Lue keskustelun säännöt.
Vaimo vihaa vauvan kanssa oloa
23.06.2015 |
Pahoitteut provosoiva otsikko, mutta näin hän viimeksi ilmaisi asian. Meillä on 5kk ikäinen vauva, ihan perustapaus mielestäni, vaatii tietty huomiota ja hoivaa niinkuin kaikki vauvat muttei ole mitenkään poikkeuksellisen itkuinen tai huonouninen. Vaimoni ei ole enää alun jälkeen ollut kovin kiinnostunut vauvan hoidosta ja pääosin valittaa vauvasta. Suurin ongelma on kai vapauden puute, kun ei pääse menemään miten tykkää kun vauva rajoittaa. Vaimo oli ennen varsin menevää sorttia ja oma aika aina ollut tärkeää, mutta kuvittelin kai että vauva menisi omien menojen edelle. Vaimo itse siis kovasti vauvaa toivoi ja siksipä ajattelin että on ok sen kanssa ettei voi entiseen tapaan olla joka vkl menossa.
Ja kyllä, olen yrittänyt antaa hänelle omaa aikaa mutta mikään ei tunnu riittävän. Hän on ollut siitä asti kun vauva oli 1kk niin noin joka toinen viikonloppu omien kavereidensa kanssa viettämässä aikaa/bilettämässä tms. Lisäksi arkena vauva on täysin minun vastuulla tasan siitä asti kun astun kotiovesta sisään töistä tullessani. Tällöin vaimo viilettää omissa menoissa tai on vaan rauhassa, emme koskaan ole yhdessä perheenä.
Mietinkin onko muilla tämmöistä? Vaimo tekee usein (kohtuuttoman) suuren numeron omasta vauvan-ja kodinhoidostaan ja muistaa korostaa kuinka hän JOUTUU olemaan kotona. Tätä en kehtaa vaimolle sanoa, mutta itsestä tuntuu ettei hän hoida vauvaa muuta kun juuri ja juuri sen verran että vauvan tarpeet täyttyy, ei mitään ylimääräistä. Joskus jos vauva onkin ollut kitisevämpi päivällä ja vaatinut kanniskelua/huomiota niin vaimo laittelee vihaisia viestejä minulle töihin ja valittaa vauvasta ja siitä kuinka p*rseestä sen kanssa oleminen on. Kotihommia hän ei juuri tee ja joskus jos olen kysynyt viitsisikö pestä vaikka pyykkiä päivällä kun vauvallekaan ei ollut mitään puhdasta päälle, niin raivostui silmittömästi että kehtaan vaatia häneltä moista kun hän joutuu jo olemaan kotona vauvan kanssakin.
Peruspäivä menee niin että lähden aamulla töihin ja hyvin usein vaimolta alkaa jo aamupäivästä tulla viestejä vauvan rasittavuudesta. Tulen kotiin heti neljän jälkeen jolloin saan vauvan syliini heti eteisessä. Vaimo menee omiin menoihin ja minä lähden tytön kanssa yleensä ensin kauppaan, koska päivisin vaimo ei käy. Tullaan kaupasta ja teen ruokaa + siivoan keittiön ja kerään vauvan tuttipulloja ympäri kämppää. Sitten pyykin pesua tai muita kotihommia ja oleilen vauvan kanssa. Illalla pistän vauvan nukkumaan ja hoidan yöheräämiset ja syöttämiset. Vauva herää 2 kertaa syömään ja joskus huonompana yönä muuten vaan vielä kerran tai pari. Vaimo ei hoida yöheräilyjä koska ei kuulemma jaksa päivää vauvan kanssa mikäli ei saa edes nukkua. Itselläkin päivä alkaa usein aika tahmeasti mutta jos edes mainitsen omasta väsymyksestä niin vaimo yleensä reagoi raivostumalla koska hänellä on tuhat kertaa raskaampaa.
Tässäpä tämä avautuminen. Lähinnä haluaisin kuulla onko muilla tämmöistä ja meneekö helpommaksi kun lapsi kasvaa? Vaimon kanssa olen puhunut mahdollisesta masennuksesta mutta ei kuulemma ole masentunut vaan pelkästään vittuuntunut vauvan kanssa oloon ja oman ajan puutteeseen. Toisaalta myös kaikki muu jaksaa kiinnostaa paitsi vauvan- ja kodinhoito ja väsymystä valittaa vain vauvaan liittyen, esimerkiksi venähtänyt baari-ilta tuntuu vain piristävän eikä väsyttävän. Itselläni ei minkäänlaista vapaa-aikaa ole eikä tarvi haaveillakaan, tästäkin erehdyin kerran vaimolle sanomaan kun hän valitti omaa vapaa-ajan puutettaan. Raivarihan siitä seurasi. Sanomattakin selvää, että tämä vaikuttaa parisuhdeeseen aika hiton negatiivisesti!
Lisään vielä että emme ole enää erityisen nuoria (vaimo 35, itse muutaman vuoden vanhempi) eli jatkuvaa menemisen tarvetta ei voi selittää sillä ettei ehtinyt nuorena rellestää. Enpä olisi suostunut lapsentekoon ellei vaimo olisi sitä niin kovasti halunnut.
Kommentit (233)
Täällä on mielestäni ollut muutama hyvä kommentti juuri niiltä äideiltä jotka ovat olleet samanlaisia kuin apn vaimo. Kukaan muu vastaajista ei voi sanoa miksi vaimo käyttäytyy noin, nämä muutaman kommentin jättäjät voivat.
Vanhemmalla iällä äidin rooliin voi olla hankala hypätä kun takana on paljon vuosia ilman lasta. Ja kun elämä vaihtuu kertaheitolla siihen että olet kotona lapsen kanssa kahdestaan, on muutos suuri.
Jaksamista aplle. Hienoa että autat vaimoasi noin paljon. Helpotus tulee varmasti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten joku jo sanoikin, vaimosi pystyy kontrolloimaan sinua saamalla raivareita ja lähettämällä vihaisia tekstiviestejä, joista luonnollisesti ahdistut. Kannattaa yrittää ymmärtää tämä, ja miettiä, mikä olisi pahinta mitä raivarista voi seurata. Päivien mykkäkoulu? Välirikko? Tilanteen vakavuuden "paljastuminen"? Selviät kyllä niistä.
Olet selvästi jo paljon miettinyt tätä asiaa ja melko hyvin kartalla tilanteestanne. Vinkkaisin, että kannattaa noissa "raivaritilanteissa" asettautua ikään kuin ulkopuolisen tarkastelijan asemaan ja seurata tilannetta. Ns. "no niin, nyt ollaan raivaritilanteessa/ kauankohan tätä kestää/ mitä seuraavaksi/ saanko mitään uutta tietoa vaimoni ajatuksista" jne. Kuulostaa hassulta ja oma pää on vaikea pitää kylmänä, mutta saattaisi jollain tapaa auttaa.
Onko vaimollasi yhtään oikeaa ystävää? Jolle voisi uskoutua todellisista tuntemuksistaan? Kuulostaa siltä, että ei. (Tämäkin kertoisi jotain.) Varmasti kaverinne ja ystävänne ovat huomanneet ja ihmetelleet tilannetta (vaimon into päästä pois kotoa, kireät välinne?) ja olisivat ymmärtäväisiä jos hieman avaisit(te) tilannetta, joka olisi vielä korjattavissa. Entä onko sinulla hyvää ystävää, jonka kanssa voisit puhua tilanteesta?
Eniten surettaa tyttärenne kohtalo, jonka tietysti pitäisi olla ensimmäinen huomion kohde. Itse kasvoin tunnekylmän isän ja väsyneen äidin kanssa (lopulta päätyivät todella vaikeaan eroon kun lapset olivat jo aikuisuuden kynnyksellä/ aikuisia) ja mm. tämä asia on edesauttanut masennukseen sairastumista nyt aikuisena.
Paljon tsemppiä teille ja erityisesti sinulle! Hyvä, että olet tilanteen tasalla ja kannat vastuuta niin kuin aikuisen ja vanhemman kuuluu.
Kuulostaa tutulta, meillä melko sama juttu, ei ehkä ihan noin pahana mutta kuitenkin. Olen siis nainen ja kotona 11kk vauvan kanssa. Alussa oli tosi vaikeaa, ahdisti ja olin itkuinen. Mies on hoitanut alusta asti yöheräämiset ja hoitaa vauvaa suurelta osin kun tulee töistä, jotta saan olla rauhassa. Samoin käyn huomattavasti useammin ulkona ja omissa menoissa kuin mies. Olemme kolmekymppisiä.
Vauva on helppo ja kovasti haluttu ja lapsettomuushoidoilla lopulta saatu. Omalla kohdallani äitiys on ollut henkisesti rankempaa kuin osasin kuvitella. Painetta lisää se, että lapsi on saanut alkunsa hoidoilla ja siksi tuntuu etten saisi koskaan ajatella yhtään negatiivistä tunnetta. Mutta kaikillahan niitä on. Tunteet ja huono omatunto sitten purkautuvat kiukutteluna.
Suurin syy ahdistukseen on kuitenkin työ. Olen aina ajatellut olevani uraihminen ja suurinta ahdistusta tuottaa pelko etten enää saa mitään järkeviä töitä. Joko olen ollut liian pitkään kotona tai muuten vaan pienen lapsen äitiä ei palkata. Ahdistusta lisää se, että mies tekee unelmahommaansa, eikä lapsen saaminen vaikuta hänen uraansa mitenkään. Hienoa toki, mutta olen kateellinen.
Itselläni ei siis myöskään ole työtä johon palata. Haen kyllä koko ajan
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 21:44"][quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 00:06"]
Viestittelyä talteen, jos erossa tulee huoltajuuskiistaa. Oletteko naimisissa, meneekö kaikki puoliksi? Voisit ohimennen ehdottaa vaimolle väliaikaista omaa asuntoa, jos asumuserosta olis hyötyä. Talous erilleen, ettet rahoita biletystä. Vaimo voi sitten aluksi tulla sun ja tytön kotiin töihin, eli hoitajaksi, ja kun löytää työpaikan, niin jäät itse kotiin. Ja vaimo käyttää ne illat työnhakuun. Hoitajan hommasta saa sen Kelan rahan, ja vaiko avustat vähän vuokrassa. Ihan selkeesti vaimo ei oo imettäny, tai on lopettanu liian aikaisin, joten kiintymyssuhde ei oo kehittyny kunnolla. Vaimo vois myös mennä vauvan kanssa ensikotiin arviointijaksolle.
[/quote]
Muuten ihan samaa mieltä, mutta imetyksellä ja kiintymyssuhteella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ei sitten mitään. Ruokkimisella ja kiintymyssuhteella on, mutta imetys on vain yksi tapa ruokkia. Meillä olisi aika paljon häiriintyneitä lapsia ja aikuisia, jos näin olisi.
[/quote]
Kyllä kaikkien tutkimusten mukaan on imetyksellä yhteys kiintymyssuhteeseen.
Ap. Niin kauan kuin sallit ton käytöksen, niin kauan se jatkuu. En usko masennukseen vaan pikemminkin narsistiseen tai epävakaaseen persoonaan. Millainen vaimosi oli ennen lapsia?
Karrikoiden on nyt niin, että sinä ap teet 24 tunnin työpäivän 7 päivänä viikossa ja vaimosi 8 tunnin päivän viitenä päivänä viikossa. Onko se reilua? Se on selvää, että jotain vahinkoa tuosta lapselle syntyy. Vauvanne vaistoaa sen, että äiti ei halua olla hänen kanssaan ja on hermostunut. Saattaa tämänkin vuoksi olla päivisin hankalampi hänen seurassaan kuin sinun. Tsemppiä ja tee kaikkesi, että tilanteenne paranee. Oli se ratkaisu sitten, mikä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella surullista luettavaa ja ahdistaa ajatuskin siitä mitä tällainen kylmyys tekee vauvalle.
Anna sinä rakkautta ja hoivaa vauvalle niin paljon kuin mahdollista, ja jätä kotityöt minimiin.
Anna myös tämä ketju vaimollesi luettavaksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä siis tuolla aiemmalla sivulla kirjoitin itse olleeni samanlainen, mutta pitää vielä korjata, että itse en saanut raivareita, vaan enemmänkin olin itkuinen ja ahdistunut. Ym,ärrän vaimoasi, mutta en hyväksy hänen läytöstään. Kuten en hyväksynyt omaanikaan, vaan hain apua. Valittaja, joka ei edes yritä asioille mitään tehdä, valittaa turhaan (siis vaimosi). Itsekin laittelin ahdistuneita viestejä lapsen isälle, mutta selitjn ne hänelle siten, että pakko on purkaa nuita oloja jollekkkn, kavereille ei olisi koskaan voinut sanoa, ja vauvalle vielä vähemmän. Mies ymmärsi minua hyvin, kun haukuin hänelle
vauvaa, mutta kerroin senkin, että tarvitsen tuota purkamista, enkä tietenkään oikeasti vihaa lasta. Haukku ei haavaa tee. Lapsen hoidin aina hyvin, vaikka vitutti ihan silmittömästi. Itse olin siis 22-vuotias, vaikka ei se ikä välttämättä nyt liity mitenkään mihinkään. Pointti siis se, että laitoin kiukkuviestejä auvasta helpottaakseni oloani (toimi), mutta tein selväksi, että ne oli vain vitutuksen hetkillä ja että en koskaan tietenkään satuttaisi vauvaa.
Tällä en kuitenkaan tarkoita, että vaimosi olisi samanlainen ja vaaraton. Olisin todella huolissani siitä, millaista kohtelua lapsi saa. Sinuna todella tekisin sen lasuilmon, mutta en kaunistelisi tilannetta liikaa, koska monesti sellaset "kevyet" ilmoitukset saatetaan ratkoa jopa puhelimitse. Meillä siis kävi noin, kun naapurilta tuli joskus ilmoitus, kun lapsi itki vielä niin myöhään, että eikö me pistetä häntä ajoissa unille. Asia oli toki että itkua kuului 23-00 aikoihin, kun lapsi Heräsi ensimmäjsen yöheräyksen (tämä vanhemmalla iällä), ja että nukkumaan pistettiin aina ajoissa.soitat vaikka nimettömänä tai kuten joku pyysi, pyydät neuvolasta tekemään. Sanot että äiti ei viihdy eikä juuri ole lapsen kanssa, ei tule kompromissiä hoidon suhteen eikä isäkään jaksa elää kuin yh, molemmat aivan piipussa ja apua kaivattaisiin nopeaa.
Säälin lastasi ja sinua, ymmärrän vaimoasi, mutta nyt muutos on hänestä kiinni. Itse, vaikka kuinka vihasin vauvan kanssa oloa (mulla siis se refluksitapaus josta kirjotin edellissivulla), niin takaraivossa paukutti silti se vaisto/ääni, että lapsi pitää hoitaa hyvin, eikä hän saa kärsiä sen takia, että tahtomattaan saa minut burnoutin partaalle. Nielin oman itsekkyyteni ja päästin siis miestäkj lähtemään ulos ja vahdin vapaapäivinä, mutta kyllä mä pidin sitä epäreiluna, koska koin että työt ei mene tasan ja minulla rankkaa. Olisin varmaan katkeroitunut miehelleni ennen pitkää, mutta sitten tosiaan vaihdettiin osia ja menin itse töihin. Muutos näkyi jo varmaa 3-4 päivän aikana. Ensin suututti tulla kotiin vauvan luo, mutta pian sitä alkoikin ikävöidä ja kotiin meni mielellään. Mies sai sillon vapaa-aikaa ja minä lähenin lapsen kanssa.
Jos vaimollasi ei ole töitä, niin ehdota kouluun menoa? Mä olen ite nyt koulussa ja tuntuu tavallaan ihan lomailulta, ja lapsen kanssa haluaa viettää kaiken vapaa-ajan kun koulusta pääsee. Lähdin siks toiselle asteelle opiskelemaan, kun en halunnut tähän elämäntilanteeseen liikaa paineita koulustakin (isän kanssa erottu, niin ei olisi aikaa läksyihin koulun jälkeen), niin suosittele vaimollesi samaa. Koulussa on kivaa, sieltä saa ammatin, varmasti on kamuja ja sos.elämä kukoistaa niin, että ei tarvihe harrastaa joka pv ja rilluutella joka vklp :)
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 19:18"]
Itse olen sitä mieltä että kantturalle tämä viesti ketju eteen luettavaksi ja jos niin käy niin voit minun puolestani kysyä:onko akka ihan sekaisin kun pikemminkin taitaa hänellä olla mitä helpoin kotiäidin rooli?Niin ja en kyllä edes äidiksi häntä kutsuisi vaan lastenhoitajaksi.Mulla on itsellä 3kk vauva ja ei tulisi kyllä mieleenkään pistää työssä käyvää isukkia yöllä heräämään vauvan takia! =D
[/quote]Meidän vauva oli reilu 2 kk, kun rupesin näkemään harhanäkyjä lapsen vahingoittamisesta teräaseella. Psykiatrille päädyin, joka neuvoi, että viikoksi (työssäkäyvälle) isälle yöheräämiset vauvan kanssa. Tämän viikon jälkeen vauva ei enää herännyt öisin. Minulla sen sijaan vei pdempään itseni kuntoon saattaminen. Mutta vain vinkiksi, että tällaistakin voi kokeilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihmetteln suuresti miksi ap ei saa muutosta aikaiseksi????
onko ap enää täällä? ja teetkö jotain asialle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni pyysi kysymään, miksei mies käy vaimonsa kanssa viihteellä ja palkkaa lapsenvahtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei! Täällä on narsistin tytär. Kuvailemasi tilanne kuulostaa aivan siltä miltä isäni selitti minulle heidän ajastaan kun olin pieni. Juokse karkuun kun vielä voit! Ihan lapsenkin puolesta tai hänelle tulee yhtä kamala lapsuus kuin minulla. Minkälainen vaimosi oli ennen lasta? Oliko samanlaisia piirteitä kuin nytkin? Älä suostu kaikkeen vaan taistele!
olisi kiva saada tietää miten teillä menee siellä kun kerran avaat ketjun...ja ihmiset vastaa siihen..
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 05:01"]
Kaikille ei äitiys sovi, mutta eihän sitä voi tietää ennen kuin se vauva on sitten siinä.
[/quote]
Kyllä suurin osa voi tietää. Jos on ihminen joka kaipaa hiljaisuutta, omaa aikaa, harrastuksia, hyviä unia, ja ahdistuu suuresta määrästä velvollisuuksia ja pakkoja ja kotitöitä, niin voi hyvinkin ennustaa että hänelle ei sovi äitiys. Ihmetyttää, kuinka 35-vuotiaalle on oma persoona ollut noin vieras, että vaikka ilmeisesti on nämä luonteenpiirteet omannut jo ennenkin, niin silti haluaa lapsen. Onkohan tässä joku raukka mennyt taas siihen "kyllä oma lapsi on eri asia" -ansaan?
Siis mammat ymmärtää täällä tuota surkeaa äitiä?? Kuka sitä vauvaa ajattelee, sen aika on nyt eikä voi todellakaan odottaa!