Onko täällä muita joiden stressinsietokyky on jostain syystä olematon, hermot ei kestä pienintäkään vastoinkäymistä ja lähes sekoat?...

Ylös

Oon ite ollu aina tollanen enkä tiedä, että mitä ihmettä sille asialle voi enää tehdä. Terapiassa on käyty ja työstetty kaikkea mahdollista, mutta tuntuu että kroppa on vaan jotenki fyysisesti ohjelmoitu ylivireystilaan eikä kestä minkäänlaista painetta, ihan sama mitä teen.

Autistisia piirteitä? Helpottaa kun tietää mistä on kyse.

Mä olin joskus aikoinaan tuollainen. Nyt lähinnä lamaannun stressistä, jolloin menee päiviä ja viikkoja kummassa sumussa, jossa en tunne oikein mitään enkä tee oikein mitään. Havahduin nyt vuodenvaihteessa siihen, että en esim. muista viime keväästä oikeastaan mitään. Kalenteria selaamalla sitten palautin mieleen, että esim. uusi kotimme remontoitiin lattiasta kattoon viime vuonna. Miten voi sellaisenkin unohtaa?

Vierailija kirjoitti:

Oon ite ollu aina tollanen enkä tiedä, että mitä ihmettä sille asialle voi enää tehdä. Terapiassa on käyty ja työstetty kaikkea mahdollista, mutta tuntuu että kroppa on vaan jotenki fyysisesti ohjelmoitu ylivireystilaan eikä kestä minkäänlaista painetta, ihan sama mitä teen.

Kannattaa tutustua erilaisiin kehollisiin terapiaharjoituksiin esim. TRE, vagus jne. Aloita vaikka youtubesta, sieltä löytyy ihan mukiinmeneviä ohjeita. Jos on traumataustaa, suosittelen myös kirjaa "Overcoming trauma through yoga", kirj. Emerson ja Hopper.

täällä myös yksi joka kärsii samanlaisesta, ei kestä mitään negatiivista, et ole yksin ap!

Käytättekö paljon kännykkää selailuun? Somea, uutisia?

Kannattaa ihan ensin kokeilla ottaa viikon tauko selailusta. Totaalinen tauko netistä (ainakin vapaa-ajalla, jos töissä joutuu käyttämään somea). Ehkä se ei auta, mutta ei varmasti pahenna.

joku palkaton loma töistä ,kannattaa ottaa ,ennenkun tapahtuu joku vahinko.jos on ahdistunut ja pinna kireenä, on jo liian pitkällä burn out.

kaiken turhan touhun alasajo. älä pyri kotonakaan, mihinkään ihme suorituksiin kotitöissä.syö vaikka paperilautasilta jos laiskottaa.

itsen hoito.

esim.kylpyläreissu, jossa vain lillut vedessä viikon.

metsäretki ,puhelin äänettömällä.

joku kirkko tai muu musiikki konsertti, jossa keskityt tapahtumaan ja omiin ajatuksiin. oon huomannut kun on tankki tyhjä, tarvii jotain kivaa hetkeä yksin, että tulee elämys tai vaihtelu arkeen.toivoa muusta

tää korona nyt on valtava mullistus, kaiken muun työtressin oheen.

mun näkemyksen mukaan, burn out ei parane taysin koskaan.ärsyyntymis ja kuormitus ei palaudu normaali tasolle. eli työterveys, usein liian myöhään toimii. kaduttaa etten muutamasta työpaikasta lähtenyt aiemmin käveleen.ei pidä sinnitellä, vaan todeta et voimat on loppu ja pitää sairaslomaa.

Samaa ja nimenomaan burnoutin jälkeen. Enää ei kärsi katsoa toimintaelokuvia tai lukea uutisia. Tunnistan itsestäni erityisherkkyyttä ja vaativaa persoonallisuutta.

Tämä on erittäin tärkeä ketju. Samaistun, mutta en jaksa kirjoittaa…

Mulla oli jouluna v.-19 sellainen tilanne, että irtisanouduin työuupumuksen vuoksi, tuli vaan mitta täyteen. Silloin vielä sanoin, että en palaa samoihin töihin enää. Noh, opiskelin toista alaa ja tuli korona…

Pitkä tarina, mutta siis nyt olen taas samalla alalla, jonka takia aiemmin uuvuin, ollut pian vuoden. Samat fiilikset alkaa taas nousta pintaan. Työt kerääntyy, väsymys lisääntyy, kiireen tunne on läsnä koko ajan. Ajattelin, että pystyisin hallitsemaan tätä paremmin, mutta en ole enää niin varma. On lapset ja muutakin stressiä mm. asuntoon liittyen. Hinnat nousee ja palkalla tulee juuri ja juuri toimeen. Ei oikein tiedä mitä tehdä.

Minullakin eräästä työpaikasta jäi varmaan joku traumaperäinen stressihäiriö, käyttäydyin ihan ihme tavalla etten tunnistanut enää itseäni. Aivan kuin olisin joku muu. Olen saanut itselleni apua ja lohtua mieluisasta tekemisestä kuten kirjoista ja lukemisesta, musiikista, esim. tanssiminen ja laulaminen on avannut tunnelukkoja. Vertaistuki on tärkeää, aika moni kuitenkin tuntuu painivan näiden asioisen kanssa.

Löysin Uupuneet ry: n sivut. Sieltä saa apuja ja vertaistukea. Täytyy itsekin tutustua paremmin kunhan vaan jaksais…

Pian vuosi takana toipumista työuupumuksesta. Välillä tulee yhä huonoja päiviä, mutta elämässä alkaa olla taas iloisia sävyjä. Tänään ensimmäinen päivä, että en ole vuodattanut yhtään kyyneltä.

Minulla on yliaktiivinen keskushermosto, astma ja ADD, diagnosoimattomina siihen päälle ahdistuneisuus ja OCD. Stressaannun todella herkästi ja siedän stressiä huonosti.

Soppa ilmenee ainakin äärimmäisenä kärsimättömyytenä, turhautumisherkkyytenä, ennakkoon jännittämisenä, muutoksista tolalleen menemisenä, rutiineista tolalleen menemisenä, tunnetilojen sahaamisena, unettomuutena, impulssikontrollin puutteena, hampaiden narskutteluna (taas kerran lohkesi toinen etuhammas), hermostuneisuutena, ärtyneisyytenä, kontrolloimattomana rasittavana pelleilynä ja mölinänä, "huumoriäänillä" puhumisena, vetäytymisenä, ympäristön ylitarkkailuna, sosiaalisena jännittämisenä, pessimisminä, ylianalysointina, epäratkaisukeskeisyytenä, epäkäytännöllisyytenä, itsekriittisyytenä, aistiherkkyytenä (hyvässä ja pahassa) ja ajatusten luuppaamisena. Ainakin! :D

Täällä kanssa yksi, joka pahan loppuunpalamisen myötä muuttui hermoheikoksi erakoksi. Ei jaksa ihmisiä! Vaikea löytää uutta alaa, jossa ei olisi ihmiskontakteja. Ei ehkä tässä yli 40v. enää voi ryhtyä koodariksi tms. Opinnot vaatisivat niitä hermoja, ja niitä kun ei ole.... Ennen olin pärjäävä ja osaava, entinen kympin tyttö joka kävi koulut ja meni töihin. Sitten kiltisti suoritti ja suoritti. Kunnes järkyttävän ilmapiirin ja huonon johtamisen työpaikka teki minusta lopun.

Voi miten lohduttava ketju! Ihan sama tilanne täällä. Työuupumus oli jo monta vuotta sitten. En ole ehkä palautunut siitä ja alkanut epäillä palaudunko koskaan vai menikö siinä jotain totaalisen rikki. Uupumus tuli enemminkin työilmapiiristä ja kiusanteosta, kuin liiasta työmäärästä.

Korona-aika on ollut taivas kun on voinut minimoida kontaktit ja olla rauhassa, mutta joku pieni ulkoa tullut vaatimus voi ylikuormittaa ja laukaista tilanteen. Aiemmin siedin hyvin stressiä, olin monessa mukana, aktiivinen ja urheilin päälle. Nyt tahdon olla yksin, mieluiten kotona ja luonnossa, ei mitään stressinsietokykyä ja tunnistan myös nuo erityisherkkyyden piirteet. En kestä myöskään enää fyysistä rasitusta. Harmittaa.

Eihän tuossa ole mitään vikaa. Olet vähentänyt kaikkea turhaa elämässä, niin minäkin tuossa iässä tein. Asun pienemmässä asunnossa, kuljen bussilla koska asun kaupungissa ja olen tyytyväisempi kuin huonossa parisuhteessa leikkimässä onnellista ydinperhettä vaikka suhteet oli täynnä myrkkyä ja elämä yhtä helvettiä. Älä sinä välitä sosialistisuomalaisten painostuksesta. Elät elämääsi niinkuin haluat, mitä se kenellekään muulle kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa ole mitään vikaa. Olet vähentänyt kaikkea turhaa elämässä, niin minäkin tuossa iässä tein. Asun pienemmässä asunnossa, kuljen bussilla koska asun kaupungissa ja olen tyytyväisempi kuin huonossa parisuhteessa leikkimässä onnellista ydinperhettä vaikka suhteet oli täynnä myrkkyä ja elämä yhtä helvettiä. Älä sinä välitä sosialistisuomalaisten painostuksesta. Elät elämääsi niinkuin haluat, mitä se kenellekään muulle kuuluu.

Sepä tässä on, että en halua elämää kuten on nyt pakko, hidastettuna. Kun ei kestä edes normaalia arjen kuormitusta. On niin paljon mitä tahtoisin tehdä, mutta uupumuksen jälkeen ei ole pystynyt siihen. Parisuhde on hyvä ja tavallaan pelastukseni.

Pää ja fysiikka petti yhtä aikaa, ja en ole saanut selville onko edes mahdollista toipua.

Ylös