ole pakollista...

Naisen näkökulmasta tilanne voi olla toinen, koska nainen ei voi odotella 45-50-vuotiaaksi lasten hankkimista, kuten jotkut miehet. 

Hyvin harva ihminen sitä paitsi menee suhteeseen sillä ajatuksella, että erotaan sitten heti jos siltä tuntuu, mutta hankitaan pari lasta ensin. Tarkoitus on sitoutua loppuelämäksi. Kaikki suhteet eivät kuitenkaan kestä lasta, ja useammalla kaverilla on se kokemus, että mies haluaa lapsia mutta päättääkin sitten, ettei jaksa pikkulapsiarkea, ja jättää naisen selviämään lasten kanssa yksin. Hyvä jos haluaa edes tavata lapsiaan joskus, ja suostuu maksamaan elareita.

Aika julmaa sitten sanoa, että nainen on valintansa tehnyt eikä voi enää löytää rakkautta, ennen kuin lapset lähtevät kotoa. Onko naisen oltava 18 vuotta yksin? 

Ajattelet nyt vain omaa näkökulmaasi, et lasten. Moni nainen on yksin koko ikänsä ilman lapsiakin ja moni on valmis pistämään lapsensa etusijalle. 

Eli naisen on uhrattava koko muu elämänsä 18 vuoden ajaksi lasten takia? 

Sanoisitko noin, jos puhuisin yh-isästä? Tuskin.

Sinäkin voisit kirjoittaa mieluummin minä-muodossa kuin jostain mystisestä naisesta, jota kukaan meistä ei tunne. Eli:

"Eli minun on uhrattava koko muu elämäni 18 vuoden ajaksi lasteni takia?"

Sen jälkeen voisit miettiä lauseesi logiikkaa. Miksi sinun pitäisi uhrata? Ei kukaan, ei mikään, ei yksikään taho sellaista vaadi. Mutta sinä et liioin voi vaatia yhtäkään miestä rakastumaan itseesi ja perheeseesi. Sinulla on täysi vapaus etsiä miestä, joka haluaa koko paketin, kukaan ei käske uhrautumaan. Mutta yhteiskunta, Jumala, äitisi tai mikään muu taho ei tule määräämään yhtäkään miestä suhteeseen kanssasi.

Näin sinkkunaisena, jolla on lapsia: tottakai olet oikeassa. Ei kuulu uhriutua. Eikä tietenkään voi vaatia ketään rakastumaan. Mutta kun itselle on käynyt niin, että mies on rakastunut, mutta sen verran vanhoillisista piireistä,ettei voi minua kumppaninaan esitellä. Niin kyllä se turhauttaa ja sattuu sydämeen, kun miehen kanssa olisimme varmasti olleet onnellisia ja hän oli lapsirakas, muttei voinut minua ottaa, koska olen eronnut lasten äiti. Etsin sitten jonkun toisen, jonka arvomaailmaan sovin, vaikka tämä onkin hiukan hankalaa, kun en itsekään kannata tätä suhteiden kertakäyttökulttuuria.

Miksi erosit aiemmasta suhteesta? (Ns. vanhoillisista piireistä olevat eivät nimittäin esim leskejä "kammoksu". )

Joo, en ole leski. Erosin lasten isästä, koska suhteessa oli henkistä ja lievää fyysistäkin väkivaltaa, paljon riitelyä, se oli ahdistavaa, rajoittavaa jne. Ei sopiva kasvuympäristö lapsille. Ero ei ollut helppo päätös, koska parempiakin aikoja oli välissä ja avioeroon oli mulla muutenkin kynnys. Lopulta meni niin pahaksi, että oli pakko. Näitä syitä en kyllä todellakaan millekään uudelle anoppikokelaalle alkaisi ruotimaan, että varmaan saisin vain kevytkenkäisen leiman, kun olen en pysynyt avioliitossa.

Ihan ymmärrettävää, jos haluaa perustaa perheen ja hankkia lapsia, oli sitten mies tai naisen. Ja vielä ymmärrettävämpää, jos haluaa elää lapsetonta elämää.

Itse naisena en edes lähde suhteeseen, jos miehellä lapsia, en vain jaksa sitä vääntöä ja ylimääräistä työn ja rahan määrää.