Lue keskustelun säännöt.
Vaimo vihaa vauvan kanssa oloa
23.06.2015 |
Pahoitteut provosoiva otsikko, mutta näin hän viimeksi ilmaisi asian. Meillä on 5kk ikäinen vauva, ihan perustapaus mielestäni, vaatii tietty huomiota ja hoivaa niinkuin kaikki vauvat muttei ole mitenkään poikkeuksellisen itkuinen tai huonouninen. Vaimoni ei ole enää alun jälkeen ollut kovin kiinnostunut vauvan hoidosta ja pääosin valittaa vauvasta. Suurin ongelma on kai vapauden puute, kun ei pääse menemään miten tykkää kun vauva rajoittaa. Vaimo oli ennen varsin menevää sorttia ja oma aika aina ollut tärkeää, mutta kuvittelin kai että vauva menisi omien menojen edelle. Vaimo itse siis kovasti vauvaa toivoi ja siksipä ajattelin että on ok sen kanssa ettei voi entiseen tapaan olla joka vkl menossa.
Ja kyllä, olen yrittänyt antaa hänelle omaa aikaa mutta mikään ei tunnu riittävän. Hän on ollut siitä asti kun vauva oli 1kk niin noin joka toinen viikonloppu omien kavereidensa kanssa viettämässä aikaa/bilettämässä tms. Lisäksi arkena vauva on täysin minun vastuulla tasan siitä asti kun astun kotiovesta sisään töistä tullessani. Tällöin vaimo viilettää omissa menoissa tai on vaan rauhassa, emme koskaan ole yhdessä perheenä.
Mietinkin onko muilla tämmöistä? Vaimo tekee usein (kohtuuttoman) suuren numeron omasta vauvan-ja kodinhoidostaan ja muistaa korostaa kuinka hän JOUTUU olemaan kotona. Tätä en kehtaa vaimolle sanoa, mutta itsestä tuntuu ettei hän hoida vauvaa muuta kun juuri ja juuri sen verran että vauvan tarpeet täyttyy, ei mitään ylimääräistä. Joskus jos vauva onkin ollut kitisevämpi päivällä ja vaatinut kanniskelua/huomiota niin vaimo laittelee vihaisia viestejä minulle töihin ja valittaa vauvasta ja siitä kuinka p*rseestä sen kanssa oleminen on. Kotihommia hän ei juuri tee ja joskus jos olen kysynyt viitsisikö pestä vaikka pyykkiä päivällä kun vauvallekaan ei ollut mitään puhdasta päälle, niin raivostui silmittömästi että kehtaan vaatia häneltä moista kun hän joutuu jo olemaan kotona vauvan kanssakin.
Peruspäivä menee niin että lähden aamulla töihin ja hyvin usein vaimolta alkaa jo aamupäivästä tulla viestejä vauvan rasittavuudesta. Tulen kotiin heti neljän jälkeen jolloin saan vauvan syliini heti eteisessä. Vaimo menee omiin menoihin ja minä lähden tytön kanssa yleensä ensin kauppaan, koska päivisin vaimo ei käy. Tullaan kaupasta ja teen ruokaa + siivoan keittiön ja kerään vauvan tuttipulloja ympäri kämppää. Sitten pyykin pesua tai muita kotihommia ja oleilen vauvan kanssa. Illalla pistän vauvan nukkumaan ja hoidan yöheräämiset ja syöttämiset. Vauva herää 2 kertaa syömään ja joskus huonompana yönä muuten vaan vielä kerran tai pari. Vaimo ei hoida yöheräilyjä koska ei kuulemma jaksa päivää vauvan kanssa mikäli ei saa edes nukkua. Itselläkin päivä alkaa usein aika tahmeasti mutta jos edes mainitsen omasta väsymyksestä niin vaimo yleensä reagoi raivostumalla koska hänellä on tuhat kertaa raskaampaa.
Tässäpä tämä avautuminen. Lähinnä haluaisin kuulla onko muilla tämmöistä ja meneekö helpommaksi kun lapsi kasvaa? Vaimon kanssa olen puhunut mahdollisesta masennuksesta mutta ei kuulemma ole masentunut vaan pelkästään vittuuntunut vauvan kanssa oloon ja oman ajan puutteeseen. Toisaalta myös kaikki muu jaksaa kiinnostaa paitsi vauvan- ja kodinhoito ja väsymystä valittaa vain vauvaan liittyen, esimerkiksi venähtänyt baari-ilta tuntuu vain piristävän eikä väsyttävän. Itselläni ei minkäänlaista vapaa-aikaa ole eikä tarvi haaveillakaan, tästäkin erehdyin kerran vaimolle sanomaan kun hän valitti omaa vapaa-ajan puutettaan. Raivarihan siitä seurasi. Sanomattakin selvää, että tämä vaikuttaa parisuhdeeseen aika hiton negatiivisesti!
Lisään vielä että emme ole enää erityisen nuoria (vaimo 35, itse muutaman vuoden vanhempi) eli jatkuvaa menemisen tarvetta ei voi selittää sillä ettei ehtinyt nuorena rellestää. Enpä olisi suostunut lapsentekoon ellei vaimo olisi sitä niin kovasti halunnut.
Kommentit (233)
Mikä tässä on vikana? Naisen toiminta kuulostaa aivan normaalilta reaktiolta siihen, että joutuu hoitamaan pientä lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut lukea koko ketjua. Mutta kuullostaa ihan minulta. Kärsin synnytyksen jälkeistä masennuksesta, enkä koskaan oikein sopeutunut pikkuvauva -aikana äidin rooliini. Äidillinen ihminen en perinteisessä merkityksessä ole oikein vieläkään. Lisäksi huomasin rakastavani lasta vasta silloin kun hän oli jo melkein vuoden vanha. Isänsä oli loistava isä ja arjen asioissa hyvä mies. Minä tuhosin liittomme rilluttelullani, joten erosimme kun lapsi oli täyttänyt 2-vuotta. Ero oli paras käänne minun ja lapseni suhteessa. Opin ottamaan sen oikean vastuun ja opin rakastamaan häntä enemmän äitinä, nyt kun jäin joka toinen vko lapsestani huolehtimaan itsekseni. Nyt kaipaan lasta joka hetki kun hän on luotani pois.
En ole aiemmasta ylpeä mutta tässä on minun kertomukseni äidiksi kasvamisesta. Ja ei, en aio enää tehdä lapsia.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 17:05"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 17:00"]
Vaikka joku wt kuinka laittaa miinuspeukkuja kiintymyssuhteen tärkeydelle niin se ei muuta tosiasioita :D
[/quote]
Olet ollut kasvatustieteen perusopintojen luennolla eturivissä. Tunnistan tyylisi "Äitinä halusisin sanoa, että..." -välikomenteistasi, joita kaikki luennoitsijaa myöden häpeäsivät.
[/quote]
Ei en ole ollut :D Olen vain lukenut pari kirjaa asiasta ja tiedän tosiasiat..
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 15:04"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 14:50"]
Onpa itsekkään ja lapsellisen kuuloista käytöstä. Vaimosi olisi aika opetella ottamaan vastuuta ja aikuistua. Miten teidän suhde jakseli ennen vauvaa? Mietin vaan että kuulostaa kuin olisit vaimollesi lähinnä ilmainen kotiorja pikemmin kuin tasa-arvoinen kumppani..
[/quote]
Kuvittelin että ihan hyvin, mutta nyt kun mietin niin vaimo kyllä tylsistyi oloonsa ja alkoi kiukutella minulle jos vietettiin vaikka viikonoppu kotona ilman mitään menoja tai muita suunnitelmia. Kaverit olleet todella tärkeitä aina ja heidän kanssa vietti silloinkin paljon aikaa. Nytkin lähdössä kesällä viikon reissuun kaveriporukalla. Kieltämättä itsestäkin tuntuu ettei hän paljon minua kumppanina arvosta muuta kun silloin kun otan lapsen tai kodinhoidon vastuulleni, tosin senkin ottaa itsestään selvänä, valittaa esim jos en ehdi kauppaan tai töissä menee puoli tuntia pidempään
ap
[/quote
Kuule ap - hienosti sinä olet jaksanut. Vaimosi kuulostaa kyllä erittäin itsekkäältä ja lapselliselta. Olet aivan liian kiltti. Ehdotan että on aikaa lyödä nyrkki pöytään NYT. Hänellä on jonkinlainen masennus kyllä mutta täytyy saada toisenlainen apu kun mitä nyt annat hänelle - eli ei kuulu rampata ulkona joka toinen viikonloppuna ja mihinkään viikon reissuun EI LÄHDETÄ kavereiden kanssa kun on noin pieni vauva. NYT stoppi siihen - voitte kohta saada joku sosku ilmoitus tuon takia joltain taholta. VArovaisuutta !!!! Sun kuuluu olla mies nyt - ei huomenna!!!
Kuulostaa tytärpuoleni äidiltä. Tyttö jäi isänsä kanssa kaksin ennen lapsen 2-vuotispäivää.Voi toki olla masennustakin, mutta kuulostaa ennemmin ihmiseltä, josta ei ole äidiksi.Normaalia? Ei todellakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostaisi kuulla, miksi hankitte lapsia.
Vaimo töihin ja sinä kotiin, jos siis prioriteettina on terve kiintymyssuhde lapselle jne. Tuli paha mieli sinun ja lapsenne puolesta, ja mielestäni ehdottomani asia olisi paras ratkaisu koko tilanteeseen. Myöhemmin jos menot jatkuvat samaan malliin, niin voi olla että joudut miettimään eroa, ja tulevan huoltajuuden vuoksi olisi tosiaankin järkevää että sinulle jää jotain konkreettista todistetta että olet ollut ensisijainen hoitaja lapselle. Ja siis kyllähän kuka tahansa jaksa parisuhdetta itsekkään ihmisen kanssa, mutta harva perhettä. Voi kuulostaa tosi julmalta, mutta säästä ne viestivalitukset puhelimessa varalta. Lähipiirissä on ollut parikin tapausta jossa mieheltä on evätty huoltajuus ja nainen on käyttänyt huoltajuskiistaa vain näpäyttääkseen toista eroprosessissa. Ja siis molemmat osapuolet olen noissa tuntenut, eikä tasan miehessä ole ollut mitään vikaa, päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja kun tili tämä "äitimyytti" puheeksi, niin kyllä minä paheksuisin mieheltäkin tuollaista käytöstä. Pommittaa viesteillä toista pitkin työpäivää ja jättää yösyötöt työssäkäyvän vastuulle yms. Eikä vauvan jatkuva haukkuminen ole normaalia, ei mieheltä eikä naiselta. Toki lapset välillä ottaa päähän, mutta että niistä pitäisi vielä erikseen kirjoitella puolisolle kuinka rasittava vauva on jne. Mielestäni ei kerro edes masennuksesta, vaan ihan puhtaasta epäkypsyydestä. Masennus ilmenisi todennäköisesti enemmänkin sellaisena itkuisuutena ja lamaantuneisuutena.
121
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä masentuneet eivät ole noin aktiivisia, jos ei ole kyse kaksisuuntaisesta mielenhäiröstä. Onko vaimo riennoissaan juuri siellä, missä sanoo olevansa? Jospa kiikarissa toinen mies? Lapseni ovat jo isoja. Ei tullut mieleeni pyytää miestä heräämään öisin hoitamaan vauvaa, koska kulki tuolloin kauempana töissä, herätys klo 5 aamulla. Usein oli kaameita lumimyräköitä ja liukkaita kelejä, väsyneenä olisi voinut tapahtua mitä hyvänsä.
Viestittelyä talteen, jos erossa tulee huoltajuuskiistaa. Oletteko naimisissa, meneekö kaikki puoliksi? Voisit ohimennen ehdottaa vaimolle väliaikaista omaa asuntoa, jos asumuserosta olis hyötyä. Talous erilleen, ettet rahoita biletystä. Vaimo voi sitten aluksi tulla sun ja tytön kotiin töihin, eli hoitajaksi, ja kun löytää työpaikan, niin jäät itse kotiin. Ja vaimo käyttää ne illat työnhakuun. Hoitajan hommasta saa sen Kelan rahan, ja vaiko avustat vähän vuokrassa. Ihan selkeesti vaimo ei oo imettäny, tai on lopettanu liian aikaisin, joten kiintymyssuhde ei oo kehittyny kunnolla. Vaimo vois myös mennä vauvan kanssa ensikotiin arviointijaksolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, saatte haukkua tai mitä vaan, mutta miehen, joka käy töissä ei tarvitse herätä yöllä, jos kerran aamulla menee töihin!!!. Äiti lepää silloin kun lapsi, eli keskellä päivää. Ja yhdessä jaetaan ne kotihommat ja lapsenhoito mitkä pitää vielä tehdä miehen työpäivän jälkeen. Puolison kunnioitus on kaksikaistainen tie.terv. Neljän lapsen äiti.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 15:04"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 14:59"]
Liian helpolla päässyt akka. Itse oollut yh alusta asti, vauva sairasti ja samalla hoidin sairasta isääni. mistään omasta ajasta tai menoista ei ollut käsitystäkään moneen vuoteen. Ei ollut aikaa masentua.
[/quote]
Psyykkiset sairaudet eivät ole itsestä kiinni. Säkin voit sairastua, koska vaan, esim psykoosiin tai pakko-oireiseen häiriöön.
[/quote]Tuskin, tai ainakin tunnistaisin prodromaalioireet, olen psyk. sh. Ollut n. 20 vuotta. Ja miten liittyy tähän aloitukseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyhmiä kysymyksiä täällä. Heitä se muija pellolle kun ei kerran kiinnosta. Simple.
Keskustele asiasta neuvolassa, vaikka ilman että vaimo saa tietää. Tee itse tai pyydä neuvolaa tekemään (ennakoiva) lastensuojeluilmoitus. Se ei välttämättä johda mihinkään, mutta että on tiedossa vaimosi suhtautuminen lapseensa. Ikävä kyllä tuollaisia tapauksia on ollut viimekin vuosina julkisuudessa ja pahoin pelkään että jos suhtautuminen on noin kamalaa jo sinun kuullesi/nähtesi, niin mitä se voikaan olla kun olet poissa ja vauvalla vielä ehkä vaikeampi päivä :( Paljon voimia!
Niin ja minustakin sinun kannattaisi miettiä eroa tuollaisesta keskenkasvuisesta riippakivestä, kyllä tuossa iässä täytyy jo ymmärtää mitä äitiys on ja että menot on ainakin muutamaksi vuodeksi menty kun vauva tulee taloon.
Kuulostaa tutulta, en jaksanu paljon mitään kun olin vauvan kanssa kotona. Vauvan toki hoidin, kotia ja itseäni en paljonkaan. Ja rakastin vauvaa, se ei ollut ongelma. En vain jaksanut, ehkä kotona oleminen ei vain sovi mulle. En toki päässyt joka ilta omiin harrastuksiin, vaan olin pitkiä päiviä yksin kotona ja kaipasin ihan mitä tahansa seuraa, joka osaa puhua. En tuntenut juurikaan muita, joilla oli lapsia, hiekkalaatikolle ei ollut mitään mieltä mennä keskellä talvea pikkuvauvan kanssa. Perhekerhossa kävin joskus, mutta siellä muiden jutut olivat jostain toisesta maailmasta.
Ehkä vaimosi jaksaa yhtään mitenkään vain sen turvin, että pääsee iltaisin omiin juttuihin. Uskon että aika auttaa häntäkin. Masennukselta tosiaan kuulostaa, eikä ole pahitteeksi patistella avun piiriin. Mulla ainakin avun hakeminen masennukseen (oli jo ennen vauvaa) oli sellaisen kynnyksen takana, että se oli pitkä prosessi. Pitää ensin myöntää, että voi tarvita apua, että kaikki ei ole kunnossa. Että saa tarvita apua, että ei ole hullu vaikka tarvitseekin apua... Itselle ratkaisevaa oli, kun eräs psykologi kertoi, että psykologian opiskelijat hakivat melkein kaikki Kelan tukemaa terapiaa. Jotenkin se sai tuntumaan luvalliselta itsekin tarvita terapiaa :) Olin ajatellut, että ei mulla nyt niin isoja ongelmia ole, että monilla muilla on varmaan isompi tarve ja mä pärjään kyllä jotenkuten.
Mä olisin varmaan samanlainen äiti... Mulle valvominen aiheuttaa mm. itsetuhoista käytöstä ja aggressioita. Ymmärrän siis tavallaan vaimoasi, sillä välillä itsekin ajattelen, että olisi kivaa hankkia lapsia, mutta todellisuus olisi todennäköisesti sama kuin teillä.
Sopisin paremmin isäksi, saisin nukkua yöt ja käydä töissä. Sitten jaksaisin varmaan iltaisin leikittää lasta. Mieheni ei ymmärrä tätä, vaan jankkaa kuinka olisin hyvä äit. Itsensä hän näkee opettamassa pojalleen "miesten hommia", kun minä hoitaisin lapsen kotona. Ei kuulemma voisi jäädä kotiin, koska tienaa enemmän kuin minä. Mut eihän se niin onnistu, että lapsella on kaksi "iskää". Kiitos siis tästä ketjusta, en aio suostua lasten hankintaan, ellei mies halua jäädä lapsen ensisijaiseksi huoltajaksi kotiin.
Teidän tilanteeseen ei taida auttaa muu kuin se, että vaimosi alkaa hakea töitä. Sitten lapsi hoitoon tai jäät itse koti-isäksi. Ehkä kulujen karsiminen voisi mahdollistaa myös sen että olisitte yhtä aikaa lasta hoitamassa edes pari kk? Edes kuukauden? Onko sulla kesäloma vielä edessä? Teidän tilanteessa kärsii kaikki, joten joku muutos tulee tehdä. En usko että voit äitiyttä pakottaa vaimollesi. Osa naisista ei ole äidillisiä.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 20:21"]
Ei tuo välttämättä masennusta ole. Itselläni on 6kk ikäinen lapsi ja minä tarvisen ehdottomasti useita kertoja viikossa aikaa pois vauvan luota, joten käyn harrastamassa viidesti viikossa puolitoista tuntia kerrallaan. Tosin minulle oli jo ennen raskautta selvää, etten kestä, jos vauva rajoittaa elämääni liikaa. Mutta mies se enemmän lasta halusikin, joten meille tilanne on optimaalinen: minä saan mennä lähes niin paljon kuin haluan ja hän saa vietää kahdenkeskeistä aikaa lapsen kanssa.
[/quote]Jep, minä olen samanlainen. En tosin ole hankkinut lasta, kun en sellaista kaipaa enkä suostu kenenkään mieliksi tekemään.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 17:00"]
Vaikka joku wt kuinka laittaa miinuspeukkuja kiintymyssuhteen tärkeydelle niin se ei muuta tosiasioita :D
[/quote]
Olet ollut kasvatustieteen perusopintojen luennolla eturivissä. Tunnistan tyylisi "Äitinä halusisin sanoa, että..." -välikomenteistasi, joita kaikki luennoitsijaa myöden häpeäsivät.