Miksi työtätekevät ovat niin katkeria sosiaalieduista?
Viime päivinä esille tuodut leikkaukset ovat olleet kamalaa luettavaa. Aivan kuin yhdellä pommilla räjäytettäisiin koko hyvinvointi, mitä on rakennettu vuosikymmenet.
Siltikin gallupit näyttävät, että Keskustan kannatus vain nousee jatkuvasti.
Tämähän kertoo lähinnä siitä, että ihmiset ovat oikeasti iloisia leikkauksista ja katkeria köyhille, työttömille ja eläkeläisille heidän sosiaalieduistaan.
Miksi ihmiset ovat niin katkeria, jos joillekin maksetaan tukia? Eikö ihminen oikeasti ansaitse inhimillistä elämää olemalla tämän yhteiskunnan jäsen? Eivätkö ne voi tehdä enemmän, joilla rahkeet riittävät siihen?
Esimerkiksi nostamalla rikkaiden verotusta rajusti, oltaisiin hyvin saatu kiinni koko kestävyysvaje muutamassa vuodessa. Mutta ei, köyhiltä vain viimeiset tuhkat pesästä!
Kommentit (384)
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 15:51"]
Minä en kadehdi työttömyyttä, todennäköisesti olen lähivuosina itsekin työtön. Mutta sitä en sulata, että ne, jotka eivät ole koskaan päivääkään tehneet töitä, saavat aivan kaiken haluamansa ja elintasonsa ei eroa millään lailla rikkaiden elintasosta, ainoastaan normaali työssäkäyvä elää paljon vaatimattomammin. Ja huomattava osa näistä herroiksi elelevistä on muita kuin suomalaisia.
[/quote]
Jakomäen herrat. Huhhuh sentään.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 15:59"]
Ymmärrän joidenkin kiukun joka kohdistuu tiettyihin henkilöihin jotka vastikkeetta alusta asti saavat kaiken mistä muut ovat joutuneet maksamaan ja joutuvat kustantamaan heidänkin elintasonsa.
Sitä en ymmärrä miksi haukutaan, halveksitaan ja halutaan rangaista heitä jotka ilman omaa tahtoansa ovat joutuneet työttömiksi ja työttöminä pysyvät vaikka kuinka yrittävät tilannettansa muuttaa. Eivät he työllisty sillä että heidän olojansa kurjistetaan.
[/quote]
Suurin osa työttömistä on ihan omaa syytänsä työttömiä. Suurimmalla osalla työtömistä on aina kootut selitykset miksi ei töitä ole löytynyt ja miksi mitäkin työtä ei ole voinut hakea.
Tiedoksi että olen ollut itsekkin työtön mutta hommasin erittäin nopeasti itselleni työtä. Kun idea oli että työ kuin työ mistä tahansa millä palkalla tahansa (joka täyttää työehdot) kelpaa.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 14:43"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 14:34"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 12:38"][quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 12:33"] [quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 08:03"] [quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 07:30"]Haluavat ahneuksissaan kaiken itselleen. [/quote] Kai työssäkäyvän kuuluukin saada enemmän. Etenkin pienipalkkaisten pitäisi saada enemmän palkkaa. Ero kotona oleviin on liian pieni [/quote] Tätä juuri tarkoitan!!!! Moni saa kotona lähes saman kuin minä vaikka teen 8h päivässä töitä. Sen eron pitäisi kasvaa. [/quote] Tuo on totta että palkkojen pitäisi olla isommat. Tai ainakin niin, että jos tekee kahdeksan tuntia, niin ei voi olla että joku saa samasta työstä 5000e ja joku toinen 1600e. Mutta eihän se sosiaaliturvan vika ole! [/quote] Tottakai vaativammasta työstä maksetaan enemmän. Ja kaikesta työstä enemmän kuin siitä ettei mitään tee
[/quote]"samasta työstä 5000 ja 1600" luki siinä.
[/quote]
No missä työssä ja työpaikassa saa 8 tunnin työstä toinen työntekijä 5000 ja toinen 1600?
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 15:55"]
Rupee kyllästyttään tää maksajan rooli.Ansiovero,autovero,ruokaverot,alvi verot ylevero,tonttivero,kiinteistövero vero vero vero...
Joku on jatkuvasti perseraiskaamassa ja aina kun meinaa tulla vähän rahaa ja mennä hyvin tuntuu että hommat lyödään seis joka saamarin paskiaisen takia joka ei osaa pitää itsestään huolta.
Ei jaksa saatana ymmärtää miten joku ei ymmärrä että ei voi olettaa että toiset aina maksaa ja tekee sun puolesta!
[/quote]
Ole kiltti ja jätä veronmaksajanroolisi. Myy auto ja talo, jätä työ sitä enemmän tarvitsevalle. Ihan olet elämäsi valinnut. Työttömät eivät ole.
"Suurinosa työttömistä tietäjää" tässä tarvitaankin mene takaisisn nukkumaan olet rasittava
Voisi kysyä miksi työttömät ovat niin katkeria niille, jotka saavat palkkaa?
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 16:11"]
Koska moni saa etuja enemmän kuin työssäkäyvät palkkaa työstäa iheutuvien kulujen jälkeen, mm. Päivähoitomaksut, bensat yms..
[/quote]
Tuskin, sillä nämä työssäkäyväthän silloin jäisivät tuille. Ja jos jäisivät, ottaisi joku muu heidän työnsä. Eipä silti ole kovin moni vapaaehtoisesti jättäytynyt työttömäksi palkkatyöstä.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 15:59"]
Ymmärrän joidenkin kiukun joka kohdistuu tiettyihin henkilöihin jotka vastikkeetta alusta asti saavat kaiken mistä muut ovat joutuneet maksamaan ja joutuvat kustantamaan heidänkin elintasonsa.
Sitä en ymmärrä miksi haukutaan, halveksitaan ja halutaan rangaista heitä jotka ilman omaa tahtoansa ovat joutuneet työttömiksi ja työttöminä pysyvät vaikka kuinka yrittävät tilannettansa muuttaa. Eivät he työllisty sillä että heidän olojansa kurjistetaan.
[/quote]
Olen miettinyt usein että kummasta se johtuu
a) jengi on niin yksinkertaista ja tietämätöntä että luulevat vain ahkeruuden ratkaisevan
b) he tietävät että työttömäksi voi joutua monestakin syystä, ponnistelusta huolimatta, mutta he pitävät poliittisesti tarkoituksenmukaisena leimata kaikki työttömät laiskoiksi pummeiksi
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 15:10"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 14:54"][quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 14:49"] [quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 13:59"][quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 09:00"] Teen tosi paljon töitä ja haluan hankkia oman talon, auton ja käydä matkoilla. En siis tavoittele edes mitään kovin ihmeellistä. Samalla naapurin lorvitautinen elämäntapatyötön jättää laskut sossun huoleksi ja istuu koko kesän terassilla kittaamassa kaljaa. En haluis rahoittaa työlläni naapurin elämää, vaan maksaa vähemmän veroja ja menestyä omassa elämässäni. Mutta mitä enemmän teen töitä, sitä enemmän veroprosentti nousee. Tässä maassa on mahdoton menestyä työtä tekemällä. Ainoa keino rikkauksiin on lottovoitto tai syntyä rikkaaseen sukuun. [/quote] Tunnen monen omasta mielestäni n. keskituloisen perheen (yhteenlasketut tulot nettona verojen jälkeen n. 5000€ ja siihen lapsilisät 2 lasta 200€ eli yht. 5200€) Heillä menee hyvin. On varaa maksaa omasta asunnosta lähes 2000€ lainanlyhennystä ja muita asumiskuluja, on varaa autoon ja matkusteluun ja tietenkin kaikkeen siihen välttämättömään kuten ruokaan ja muihin pakollisiin laskuihin. Tällaisen keskituloisen perheen olisi hyvä kuitenkin kokeilla mitä on elää sitten esim. tukien varassa. Voin vakuuttaa että kaikki tuet yhteenlaskettuna (myös mahdollinen asumistuki) on käytettävissä huimasti vähemmän kun tuolla keskituloisella. Ei matkustella eikä makseta autoja. Kaljaa joku voi kittaa, joku taas laittaa mielummin ne kaljaraht johonkin muuhun tarpeelliseen kuten vaikka lasten vaatteisiin. Nelihenkiselle toimeentulotuen varassa elävälle perheelle jää asumiskulujen ja sähkön jälkeen elämiseen n. 1400€. Keskituloiselle (5200€ yht. lasketut tulot) joka maksaa omaa asuntoa vaikka 1700€/kk jää 3500€. Kyllä tossa aika selkeä elintasoero on (onneksi) työssäkäynnin hyväksi. Tuosta jos vähennetään sitten työmatkakulut n. 200€ niin eroa on vielä yli 3300€. Joku varmaan alkaa mussuttamaan päivähoitomaksuista. Juu, toki jos parista tai useammasta lapsesta joutuu täydet maksamaan vaikka yht. 600€ niin kaventaa se sitten eroa mutta siltikin työssäkäyvälle jää selvästi enemmän elämiseen vaikka maksaisi omaa asuntoa aika ökyhintaisesti eli 1700€/kk. Muistakaa, se tukien varassa elävä ei voi maksaa omaa mitenkään vaan joutuu asumaan vuokra-asunnossa joka on hyväksyttävien vuokra normien rajoissa tai sitten ei rahat enää riitäkään ruokaan koska ylimenevät asumiskulut joutuu maksamaan käyttörahosita jotka on tarkoitettu muihin välttämättömyyksiin. [/quote] Maksaa omaa asuntoa 1700 entä yhtiövastike tai sähköt y. He tarvitsevat myös auton tai kaksi että pääsevät töihin. Töihin tarvitaan paremmat vaatteet Moni keskituloinen ei saa noin paljoa käteen. 4000 on lähempänä [/quote] Tarkoitin että 1700€ sisältää kaikki asumiskulut. Kyllä jopa Helsingissä monen omistusasunnossa asuvan asumiskulut ovat alle 2000€ mukaanlukien sähköt ja vastikkeet ja lyhennykset. Ei sitä tarvitse itteänsä kipeäksi maksaa sillä että laittaa lyhyen lainanmaksuajan tai jos haluaa väkisin laittaa niin sitten maksakoon. (tiedän että n. 300 000€ lainastakin maksetaan monesti vain n. 1500€ asumiskulujen mukaan lukien kaikki!) Kaksi autoa, ei ainakaan pääkaupunkiseudulla ole välttämättömyys. Itseasiassa ei ole välttämättömyys ollenkaan. Kyllä sitä julkisilla pääsee hyvinkin lähes kaikkialle. Sitä vaan omassa päässä se voi olla välttämättömyys. Paremmat vaatteet, no joo, mutta kuinka paljon paremmat riippuu taas työpaikasta ja tehtävästä. Kyllä keskituloinen on jo 3300€ tienaava eli nettona n. 2500€ per lärvi eli yht. 5000€. [/quote] 300 000 lainaa. Maksuaika 20 v tekee 1600 kk. Lisäksi talon muut kulut. 500
[/quote]
Paljon väljemminkin voi maksaa. Esim. tiedän erään jolla on lainaa n. 300 000, maksuaika 27 v. korko marginaaleineen n. 1,2% eli lyhennyserä n. 1050€ ja siihen päälle sähkö ja vastike 500€. eli n. 1500€.Todellakin 1700€ kustannuksilla saa jo hyvän perheasunnon jopa Helsingistä. Sitäpaitsi ei ole pakko ottaa edes 300 000€ lainaa saadakseen perheasunnon pääkaupunkiseudulta.
Kuka sanoo että se asunto on pakko olla keskituloisellakaan joku ökyomakotitalo. Kyllä se kerrostaloasunto esim. 4h-k irtoaa jo reilusti alle 300 000€ ja sitäkin maksamalla kartuttaa omaa omaisuuttaan. Kyllähän sitä voidaan saada keskituloisenkin käytettävissä olevat tulot samalle tasolle työttömän kanssa jos palkasta vähennetään ensin jonkun ökylinnan lainanlyhennys lyhyellä maksuajalla plus jonkun 30 000€ maksavan "perheauton" lainanlyhennys.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 16:18"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 16:11"]
Koska moni saa etuja enemmän kuin työssäkäyvät palkkaa työstäa iheutuvien kulujen jälkeen, mm. Päivähoitomaksut, bensat yms..
[/quote]
Tuskin, sillä nämä työssäkäyväthän silloin jäisivät tuille. Ja jos jäisivät, ottaisi joku muu heidän työnsä. Eipä silti ole kovin moni vapaaehtoisesti jättäytynyt työttömäksi palkkatyöstä.
[/quote]
Päivähoitomaksut kalleimman luokan mukaan kahdelle lapselle, auton kulut, työvaatteet, ruokailu töissä (no, tämän voisi jättää, mutta on kuitenkin yksi päivän kohokohtia, joten olkoot), aika pois perheeltä ja omilta jutuilta... pakko käydä aina lasten kanssa yksityisellä lääkärissä, kun ei voi ottaa aikoja silloin, kun niitä julkiselta saisi. No, aika lähellä ollaan sitä mitä tukinakin voisi saada.
Työpaikan puolesta taas työterveys (huono, ei kata melkein mitään, mutta jonkinlainen), eläkekertymä, mielekäs tekeminen muuallakin kuin kotona. Kaikilla ei ole työ edes kovin mielekästä.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 15:48"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 15:22"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 15:20"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 15:16"]
Niin naurettavaa valitusta tässä(kin) topikissa, että vauva-sanalla taidetaan viitata aivan toisiin ikäryhmiin kuin oikeisiin vauvaikäisiin. Ei voi olla muuta mahdollisuutta.
[/quote]?????
[/quote]
Lueppa topikki uudelleen läpi kysymysmerkkien sijaan.
[/quote]Luin. Mitkä vauvat?
[/quote]
Ne kaikki lampaat jotka tässäkin topikissa määkivät.
Olikose pulinat pois äänestys on ohi! Heillä on oikeus tehdä mitä vaan vaikka tuhota suomen kokonaan onhan kansa heidät valinnut. hah. Varautukaa rahattomaan tulevaisuuteen no ei niitä inhottavia veroja ole maksettaviksi jos ei ole rahaa.
Tätä ne herrat haluaakin, kansa jakautuu kahtia ja tappelee.
Sen sijaan, että vaadittaisiin julkista sektoria pienemmäksi, radikaaleja työllisyyttä ja yrittämistä helpottavia uudistuksia (kuten perustulo tms), rötösherroja tilille korruptiosta.
Hajoita ja hallitse, se tiedettiin jo kauan ennen ajanlaskun alkua.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 16:14"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 14:43"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 14:34"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 12:38"][quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 12:33"] [quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 08:03"] [quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 07:30"]Haluavat ahneuksissaan kaiken itselleen. [/quote] Kai työssäkäyvän kuuluukin saada enemmän. Etenkin pienipalkkaisten pitäisi saada enemmän palkkaa. Ero kotona oleviin on liian pieni [/quote] Tätä juuri tarkoitan!!!! Moni saa kotona lähes saman kuin minä vaikka teen 8h päivässä töitä. Sen eron pitäisi kasvaa. [/quote] Tuo on totta että palkkojen pitäisi olla isommat. Tai ainakin niin, että jos tekee kahdeksan tuntia, niin ei voi olla että joku saa samasta työstä 5000e ja joku toinen 1600e. Mutta eihän se sosiaaliturvan vika ole! [/quote] Tottakai vaativammasta työstä maksetaan enemmän. Ja kaikesta työstä enemmän kuin siitä ettei mitään tee
[/quote]"samasta työstä 5000 ja 1600" luki siinä.
[/quote]
No missä työssä ja työpaikassa saa 8 tunnin työstä toinen työntekijä 5000 ja toinen 1600?
[/quote]En ole kumpikaan noista mut oiskohan ollut tehokeinona käytetty räikeä kärjistys eikä kirjaimellisesti otettavaksi tarkoitettu ilmaisu.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 16:16"]
Voisi kysyä miksi työttömät ovat niin katkeria niille, jotka saavat palkkaa?
[/quote]Hmmm.. voisivatkohan olla siksi että itsekin haluaisivat tehdä töitä ja saada palkkaa? Ja voisivat nostaa elintasoaan. Sen sijaan että saavat kuraa niskaansa työssäkäyviltä.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 12:33"][quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 12:29"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 07:45"]
En ymmärrä mitä se minulta on pois. Onko se kuitenkin jotain kateutta vai mitä. Ei kukaan elä perustoimeentulotuella hyvin, ainoastaan saa leivän pöydälle ja se oli siinä. Kituutusta ja jatkuvaa rahan kyttäämistä. Maksan mielelläni veroja, jotta kaikilla olisi hyvä olla.
[/quote]
Kun telkkarista katsoo miten työtön perhe tehtailee lisää lapsia, hoidattaa vanhemmat lapset päiväkodissa kokopäivähoidossa, ostelee isoja lohikönttejä ja maksattaa uusinta uutta olevan höyrypyykkikoneen sossussa, niin ei se oikein reilulta tunnu. Jos haluan höyrypyykkärin, joudun ensin säästämään ja ehkä tinkimään muista menoista. Nämä sankarit sen kun marssivat virastoon.
[/quote]
Älkää olko niin kateellisia. keskittykää enemmän omiin asioihinne. Keskittykää tekemään omasta elämästänne onnelisempaa. Voin antaa vinkin, että raha ei sitä onnea tuo.
[/quote]
Ymmärrätkö ettei kyseessä ole kateus vaan pyöristyneisyys siitä, että ME maksamme tuon kaiken. Me maksamme sen, että vapaakyytiläinen haluaa suurperheen ja kodinteknologian uusimmalla mallilla. Koko leikataan mm koulutuksesta ja terveydenhuollosta, voit itse miettiä jäisikö niihinkin enemmän varoja ilman näitä vapaamatkustajia.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 16:25"][quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 15:10"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 14:54"][quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 14:49"] [quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 13:59"][quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 09:00"] Teen tosi paljon töitä ja haluan hankkia oman talon, auton ja käydä matkoilla. En siis tavoittele edes mitään kovin ihmeellistä. Samalla naapurin lorvitautinen elämäntapatyötön jättää laskut sossun huoleksi ja istuu koko kesän terassilla kittaamassa kaljaa. En haluis rahoittaa työlläni naapurin elämää, vaan maksaa vähemmän veroja ja menestyä omassa elämässäni. Mutta mitä enemmän teen töitä, sitä enemmän veroprosentti nousee. Tässä maassa on mahdoton menestyä työtä tekemällä. Ainoa keino rikkauksiin on lottovoitto tai syntyä rikkaaseen sukuun. [/quote] Tunnen monen omasta mielestäni n. keskituloisen perheen (yhteenlasketut tulot nettona verojen jälkeen n. 5000€ ja siihen lapsilisät 2 lasta 200€ eli yht. 5200€) Heillä menee hyvin. On varaa maksaa omasta asunnosta lähes 2000€ lainanlyhennystä ja muita asumiskuluja, on varaa autoon ja matkusteluun ja tietenkin kaikkeen siihen välttämättömään kuten ruokaan ja muihin pakollisiin laskuihin. Tällaisen keskituloisen perheen olisi hyvä kuitenkin kokeilla mitä on elää sitten esim. tukien varassa. Voin vakuuttaa että kaikki tuet yhteenlaskettuna (myös mahdollinen asumistuki) on käytettävissä huimasti vähemmän kun tuolla keskituloisella. Ei matkustella eikä makseta autoja. Kaljaa joku voi kittaa, joku taas laittaa mielummin ne kaljaraht johonkin muuhun tarpeelliseen kuten vaikka lasten vaatteisiin. Nelihenkiselle toimeentulotuen varassa elävälle perheelle jää asumiskulujen ja sähkön jälkeen elämiseen n. 1400€. Keskituloiselle (5200€ yht. lasketut tulot) joka maksaa omaa asuntoa vaikka 1700€/kk jää 3500€. Kyllä tossa aika selkeä elintasoero on (onneksi) työssäkäynnin hyväksi. Tuosta jos vähennetään sitten työmatkakulut n. 200€ niin eroa on vielä yli 3300€. Joku varmaan alkaa mussuttamaan päivähoitomaksuista. Juu, toki jos parista tai useammasta lapsesta joutuu täydet maksamaan vaikka yht. 600€ niin kaventaa se sitten eroa mutta siltikin työssäkäyvälle jää selvästi enemmän elämiseen vaikka maksaisi omaa asuntoa aika ökyhintaisesti eli 1700€/kk. Muistakaa, se tukien varassa elävä ei voi maksaa omaa mitenkään vaan joutuu asumaan vuokra-asunnossa joka on hyväksyttävien vuokra normien rajoissa tai sitten ei rahat enää riitäkään ruokaan koska ylimenevät asumiskulut joutuu maksamaan käyttörahosita jotka on tarkoitettu muihin välttämättömyyksiin. [/quote] Maksaa omaa asuntoa 1700 entä yhtiövastike tai sähköt y. He tarvitsevat myös auton tai kaksi että pääsevät töihin. Töihin tarvitaan paremmat vaatteet Moni keskituloinen ei saa noin paljoa käteen. 4000 on lähempänä [/quote] Tarkoitin että 1700€ sisältää kaikki asumiskulut. Kyllä jopa Helsingissä monen omistusasunnossa asuvan asumiskulut ovat alle 2000€ mukaanlukien sähköt ja vastikkeet ja lyhennykset. Ei sitä tarvitse itteänsä kipeäksi maksaa sillä että laittaa lyhyen lainanmaksuajan tai jos haluaa väkisin laittaa niin sitten maksakoon. (tiedän että n. 300 000€ lainastakin maksetaan monesti vain n. 1500€ asumiskulujen mukaan lukien kaikki!) Kaksi autoa, ei ainakaan pääkaupunkiseudulla ole välttämättömyys. Itseasiassa ei ole välttämättömyys ollenkaan. Kyllä sitä julkisilla pääsee hyvinkin lähes kaikkialle. Sitä vaan omassa päässä se voi olla välttämättömyys. Paremmat vaatteet, no joo, mutta kuinka paljon paremmat riippuu taas työpaikasta ja tehtävästä. Kyllä keskituloinen on jo 3300€ tienaava eli nettona n. 2500€ per lärvi eli yht. 5000€. [/quote] 300 000 lainaa. Maksuaika 20 v tekee 1600 kk. Lisäksi talon muut kulut. 500
[/quote]
Paljon väljemminkin voi maksaa. Esim. tiedän erään jolla on lainaa n. 300 000, maksuaika 27 v. korko marginaaleineen n. 1,2% eli lyhennyserä n. 1050€ ja siihen päälle sähkö ja vastike 500€. eli n. 1500€.Todellakin 1700€ kustannuksilla saa jo hyvän perheasunnon jopa Helsingistä. Sitäpaitsi ei ole pakko ottaa edes 300 000€ lainaa saadakseen perheasunnon pääkaupunkiseudulta.
Kuka sanoo että se asunto on pakko olla keskituloisellakaan joku ökyomakotitalo. Kyllä se kerrostaloasunto esim. 4h-k irtoaa jo reilusti alle 300 000€ ja sitäkin maksamalla kartuttaa omaa omaisuuttaan. Kyllähän sitä voidaan saada keskituloisenkin käytettävissä olevat tulot samalle tasolle työttömän kanssa jos palkasta vähennetään ensin jonkun ökylinnan lainanlyhennys lyhyellä maksuajalla plus jonkun 30 000€ maksavan "perheauton" lainanlyhennys.
[/quote]
Lainalaskurin mukaan se on 1600. Maksimiaika on 20 v. Toi sun esittämä malli ei ole nyt mahdollinen. Puhut asiasta, jota et ymmärrä
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 15:06"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 14:54"][quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 14:49"] [quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 13:59"][quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 09:00"] Teen tosi paljon töitä ja haluan hankkia oman talon, auton ja käydä matkoilla. En siis tavoittele edes mitään kovin ihmeellistä. Samalla naapurin lorvitautinen elämäntapatyötön jättää laskut sossun huoleksi ja istuu koko kesän terassilla kittaamassa kaljaa. En haluis rahoittaa työlläni naapurin elämää, vaan maksaa vähemmän veroja ja menestyä omassa elämässäni. Mutta mitä enemmän teen töitä, sitä enemmän veroprosentti nousee. Tässä maassa on mahdoton menestyä työtä tekemällä. Ainoa keino rikkauksiin on lottovoitto tai syntyä rikkaaseen sukuun. [/quote] Tunnen monen omasta mielestäni n. keskituloisen perheen (yhteenlasketut tulot nettona verojen jälkeen n. 5000€ ja siihen lapsilisät 2 lasta 200€ eli yht. 5200€) Heillä menee hyvin. On varaa maksaa omasta asunnosta lähes 2000€ lainanlyhennystä ja muita asumiskuluja, on varaa autoon ja matkusteluun ja tietenkin kaikkeen siihen välttämättömään kuten ruokaan ja muihin pakollisiin laskuihin. Tällaisen keskituloisen perheen olisi hyvä kuitenkin kokeilla mitä on elää sitten esim. tukien varassa. Voin vakuuttaa että kaikki tuet yhteenlaskettuna (myös mahdollinen asumistuki) on käytettävissä huimasti vähemmän kun tuolla keskituloisella. Ei matkustella eikä makseta autoja. Kaljaa joku voi kittaa, joku taas laittaa mielummin ne kaljaraht johonkin muuhun tarpeelliseen kuten vaikka lasten vaatteisiin. Nelihenkiselle toimeentulotuen varassa elävälle perheelle jää asumiskulujen ja sähkön jälkeen elämiseen n. 1400€. Keskituloiselle (5200€ yht. lasketut tulot) joka maksaa omaa asuntoa vaikka 1700€/kk jää 3500€. Kyllä tossa aika selkeä elintasoero on (onneksi) työssäkäynnin hyväksi. Tuosta jos vähennetään sitten työmatkakulut n. 200€ niin eroa on vielä yli 3300€. Joku varmaan alkaa mussuttamaan päivähoitomaksuista. Juu, toki jos parista tai useammasta lapsesta joutuu täydet maksamaan vaikka yht. 600€ niin kaventaa se sitten eroa mutta siltikin työssäkäyvälle jää selvästi enemmän elämiseen vaikka maksaisi omaa asuntoa aika ökyhintaisesti eli 1700€/kk. Muistakaa, se tukien varassa elävä ei voi maksaa omaa mitenkään vaan joutuu asumaan vuokra-asunnossa joka on hyväksyttävien vuokra normien rajoissa tai sitten ei rahat enää riitäkään ruokaan koska ylimenevät asumiskulut joutuu maksamaan käyttörahosita jotka on tarkoitettu muihin välttämättömyyksiin. [/quote] Maksaa omaa asuntoa 1700 entä yhtiövastike tai sähköt y. He tarvitsevat myös auton tai kaksi että pääsevät töihin. Töihin tarvitaan paremmat vaatteet Moni keskituloinen ei saa noin paljoa käteen. 4000 on lähempänä [/quote] Tarkoitin että 1700€ sisältää kaikki asumiskulut. Kyllä jopa Helsingissä monen omistusasunnossa asuvan asumiskulut ovat alle 2000€ mukaanlukien sähköt ja vastikkeet ja lyhennykset. Ei sitä tarvitse itteänsä kipeäksi maksaa sillä että laittaa lyhyen lainanmaksuajan tai jos haluaa väkisin laittaa niin sitten maksakoon. (tiedän että n. 300 000€ lainastakin maksetaan monesti vain n. 1500€ asumiskulujen mukaan lukien kaikki!) Kaksi autoa, ei ainakaan pääkaupunkiseudulla ole välttämättömyys. Itseasiassa ei ole välttämättömyys ollenkaan. Kyllä sitä julkisilla pääsee hyvinkin lähes kaikkialle. Sitä vaan omassa päässä se voi olla välttämättömyys. Paremmat vaatteet, no joo, mutta kuinka paljon paremmat riippuu taas työpaikasta ja tehtävästä. Kyllä keskituloinen on jo 3300€ tienaava eli nettona n. 2500€ per lärvi eli yht. 5000€. [/quote] Keskituloinen on jo 4000 tienaava perhe. Molemmilla 3000 palkkaHarva pärjää noilla asumiskuluilla. Saati ilman autoa . Entä pienituloiset? 3500 perheen tulot. Heille jää vähemmän kuin tt saajille
[/quote]
Säännöllisen työajan ansio sisältää kuukausipalkan, työaikalisät, luontoisetujen verotusarvon sekä provisiot tai myyntipalkkiot, mutta ei ylitöitä tai tulospalkkioita.
Molempien sukupuolten mediaaniansio oli Tilastokeskuksen mukaan 3 100 euroa. Miesten mediaaniansio oli 3 533 euroa ja naisten 2 748 euroa. Mediaani tarkoittaa keskimmäistä, kun luvut laitetaan suuruusjärjestykseen.
Tuossa siis tietoa viime vuodelta 2014.
Jos pariskunta tienaa nettona 4000€ yhteensä ei ole keskituloinen. Ensinnäkin jos tienaa 3000€ brutto ei veroa pidä mennä 1000€ tai jos menee sen verran niin sitten maksaa liikaa joka tulee takaisin sitten veronpalautuksina.
Kyllä minun tuntemani keskituloiset tienaavat tyyliin n. mies 2900 netto ja nainen 2100€ netto eli yht. 5000€ nettona eivät ole mitkään hulppeat tulot vaan ihan keskituloa.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 16:30"]
Tätä ne herrat haluaakin, kansa jakautuu kahtia ja tappelee.
Sen sijaan, että vaadittaisiin julkista sektoria pienemmäksi, radikaaleja työllisyyttä ja yrittämistä helpottavia uudistuksia (kuten perustulo tms), rötösherroja tilille korruptiosta.
Hajoita ja hallitse, se tiedettiin jo kauan ennen ajanlaskun alkua.
[/quote]
Juur tätä! :D
Ja tyhmät vaan menevät halpaan, taas kerran.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 08:05"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 07:42"][quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 07:28"] Miksi köyhät ovat niin katkeria rikkaiden rahoista? Ne maksavat jopa puolet tuloistaan veroa ja silti pitäisi nyhtää vaan lisää? Miten paljon köyhää motivoisi se, että joka toinen työpäivä olisi käytännössä palkaton kun ne rahat menee veroihin? Jos veroja vielä korotettaisiin lähtisi hyvätuloiset aivan varmasti muualle, eikä silloin olisi nykyisiäkään verotuloja käytettävissä. Saa käyttää maalaisjärkeä ja miettiä miksi näin eikä vaan julistaa että rahat pois niiltä jotka ovat asemansa kovalla työllä hankkineet! Kyllä menestyksestä pitää voida nauttia! T. Työtön [/quote] tämä rikas läks jo...pitäkää hyvinvointivaltionne...minä en sitä enää maksa [/quote]Sama vika täällä. Meidän perhe tuli kolme vuotta sitten takaisin piiiitkältä ulkomaankomennusten kiertueelta ja tarkoitus oli asettua pysyvästi Suomeen. No, mitta tuli täyteen jo melkein vuosi sitten. Suomen sosiaalipolitiikka on nyt tullut tiensä päähän, yhteiset rahat eivät enää riitä ja kateus tekee sen, että varakkaat ja ahkerat eivät pääse nauttimaan työnsä hedelmistä. Me jätämme tämän laivan pysyvästi 1.9.2015. Maksakaa itse laiskottelunne, me ei enää siihen ruveta. Takaisin ei tulla, tämä on nyt nähty.
[/quote]
Ohhoh mikä uhkaus. Paitsi ettei Suomi mitään menetä. Ne työt mitä olisitte tehneet jaetaan muille. Eli hei hei vaan!