Onko täällä muita joiden stressinsietokyky on jostain syystä olematon, hermot ei kestä pienintäkään vastoinkäymistä ja lähes sekoat?...

Täällä yksi. Traumaattinen lapsuus ja työuupumus taustalla, romahduksesta seurasi kolmen kuukauden osastohoitojakso, ja vaikka siitä on jo 15 vuotta, en ole koskaan palautunut ennalleni.

Kestän yhden sovitun menon viikossa, en yhtään enempää. Jos tulee tämän lisäksi pienikin vaatimus, mulla nousee heti kuume. Yli kahteen vuoteen lämpö ei ole laskenut alle 37,3, sillä vaikkei olisi mitään stressattavaa, saan sen aikaan katastrofiajattelulla. Joku hyvin kuvailikin sitä valkoista kirjekuorta ja tuomiopäivän odottamista. 

Välillä en kestä edes sitä, että telkkari on päällä, välillä on ihan ok kuunnella musiikkia täysillä. Aistiyliherkkyys vaihtelee stressitason mukaan. 

Väsyin jo tämän kirjoittamisesta ja tuli aivosumu, enkä osaa tähän loppuun sanoa mitään järkevää. 

Minulla myös se etten kestä enää normaaleja ääniä. Välillä kun tv päällä tuntuu, että pää räjähtää. Etenkin, jos tähän vielä lisäksi jotain muuta ääniärsykkeitä. Olin ennen mielestäni rento, nykyisin nipo kun tuntuu etten kestä mitään. Myös hajut saavat minut ärsyyntymään.

Up, kirjoittaisin omasta uupumisestani ja resilienssin loppumisesta, jos vain jaksaisin. Pun intended.

Ehkä joku muu jaksaa kirjoittaa ja me muut uupuneet saadaan vertaistukea.

Kyllä olisi tehnyt mieli tänään taas noitua kurkku suorana kun kompastuin hdmi johtoon ja näytön puoleisessa päässä johdon pää, se pistoke-osa perkele vääntyi! Onneksi mitään ei näytä hajonneen, kuva ja ääni kuuluu ja näkyy kuitenkin, mutta ei olisi tarvinnut tätäkään sattua. Tuollainen tempaisu pahimmilaan saattaa repäistä hdmi pistokkeen näytön piirilevyltä irti ja sitten on hankalampi tilanne edessä, todennäköisesti ei kannata korjuuttaa. Satojen eurojen vahinko!

Ryhdy omaishoitajaksi niin näet mitä stressi tekee ihmiselle,etenkin jos palkkio on pieni,et ole valmistautunut tehtävääsi tarpeeksi, kaikki tulee yllätyksenä ja et saa tukea mistään.Voin sanoa että ei ole mitään huviretki! Perseestä suoraan sanottuna ei tarpeeksi arvostusta vaikka voi rinnastaa sairaanhoitajaan, palkkaluokka täytyisi olla sama.

Mäkin jsksoin paljon; eron, yksinhuoltajuuden ja elämän exän vainon kohteena. Sitten sairastuin vakavasti ja sen myötä tuli myös talousvaikeudet. Nyt en kestä enää yhtään stressiä, kyllä se kuminauhakin joskus katkeaa. Oon myös muuttamassa pienempään asuntoon ja aion vähentää tavaraa reilusti. Sairasloma edelleen, mutta stressin takia en nuku riittävästi.

Nosto

Nykyään joo

Vaihdevuodet. Suosittelen hormonikorvaushoitoa.

Vierailija kirjoitti:

Ryhdy omaishoitajaksi niin näet mitä stressi tekee ihmiselle,etenkin jos palkkio on pieni,et ole valmistautunut tehtävääsi tarpeeksi, kaikki tulee yllätyksenä ja et saa tukea mistään.Voin sanoa että ei ole mitään huviretki! Perseestä suoraan sanottuna ei tarpeeksi arvostusta vaikka voi rinnastaa sairaanhoitajaan, palkkaluokka täytyisi olla sama.

Pitäisi olla vähintään tuplat, koska tunteja on ainakin triplat. Sairaanhoitajalla on sentään välillä vapaatakin, omaishoitajalla ei käytännössä ikinä. En ryhtyisi missään tapauksessa enkä mistään hinnasta. Varma keino sairastuttaa itsensä. No ehkä, jos olisi joku pienikokoinen liikuntarajoitteinen mummo, jonka pää olisi terävä kuin partaveitsi. Siinä ei olisi ihan niin kiinni ja se ehkä nukkuisi yöt ja voisi olla mukavaa seuraa. Mutta kun käytännössä ne on näitä hourailevia muistisairaita... Nuku siinä sitten, kun se yökaudet häärää mitä sattuu. Ei ei ei. 

Vierailija kirjoitti:

Suomessa ei taideta oikein tunnistaa muuta uupumusta kuin työsellainen. Vaikka yhtä hyvin sitä voi uupua muutenkin tai muista syistä kuin työstä. Ruotsissa ei puhuta työuupumuksesta vaan yleisesti uupumuksesta, (uupumussyndrooma, utmattningsyndrom) ja minusta tämä on järkevämpi näkökulma. Hyvin usein uupuneella se uupumus tulee monesta asiasta, ei vaan siitä työstä.

Eli Ap, sinä kärsit uupumuksesta. Klassiset oireet. Uupumuksen kokeneilla stressinsietokyky voi huonontua pysyvästi. Ja yleensä juuri ne vahvat uupuu, kun he eivät tajua, että heidänkin voimillaan  on rajansa. Lue kirjallisuutta aiheesta. 

Tällaiset laiskat kuin minä ei helposti uuvu, kun minulla ei ole kovin korkeat suorituskriteerit itselleni. Olen kyllä huomannut vanhemmiten tarpeen yksinkertaistaa elämää. Itsekin olen velaton vuokralla-asuja. Ei stressaa laskut, ei lainat, eikä sinkkuna tarvitse passata ketään tai vaikkapa laittaa joulua jos ei huvita.

Tämä on niin totta. Itselläni työ oli pitkään asia, joka kannatteli minua muun uupumuksen keskellä. Tietysti siihenkin kului voimavaroja, mutta se tuntui kaiken muun rinnalla levolta. Sitten tuli se piste, kun sekään ei enää auttanut ja sitten työkin rupesi rasittamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Autistisia piirteitä? Helpottaa kun tietää mistä on kyse.

Tämä voi monella olla taustalla, vaikkei itsellä olisi siitä aavistustakaan. Se lisää kaiken kuormittavuutta, mutta niin kauan kuin asiat on hyvin ja energiaa riittää, se ei välttämättä aiheuta ongelmia. Ongelmat alkaa siinä kohtaa, kun kuormitus kasaantuu. Siihen taustakuormitukseen on vain niin tottunut eikä sitä tajua, ettei ne samat asiat kuormita samalla tavalla kaikkia muita. Sitä ei välttämättä edes tiedosta, mikä kaikki kuormittaa hermoja, ennen kuin ne hermot on riekaleina. Kun ne on tavallisia elämään kuuluvia asioita, esim. melu tai viriketulva. Jos sen joskus hoksaa, niin sitä ajattelee, että no sitä vain pitää kestää ja kaikilla on sama tilanne. Vaan eipä olekaan. 

Kyvystä tiedä mutta HALU sietää stressiä on nolla.On saatu parin-kolmen ihmisen tarpeiksi jo.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nyt sellainen fiilis että haluaisin tavata teidät kaikki ihan kasvotusten ja puhua. Perustetaan johonkin saarelle oma valtakunta jossa puhutaan toisille vain kauniisti ja arvostavasti ja kasaamatta paineita.

Minulle on jäänyt loppuunpalamisesta myös puhelin- ja raha-asioiden kammo. Pulssi nousee edelleen kun puhelin soi, paniikki nostaa päätään kun postilaatikossa on valkoinen kirjekuori. Vaikka avaan kirjeen rauhallisen näköisesti ja silmäilen muka puolihuolimattomasti, pelkään aina. Pahinta on, jos on vastaamattomia puheluita ja on liian myöhä soittaa takaisin. En takuulla voi nukkua ja vaan odotan tuomiopäivää.

Hitto, niin usein tuo elämästään (tähän asti) menestyjänä selvinnyt puoliso vain ihmettelee, että miksi sinä nyt tuollaisesta murrut, eihän tuossa ole mitään vaikeaa. Soitat vaan sinne ja neuvottelet että blaa blaa blaa Kai sinä nyt siihen pystyt. Eikä se puoliso tosiaan huomaa kui jäävuoren huiput, ne kohd

Tämä osui kyllä erityisen hyvin minuunkin. Puhelimen ääntä en kestä vieläkään, joten pidän sitä äänettömällä lähes aina. Äänet laitan vain jos odotan puhelua. Joskus värinällä, se on siedettävämpi. Edelleen saapuneet viestit saattaa vähän ahdistaa, mutta reaktio on paljon pienempi ja hallittavampi, kun ei ole sitä ääntä. Katson puhelinta vain silloin kun haluan, joten olen etukäteen vähän valmistautunut. Viestit ei pääse yllättämään. 

Sama oli noiden valkoisten kirjeidenkin suhteen, vaikkei siihen ollut mitään järkevää syytä. Odotin koko ajan jotain kamalaa vaadetta tai uhkausta saapuvaksi. Nyt laskut ei enää ahdista. Mutta jos lähettäjä ei näy päälle päin tai kirje on joltain viranomaiselta, enkä heti hoksaa syytä (esim. verokortti), niin taas kilahtaa stressi tappiin. 

Vierailija kirjoitti:

Oon ite ollu aina tollanen enkä tiedä, että mitä ihmettä sille asialle voi enää tehdä. Terapiassa on käyty ja työstetty kaikkea mahdollista, mutta tuntuu että kroppa on vaan jotenki fyysisesti ohjelmoitu ylivireystilaan eikä kestä minkäänlaista painetta, ihan sama mitä teen.

Tähän kiteytyy asian ydin. "fyysisesti ohjelmoitu ylivireystilaan". Suosittelen Jäljet kehossa -kirjaa (Bessel van der Kolk) sekä psykofyysistä fysioterapiaa (Bodymind Oy, Mikko Patovirta). Lisäksi Mielenterveystalo.fi omahoito-ohjelmia, niitä on joka lähtöön (uupumukseen, ahdistukseen..) ja niissä on paljon hyvää tietoa. Been there, done thatt.

Joo. Nuorena olin skarppi ja huoleton, mutta liika miellyttämisen halu ja yllättäen kierroksille mennyt suorittaminen vei ensimmäiseen burnoutiin. Työelämässä finanssikriisin aikaan tuli sitten toinen. Näiden jälkeen järki vielä kulki, mut sitten jumin tylsään työhön liian pitkäksi aikaa ja sisältä hitaasti tappava boreout tuhosi kognitiiviset kyvyt. Sitten vielä hieman sekoilua asunnon kanssa, kaksi lasta unettomine öineen, uuden ammatin opiskelu ja suhdannetyöttömyys niin nytpä sitä sitten järki ei kulje millään. Hermostun kaikenlaisesta, pelkään että rahat loppuu, en kykene vähänkään hektiseen työhön (kokeilin olla kaupan kassalla ja meni ihan pää sekaisin). Puhelinkammokin on. Ja autismin piirteitä. 

On, eikä sitä näin keski-iässä paranna enää mikään. Olen käytännössä joutunut poistamaan elämästäni kaikki kuormittavat tekijät, myös ylimääräiset kontaktit aikuisiin lapsiini. Muistisairaan äitini asioita vielä hoidan, ja ne ovat aivan siinä jaksamiseni rajoilla, mutta minulle prioriteetti. Omalla kohdallani tilanne meni jopa niin pitkälle, että olen mennyt uupumuksesta tajuttomaksi ja muuta outoa; eli koko keho petti kokonaisuudessaan. Työelämään minusta ei enää ole, ystävien kanssa en jaksa kommunikoida. Vietän suurimman osan aikaa hämärässä hiljaisuudessa.

Iän myötä olen pakko-opetellut sen että ei kannata stressata ja miettiä asioita joille vaan ei voi itse mitään !

Kärsin burnoutin, mitä lääkärit eivät tunnistaneet, ja jäin ilman hoitoa.

Tajusin itse vasta paljon myöhemmin, mistä oli kyse, mutta se oli myöhäistä. Olin menettänyt keskittymiskyvyn, stressinsietokyvyn ja kyvyn tuntea yhtään mitään positiivisia tunteita.

Syyt burnouttiin olivat monta rankkaa vastoinkäymistä ja kuolemaa, mitkä sattuivat vuoden sisällä.

Itse olen tuollainen ihminen että stressaannun helposti ja stressinsietokyky on olematon,oletko miettnyt miten tuo stressaaminen vaikuttaa lapsiisi varsinkin jos olet yksinhuoltaja? Siis jos stressaat siitäkin mietn siistiä on jne.niin kyllä siinä varmaan lapsetkin stressaantuu Meillä onneksi mies ei stressaa ja osaa ottaa rauhallisesti, sinullakin varmaan olisi hyvä olla miesystävä ketä olisi rauhallinen eikä stressaisi.