Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tahattomasti lapseton ei halua kuulla mitään lapsestani - onko tämä normaalia?
Ystäväni on tahattomasti lapseton. Pyrin olemaan ystävää kohtaan empaattinen eli en siis hiero hänen naamaansa tällaisia "voi kun lapseni on niin rakas <3" puheita, enkä myöskään valita lapsiarjesta. En koskaan lähetä lapsestani ystävälle kuvia tms. En tietenkään koskaan kysele häneltä, onko raskaana (ei kuulu tapoihini muutenkaan). Pyrin olemaan mahdollisimman sensitiivinen, en halua loukata. Ystävälle raskauteni oli jo kova paikka. Lapseni on pieni taapero ja olen hänen kanssaan vielä jonkin aikaa kotona hoitovapaalla ennen töihin palaamista. Minulla ei ole lapsen syntymän jälkeen oikein ollut "muuta elämää", kun olen ollut kotona lapsen kanssa ja vapaa-aikaa on ollut vähän. Koska olen lapsen kanssa lähes 24/7, ymmärrettävästi tekemäni asiat liittyvät lapseen.
Emme ole nähneet lapsen syntymän jälkeen ystävän kanssa. Pidämme kuitenkin säännöllisesti yhteyttä välimatkasta huolimatta. Ystäväni ei halua kuulla lapsestani mitään. Hän ei koskaan kysy mitään lapseeni liittyvää tai jos kerron jotain, niin on vain hiljaa, ei kommentoi tai vaihtaa aihetta. Jos vaikka sanon jotain ihan neutraalia "Käytiin tänään Emman kanssa neuvolassa/vaunulenkillä/leikkipuistossa", niin ei sano mitään. Kuulumisista keskustelu on mennyt lapsen syntymän jälkeen tosi vaikeaksi. Minä en oikeastaan voi kertoa mistään lapseen (ja samalla itseeni) liittyvästä tai jos kerron, niin ystävä ei kommentoi mitään. Minä kysyn ystävän kuulumisia, kuuntelen ja kommentoin niitä. Aika pitkälti puhumme hänen kuulumisistaan tai sitten jostain tosi pintapuolisesta. Keskustelusta on tullut omalta osaltani tosi yksinkertaista: en voi kertoa arjestani oikeastaan muuta, kuin että olenko lukenut jonkun uutisen/kirjan, mitä söin tänään ruoaksi tms, jos en voi mainita mitään lapseen liittyvää. Se nyt vaan on elämääni tällä hetkellä, että olen kotona pienen lapsen kanssa eikä minulla ole tällä hetkellä säännöllisiä harrastuksia/en ole töissä/elämässäni ei tapahdu mitään ihmeellisempää, koska pikkulapsiarki ja korona.
Onko tämä normaalia, että tahattomasti lapseton ei halua kuulla mitään lapsestani? Olenko kohtuuton, kun toivon, että saisin kertoa arkisia asioita elämästäni, johon nykyisin kuuluu lapsi? Yritin kerran jutella tästä tilanteesta ystäväni kanssa, mutta hän ei koe käyttäytyvänsä mitenkään poikkeuksellisesti eikä asia muuttunut mihinkään. Hän ei edelleenkään halua kuulla mitään lapsestani.
Ja kun joku kysyy, ymmärrän täysin, ettei kaikkia kiinnosta toisten lapset. En minä odota, että lapsestani keskusteltaisiin jatkuvasti. Toivon, että ystäväni voisi keskustella ihan normaalisti kanssani ja kommentoida minunkin kuulumisia. Jos sanon käyneeni Emman kanssa siellä neuvolassa, niin miksi ei voi vaikka kommentoida "Miten meni neuvolassa?/Toivottavasti kaikki meni hyvin." Tuollaisia kommentteja muut ystävät kysyisivät.
Kommentit (374)
Ap tietää, että lapsesta puhuminen loukkaa ystävää, mutta silti jatkaa sitä, koska hänellä on oikeus puhua lapsesta. On myös todella outoa, että et voi muka puhua muusta koska olet äitiysvapaalla ja et ehdi tekemään mitään???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä ja ystäväsi olette ystäviä. Teidän välinen juttu. Lapsi on ulkopuolinen.
Minusta ystävyyteen kuuluu molempien kuulumiset.Oma suru ei ole ystävän vika.Sen ystävän ,jolla on lapsi,kannattaa kuitenkin olla hienotunteinen eikä tuputtaa pelkkiä lapsijuttuja.Mutta kyllä molemminpuoliseen ystävyyteen kuuluisi myös toisen onnesta iloitseminen huolimatta omasta surusta.Ystävien kuuluu jakaa sekä ilot että surut.Kyllähän perhe-elämään kuuluu paljon muutakin kuin pelkkää iloa,niitäkin asioita on kiva voida puhua ystävän kanssa.Se helpottaa ja toiselta voi saada uusia näkemyksiä asioista.
Kun mieheni kuoli kesken vuosiensa syöpään, tajusin, että tätä tuskaa ei tajua kukaan muu kuin sen kokenut. Sama koskee varmaan kaikkia tuskan aiheita, kuten lapsettomuuttakin. Juuri lapsen saaneen naisen voi olla tosi vaikea asettua lapsettoman asemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä ja ystäväsi olette ystäviä. Teidän välinen juttu. Lapsi on ulkopuolinen.
Minusta ystävyyteen kuuluu molempien kuulumiset.Oma suru ei ole ystävän vika.Sen ystävän ,jolla on lapsi,kannattaa kuitenkin olla hienotunteinen eikä tuputtaa pelkkiä lapsijuttuja.Mutta kyllä molemminpuoliseen ystävyyteen kuuluisi myös toisen onnesta iloitseminen huolimatta omasta surusta.Ystävien kuuluu jakaa sekä ilot että surut.Kyllähän perhe-elämään kuuluu paljon muutakin kuin pelkkää iloa,niitäkin asioita on kiva voida puhua ystävän kanssa.Se helpottaa ja toiselta voi saada uusia näkemyksiä asioista.
Kun mieheni kuoli kesken vuosiensa syöpään, tajusin, että tätä tuskaa ei tajua kukaan muu kuin sen kokenut. Sama koskee varmaan kaikkia tuskan aiheita, kuten lapsettomuuttakin. Juuri lapsen saaneen naisen voi olla tosi vaikea asettua lapsettoman asemaan.
Tahattomasti lapsettomalle lapsen yrittäminen ja sen mahdollinen saaminen on kuin lottoaminen ja lottovoitto. Tosin sillä erolla, että niitä lottovoittoja satelee muille siinä ympärillä. Molemmat lähtevät samasta köyhyysasetelmasta (ei lapsia):
Jaana: Ai että, me saadaan Matin kanssa lottovoitto!
Niina: Me ollaan yritetty Petrin kanssa lottovoittoa 5 vuotta...
Jaana: Jatkakaan vaan, kyllä se sieltä vielä tulee. Meitäkin tärppäsi!
Saariset: Voi että, mekin saadaan lottovoitto! Meillä on jo yksi lottovoitto, nyt tulee toinen!
Jaana: Ihanaa, mitä te meinaatte tehdä niillä lottorahoilla? Me Matin kanssa ostetaan kesähuvila Saimaan rannalta, nyt kun rahasta ei ole enää pulaa.
Saariset: Me lopetetaan työt ja muutetaan Espanjaan! Mitähän tällä kaikella rahalla tekee?
Jaana: Onhan se hirvittävä vastuu kyllä olla lottovoittaja.
Niina: Niin tuota, me edelleen asutaan vuokralla Petrin kanssa, rahat ei tahdo riittää...
Saariset: Kuulin, että Mäkelätkin yrittävät nyt lottovoittoa, varmaan kohta kuullaan hyviä uutisia :)
Jaana: Pitääpä säästää vähän sijoitusneuvoja Mäkelöille sitä lottopottia varten.
Niina: ....
Saariset: Niin Niina, mekin oltiin köyhiä ja se oli kamalaa, mutta älkää vielä luovuttako :)
Jaana: Helpottaahan se lottovoitto elämää ihan tosi paljon. Pankissa käytiin juuri neuvottelemassa paremmista sijoituksista.
Saariset: Meillä olisi taas Mersun vuosihuolto edessä, joka vuosi se vaan tulee sieltä.
Niina: Me mennään julkisilla Petrin kanssa....
Jaana: Isossa asunnossa on hirvittävästi siivottavaa! Olisikohan pitänyt ostaa pienempi talo? Sulla on Niina kiva se pikku kaksio, se on näppärä siivota kahdestaan.
Näin hirvittävän kärjistetyn huonosti esitettynä
Täällä 30+ nainen, tod näk lasta ei tule. Johtuu terveydestä, elämästä ylipäätään ja kumppanin puutteesta. Asia aiheuttaa kipua ja haikeutta, mutta ei yhtä kovasti kuin niillä, jotka ovat jo yrittäneet lasta ja jääneet ilman.
Kaksi läheistä ystävääni sai vauvan tässä muutaman vuoden aikana. Toinen katosi kokonaan kahdeksi vuodeksi. Olin siitä vihainen silloin. Otti sitten yhteyttä ja annoin dumppaamisen anteeksi samantien. Tajusin että olisi ollut vähissä puheenaiheet ja samaistuminen, parempi näin.
Toinen ystävä sai vauvan, ja kaipaa minun seuraani saadakseen jutella aikuisten juttuja. Vauva on mukana kun nähdään, koska se nyt on aika erottamaton osa häntä. Vauvan tapaaminen herättää monia tunteita ilosta suruun.
Ap on jotenkin kovin tarvitseva, pitäisi saada ystävältä ymmärrystä, vaikka tämä on ihan väärä ystävä nyt siihen. Ottakaa etäisyyttä. Hänellä ei ole antaa nyt sitä mitä kaipaat. Eikä sinulla hänelle, mitä hän ystävyydeltä kaipaa (koska koet epäreiluna jutella hänen asioistaan, vaikka nehän juuri ovat jotain muutakin elämää kuin vauvakupla).
Ap, anna tilaa, ota etäisyyttä. Etsi joku muu kuuntelemaan lapsiarjen kuulumisia. Ne on tunnetusti tylsiä muutenkin kaikille keitä ne ei akuutisti henk koht kosketa. Ja tätä ystävää taas akuusti henk koht koskettaa juuri väärällä tavalla kuunnellakseen mitään lapseen liittyvää.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette juttelisi sellaisesta, joka kiinnostaa teitä molempia? Puhu lapsesta sellaisille kavereille, jotka haluavat keskustella lapsista.
Eihän hän tyrkytä tuota lapsikeskustelua, päin vastoin !
Merkillinen ystävätär.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorena ja lapsettomana ja lasta turhaan yrittäneenä en haluaisi kuulla sanaakaan lapsestasi. Et ymmärrä, että se on kuin kiertäisit veistä haavassa. Nyt vanhana, ja edelleen lapsettomana, voisin kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan ei sano ääneen, mutta tahattomasti lapsettoman suurin tuskan syy on kateus. Siitä ei pääse puusta pitkään, vaikka sitä miten vääntelisi, vaikka moni täällä maalailee ja mystifioi lapsettomuuden tuskaa jokskikin niin valtavaksi mitä ei voi ymmärtää. Kun oikeasti, kyllä voi. Olen itsekin tahattomasti lapseton, mutta kesti aikansa saada puntit tasan ja itselleni kävi myös niin niin kuin eräälle toisellekin. Kun asiat alkoivat suttaantua, olinkin raskaana. Tässäkin kuviossa hankalaksi menee jos ihminen ei osaa yhtään käsitellä tunteitaan. Se on vain valitettava fakta, että kun ystävä etenee elämässään ja saa lapsia, niin se ei ole enää se lapseton ystävä .eikä ystävän edes pidä teeskennellä sellaista. En myöskään ymmärrä miksi tahattomasti lapsettomia pitäisi käsitellä silkkihansikkain tai sietää ihan älytöntä käytöstä, koska vaikeaksi menee kun maailmassa syntyy edelleen lapsia ja siltä ei vaan voi välttyä. Ihmiselämän suurin tuska kun on siinä, että epämieluisten asioiden kanssa on vain pakko elää. Olkoon hänellä tuskansa, mutta ei se ole ystävän tehtävä kantaa sitä surua.
En ymmärrä tässä ketjussa miksi pienen lapsen äidin pitäisi muka revetä yhden oikukkaan lapsettoman ihmisen mielipiteiden mukana ja laajentaa muka elinpiiriään. Hänen fokuksensa on lapsessa eikä kavereitten mielenterveydenhoidossa ja niin pitääkin olla. Sellaisen vapaan hengailun aika oli jo, nyt on aika huolehtia jälkikasvustaan. Senkin aika koittaa, kun voi ottaa rennosti taas lapsen kasvettua.
Ihmettelen myös miksi tämä tahattomasti lapseton ei ole puhunut aiheesta tai käynyt aihetta läpi reilusti, että nyt on tällainen juttu? Onko tosiaan niin ylitsepääsemätön tabu, että kaveri sai lapsen ennen häntä? Jatkuu >>
Tuota, jätän kaikki kirosanat pois, en ole kateellinen yhdellekään lapsia saaneelle, vaikka itselleni ei lapsia suotu. Älä pelaa sitä kateuskorttia tässä asiassa, äläkä missään muuallakaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On normaalia. Lasten omistajat luulevat että kaikki ovat lapsista kiinnostuneita.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan ei sano ääneen, mutta tahattomasti lapsettoman suurin tuskan syy on kateus. Siitä ei pääse puusta pitkään, vaikka sitä miten vääntelisi, vaikka moni täällä maalailee ja mystifioi lapsettomuuden tuskaa jokskikin niin valtavaksi mitä ei voi ymmärtää. Kun oikeasti, kyllä voi. Olen itsekin tahattomasti lapseton, mutta kesti aikansa saada puntit tasan ja itselleni kävi myös niin niin kuin eräälle toisellekin. Kun asiat alkoivat suttaantua, olinkin raskaana. Tässäkin kuviossa hankalaksi menee jos ihminen ei osaa yhtään käsitellä tunteitaan. Se on vain valitettava fakta, että kun ystävä etenee elämässään ja saa lapsia, niin se ei ole enää se lapseton ystävä .eikä ystävän edes pidä teeskennellä sellaista. En myöskään ymmärrä miksi tahattomasti lapsettomia pitäisi käsitellä silkkihansikkain tai sietää ihan älytöntä käytöstä, koska vaikeaksi menee kun maailmassa syntyy edelleen lapsia ja siltä ei vaan voi välttyä. Ihmiselämän suurin tuska kun on siinä, että epämieluisten asioiden kanssa on vain pakko elää. Olkoon hänellä tuskansa, mutta ei se ole ystävän tehtävä kantaa sitä surua.
En ymmärrä tässä ketjussa miksi pienen lapsen äidin pitäisi muka revetä yhden oikukkaan lapsettoman ihmisen mielipiteiden mukana ja laajentaa muka elinpiiriään. Hänen fokuksensa on lapsessa eikä kavereitten mielenterveydenhoidossa ja niin pitääkin olla. Sellaisen vapaan hengailun aika oli jo, nyt on aika huolehtia jälkikasvustaan. Senkin aika koittaa, kun voi ottaa rennosti taas lapsen kasvettua.
Ihmettelen myös miksi tämä tahattomasti lapseton ei ole puhunut aiheesta tai käynyt aihetta läpi reilusti, että nyt on tällainen juttu? Onko tosiaan niin ylitsepääsemätön tabu, että kaveri sai lapsen ennen häntä? Jatkuu >>
Voi luoja, pitäisi oikolukea omat tekstinsä ennen kuin lähettää niitä: "Olen itsekin tahattomasti lapseton, mutta kesti aikansa saada puntit tasan ja itselleni kävi myös niin niin kuin eräälle toisellekin. Kun asiat alkoivat suttaantua, olinkin raskaana. " Niin, olin itsekin pitkään tahattomasti lapseton. Kesti aikansa ja monta elämänvaihetta, ennen kuin sain puntit tasan asian kanssa, etten välttämättä koskaan saa lapsia. Lopulta viimein kun puntit olivat tasan, niin yhtäkkiä yllättäin olin raskaana. Välissä piti vain reilusti käydä valtava määrä tunteita läpi, ja vaikeinta oli tajuta oma kateutensa muita lapsiperheitä kohtaan. Siitähän siinä on pohjimmiltaan kyse, ja olen varma, että tähänkin tulee joku äkkiä kirkumaan vastalauseitaan.
Toinen ilmiö mihin törmäsin lapsettomuutta käsitellessä olivat nämä naiset, jotka kärsivät samasta ongelmasta. Osa oli sellaisia, että heitä selkeästi sieppasi jos joku heille epämieluisa tai heidän omasta mielestään alapuolella oleva henkilö sai ennen heitä lapsen. Osalla oli myös jokin ihmeellinen arvojärjestys ja hierarkia, että kuka lapsen sai tehdä ja kuka ei ja kamala, jos joku tuli yhdenillanjutusta raskaaksi. Tästähän ei myöskään saanut puhua. Kun itse parisuhteessa kahdeksatta vuotta, asuimme yhdessä ja kävimme töissä ja sanoin näille tutuille, että lapsi saisi tulla, niin kuulin täyslaidallisen miten olen viimeinen ihminen maailmassa kenen kannattaa lapsia edes harkita. Tässä kohtaa tajusin, että lapsettomuus todellakin sekoittaa pään mutta nostaa myös ihmisessä esiin piilossa olevia piirteitä. Heillä ei tosiaan ollut perusteluita asialle, mutta oli kylmää tajuta olevansa tuttavapiirissään pahnanpohjimmainen. Lapsen syntymäni jälkeen emme ole olleet tekemisissä ja heistä ei tietääkseni kenelläkään ole vieläkään lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On normaalia. Lasten omistajat luulevat että kaikki ovat lapsista kiinnostuneita.
Ne ovat vanhempia ja sitä paitsi tajuatko, että tässä kesussa puhutaan lapsettomuudesta, eli tuokin ihminen haluaisi olla vanhempi eikä mistään täysin randomista kaverista mikä ei vain jaksaisi vaihtaa kuulumisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan ei sano ääneen, mutta tahattomasti lapsettoman suurin tuskan syy on kateus. Siitä ei pääse puusta pitkään, vaikka sitä miten vääntelisi, vaikka moni täällä maalailee ja mystifioi lapsettomuuden tuskaa jokskikin niin valtavaksi mitä ei voi ymmärtää. Kun oikeasti, kyllä voi. Olen itsekin tahattomasti lapseton, mutta kesti aikansa saada puntit tasan ja itselleni kävi myös niin niin kuin eräälle toisellekin. Kun asiat alkoivat suttaantua, olinkin raskaana. Tässäkin kuviossa hankalaksi menee jos ihminen ei osaa yhtään käsitellä tunteitaan. Se on vain valitettava fakta, että kun ystävä etenee elämässään ja saa lapsia, niin se ei ole enää se lapseton ystävä .eikä ystävän edes pidä teeskennellä sellaista. En myöskään ymmärrä miksi tahattomasti lapsettomia pitäisi käsitellä silkkihansikkain tai sietää ihan älytöntä käytöstä, koska vaikeaksi menee kun maailmassa syntyy edelleen lapsia ja siltä ei vaan voi välttyä. Ihmiselämän suurin tuska kun on siinä, että epämieluisten asioiden kanssa on vain pakko elää. Olkoon hänellä tuskansa, mutta ei se ole ystävän tehtävä kantaa sitä surua.
En ymmärrä tässä ketjussa miksi pienen lapsen äidin pitäisi muka revetä yhden oikukkaan lapsettoman ihmisen mielipiteiden mukana ja laajentaa muka elinpiiriään. Hänen fokuksensa on lapsessa eikä kavereitten mielenterveydenhoidossa ja niin pitääkin olla. Sellaisen vapaan hengailun aika oli jo, nyt on aika huolehtia jälkikasvustaan. Senkin aika koittaa, kun voi ottaa rennosti taas lapsen kasvettua.
Ihmettelen myös miksi tämä tahattomasti lapseton ei ole puhunut aiheesta tai käynyt aihetta läpi reilusti, että nyt on tällainen juttu? Onko tosiaan niin ylitsepääsemätön tabu, että kaveri sai lapsen ennen häntä? Jatkuu >>
Tuota, jätän kaikki kirosanat pois, en ole kateellinen yhdellekään lapsia saaneelle, vaikka itselleni ei lapsia suotu. Älä pelaa sitä kateuskorttia tässä asiassa, äläkä missään muuallakaan!
Todellakin pelaan ja pelasin sen jo. Luepa toi alempi viesti. Toi toksinen asenne kannattaa muuten ensimmäisenä käydä käsittelemässä jossain, koska se on varmasti kuluttavinta koko lapsettomuudessa. Miten muutenkaan perustelet sen, että tahattomasti lapseton kaveri aukoo päätään kun toisella alkaa näkyä raskaus, ilkeyttä tihkuvia kommentteja tai tarvetta huomautella mutta normaaliin kuulumistenvaihtoon ei kyetä? Se johtuu tasan kateudesta siitä, että toisella on jotain mitä itsellä ei ole. Kateus on muutenkin tunne mistä puhutaan liian vähän ja sen takia sitä tunnustetaan tai tunnetaan huonosti. Sen ääneen sanomisesta ei ole mitään haittaa ja todistit juuri miksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko vähän tyhmä? Tietenkään hän ei halua puhua lapsestasi, kun se sattuu liikaa. Oletko sadisti vai tunnetko itsesi jotenkin paremmaksi ihmiseksi kun olet onnistunut lasten hankinnassa ja toinen ei, vaikka haluaisi?
Ei lapsen saamisessa ole kyse onnistumisesta. Kuka tahansa voi olla tahattomasti lapseton, minäkin voisin. Ei lapsi ole mikään "ylpistelyn" aihe. Elämässäni ei vain tällä hetkellä ole oikein muuta kuin lapsi, koska olen hoitovapaalla kotona.
Ap
On normaalia, että ystävyydet elää elämäntilanteiden jne mukaan. Nyt ystävyys kevyemmälle siksi aikaa kunnes teillä on taas sellaista keskusteltavaa, mikä on molemmille ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette juttelisi sellaisesta, joka kiinnostaa teitä molempia? Puhu lapsesta sellaisille kavereille, jotka haluavat keskustella lapsista.
On vaikea jutella joistakin ajankohtaisista asioista, joille omassa elämässä ei ole juuri nyt aikaa. En ehdi lukemaan juurikaan kirjoja, katsomaan uusia tv-sarjoja tms. Ap
Minusta tuntuu oudolta ajatus, että pienen lapsen äiti ei pystyisi puhumaan mistään muusta kuin lapsiasioista. Jos et ehdi uutisia kuunnella imettäessäsi etkä siten ole perillä ajankohtaisista asioista etkä ehdi Netflixin sarjaa katsoa koskaan, niin olihan sinulle elämä ennen vauvaa. Eikö siitä kokemusvarannosta löytyisi mitään jutun juurta? Voi myös puhua ihmissuhteista, joista keksii aina sanottavaa, esim. anopin tai kälyn haukkuminen. :)
Tai sitten voit kuunnella, mitä ystävälläsi olisi asiaa.
Jotenkin tämä aloitus kuulosti hieman teoreettiselta ja esimerkinomaiselta.
Sinun täytyisi ymmärtää, että lapsettomuuden tuska voi olla tosi kova, ja vauvan saaneen ystävän luona vierailu voi tuoda alakulon ja nostaa oman menetyksen pintaan. Mieti miten voisit ilahduttaa ystävääsi, koska itsehän olet saanut ison lahjan, lapsen.
Älkää oikeasti jatkako tätä, että pienen lapsen äidin pitäisi pystyä tekemään vaikka ja mitä, että koko ympäröivä yhteiskunta pysyy tyytyväisenä. Pienen lapsen äiti on 24/7 kiinni lapsessa ja lapsen tarpeissa, joten muutamaa ystävää varten kaiken ylimääräisen tekeminen kuullostaa vain naurettavalta. Lisäksi pienten lasten vanhemmilla on muutenkin hirveä määrä tekemistä että saa arjen pyörimään, joten onko ihme, jos ei jutunjuurta löydy jostain temppareista tai naton tilanteesta. Itseäni ei hyvällä omallatunnolla kiinnostanut piiruakaan kun lapsi yöhulinoi samalla kun opetteli konttaamaan, että keksisin väkisin puhuttavaa jonkun riivinraudan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä kärsin puolisoni kanssa lapsettomuudesta kuusi vuotta, yritimme ja yritimme, mutta en vaan tullut raskaaksi. Tällä aikavälillä useampi sukulainen/ystävä tuli raskaaksi ja olihan se aina kova paikka. Se tuska oli välillä ihan sietämätöntä ja koko elämä pyöri tän asian ympärillä. Otin näihin ihmisiin aina etäisyyttä.
Sitten taas yksi kaveri kertoi raskaudestaan, hänellä oli jo yksi lapsi ja muistan ajatelleeni vihaisena, että helv*tti hänellekin tulee toinen ja raivosin yksikseni tätä epäoikeudenmukaisuutta. Loppuraskaudessa vauva kuoli kohtuun ja mä lopulta tajusin, että kuinka itsekäs paska mä olin. Kuinka muiden lapset olis multa pois..?? Se että saisinko koskaan lasta, ei riipu kenenkään muiden lapsista. Ehkä ei ole tarkoitettu, että koskaan saisinkaan lapsia. Hyväksyin tämän ja sain rauhan asian kanssa.
Tästä meni muutama kuukausi ja tulin raskaaksi.
Tyypillinen tapaus: ensin hirveä kateusraivo ja itsesääli, lopulta se vaihtui suruun ja vahingoniloon kun kaverin lapsi kuoli kohtuun. Sanoitin tilanteesi niin kuin se oikeasti meni.
Ihmeellistä on miten toisten elämä on itseltä aina pois. Miksi toisten lastensaantia pitää tarkkailla noin hirveästi eikä voi keskittyä siihen omaan elämäänsä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette juttelisi sellaisesta, joka kiinnostaa teitä molempia? Puhu lapsesta sellaisille kavereille, jotka haluavat keskustella lapsista.
On vaikea jutella joistakin ajankohtaisista asioista, joille omassa elämässä ei ole juuri nyt aikaa. En ehdi lukemaan juurikaan kirjoja, katsomaan uusia tv-sarjoja tms. Ap
Minusta tuntuu oudolta ajatus, että pienen lapsen äiti ei pystyisi puhumaan mistään muusta kuin lapsiasioista. Jos et ehdi uutisia kuunnella imettäessäsi etkä siten ole perillä ajankohtaisista asioista etkä ehdi Netflixin sarjaa katsoa koskaan, niin olihan sinulle elämä ennen vauvaa. Eikö siitä kokemusvarannosta löytyisi mitään jutun juurta? Voi myös puhua ihmissuhteista, joista keksii aina sanottavaa, esim. anopin tai kälyn haukkuminen. :)
Tai sitten voit kuunnella, mitä ystävälläsi olisi asiaa.
Jotenkin tämä aloitus kuulosti hieman teoreettiselta ja esimerkinomaiselta.
Sinun täytyisi ymmärtää, että lapsettomuuden tuska voi olla tosi kova, ja vauvan saaneen ystävän luona vierailu voi tuoda alakulon ja nostaa oman menetyksen pintaan. Mieti miten voisit ilahduttaa ystävääsi, koska itsehän olet saanut ison lahjan, lapsen.
Älkää oikeasti jatkako tätä, että pienen lapsen äidin pitäisi pystyä tekemään vaikka ja mitä, että koko ympäröivä yhteiskunta pysyy tyytyväisenä. Pienen lapsen äiti on 24/7 kiinni lapsessa ja lapsen tarpeissa, joten muutamaa ystävää varten kaiken ylimääräisen tekeminen kuullostaa vain naurettavalta. Lisäksi pienten lasten vanhemmilla on muutenkin hirveä määrä tekemistä että saa arjen pyörimään, joten onko ihme, jos ei jutunjuurta löydy jostain temppareista tai naton tilanteesta. Itseäni ei hyvällä omallatunnolla kiinnostanut piiruakaan kun lapsi yöhulinoi samalla kun opetteli konttaamaan, että keksisin väkisin puhuttavaa jonkun riivinraudan kanssa.
Mihinkäs nyt unohtui se mantra, ettei lapsi muuta mitään? Kaikkea voi tehdä niinkuin ennenkin...
Minä en voi ymmärtää, että joku odottaa että muut lakkaavat elämästä koska hänellä on vaikeaa ja ongelmia. Maailma pyörii edelleen, ja muut ihmiset sen mukana. AP tässä ei ole itsekeskeinen, hänen ystävänsä on. Se on ymmärrettävää, emotionaalinen tuska tekee ihmisestä itsekeskeisen.
Ratkaisu ei voi olla kuitenkaan se että muut joutuvat jatkuvasti varomaan puheitaan, eivät voi kertoa omista asioistaan ja saavat jatkuvasti pelätä loukkaavansa. Jokainen on vastuussa omista tunteistaan ja elämästään, ei sitä vastuuta voi ulkoistaa muille.
Minä olisin tuommoistasta ystävyyssuhteesta jo peruuttanut pois, sori vaan. Tai ei olis tarvinnut peruuttaa, se olis kuollut jo ihan omaan mahdottomuuteensa sillä en voi sietää AP:n ystävän kaltaisia ihmisiä, näitä katkeria oman napansa ympärillä pyörijöitä on nähty ihan tarpeeksi. Aikuisen ihmisen on opittava pärjäämään oman elämänsä ja omien tunteidensa kanssa. Elämä ei ole reilua, ja siitä katkeroituminen ei auta yhtään eikä lisää elämään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Nuorena ja lapsettomana ja lasta turhaan yrittäneenä en haluaisi kuulla sanaakaan lapsestasi. Et ymmärrä, että se on kuin kiertäisit veistä haavassa. Nyt vanhana, ja edelleen lapsettomana, voisin kuunnella.
Henkilökohtaisesti olen iloinen jokaisesta tuttavien lapsesta. Kateus ei tee muuta kuin myrkyttää suhteet.En voi vaatia että onnelliset äidit eivät saisi kertoa lapsistaan minulle, lapsettomalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kuulkaa kun mulla oli kohdun ulkopuolinen raskaus eli munatorviraskaus, josta jouduin leikkaukseen ja pitkälle sairauslomalle (6 vko), tuli sitten luokkakaveri kylään kaksivuotiaansa kanssa kysyen "eikö sitä olisi voitu pelastaa?" Voiko olla enempää idiootti? Jos olisin ollut täysissä voimissa olisin voinut osoittaa ovea, mutta häkellyin täysin ja katselin kun hän nukutti kaksivuotiaansa päiväunille meidän olkkarin sohvalle. Jäi mieleen ikuisesti. Häkeltyneenä en löytänyt mitään sanottavaa, olisinko pystynyt sanomaan " en ollut mitään aborttia tekemässä". Vieläkin joskus tavataan, mutta en voi unohtaa. Tästä on yli 30 vuotta. En ole edes keskustellut asiasta, mutta voi olla, että nyt voimaantuneena sanon, että painu .......
Oletko ehkä ymmärtänyt kaverisi kysymyksen väärin? Minä en tiedä mitään kohdun ulkopuolisesta raskaudesta ja viestisi alkua lukiessa mietin voikohan alkion/sikiön siirtää leikkauksella väärästä paikasta kohtuun. Ehkä kaverisi kysyi samaa asiaa rehellisen tietämättään, mutta sinä tulkitsit kysymyksen syyllistämisenä tai arvosteluna. Vai oletko vihainen kaverillesi, koska hän ei mielestäsi tiennyt asiasta tarpeeksi etukäteen?
Kyllä jonkinlaiseen yleissivistystasoon kuuluu jotakin tietää tai edes ymmärtää. Voi ottaa asioista selvää ennen kyläreissua eikä esittää tyhmiä kysymyksiä.
Alue: Aihe vapaa
Minusta tuntuu oudolta ajatus, että pienen lapsen äiti ei pystyisi puhumaan mistään muusta kuin lapsiasioista. Jos et ehdi uutisia kuunnella imettäessäsi etkä siten ole perillä ajankohtaisista asioista etkä ehdi Netflixin sarjaa katsoa koskaan, niin olihan sinulle elämä ennen vauvaa. Eikö siitä kokemusvarannosta löytyisi mitään jutun juurta? Voi myös puhua ihmissuhteista, joista keksii aina sanottavaa, esim. anopin tai kälyn haukkuminen. :)
Tai sitten voit kuunnella, mitä ystävälläsi olisi asiaa.
Jotenkin tämä aloitus kuulosti hieman teoreettiselta ja esimerkinomaiselta.
Sinun täytyisi ymmärtää, että lapsettomuuden tuska voi olla tosi kova, ja vauvan saaneen ystävän luona vierailu voi tuoda alakulon ja nostaa oman menetyksen pintaan. Mieti miten voisit ilahduttaa ystävääsi, koska itsehän olet saanut ison lahjan, lapsen.