Lue keskustelun säännöt.
Vaimo vihaa vauvan kanssa oloa
23.06.2015 |
Pahoitteut provosoiva otsikko, mutta näin hän viimeksi ilmaisi asian. Meillä on 5kk ikäinen vauva, ihan perustapaus mielestäni, vaatii tietty huomiota ja hoivaa niinkuin kaikki vauvat muttei ole mitenkään poikkeuksellisen itkuinen tai huonouninen. Vaimoni ei ole enää alun jälkeen ollut kovin kiinnostunut vauvan hoidosta ja pääosin valittaa vauvasta. Suurin ongelma on kai vapauden puute, kun ei pääse menemään miten tykkää kun vauva rajoittaa. Vaimo oli ennen varsin menevää sorttia ja oma aika aina ollut tärkeää, mutta kuvittelin kai että vauva menisi omien menojen edelle. Vaimo itse siis kovasti vauvaa toivoi ja siksipä ajattelin että on ok sen kanssa ettei voi entiseen tapaan olla joka vkl menossa.
Ja kyllä, olen yrittänyt antaa hänelle omaa aikaa mutta mikään ei tunnu riittävän. Hän on ollut siitä asti kun vauva oli 1kk niin noin joka toinen viikonloppu omien kavereidensa kanssa viettämässä aikaa/bilettämässä tms. Lisäksi arkena vauva on täysin minun vastuulla tasan siitä asti kun astun kotiovesta sisään töistä tullessani. Tällöin vaimo viilettää omissa menoissa tai on vaan rauhassa, emme koskaan ole yhdessä perheenä.
Mietinkin onko muilla tämmöistä? Vaimo tekee usein (kohtuuttoman) suuren numeron omasta vauvan-ja kodinhoidostaan ja muistaa korostaa kuinka hän JOUTUU olemaan kotona. Tätä en kehtaa vaimolle sanoa, mutta itsestä tuntuu ettei hän hoida vauvaa muuta kun juuri ja juuri sen verran että vauvan tarpeet täyttyy, ei mitään ylimääräistä. Joskus jos vauva onkin ollut kitisevämpi päivällä ja vaatinut kanniskelua/huomiota niin vaimo laittelee vihaisia viestejä minulle töihin ja valittaa vauvasta ja siitä kuinka p*rseestä sen kanssa oleminen on. Kotihommia hän ei juuri tee ja joskus jos olen kysynyt viitsisikö pestä vaikka pyykkiä päivällä kun vauvallekaan ei ollut mitään puhdasta päälle, niin raivostui silmittömästi että kehtaan vaatia häneltä moista kun hän joutuu jo olemaan kotona vauvan kanssakin.
Peruspäivä menee niin että lähden aamulla töihin ja hyvin usein vaimolta alkaa jo aamupäivästä tulla viestejä vauvan rasittavuudesta. Tulen kotiin heti neljän jälkeen jolloin saan vauvan syliini heti eteisessä. Vaimo menee omiin menoihin ja minä lähden tytön kanssa yleensä ensin kauppaan, koska päivisin vaimo ei käy. Tullaan kaupasta ja teen ruokaa + siivoan keittiön ja kerään vauvan tuttipulloja ympäri kämppää. Sitten pyykin pesua tai muita kotihommia ja oleilen vauvan kanssa. Illalla pistän vauvan nukkumaan ja hoidan yöheräämiset ja syöttämiset. Vauva herää 2 kertaa syömään ja joskus huonompana yönä muuten vaan vielä kerran tai pari. Vaimo ei hoida yöheräilyjä koska ei kuulemma jaksa päivää vauvan kanssa mikäli ei saa edes nukkua. Itselläkin päivä alkaa usein aika tahmeasti mutta jos edes mainitsen omasta väsymyksestä niin vaimo yleensä reagoi raivostumalla koska hänellä on tuhat kertaa raskaampaa.
Tässäpä tämä avautuminen. Lähinnä haluaisin kuulla onko muilla tämmöistä ja meneekö helpommaksi kun lapsi kasvaa? Vaimon kanssa olen puhunut mahdollisesta masennuksesta mutta ei kuulemma ole masentunut vaan pelkästään vittuuntunut vauvan kanssa oloon ja oman ajan puutteeseen. Toisaalta myös kaikki muu jaksaa kiinnostaa paitsi vauvan- ja kodinhoito ja väsymystä valittaa vain vauvaan liittyen, esimerkiksi venähtänyt baari-ilta tuntuu vain piristävän eikä väsyttävän. Itselläni ei minkäänlaista vapaa-aikaa ole eikä tarvi haaveillakaan, tästäkin erehdyin kerran vaimolle sanomaan kun hän valitti omaa vapaa-ajan puutettaan. Raivarihan siitä seurasi. Sanomattakin selvää, että tämä vaikuttaa parisuhdeeseen aika hiton negatiivisesti!
Lisään vielä että emme ole enää erityisen nuoria (vaimo 35, itse muutaman vuoden vanhempi) eli jatkuvaa menemisen tarvetta ei voi selittää sillä ettei ehtinyt nuorena rellestää. Enpä olisi suostunut lapsentekoon ellei vaimo olisi sitä niin kovasti halunnut.
Kommentit (233)
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 14:43"]
Lisään vielä että emme ole enää erityisen nuoria (vaimo 35, itse muutaman vuoden vanhempi) eli jatkuvaa menemisen tarvetta ei voi selittää sillä ettei ehtinyt nuorena rellestää. Enpä olisi suostunut lapsentekoon ellei vaimo olisi sitä niin kovasti halunnut.
[/quote]
Itse asiassa parisuhdetyytyväisyys laskee enemmän, jos lapset hankitaan myöhemmin. Syynä on se, että omasta elämästä on tyypillisesti ehtinyt jo rakentaa mukavaa ja mielekästä. 35-vuotiaana joutuu luopumaan enemmästä kuin 20-vuotiaana.
Motiivisi lapsen hankintaan oli huono, mutta olet lapsesta yhtä paljon vastuussa kuin vaimosikin. Toisin sanoen kokonaan. Jos vaunosi ei pysty hyvään vanhemmuuteen, se jää sinun yehtäväksesi. Muista, että aina on mahdollista jäädä vaikka yksinhuoltajaksi. Sekin voi olla sinulla edessäsi, ja silloin eivät avautumiset auta.
Täytyykin muistaa linkata tämä ketju seuraavan kerran, kun lisääntyjät alkavat länkyttää, että kaikkihan nyt omaa lastaan rakastavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka vatipää kehtaa väittää, ettei tämäkään ongelma ole seurausta laosen hankkimisesta?
Vaikutat vähän liiankin kiltiltä. Koska jos itse olisin käyttäytynyt noin vauvan ollessa noin pieni niin kyllä mieheni olisi minut johonkin hoitoon raahannut tai vähintään painostanut juttelemaan asiasta neuvolassa. Ja tätä kyllä toivoisin ja odottaisinkin häneltä. Se vauva kun ei perustarpeiden täyttämisen lisäksi tarvitse kuin rakkautta ja huolenpitoa ja nyt kuulostaa siltä, ettei sitä vaimoltasi saa :(
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 15:57"]
Voi tuli ihan kyyneleet silmiin kun luin tekstiäsi. En valitettavasti osaa auttaa, olemme miehen kanssa lapsettomuushoidoissa ja siksi tuntuu niin pahalta lukea tällaisesta. Toivottavasti asia paranee ajan kanssa, olet varmasti mahtava isä tyttärellesi. Lämmintä kesää ja voimia!
[/quote]
No voi kyynel tosiaan. Tsemppiä vaan lapsettomuushoitoihin, mutta älä nyt viitsi kiillottaa omaa sädekehääsi sillä että lapsenne mahdollisesti tulee vähän vaikeamman kautta. Et vielä tiedä miten itse reagoit yövalvomisiin, jatkuvaan läsnäolon vaateeseen, imetykseen jos siinä on ongelmia tai pahimmillaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Se että toivoo vauvaa todella kovasti, ei ole mikään tae siitä että kaikki sitten menee putkeen kun vauvan viimein saa. Toivottavasti sinulla menee kaikki hyvin.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 16:05"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 15:00"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 14:55"]
Ei oikein ole mahdollista vaihtaa osia, koska vaimolla ei ole työtä tällä hetkellä. Itse myös tienaan ihan kivasti joten taloudellisesti ei ole oikein mahdollista että jäisin kotiin muutenkaan. Vaimo käy joka arki-iltakin josain omia harastuksissa, menoissa tai tapaa kavereitaan joten en tiedä miten voisin enää enempää vapaa-aikaa hänelle tarjota.
ap
[/quote]
No sanoisin että sinnittele vielä. Ensimmäinen vuosi on yleensä vaikea. Varsinkin jos yöt ovat rikkonaisia. Vaimosi todennäköisesti palautuu omaksi itsekseen kun lapsi on noin vuoden ikäinen. Ellei kyseessä sitten ole vakava masennus, joka ei mene itsestään ohi. Varmaan se mistä kannattais aloittaa on ihan keskustelu sen vaimon kanssa. Lapsi hoitoon ja istutte persiillenne ja puhutte syyttelemättä siitä missä mennään ja miltä tuntuu ja mikä siihen auttais.
[/quote]No siinä ajassa vauva emotionaaliset vauriot ovat peruuttamattomat ja kuka tietää vaikka fyysisetkin. Laiminlyövä äiti on rikollinen.
[/quote]
Mistään laiminlyönneistähän tässä ei varsinaisesti ole puhuttu. Paitsi ehkä aviomiehen laiminlyönnistä. Se että ei nauti vauva-arjesta, ei vielä mitenkään tarkoita että olisi täysin tärähtänyt ja väkivaltainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 16:24"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 15:57"]
Voi tuli ihan kyyneleet silmiin kun luin tekstiäsi. En valitettavasti osaa auttaa, olemme miehen kanssa lapsettomuushoidoissa ja siksi tuntuu niin pahalta lukea tällaisesta. Toivottavasti asia paranee ajan kanssa, olet varmasti mahtava isä tyttärellesi. Lämmintä kesää ja voimia!
[/quote]
No voi kyynel tosiaan. Tsemppiä vaan lapsettomuushoitoihin, mutta älä nyt viitsi kiillottaa omaa sädekehääsi sillä että lapsenne mahdollisesti tulee vähän vaikeamman kautta. Et vielä tiedä miten itse reagoit yövalvomisiin, jatkuvaan läsnäolon vaateeseen, imetykseen jos siinä on ongelmia tai pahimmillaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Se että toivoo vauvaa todella kovasti, ei ole mikään tae siitä että kaikki sitten menee putkeen kun vauvan viimein saa. Toivottavasti sinulla menee kaikki hyvin.
[/quote]
Nimenomaan. Minäkin toivoin pitkään lasta ja aina olen lasten kanssa viihtynyt, mutta enpä silti säästynyt synnytyksen jälkeiseltä masennukselta. Maailma ei ole niin mustavalkoinen.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 16:03"]
Sinuna ottaisin eron. Helpommalla pääset kun hoidat lapsen yksin! Vaikutat hyvälle ja järkevällä isälle, eikä puolisosi ansaitse teitä!
[/quote]
Se ei kyllä oikein ratkaise sitä ongelmaa, että kummastakin tuntuu että joutuu olemaan liikaa vauvan kanssa. Ei sitä vauvaa voi erossakaan jollekkin kolmannelle henkilölle dumpata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika hurjaa... itse en edes olisi pystynyt olemaan noin paljon pois vauvan luota, olisi ollut henkisesti itselle ihan ylipääsemätöntä... Kuulostaa siltä, että vaimollesi ei ole tullut minkäänlaista tunnesidettä vauvaan, ja pahahan tuossa on se, että varhainen vuorovaikutus on varmaan äidin kanssa aika olematonta. Vauvan onneksi sinä sentään vaikutat vastuuntuntoiselta ja järkevältä.
Minä ainakin ehdottaisin vaimolle, että ihan ensimmäiseksi varaisit ajan perheneuvolaan keskustelemaan tilanteesta. Voisitte yhdessä jonkun ihmisen kanssa pohtia ratkaisumalleja. Voisit myös jutella vaimosi kanssa siitä, että mikäli hän kokee vauva-arjen jotenkin hankalaksi, niin alkaa aktiivisesti etsiä töitä. Sinähän voisit olla esim. puoli vuotta sitten vauvan kanssa kotona.
Vaimon kanssa kannattaa ottaa myös kotitöiden jako ihan reilusti esille. Jos hänestä tuntuu siltä, ettei kykene päivällä tekemään kotitöitä, voit sopia hänen kanssaan että vauvan hoito päivällä on hänen työpäivänsä, ja sinun työpäiväsi on työpaikalla. Sen lisäksi esim. vuoroiltoina hoidatte ruuanlaiton ja kodinhoidon. Tuon lisäksi molemmat saa kerran viikossa harrastusillan.
Ja mielestäni aikuiselle ihmiselle esim. kerran kuukaudessa kavereiden kanssa biletys on oikein riittävää... useimmat eivät käy niinkään usein.
Sääli, että lapselle on sattunut tuollainen äiti, ja sinulle vaimo...
Olisiko apua, jos antaisit vaimosi lukea tämän viestiketjun? Ymmärtäisikö oman käytöksensä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 14:59"]Liian helpolla päässyt akka. Itse oollut yh alusta asti, vauva sairasti ja samalla hoidin sairasta isääni. mistään omasta ajasta tai menoista ei ollut käsitystäkään moneen vuoteen. Ei ollut aikaa masentua.
[/quote]
Jos kyse olisi lapsen isästä et sanoisi noin. Miksi muuten olet ollut alusta asti yh? Siksikö että miehestä ei ollut isäksi oli niinkuin aloittajan vaimo? Miksi et kehoita aloittajaa ottamaan lastaan mukaansa ja jättämään tuollainen vaimo? Ai niin mutta naisenhan se pitää homma hoitaa.
Keskustele neuvolassa asiasta. Huoli syntyy vauvan saamasta varhaisesta vuorovaikutussuhteesta - sehän jo vaikuttaa hänen aivojensa kehitykseenkin.
Ehdota vaimolle työelämään paluuta, jää sinä vanhempainvapaalle, sehän on vauvan ollessa tuonikäinen jo mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 16:29"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 16:05"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 15:00"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 14:55"]
Ei oikein ole mahdollista vaihtaa osia, koska vaimolla ei ole työtä tällä hetkellä. Itse myös tienaan ihan kivasti joten taloudellisesti ei ole oikein mahdollista että jäisin kotiin muutenkaan. Vaimo käy joka arki-iltakin josain omia harastuksissa, menoissa tai tapaa kavereitaan joten en tiedä miten voisin enää enempää vapaa-aikaa hänelle tarjota.
ap
[/quote]
No sanoisin että sinnittele vielä. Ensimmäinen vuosi on yleensä vaikea. Varsinkin jos yöt ovat rikkonaisia. Vaimosi todennäköisesti palautuu omaksi itsekseen kun lapsi on noin vuoden ikäinen. Ellei kyseessä sitten ole vakava masennus, joka ei mene itsestään ohi. Varmaan se mistä kannattais aloittaa on ihan keskustelu sen vaimon kanssa. Lapsi hoitoon ja istutte persiillenne ja puhutte syyttelemättä siitä missä mennään ja miltä tuntuu ja mikä siihen auttais.
[/quote]No siinä ajassa vauva emotionaaliset vauriot ovat peruuttamattomat ja kuka tietää vaikka fyysisetkin. Laiminlyövä äiti on rikollinen.
[/quote]
Mistään laiminlyönneistähän tässä ei varsinaisesti ole puhuttu. Paitsi ehkä aviomiehen laiminlyönnistä. Se että ei nauti vauva-arjesta, ei vielä mitenkään tarkoita että olisi täysin tärähtänyt ja väkivaltainen.
[/quote]Lapsen emotionaalinen laiminlyöminen. Pelkkä perustarpeiden täyttäminen ei riitä, ne voi täyttää kuka tahansa. Lapsi tarvitsee äidin rakkautta, huomiota. Kiintymysiteen ja symbioosin.
Mulle oli ap:n vaimon kaltaista alkuun vauvan kanssa, sillä erotuksella, että en laitellut viestiä miehelle enkä rampannut missään harrastuksissa enkä baareissa moneen kuukauteen. Vaikka olisin päässytkin, niin en väsymykseltäni jaksanut ja en kokenut muuttunutta kroppaa omakseni joten viihteellä olo ei olisi ollut mitenkään nautinnollista. Alkuun meni ihmetellen vauvaa ja olin iloinen ja onnellinen äitiydestä. Mutta se kiintyminen ja rakastuminen vauvaan tapahtui vasta lapsen ollessa lähemmäs vuoden ikäinen. Alkuun en kokenut äitiyttä omakseni, oli hermostuttavaa olla vastuussa niin monesta asiasta ja opettelutti kyllä pitkään laittaa omat tarpeet toissijaisiksi ja mennä lapsen ehdoilla. Unirytmin muutos oli mulle hankalinta, se yöherääminen ja lapsen syöttäminen oli hirveintä ja suoraansanottuna vihasin joka yötä, vihasin sitä mihin olin itseni vapaaehtoisesti halunnut. Vihasin mennä illalla nukkumaan, kun tiesin, että kerkeän ehkä juuri nukahtaa, kunnes eka syöttö piti hoitaa. Vihasin sitä tunnetta, kun olin uupumuksesta sekaisin ja piti kesken unien herätä. Joka toinen tai kolmas tunti ainakin. Mies onneksi hoiti joka toisen yön, että molemmat sai levätä edes joka toinen yö. Tämä systeemi oli pelastus ja ilman sitä olisin varmasti ollut ihan hirviö päivisin, koska vaikka olisin kuinka väsynyt, en ole päivällä kyennyt nukkumaan ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen. En vain nukahda. Muutenkin nukahtaminen minulle vaikeaa ja siinä menee helposti tunti, että saan unen päästä kiinni illalla tai jos herään yöllä jostain syystä.
Koin, että vauva tuli miehen ja minun väliin, sen elämän minkä yhdessä rakensimme ja joihin oli kuulunut vaikeitakin aikoja, niistä selvittiin kyllä, ja viimeiset pari vuotta olleet ennen lasta seesteistä ja hyvää aikaa, paljon yhdessäoloa ja hellittelyä, luottamus kunnossa ja parisuhde vakaa. Siksipä halusimmekin lapsen, kun asiat oli hyvin ja varsinkin mies toivoi lasta monta vuotta, hällä oli se vauvakuume jatkuvasti, mulla ei niinkään, vaikka tykkään lapsista ja vauvoista.
Raskausaika oli helppo ja ihana, voin hyvin ja iloitsimme kaikesta yhdessä, parisuhde lujittui entisestään ja mies haltioissaan tunnusteli vauvan liikkeitä ym.
Sitten vauvan synnyttyä kaikki muuttui. Mies huomioi vauvaa (tottakai, luonnollistahan se on) minua enemmän ja koin vauvan uhkaksi parisuhteelle ja varmaan senkin takia en oikein osannut hormonimyrskyni keskellä olla fiksu ja järkevä, vaan etäännytin itseäni vauvasta, ajatteli lähteväni lätkimään, kunhan olen parantunut ja vauva on isompi. Eli mietin, että jätän vauvan miehelle ja lähden itse elämään muualle, koska koin, että mieheni ei enää välittänyt minusta, vaan vauvasta.
Jälkikäteen ajatellen ihan hulluja ajatuksia ja en olisi ikinä antanut itselleni anteeksi sitä, jos olisin lähtenyt. Lopulta jotenkin antauduin tilanteelle ja ajattelin, että kerta mies on noin hullaantunut vauvasta, niin kohdistan itsekin kaiken huomioni vauvaan ja aloin enemmän ja enemmän touhuta lapsen kanssa ja jättää miehen huomion kerjäämisen vähemmälle. Miespä alkoi tämän heränneen äitiyteni myötä huomioida minua todella ihanasti, kehui miten olen tullut läheiseksi vauvan kanssa, kehui kuinka hän nauttii katsoa, kun lepertelen vauvalle ja kuinka ylpeä hän meidän perheestämme on. Aloin itsekin tajuta, että ei se vauva meidän väliin tullut vaan minä itse ja mun lapsellinen asenteeni ja typerät mustasukkaisuuden tunteeni.
Sanon vielä, että oma äitini jäi etäiseksi äidiksi, oli aika kylmä minua kohtaan ja isä oli mulle aina läheisempi ja ymmärsi minua.
Mutta tänä päivänä, lapsi on 1,5v, ja meillä on taas se ihana, läheinen, luottamuksellinen parisuhde sekä perhe, yhdessä ja erikseen. Meillä on paljon seksiäkin, koska lapsi muutti omaan huoneeseen vuoden ikäisenä ja se muutti kaiken; minä sain nukkua kokonaisia öitä enkä herännyt jos lapsi pieraisee liian lujaa tms (olin yliherkkä lapsen äänille, vaikka nukuin tulpat korvissa) ja mieskin rentoutui, kun minä rentouduin. Päästiin vihdoin myös vähän "erilleen" lapsesta, päästiin omaan sänkyyn rauhassa peuhaamaan. Tämä lisäsi läheisyyttä huomattavasti.
Eli kaikki voi muuttua ajan kuluessa, vauvavuosi on vaikeaa aikaa vanhemmille eikä turhaan toitoteta sitä, että lapsi muuttaa kaiken. Lopulta me hitsauduttiin tiukemmin yhteen, kun lakkasin vastustelemasta vanhemmuutta ja kiinni oloa. Mies oli tässä kohtaa meilläkin se fiksumpi alusta asti. Hällä se vastustelu alkoi myöhemmin ja kesti vain pari kuukautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 16:17"]
En usko että vaimo satuttaisi fyysisesti vauvaa, hoitaa kyllä hyvin tämän perustarpeet ja valittaa sitten minulle asiasta. En usko että vauvaan purkaa turhautumistaan. Joku kysyi äidin ja vauvan vuorovaikutuksesta niin se on juurikin tuota, hän syöttää ja hoitaa sen minkä on pakko eikä muuta juuri tee. Ei siis vaivaudu kauheasti leikkimään tai juttelemaan vauvalle. Silloin kun minä olen paikalla niin ei pahemmin ota kontaktia vauvaan. Muille kyllä kehuu vauvaa ja tekee suuren numeron omasta äitiydestään. Harva ehkä uskoisin millaista meillä on
[/quote]
Ymmärrätköhän edes miten paljon vauvaan vaikuttaa läheisimmän hoitajan suhtautuminen häneen. Googlaa kiintymyssuhdeteoria. Vauvalle on voinut jo nyt aiheutua suunnattomasti vahinkoa psyykkisesti. Ryhdy mahdollisimman pian vauvasi ensisijaiseksi hoitajaksi lapsesi parasta ajatellen.
Mistä ap keksit tulla vauva palstalle jakamaan tarinaasi ja kyselemään?Teksti kuulostaa ihan naisen kirjoittamalla.
"Verotus keveämpää? Tukia verotetaan enemmän kuin palkkaa.
Minulla tippui tuntuvasti, kun tuloveroprosenttini oli 38%. Vaatii vain, että muistaa hakea muutosverokorttia.
Mulla taas nousi veroprosentti kun hain muutosverokortin äitiysrahalle."
Aiheen vierestä. Suomessa verotus perustuu vuosituloihin ja on samantekevää muodostuuko ne palkkatulosta, tuista, työttömyyskorvauksista, sairauspäivärahoista jne. ja vero-% määrään kokonaisvuositulosta, jolloin hyvtuloinen maksaa enemmän veroa.
Pääomatulojen verotus on erikseen, joka on samansuuruinen tulotasosta riippumatta.
Vaikka joku wt kuinka laittaa miinuspeukkuja kiintymyssuhteen tärkeydelle niin se ei muuta tosiasioita :D
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 16:52"]Mistä ap keksit tulla vauva palstalle jakamaan tarinaasi ja kyselemään?Teksti kuulostaa ihan naisen kirjoittamalla.
[/quote]
Provo, naisen kirjoittama, jatkuva seuraaminen ja uusia tiedonmuruja tarjotaan vähitellen. Jotenkin en jaksa uskoa, että kyseessä olisi naisparin arki.
En usko että vaimo satuttaisi fyysisesti vauvaa, hoitaa kyllä hyvin tämän perustarpeet ja valittaa sitten minulle asiasta. En usko että vauvaan purkaa turhautumistaan. Joku kysyi äidin ja vauvan vuorovaikutuksesta niin se on juurikin tuota, hän syöttää ja hoitaa sen minkä on pakko eikä muuta juuri tee. Ei siis vaivaudu kauheasti leikkimään tai juttelemaan vauvalle. Silloin kun minä olen paikalla niin ei pahemmin ota kontaktia vauvaan. Muille kyllä kehuu vauvaa ja tekee suuren numeron omasta äitiydestään. Harva ehkä uskoisin millaista meillä on