Miehet eivät kiinnostu, koska älykäs ja mielipiteitä riittää
Vai mistä se johtuu?
Olen 22-vuotias, kaunis, urheilullinen, kauniisti pukeutuva. Vedän tuntemattomia miehiä puoleeni kuin proteiinipatukka Bull Mentulaa, mutta heti pienen tutustumisen jälkeen miesten kiinnostus lopahtaa.
Näen ensimmäiset merkit kiinnostuksen loppumisesta kun kerron opiskelevani valtiotieteitä. Jos porukassa puhe kääntyy politiikkaan ja osoitan omaavani minkäänlaisia omia ajatuksia ja mielipiteitä (joita riittää, mutta jotka osaan pukea rakentavaksi keskusteluksi), miehet alkavat jo selvästi vetäytyä. Pahinta varmaan on se, että olen kovaääninen hauskuuttaja missä vain porukassa. En ole koskaan osannut olla vain hiljaa ja nauraa miesten vitseille.
Olen siis tullut tulokseen, että vaikka olenkin naisellinen ulkomuodoltani, on luonteeni miesten mielestä jotenkin liian maskuliininen tai vain ärsyttävä. Mitä pidempää olen hiljaa ja hihittele hupsusti,, sitä pidenpään he minua jaksavat. Mutta en halua muuttaa koko persoonallisuuttani vain miesten vuoksi.
Kommentit (107)
20-kymppiset luulee tietävänsä kaiken, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä nöyremmäksi myös ja tajuaa että ei tiedä oikeastaan paljonkaan. :) Itsekin olin sellainen siis.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 17:08"]
Tuollaiset äänekkäät "varoitus: mielipiteitä ;)" huomionhakuiset hauskuuttajanaiset ovat yleensä vähän ajattelemattomia ja pitävät juurikin vahvoja mielipiteitä ja tiettyjä aloja merkkinä älykkyydestä. Nykyään on TODELLA paljon sellaisia äänekkäiden mielipiteiden naisia, jotka ovatkin sitten todellisuudessa trendejä seuraavia bimboja, jotka haluavat olla äänekkäitä ja opinionoituneita, koska sellainen on ollut lähiaikoina tosi siistiä niin kuin tämä misandriikkaa lähentelevä nettifeminismikin.
Sinut varmaan sekoitetaan sellaiseen, ja siksi miehet kaikkoavat.
[/quote]Ainakin itse kierrän tälläiset ismiuskovaiset kaukaa, tuntuvat olevan niin sisällä jossain hurmoksessa, että ei heitä jaksa pirukaan. Joskus törmää tälläisiin ihmisiin jotka viettävät jossain keskustelufoorumeillakin tuntikausia jauhamassa jostain aatteesta, elävät jossain kuplassa ja ei näitä ihmisiä ymmärrä, jos ei itse ole samassa kuplassa.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 17:08"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 17:06"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 17:00"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 15:56"]
Ei kyse ole älykkyydestä. Kyllä monet miehet pitävät älykkäistä naisista. Tuo "äänekäs hauskuuttaja" on varmaan se ongelma.
[/quote]
Miksi nainen ei saisi olla äänekäs hauskuuttaja?
T: ei ap, mutta äänekäs ja hauskuuttaja
[/quote]He äärimmäisen harvoin osaavat sen.
[/quote]
Minä väitän osaavani ja perustan sen siihen että usein koko seurue, myös miehet, räjähtää nauramaan kun sanon jotain oivaltavaa. En voi muuttaa tätä ominaisuutta, ellen ala tarkkailemaan ja kontrolloimaan itseäni jatkuvasti, enkä näe siihen mitään syytä. Miehiä se ei kuitenkaan tunnu miellyttävän.
[/quote]
Ohis. Kun sanot olevasi "äänekäs hauskuuttaja", tulee mieleen tosiaan pelkästään äänekkäät kanamaiset besserwisserit. Kovaan ääneen aina kehkoamassa jostakin, eikä tietenkään hajuakaan siitä, että suvaitsisi muiden mielipiteitä kuunnella. Hauskuuttajat ovat kivoja, mutta ei heidän tarvitse huutaa. Äänekkäällä on tuo negatiivinen sävy, ainakin minun mielestäni. Puhelias on jo toinen juttu.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 17:13"]
20-kymppiset luulee tietävänsä kaiken, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä nöyremmäksi myös ja tajuaa että ei tiedä oikeastaan paljonkaan. :) Itsekin olin sellainen siis.
[/quote]
20-kymppiset? Oho, kyllä tuollaisessa ajassa olisi pitänyt jotain oppia. Ehkä vampyyriyhteisöjenkin olisi aika nyt vähän satsata.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 17:08"]
Tuollaiset äänekkäät "varoitus: mielipiteitä ;)" huomionhakuiset hauskuuttajanaiset ovat yleensä vähän ajattelemattomia ja pitävät juurikin vahvoja mielipiteitä ja tiettyjä aloja merkkinä älykkyydestä. Nykyään on TODELLA paljon sellaisia äänekkäiden mielipiteiden naisia, jotka ovatkin sitten todellisuudessa trendejä seuraavia bimboja, jotka haluavat olla äänekkäitä ja opinionoituneita, koska sellainen on ollut lähiaikoina tosi siistiä niin kuin tämä misandriikkaa lähentelevä nettifeminismikin.
Sinut varmaan sekoitetaan sellaiseen, ja siksi miehet kaikkoavat.
[/quote]
Juuri näin.
Naisen pitää olla hiljaa tai hihitellä hupsusti. Ei kukaan mies jaksa kuunnella, jos nainen käyttäytyy kuin pahinkin lesbofeministi ja puhuu avoimesti mielipiteistään ja etenkään politiikasta tms. "miesten jutuista". Mene pois sieltä yliopistosta ja hae talouskouluun, niin pääset hyvän miehen kanssa joskus naimisiin.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 17:16"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 17:13"]
20-kymppiset luulee tietävänsä kaiken, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä nöyremmäksi myös ja tajuaa että ei tiedä oikeastaan paljonkaan. :) Itsekin olin sellainen siis.
[/quote]
20-kymppiset? Oho, kyllä tuollaisessa ajassa olisi pitänyt jotain oppia. Ehkä vampyyriyhteisöjenkin olisi aika nyt vähän satsata.
[/quote]
Se nyt vaan on näitä elämän tosiasioita että melkein kaikki siinä parinkympin tienoilla ovat varmoja että tietävät kaiken kaikesta. Ainakin sen mitä tarvitsee. Myöhemmin elämänkokemuksen myötä mieli yleensä muuttuu tästä kaikentietämisestä. Osalla tosin ei muutu.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 17:17"]
Naisen pitää olla hiljaa tai hihitellä hupsusti. Ei kukaan mies jaksa kuunnella, jos nainen käyttäytyy kuin pahinkin lesbofeministi ja puhuu avoimesti mielipiteistään ja etenkään politiikasta tms. "miesten jutuista". Mene pois sieltä yliopistosta ja hae talouskouluun, niin pääset hyvän miehen kanssa joskus naimisiin.
[/quote]Ei tarvitse olla hiljaa ja hihitellä, mutta mieti nyt pikkuisen itse kuinka haluttava joku vihainen lesbofeministi mahtaa monien mielestä olla, varsinkin jos on jatkuvasti kiljumassa kuin mielipuoli.
Tuskin naisetkaan jaksaisi jotain vihaista sovinistisikaa joka karjuu joka illanvietossa ja laukoo omia mielipiteitään milloin mistäkin.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 17:17"]
Naisen pitää olla hiljaa tai hihitellä hupsusti. Ei kukaan mies jaksa kuunnella, jos nainen käyttäytyy kuin pahinkin lesbofeministi ja puhuu avoimesti mielipiteistään ja etenkään politiikasta tms. "miesten jutuista". Mene pois sieltä yliopistosta ja hae talouskouluun, niin pääset hyvän miehen kanssa joskus naimisiin.
[/quote]
No minä olen bi-feministi ja puhun avoimesti mielipiteistäni ja politiikasta. Mitään naisten juttuja en edes harrasta, silti halukkaita miehiä riittää jonoksi asti.
Tämä "oon niin nätti ettei miehet uskalla lähestyä" tai peräti "oon niin fiksu ettei miehet halua suhdetta" on naisten versio siitä miesten surkuhupaisasta "naiset rakastuu renttuihin"-itkuvirrestä; miehen huono menestys ei johdu miehen laaduttomuudesta vaan siitä, että naiset nyt vaan tykkää pelkistä kusipäistä. Pillua ei herunut tänäänkään vaikka mukava ja huomaavainen herrasmies avasi ovenkin jollekin kuumalle missille. Vitun tyhmät huorat eivät ymmärrä hyvien miesten päälle, siksi en saa naista! Oon vaan liian hyvä niille.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 15:28"]
Tai sitten voit opetella hillitsemään itsesi. Hillityt naiset ovat viehättäviä. T. Mies
[/quote]
Näin on. Muistuu mieleen eräs tapaus, kun olin yliopistolla atk-tilassa. Huoneessa ei ollut muita kuin minä ja kaksi aasialaista vaihto-opiskelijaa, joista toinen oli mies ja toinen nainen. He katsoivat yhdessä jotain youtube-videota ja nainen alkoi nauraa äänekkäästi. Hetken mies tätä kesti, kunnes hän sanoi jämäkästi, että "you are so loud". Sen jälkeen nainen ei enää meuhkannut ja nauranut äänekkäästi, vaan hillitsi äänentasoaan.
Suomalaiselle naisellehan ei noin voi sanoa, koska feminismi. Mutta totta se on, että hillitty ja leipäläpensä useammin kiinni kuin auki pitävä nainen on haluttava. Suomessa miehet eivät vain uskalla ilmaista tätä mielipidettä, koska muuten saa kokea hysteeristä pinppiragea feministeiltä.
M25
Ei kiinnosta paskapuheet jos ei saa pillua.
Tilannetajun puute. Plus omaa ääntään rakastavat besserwisserit nyt vaan on rasittavia molemmissa sukupuolissa.
Taistelet biologiaa ja evoluutiota vastaan. Edustat vääränlaista naista kuin josta miehet on ohjelmoitu kiihottumaan
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 17:58"]
Taistelet biologiaa ja evoluutiota vastaan. Edustat vääränlaista naista kuin josta miehet on ohjelmoitu kiihottumaan
[/quote]Just äskön oli uutinen kuinka miehet pitävät älykkäistä naisista, näin kertoi evoluutiotutkija ja biologi. Ehkä näissä "älykkäissä" naisissa on oikeasti jotain muuta kuin se älykkyys joka ei viehätä. Tässä ketjussa niitä asioita on tuotu esiin, luulen että apeenkin tapauksessa kyse on jostain muusta kuin älykkyydestä.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 17:16"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 17:13"]
20-kymppiset luulee tietävänsä kaiken, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä nöyremmäksi myös ja tajuaa että ei tiedä oikeastaan paljonkaan. :) Itsekin olin sellainen siis.
[/quote]
20-kymppiset? Oho, kyllä tuollaisessa ajassa olisi pitänyt jotain oppia. Ehkä vampyyriyhteisöjenkin olisi aika nyt vähän satsata.
[/quote]*Kaksikymppiset, happy now? :)
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:10"]
Okei. En tiedä miksi edes tein tämän aloituksen, aika vähän saa hyvää keskustelua aikaan täällä. Hyvää päivänjatkoa kaikille!
[/quote]
Olet selvästi liian älykäs tälle palstalle. Harmi ettet löytänyt ymmärtäjiä täältäkään. Otan osaa.
Olet Ap myös suhteellisen nuori vielä, joten on mahdollista myöskin ettet vain ole törmännyt vielä oikeaan ihmiseen, jonka kanssa asiat natsaa puolin ja toisin. Rennosti vain ja jos tuo tilanne jatkuu vuosia niin kannattaa tietty tutkailla mikä voisi olla syynä; vääränlaiset miehet suhteessa itseen, joku oma toimintatapa vaiko muu :)
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 17:08"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 17:00"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 15:56"]
Ei kyse ole älykkyydestä. Kyllä monet miehet pitävät älykkäistä naisista. Tuo "äänekäs hauskuuttaja" on varmaan se ongelma.
[/quote]
Miksi nainen ei saisi olla äänekäs hauskuuttaja?
T: ei ap, mutta äänekäs ja hauskuuttaja
[/quote]Minulle kelpaisit mainiosti, voitaisiin hauskuuttaa äänekkäästi toisiamme :D
T: äänekäs hauskuuttaja myöskin, mies sukupuoleltani.
[/quote]
:D :D :D