Lue keskustelun säännöt.
Epätodellinen olo kylässä, kutsuttiinko mut vai tulinko väärään aikaan tms
Olet/olette perheesi kanssa kylässä, jonkun tutun kotiin kutsuttuna. Sulle tulee tunne, että tulitko väärään aikaan, vääränä päivänä, olitko ymmärtänyt jotain väärin. Isäntäväki tai siis pelkkä isäntä/emäntä kohtelee kuin olisit tullut häiritsemään, on kuin sua ei olisikaan, kuin kaduttaisi koko kylään kutsu tms. Olet kuin ilmaa, tai sulle ollaan töykeitä. Haluaisit lähteä heti kotiin, mutta et kehtaa oikein sitäkään tehdä. Tilanne on kiusallinen, hämmentävä. Onko kokemuksia? Mistä nämä ovat johtuneet, onko selvinnyt?
Olin tilanteessa, ja sanoin emännälle puhelimessa kotiin päästyäni: "Hei, jos me tultiin huonoon aikaan tai teille tuli jotain muuta, niin olisitte vaan peruneet tai sanoneet heti. En mä sellaisesta pahastu. Parempi perua koko tapaaminen kuin väkisin tavata."
Tähän emäntä: "No miten sä nyt tolleen otit itseesi, jos ei heti ollut kahvit ja kakut pöydässä!" Jotain tuollaista. Mitään tarjoilua ei siis missään vaiheessa ollut, mikä on aika ankeaa, ei edes lasillista vettä. Touhusi vain omiaan oman lapsensa kanssa ja minä ja leikkimään tullut lapseni istuimme sohvalla kahdestaan hämmentyneinä.
Emme menneet enää sinne, eikä muutenkaan pidetty yhteyttä. Kutsun olimme saaneet ja oikeaan aikaan tulleet heille, siitä ei ollut kyse.
Mutta hirveän vaivautunut olo koko ajan, kun kutsuja ei kertonut ollenkaan, mikä vaivasi ja miksi jätti meidät yksin.
Vastaavia kokemuksia?
Kommentit (1132)
Ihanan terapeuttinen ketju! Siis muillekin on käynyt samoin kavereidensa kanssa!
En ole enää muutamaan vuoteen ollut yhteydessä erään ystäväni kanssa. Olemme myös puolin toisin kummeja lapsillemme. Usean vuoden ajan oltiin hyviä ystäviä, kyläiltiin tiiviisti ja kävimme pienillä viikonloppureissuillakin yhdessä.
Sitten viimeisinä vuosina jotain tapahtui. Hänen käytöksensä alkoi pikku hiljaa muuttua. Alkoi tulla välinpitämättömäksi minua kohtaan. Pieniä juttuja kuten ennen tuli aina ovelle ottamaan vastaan ja jutteli iloisesti. Viimeisinä tapaamiskertoina oli vaan jossain keittiössä eikä edes tervehtinyt kun tultiin. Siivoili kylppärissä kun me istuttiin olohuoneessa juttelemassa hänen miehensä kanssa. Miehensä oli aina samalla tavalla ystävällinen, mutta ystäväni käyttäytyi kuun ei olisi vähempää kiinnostaa seurani. Menin kuitenkin aina kutsuttuna, mutta viimeisinä kertoina tuli olo, että mitä ihmettä tapahtuu. Menin ystäväni luo sinne keittiöön tai kodinhoitohuoneeseen ja yritin viritellä juttua ja ystäväni töksäytteli vastauksia. Meillä käydessään puhui vähän enemmän, mutta oli aina tosi totinen eikä iloinen jutteleva kuten ennen.
Aloin siinä miettimään olisiko hänellä jotain masennusta tai miehen kanssa ongelmia, pitäisiköhän kysyä asiasta. Mutta sitten kummipoikani synttäreillä huomasin, että minä olinkin se ongelma. Kun heille tuli muita vieraita niin ystäväni meni heitä ovelle vastaan, jutteli eläväisesti, hymyili ja nauroi. Olin aivan ihmeissäni! Tämä oli se entinen hyvä ystäväni! Jotenkin ajan kuluessa käytös oli muuttunut hitaasti, etten edes hoksannut miten radikaalisti se oli muuttunut.
En sitten tiedä miksi ystäväni halusi kuitenkin aina välillä nähdä ja kutsui kylään. Olikohan vaan kyse siitä, ettei kehdannut olla näkemättä kun oltiin kummeja lapsille? Tai tuliko minusta jotenkin ”vanha ja ei niin tärkeä kaveri”, joka nyt vain roikkui siinä mukana, mutta josta hän ei niin enää välittänyt?
Tämä on vaivannut minua nyt tässä viime aikoina. En edes tiedä miten hänet kohtaisin jos törmättäisiin vaikkapa kaupassa. Olisi kyllä tosi vaivaantunutta. Kumpikaan ei ole ottanut nyt mitään yhteyttä pariin vuoteen. Odottaako hän, että soitan/viestittelen hänelle? Mutta ei hänkään yritä ottaa minkäänlaista yhteyttä minuun. Outo tilanne, joka vaivaa mieltäni aina välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tällaisina aikoina ei käydä vieraissa kyläilemässä. Pitäisi nyt idiootinkin se tajuta.
Kyllä käydään. Taitaa siellä sääntösuomalaista pelottaa kun kaikki eivät pelkääkään.
Yksi suomalaisimmista tavoista on toivottaa tervetulleeksi kylään ”ihan milloin ja mihin kellonaikaan tahansa”. Sanonta, joka ei lähes poikkeuksetta merkkaa yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Tällaisina aikoina ei käydä vieraissa kyläilemässä. Pitäisi nyt idiootinkin se tajuta.
Mistä sinä, pöljä, tiedät, mihin aikaan nämä vierailut ovat olleet? Kaikki ajat ovat ihan hyviä aikoja kyläilyyn.
Vierailija kirjoitti:
Joku oli siis esittänyt kohtelisuusfraasin "tulkaa joku kerta poikkeamaaan" tms. ja AP oli ottanut sen vakavissaan ja mennyt kylään?
Näinkö ap kirjoitti? Luitko ollenkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihanan terapeuttinen ketju! Siis muillekin on käynyt samoin kavereidensa kanssa!
En ole enää muutamaan vuoteen ollut yhteydessä erään ystäväni kanssa. Olemme myös puolin toisin kummeja lapsillemme. Usean vuoden ajan oltiin hyviä ystäviä, kyläiltiin tiiviisti ja kävimme pienillä viikonloppureissuillakin yhdessä.
Sitten viimeisinä vuosina jotain tapahtui. Hänen käytöksensä alkoi pikku hiljaa muuttua. Alkoi tulla välinpitämättömäksi minua kohtaan. Pieniä juttuja kuten ennen tuli aina ovelle ottamaan vastaan ja jutteli iloisesti. Viimeisinä tapaamiskertoina oli vaan jossain keittiössä eikä edes tervehtinyt kun tultiin. Siivoili kylppärissä kun me istuttiin olohuoneessa juttelemassa hänen miehensä kanssa. Miehensä oli aina samalla tavalla ystävällinen, mutta ystäväni käyttäytyi kuun ei olisi vähempää kiinnostaa seurani. Menin kuitenkin aina kutsuttuna, mutta viimeisinä kertoina tuli olo, että mitä ihmettä tapahtuu. Menin ystäväni luo sinne keittiöön tai kodinhoitohuoneeseen ja yritin viritellä juttua ja ystäväni töksäytteli vastauksia. Meillä käydessään puhui vähän enemmän, mutta oli aina tosi totinen eikä iloinen jutteleva kuten ennen.
Aloin siinä miettimään olisiko hänellä jotain masennusta tai miehen kanssa ongelmia, pitäisiköhän kysyä asiasta. Mutta sitten kummipoikani synttäreillä huomasin, että minä olinkin se ongelma. Kun heille tuli muita vieraita niin ystäväni meni heitä ovelle vastaan, jutteli eläväisesti, hymyili ja nauroi. Olin aivan ihmeissäni! Tämä oli se entinen hyvä ystäväni! Jotenkin ajan kuluessa käytös oli muuttunut hitaasti, etten edes hoksannut miten radikaalisti se oli muuttunut.
En sitten tiedä miksi ystäväni halusi kuitenkin aina välillä nähdä ja kutsui kylään. Olikohan vaan kyse siitä, ettei kehdannut olla näkemättä kun oltiin kummeja lapsille? Tai tuliko minusta jotenkin ”vanha ja ei niin tärkeä kaveri”, joka nyt vain roikkui siinä mukana, mutta josta hän ei niin enää välittänyt?
Tämä on vaivannut minua nyt tässä viime aikoina. En edes tiedä miten hänet kohtaisin jos törmättäisiin vaikkapa kaupassa. Olisi kyllä tosi vaivaantunutta. Kumpikaan ei ole ottanut nyt mitään yhteyttä pariin vuoteen. Odottaako hän, että soitan/viestittelen hänelle? Mutta ei hänkään yritä ottaa minkäänlaista yhteyttä minuun. Outo tilanne, joka vaivaa mieltäni aina välillä.
Juuri tuo että kauheasti kutsutaan ja jopa kinutaan kylään ja sitten vierailulla tylytetään, mikä on se idea? Tai logiikka siellä takana? En voi ymmärtää. Voihan sitä sanoa epämääräisestikin että "näkyillään" tai että "olisipa mukava joskus nähdä" sopimatta mitään ajankohtaa, jos ei jostain syystä kehtaa (?) suoraan sanoa ettei seura kiinnosta. Mutta tuo ristiriitaisuus että kauhealla innolla kutsutaan ja sitten annetaan kylmää niskaan on mielipuolista.
Vierailija kirjoitti:
Yksi suomalaisimmista tavoista on toivottaa tervetulleeksi kylään ”ihan milloin ja mihin kellonaikaan tahansa”. Sanonta, joka ei lähes poikkeuksetta merkkaa yhtään mitään.
No ei todellakaan ole! Amerikassa esitetään paljon small talk-kutsuja, joissa kohteliaisuuden nimissä heitellään ilmaan epämääräisiä kutsuja yms. Suomessa nimenomaan sovitaan tarkka aika ja paikka, ja mennään yleensä ajoissa. Näin oli myös AP:n eli itseni kohdalla. Se ei ollut mikään epämääräinen heitto, jollaiseen en tietenkään olisi tarttunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihanan terapeuttinen ketju! Siis muillekin on käynyt samoin kavereidensa kanssa!
En ole enää muutamaan vuoteen ollut yhteydessä erään ystäväni kanssa. Olemme myös puolin toisin kummeja lapsillemme. Usean vuoden ajan oltiin hyviä ystäviä, kyläiltiin tiiviisti ja kävimme pienillä viikonloppureissuillakin yhdessä.
Sitten viimeisinä vuosina jotain tapahtui. Hänen käytöksensä alkoi pikku hiljaa muuttua. Alkoi tulla välinpitämättömäksi minua kohtaan. Pieniä juttuja kuten ennen tuli aina ovelle ottamaan vastaan ja jutteli iloisesti. Viimeisinä tapaamiskertoina oli vaan jossain keittiössä eikä edes tervehtinyt kun tultiin. Siivoili kylppärissä kun me istuttiin olohuoneessa juttelemassa hänen miehensä kanssa. Miehensä oli aina samalla tavalla ystävällinen, mutta ystäväni käyttäytyi kuun ei olisi vähempää kiinnostaa seurani. Menin kuitenkin aina kutsuttuna, mutta viimeisinä kertoina tuli olo, että mitä ihmettä tapahtuu. Menin ystäväni luo sinne keittiöön tai kodinhoitohuoneeseen ja yritin viritellä juttua ja ystäväni töksäytteli vastauksia. Meillä käydessään puhui vähän enemmän, mutta oli aina tosi totinen eikä iloinen jutteleva kuten ennen.
Aloin siinä miettimään olisiko hänellä jotain masennusta tai miehen kanssa ongelmia, pitäisiköhän kysyä asiasta. Mutta sitten kummipoikani synttäreillä huomasin, että minä olinkin se ongelma. Kun heille tuli muita vieraita niin ystäväni meni heitä ovelle vastaan, jutteli eläväisesti, hymyili ja nauroi. Olin aivan ihmeissäni! Tämä oli se entinen hyvä ystäväni! Jotenkin ajan kuluessa käytös oli muuttunut hitaasti, etten edes hoksannut miten radikaalisti se oli muuttunut.
En sitten tiedä miksi ystäväni halusi kuitenkin aina välillä nähdä ja kutsui kylään. Olikohan vaan kyse siitä, ettei kehdannut olla näkemättä kun oltiin kummeja lapsille? Tai tuliko minusta jotenkin ”vanha ja ei niin tärkeä kaveri”, joka nyt vain roikkui siinä mukana, mutta josta hän ei niin enää välittänyt?
Tämä on vaivannut minua nyt tässä viime aikoina. En edes tiedä miten hänet kohtaisin jos törmättäisiin vaikkapa kaupassa. Olisi kyllä tosi vaivaantunutta. Kumpikaan ei ole ottanut nyt mitään yhteyttä pariin vuoteen. Odottaako hän, että soitan/viestittelen hänelle? Mutta ei hänkään yritä ottaa minkäänlaista yhteyttä minuun. Outo tilanne, joka vaivaa mieltäni aina välillä.
Jokin häntä selvästi vaivasi, mutta tosi ikävää ja epäreilua sinulle, että osoitti mieltään tuollä tavalla passiivis-aggressiivisesti (ainakin siltä vaikutti kertomasi perusteella) mutta ei sitten ollut tarpeeksi reilu sanoakseen suoraan, mikä vaivasi. Tämä on minusta aika tyypillistä Suomessa. Olen elänyt myös kulttuurissa, jossa lähes kaikki sanotaan suoraan, tunteet näytetään sekä hyvässä ja huonossa. Suomalainen mökötys- ja kyräilykulttuuri tuntui vieraalta, kun tänne palasin.
Nythän on jo aikaa kulunut,mutta olisitko voinut häneltä vaikka suoraan kysyä siellä kodinhoitohuoneessa, että vaivaako sua jokin. Olenko tehnyt huomaamattani jotain, mistä olet loukkaantunut? /Mikä sulla on?/ Mistä kiikastaa? jotain tällaista. Silloin ainakin sinä olisit osoittanut, että olet huomannut välttelevän käytöksen ja toisen olisi ollut sanottava siihen jotain.
Voisiko sitä vieläkin kysyä, vaikka viestillä, että mitä tapahtui, kun sinua alettiin kohdella kuin ilmaa tjsp
Vierailija kirjoitti:
Tällaisina aikoina ei käydä vieraissa kyläilemässä. Pitäisi nyt idiootinkin se tajuta.
Joka toista haukkuu, on itse. Siis idiootti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanan terapeuttinen ketju! Siis muillekin on käynyt samoin kavereidensa kanssa!
En ole enää muutamaan vuoteen ollut yhteydessä erään ystäväni kanssa. Olemme myös puolin toisin kummeja lapsillemme. Usean vuoden ajan oltiin hyviä ystäviä, kyläiltiin tiiviisti ja kävimme pienillä viikonloppureissuillakin yhdessä.
Sitten viimeisinä vuosina jotain tapahtui. Hänen käytöksensä alkoi pikku hiljaa muuttua. Alkoi tulla välinpitämättömäksi minua kohtaan. Pieniä juttuja kuten ennen tuli aina ovelle ottamaan vastaan ja jutteli iloisesti. Viimeisinä tapaamiskertoina oli vaan jossain keittiössä eikä edes tervehtinyt kun tultiin. Siivoili kylppärissä kun me istuttiin olohuoneessa juttelemassa hänen miehensä kanssa. Miehensä oli aina samalla tavalla ystävällinen, mutta ystäväni käyttäytyi kuun ei olisi vähempää kiinnostaa seurani. Menin kuitenkin aina kutsuttuna, mutta viimeisinä kertoina tuli olo, että mitä ihmettä tapahtuu. Menin ystäväni luo sinne keittiöön tai kodinhoitohuoneeseen ja yritin viritellä juttua ja ystäväni töksäytteli vastauksia. Meillä käydessään puhui vähän enemmän, mutta oli aina tosi totinen eikä iloinen jutteleva kuten ennen.
Aloin siinä miettimään olisiko hänellä jotain masennusta tai miehen kanssa ongelmia, pitäisiköhän kysyä asiasta. Mutta sitten kummipoikani synttäreillä huomasin, että minä olinkin se ongelma. Kun heille tuli muita vieraita niin ystäväni meni heitä ovelle vastaan, jutteli eläväisesti, hymyili ja nauroi. Olin aivan ihmeissäni! Tämä oli se entinen hyvä ystäväni! Jotenkin ajan kuluessa käytös oli muuttunut hitaasti, etten edes hoksannut miten radikaalisti se oli muuttunut.
En sitten tiedä miksi ystäväni halusi kuitenkin aina välillä nähdä ja kutsui kylään. Olikohan vaan kyse siitä, ettei kehdannut olla näkemättä kun oltiin kummeja lapsille? Tai tuliko minusta jotenkin ”vanha ja ei niin tärkeä kaveri”, joka nyt vain roikkui siinä mukana, mutta josta hän ei niin enää välittänyt?
Tämä on vaivannut minua nyt tässä viime aikoina. En edes tiedä miten hänet kohtaisin jos törmättäisiin vaikkapa kaupassa. Olisi kyllä tosi vaivaantunutta. Kumpikaan ei ole ottanut nyt mitään yhteyttä pariin vuoteen. Odottaako hän, että soitan/viestittelen hänelle? Mutta ei hänkään yritä ottaa minkäänlaista yhteyttä minuun. Outo tilanne, joka vaivaa mieltäni aina välillä.
Jokin häntä selvästi vaivasi, mutta tosi ikävää ja epäreilua sinulle, että osoitti mieltään tuollä tavalla passiivis-aggressiivisesti (ainakin siltä vaikutti kertomasi perusteella) mutta ei sitten ollut tarpeeksi reilu sanoakseen suoraan, mikä vaivasi. Tämä on minusta aika tyypillistä Suomessa. Olen elänyt myös kulttuurissa, jossa lähes kaikki sanotaan suoraan, tunteet näytetään sekä hyvässä ja huonossa. Suomalainen mökötys- ja kyräilykulttuuri tuntui vieraalta, kun tänne palasin.
Nythän on jo aikaa kulunut,mutta olisitko voinut häneltä vaikka suoraan kysyä siellä kodinhoitohuoneessa, että vaivaako sua jokin. Olenko tehnyt huomaamattani jotain, mistä olet loukkaantunut? /Mikä sulla on?/ Mistä kiikastaa? jotain tällaista. Silloin ainakin sinä olisit osoittanut, että olet huomannut välttelevän käytöksen ja toisen olisi ollut sanottava siihen jotain.
Voisiko sitä vieläkin kysyä, vaikka viestillä, että mitä tapahtui, kun sinua alettiin kohdella kuin ilmaa tjsp
No tuota itsekin mietin, että olisi vain pitänyt avata suu ja kysyä, että hei mikä mättää. Mutta en jotenkin uskaltanut. Pelkäsin silloin menettäväni hänet jos sanon jotain (hullua, tiedän!). Sitten tosiaan aloin miettiä, että olisko masennusta. Suunnittelin jo ottavani puheeksi kautta rantain. Mutta sitten tuli ne kummipojan synttärit, joilla hän käyttäytyi muita vieraita kohtaan eri tavoin. Toki nyt myöhemmin olen ajatellut, että voihan kuitenkin olla masennusta, tsemppaa vaan hulluna vieraiden edessä. Jäi vaan kuitenkin… En tiiä, minulle vaan tuli olo, että olen jokin pakollinen roska siinä jaloissa pyörimässä. Että oli vaan hänelle velvollisuus nähdä minua. Pitää harkita tuota, että lähettäisinkö hänelle viestiä ja kysyisin mitä meidän välillä oikein tapahtui. En vaan ole yhtään varma kiinnostaako häntä ollenkaan vai miettiikö hän samaa. Ettei mene taas siihen velvollisuustapailuun.
Olimme aika nuoria ja silloisen kumppanini kaverit eivät pitäneet minusta.
Toin joihinkin juhliin tuliaisiksi viinipullon, tarjolla oli muutakin juotavaa.
Odotin, että niistä (avatuista) viineistä olisi saanut lasillisen, isäntä avasi myös minun tuomani pullon.
Velmuili siinä vaan, että punaviinin pitää antaa hapettua.. pitää antaa hapettua..
Ei sitten suostunut antamaan minulle lasillista, vaikka pöydällä oli avattuja pulloja vieraita varten.
Eksäni sähisi korvanjuuressa, että tossa vieressä on alepa!!! Hae omat juomat!!!
Sanoin kyllä siihen, että olisin sen tuomani viinin voinut ihan itsellänikin pitää.
Ihan outoa porukkaa ja kiusallinen tunnelma. En jatkossa enää osallistunut tämän porukan juhliin ja kuulemma aina ihmettelivät että olis nyt kiva et se "Laurakin" tulis et missäs se on!
Just tuota en tajua, että on joku ihminen kenestä selkeestikään ei pidetä, niin sitten silti kutsutaan ja ihmetellään kun ei tule paikalle.
Ei ole pakko kutsua ketään, ketä ei halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"- Eräs tuttu sanoo "voisin tulla kahville". Minusta ei voi tupata kenellekään vaan mieluummin hän voisi kutsua meitä kahville. (Mitä ei ole tehnyt)"
Tuo on paljon parempi kuin soittaa että tule meille kahville. Ikään kuin viihdytetään ja vaivataan toista lähtemään kotoaan ja tulemaan kahville samalla kun itse maataan sohvalla ja odotellaan seuraa. Paljon mukavampi on soittaa jos on lähistöllä itse, ja kysyä sopiiko piipahtaminen kaffilla.
Ylioppilasjuhlissa emäntä esitteli meille jääkaapissa olevia hienoja voileipäkakkujaan, mutta kun tiesi, että olimme jo tunnin parin päästä lähdössä ajelemaan kotiin niin panttasi kakkujaan eikä tuonut niitä pöytään ennenkuin olimme lähteneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ah, niin mahtava ketju ettei mitään järkeä! Käy ihan terapiaistunnosta lukea kaikki sivut läpi.
Itsellä on pari vastaavaa kokemusta. Veljeni kutsui meidät kylään uudelle asunnolle, jonka oli vuokrannut uuden tyttöystävänsä kanssa yhdessä. Tyttöystävä sanoi ovella nopeasti moikat ja meni sitten kyyhöttämään makuuhuoneeseen, jossa kököttikin koko vierailumme ajan. Kunnon juntti.
Toisena kertana olin ystäväni häissä morsiusneitona. Meitä morsiusneitoja oli yhteensä 4, olemme kaikki samaa ystäväporukkaa. Häitä edeltävänä päivänä koko sakki oli kutsuttu juhlapaikalle koristelemaan ja kattamaan pöytiä yms. härdelliä. Jostain syystä kukaan ei puhunut minulle mitään ellei ollut ihan pakko. Kikattelivat keskenään ja ottivat valokuvia, minua ei pyydetty mihinkään mukaan. Jättivät minut ihan ulkopuoliseksi. Todella kurjaa. Miksi me naiset tehdään tälläistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatiin kutsu ristiäisiin. NoMentiin kutsuttuna klo 14 ja ihmeteltiin, kun toiset olivat jo kahvilla ja juhlat menossa. Meidät oli kutsuttu myöhemmin, kuin muu väki eli lapsi oli jo saanut nimensä.. syy oli, että halusivat ehtiä juttelemaan kaikkien kanssa(?) . Kysyin, että tulimmeko myöhässä.
Olimme kuin ilmaa, ja vauvan vanhemmat menivät kumpikin makuuhuoneeseen imettämään heti tunniksi kuin tulimme.
Joimme kupin kahvia ja syötiin pala kakkua. Annoin kalliin ristiäislahjan ja lähdimme kotiin. Kutsukaa juhliin oikeasti vain ne ihmiset jotka haluatte sinne.
Oliko tämä korona-aikaan? Meillä oli vastaavat juhlat ja rajoitukset päällä, joten vieraat oli kutsuttava kahdessa erässä. Eikä meidän kerrostaloasuntoon muutenkaan mahtuisi kaikki kerralla. Kavereille kyllä kerroin, että ensin kahvitellaan sukulaisten kanssa ja toinen kattaus on heille klo x.
Ei ollut pakko, vaan halusitte tehdä niin.
Suositus ei ole laki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen ystäväni halusi väk7isin järjestää minulle syntymäpäivät. Estelin ja kieltelin, että en halua sellaisia, mutta annoin lopulta periksi, ja ajattelin että ehkä niistä tulee ihan kivat. Nämä synttärit hän halusi järjestää luonaan kevyinä illanistujaisina. Oli määrä nähdä illansuussa sitten, ja että soitellaan myöhemmin ajankohtaa. Ajattelin että hän soittaa sitten itse kun tietää monelta hänelle sopii tarkemmin, mutta kun puhelua ei kuulunut, niin soitin siinä 16 maissa hänelle että mites tehdään. Hän vastasi puheluun, ja taustalt kuului kovaäänistä mölinää ja musiikkia. Kun kysyin että mites sen tämän illan kanssa toimitaan, niin hän vastasi että lähti miehensä kanssa kaveripariskunnan luo, joita minä en siis tuntenut, ja että voisin tulla sinne, ja vietetään siinä samalla sitten ne synttärini.
Tuon jälkeen emme ole olleet kavereita enää. Vaikka en hänen järjestämiään juhlia olisi halunnutkaan alunperin, niin olisin halunnut tehdä syntäärinänoi mieluummin jotain muuta kuitenkin kuin istua yksin kotona. En tietenkään ollut järjestänyt muuta tekemistä tuolle illalle, kun luulin että vietän sen heidän luonaan synttäreitäni juhlien.
Miksi et lähtenyt sinne kaveripariskunnan luo? Kai se ois ollu parempaa kuin istua yksin kotona? Onko niin kamalaa jos siellä on myös ihmisiä joita et tunne? Vois vaikka tutustua ja saada uusia ystäviä.
Olen todella extrovertti ihminen ja tutustun vähän liiankin nopeasti ihmisiin, mutta missään nimessä en kaveriin pettyneenä, pahoilla mielin lähtisi jonnekin ventovieraiden kämppään "juhlimaan" synttäreitäni.
No tämä. Tuntui kieltämättä siltä että koko episodi olisi järjestetty ihan vain loukkaamaan minua. Olen miettinyt että mitenhän tuo oli mennyt kaverini päässä.
Tämä ketju on aivan loistava kattaus siitä, missä jamassa me suomalaiset ollaan.
Junttijamassa.
Jotenkin ymmärrän, että täällä nimettömänä kaikenmaailman kukkuutööt-hullut kirjoittelee mitä sattuu. Mutta että ystäville voidaan ollan näin noloja ihan kasvotusten.
Kutsuttuna yökylässä serkkuni ja hänen vaimonsa kotona. Ilta meni viihtyisästi, mutta aamiaispöydässä meistä molemmista kyläilijöistä tuntui, että isäntäväki ajatteli "ettekö te jo pian lähde"./
Vierailija kirjoitti:
Kaveri kutsui kylään, koko vierailun ajan räpläsi itsekseen puhelintaan puhumatta juuri mitään.
Lomilla viihdymme mieheni ulkorakennuksessa, jossa meillä on sauna, iso terassi, ja puolilämmintä sisätilaa jossa takka. Jo vuosia sitten, alkuaikoina sovimme että se on digitöntä tilaa, eli mitään nettiin viittaavaakaan ei siellä ole. Sen sijaan on stereot, iso kasva cd-levyjä, ja radio tietenkin. Kun meille tulee kavereita viettämään sinne iltaa, niin sama koskee heitä. Jos tämä ei käy, ei tarvitse tulla. Kaikki jotka meillä käy, tietävät tämän, ja rakastavat sitä "ysärimeininkiä" mikä tuolla keitaassa vallitsee. Puhelin sinänsä "saa" kyllä olla mukana, jos on vaikka lapsia joiden pitää saada vanhempi kiinni, mutta räpläämisestä tulee kutsukielto. Joskus joku kaveri on tuomassa meille tuntematonta kaveriaan mukana, ja he painottavat näille kavereilleen että räplääminen on ehdottomsti kielletty, tai muuten häntäkään ei enää kutsuta.
Hyvin on toiminut.
Joku oli siis esittänyt kohtelisuusfraasin "tulkaa joku kerta poikkeamaaan" tms. ja AP oli ottanut sen vakavissaan ja mennyt kylään?