Lue keskustelun säännöt.
Vaimo vihaa vauvan kanssa oloa
23.06.2015 |
Pahoitteut provosoiva otsikko, mutta näin hän viimeksi ilmaisi asian. Meillä on 5kk ikäinen vauva, ihan perustapaus mielestäni, vaatii tietty huomiota ja hoivaa niinkuin kaikki vauvat muttei ole mitenkään poikkeuksellisen itkuinen tai huonouninen. Vaimoni ei ole enää alun jälkeen ollut kovin kiinnostunut vauvan hoidosta ja pääosin valittaa vauvasta. Suurin ongelma on kai vapauden puute, kun ei pääse menemään miten tykkää kun vauva rajoittaa. Vaimo oli ennen varsin menevää sorttia ja oma aika aina ollut tärkeää, mutta kuvittelin kai että vauva menisi omien menojen edelle. Vaimo itse siis kovasti vauvaa toivoi ja siksipä ajattelin että on ok sen kanssa ettei voi entiseen tapaan olla joka vkl menossa.
Ja kyllä, olen yrittänyt antaa hänelle omaa aikaa mutta mikään ei tunnu riittävän. Hän on ollut siitä asti kun vauva oli 1kk niin noin joka toinen viikonloppu omien kavereidensa kanssa viettämässä aikaa/bilettämässä tms. Lisäksi arkena vauva on täysin minun vastuulla tasan siitä asti kun astun kotiovesta sisään töistä tullessani. Tällöin vaimo viilettää omissa menoissa tai on vaan rauhassa, emme koskaan ole yhdessä perheenä.
Mietinkin onko muilla tämmöistä? Vaimo tekee usein (kohtuuttoman) suuren numeron omasta vauvan-ja kodinhoidostaan ja muistaa korostaa kuinka hän JOUTUU olemaan kotona. Tätä en kehtaa vaimolle sanoa, mutta itsestä tuntuu ettei hän hoida vauvaa muuta kun juuri ja juuri sen verran että vauvan tarpeet täyttyy, ei mitään ylimääräistä. Joskus jos vauva onkin ollut kitisevämpi päivällä ja vaatinut kanniskelua/huomiota niin vaimo laittelee vihaisia viestejä minulle töihin ja valittaa vauvasta ja siitä kuinka p*rseestä sen kanssa oleminen on. Kotihommia hän ei juuri tee ja joskus jos olen kysynyt viitsisikö pestä vaikka pyykkiä päivällä kun vauvallekaan ei ollut mitään puhdasta päälle, niin raivostui silmittömästi että kehtaan vaatia häneltä moista kun hän joutuu jo olemaan kotona vauvan kanssakin.
Peruspäivä menee niin että lähden aamulla töihin ja hyvin usein vaimolta alkaa jo aamupäivästä tulla viestejä vauvan rasittavuudesta. Tulen kotiin heti neljän jälkeen jolloin saan vauvan syliini heti eteisessä. Vaimo menee omiin menoihin ja minä lähden tytön kanssa yleensä ensin kauppaan, koska päivisin vaimo ei käy. Tullaan kaupasta ja teen ruokaa + siivoan keittiön ja kerään vauvan tuttipulloja ympäri kämppää. Sitten pyykin pesua tai muita kotihommia ja oleilen vauvan kanssa. Illalla pistän vauvan nukkumaan ja hoidan yöheräämiset ja syöttämiset. Vauva herää 2 kertaa syömään ja joskus huonompana yönä muuten vaan vielä kerran tai pari. Vaimo ei hoida yöheräilyjä koska ei kuulemma jaksa päivää vauvan kanssa mikäli ei saa edes nukkua. Itselläkin päivä alkaa usein aika tahmeasti mutta jos edes mainitsen omasta väsymyksestä niin vaimo yleensä reagoi raivostumalla koska hänellä on tuhat kertaa raskaampaa.
Tässäpä tämä avautuminen. Lähinnä haluaisin kuulla onko muilla tämmöistä ja meneekö helpommaksi kun lapsi kasvaa? Vaimon kanssa olen puhunut mahdollisesta masennuksesta mutta ei kuulemma ole masentunut vaan pelkästään vittuuntunut vauvan kanssa oloon ja oman ajan puutteeseen. Toisaalta myös kaikki muu jaksaa kiinnostaa paitsi vauvan- ja kodinhoito ja väsymystä valittaa vain vauvaan liittyen, esimerkiksi venähtänyt baari-ilta tuntuu vain piristävän eikä väsyttävän. Itselläni ei minkäänlaista vapaa-aikaa ole eikä tarvi haaveillakaan, tästäkin erehdyin kerran vaimolle sanomaan kun hän valitti omaa vapaa-ajan puutettaan. Raivarihan siitä seurasi. Sanomattakin selvää, että tämä vaikuttaa parisuhdeeseen aika hiton negatiivisesti!
Lisään vielä että emme ole enää erityisen nuoria (vaimo 35, itse muutaman vuoden vanhempi) eli jatkuvaa menemisen tarvetta ei voi selittää sillä ettei ehtinyt nuorena rellestää. Enpä olisi suostunut lapsentekoon ellei vaimo olisi sitä niin kovasti halunnut.
Kommentit (233)
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 17:02"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 16:52"]Mistä ap keksit tulla vauva palstalle jakamaan tarinaasi ja kyselemään?Teksti kuulostaa ihan naisen kirjoittamalla. [/quote] Provo, naisen kirjoittama, jatkuva seuraaminen ja uusia tiedonmuruja tarjotaan vähitellen. Jotenkin en jaksa uskoa, että kyseessä olisi naisparin arki.
[/quote]
Mitäköhän järkeä tälläisessä provossa olisi? ap saisi tsemppausta ja vinkkejä keksittyyn tilanteeseen, ööh mitä järkeä? itsekin tiedän valitettavasti tälläisiä äitejä joten kyllä näitä on. Miksei mies voisi täällä kysyä? Jos haluaa muilta äideiltä/vanhemmilta kokemuksia anonyymisti niin mikäköhän olisi luontevin kanava? Ärsyttää kun joka ketjuun tulee näitä provon epäilijöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 15:06"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 15:03"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 14:59"]
Liian helpolla päässyt akka. Itse oollut yh alusta asti, vauva sairasti ja samalla hoidin sairasta isääni. mistään omasta ajasta tai menoista ei ollut käsitystäkään moneen vuoteen. Ei ollut aikaa masentua.
[/quote]Ihan kun mulla aikoinaan. lisänä oli vielä opiskelu ja keikkatyöt!
[/quote]
Ja mulla oli lemmikkinorsu ja kaikki raajat poikki ja olin sokea ja toimin samalla lentokapteenina! Ja näistä itsekehuista on hirveästi apua ap:lle!!!
[/quote]Mitä väliä onko apua. Avuton mikä avuton. 2 tyhmää tehny vauvan, nyt saa sit valittaa vauvapalstalla.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 19:54"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 17:02"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 16:52"]Mistä ap keksit tulla vauva palstalle jakamaan tarinaasi ja kyselemään?Teksti kuulostaa ihan naisen kirjoittamalla. [/quote] Provo, naisen kirjoittama, jatkuva seuraaminen ja uusia tiedonmuruja tarjotaan vähitellen. Jotenkin en jaksa uskoa, että kyseessä olisi naisparin arki.
[/quote]
Mitäköhän järkeä tälläisessä provossa olisi? ap saisi tsemppausta ja vinkkejä keksittyyn tilanteeseen, ööh mitä järkeä? itsekin tiedän valitettavasti tälläisiä äitejä joten kyllä näitä on. Miksei mies voisi täällä kysyä? Jos haluaa muilta äideiltä/vanhemmilta kokemuksia anonyymisti niin mikäköhän olisi luontevin kanava? Ärsyttää kun joka ketjuun tulee näitä provon epäilijöitä.
[/quote]
Sellainen "järki", että jotkut vain haluavat onnistua provoissaan.
Riekkuiko se muija kaikki 9kk myös bailuissa ym.?
Onkohan vaimollasi menneisyydessä jokin käsittelemätön trauma joka heräsi vauvan synnyttyä? Lapsen syntymä on henkisesti niin suuri mullistus elämässä että se voi laukaista jotain käsittelemätöntä tai surua joka on jäänyt surematta.Jos ei, ehkä vaimosi on sit vaan kypsymätön, hemmoteltu ja laiska.Sinä kuulostat hienolta mieheltä!:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikille ei äitiys sovi, mutta eihän sitä voi tietää ennen kuin se vauva on sitten siinä. Veikkaisin minäkin sitä, ettei nainen vain osaa olla äiti oman lapsuutensa kokemusten ja oman luonteensa vuoksi. Mutta miksi ihmeessä äidin pitäisikään hoitaa lasta, jos isä on noin hyvä hoitaja kun ap on? Ap kotiin ja vaimo töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 22:54"]
Kuulostaa tytärpuoleni äidiltä. Tyttö jäi isänsä kanssa kaksin ennen lapsen 2-vuotispäivää.Voi toki olla masennustakin, mutta kuulostaa ennemmin ihmiseltä, josta ei ole äidiksi.Normaalia? Ei todellakaan.
[/quote]
Taas yksi miehensä exää haukkuva nyxä, huoh... Sinähän se varmaan tiedätkin, millainen exä oikeasti oli!
Osa naisista on muuten "miesmäisiä" luonteeltaan, siis hoivavietti ei ole yhtä voimakas. Onhan miehissäkin niitä, jotka kokevat itsenä naiseksi jopa niin pitkälle, että vaihtavat sukupuolta. Hoivavietti voi myös puuttua jonkun trauman vuoksi, vaikkapa oman lapsuuden tai synnytystrauman takia, eikä ihminen välttämättä tiedosta sitä itse.
Pitäisikö sun aloittaja miettiä isyysvapaalle jäämistä ja vaimo menisi töihin. Vaihtaisitte osia ja katsoisitte miten alkaisi arki sujumaan näin päin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on hieno mies MUTTA aivan liian nössö kun ei saa nyrkkiä pöytään ja sanottua miten asiat on. Nainen käyttäytyy kun minä kun olin 22vee ja hänen tarttisi kasvaa aikuiseksi. Että näin.
Ap, kuulostaa siltä että pelkäät vaimoasi ja että hän voi kontrolloida sinua saamalla raivarin. Kirjoituksessasi tuo kohta jossa sanot että hoidat yöheräilyt koska tiedät että muuten vauva jää hoidotta, on sekä hälyttävä että paljastava. Mieti itse, mitä ajattelisit jos joku tuttusi sanoisi sinulle niin.
Epäilen, että tuttavatkin ovat huomanneet vaimosi menevyyden. Kyllä he tajuavat ettei se ole normaalia rakastavan äidin käytöstä. Eivät vain sano mitään kohteliaisuuttaan. Kulissit ovat matalammat kuin sinä ja vaimosi luulette.
Lapsi on siis täysin tunnekylmän vanhemman armoilla suurimman osan päivästä. Se että vaippa vaihdetaan eikä nälkiinny, ei riitä hoidoksi pienelle. Oletko esimerkiksi ajatellut, mitä lapsen kielelliselle kehitykselle tekee se ettei äiti juttele ja lepertele hänelle päiväsaikaan? Oikeasti, lapselle parempi kasvattaja voisi tässä tilanteessa olla vaikka päiväkodin täti joka on yleisesti lapsirakas ihminen. Lapsi voisi saada häneltä enemmän lämpöä kuin äidiltään.
Olet kokeillut puhua vaimollesi. Siitä ei ole ollut apua. On siis aika kokeilla muuta, ja nopeasti. Ota yhteyttä neuvolaan. Hae apua. Pidä päiväkirjaa elämästänne. Jos tilanne kärjistyy avioeroon, se että sinä olet ollut aktiivisesti apua hakeava osapuoli ja laittanut asioita ylös, pannaan kyllä merkille. Tässä vaiheessa on kuitenkin tärkeintä että tunnustat tilanteen ja toimit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimosi halunnut lapsen vaan ns munanjatkeeksi pönkittämään omaa egoaan. Paska nakki sulle napsahti. Älkää tehkö enää uusia.
Oikea osoite on kyllä neuvola, ota yhteyttä terveydenhoitajaan ja kerro tilanteesta. Ehkä saatte apua vaikka neuvolapsykologilta tai perheneuvolasta.
Onko vaimo puhunut neuvolassa siitä, miten kokee vauvanhoidon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 23:26"]
Täällä on mielestäni ollut muutama hyvä kommentti juuri niiltä äideiltä jotka ovat olleet samanlaisia kuin apn vaimo. Kukaan muu vastaajista ei voi sanoa miksi vaimo käyttäytyy noin, nämä muutaman kommentin jättäjät voivat.
Vanhemmalla iällä äidin rooliin voi olla hankala hypätä kun takana on paljon vuosia ilman lasta. Ja kun elämä vaihtuu kertaheitolla siihen että olet kotona lapsen kanssa kahdestaan, on muutos suuri.
Jaksamista aplle. Hienoa että autat vaimoasi noin paljon. Helpotus tulee varmasti!
[/quote]
Aivan samaa mieltä. Nuorena jaksat valvoa ja sopeudut muutoksiin nopeasti. Vanhana olet tottunut tietynlaiseen elämään, asiat ovat menneet vuosia samalla painolla. Vaikka miten kuvittelet valmistautuneesi vauvan tuloon ja toivonut vauvaa, on todella rankkaa, kun elämä muuttuu yhdessä yössä ja sen jälkeen olet kahden vauvan kanssa päivät pitkät. Onneksi ihmiset ovat sopeutuvaisia, toiset sopeutuvat nopeammin ja toiset vähän hitaammin. Jos vain jaksat ap odottaa, niin kyllä vuoden päästä teillä on tilanne toinen.
Voisin todeta että siskoni oli aivan samanlainen:valitti vauvasta vaan,ei jaksanut edes tuttipulloa pitää vaan väänsi tyynyistä telineen niin että itse pääsi istumaan koneelle,antoi vauvan itkeä tai korkeintaan kävi työntää tutin suuhun.Kun ukko tuli töistä tämä hoiti vauvan ihan yötä myöten ja viikonloput myös.joskus siskolleni sanoin että vauva itkee olisiko hyvä ottaa syliin vastaus:vitut mä jaksa nyt!ja nyt kun poika on 5vuotias kyllähän tuo kaikki näkyy vaikka isä yrittikin kaikkensa vauva-aikana.Olisin puuttunut varmasti enemmän jos olisin tarkkaan tiennyt kuinka paha ongelma oli,sillä lopulta juttelut hänen miehensä,äitimme ja parin kaverin kanssa avasivat mitä oli meneillään.Siskoni tuskin on masentunut ollut,koska jatkaa tänä päivänäkin tuolla äitihahmollaan:isä vie tarhaan,hakee,laittaa ruuan,vie ulos,siivoaa,lukee iltasadut yms.Aikoinaan siskoni sanoi että inhoaa lapsia,mutta kyllä oma on sitten oma:paskat ansaan meni!
Vaimosi on tismalleen kuin minä kun sain lapseni 2v sitten. Ahdistuin lapsen kanssa olemisesta kotona. Meillä erona kyllä oli se, että lapsella oli refluksitauti, luultiin koliikiksi ja pulautteluksi ja asia ratkesi kuukausien päästä neuvolassa. Vauvan hoito oli siihen asti aivan kamalaa myrkkyä, huuti ihan koko ajan ja nukkui sylissä päikkyjä n. 15min kerrallaan. Yöt oli ihan ookoita, mutta ne päivät... ei voinut olla vaunuissa, kun alkoi heti närästää ja huusi kuin ammuttu, eli ei auttanut kohoasennot. Kesä oli aivan liian kuuma jatkuvaan kantorepussa oloon.... mulla helpotti, kun lähdin töihin ja mies jäi kotiin n. 3kk ajaksi. Silloin olin aina työpäivän jälkeen virkeä ja jaksoin hyvin loppupäivän. Mies ei koskaan kokenut tuota aikaa rankkana (tosin sillon oli jo lääkkeet refluksiin). Voin sanoa, että olin varmasti masenrunut. Hoidin vauvaa vain välttämättömän ja kävin viikonloppuisin baareissa. Mutta siinä se tilanne sitten helpotti. Yritä ymmärtää sitä vaimoasi. Mun mies ymmärsi mua ja autto (kuten sinäkin teet paljon), tosin mieheni kyllä myös tiesi, että meidän vauva oli lähes mahdoton hoitaa ja pitää oma pää kasassa. Ymmärrän jotenkin vaimoasi, vaikka teillä lapsi on kuvauksesi mukaan normaali/helppo. Minä pesin kotona pyyykkiä ja siivoilin mitö jaksoin, mutta mies kävi kaupassa töistä tullessa (tein siis päivällä ruuat mitä mies toi edellisenä), en olisi halunut kauppaan tuon huutavan kanssa. Ehkä 9kk iässä opin olemaan yksin vauvan kanssa ilman että ahdisti, kun silloin lähdin töihi . Kamalaa mutta totta. Itse kävin terapiassa, kun ne niin negatiiviset tunteet vauvaa kohtaan aiheutti tottakai syyllisyyttä, ja syyllisyys lisäsi huonoa oloa. Eli kedkustelkaa siitäkin vaimosi kanssa.
Voi että ap, otan osaa. Olen vaimosi ikäinen ja meillä oli aika vastaava tilanne ensimmäisen vuoden. Tosin sillä erotuksella, ettei biletys kiinnostanut minua, mutta oma aika kylläkin. Vaimosi on sen ikäinen, että hän on saanut mennä ja tulla, miten haluaa. On aika rankkaa havahtua, että nyt meillä on todellakin lapsi ja oma (yksityinen) elämä on ohi. Minusta vauvavuosi oli mitä tylsin ja olin todella pitkästyneenä kotona. Yritin käydä vauvan kanssa erilaisissa harrastuksissa, mutta en tuntenut mitään yhteenkuuluvuutta muiden äitien kanssa ja tuntui jotenkin niin epäreilulta, että minulla ei ollut mitään elämää kodin ulkopuolella. Olin aina päivät pitkät vauvan kanssa ja mies sai olla töissä, käydä ulkona syömässä ja hänellä oli sosiaalista elämää. Mieheni oli aivan samanlainen kuin sinä, hän hoiti yöheräämiset, siivosi kodin jäljiltäni ja lykkäsin hänelle heti vauvan hoidettavaksi, kun tuli ovesta sisään. En ollut mitenkään masentunut (aina vedetään se masennuskortti), vaan vaimosi tavoin vittuuntunut. Vaikka vauva oli helppo, en saanut päivisin mitään tehtyä. En pystynyt keskittymään omiin juttuihin, kun piti ruokkia, vaihtaa vaippoja, nukuttaa ja ties mitä. Pelkkä tv:n katselu oli hankalaa, kun vauva keskeytti koko ajan. Olin todella väsynyt aina miehen tullessa kotiin, tuntui kuin olisin koko päivän raatanut ja mies ei huomannut mitään muuta, kuin tiskit ja likaiset vaatteet, vaikka ei niistä ääneen sanonut mitään. Miehen ollessa kotona keskityin vain itseeni, istuin tietokoneella, lueskelin lehtiä, kävin suihkussa ym. Äidiksi kasvamiseen minulla meni reilu vuosi, vasta sitten kun lapsi oppi kävelemään ja kommunikoimaan aloin kiinnostua hänestä. Kun lapsi oppi puhumaan, tunsin yhteenkuluvuutta ja nykyään olen aivan eri äiti, mitä ensimmäisenä vauvavuotena. Kärsivällisyyttä ap, tiedän että tuntuu kamalalta, mutta se menee ohi!
Kannattaa erota ennekuin jotain peruuttamatonta tapahtuu. Sun vaimos ei ole äiti ihminen.