Lue keskustelun säännöt.
Äitini ei välitä yhtään, vaikka hajoan vaikean vauvavuoden alle
Hän ei koskaan soita tai tarjoa apuaan. Pahinta kuitenkin on, että kertoessani vauvan koliikki-itkuista, omasta uupumuksestani, huolestani ja univelastani hän ei kommentoi niitä mitenkään. Hän haluaa vaan suloisia kuvia vauvasta ja käydessään kylässä sylittelee ja kuvaa vauvaa eli ottaa vain "parhaat palat". Tuntuu niin pahalta kun oma äiti ei osoita mitään myötätuntoa tai totea, että "sinulla kuulostaa olevan rankkaa". Sekin jo auttaa kun joku huomaa ja myöntää, että nyt on rankkaa aikaa.
Kommentit (1209)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvola antaa ohjeet, joiden mukaan
1) kaikki harrastukset seis, nyt keskitytään perheeseen (myös isä)
2) kaikki kodin ulkopuolinen seis, nyt keskitytään lepäämään jokainen mahdollinen hetki - eikä mitään selittelyjä, että jaksaa paremmin, kun pääsee tuulettumaan, ei jaksa!
3) täydellinen sometauko, koska ilman sitä nukkuu paremmin ja on aikaa nukkua
4) vähemmän sotkua, vähemmän siivoamista eli kaikki heti paikalleen
Näillä jaksaa paremmin, mutta onhan se kieltämättä tylsää, kun aikuiselle sanotaan, että puhelin pois ja pää tyynyyn, kun on kivampi syyttää äitiä.
Keskimääräinen koliikkilapsen vamhempi reagoi neuvoihin näin:
1) mitkä ihmeen harrastukset?
2) mikä kodin ulkopuolinen elämä? Käyn ulkona vain ruokakaupassa ja vaunulenkillä. Auttaako jos isäirtisanoutuu töistään?
3) nukun muutaman 30-40 min jakson yössä, koska lapsi heräilee koko ajan. Some ei minua herätä.
4) eli nyt pitäisi jaksaa laittaa vielä kotikin järjestykseen kaiken muun lisäksi?Mitä työtä isä tekee kun on töissä 24/7/365?
Miksi isä ei laita kotia järjestykseen tai palkkaa siivoojaa jos ei itse mitään viitsi.
Miten lapsen isäsuhde kehittyy kun isä on aina töissä? Se lienee vielä tärkeämpi kuin suhde isovanhempiin.
Koska se isä herää ihan tasan yhtä monta kertaa yössä siihen parin metrin päässä nukkuvaa vauvaan kuten äitikin. Molemmat vanhemmat ovat aivan yhtä väsyneitä. Isä pääsee arkisin aikuisten keskuuteen juttelemaan aikuisten asioita, mutta vapaa-aika kuluu sen vauvan kanssa kuten äidillä.
Vai nukutteko te kaikki muut eri asunnoissa heti kun vauva syntyy talouteen? Vai onko teillä muilla niin isot asunnot ettei vauvan rääkyminen herätä isejä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normisettiä. Mun äitini (tai vanhempani) ei ole koskaan auttaneet mitenkään mua. Kotoa piti muuttaa heti lukion jälkeen, ei autettu mitenkään, siis edes muutossa tai takuuvuokrassa. Koko aikuisuus mennyt ilman apua missään koskaan. Ei puhettakaan lainan takauksista, lastenhoitoavusta, muuttoavusta, yhtään mistään.
Nyt tulee ap se osio mikä kannattaa lukea tarkkaan. Vuosikymmet mahdollistin tuon tylyn paskakohtelun. Teeskentelin että ei se haittaa, ei se satu - vaikka sattui. Kun sisarus sai koko ajan apua ja huomattavaa rahallista tukea, katsoin muualle ja ajattelin että ei tässä ole mitään epäreilua. Siedin sen että lapsistani ei oltu kiinnostuttu ikinä, ei viitsitty tavata tai soitella tai pitää yhteyttä. Mä olin aina se joka laitteli lasten valokuvia (joilla vanhemmat leuhki muille miten he hoitaa ja auttaa, eli siis valehtelivat). Koko vähäinen yhteydenpito oli mun varassa. Mä joustin, taivuin, alistuin.
Vasta kun täytin 40 ja sisarukselle ostettiin lahjaksi asunto, raivostuin ja LOPETIN MAHDOLLISTAMISEN. En enää pitänyt yhteyttä, en enää alistunut paskaan kohteluun ja en enää mukisematta niellyt sitä että toinen lapsista saa 30 000 rempparahaa ja mä en saanut ikinä mitään.
Välithän meni sitten siinä. Mutta mä vahvistuin, sain itsetuntoni takaisin ja arvostan itseäni. Ikinä en enää ota tuota paskaa niskaan.Isovanhempia ei lapsillani ole siis mun puolelta ollenkaa . Elossa ovat, muuta en tiedä.
Onko tuo totta, vai jätitkö jotain kertomatta? 30 000 euroa on niin suuri raha, että siitä menee jo lahjavero, vai oliko ennakkoperintö?
Katkasitko välit myös sisarukseesi?
Siis sille ostettiin asunto JA remonttirahaa. Totta on, vanhemmat maksoi lahjaveron ja teki sellaisen paperin että ”tämä ei ole ennakkoperintö”. Meni välit kaikkiin.
No kysyitkö, mistä yhden rintaperillisen suosiminen johtui?
Onko isä pitänyt vanhempainvapaan? Siihen on isälläkin oikeus ja eikös se ole viikkoja kestoltaan?
Siitä ensiapu pahimpaan.
Sillä on varmaan ollut hajoaminen sinun vauva aikana.
Anteeksi nyt vaan mutta miten ihmeessä tämä koko palsta kuvittelee että on jotenkin automaattista että isoäiti on käytännössä ilmainen lapsenvahti ja jättää oman elämänsä jäähylle kun lapsensa keksii lisääntyä?
Ei kannata edes tehdä niitä lapsia jos jo suunnittelu vaiheessa miettii miten voi yhteiskunnalla hoidattaa isommat ja isovanhemmilla pienemmät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
oikea äiti kirjoitti:
Ei äitisi sinua tarvitse enää paapoa. Laita miehesi auttamaan, kun on sinut paksuksi aikoinaan pannut. Olisit ajatellut asioita ennen naintia. Osta lapsenhoitopalveluja. Älä rasita enää vanhaa äitiäsi. Ole aikuinen äläkä valita.
"Ole aikuinen äläkä valita." :D Pahimmat tuntemani valittajat ovat lähinnä vain keski-ikäisiä tai eläkeläisiä. Saanko sanoa heille aina tästä lähtien "Ole aikuinen äläkä valita"? - eri
Pahimmat tuntemani valittajat ovat nykynuoret. Joka muuta väittää on ääliö.
Vanhat ovat hoitaneet, työnsä, perheensä ja rakentaneet tämän maan.
Nuoret ei kestä yhden lapsen kanssa vaikka koneet tekee työt, äitiysvapaan on pitkät, on lapsilisät jne.Totta kai ennen vanhemmuus oli paljon helpompaa, koska vauvaa tarvitsi hoitaa vain 3 kuukautta ja sitten sai palata työelämään. 5v sisarukset hoiti nuoremmat sisarukset ja heidät sai keskenään päästää pihalle leikkimään.
90-luvun tavallinen lapsuus on 2020-luvun välitön huostaanotto.
Tutkimusten mukaan nykyvanhemmat ovat läsnä lastensa elämässä enemmän kuin koskaan historian aikana. Ja siihen päälle lamat, työttömyys, koronat, jne. Ei olla helpolla päästy...
Kylläpä sinulla meni vuosikymmenet tuossa sekaisin. Se oli -70-luvun alkua, kun oli vain 3 kk:n äitiysloma, mutta se piteni jo ko vuosikymmenen loppupuolella ja -80 luvulla piteni entisestään. Tuolloin -70 luvulla oli lastentarhoissakin vielä seimipuoli, missä hoidettiin noita vauvoja. Kyllä 90-luvulla oli jo täysin eri meininki, kun päivähoito oli jo kehittynyt, oli jo esikoulua kouluun meneville ja harrastustoimintaa monenlaista.
Itse elin lapsuuden 90-luvulla ja oli kyllä aika heitteillejättämistä sen ajan lapsuus. Kerrostalojen pihoilla leikittiin 5-vuotiaina ilman valvontaa, 8-10 -vuotiaina käytiin keskenään uimarannalla ilman aikuisia, syötiin kotona eineksiä, oltiin kesälomat maalla mummolassa jotta vanhemmat saivat lomaa lapsista ja kuljettiin liian pienissä kengissä läpi lapsuuden. Onneksi ajat muuttuvat.
Mä haluun raskaaksi mää haluun vauvan kyl mä sen itse hoidan .....kauheeta koliikki kauheeta huutoon yötä päivää mä en jaksa mä en kestä ....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä lapsen isä? Miksi ap ei kinua apua omalta isältään vaan pelkästään äidiltään? Entäs miehen isä? Onko ap:lla veljiä? Tai hänen miehellään?
Kyllä asia on niin että Suomen naiset ovat tehneet osuutensa ilmaisina lastehoitajina. Nyt on miesten vuoro.
Oletko ajatellut että hänellä on ehkä ollut ihan samat kokemukset aikoinaan, kun olit itse vauva
Se nyt vaan kuuluu elämään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan mutta miten ihmeessä tämä koko palsta kuvittelee että on jotenkin automaattista että isoäiti on käytännössä ilmainen lapsenvahti ja jättää oman elämänsä jäähylle kun lapsensa keksii lisääntyä?
Ei kannata edes tehdä niitä lapsia jos jo suunnittelu vaiheessa miettii miten voi yhteiskunnalla hoidattaa isommat ja isovanhemmilla pienemmät.
Tämä palsta on niin vanhoillinen että joskus tekisi mieli itkeä silkasta epätoivosta. Ei uskoisi jos ei näkisi, mutta merkittävä osa suomalaisista elää jossain 50-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sä ap ihan suoraan kysynyt, että voisiko auttaa? Ei mitään vohjailuja, vaan suora kysymys. Nythän sinä oletat, että äitisi ei välitä, vaan haluaa vaan parhaat palat. Jos,kysyisit, niin tietäisit miten se oikeasti on. Monet isovanhemmat on tosi arkoja tarjoamaan apua, kun se helposti voidaan kokea tunkeutumiseksi ja tyrkyttämiseksi.
Itse varoin turhaan, odotin että pyydetään. Minusta tuoreiden vanhempien tontille ei saa tunkeutua, joten odotin suoraan pyyntöä. Pieleenhän se meni, minä olin sitten välinpitämätön. Siksi se suora puhe on vaan paras, niin ei tule väärinkäsityksiä.Typerys. Ihan kuin mun anoppi. Odotti 15 vuotta ja koskaan ei sitä hoitamista tapahtunut, eikä myöskään suhdetta lapsenlapsiin.
Miksi ette kysyneet? Olitte niin ylpeitä, ettette nähneet toisen arkuutta tarjoutua? Nyt anoppi ajattelee, että ei kelvannut, ette halunneet edes kysyä.
On kyllä ihan helkkarin mänttiä touhua tämä suomalainen puhumattomuus ja vihjailu.
Juujuu, mutta ymmärräthän tämä luterilainen kulttuuri, jossa opetettiin, että puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen kultaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä voi olla 9 viikkoa vanhempainvapaalla. Isä kehiin välillä.
BMW kirjoitti:
Oletko ajatellut että hänellä on ehkä ollut ihan samat kokemukset aikoinaan, kun olit itse vauva
Se nyt vaan kuuluu elämään
Tässä syy! Suomalainen ajattelumalli: kun minulla on ollut vaikeaa niin sinullakin pitää! Siksi me ollaan niin masentunutta kansaa kun kaikesta pitää selvitä aina yksin.
Inhoan tuollaisella ajattelulla varusteltuja ihmisiä. Pyrin itse auttamaan aina muita jos voin, ihan juuri siksi kun minä jäin kaikessa aina yksin enkä haluaisi muille samaa kokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äidilläni ei ole mitään muita velvollisuuksia kuin oma töissäkäyntinsä eli ei ole kuormittunut. Hän vain on henkisesti niin etäinen ja vaurioitunut ihminen, että ei pysty osoittamaan myötätuntoa. Sitä se on ollut koko minun elämän ajan, mutta silti otan nyt jotenkin tosi raskaasti hänen piittaamattomuuden kun olen itse tosi herkässä ja vaikeassa tilanteessa ensimmäisen lapseni kanssa, jolla on koliikki ja joka itkee lähes kaiken hereilläoloaikansa. Ja pelkään, että en saa omaan lapseeni luotua hyvää suhdetta vaan tulen olemaan samanlainen vaurioitunut ihminen hänelle.
Ap
Olen samassa tilanteessa. Äitini oli lapsuudessani myös väkivaltainen ja pelkäsin olevani sitä itsekin äitinä. Avasin suuni neuvolassa ja sain sitä kautta aikoja psykologille. Psykologilla käynti on auttanut, olen ymmärtänyt että minun suhde lapseeni on erillinen suhteesta äitiin. Et voi muuttaa äitiäsi, vaikka tilanne olisi miten epäreilu. Voit muuttaa vain omaa suhtautumistaan. Kannattaa pyytää apua.
Vierailija kirjoitti:
Kerro neuvolassa jaksamisongelmistasi. Voit myös tehdä oman kotikuntasi sosiaalitoimeen perheestäsi lastensuojeluilmoituksen. Tukea on helpompi saada, jos on sosiaalitoimen asiakkuus.
Tsemppiä!
Olisko pitänyt ajatella noita raskaita vauvauupumuksia ENNEN kuin hankkiutui raskaaksi ellei ollut raiskaus. Vielä mies rahat tietysti toki miehet syö naisten rahoilla ja asuu ilmaiseksi.LAPSIA EI OLE PAKKO TEHDÄ voit steriloitua syödä ehkäisyä. Toivottavasti huutaa vielä monta kuukautta.
Hauskaa seuraava huuto alkaa kun ihottumaa rikkoja rokotuksia ja HAMPAAT alkaa tulla. Ihanaa kärsikää sillä niin on teidänkin takia kärsitty.Toivotaan että nää saa tosi vaikeat murros iät vielä päälle.
Missä isä? Missä isoisä? Missä miehet? Miten on mahdollista, että lapsia sikiää, mutta miehiä ei näy missään. Katson ikkunasta nyt ulos. Siellä on isiä leikkimässä lastensa kanssa. Elänkö jossakin oudossa ympäristössä? Täältä löytyy mieh
ä hoitamassa sen osuuden, joka heille vastuullisina ihmisinä kuuluu? Elänkö jossakin kuplassa?
ap, olen ollut samanlaisessa tilanteessa joskus. Lapsi on jo koulussa, mutta muisto on vieläkin kipeä. Ymmärrän hyvin, että omalta äidiltä odottaa tukea silloinkin, kun toisaalta tietää, että äiti tuskin pystyy antamaan sitä. On ymmärrettävää surra sitä, ettei tule saamaan omalta äidiltään tukea, jota olisi niin kovin kohtuullista saada. Itkuisen vauvan vanhemmuus on tosi raskasta. Vauva pitäisi voida välillä antaa jollekulle muulle ja saada hengähtää ja ympäröidä itsensä kaikella positiivisella, jotta itsellä riittää mistä ammentaa. Etsi sitkeästi lempeyttä ja myötätuntoa ympärillesi!
Et välttämättä pysty tyynnyttämään lasta, mutta voit tarjota vauvalle parhaan mahdollisen paikan itkeä. Kun vauva ei tyynny, sinä et saa vahvistusta sille, että toimit oikein, kun oma toimintasi ei rauhoita vauvaa. Vauva kuitenkin saa sinulta kaiken sen hyvän, jonka tarjoat. Vauvan puolelta vuorovaikutus ei vaurioidu. Minua auttoi ajatus, että lohduttaessani kovin lohdutonta vauvaani samalla lohdutan omaa lohdutonta suruani.
Kannustan myös ottamaan yhteyttä oman kunnan kotipalveluun, jos et ole jo tehnyt sitä. Mitään lasuja ei tarvitse itsestään tehdä. Sinulle kuuluu lain mukaan tarjota tukea ilmankin, laki muuttui tämän osalta jo useampi vuosi sitten. Saat pyytää ja kieltäytyä: kysymys ei ole itsekkyydestä, vaan siitä, että pyrit huolehtimaan itsestäsi voidaksesi huolehtia vauvasta. Jos vanhemmuuteen liittyvistä tunteista tai omasta äitisuhteesta haluaa puhua enemmän, oikea paikka on neuvolapsykologi. Neuvolan terveydenhoitajan pitäisi ohjata sinut eteenpäin, mutta yhteyttä voi ottaa itsekin.
Valtavasti myötätuntoa, et ole ainoa pitkiä ja epätoivoisia päiviä yksin itkuisen vauvan kanssa viettänyt tuore äiti!
Apsä olet ihan ite päättänyt hankkia sen muksun. Äitisi on oman osansa jo tehny kasvattaessaan sut.
Hommaa ulkopuolista apua tai laske vähän omia kriteereitäsi.
Ja sinunko ei, olit väärässä kaikissa väittämissäsi.
T. Ohis, historian opettaja