Tahattomasti lapseton ei halua kuulla mitään lapsestani - onko tämä normaalia?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko tämä naisille jotenkin vaikeaa, mutta ainakin miehet osaa jättää lapsijutut taka-alalle ja puhua samoista asioista kuin ennen perhe-elämääkin. Voi toki todeta esimerkiksi, että ostin pojalle virvelin, mutta ennemmin puhutaan tuopin ääressä kaikesta muusta maailmanmenosta ja poristavaa riittää.

Johtuisko siitä et niiden miesten elämä pyörii lapsen syntymän jälkeen pääasiassa kuten ennenkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luota että ystäväsi pysyy tukenasi tulevaisuudessa jos eteenne tulee tilanne jossa ystävyytenne vaatii häneltä enemmän. Ystävyys vaatii vastavuoroisuutta, mutta se voi näyttäytyä myös pidemmällä aikavälillä.

Anteeksi mitä? Miksi tuollaiseen ihmiseen pitäisi luottaa yhtään? Entä jos ap:n lapsi sairastuu? Eikö se ole tilanne, jossa ystävyys vaatisi kaverilta enemmän? Jos ystävä ei voi puhua edes mistään arkipäiväisestä lapseen liittyvästä, niin miten hän kykenisi olemaan ap:lle tuki lapsen sairauden ajan? Ei mitenkään. Todennäköisesti hän tuntisi vahingoniloa siitä, että lapsella menee huonosti. 

Ainakin tällä hetkellä tuo ihminen on pysynyt ap:n elämässä siitä huolimatta, että helpompaa olisi vain keskittyä niihin ystävyyssuhteisiin joissa ei kummallakaan ole lapsia. Emme tietenkään voi tietää miten ystävä käyttäytyisi jos ap:n lapsi sairastuisi, mutta ei ole erityistä syytä pessimistisesti ajatella että hän tuntisi vahingoniloa eikä pystyisi/haluaisi olla ap:n tukena. Ystävä voi olla myös empaattinen ihminen, joka ymmärtää että ystävä tarvitsee häntä ihan eri tavalla silloin kun tarvitsee olkapäätä jota vasten itkeä lapsen vakavaa sairautta vs. silloin kun haluaa muuten vain kertoa että tuli käytyä vaunulenkillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös tahtomattani lapseton ja se on minulle elämäni kovin paikka. Minulle on oikeastaan sama, vaikka kuolisin huomenna, ei juuri hetkauttaisi edes ajatus siitä. Ei minusta kuitenkaan jää tänne mitään jälkeeni, joten samapa tuo on, että kuoleeko sitä ensi viikolla vai 40 vuoden päästä. Ymmärrän äärimmäisen hyvin kaveriasi. Ei minuakaan kiinnosta kuulla muiden lapsiarjesta, koska se on niin kipeä aihe. Halutessaan sitä kyllä pystyy keskustelemaan ilman, että korostaa lapsen mukana oloa. Sen sijaan, että sanoo käyneensä pikku Eemelin kanssa kauppareissulla tai leikkipuistossa voi todeta, että "Tuli käytyä kaupassa" tai että "Ulkoilin tuossa parisen tuntia". Voi kuulostaa joidenkin mielestä pikkumaiselta, mutta se voi olla olla oikeasti todella arka aihe ja sen kanssa on helpointa elää, kun saa ottaa siihen niin paljon etäisyyttä kuin suinkin esim juurikin keskustelujen muodon kautta. Tuo on asia, jonka kanssa voi oppia elämään, mutta ei siitä toivu ikinä.

Miksi toisen ihmisen pitäisi varoa sanojaan, jotta sinä et loukkaantuisi?

Ei ole mikään pakko, mutta jos kyseessä on tärkeä ystävä, niin yleensä haluaa käyttäytyä niin ettei loukkaa tätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi AP:n pitäisi saada puhua siitä lapsestaan juuri SEN henkilön kanssa, joka ei siitä lapsesta halua keskustella? Siksikö, että voisit itseksesi tuntea jotain paremmuutta siitä, että sinullapa on jotain mitä toinen ei voi saada?  Onko pakko olla tunnekylmä toista kohtaan ja hieroa sitä arkaa aihetta toiselle? Sinulla varmasti riittää muitakin kavereita joille ne "oi tänään Eero-Irmeli väänsi vihreät tortut vaippaan ja sitten oli koko selkäkin paskassa" -jutut kelpaa, miksi siis et puhu niistä kylliksesi muiden kanssa ja tämän yhden kanssa sitten juttelet vaikka säästä, jos et muuta osaa?

Jos sinulla on elämässäsi joku maailman tärkein asia, oli se lapsi, laskettelu, koira tai vaikka pitsinnypläys, niin koita ymmärtää, että muille se välttämättä ei ole sellainen. Joku saattaa kuunnella kohteliaisuudesta jotain vaippamonologia, mutta suurinta osaa tuskin kiinnostaa.  Minusta sinä et ole ystävä ystävällesi, koska haluat tieten tahtoen pakottaa hänet keskustelemaan aiheesta josta hän ei selvästi halua keskustella.

Hienosti kärjistetty, mutta kyse ei tainnut nyt olla ihan siitä, että ap haluaisi käydä syväluotaavia lastenhoitokeskusteluja tämän ystävänsä kanssa. Vaan ettei hän saa edes neutraalisti mainita mitään päivän tekemisiä mihin liittyy lapsi. Huomaa että moni kommentoija on tosiaan lapseton eikä ole viettänyt esim paria vuotta kotona lapsen kanssa, joten eivät pysty käsittämään miten kaikki tekeminen nyt tulee siinä elämänvaiheessa automaattisesti kerrottua me-muodossa, tarkoittamatta sillä mitään pahaa kellekään.

En oikein usko että kyse on millään lailla siitä, että lapsikeskustelua pitäisi varoa ettei toinen loukkaantuisi. Mistä juttelitte ennen raskautta? Mitä teitte yhdessä? Ystävä ei ole muuttunut, mutta AP on. Yhteisiä kiinnostuksen aiheita ei enää ole ja se on haaste ystävyyden jatkumiselle. Ihmiset vaihtuvat elämäntilanteen mukaan. Lapsi pitänee AP:n kiireisenä seuraavat vuodet, joten luultavasti ystävyyssuhdekin hiipuu hiljalleen.

Vierailija kirjoitti:

Minua lapsettomana ei kiinnosta v....kaan vertaa jonkun toisen kakarasta. Olen salaa onnellinen että en ole samassa pa....ssa.

Kuulostat hyvin onnelliselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös tahtomattani lapseton ja se on minulle elämäni kovin paikka. Minulle on oikeastaan sama, vaikka kuolisin huomenna, ei juuri hetkauttaisi edes ajatus siitä. Ei minusta kuitenkaan jää tänne mitään jälkeeni, joten samapa tuo on, että kuoleeko sitä ensi viikolla vai 40 vuoden päästä. Ymmärrän äärimmäisen hyvin kaveriasi. Ei minuakaan kiinnosta kuulla muiden lapsiarjesta, koska se on niin kipeä aihe. Halutessaan sitä kyllä pystyy keskustelemaan ilman, että korostaa lapsen mukana oloa. Sen sijaan, että sanoo käyneensä pikku Eemelin kanssa kauppareissulla tai leikkipuistossa voi todeta, että "Tuli käytyä kaupassa" tai että "Ulkoilin tuossa parisen tuntia". Voi kuulostaa joidenkin mielestä pikkumaiselta, mutta se voi olla olla oikeasti todella arka aihe ja sen kanssa on helpointa elää, kun saa ottaa siihen niin paljon etäisyyttä kuin suinkin esim juurikin keskustelujen muodon kautta. Tuo on asia, jonka kanssa voi oppia elämään, mutta ei siitä toivu ikinä.

Tämä. Itse kärsin vuosia lapsettomuudesta ja sain myös keskenmenon. Tämän kaiken keskellä ystäväni sai lapsen. Lapsettomuuden aiheuttamaa tuskaa ja surua ei voi ymmärtää kuin ihminen, joka on sen kokenut. Ystäväni osasi olla onneksi olla todella hienotunteinen, ei tosiaan mainostanut mitään neuvolakäyntekään tai olettanut minun innostuvan niistä. Tilanne kuitenkin johti siihen, että yhteydenpitomme väheni lähes olemattomiin, en osallistunut baby showereihin tms. Tai käynyt heillä kylässä kertaakaan lapsen synnyttyä. Se olisi ollut aivan liikaa tuon surun keskellä. On ihme että ystäväsi kuitenkin pystyy edelleen pitämään yhteyttä, tuokaan ei nimittäin ole mitenkään itsestäänselvää.

Meillä tarina päättyi onnellisesti. Pitkän yrityksen jälkeen saimme lopulta lapsen. Omista kokemuksista viisastuneena olen oppinut, etten postaile vauva-arjen hehkutuskuvia mihinkään someen, joita tiedän lapsettomien ystävieni seuraavan, enkä ota millään tavalla lapsijuttuja esille heidän kanssaan (edes sivumennen) elleivät he vartavasten itse kysy. Sinun kannattaisi pohtia hieman, miltä lapsettomuus oikeasti tuntuu, sitä surua. Miksi ihmeessä haluat välttämättä puhua lapsettoman ystäväsi kanssa, mitä olet tehnyt lapsesi kanssa, kyllä maailmaan muutakin keskusteltavaa mahtuu.

Monet, jotka ilmoittautuvat veloiksi voivat olla todellisuudessa tahattomasti lapsettomia. Eräs työkaveri julisti, ettei halua lapsia, sitten hän välillä ilmoitti, sittenkun hän lapsen niin, välillä, jos saa lapsen niin ja ikää alkoi olla jo yli 40. Hieman maistaneena hän itkeskeli, ettei voi saada lasta ja se taisikin olla todellinen ja ainoa syy lapsettomuuteen. Ymmärrän, että tuollaisessa tilanteessa ei muiden lapsijutut kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua lapsettomana ei kiinnosta v....kaan vertaa jonkun toisen kakarasta. Olen salaa onnellinen että en ole samassa pa....ssa.

Kuulostat hyvin onnelliselta.

Ja tasapainoiselta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi AP:n pitäisi saada puhua siitä lapsestaan juuri SEN henkilön kanssa, joka ei siitä lapsesta halua keskustella? Siksikö, että voisit itseksesi tuntea jotain paremmuutta siitä, että sinullapa on jotain mitä toinen ei voi saada?  Onko pakko olla tunnekylmä toista kohtaan ja hieroa sitä arkaa aihetta toiselle? Sinulla varmasti riittää muitakin kavereita joille ne "oi tänään Eero-Irmeli väänsi vihreät tortut vaippaan ja sitten oli koko selkäkin paskassa" -jutut kelpaa, miksi siis et puhu niistä kylliksesi muiden kanssa ja tämän yhden kanssa sitten juttelet vaikka säästä, jos et muuta osaa?

Jos sinulla on elämässäsi joku maailman tärkein asia, oli se lapsi, laskettelu, koira tai vaikka pitsinnypläys, niin koita ymmärtää, että muille se välttämättä ei ole sellainen. Joku saattaa kuunnella kohteliaisuudesta jotain vaippamonologia, mutta suurinta osaa tuskin kiinnostaa.  Minusta sinä et ole ystävä ystävällesi, koska haluat tieten tahtoen pakottaa hänet keskustelemaan aiheesta josta hän ei selvästi halua keskustella.

Hienosti kärjistetty, mutta kyse ei tainnut nyt olla ihan siitä, että ap haluaisi käydä syväluotaavia lastenhoitokeskusteluja tämän ystävänsä kanssa. Vaan ettei hän saa edes neutraalisti mainita mitään päivän tekemisiä mihin liittyy lapsi. Huomaa että moni kommentoija on tosiaan lapseton eikä ole viettänyt esim paria vuotta kotona lapsen kanssa, joten eivät pysty käsittämään miten kaikki tekeminen nyt tulee siinä elämänvaiheessa automaattisesti kerrottua me-muodossa, tarkoittamatta sillä mitään pahaa kellekään.

Mutta eihän Ap:n ystävä ole kieltänyt Ap:ta puhumasta lapsestaan? Kyse oli vaan siitä, ettei hän osaa vastata Ap:n lasta koskeviin kertomuksiin sillä tavalla kuin Ap olisi toivonut. Se taas on minusta kohtuuton vaatimus. Mitä ilmeisimmin lapsen mainitseminen aiheuttaa lapsettomuudesta kärsivässä ystävässä kipua ja Ap vaatii että tämä kipu pitäisi piilottaa paremmin jottei hänelle tulisi epämukava olo.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut naiset eivät tosiaan taida puhua muusta kuin lapsistaan. Joskus kuulee vieressä vaikka kahvilassa miten kaksi mammaa puhuu tunnin siitä kumman lapsi syö mitäkin tai milloin nukkuu. Jotkut myös jatkavat tätä vielä silloinkin kun lapset ovat isompia: jaaritellaan koulut ja harrastukset rppiiumatta siitä kenen kanssa jutellaan. Ja kehuskellaan miten ei ehditä katsoa tv:tä eikä lukea uutisia eikä käydä missään. Ap kuuluu tähän porukkaan.

Jos lapsi on vilkas niin ei silloin jää aika muulle kuin lapselle. Tällaista lasta pitää vahtia joka sekunti valveillaoloaikana tai se kuolee tapaturmaisesti. Kukaan ei kehuskele ettei jää muulle aikaa, vaan niin siinä vaan käy.

Lehdetön puu luo merelle siltaa,

Ei tulla koskaan voisi kai tällaista iltaa.

Odotan turhaan sinua, armain.

Kuu kulkee pilven taakse, taas on meri harmain.

Kaipaus vastaa sydämen ääneen,

Onneni tiedän mä nyt taas niin yksin jääneen.

Toinen nyt lastaan kanssas katsoo, toinen vienyt sinut lienyt.

Lehdetön puu luo merelle siltaa.

Lehdetön puu luo merelle siltaa,

Ei tulla koskaan enää toista tällaista iltaa.

Odotan turhaan sinua, armain.

Kuu kulkee pilven taakse, taas on meri harmain.

Kaipaus vastaa sydämen ääneen,

Onneni tiedän mä nyt taas niin yksin jääneen.

Toinen nyt lastaan kanssas katsoo, toinen vienyt sinut lienyt.

Saavu ei koskaan tällaista iltaa...

Ei koskaan!

Ystäväsi on vain kateellinen sinulle koska lapsi.

Kyllä ne satunnaiset päällä nytkyttämiset aina yhden lapsen voittaa.

Itsekin lapsettomuudesta kärsineenä voin samaistua ystävääsi ainakin pikkuisen. Ongelma ei todennäköisesti ole millään lailla sinä tai sinun lapsesi vaan kaikkea kumpuaa sieltä lapsettomuuden tuskasta, jota on tosi vaikea ymmärtää jos ei sitä itse ole kokenut.

Vaikeimpina aikoina muistan ajatelleeni toisten lapset "epäreiluina" ja jotenkin niin että toisten lapset olisivat minulta pois. Ikäänkuin olisi olemassa jokin tietty määrä minkä verran lapsia voisi syntyä ja kun joku muu tulee raskaaksi niin se on minun kannaltani huono asia.

Vitsit kun tätä on vaikea selittää kun se on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin älytön ajatus, joka lapsettomuuden keskellä kuitenkin saattaa olla aivan "selvä" ajatus.

Yritä ymmärtää että ystävälläsi on todella rankkaa ja hän todennäköisesti potee myös huonoa omaatuntoa siitä ettei voi iloita lapsestasi "täysiä". Nuo lapsettomuuteen liittyvät asiat saavat ihmisen kuin ihmisen aivan umpisolmuun vaikka päälle päin hän vaikuttaisikin toimivan järkevästi. Oletko jutellut ystäväsi kanssa hänen lapsettomuudestaan? Onko hänellä esim. hoitoja tai muuta minkä aikana voisit olla tukena tai turvana ja valaa uskoa, olla se positiivinen valo pimeässä? Saattaisi olla hyvä myös että tapaisitte ystäväsi kanssa taaperon läsnäollessa, jolloin hän voisi ehkä alkaa ymmärtää että muiden lapset eivät ole häneltä pois vaan ovat ilon välkähdyksiä ja bonuksia vaikeassa tilanteessa. Tämä ottaa aikaa ja useita tunnemyllerryksiä ennen kuin ystäväsi (toivottavasti) pystyy iloitsemaan kanssasi sinun onnestasi ❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös tahtomattani lapseton ja se on minulle elämäni kovin paikka. Minulle on oikeastaan sama, vaikka kuolisin huomenna, ei juuri hetkauttaisi edes ajatus siitä. Ei minusta kuitenkaan jää tänne mitään jälkeeni, joten samapa tuo on, että kuoleeko sitä ensi viikolla vai 40 vuoden päästä. Ymmärrän äärimmäisen hyvin kaveriasi. Ei minuakaan kiinnosta kuulla muiden lapsiarjesta, koska se on niin kipeä aihe. Halutessaan sitä kyllä pystyy keskustelemaan ilman, että korostaa lapsen mukana oloa. Sen sijaan, että sanoo käyneensä pikku Eemelin kanssa kauppareissulla tai leikkipuistossa voi todeta, että "Tuli käytyä kaupassa" tai että "Ulkoilin tuossa parisen tuntia". Voi kuulostaa joidenkin mielestä pikkumaiselta, mutta se voi olla olla oikeasti todella arka aihe ja sen kanssa on helpointa elää, kun saa ottaa siihen niin paljon etäisyyttä kuin suinkin esim juurikin keskustelujen muodon kautta. Tuo on asia, jonka kanssa voi oppia elämään, mutta ei siitä toivu ikinä.

Tämä. Itse kärsin vuosia lapsettomuudesta ja sain myös keskenmenon. Tämän kaiken keskellä ystäväni sai lapsen. Lapsettomuuden aiheuttamaa tuskaa ja surua ei voi ymmärtää kuin ihminen, joka on sen kokenut. Ystäväni osasi olla onneksi olla todella hienotunteinen, ei tosiaan mainostanut mitään neuvolakäyntekään tai olettanut minun innostuvan niistä. Tilanne kuitenkin johti siihen, että yhteydenpitomme väheni lähes olemattomiin, en osallistunut baby showereihin tms. Tai käynyt heillä kylässä kertaakaan lapsen synnyttyä. Se olisi ollut aivan liikaa tuon surun keskellä. On ihme että ystäväsi kuitenkin pystyy edelleen pitämään yhteyttä, tuokaan ei nimittäin ole mitenkään itsestäänselvää.

Meillä tarina päättyi onnellisesti. Pitkän yrityksen jälkeen saimme lopulta lapsen. Omista kokemuksista viisastuneena olen oppinut, etten postaile vauva-arjen hehkutuskuvia mihinkään someen, joita tiedän lapsettomien ystävieni seuraavan, enkä ota millään tavalla lapsijuttuja esille heidän kanssaan (edes sivumennen) elleivät he vartavasten itse kysy. Sinun kannattaisi pohtia hieman, miltä lapsettomuus oikeasti tuntuu, sitä surua. Miksi ihmeessä haluat välttämättä puhua lapsettoman ystäväsi kanssa, mitä olet tehnyt lapsesi kanssa, kyllä maailmaan muutakin keskusteltavaa mahtuu.

Monet, jotka ilmoittautuvat veloiksi voivat olla todellisuudessa tahattomasti lapsettomia. Eräs työkaveri julisti, ettei halua lapsia, sitten hän välillä ilmoitti, sittenkun hän lapsen niin, välillä, jos saa lapsen niin ja ikää alkoi olla jo yli 40. Hieman maistaneena hän itkeskeli, ettei voi saada lasta ja se taisikin olla todellinen ja ainoa syy lapsettomuuteen. Ymmärrän, että tuollaisessa tilanteessa ei muiden lapsijutut kiinnosta.

Itse olen puhdasverinen vela, mutta ymmärrän aivan täysin, miksi tahattomasti lapseton mieluiten sanoo, että on vela. Siinä ei tarvitse lähteä availemaan mitään kipeitä asioita toisille samoin kuin todetessa lapsiuteluihin, että en voi lapsia saada tai että on hyvin epätodennäköistä, että koskaan raskautuisin.

Itsekeskeinen ihminen. Voi lapsettomuus sattua, mutta ystäviin projisointi ei ole tervettä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne satunnaiset päällä nytkyttämiset aina yhden lapsen voittaa.

Ainakaan ne ei roiku oarasiittina lopun elämää

Sinun lapsesi ei ole muun maailman keskipiste. Ketään muuta ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ette juttelisi sellaisesta, joka kiinnostaa teitä molempia? Puhu lapsesta sellaisille kavereille, jotka haluavat keskustella lapsista.

On vaikea jutella joistakin ajankohtaisista asioista, joille omassa elämässä ei ole juuri nyt aikaa. En ehdi lukemaan juurikaan kirjoja, katsomaan uusia tv-sarjoja tms. Ap

Minusta tuntuu oudolta ajatus, että pienen lapsen äiti ei pystyisi puhumaan mistään muusta kuin lapsiasioista. Jos et ehdi uutisia kuunnella imettäessäsi etkä siten ole perillä ajankohtaisista asioista etkä ehdi Netflixin sarjaa katsoa koskaan, niin olihan sinulle elämä ennen vauvaa. Eikö siitä kokemusvarannosta löytyisi mitään jutun juurta? Voi myös puhua ihmissuhteista, joista keksii aina sanottavaa, esim. anopin tai kälyn haukkuminen. :)

Tai sitten voit kuunnella, mitä ystävälläsi olisi asiaa.

Jotenkin tämä aloitus kuulosti hieman teoreettiselta ja esimerkinomaiselta.

Sinun täytyisi ymmärtää, että lapsettomuuden tuska voi olla tosi kova, ja vauvan saaneen ystävän luona vierailu voi tuoda alakulon ja nostaa oman menetyksen pintaan. Mieti miten voisit ilahduttaa ystävääsi, koska itsehän olet saanut ison lahjan, lapsen.

Olen itse lapsettomana (muuten vaan, ei määritä minua) pistänyt merkille miten jotkut ihmiset säilyvät suhteellisen normaaleina lasten jälkeenkin ja toiset taas jotenkin uppoavat siihen hommaan niin, että eivät enää osaa tai halua puhua mistään muusta kenenkään kanssa. Tietenkin niistä saa puhua muiden aiheiden ohessa, tärkeä ja rakas osa elämää, mutta omassa tuttavapiirissä eräs äiti-ihminen ei jaksa ollenkaan toista kaveriani joka lasten ollessa pieniä puhui tauotta raskauksistaan ja lapsiasioista silloin harvoin kun ihmiset kokoontuivat yhteen. Tämä toinen sanoi että haluaa välillä aikuisten asioita kun kerrankin pääsee jonnekin. Superäityli taas oli aivan hämmästynyt kuullessaan miten en tiennyt jotain yksityiskohtia tämän toisen synnytyksestä. Luuliko hän, että me vatvomme tällaisia kun harvoin näemme.

Kai se on luonnekysymys. Osa pitää pariuduttuaankin yhteyttä ja pitää ystäviä tärkeinä, osa taas häviää täysin parisuhteeseen. Ja muistutan tässä, että hyväksyn itse täysin että yhteydenpito voi harventua ja sen muodot muuttua eri elämäntilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kuulkaa kun mulla oli kohdun ulkopuolinen raskaus eli munatorviraskaus, josta jouduin leikkaukseen ja pitkälle sairauslomalle (6 vko), tuli sitten luokkakaveri kylään kaksivuotiaansa kanssa kysyen "eikö sitä olisi voitu pelastaa?" Voiko olla enempää idiootti? Jos olisin ollut täysissä voimissa olisin voinut osoittaa ovea, mutta häkellyin täysin ja katselin kun hän nukutti kaksivuotiaansa päiväunille meidän olkkarin sohvalle. Jäi mieleen ikuisesti. Häkeltyneenä en löytänyt mitään sanottavaa, olisinko pystynyt sanomaan " en ollut mitään aborttia tekemässä". Vieläkin joskus tavataan, mutta en voi unohtaa. Tästä on yli 30 vuotta. En ole edes keskustellut asiasta, mutta voi olla, että nyt voimaantuneena sanon, että painu .......

Oletko ehkä ymmärtänyt kaverisi kysymyksen väärin? Minä en tiedä mitään kohdun ulkopuolisesta raskaudesta ja viestisi alkua lukiessa mietin voikohan alkion/sikiön siirtää leikkauksella väärästä paikasta kohtuun. Ehkä kaverisi kysyi samaa asiaa rehellisen tietämättään, mutta sinä tulkitsit kysymyksen syyllistämisenä tai arvosteluna. Vai oletko vihainen kaverillesi, koska hän ei mielestäsi tiennyt asiasta tarpeeksi etukäteen?

Kyllä jokainen tuore äiti tai raskaana oleva tietää, mikä on kohdunulkoinen raskaus. Siinä alkio/sikiö ei ole koskaan pelastettavissa. Edessä on aina raskauden keskeytyminen ja harmillisen usein toisen munanjohtimen poisto. Tila voi myös viedä äidin hengen, jos raskaus jatkuu munanjohtimessa ja aiheuttaa verenvuodon. Juuri plussanneet usein pelkäävät keskenmenon ohella, onko kyse tuulimunasta tai kohdunulkoisesta raskaudesta, kunnes ultra antaa lähemmin tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi AP:n pitäisi saada puhua siitä lapsestaan juuri SEN henkilön kanssa, joka ei siitä lapsesta halua keskustella? Siksikö, että voisit itseksesi tuntea jotain paremmuutta siitä, että sinullapa on jotain mitä toinen ei voi saada?  Onko pakko olla tunnekylmä toista kohtaan ja hieroa sitä arkaa aihetta toiselle? Sinulla varmasti riittää muitakin kavereita joille ne "oi tänään Eero-Irmeli väänsi vihreät tortut vaippaan ja sitten oli koko selkäkin paskassa" -jutut kelpaa, miksi siis et puhu niistä kylliksesi muiden kanssa ja tämän yhden kanssa sitten juttelet vaikka säästä, jos et muuta osaa?

Jos sinulla on elämässäsi joku maailman tärkein asia, oli se lapsi, laskettelu, koira tai vaikka pitsinnypläys, niin koita ymmärtää, että muille se välttämättä ei ole sellainen. Joku saattaa kuunnella kohteliaisuudesta jotain vaippamonologia, mutta suurinta osaa tuskin kiinnostaa.  Minusta sinä et ole ystävä ystävällesi, koska haluat tieten tahtoen pakottaa hänet keskustelemaan aiheesta josta hän ei selvästi halua keskustella.

Hienosti kärjistetty, mutta kyse ei tainnut nyt olla ihan siitä, että ap haluaisi käydä syväluotaavia lastenhoitokeskusteluja tämän ystävänsä kanssa. Vaan ettei hän saa edes neutraalisti mainita mitään päivän tekemisiä mihin liittyy lapsi. Huomaa että moni kommentoija on tosiaan lapseton eikä ole viettänyt esim paria vuotta kotona lapsen kanssa, joten eivät pysty käsittämään miten kaikki tekeminen nyt tulee siinä elämänvaiheessa automaattisesti kerrottua me-muodossa, tarkoittamatta sillä mitään pahaa kellekään.

Mutta eihän Ap:n ystävä ole kieltänyt Ap:ta puhumasta lapsestaan? Kyse oli vaan siitä, ettei hän osaa vastata Ap:n lasta koskeviin kertomuksiin sillä tavalla kuin Ap olisi toivonut. Se taas on minusta kohtuuton vaatimus. Mitä ilmeisimmin lapsen mainitseminen aiheuttaa lapsettomuudesta kärsivässä ystävässä kipua ja Ap vaatii että tämä kipu pitäisi piilottaa paremmin jottei hänelle tulisi epämukava olo.

Tässä on pätkä ap:n aloitusviestistä:

"Yritin kerran jutella tästä tilanteesta ystäväni kanssa, mutta hän ei koe käyttäytyvänsä mitenkään poikkeuksellisesti eikä asia muuttunut mihinkään. Hän ei edelleenkään halua kuulla mitään lapsestani.

Ja kun joku kysyy, ymmärrän täysin, ettei kaikkia kiinnosta toisten lapset. En minä odota, että lapsestani keskusteltaisiin jatkuvasti. Toivon, että ystäväni voisi keskustella ihan normaalisti kanssani ja kommentoida minunkin kuulumisia."

Hän ei kommentoi sanallakaan tai vaihtaa puheenaihetta jos ap mainitsee yhdenkin tekemisen mihin liittyy lapsi. Kysyttäessä ei koe toimivansa mitenkään poikkeuksellisesti ja jatkaa samaa rataa, vaikka on varmasti kysymyksestä ymmärtänyt, että asia on jonkintasoinen ongelma.

Sanoisin että "ystävä" toimii passiivis-aggressiivisesti tässä asiassa ja ihan tietoisesti osoittaa mieltään. Mikään lapsettomuuskokemus ei oikeuta loukkaamaan tarkoituksella myöskään sitä äidiksi tullutta ystävää, kuten ei lapsetontakaan.

T. Lapsettomuudesta vuosia kärsinyt ja silti ihmisiä ystävällisesti kohdellut