Tahattomasti lapseton ei halua kuulla mitään lapsestani - onko tämä normaalia?

Mulla ei lapsia ole eikä tule, eikä kyllä minuakaan kiinnostaisi kysellä tai kuunnella toisen lapsesta. Kiinnostaisi kyllä kuulla, miten kaverin vartalo reagoi raskauteen ja synnytykseen, olenhan itsekin nainen. Mutta lapset olentoina eivät kiinnosta minua.

Itse olen vapaaehtoisesti lapseton. En ole ikinä halunnut lapsia, eikä ne minua varsinaisesti kiinnosta. Voin minä silti kuunnella ja kuuntelenkin ystävieni juttelua jälkikasvustaan, kunhan se ei ole ainut aihe josta maanisesti paasataan toiselle ja oletetaan toista kiinnostavan millainen oli eleea-lucan kakan koostumus tänään. Tai jos puhe on vain jotain lapsiperheet sitä, ja lapsiperheet tätä - ja kuinka itsekkäät lapsettomat sinkut sitä ja tätä! Ja lapsiperheet ensin! Saatana!! Sinkut ja lapsettomat joutaa jonon hännille! Silloin voi käydä vähän raskaaksi tuommoinen kaveri.

Minusta molempiin "leireihin" kuuluvat, äitikuplassa olevat, sekä nuo tahattomasti lapsettomat - joille koko elämän suurin asia on joko se lapsi ja että on nyt Äiti, tai lapsettomuus ja sen tuoma katkeruus ja kateus - ovat jotenkin outoja. Pitäisi kai sitä ihmisellä muutakin kiinnostuksen ja ilon kohteita elämässään olla kuin vain lisääntyminen ja status mammana, että ei tarvi katkeroitua täysin, jos jollain toisella on jotain mitä ei itse voi saada. Maailmassa on asioita vaikka millä mitalla, muitakin kuin lapset, mitä ei jokainen voi saada omasta toiveestaan huolimatta, ja joku toinen siinä vieressä saa... Siitä syystä pitäisi kehittää itseään sen verran, että elämässä ja ajatuksissa on jotain muutakin. Omaa persoonaa ei pitäisi rakentaa jonkun toisen ihmisen, tai tietyn statuksen varaan. Ne lapset kasvaa ja lähtee omilleen joku päivä. Mitä sinusta silloin jää? Mistä puhut, mitä teet, kun ei ole enää sitä lapsiarkea?

Minusta on kohtuutonta, jos joku jauhaa mukeloistaan koko ajan, ja ne on ainut kiinnostuksen kohde. Ei sitä välttämättä jaksa kuunnella sellainenkaan, jolla on omia lapsia. Kohtuutonta on myös se, jos ei kestä kuunnella lapsia mainittavan edes sivulauseessa ja on katkera ystävälleen siitä, että hänellä on jotain, jota itsellä ei ole. 

Mulle jäi kanssa lapsettomuus niin suureksi traumaksi (mulla liittyy tähän paljon muutakin kuin pelkästään lapsettomuus), että en enää pidä lapsista samalla tavalla 😔 Ennen olin todella lapsirakas ja mulla oli lapsikavereita, hoitolapsia, yms. Enää en pysty, tuska on liian suuri. Olen joiltain ystäviltäni joutunut pyytämään, että voidaanko puhua vähän vähemmän sun lapsista tänään, on huono päivä. Nytkin tulee itku kun tätä kirjoitan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi AP:n pitäisi saada puhua siitä lapsestaan juuri SEN henkilön kanssa, joka ei siitä lapsesta halua keskustella? Siksikö, että voisit itseksesi tuntea jotain paremmuutta siitä, että sinullapa on jotain mitä toinen ei voi saada?  Onko pakko olla tunnekylmä toista kohtaan ja hieroa sitä arkaa aihetta toiselle? Sinulla varmasti riittää muitakin kavereita joille ne "oi tänään Eero-Irmeli väänsi vihreät tortut vaippaan ja sitten oli koko selkäkin paskassa" -jutut kelpaa, miksi siis et puhu niistä kylliksesi muiden kanssa ja tämän yhden kanssa sitten juttelet vaikka säästä, jos et muuta osaa?

Jos sinulla on elämässäsi joku maailman tärkein asia, oli se lapsi, laskettelu, koira tai vaikka pitsinnypläys, niin koita ymmärtää, että muille se välttämättä ei ole sellainen. Joku saattaa kuunnella kohteliaisuudesta jotain vaippamonologia, mutta suurinta osaa tuskin kiinnostaa.  Minusta sinä et ole ystävä ystävällesi, koska haluat tieten tahtoen pakottaa hänet keskustelemaan aiheesta josta hän ei selvästi halua keskustella.

Hienosti kärjistetty, mutta kyse ei tainnut nyt olla ihan siitä, että ap haluaisi käydä syväluotaavia lastenhoitokeskusteluja tämän ystävänsä kanssa. Vaan ettei hän saa edes neutraalisti mainita mitään päivän tekemisiä mihin liittyy lapsi. Huomaa että moni kommentoija on tosiaan lapseton eikä ole viettänyt esim paria vuotta kotona lapsen kanssa, joten eivät pysty käsittämään miten kaikki tekeminen nyt tulee siinä elämänvaiheessa automaattisesti kerrottua me-muodossa, tarkoittamatta sillä mitään pahaa kellekään.

Mutta eihän Ap:n ystävä ole kieltänyt Ap:ta puhumasta lapsestaan? Kyse oli vaan siitä, ettei hän osaa vastata Ap:n lasta koskeviin kertomuksiin sillä tavalla kuin Ap olisi toivonut. Se taas on minusta kohtuuton vaatimus. Mitä ilmeisimmin lapsen mainitseminen aiheuttaa lapsettomuudesta kärsivässä ystävässä kipua ja Ap vaatii että tämä kipu pitäisi piilottaa paremmin jottei hänelle tulisi epämukava olo.

Tässä on pätkä ap:n aloitusviestistä:

"Yritin kerran jutella tästä tilanteesta ystäväni kanssa, mutta hän ei koe käyttäytyvänsä mitenkään poikkeuksellisesti eikä asia muuttunut mihinkään. Hän ei edelleenkään halua kuulla mitään lapsestani.

Ja kun joku kysyy, ymmärrän täysin, ettei kaikkia kiinnosta toisten lapset. En minä odota, että lapsestani keskusteltaisiin jatkuvasti. Toivon, että ystäväni voisi keskustella ihan normaalisti kanssani ja kommentoida minunkin kuulumisia."

Hän ei kommentoi sanallakaan tai vaihtaa puheenaihetta jos ap mainitsee yhdenkin tekemisen mihin liittyy lapsi. Kysyttäessä ei koe toimivansa mitenkään poikkeuksellisesti ja jatkaa samaa rataa, vaikka on varmasti kysymyksestä ymmärtänyt, että asia on jonkintasoinen ongelma.

Sanoisin että "ystävä" toimii passiivis-aggressiivisesti tässä asiassa ja ihan tietoisesti osoittaa mieltään. Mikään lapsettomuuskokemus ei oikeuta loukkaamaan tarkoituksella myöskään sitä äidiksi tullutta ystävää, kuten ei lapsetontakaan.

T. Lapsettomuudesta vuosia kärsinyt ja silti ihmisiä ystävällisesti kohdellut

Minä olen tästä kyllä eri mieltä. Minusta on kohtuutonta odottaa tuossa tilanteessa lapsiaiheista iloista rupattelua vastakysymyksineen. Ap toivoi muun muassa, että ystävä kyselisi miten neuvolassa on mennyt. Se nyt ainakin on minusta ihan kohtuuton odotus.

Toki jos Ap ei kestä tilannetta niin ystävyys lienee menetetty. Minusta kuulostaa siltä, että Ap:n toivomaa luontevaa kevyttä ja hyväntuulisia keskustelua ei ystävä pysty näistä aiheista antamaan nyt, luultavasti vuosiin ja ehkä koskaan.

Minusta sinulla on nyt vähän tuota palstalle tyypillistä marttyyrimaista kruununkiillotusta. "Kun minäkin pystyin niin kyllä pitää kaikkien muidenkin pystyä (tai muuten on huono ihminen)" -asennetta. No, tiedoksi, ei kaikki pysty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole tahattomasti lapseton, mutta miksi ihmeessä puhuisimme vauvoista tai lapsesta kaverini kanssa, jolla on lapsi? Miksi minä kysyisin lapsesta mitään??? Ei hänkään kysele akvaariokalojeni kuulumisia.

Miksi puhuisitte yhtään mistään? Joka asiastahan voi todeta, ettei minua kiinnosta sinun elämäsi. 

Kuitenkin ennen lasta ilmeisesti on pystytty puhumaan molempia kiinnostavista asioista, joten miten se nyt on mahdotonta? Tietenkään ei ole pakko puhua tai edes tavata, jos yhteistä säveltä ei enää löydy.

Olen kieltäynyt kummiudesta kun olin tahattomasti lapseton, ajatus siitä ja etenkin ristiäisitilanteesta oli monen keskenmenon jälkeen mahdoton.

Tee ystäväsi kanssa sellaista josta kummatkin pidätte, ei lasta mukaan.

Terv. Ei lapseton

Minun lapseni on otettu huostaan. Ainoastaan lähisukulaisteni kanssa puhun lapsistani. Enkä pysty kommentoimaan tai kuuntelemaan mitään lapsiin liittyvää. Jouduin keskeyttämään työharjoitukset päiväkodissa ja minua vaivasi sairaanhoitajien työharjoituksissa muiden puheet lapsistaan. En todella ole kiinnostunut muiden lapsista, koska en saa kasvattaa omiani.Toivottavasti omat lapseni eivät perusta perhettä tai saa lapsia. Myös lentokoneessa muiden lapset todella häiritsevät. Nyt uutena on tullut pyyntö lastensuojelulaitoksilta, että toimisin vertaistukiryhmissä lapsiperheille. Siis ei mitään lapsiin liittyvää niin kauan kun omia en saa takaisin!

On äitejä jotka eivät pysty puhumaan mistään muusta kuin lapsistaan ja äitejä jotka pystyvät. Minulla on kolme lasta, mutta etenkin lapsettomien kavereiden kanssa puhutaan kyllä 99% jostain ihan muusta. Lapsista puhun lähinnä niiden kavereiden kanssa tavataan paljon koko perheenä ja lapset ovat kavereita keskenään. En oleta, että joku joka on tavannut lapseni 0-5 kertaa olisi heistä erityisen kiinnostunut. Eihän sitä odoteta aikuisistakaan, että toinen jaksaa kuunnella esimerkiksi jatkuvaa luentoa uudesta poikakaverista.

En kyllä itsekään olisi osannut kommentoida mitään neuvolakäyntejä ennen kun sain omia lapsia. Muutenkin vähän outo esimerkki, haluaisitko aloittaja jotain lisäkysymyksiä oman lääkärikäyntisi suhteen myös? Musta terveysasiat on vähän sellaiset että niistä voi jokainen itse kertoa, mutta edes hyvän ystävän ei ole sopivaa kovin suorasti niistä kysyä. En näe miten lapsen terveysasiat eroaisi tästä. Miten joku lapseton edes kommentoi neuvolakäyntiä? Toisella äidillä on varmaan joku käsitys kasvukäyristä, lapsen kehityksestä missäkin vaiheessa yms. niin osaisi ehkä jotain kysyä, mutta en mä ainakaan lapsettomana näitä asioita tiennyt alkuunkaan.

Ehkä tässä aloittaja vaan valitsi huonon esimerkin, mutta noin niinkun lähtökohtaisesti en olettaisi että lapsettomat haluaisi tai osaisi kysellä lapseen liittyvistä asioista paitsi ehkä jos nyt on oma lapsi välittömässä tulevaisuudessa suunnitteilla ja asia kiinnostaa. Itse yritin kerran olla kohtelias ja kyselin työkaverilta lapseen liittyvistä asioista ja eiköhän siitä lähtenyt heti huhut liikkeelle että lopetan töissä koska haluan lapsen just silloin :D.

Kärsin itse lapsettomuudesta, mutta olen kyllä pystynyt ystävien kanssa puhumaan heidän lapsistaan. Nämäkin asiat voi ottaa niin monella tavalla, itse en koe muiden ihmisten lasten olevan mitenkään itseltäni pois. Mutta jos niitä lapsia ja lapsista puhumista välttelee, niin ei siinä elämää ainakaan helpommaksi itselleen tee. Lapset kun kuuluvat aika oleellisesti tähän maailmaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko vähän tyhmä? Tietenkään hän ei halua puhua lapsestasi, kun se sattuu liikaa. Oletko sadisti vai tunnetko itsesi jotenkin paremmaksi ihmiseksi kun olet onnistunut lasten hankinnassa ja toinen ei, vaikka haluaisi?

Ei lapsen saamisessa ole kyse onnistumisesta. Kuka tahansa voi olla tahattomasti lapseton, minäkin voisin. Ei lapsi ole mikään "ylpistelyn" aihe. Elämässäni ei vain tällä hetkellä ole oikein muuta kuin lapsi, koska olen hoitovapaalla kotona.

Ap

Tässäpä se ongelma taitaa olla. AP:llä ei ole muuta elämää kuin vauva. Kannattaisi hankkia, ihan oman jaksamisen kannaltakin, muutakin elämää.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei lapsia ole eikä tule, eikä kyllä minuakaan kiinnostaisi kysellä tai kuunnella toisen lapsesta. Kiinnostaisi kyllä kuulla, miten kaverin vartalo reagoi raskauteen ja synnytykseen, olenhan itsekin nainen. Mutta lapset olentoina eivät kiinnosta minua.

Ystävänä luulisi ajattelevan toistakin osapuolta ja hänen kiinnostuksen kohteitaan.Kai sitä jotain voi jutella myös sellaisista asioista,jotka eivät niin kovasti kiinnosta itseä.Ihan vaan ystävän iloksi.Eihän sitä aina voi pelkästään itseään ajatella jos haluaa säilyttää ystävät.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ystävyyden pitää olla jollain tavalla vastavuoroista. Jos toinen ei saa kertoa elämäänsä kuuluvista asioista ja on vain kuunteleva osapuoli niin yksipuoliseksi jää. Ap:n ystävällä on ehkä syynsä olla katkera lapsettomuudestaan mutta normaali ihminen pystyy silti olemaan sosiaalisissa tilanteissa vastavuoroinen jos ystävä on tärkeä. Ei muakaan erityisemmin kiinnosta kavereiden lapset mutta silti kyselen heistä kohteliaisuussyistä.

Juuri tämä! Ei muakaan kiinnosta sinkkuna muiden parisuhdehehkutus (viiltää kipeästi, kun itse haluaisit jakaa elämän jonkun kanssa, mutta et yrityksestä huolimatta löydä kumppania), lapsettomana ei kiinnosta kuinka vauva oppi puhaltamaan sylkikuplia tänään, ei kiinnosta kuulla mustin edeottamuksista koirapuistossa eikä miukumaukun uus raapimapuu. Eikä varsinkaan kiinnosta pohdinta uusien verhojen tai sohvatyynyjen kuosista...pitäiskö hankkia sen vai tän tyyliset, vai sittenki rullakaihtimet?

Joo EVK kaikenlainen turhanpäiväinen arjen täytelätinä, puhuisin mieluummin uusimmista tieteellisistä tutkimuksista, politiikasta tai filosofiasta. Mutta kohteliaisuudesta kuuntelen ja esitän kiinnostunutta, kyselen ja kommentoin, jos rakas ystävä haluaa aiheesta puhua. En jaksa kuunnella, jos kyseessä on yhdentekevä ihminen. Ystävät ovat eri asia. Sosiaalinen vastavuoroisuus toimii silleen, että minä esitän kiinnostusta toisten lapsiarjesta, muut vastaavasti kohteliaasti eivät sivuuta niitä aiheita, joista minä haluan puhua. Jos sivuuttaisivat, en jatkaisi mitään yksipuolista ystävyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Mulle jäi kanssa lapsettomuus niin suureksi traumaksi (mulla liittyy tähän paljon muutakin kuin pelkästään lapsettomuus), että en enää pidä lapsista samalla tavalla 😔 Ennen olin todella lapsirakas ja mulla oli lapsikavereita, hoitolapsia, yms. Enää en pysty, tuska on liian suuri. Olen joiltain ystäviltäni joutunut pyytämään, että voidaanko puhua vähän vähemmän sun lapsista tänään, on huono päivä. Nytkin tulee itku kun tätä kirjoitan.

Voi minä samaistun sinun tunteisiin. Minä myös olin ennen lapsirakas ja tulin toimeen heidän kanssaan ja he minun. Pidän heidän aitoudestaan ja lapsissa on se todellinen persoona esillä puhtaasti.

Muutuin kun sairaus vei mahdollisuuden lapsiin. En yhtäkkiä osannut olla heidän kanssaan kuin ennen ja tuntui että sanon koko ajan jotain väärin. Nyt aika on parantanu jonkin verran ja alan suhtautumaan lapsiin kuten ennenkin vaikka se vielä hapuilua onkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi AP:n pitäisi saada puhua siitä lapsestaan juuri SEN henkilön kanssa, joka ei siitä lapsesta halua keskustella? Siksikö, että voisit itseksesi tuntea jotain paremmuutta siitä, että sinullapa on jotain mitä toinen ei voi saada?  Onko pakko olla tunnekylmä toista kohtaan ja hieroa sitä arkaa aihetta toiselle? Sinulla varmasti riittää muitakin kavereita joille ne "oi tänään Eero-Irmeli väänsi vihreät tortut vaippaan ja sitten oli koko selkäkin paskassa" -jutut kelpaa, miksi siis et puhu niistä kylliksesi muiden kanssa ja tämän yhden kanssa sitten juttelet vaikka säästä, jos et muuta osaa?

Jos sinulla on elämässäsi joku maailman tärkein asia, oli se lapsi, laskettelu, koira tai vaikka pitsinnypläys, niin koita ymmärtää, että muille se välttämättä ei ole sellainen. Joku saattaa kuunnella kohteliaisuudesta jotain vaippamonologia, mutta suurinta osaa tuskin kiinnostaa.  Minusta sinä et ole ystävä ystävällesi, koska haluat tieten tahtoen pakottaa hänet keskustelemaan aiheesta josta hän ei selvästi halua keskustella.

Hienosti kärjistetty, mutta kyse ei tainnut nyt olla ihan siitä, että ap haluaisi käydä syväluotaavia lastenhoitokeskusteluja tämän ystävänsä kanssa. Vaan ettei hän saa edes neutraalisti mainita mitään päivän tekemisiä mihin liittyy lapsi. Huomaa että moni kommentoija on tosiaan lapseton eikä ole viettänyt esim paria vuotta kotona lapsen kanssa, joten eivät pysty käsittämään miten kaikki tekeminen nyt tulee siinä elämänvaiheessa automaattisesti kerrottua me-muodossa, tarkoittamatta sillä mitään pahaa kellekään.

Mutta eihän Ap:n ystävä ole kieltänyt Ap:ta puhumasta lapsestaan? Kyse oli vaan siitä, ettei hän osaa vastata Ap:n lasta koskeviin kertomuksiin sillä tavalla kuin Ap olisi toivonut. Se taas on minusta kohtuuton vaatimus. Mitä ilmeisimmin lapsen mainitseminen aiheuttaa lapsettomuudesta kärsivässä ystävässä kipua ja Ap vaatii että tämä kipu pitäisi piilottaa paremmin jottei hänelle tulisi epämukava olo.

Tässä on pätkä ap:n aloitusviestistä:

"Yritin kerran jutella tästä tilanteesta ystäväni kanssa, mutta hän ei koe käyttäytyvänsä mitenkään poikkeuksellisesti eikä asia muuttunut mihinkään. Hän ei edelleenkään halua kuulla mitään lapsestani.

Ja kun joku kysyy, ymmärrän täysin, ettei kaikkia kiinnosta toisten lapset. En minä odota, että lapsestani keskusteltaisiin jatkuvasti. Toivon, että ystäväni voisi keskustella ihan normaalisti kanssani ja kommentoida minunkin kuulumisia."

Hän ei kommentoi sanallakaan tai vaihtaa puheenaihetta jos ap mainitsee yhdenkin tekemisen mihin liittyy lapsi. Kysyttäessä ei koe toimivansa mitenkään poikkeuksellisesti ja jatkaa samaa rataa, vaikka on varmasti kysymyksestä ymmärtänyt, että asia on jonkintasoinen ongelma.

Sanoisin että "ystävä" toimii passiivis-aggressiivisesti tässä asiassa ja ihan tietoisesti osoittaa mieltään. Mikään lapsettomuuskokemus ei oikeuta loukkaamaan tarkoituksella myöskään sitä äidiksi tullutta ystävää, kuten ei lapsetontakaan.

T. Lapsettomuudesta vuosia kärsinyt ja silti ihmisiä ystävällisesti kohdellut

Minä olen tästä kyllä eri mieltä. Minusta on kohtuutonta odottaa tuossa tilanteessa lapsiaiheista iloista rupattelua vastakysymyksineen. Ap toivoi muun muassa, että ystävä kyselisi miten neuvolassa on mennyt. Se nyt ainakin on minusta ihan kohtuuton odotus.

Toki jos Ap ei kestä tilannetta niin ystävyys lienee menetetty. Minusta kuulostaa siltä, että Ap:n toivomaa luontevaa kevyttä ja hyväntuulisia keskustelua ei ystävä pysty näistä aiheista antamaan nyt, luultavasti vuosiin ja ehkä koskaan.

Minusta sinulla on nyt vähän tuota palstalle tyypillistä marttyyrimaista kruununkiillotusta. "Kun minäkin pystyin niin kyllä pitää kaikkien muidenkin pystyä (tai muuten on huono ihminen)" -asennetta. No, tiedoksi, ei kaikki pysty.

Tiedoksi että jos ei itse pysty oman tuskansa vuoksi jonkun henkilön kanssa muuhun kuin yksipuolisen ystävyyteen, ehtoja sanellen, niin pitää ymmärtää vetäytyä siitä ystävyydestä. Eikä vaan itsekkäästi roikkua kynsin ja hampain mukana, koska itse saa siitä kuitenkin hyötyä, vaikka ei mitään annakaan. Se on itsekästä myös.

Ninna kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle jäi kanssa lapsettomuus niin suureksi traumaksi (mulla liittyy tähän paljon muutakin kuin pelkästään lapsettomuus), että en enää pidä lapsista samalla tavalla 😔 Ennen olin todella lapsirakas ja mulla oli lapsikavereita, hoitolapsia, yms. Enää en pysty, tuska on liian suuri. Olen joiltain ystäviltäni joutunut pyytämään, että voidaanko puhua vähän vähemmän sun lapsista tänään, on huono päivä. Nytkin tulee itku kun tätä kirjoitan.

Voi minä samaistun sinun tunteisiin. Minä myös olin ennen lapsirakas ja tulin toimeen heidän kanssaan ja he minun. Pidän heidän aitoudestaan ja lapsissa on se todellinen persoona esillä puhtaasti.

Muutuin kun sairaus vei mahdollisuuden lapsiin. En yhtäkkiä osannut olla heidän kanssaan kuin ennen ja tuntui että sanon koko ajan jotain väärin. Nyt aika on parantanu jonkin verran ja alan suhtautumaan lapsiin kuten ennenkin vaikka se vielä hapuilua onkin.

Kiitos sulle! Vertaistuki aina vähän helpottaa. Toistaiseksi tuntuu, että tämä vaan pahenee ajan myötä, mutta jospa luottaisin tulevaan 😊

Itse vasta tuulimunaraskauden koettuani (olin jo viikolla 13 kun selvisi, että raskaus ei ollut normaali), voin aika hyvin ymmärtää kaveriasi. Tuntuu pahalta nähdä ihmisiä, joiden raskaus on samassa vaiheessa kuin itselläni nyt olisi, tai nähdä hempeitä äiti-lapsi-kuvia. Itsenhän piti kokea se kaikki. Sitä tuntee olevansa tavallaan epäonnistunut ja oman kehonsa pettämä, vaikka ei tuulimuna oma vika tietenkään ollutkaan. Ja kun itse ei ole sen jälkeen vieläkään tullut raskaaksi, on kurjuus vielä kurjempaa.

Kyllä ystävyyden pitäisi vastavuoroista olla, mutta kaipa sitä nyt muustakin voi jutella kuin omasta lapsesta. Tietysti hankalaksi menee, jos lapsesta ei saa mitään puhua.

Siis en nyt ymmärrä, miten yksi lapsi voi viedä noin ajan? Ettei mitään muuta ehdi kun touhuta lapsen kanssa tai olla kiinnostunut mistään!?  Itselläni oli 90-luvulla 4 lasta kotona!! 5,4, 2 ja 0 vuotta! En silti vain uppoutunut lapsiini. Tein käsitöitä, luin kirjoja, seurasin maailman tapahtumia paremmin kun nykyisin! Minulla oli useampikin ihan oma juttu meneilläni.  Kävin harrastamassa! Enemmän olen huolissani Ap:sta kun hänen lapsettomasta ystävästään, joka on varmaan aivan hermona kun Ap:n kanssa juttelee! Joskus käy vaan niin, että elämä kuljettaa ystävätkin eri suuntiin ja se entinen yhteys katoaa! Se on surullista, mutta elämässä voidaan kulkea eri suuntaan. Olin itse kotona 7 vuotta ja kyllä huomasin, että ystäväni jolla yksi lapsi ja uraputki päällä, jutut eivät oikein kohdanneet. Sitten kun menin töihin, aloitin urani alusta ja hän oli jo pitkällä! Tuloni vain ehkä puolet hänen! En voinut osallistua matkoille tai reissuihin hänen kanssaan. Enkä sujahtaa kyläreissulle lentokoneella! Se sitten jäi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko vähän tyhmä? Tietenkään hän ei halua puhua lapsestasi, kun se sattuu liikaa. Oletko sadisti vai tunnetko itsesi jotenkin paremmaksi ihmiseksi kun olet onnistunut lasten hankinnassa ja toinen ei, vaikka haluaisi?

Ei lapsen saamisessa ole kyse onnistumisesta. Kuka tahansa voi olla tahattomasti lapseton, minäkin voisin. Ei lapsi ole mikään "ylpistelyn" aihe. Elämässäni ei vain tällä hetkellä ole oikein muuta kuin lapsi, koska olen hoitovapaalla kotona.

Ap

Tahattomasti lapseton, henkisesti ja fyysisesti todella rajuja hoitoja läpikäyvänä ymmärrän ystävääsi 100%. Yksi yllättävimmistä asioista lapsettomuudesta on ollut se miten eristävä ja surullinen tie tämä on kulkea, ja miten äärimmäisen harvalla läheisellä empatia ja ymmärrys riittää meitä kohtaan. Sydän särkyneenä ja voimakkaiden hormonihoitojen alaisena on todella vaikeaa kuunnella toisen vaunulenkeistä… onneksi omasta elämästäni olen pystynyt sulkemaan niin julmat ihmiset pois.